KESKUSTELUT > RISTIKOT > SK 34/2021

9800. SK 34/2021

Elva26.8.2021 klo 17:37
Viihdyttävä kakstähtinen Pekka Joutsilta. Eniten funtsimista oli kaakon kulmassa. Pari uutta sanaakin opin ristikosta.

Ekiltä oli hieno, laadukas piilis, täynnä erinomaisia vihjeitä.
2. Ylläpito27.8.2021 klo 09:02
9802. SK 34/2021
PM 27.8.2021 klo 08:49
Piilosanan ratkonta osoitti tehtävän olevan koko lailla haasteellinen. Sain sen kyllä yhden istunnon aikana täyteen omin avuin illalla, mutta pakerrettavaa siinä oli. Viimeisenä löysin vihjeen vs10 vastaussanan. Mainioita vihjeitä olivat myös vs17 ja ps5. Yhden vihjeen sekä ratkaisusanan yhteys jäi osin ymmärtämättä, ehkä tuo ajan mittaan avautuu. Hyvää työtä laatijalta!

Ristikon ratkonnassa etenin aluksi nopeasti ja tehtävä vaikutti helpohkolta. Etenkin vasen laita. Kohti oikeaa laitaa mentäessä ratkontani alkoi hidastua, työläin oli keskikohta oikeassa laidassa. Siitä jäikin kaksi kirjainta puuttumaan, kun kahden risteävän vastaussanan vihjeet eivät aukene tietolähteidenkään avulla ja sanat jäävät kesken. Eipä ole aikoihin näin käynyt SK:n "kaksitähtisissä".
3. Matti27.8.2021 klo 22:53
Olipa Eki laatinut kelpo piilosanan. Olin näkevinäni vastaesimerkkejä, kun jokin viikko sitten kritisoin liian monesta anagrammista. Onnistuneita vastaesimerkkejä! Erinomaista viihdettä. Jotain muuta kun jotkin läpikirjoitettavat IS:n piilosanat.
4. Heppu28.8.2021 klo 23:02
Mukava ristikko. Vaikka golf sanasto tuttua, eipä siitä apua ollut. Onkohan heilahduslyönnin kirjoitusasu jo suomalaistunut kuten ristikko tarjoaa? En kylläkään pidä vihjetyyypistä --i-- enkä vaihtokirjaimista tyyliin a=e kuten tässä selkein vihjeen kohdalla. Perusmuodossaan synonyymi selkeälle ok, mutta mahtaako kukaan olla koskaan käyttänyt ratkaisuun tarvittavaa superlatiivimuotoa?
5. iso S29.8.2021 klo 11:26
Heppu, tarkista Kielitoimiston sanakirjasta. Jos arvaan ratkaisusanan oiken, niin vastaus on kyllä.
6. Heppu29.8.2021 klo 15:20
iso S, jos tarkoitat netissä olevaa Kielitoimiston sanakirjaa, niin se ei tunne tuota superlatiiviväännöksen kantasanaa perusmuodossakaan. Nykänen kyllä tuntee. Kyseessä ei siis ole se ilmeisin selkeän synonyymi vaan toiseksi viimeinen a on vaihdettu eeksi.
7. Oispa29.8.2021 klo 21:30
Ristikko tuli ratkotuksi. Oli ongelmia kaakkoiskulmalla, aikaa tärväytyi, sillä golfiin en ole tutustunut. Erikoisin ratkaisu tuli vihjeeseen "roskista". Sain siihen sanan , jonka yhteys vihjeeseen tuntuu satunnaiselta. Mutta olihan tämä ensimmäinen ratkaisemani Joutsin ristikko ajattelua avartava tosi miellyttävä kokemus.
Piilosanat saavat vielä odottaa.
8. Elva29.8.2021 klo 22:50
Heppu, kun ratkoin ristikkoa, niin käsitin tällä e-sanalla tarkoitettavan englantilaisen sanan suomeksi lausuttua väännöstä. Mielestäni sana oli hauska. Nyt kun olen vakavasti harkinnut asiaa, ymmärrän käsitykseni mahdottomuuden. Eihän sellainen slangisana vakavaan ristikkoon sovi ja sitä paitsi sanahan on tarkoitukseltaan vain vähän sinne päin.
9. Heppu30.8.2021 klo 20:56
Lainaus: 8. Elva 29.8.2021 klo 22:50
Heppu, kun ratkoin ristikkoa, niin käsitin tällä e-sanalla tarkoitettavan englantilaisen sanan suomeksi lausuttua väännöstä. Mielestäni sana oli hauska. Nyt kun olen vakavasti harkinnut asiaa, ymmärrän käsitykseni mahdottomuuden. Eihän sellainen slangisana vakavaan ristikkoon sovi ja sitä paitsi sanahan on tarkoitukseltaan vain vähän sinne päin.

Älä nyt ihan vakavasti harkitse. Luulen että ratkaisusanamme on sama vaikka logiikkasi on aika luova tällä kertaa.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *