KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 17.10.2025
12101. HS 17.10.2025
Jiikoo16.10.2025 klo 21:12
Aivan kuin näkisin kaikkien ristikkonaisoletettujen äidin Dorothea Ida Eveliinan kahtena, mikäpäs siinä! Ja vesille venosen mieli? Omaa purtiloani en onnistunut hyvistä yrityksistäni tällä avovesikaudella myymään, muutama päivä sitten oli pidettävä pressusulkeiset ja jäätävä odottamaan kevätsesonkia. Lammikkolaivurista on joka tapauksessa kuoriutumassa maakrapu.Seitsemän kirjainruudun osalta on otettava aikalisä. Ne tärkeät numeroidut 1–9 ovat olleet koossa jo jonkin aikaa, joten onneaan voisi jo koettaa (tai nykymuodin mukaisesti ”koittaa” :o( ) .
2. Perso16.10.2025 klo 22:44
Olipa hauskaa vesikulkuneuvosanaleikkiä!
3. Jiikoo17.10.2025 klo 08:04
Sain avauksessa mainitsemani tyhjät ruudut täyteen torstai-illan nimiin, mutta täyteen varmuuteen en päässyt. A17 on yhä tunnistamatta, mutta naaman viereinen aukio täyttyi järkevänoloisilla sanoilla löydettyäni hauvaoletetun AB14 kuvan toisinnon. Mutta mikä on ”URHEILULASI” (E14)? Monikollinen muoto -lasit olisi ymmärrettävämpi. Risteävistä vaakasanoistani tähän muodostuu ratkaisusana, jonka keskimmäinen kirjain on yhteinen A17:n kanssa. Siihen olisi nähdäkseni kaksi vaihtoehtoa, joten henkilön tunnistaminen auttaisi aivan oleellisesti. Huikeaan rahaskabaan (30 €) osallistumiseen tällä ei tietenkään ole nykysäännöillä mitään merkitystä..
4. Jiikoo17.10.2025 klo 08:07
Hep! Henkilön A17 kuva löytyikin heti äskeisen kirjoitettuani!
5. Hämmästelijä17.10.2025 klo 11:18
Lainaus: 3. Jiikoo 17.10.2025 klo 08:04Sain avauksessa mainitsemani tyhjät ruudut täyteen torstai-illan nimiin, mutta täyteen varmuuteen en päässyt. A17 on yhä tunnistamatta, mutta naaman viereinen aukio täyttyi järkevänoloisilla sanoilla löydettyäni hauvaoletetun AB14 kuvan toisinnon. Mutta mikä on ”URHEILULASI” (E14)? Monikollinen muoto -lasit olisi ymmärrettävämpi. Risteävistä vaakasanoistani tähän muodostuu ratkaisusana, jonka keskimmäinen kirjain on yhteinen A17:n kanssa. Siihen olisi nähdäkseni kaksi vaihtoehtoa, joten henkilön tunnistaminen auttaisi aivan oleellisesti. Huikeaan rahaskabaan (30 €) osallistumiseen tällä ei tietenkään ole nykysäännöillä mitään merkitystä..
Lukeekohan siinä E14 kohdassa kuitenkin URHEILULAJI eikä URHEILULASI?
6. Rampe17.10.2025 klo 13:00
Jiikoo (3) ja Hämmästelijä(%), kyllä siinä minustakin URHEILULAJI lukee.Saamaani sanaa en urheilulajiksi osaa kuvitella, mutta ratkojat tuntee samannimisen URHEILILAJIN.
Tämä perjantaiaamun ristikko täyttyi mukavasti tuohon kohtaan asti, missä on mieshahmo A17, urheilulaji ja mm ex-auto.
Vaikeasti löydettäviä ratkaisuja samassa nipussa ristiin rastiin.
7. Jiikoo17.10.2025 klo 13:02
Kiitos, Hämmästelijä! Enpä tullut kyseenalaistaneeksi näkimieni sanomaa. Saamani ratkaisusana saa kuin saakin selityksensä. Pitäisiköhän minun mennä optikolle, kun omat (vähemmän urheilulliset) lasini ovat jo 4½ vuoden ikäiset? Ajankohtaista viimeistään ensi keväänä, koska silloin pitää käydä ajokorttilekurillakin.Petankkikuulat (petanque) minulla on, mutta viime käyttökerrasta on varmaan parikymmentä vuotta. 56 vuotta sitten olen pelannut bocciaa Etelä-Tirolissa. Eri kuulapelivariantteja näkyy löytyvän Itämeren piiristäkin.
8. Jiikoo17.10.2025 klo 13:06
Rampe, tulkintani mukaan A17 on takavuosien pohjoismainen urheilija. Hänen lajiaan ilmeisesti voisi tänään kokeilla maassamme Kilpisjärvellä, tuskin muualla.
9. Jiikoo17.10.2025 klo 13:08
Lainaus: 8. Jiikoo 17.10.2025 klo 13:06”Hänen lajiaan ilmeisesti voisi tänään kokeilla maassamme Kilpisjärvellä, tuskin muualla.”
Unohdin ihan Vuokatin lihasvoimalla liikkuvan ”metron”!
10. Uusi17.10.2025 klo 13:09
Minulla jumittaa viimeisen harmaan loppuosa.H 11 Liskä en myöskään tajua, siis piilokirjainta.
Muuten olisi taputeltu.
11. Rampe17.10.2025 klo 13:10
Jiikoo,tuohon tulokseen minäkin tulin, kun etuniminä oli sekä itäinen että pohjoinen vaihtoehto. Kuvahausta en ihan samaa kuvaa löytänyt, mutta riittävän samannäköisiä naamoja kyllä-
12. Jaskari17.10.2025 klo 16:39
Vihje I 7 minkä yhtiön kone laskeutui? Vihje G8 kuka tutun näköinen mies? Näillä vihjeillä ei ole merkitystä koodiin, mutta kiinnostaa mitä tulee näihin vihjeisiin.
13. Tulkitsija17.10.2025 klo 17:47
Jaskari, veikkaan tippuvaa Tupolevia, mutta ei tässä tarvitse sellaista tietää, huomioi vain tapahtuman suunta.G8 osaa soittaa.
14. Ylläpito17.10.2025 klo 17:55
Tulkitsija, lue säie Tekijät pois, uudet nimimerkit esiin!
15. Kaber17.10.2025 klo 19:45
Lainaus: 10. Uusi 17.10.2025 klo 13:09Minulla jumittaa viimeisen harmaan loppuosa.
H 11 Liskä en myöskään tajua, siis piilokirjainta.
Muuten olisi taputeltu.
Viimeisen harmaan loppuosa on purjevenetyyppi.
Lueppa Liskä ensimmäinen kirjain erillään.
16. Artsi17.10.2025 klo 19:49
Ratkominen jäi taas iltaa. Nyt oli hauskalla tavalla vesikulkuneuvot otettu keskiöön. Valmista tuli, vaikka painojälki oli taas kerran hailakka. Ei ollut mikään läpihuutojuttu saada koko ristikko ratkaistua. Valmista tuli ja numeroiduista ruuduista muodostui järkevä sana.
17. TJV17.10.2025 klo 20:23
Tarvinneeko ratkaisukoodin olla sana.
18. Mörökölli17.10.2025 klo 20:29
Muuten ratkottu, mutta I2 kirjain ei aukea
19. Artsi17.10.2025 klo 20:49
17. TJV. Ratkaisu on aina se mikä yhdeksästä numeroidusta ruudusta muodostuu ratkisukoodiksi. Ei sen siis välttämättä tarvitse olla sana.
20. Epätoivoinen18.10.2025 klo 08:22
Eipä ollut mukavaa ratkottavaa. Pääkuva ei antanut mitään viitettä mihinkään. Mutta tulipaha ratkottua. Odotan mukavampaa ratkottavaa ens perjantaille.
21. Artsi18.10.2025 klo 09:10
20. Epätoivoinen. Mielestäni pääkuva antoi oivan vihjeen ja ratkaisut muodostuivat hauskalla tavalla pääkuvasta. Katso, kun Suomen kielessä sanalla voi olla monta merkitystä. Se oli nimenomaan tämän pääkuva pointti. Täytyy tunnustaa, että hyvä oivallus laatijalta.
22. Heppu18.10.2025 klo 12:19
Olipa paha harhautus kun Urkista tuli oikea nimi. Enpä mokomaa muista. Muistaako joku milloin tämä harmaa lause on ollut aiemmin kun Aulis kertoo sen olevan uusinnan.
23. Sofia18.10.2025 klo 14:52
Olipa hauska ristikko, niin tykkään kun tulee se "ahaa elämys".
24. Hidas Käsi18.10.2025 klo 18:37
Minusta tämä oli mukava ristikko. Pidin pääkuvan teemasta! Ja teemahan jatkui vaan. G8 miestä en tunnista, enkä B17 liioin. Sain niihin kuitenkin tyydyttävät nimet. AB14 kuvasta en saanut mitään tolkkua ennen ratkaisusanaa ja senkin jälkeen tekee tiukkaa.
25. Artsi19.10.2025 klo 11:48
24. Hidas käsi. G8 mies on puolalaissyntyinen yhdysvaltalainen kuuluisuus ja A17 jota varmasti tarkoitit on 1970- luvulla tunnetuksi tullut norjalainen lahjakkuus joka kuoli vuonna 2006. AB14 oli todellakin suttuinen kuva, mutta risteävien avulla siitäkin päästiin selvyyteen.
26. Hesaristi19.10.2025 klo 12:40
Ratkaisukoodi selvitetty ja vaikka vastaustani en lähetäkään niin tavoitteena on kuitenkin ristikko täyteen - vihjeet J1,M1ja N27 eivät avaudu - apuja kaipaisin.
27. Sitkeä19.10.2025 klo 16:49
Lainaus: 26. Hesaristi 19.10.2025 klo 12:40Ratkaisukoodi selvitetty ja vaikka vastaustani en lähetäkään niin tavoitteena on kuitenkin ristikko täyteen - vihjeet J1,M1ja N27 eivät avaudu - apuja kaipaisin.
J1 kuvassa voisi olla mitä tahansa (alku puuttuu), M1 synonyymiin sijoitetaan jossakin ihmisiä, N27 juuri sitä mitä näet, voisi olla kirkkojen lähellä
28. Hidas Käsi19.10.2025 klo 22:07
Hesaristi, saitkin jo hyviä vinkkejä. Lisään vielä, että M1:siä löytyy, tai ainakin ennen vanhaan löytyi kirjapainosta.
29. Fedor20.10.2025 klo 13:34
Lainaus: 25. Artsi 19.10.2025 klo 11:4824. Hidas käsi. G8 mies on puolalaissyntyinen yhdysvaltalainen kuuluisuus ja A17 jota varmasti tarkoitit on 1970- luvulla tunnetuksi tullut norjalainen lahjakkuus joka kuoli vuonna 2006. AB14 oli todellakin suttuinen kuva, mutta risteävien avulla siitäkin päästiin selvyyteen.
*
Norjalainenko? Auts, me saatiin tsekkiläinen lahjakkuus.
30. Ville20.10.2025 klo 16:49
Kai se oli puolalainen. Tietääkseni.
31. Ville20.10.2025 klo 17:01
Artsi (25), henkilön kuolinvuosi oli 1982.
32. Fedor20.10.2025 klo 17:02
Lainaus: 30. Ville 20.10.2025 klo 16:49Kai se oli puolalainen. Tietääkseni.
*
Alunperin tsekki, nyt Yhdysvaltojen kansalainen?
33. Fedor20.10.2025 klo 17:04
Siis A17
34. lapatossu20.10.2025 klo 17:20
Artsin viittaamalle norjalaiselle löytyy täsmäkuva netistä... onkos hänellä kaksoisolentoja?
35. Fedor20.10.2025 klo 19:04
Lainaus: 34. lapatossu 20.10.2025 klo 17:20Artsin viittaamalle norjalaiselle löytyy täsmäkuva netistä... onkos hänellä kaksoisolentoja?
*
Oikea kuva löytyi. Ei siis ollutkaan tsekkiläinen tennistähti? Erikoisen hieno harmaa rimpsu.
KOMMENTOI