KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS VIIKONLOPPU 3.-5.11.2017

9442. IS Viikonloppu 3.-5.11.2017

Eki3.11.2017 klo 13:02
Lehtihän ilmestyykin jo tänään. Keskistason extraristikosta voi voittaa 500 euroa (Eki/P.A.). Koviksessa Teemu ja Heikki, Pehmiksessä Eki ja Heikki. Piiliksessä Parkkinen.
2. Pr3.11.2017 klo 17:40
Kovis lähti helposti liikkeelle, mutta osoittautui lopulta nimensä veroiseksi. Pallotus kyllä kohdallaan. Kiitos tekijöille ja hyvät viikoloput kaikille.
3. O3.11.2017 klo 20:36
Pr, olen samaa mieltä. Pääkuvasta hyvät sanat. Yksi parhaista PIKKU KETTUNEN!


Kiitos Teemu Pallonen ja Heikki Lavonius!
4. iso S4.11.2017 klo 10:22
Sekä Vuokilan pehmis että Pallosen kovis ansaitsevat kiitokset, molemmat olivat omalla vaikeustasollaan erinomaisia.

Kovis antoi sopivasti vastusta oivaltamiselle menemättä tuskailun puolelle. Tiukin paikka oli viimeisenä hangoitellut oikea yläkulma, kun ainoan "puolivarman" kumpikaan mieleen tullut vaihtoehto ei ollut se oikea. Lopullinen totuus syntyi pähkäillen poikittaisista ja oli yhtä hyvin vihjettään vastaava kuin vajaan mieleni tuottamat vaihtoehdot. Ehkä vielä opin, kun treenaan toiset 50 vuotta.

Monet keskis- ja kovisratkojat välttävät pehmiksiä. Ehkä jotkut pitävät niitä tylsinä, kykyjensä haaskaamisena tai jopa arvoaan alentavina. Olipa syy mikä tahansa, se heille suotakoon. Minua ei hävetä nauttia laadukkaasta pehmiksestä. Se on totta että kynän liikkeen ei tarvitse juurikaan pysähtyä kun olen ennenkin ratkonut (katso kokemusvuodet edeltä). Pieni osa nautintoa tulee juuri siitä että rutiini riittää sujuvaan suoritukseen ja pääosa siitä, että hämmästelen miten vaivattoman oloisesti laatija on pystynyt kutomaan ristikon laadukkailla ja pehmistasoisesti vihjeitetettäväksi kelpaavilla sanoilla. Sihen ei eläin pysty.

Molemmista kiitos myös kuvittajalle. Tasokas ulkoasu on monta metriä parempi kuin onneton tuherrus!
5. Rampe4.11.2017 klo 13:13
Oikea yläkulma takkusi täälläkin pisimpään. Vaikeusaste on rankattu ainakin minun asteikollani kohdalleen
Iso S, tuskin monikaan pitää pehmiksiä arvoaan alentavina, mutta usein ylihelppo koko aukeaman ristikko vain tuntuu tylsältä kynän kuluttamiselta.
Niissä on kyllä hyvinkin laadukkaita mukana, ja on ratkontaharrastuksen suosittuna pysymisen kannalta välttämätöntä että näitä on.
Vaikka mielelläni esitän vaatimatonta, oli aiemmin tapanani ratkoa Metro-lehden ristikko paikallisjunassa yhdellä pysäkinvälillä ja työntää täyttynyt ristikko näyttävästi sivuun.
Nykyisin tällaista elvistelyä ei huomaisi kukaan, koska kaikki hiplaavat kännyköitään koko matkan ajan.
6. [O]4.11.2017 klo 13:32
[ Rampe, :D ]
7. Mie8.11.2017 klo 16:19
Kovis oli mukava mutta alun pienen yskähtelyn jälkeen ehkä kuitenkin hieman liian helppo.

Itse en Pehmiksiä tee siksi että tuntuu että se on pelkkää kirjoittamista ja sen osaan jo ;)
8. Tuttu8.11.2017 klo 17:24
Lainaus: 6. [O] 4.11.2017 klo 13:32
[ Rampe, :D ]


Komppaan O:ta!!

Lisäys asian vierestä: 95% matkustajista räplää kännykkäänsä!!
9. O9.11.2017 klo 21:11
Tuttu, eikä kukaan enää huomaa kuinka nopeasti joku oli ratkonut ristikon... :(
10. Tuttu9.11.2017 klo 22:37
Lainaus: 7. Mie 8.11.2017 klo 16:19
......
Itse en Pehmiksiä tee siksi että tuntuu että se on pelkkää kirjoittamista ja sen osaan jo ;)

En minäkään, ei mitään haastetta, todella pelkkää kirjoittamista ruudusta ruutuun! Mutta ymmärrän, että näitäkin pitää olla!
11. Tapio6.12.2017 klo 18:33
Satuin löytämään lehden. Kiva ristikko ja erittäin selkeä kuvitus. En jaksa miettiä yhden vihjeen logiikkaa, joten kysyn:
KUIN TÄMÄ! > HILA
12. Tarja6.12.2017 klo 18:37
Hila = ristikko.
13. Tapio6.12.2017 klo 18:54
Niinpä tietysti. Joskus aiemminkin olen vastaavissa hämmentynyt. Oikein kivoja muitakin tehtäviä. Heikki Lavonius kuten Jari Koivisto eivät yritä ahtaa kuvia liian pieneen tilaan vaan tarvittaessa kuva voi ylittää ruudun reunat.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *