KESKUSTELUT > RISTIKOT > IISAKIN RISTIKOT 10/2021

9854. Iisakin Ristikot 10/2021

Sirpa1.10.2021 klo 16:13
Lehti tuli ajoissa, haastavan näköisiä ristikoita taasen luvassa. Kiitos laatijoille!

En tiedä saako tällaista kysyä, mutta sivun 3 Patokosken ristikosta tuntuisi yläreunasta jokunen vihje puuttuvan? Sain kyllä kohdan täyteen, mutta jäin vähän ihmettelemään mistä sanat tulevat...
2. isoäiti1.10.2021 klo 22:04
Sirpa, voi olla, että joku saa ratkaisun aikaan Patokosken ristikon yläreunan vihjeistä. Sain samoin kuin sinä ylälaidan täyteen, mutta varsinkaan oikeaa yläreunaa en ymmärrä. Vasen reuna on vähän mielikuvitusta käyttämällä ok. Katsellaan ja kuunnellaan, mitä muut keksivät!
3. Peter2.10.2021 klo 11:18
Ristikko vaikuttaa jääneen keskeneräiseksi.
4. Ylläpito2.10.2021 klo 12:23
Ristikko on varmasti tehty valmiiksi ja tarkastettu, mutta julkaisijalle on päätynyt keskeneräinen versio. Toinen vaihtoehto on, että kaikki kuvat ja tekstit eivät ole tulleet tiedostosta mukaan painoversioon.
5. Peter2.10.2021 klo 18:02
Kun koko ristikosta tehdään pdf, niin noin ei koskaan käy. Olen laatinut 49 vuotta. Eikä yhtäkään tuollaista mokaa ole käynyt.
6. tiipii2.10.2021 klo 21:48
Ei pidä paikkaansa Peter.

Noin 10 vuotta laadintauraa takana, aina olen ristikkoni pdf:nä lähettänyt ja noin puolen kymmentä kertaa ristikkoon on tullut virheitä matkalla painoon, minusta riippumattomista syistä. Kyllä niitä vielä toimituksissa tsekkaillaan ja tehdään ties mitä... Jolloin painovirhepaholainen voi iskeä! Erittäin harvinaista se toki on.
7. Ylläpito2.10.2021 klo 22:02
Täälläkin kerran todistettiin Peterille, että pdf on helppo muuttaa ja kuten kerroimme edellä, ennen painoversiota on työvaiheita, joissa sisältö voi muuttua.

Peter on todellinen uranuurtaja, jos jo vuonna 1972 lähetti ristikot pdf-muodossa. Meillä Sanaris Oy:ssa hankittiin ensimmäinen tietokonekin vasta vuonna 1986..
8. peter3.10.2021 klo 09:30
PDF:n voi lukita! Silloin siihen ei voi kukaan tehdä mitään... -Kuin minä.
9. Ylläpito3.10.2021 klo 09:44
Etkö muista, kun muutimme sinun suljettua pdf:ääsi? Kustantajalla pitää myös olla mahdollisuus muuttaa sisältöä.
10. peter3.10.2021 klo 09:49
En minä ole tähän mennessä mitään lukinnut. Ei ole vielä ollut tarvetta.
Kustantajalla ei tarvitse olla mahdollista tehdä mitään ilman lupaa.
11. Ylläpito3.10.2021 klo 09:56
Miksi tiipii lukitsisi jos et sinäkään?

Kyllä kustantajat virheitä ja heikkouksia korjaavat usein kysymättä.
12. peter3.10.2021 klo 10:05
Tiipii on havainnut ja itse sanoi, että on huomannut ristikkoon sorkkimista.
-Minä en vielä....
13. Ylläpito3.10.2021 klo 10:35
Käyt siis kaikki julkaistut ristikkosi läpi sana sanalta, ettei muutoksia ole tehty?
14. peter3.10.2021 klo 10:39
Kyllä sen huomaa onko sorkittu.
15. Pike3.10.2021 klo 15:50
Sirpa, isoäiti ja Peter optikolle äkkiä, jos ette vihjeitä huomaa!
16. tiipii3.10.2021 klo 19:00
Kerran kävi tosiaan niin Iltalehden ristkon kanssa, että pääkaupunkiseudulla julkaistuissa lehdissä ristikosta oli tippunut kaksi vihjettä painossa pois, mutta pääkaunkiseudun ulkopuolella julkaistuissa lehdissä ristikko oli täysin oikein.

Syy tähän ei koskaan oikein selvinnyt, mystisiä ovat välillä nämä ristikoiden polut/mokat.

Ristikko oli vielä ihan alkupään ristikoitani ja oli ihan tipalla etten heittänyt hanskoja saman tien santaan.
17. pelaaja4.10.2021 klo 20:18
Hyvä, ettei tiipii heittänyt hanskoja santaan. Tämänkertainen ristikko taas niin vinkeä. Sydän suli jo pääkuvasta(kin).
18. Nolla5.10.2021 klo 16:25
Oliko takasivun yhdeksäs hahmo ihan selvää pässinlihaa?
19. Rune5.10.2021 klo 16:38
Nolla: Eipä ole kuva 9 selvinnyt. Omituinen on.
20. Sirpa6.10.2021 klo 11:56
Takasivun 9.kuva on kyllä vaikea.
Samaten viimeinen Simberg!

Salolla jälleen hieno ristikko, haastava, ovelia vihjeitä. Kivasti keksitty vihjekuvista tulevat sanat!
21. klaara6.10.2021 klo 19:22
Puolet taruhahmoista piilossa vielä jossain. Takakannet ovat minulle jotenkin vaikeita.

Eikä tämä tarkoita sitä, että kaikki muu sujuisi kuin tanssi. Tanssiakin on tosin monenlaista, yleensä kai yrityskin lasketaan.

Mutta luulisi, että Wikipedian vaakunaluettelonkin jo oppisi ulkoa, kun sitä joka kuukausi skrollailee moneen kertaan.
22. Ripa7.10.2021 klo 17:21
Onko s 5 virhe savolaisen ristikossa : toverikin vihjesana
23. Sirpa7.10.2021 klo 18:15
Ripa; eipä oo virheitä.
24. uusvanha8.10.2021 klo 00:38
Suosikkini iso Skyttä & Löfgren on kerrankin vähän helpomman oloinen. Oikea yläkulma ratkesi nopsaan. Harmi ettei tullut tässä numerossa rikosmysteerille jatkoa.
25. Pekku10.10.2021 klo 22:48
Minultakin jäi takasivu hieman vajaaksi. Jätin sen hautumaan ja aloitin alusta tekemään nuo "helpot" alta pois.
Jälleen kerran lehti vaikeutui vasta tuosta Skytän puolensivun ristikosta ja siitä eteenpäin joutui jo käyttämään harmaita aivosoluja tosissaan. Kaikki sujui hyvin siihen asti kun vastaan tuli Simbergin "Syksyn satoa". Siinä nousi vaikeusaste sille tasolle että meinasi usko mennä mutta ratkesihan se viimein, pari iltaa siihen upposi.

Matka jatkuu, toivottavasti nuo taka-aukeaman Janne ja Alf eivät ole ainakaan hirveän paljon pahempia kuin tuo (:
26. Nolla12.10.2021 klo 17:05
Lainaus: 25. Pekku 10.10.2021 klo 22:48
Minultakin jäi takasivu hieman vajaaksi. Jätin sen hautumaan ja aloitin alusta tekemään nuo "helpot" alta pois.Jälleen kerran lehti vaikeutui vasta tuosta Skytän puolensivun ristikosta ja siitä eteenpäin joutui jo käyttämään harmaita aivosoluja tosissaan. Kaikki sujui hyvin siihen asti kun vastaan tuli Simbergin "Syksyn satoa". Siinä nousi vaikeusaste sille tasolle että meinasi usko mennä mutta ratkesihan se viimein, pari iltaa siihen upposi.Matka jatkuu, toivottavasti nuo taka-aukeaman Janne ja Alf eivät ole ainakaan hirveän paljon pahempia kuin tuo (:

Kyllä tuo Alf on KINGI. Varovainen veikkaus on, ettei tuo loppusivun Alfin laatimus ole ainakaan yhtään iisimpi kuin sivu 18.

Huonon muistini mukaan en ole nähnyt sivulla 9 muodostettua vihjettä sanasta 'VATE', onko tämäkin 'skytismiä'.Uudet jutut on tässäkin hommassa ihan siistejä - sanoisi kaupunkilainen.
27. A vain12.10.2021 klo 22:50
Sivu 16, keskellä ylhäällä pystysuoraan vihje KIKASTA, en saa loogista ratkaisusanaa. Onko muilla sama ongelma?
28. Sirpa12.10.2021 klo 22:53
A vain; ihan on looginen ratkaisu.
29. uusvanha13.10.2021 klo 00:54
Sivu 17 mikä sanallinen vihje on vasemmassa alareunassa vihjeen RAUTALANKAA yläpuolella? TA jotain. Sivusta revennyt pinta sen kohdalta.
30. Satu13.10.2021 klo 07:07
Lainaus: 29. uusvanha 13.10.2021 klo 00:54
Sivu 17 mikä sanallinen vihje on vasemmassa alareunassa vihjeen RAUTALANKAA yläpuolella? TA jotain. Sivusta revennyt pinta sen kohdalta.

TAVIOSTA
31. uusvanha13.10.2021 klo 21:23
Kiitos, ratkaisusanasta olikin yllättävää apua.
32. Rampe14.10.2021 klo 11:49
Itselleni yllätykseksi Janne Salon "Varo vaaraa " täyttyi, kuten myös Alf Simbergin s.23 "Apinanainen".
Sen sijaan Simbergin "Syksyn satoa"-ristikko ei aukene sitten millään.
Vasen alanurkka ja oikea ylänurkka ovat hieman auenneet mutta muuten olen sen kanssa ihan äimänä.
33. anna h14.10.2021 klo 20:51
Onko varma että takakannen kuvassa 19 ei ole virhettä? Hahmon alku tuntuu selkeältä, mutta ikään kuin toissta pitäisi jotain miinustaa pois. Onko kukaan ihmetellyt tätä vai onko tämä ihan pläkkiselvä muille? Minä vielä ihmettelen.
34. Sirpa14.10.2021 klo 21:50
anna h; 19.kuva on ihan mysteeri.
35. Sirpa14.10.2021 klo 21:52
Myös 9.kuva takasivulla on ihan mysteeri. Vaikeita tällä kertaa nämä kuvajutut.
36. Pekku14.10.2021 klo 23:02
Kylläpä lehden loppupää onkin vaikea, Alfin "Apinanaisesta" puuttuu vielä noin kuudesosa, Auliksen ristikon pääkuvan oikea puoli ei aukene, takasivulta uupuvat kuvat 4, 9 ja 17. Alfin "Syksyn satoa" ja Jannen "Varo vaaraa" ristikot onnistuin kuitenkin saamaan valmiiksi kuten kaikki muutkin.

Kun olin tehnyt tuon Salon ristikon valmiiksi ja yritin aloittaa viimeistä Simbergiä ei siitä ensin meinannut tulla mitään. Aivot piti ensin nollata "Janne moodista" (= erittäin umpikierot vihjeet) normaaliin asialliseen ajattelutapaan joka auttaa paremmin Alfin ratkonnassa. Kiva että on erilaisia ratkottavia.
37. Alf Simberg15.10.2021 klo 14:55
Normaali ... En olekkaan paranormaali ilmiö! Tämmöne palaute piristää kummasti.
38. Nolla15.10.2021 klo 15:56
Lainaus: 37. Alf Simberg 15.10.2021 klo 14:55
Normaali ... En olekkaan paranormaali ilmiö
!
Et ole vaan olet paraSnormaali.
39. Tuulia16.10.2021 klo 16:42
Anna h. Olen samaa mieltä.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *