Kurkottamista

Kurkottaminen laatijana

Kuluneen kesän aikana minulla alkoi vahvistua käsitys siitä, että otsikon sana – kurkottaminen – on huomattavan tärkeä ilmiö ristikoiden laadinnassa. Mitä enemmän olen sitä miettinyt, ja myös ristikkoihmisten kanssa siitä puhunut, sitä vakuuttuneemmaksi olen asiasta tullut.

Yritän seuraavassa kuvata, mitä tarkoitan.

Perussanakirja määrittelee verbin kurkottaa seuraavasti: (yrittää) ojentaa kättään, päätään tai jotakin esinettä mahdollisimman pitkälle.

Ristikoiden laadinnassa kurkottamista voi tapahtua monessa eri asiassa.

Olen huolestunut siitä, että huomattavan suuressa osassa nykyään näkemiäni ristikoita en valitettavasti näe mitään kurkottamista. Tuntuu, että monelle laatijalle riittää tehtävästä toiseen ja vuodesta toiseen sama taso, johon joskus aikoja sitten on päästy. Ja sehän merkitsee myös sitä, että mitään kehittymistä ei tapahdu.

Ennen kuin voi suorittaa minkäänlaista kurkottamista pitää mielestäni tietää, mitkä ovat tämän hetkiset äärirajat. Yrityselämässä, jossa varsinaisen ammattini puitteissa toimin, puhutaan esikuvavertailusta (benchmarking). Pysyäkseen yleensä hengissä pitää tuntea tarkkaan oman toimialansa parhaat käytännöt ja sen jälkeen muodostaa omat käytäntönsä vielä paremmiksi. Näin asiakkaille tarjottavat tuotteet ja palvelut paranevat koko ajan.

Laatijalla esikuvavertailu tarkoittaa, että on tarkasti selvillä, mitä kilpailevat kollegat tekevät, missä ovat parhaimmillaan ja missä itse voisi kurkottaa vielä paremmaksi. Minua on aina äimistyttänyt, kun kuulen tai luen laatijasta, joka jopa ylpeänä toteaa, että ei ratko muiden laatimia ristikoita. Väitän, että mitään parantumista ja kehittymistä ei tuollaisen laatijan työssä voi ajan mittaan tapahtua!

Mihin päin laatijan sitten pitäisi kurkottaa? Kaikkiin niihin suuntiin, joista ratkojat (asiakkaat) saavat enemmän mielihyvää. Seuraavat perustuvat paitsi omiin kokemuksiini pitkäaikaisena himoratkojana myös lukuisiin keskusteluihin vuosien varrella mitä eritasoisimpien ratkojien kanssa.

Lähes kaikki ratkojat pitävät pitkistä sanoista ristikoissa. Kurkottaminen tässä tarkoittaa, että en valitse joka kerta lyhimpiä mahdollisia sanapituuksia laatimuksiini. Heinäkuun alussa olin laatimassa sivun kokoista tehtävää Ilta-Sanomiin. Olin jo kirjoittanut sanan kansa, joka kaikin puolin hyvin sopi ao. kohtaan. Huomasin, että jos kurkotan sen sanaksi kansainväliset, saan sanan, joka ulottuu ristikon alalaitaan asti. Samoin sanasta saari tulikin saarivaltakunta.

Kovin moni laatija tuntuu kovin usein valitsevan juuri ne kaikkein lyhimmät sanat, vaikka pidemmillä saisi jopa laadullisesti paremman lopputuloksen. Kokeilkaa, kollegat joskus, saatatte itsekin kokea nautinnon hetkiä.

Kaikki tuntemani ratkojat pitävät laajoista aukioista. En ole koskaan kuullut, että ”voi, kun tuo Joutsin Pekka ei niin usein laittaisi ristikoidensa oikeaan alakulmaan sellaisia avaruuksia kuin nyt laittaa, olisi sitten mukavampi ratkoa”. Kokemuksesta tiedän, että jokainen vähän suurempi aukio vaatii aika paljon ponnisteluja. Olisi mukava nähdä tietyiltä laatijoilta, kykenevätkö he suurempiin aukioihin kuin 4x4. Jos kykenevät, silloin on paikallaan pysymistä mennä ali matalimman riman kohdalta, varsinkin kun asiakkaat eivät sitä erityisen korkealle arvosta.

Pääkuva on ristikon ydin ja siitä lähtevät sanat ja ilmaisut ristikon selkäranka. Kun isosta pääkuvasta lähtee kolme tai neljä 4 – 6 –kirjaimista sanaa, ei voi puhua minkäänlaisesta kurkottamisesta. Samaa edustavat sellaiset mielikuvitukselliset lauseet (?) kuin ”Iloinen ilme” ja ”Vaaleat hiukset”. Itselleni minimitaso tässä on, että pääkuvasta lähtevät lauseet kulkevat läpi ristikon sen laidalle asti. Paljonko niitä yhteen ristikkoon saa mahdutetuksi ja kuinka nokkeliksi ne onnistuu rakentamaan, onkin sitten jo varsinaista taitoa.

Sanojen monipuolisuus miellyttää ratkojia. Kurkottamattomuutta on mielestäni fakkisanojen kovin runsas käyttö. En ole tässä asiassa kovin puhdasoppinen. Pelkkä fakkisanojen karsiminen ei tee ristikosta vielä ilman muuta hyvää. Joskus muutamalla fakkisanalla voi pelastaa laatimukseen jotain sellaista, mikä ei muuten saata lainkaan olla mahdollista. Huonolla tolalla ollaan silloin, jos laadinnalliset ratkaisut pääasiassa nojaavat ärsyttävimpiin nelikirjaimisiin a –alkuisiin fakkisanoihin.

Kaikki tuntemani ratkojat pitävät nokkelista vihjeistä, joista tulee miellyttävä ja nautittava ahaa–elämys. Kurkottamattomuutta tällä alueella on vihjeittää sama vastaussana joka ainoa kerran täsmälleen samalla tavalla. Uskon, että vihjeitä on jatkuvasti mahdollista kehittää uusille alueille ja harrastaa riittävästi vaihtelua omissa tehtävissään.

Kurkottamisessa on myös se puoli, että aina jossain tulee vastaan raja, jonka yli en enää pystykään (ainakaan vielä) menemään. Siksi sitä on syytä tehdä sillä tavalla, että siitä selviää mukavasti. Jokainen laatija voisi miettiä omalla kohdallaan, mitkä ovat juuri ne alueet, joissa kurkottamalla saan syntymään eniten edistymistä. Aluksi voisi kurkottaa varovasti ja kun on saanut muutamia onnistumisen kokemuksia, yrittää lisätä kurkotusmatkaa. Uskon, että ratkojien saamat uudet mielihyvän tuntemukset ja heidän antamansa positiivinen palaute niistä siivittävät laatijan jatkamaan itsensä ja kurkottamiskykynsä kehittämistä.

En ole tässä pohdiskelussani puhunut lainkaan ristikoiden ulkoasusta ja kuvittamisesta. Uskon, että siitä voisivat paremmin kirjoittaa alan todelliset virtuoosit kuten vaikkapa Mäkelän Markku tai Joutsin Pekka. Sillä puolella pätee käsittääkseni aivan sama perusajatus kurkottamisesta kuin laadinnassakin.

Kurkottaminen ratkojana

Viime vuonna kirjoitin tällä samalla foorumilla siitä kuinka tärkeää mielestäni on laatijan kurkottaa koko ajan eteenpäin ja pitemmälle. Sillä tavalla hän pystyy vaikuttamaan omaan ja koko ristikkoalan kehittymiseen.

Asia palasi tänä syksynä mieleeni ja aloin pähkäillä sitä ratkojan näkökulmasta, josta minulla on aika paljon vankempi kokemus kuin laatimisesta. Tänä vuonna julkaistiin tuhannes laadintani. Niitä on julkaistu 31 vuoden ajan. Ratkontakokemusta minulla on 45 vuoden ajalta ja ratkon nykyään noin 4.000 ristikkoa vuodessa.

Niin, että voiko ratkoja kurkottaa ja millä tavalla? Ja onko se millään lailla edes tarpeellista?

Muuttumisen ja kehittymisen ihanuus ja kurjuus

Teen varsinaista leipätyötäni organisaatioiden ja niiden muuttamisen kanssa. Olen yli 15 vuoden ajan päässyt hyvältä näköalapaikalta katsomaan, kuinka tuskallista kaikenlainen todellinen muuttaminen on. Muutosvastarinta on osa kaikkea muutosta. Niin näyttäisi olevan myös harrastuksien saralla.

Ihmiset haluavat tuttua ja turvallista. Uskon, että tämä pätee myös ratkojien odotuksiin ristikoista.

Vaikeusasteen vaikeus

Ehkä eniten keskustelu velloo ristikoiden vaikeusasteen ympärillä. Pääasiassa halutaan ratkoa hyvin helppoja. Pieni osa haluaa tosi kiperiä. Paitsi milloin tulee TOSI kiperiä!!

Jokainen on varmasti aikoinaan aloittanut ratkomisen saaden ensin vain muutamia oikeita sanoja. Varsin monet (minä yhtenä heistä) ovat opetelleet valmiiden oikeiden ratkaisujen kanssa. Ja vähitellen yhä suurempi osa on alkanut ratketa ilman apuja.

Mikäpä oivallisempi kurkottamisen kohde kuin yrittää vielä hiukan vaikeampia! Ja mahdollisuuksia tähän onneksi Suomesta löytyy. Punainen Pelikaani on mielestäni paras kurkottamisfoorumi. Kun aloittaa ensimmäisestä ja etenee kohti loppupäätä, löytyy juuri se kohta, jossa on oman nykyosaamisen raja. Ja siitä kannattaa ottaa pieni lisähaaste itselle: seuraavalla (tai jonkun ajan kuluttua) kerralla hiukan pitemmälle.

Himoratkojia on myös viime aikoina hemmoteltu. Hyvösen Juhan kinkkiset tulivat kehiin jo aika monta vuotta sitten. Alkuun oltiin äimän käkinä, kunnes laatijan ajatustapa hiljalleen alkoi avautua. Sama tapahtui Viitamäen Antin pahimpien kanssa. Parhaillaan on menossa Juha Leinosen tuotosten pällistely ja taas ratkojat ovat kuin hukassa: ”näitä ei pysty ratkomaan edes kimpassa; onko tällaisten ratkonta enää hauskaa?”

Jäsenemme Kajaanista, Raimo Salomaa, osoittaa minusta ihailtavaa kurkottamista tällä alueella. Hän soittaa aika ajoin minulle ja kyselee, olenko minä onnistunut ratkaisemaan ja älyämään kaikkein vaikeimpia ansoja. Hän selvittää jokaisen sanan, jota ei loppuun saakka ymmärrä.

Ristikkosanat – onko niitä?

Ihmiset ovat allergisia monille asioille. Tuntuu siltä, että jokaisella ratkojalla on joitakin sanoja, joiden esiintyminen ristikoiden vastaussanoina nostaa joka kerta ihon näppylöille. Varsin yleisesti on vallalla käsitys, että ristikoissa esiintyy paljon sellaisia sanoja, joita ei löydy mistään muualta.

Laatijan kurkottamisjutussa vuosi sitten esitin toivomuksen, että laatijat olisivat kriittisiä näiden sanojen kanssa. Mutta kokonaisuus ristikossa on kuitenkin se, joka toivottavasti ratkaisee. Tuskinpa löytyy sellaisia sanoja, jotka on keksitty vain ristikoita varten, aina ne voidaan jäljittää johonkin lähteeseen.

Yhdyssanat ja oudosti rakennetut sellaiset puhuttavat myös paljon. Omalta kohdaltani ratkojana haluan kurkottaa ymmärtämään sellaiset sanayhdistelmät, joiden voi ymmärtää merkitsevän jotakin ja voivan olla olemassa. Hyväksymisrimani alapuolelle jäävät sellaiset kuin sarkasari ja orjalakko, joita ei mistään voi todellisuudessa löytää.

Jokaisella alalla on omat ammattiterminsä, jotka ovat kyseiselle alalle ominaisia. Kuten olen aiemminkin sanonut, en usko, että hyvä ristikko kaatuu yhteen unau-sanaan eikä näiden sanojen tiukkakaan pois jättäminen tuo yhtään uusia ja innokkaita ratkojia ristikoiden pariin.

Vihjeet – vanhaa vai uutta?

Suurta kalabaliikkia on ollut myös vihjeiden ympärillä. Suurella torvien törinällä on taas uudestaan manattu uusia vihjetyyppejä, ehkä kaikkein eniten kikkailuksi ristittyä lajia.

Uuden vihjeitystavan keksiminen ja kehittäminen vaatii laatijalta intoa, sisukkuutta ja oivaltavuutta. Ratkojat voisivat yksissä tuumin ottaa uudet haasteet vastaan ja selvittää uuden tyypin pohjamutia myöten, eivät ne milloinkaan mitään ihmisälyä kyvykkäämpää vaadi.

Ratkojana toivotan lämpimästi tervetulleeksi kaikki uudet kokeilut ja yritelmät. Sillä tavalla hyvien ahaa-oivallusten määrä lisääntyy ja ristikoiden ilme jatkuvasti monipuolistuu.

Yksilö- vai joukkuelaji

Hyvin monille ratkojille edes puhuminen kimpparatkonnasta menee pyhäinhäväistyksen puolelle. Ratkontahan on mitä suurimmassa määrin yksilölaji – ja tulee aina olemaan.

Näin minäkin mietin hyvin kauan. Mutta ristikkoseuran tilaisuuksissa olen oppinut, että porukassa pohtiminen saattaa olla todella riemastuttavaa puuhaa. Vanha sananlasku: jaettu ilo on kaksinkertainen ilo on tullut todistetuksi monta kertaa.

Suosittelen kurkottamista kimpparatkonnan suuntaan, se on erinomainen tapa ylläpitää hyviä ihmissuhteita.

Tehtävätyyppien kirjo

Tiedämme, että kuvaristikko on kuningas. Omista ratkomistani hyvin suuri leijonanosa on niitä.

Kannattaa myös tutkailla muita tyyppejä. Kirjo on aika monipuolinen. Eri tehtävillä saadaan esille erilaisia piirteitä sanoilla leikkimisestä, joten ne luovat siten laajemman nautinnon alueen.

Viime kesänä toin Vuokilan Erkille Lontoosta tuliaisiksi sellaisen ristikkokirjan, jossa oli useita Suomessa aiemmin julkaisemattomia sanatehtävätyyppejä. Tällä tuliaisella oli selvä tarkoitus: toivon, että sen kautta pystyn vaikuttamaan uusien tehtävätyyppien ilmestymiseen markkinoillemme – kukapa sen parempi niitä värkkäämään kuin Erkki.

Palautteella ohjaaminen

Yksi osa-alue, jossa toivoisi ratkojien jaksavan kurkottaa hiukan enemmän, on palautteen antaminen laatijoille. Se on erinomainen tapa vaikuttaa koko alan kehitykseen.

Pulmallista on kuitenkin usein palautteen jäsentymättömyys. Tavallisin tapa kertoa omista tuntemuksistaan on mallia: ”olipa huikean hyvä tehtävä” tai ”totaalista potaskaa, ei tällaista jaksa kukaan ratkoa”. Mitä laatija osaa näiden perusteella tehdä omien tehtäviensä kehittämiseksi? Eipä juuri mitään.

Yksilöikää palautetta. Kertokaa tarkkaan, mikä miellytti ja mikä sai mustan höyryn nousemaan päästä. Silloin on mahdollista, että muutoksia ja parannuksia tulee hyvinkin nopeasti.

Turha vaatimattomuus

Olen vuosien varrella tavannut hyvin suuren määrän ihmisiä, jotka sanovat lähes samoin sanoin: ”minä nyt olen vaan tällainen tavallinen ratkoja”.

Niin me kaikki olemme! Minä ainakin haluan olla vain yksi tavallinen ratkoja. Mitä nyt vähän enemmän ratkon kuin keskimäärin muut.

Suomalaiset ratkojat voisivat keskimäärin kurkottaa aika pitkälle antamaan itselleen positiivista palautetta osaamisestaan ja olemaan siitä ylpeitä. Jotenkin minusta tuntuu, että suomalaiset ratkojat ovat keskimäärin hyvin tasokkaita missä vertailussa tahansa.

Mutta olisiko tuota löpinää jo tullut tarpeeksi. Käydään runsaan ristikkosadon kimppuun ja nautitaan siitä. Kurkottaen tai kurkottamatta. Kaikille teille toivotan oikein hyvää joulua ja hyvää alkavaa eurovuotta.

Ylempi julkaistu Sanaseppo-lehdessä 4/2000, alempi 4/2001

Antti Skyttä