KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS KUUKAUSILIITE LOKAKUU

9416. HS kuukausiliite lokakuu

Uusi7.10.2017 klo 09:10
Kuvavihje ihan mukava. Vasen harmaa teetti kyllä töitä. Ilman näitä hakulaitteita ei olisi kyllä onnistunut
2. Potter7.10.2017 klo 10:11
Samoin kuin Uusi, eli vasen harmaa vaikea, ja hakusysteemejä piti käyttää kovasti. Ratkesi kuitenkin.
Kiitos ja anteeksi :)
3. Virkku7.10.2017 klo 11:51
Kylläpä on työläs täytettävä. Hakusysteemit kovassa käytössä. Nimi- ja naamavihjeitä peräti 28. Ei ihan valmis vielä. Toiveekkaana jatkan.
4. Masa I7.10.2017 klo 12:44
Morjens !
Lehti haettu, ristikkoa ei aloitettu vielä. Siinäpä tärkein.
5. Jiikoo7.10.2017 klo 13:26
Tuntui aluksi poikkeuksellisen helpolta, mutta viimeiset 20 % teettivät töitä ja vaativat apuvälineiden käyttöä. Täyteen silti nippa nappa alle kahdessa tunnissa, mikä on minulle ennätysluokkaa näissä HS-kk-ristikoissa.

Vihjeeseen ALAMAASTOA tuli Ratkojiin ratkaisusana kesken ratkontani, mutta se osoittautui vääräksi. Kun sitten katsoin ristikkoni valmistuttua uudestaan, oli sana ehtinyt jo poistua Ratkojista. Hyvä niin.

Loppujen lopuksi ei hassumpi ristikko! Sanavarasto laajeni ja tuli uusia tuttavuuksia, aivan tavan mukaan.
6. Masa I7.10.2017 klo 14:33
Morjens !
Joo , vasen harmaat viimeiseksi. Mul on valokopio ( tänään lehti turhan kallis, kun en sitä lue), mut sit tulee kyllä
mustia suttukuvia,joo en valita.
Tiedä noista uusista tuttavuuksista, onkohan niin tarpeellisia.
7. Loimaan Fanni7.10.2017 klo 18:51
Kun ei kaikkia naamoja tunne.on vain annettava periksi
8. Seitenvitonen7.10.2017 klo 19:18
Kertokaa ihmeessä,meille hitaampijärkisille/hidasjärkisillemmille, mitä muuta te osaatte, kun saatte ristikon ratkaistua ennen kuin moni on saanut lehteään? Olette neroja! (vai oletteko eri mieltä?)..Löin itseni kanssa euron vetoa keskustelun avaajista. Arvatkaa voitinko.
9. Jooseppi8.10.2017 klo 10:23
Oikealla ylhäällä on lyhytukkainen silmälasipainen henkilö,jota en millään tunnista. Minkä alan ihminen hän on ?
Vai mitä siinä oikein haetaan ?
10. Ritja Aniina8.10.2017 klo 12:01
Jooseppi, Mahdatko tarkoittaa tätä kaikkien tietysti hyvin tuntemaa suomalaista filosofia, jolla on päärme etunimenä?
Semmoinen siihen muodostui risteävistä. Muuten naamat oli hauskasti tunnistettavia, kun niitä hetken katsoi. Suomenlippuvaakunaa en tajua enkä löydä kuvahaulla.
11. Juuso8.10.2017 klo 12:26
Ritja Aniina; katseleppas vaakunoita keskeisessä Euroopassa.
12. isoäiti8.10.2017 klo 12:31
Ritja Anniina! Oletko saanut vaakunaan kirjaimet ensimmäistä lukuunottamatta? Silloin vaihtoehdoksi tarjoutuu yksi helppo vaihtoehto, vaikka se tuntuu erikoiselta Suomen lipun näköisen yläosan takia.
13. Virkku8.10.2017 klo 12:39
Suomen lippu ja leijonavaakuna on todella yllättävä. Niin se vain googlesta löytyi.
14. Jiikoo8.10.2017 klo 12:56
Filosofi Päärme? Eikös 1700-luvun filosofilla etunimeltään Immanuel ollut päärmeeseen eli kanttiin vivahtava 4-kirjaiminen sukunimi, mutta hän ei tainnut olla suomalainen eikä vuonna 1969 syntynyt aikalaisemme? No – leikki sikseen, Ritja Anniinan kanssa samaan tulokseen olin eilen tunnistusgooglailussani tulevinani (saatuani nimen ensin risteävistä).

:o)

Suomen siniristilipun ristin pystyosa ei ole lipun keskiviivalla erotuksena tuon vaakunan yläosan kuviosta. Samat aiheet tapaavat toistua heraldiikassa yli rajojen. Suomalaiseen luontoon niin erottamattomasti kuuluva vaakunaelikkommekin kummitteleiksen yhden jos toisenkin maan, kaupungin, kylän ja suvun vaakunoissa – ettei tosiaankin myös tuossa yhdistelmässä!
15. Antti.o8.10.2017 klo 13:07
Mutta tuo "ranskaa" kahdella piilokirjaimella? Ja tokavikakin ??
16. Juho8.10.2017 klo 13:34
Antti.o, aika villejä nuo ranskalaisten kylien nimet.
17. Iisakki8.10.2017 klo 13:34
Tuo RANSKAA ei vaan aukene. Kyllä ratkojiin laitellaan yhtä ja toista, mutta ei tuota RANSKAA. Sitä juuri tarttisin.
18. Iisakki8.10.2017 klo 13:50
KIITOS!
19. terveen paperit8.10.2017 klo 15:06
Oli kinkkinen.
20. elsa8.10.2017 klo 16:01
Mikä ihme voi olla oikealla keskellä oleva vaakunan näköinen sininen merkki jossa keskellä on kitaran näköinen esine.
21. Kraka8.10.2017 klo 16:11
Oikea alalaita tuottaa vaikeuksia...mustavalkokuvan mies, alkanee i:llä ? Timo ja Ahti lienevät Saloset, mutta hevoskuva ja best price kuva tuottavat harmaita hiuksia entisten lisäksi. Ale ? mikä. Ei voi olla kakku ? Entäpä mielestäni " paahtoleipä " kasalta näyttävä harmaa kuva keskikohdalla Georg sanan lähellä ? Laaat ? Japanilaismies on kaiketi Sato.
22. Ritja Aniina8.10.2017 klo 16:25
Kraka, Kermakakuksi minäkin sitä(Best Price) ensiksi luulin, mutta eihän se ole kakkuun päinkään.
Ii:llä alkava mies: mieti sopiva ii:llä alkava tuon ikäkauden henkilö ja tarkista googlesta. Löytyy.
23. joskus8.10.2017 klo 17:02
Kraka, älä nyt kirjoita tänne vastaussanoiksi ajattelemiasi ratkaisuja!.
24. Virkku8.10.2017 klo 17:18
elsa. Vaakunan näköinen on vaakuna, ja kitaran näköinen on viulu. Musiikista tunnettu paikkakunta.
25. isoäiti8.10.2017 klo 20:07
Kraka! Miehen etunimikin on ristikossa (oletko jo päässyt ylälaitaan?). Ja sukunimi alkaa siis i:llä.Mistä muualta voisi löytyä raitoja kuin kermakakusta? Hevosen kuvassa on kyse liikkumisesta.
26. Pökö9.10.2017 klo 10:55
Italian lipun alapuolella oleva epäselvä kartta, mikä ihme ? Sijaitseeko Uudessa-Seelannissa ? Minä sain hevoskuvan alle sanan neli, mutta mutta...
27. Mirja9.10.2017 klo 11:05
Ristikko kohta puoliin täynnä, mutta miksi ajattelen, että mustavalkoisen kuvan naisen viereisessä kuvassa alalaidassa olisi jonkinsortin siankärsät tai nenät ? Vai onko jotain ns. klipsejä tms ? En tajua.
28. kaplas9.10.2017 klo 11:06
pökö hyvä,vältetään suoria paljastuksia (Italia,neli)
29. iso S9.10.2017 klo 11:08
Suomen lipun näköinen on mielestäni liikaakin Suomen lipun näköinen. Oikeasti tuossa vaakunassa ristin pitäisi olla musta, jos Wikipediaan ja kuvahakuun on uskomista.

Jos kielin voisi kertoa (tähän ristikkoon liittymättä, joskus on vihjeenä ollut Kielin vaakuna), kuvahausta voi etsiä vaakunoita avainsanoilla paikannimi vaakuna. Yleensä kuitenkin saa parempia tuloksia jos vaakunan sijaan kirjoittaa lontooksi eli crest tai coat of arms. Siis esimerkiksi näin:
Kiel coat of arms

Jos ratkaisusana on yhtä kirjainta vailla, tuota voi soveltaa tähän ristikkoon kokeilemalla erilaisia mahdolliselta tuntuvia kirjaimia puuttuvan paikalle. Jos ei tärppää niin sitten pitää kokeilla mahdottomilta tuntuvilla, mutta en usko että tähän tarvitsee turvautua, jos ne kolme poikittaisista saatua ovat oikein..
30. Jaska9.10.2017 klo 11:19
Arvotaan seitsemän kirjainta ja yksi lisäkirjain. Voi harmin paikka, taaskaan ei tärpännyt. Mutta kyllä se tuuri vielä joskus kääntyy!
31. Juho9.10.2017 klo 11:35
Pökö, sitä karttapaikkaa pitänee hakea espanjalaisesta ympäristöstä, Aulishan asuu Teneriffalla, sieltäkin monta ristikkosanaa on tullut.
32. Muru9.10.2017 klo 13:16
Juho, maa Espanjasta itään lienee oikeampi, joss tuttu saari.
33. Muuten lienee OK10.10.2017 klo 06:01
Jälleen törmään samaan ongelmaan:keskellä ylhäällä mies kurkistaa. Substantiivi, kurkistaako johonkin vai onko laite joku. Kirjaimen ero ja huonohko kuva.
34. Siru10.10.2017 klo 07:57
Mies keskellä ylhäällä kurkistaa, mitenkähän tässä käy. Varsinaisesta laitteesta ei ole kyse, mutta vähän sinne päin!
35. Jiikoo10.10.2017 klo 10:10
Siru, mies lienee epäoleellinen eli pelkkä statistihahmo. Ratkaisun kannalta tärkeämpääkin kuvasta löytyy.
36. Siru10.10.2017 klo 12:48
Jiikoo, ymmärsin kyllä mistä kyse!
37. Ananias10.10.2017 klo 15:31
Olkaapa tarkkana sen tikkuläjän kanssa! Voi tulla äkkiä väärä kirijain ja voitonmahollisuuet putuavat nolhan.
38. Jiikoo11.10.2017 klo 09:58
Siru, olen anteeksipyynnön velkaa! Olin vain lukaissut hätäisesti viestisi (34.) tulkiten sen peitellyksi vihjepyynnöksi, vaikka se selvästikin on vastaus edellisessä viestissä (33.) esitettyyn vihjepyyntöön. Pitäisi näköjään minunkin ajatella vähän ennen kuin menen kirjoittelemaan mitään!
39. Siru11.10.2017 klo 12:45
Jiikoo, jos olisin ollut fiksu, olisin maininnut, että viestini (34) on vastaus viestiin (33). Laiskuuttani jätin sen mainitsematta. Ei siis mitään anteeksipyydettävää. Minä nuhtelen asiasta itseäni!
40. Kati11.10.2017 klo 14:33
Tikkuläjän kirjain tulee siitä katkaistusta esineestä, mutta mikä esine mahtaa olla?
41. Juha N14.10.2017 klo 17:15
Menetin kiinnostukseni Hesarin ristikoihin lopullisesti viime vuonna, kun laadunvalvontaa ei näkynyt eikä kuulunut. Viimeinen pisara oli hätäpaikassa käytetty epäsana ALEMATTTOPAKKA, kolmella T:llä. Vastaavia "lipsahduksia" oli ollut aiemminkin.

Sattuipa nyt silmiini laatija Aulis Lehdon haastattelu HS-kuukausiliitteessä I/17, jossa toimittaja Tuomas Kasevalla oli otsaa kirjoittaa seuraavaa: "Erikoisimpia sanoja Lehto välttelee, sillä hänestä ristikoiden idea ja luonne katoavat, jos vihjeitä pitää alkaa Googlella ratkoa."

Lausuma on silkkaa puppua. On tosin epäselvää, syyllistyikö vääristelyyn pelkästään Lehto, jonka väite meni täydestä, kun haastattelijaksi osui sanaristikoista mitään tietämätön henkilö, vai vielä pahempaa: toimittajakin tiesi kirjoittavansa perättömiä. Sillä Lehto on Suomen nykyisistä ammattilaatijoista ainoita, joiden ristikoiden ratkomiseen tarvitaan alituiseen Googlea. Muiden vapaudet ristikkosanaston suhteen ovat kaventuneet, kun kustantamojen laadunvalvonta on tiukentunut. Hesarissa ei kontrollia ole.

Kävin läpi uusimman kuukausiliitteen ristikon.

INTIAA: ratkaisuksi ei-kenenkään tuntema kylä, jossa 185 asukasta.

RANSKAA: ratkaisuksi ei-kenenkään tuntema kunta, jossa 577 asukasta (tässä sanassa 2 piilokirjainta, joten ratkaisu pitää oikeasti googlettaa, kun se ei paljastu risteävien sanojen avulla).

Kuvavihje, jossa logo: ratkaisuksi uppo-outo venäläinen rahtilentoliikenneyhtiö, jonka laivastoon kuuluu peräti 5 (!!!) lentokonetta.

CECILIA: ratkaisuksi ei-kenenkään suomalaisen tuntema chileläinen, joka 80-luvulla saavutti lentopallon arvokisoissa kaksi joukkuehopeaa ja yhden joukkuepronssin ja toimi sittemmin maansa kansanedustajana 2000-06. Ansaitseeko hän näillä meriiteillä oikeasti paikan suomalaisissa sanaristikoissa?

BRAT: ratkaisuksi bosnialaisen rap-muusikon taiteilijanimen etunimiosa. Edusti maataan Euroviisuissa viime vuonna, mutta onkohan nimi jäänyt innokkaimpienkaan euroviisufanien mieleen? Käytännössä henkilö on suomalaisille uppo-outo, kun "laulaakin" äidinkielellään eikä esim. englanniksi.

VIDEOPELI: ratkaisuksi marginaalinen japanilainen videopelejä kehittävä ja julkaiseva yritys, joka on todennäköisesti videopeliharrastajillekin Suomessa tuntematon. Vihjeessä on lisäksi virhe: kyseessä ei ole videopeli vaan firma.

-VALENSSI: ratkaisuksi epäitsenäinen sana, joka esiintyy eräissä sivistyssanoissa alkuliitteenä. Sanaa, jota itsenäisenä ei ole, ei katsota kelvolliseksi ristikkosanaksi. Toki tässä voisi olla tarkoitteena eräs yhdysvaltalainen ihovoidemerkki, mutta suomalaisille tuntemattomana olisiko sekään ristikoihin kelpaava sana?

Pahin epäkohta on yläkeskellä olevasta maitorupisen lapsen kasvokuvasta lähtevä ratkaisusana, jota kuvan viittaamassa merkityksessä ei ole olemassa, koska siitä puuttuu i-kirjain. A-loppuisista nomineista johdettuihin TUS-päätteisiin sanoihin väli-i-kirjain yleensä kuuluu (SANA - SANOITUS, PINTA - PINNOITUS), mutta O-loppuisista johdettuihin ei (ERO - EROTUS, KIILTO - KIILLOTUS). Kyseistä ratkaisusanaa en paljasta, mutta virhe vastaa tilannetta, jossa ratkaisuksi tulisi SANOTUS tai PINNOTUS.

Moitittavaa on niin paljon, ettei minkään suomalaisen lehtitalon ristikkotoimittaja olisi tätä ristikkoa lehteensä tällaisenaan kelpuuttanut. Mutta jos tarkkailua ei ole...

Toki jos ratkojat kaiken eteensä tarjotun hyväksyvät, niin sama meno kaikin mokomin jatkukoon. On silti paksu valhe väittää, että "erikoisimpia sanoja Lehto välttelee, sillä hänestä ristikoiden idea ja luonne katoavat, jos vihjeitä pitää alkaa Googlella ratkoa". Esimerkki siitä, kuinka Lehto kelpuuttaa sanaksi minkä tahansa Googlella löytyvän erisnimen, oli taannoin JOHN > LAILARE: eräs nobody, jonka nimi on Kentin arkeologisen seuran vuonna 1909 julkaiseman kirjan mukaan mainittu eräässä 1400-luvun testamentissa mutta josta ei muuten ole mitään nettitietoja.
42. vintilä14.10.2017 klo 18:01
Sehän on jokaisen oma asia kenen ristikoista pitää ja kenen ei. Jos joku laatija ei miellytä, silloin on parempi jättää täyttämättä hänen tekemänsä ristikot, ettei verisuoni katkea päästä. Uskon vakaasti, että meitä on merkittävä määrä, jotka odottavat perjantaita ja hesarin ristikkoa. Virheitä tulee kaikille, tai ainakin lähes kaikille, mutta ei kai se mikään maailmanloppu ole.
43. kynttilä14.10.2017 klo 18:20
En tosiaan lähde ristikon ratkaisemisessa virheitten etsimisestä, ja vaikka noita pikkukyliä tai nobodyja onkin, niin Lehdon ristikot ovat oivallisen kekseliäästi rakennettuja ja nautittavia kun ei tartu lillukan varsiin.
44. Juha N14.10.2017 klo 18:51
vintilä ja kynttilä: Pöyristytti tuo silmiin osunut Lehdon kehaisu ristikoistaan, joiden ratkonta ei muka Googlea kaipaa. Koska totuus on aivan päinvastainen, halusin tuoreen ristikkoesimerkin valossa verrata, onko asia muuttunut. Ei ole. Vanha meno jatkuu. Mutta jatkukoon. Lehto saa minun puolestani pitää tunkkinsa. Laadukkaita ristikoita onneksi riittää, jopa saman kustannustalon sisällä.

70-luvulta saakka ristikoita ratkoneena väitän, että Lehto on jämähtänyt 80-luvun laatimiskäytäntöihinsä siinä missä koko muu ristikkokenttä on yhteisrintamassa kehittynyt laatukriteereistä sopimalla ja laadunvarmistusprosesseja hiomalla. Sanaston suhteen Hesarin ristikot porhaltavat yksin heikon laadun jälkijunassa.
45. Salamanteri14.10.2017 klo 19:05
Juha N, Iisakeissahan noita on?
46. pelaaja14.10.2017 klo 19:13
Hyvä, Juha N. Kerrankin HS-puolella taas oikeasti puhetta ristikosta! Ja tottakin vielä. Tiedät kuitenkin, että HS-ratkojat ovat oma rotunsa vailla kaltaistaan. Sitä jaksaa ihmetellä.
Kuulun itsekin niihin, joiden on edelleen pakko näitä käydä läpi. Ei voi mitään sille, että vaikka kuinka on hankkinut muita ratkottavia niin nämä pysyvät mukana. Ja melko varmaa on, että kun Lehto paikkansa luovuttaa, minäkin luovutan HS:n suhteen - huolimatta tietynlaisesta suunnanmuutoksesta.
No, onhan tämä kaltaiseton HS-rotu nyt jo jakautunut kahtia, ellei peräti kolmia.
47. Matti14.10.2017 klo 19:46
Hyvä puheenvuoro Juha N:lta. Itse äänestin kynälläni ja lopetin Auliksen ristikoiden ratkomisen vuosia sitten. Viimeinen pisara taisi olla, kun vaakasana antoi ruutuun a:n ja pystysana ä:n. Kirjoitin siihen a:n ja yhden ä-pisteen. Eihän Auliksen hienoja oivalluksia voi eikä pidä vähätellä, mutta kun ne heikkoudet alkavat dominoida kokonaisuutta.
48. Seitenvitonen14.10.2017 klo 21:05
Juha N,
Kyllä sie ihan totta haastelet. Entisaikaan yritin ratkoa ristikoita ilman avunpyyntöjä. Nykyään, kun homma ei enää onnistu ilman googlea ja ratkojia, olen käyttänyt kumpaakin apukeinoa ihan hyvällä omallatunnolla. Enkä ees älyä hävetä, Jos olisin nuorempi, voisin yrittää noiden kolmipalloisten ratkomista, mutta ikämiehen kunto ei kestä enää.
Ja ajan voi käyttää johonkin muuhun hyödyllisempään. Onneksi lehmän tissi ei enää ole UDAR. Eikä haiseva ole aina KARJAKKO.
49. jykä15.10.2017 klo 15:17
Minusta on kiva ratkoa joka viikko hesarin ristikko. En valita enkä purnaa.
50. Jaska15.10.2017 klo 17:17
Virheitä tulee kaikille, tai ainakin lähes kaikille, totesi vintilä. Mutta kaikille tai lähes kaikille ei tule tahallisia virheitä sääntöjä ja yhteisön vakiintuneita normeja rikkoen. Kaikki eivät sellaista menoa hyväksy, Että kehtaavatkin niuhottaa
ja takertua lillukan värsiin.
51. Ritja Aniina16.10.2017 klo 09:29
Juha N, Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Tiedän paljon erinomaisen haastavia ristikoita, joiden ratkaisuun ei koskaan tarvitse googlea. Kuukausiliitteen ristikkoa en pysty ratkaisemaan googlettamatta. Silti odotan innolla kuukausiliitettä. Nimimerkkini on muuten "naisnimiä" Auliksen ristikosta.
52. Jiikoo16.10.2017 klo 11:19
On helppo myöntää Juha N:n kritiikki aivan oikeutetuksi. Itse olen ratkonut perjantai-HS:n ristikoita vasta vajaan vuoden ajan, viime vuodenvaihteesta lähtien. Aikaisemmin pidin niitä itselleni aivan liian kryptisinä ja sisäänlämpiävinä. HS:n kk-liitteen ristikoista minulla on ratkontakokemusta vaihtelevalla menestyksellä muutaman vuoden ajalta.

Totta: CACPS (Computer-Aided Crossword Puzzle Solving) on näitä ratkoessa välttämättömyys, minulle ainakin. Rohkenen myös uskoa, ettei laatijakaan saa luomuksiaan kasaan ilman tietokonetta ja kaikkivoipaa nettiä.

Kun tämän hyväksyy, käyvät Lehdon ristikot kelpo ajanvietteestä. Ne ovat omanlaisensa yhdistelmä hykerryttäviä oivalluksia ja lätsähtäviä limboja nobodyineen ja tuppukylineen. Ristikon täyttyminen on joka tapauksessa aina palkitseva elämys, vaikka voitettujen kaksikymppisten saldo näyttäisikin nollaa (kk-liitteen puolelta myönnän yhden jopa saaneenikin).
53. Rampe16.10.2017 klo 12:14
Jiikoon mainitsemaa sovellukseen en ole tutustunut, mutta muuten on netti Auliksen ristikoissa välttämätön.
Kaikki Juha N:n mainitsemat jutut ovat täyttä asiaa.
Intian kylistä olen tainnut saada Mauno Koiviston tapaan "vamman sieluuni" enkä minäkään usko a/ä:tä ja kolmella T:llä kirjoitettuja sanoja lipsahduksiksi.
Joku näissä ristikoissa kuitenkin koukuttaa. Joka perjantaiaamu Hesari tulee luettua varsin hätäisesti kun on kiire siirtyä ristikon pariin.
Parhaimmillaan Lehdon ristikot ovat loistavaa ajankulua, varsinkin normaalirutiinista poikkeavat teemaristikot.
Niitä laatiessa on uhrattu ilmeisesti aikaakin enemmän kuin rutiiniristikoihin.
54. Jiikoo16.10.2017 klo 14:34
Rampe, ei CACPS-nimistä sovellusta taida olla markkinoilla – kunhan vain tempaisin lyhenteen hattuni uumenista! Tarkoitin sillä tietokoneavusteista ratkontaa yleensä: Googlea, Ratkojia, Ristikkorenkiä...
55. Rampe16.10.2017 klo 14:49
Hyvä,
pelkäsin jo jääneeni jostain paitsi!
Anagrammikonetta joskus olen ratkontaan kokeillut. Useimmiten siitä ei ole ollut hyötyä, huvia kylläkin.
56. iso S16.10.2017 klo 15:51
What is CACPS?
A CACPS (Community Aged Care Packages) is a flexible package of planned and co-ordinated support services designed to meet the complex needs of each individual client. With the aim of enabling them to remain living in the comfort of their own home. Types of Services Available Include: Bathing, meals, laundry, dressing, transport, gardening, social activities.

Harmi, ei tarjoa apua Auliksen ristikoihin, ainakaan jos kimpparatkontaa ei pidetä sosiaalisena aktiviteettina.
57. Jiikoo16.10.2017 klo 17:02
Niinpä, iso S! CACPS = Clean Air and Climate Protection Software; Center for Arts and Cultural Policy Studies (Princeton University); Commission for Advanced California Paralegal Specialization; Codman Academy Charter Public School (Dorchester Center, MA); Community Aged Care Package Service (Australia); Computer Aided Curriculum Planning and Scheduling; Customer Audit of Catalog Performance Survey; Customer Audit of Catalog Performance and Services

( https://www.acronymfinder.com/CACPS.html )

Harmin paikka, ettei tuo akronyymitietäjä tunne (ainakaan vielä) minun tuolle lyhenteelle hatusta vetäisemääni merkityssisältöä.
58. HM21.10.2017 klo 21:11
Kiitos, Juha N! Minulla ei riippuvuussuhdetta jäänyt, kun en ole lehden tilaaja. Ystävät kyllä niitä toimittivat, mutta kun ei tuollaisesta "ratkonnasta" saa mitään iloa, jäivät lopulta koskematta. Onneksi on laadukkaita vaihtoehtoja tarjolla!
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *