KESKUSTELUT > RISTIKOT > KRYPTO PELIKAANI

11628. Krypto Pelikaani

Macke2.8.2024 klo 10:29
Elokuun tehtäväpaketti odottaa tuossa pöydän kulmalla. Ensivaikutelma on jälleen kerran mukaansatempaava.

Lehden alkusanoihin "uusista innovaatioista" haluaisin lausua rauhoittavan kommentin:
Ei uusia kierouksia tarvitse koko ajan keksiäkään. Innovaatiot varmaankin inspiroi laatijaa enemmän kuin ratkojaa.

Henkilökohtaisesti tykkään pinttyneistä tavoistani ja siksi suuntaan ensimmäiseksi sivun 11 sokkoon. Kalle Rovanperä ehtinee voittaa elämänsä ensimmäisen Jyväskylän MM-rallin ja nähtäväksi jää ehtiikö Pariisin huumaava illuusio olympiatulestakin sammua ennen kuin saan kaikki 24 kirjainta oikeaan järjestykseen. Mutta, mikäs kiire tässä valmiissa maailmassa. Hidaskin liike eteenpäin pyrkimisessä riittää. Kysykää vaikka etanoilta.
2. Macke3.8.2024 klo 15:48
En ole varma johtuuko Lutakon sateista vaiko suomalaisten alavireestä olympia-areenoilla, mutta selätin sivun 11 sokkokrypton reilussa vuorokaudessa.

Kryptoilussahan kelloa ei pysäytetä eikä tehokasta ratkonta-aikaa tilastoida, sillä alitajunta touhuaa omiaan, vaikka itse ratkoja olisikin toviksi torkahtanut omenamunkkikahviensa jälkimainingeissa.

Toisaalta jos kaikki kryptokympit tahtoisi löytää ja sitä kautta kokeilla arvonnan kautta voittaa Pelikaani-ristikkolehden vuosikerran, niin kyllä 1-2 ratkotun krypton vuorokausitahdista pitäisi pitää kiinni.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *