KESKUSTELUT > RISTIKOT > SK 30/2016

8941. SK 30/2016

tuttu29.7.2016 klo 20:47
Viheliäinen, ei tule valmistumaan!!
2. O29.7.2016 klo 22:06
Kolmetähtinen, mukavasti laadittu ristikko. Tämän kanssa meni koko iltapäivä ja ilta. Pihalla puiden katveessa pähkäilin ja välillä grillailin, sekä lenkkeilin. TOUKKIA-tykkäys muiden joukosta.

Kiitos Jari Keränen ja Päivi Vesanto!
3. joskus30.7.2016 klo 08:12
Tämä oli hyvin laadittu kolmetähtinen. Monet vihjeet sopivasti harhauttavia. Kiitos minultakin laatijalle.
4. Terveen paperit31.7.2016 klo 15:22
Ainahan nää on pahoja meikäläiselle mutta tiimityönä vaimon kanssa ne tavallisesti käännetään selälleen kuten nytkin. Hyvä ristikko kyllä ja kuten edellä todettu, sopivan kiero.
5. tapio4.8.2016 klo 08:34
Piilosana oli Pertin laatimaksi helpohko, mikä tällä kertaa oli varmaan päämääränäkin, koska oli laitettu kolmosen rinnalle. Ihan hauskoja vihjeitä, mutta tällä kertaa rasittaa hieman samanlaisina toistuvien fakkiosioiden runsas määrä - käytetty kuin legopalikoita.
6. tapio4.8.2016 klo 15:13
Yleisesti ottaen tämä ei erityisen vaikea (PuPe:ssa todenn. 2 1/2), mutta pääkuvasta alaspäin menevää sanaa en meinaa keksiä. Mistähän tuo pääkuva on otettu?
7. joskus4.8.2016 klo 16:37
Tapio siis kyselee apuja! Katselepa omia viimeisiä juttujasi vihjeiden antamisesta vanhojen SK-piilisten epäselvistä kohdista 2.
8. Anna-Liisa4.8.2016 klo 17:21
Piilis 30:n vaakasuoraan 11 ja 22 ovat nerokkaita!
9. tapio4.8.2016 klo 17:46
Joku ehkä ymmärsi, että 4.8.2016 klo 15:13 liittyy piilikseen, ei vaan ristikkoon (eihän piiliksessä ole pääkuvaa) eikä piiliksiä ole koskaan SK:ssa tähditetty.

Vaikka asialla ei välttämättä ole mitään merkitystä ratkaisusanan kanssa, olisi kiva tietää, missä ristikon pääkuva on otettu.
10. Jaska4.8.2016 klo 18:52
Pietarissa
11. tapio4.8.2016 klo 20:46
Ok. Ei merkitystä ratkonnan kannalta. No ratkesi se ongelmakohta kuvan alta lopultakin.

Muutamissa vihjeissä tulee mieleen vanhat piilosanatehtävät tavalla, josta en erityisemmin pidä.

NAISTEN AUTOSSA KAKSI KOKOA.

Ehkä joskus täytyy uudestaan palata tuohon, sillä en keksinyt, miksi nimen omaisesti AUTOSSA pitäisi olla kaksi kokoa.
12. tapio4.8.2016 klo 20:49
Toki se vanha piilosanatyyli tuo usein lisähaastetta, mikä hyvästä. Minulla on vähän ambivalentti suhde niihin.
13. Keila4.8.2016 klo 20:56
Tapio, vihje ja ratkaisu liittyvät toisiinsa justiin jetsulleen.
14. tapio4.8.2016 klo 21:20
Joo - keksin. Vihje ihan ok ja mieleen tulee eräs seikka Jarista, jonka nyt jätän kertomatta. Tietty asia pitäisi ottaa automaattisesti huomioon (suurimmalta osalta niin olen tehnytkin).

Mitä Jarin PuPe:n tehtäviin tulee, SK:n pääkuvan ratkaisusanoissa ei ollut sellaista kieroutta, joita PuPe:n tehtävissä on.
15. Juha N4.8.2016 klo 23:03
tapio kirjoitti:

"Piilosana oli Pertin laatimaksi helpohko, mikä tällä kertaa oli varmaan päämääränäkin, koska oli laitettu kolmosen rinnalle. Ihan hauskoja vihjeitä, mutta tällä kertaa rasittaa hieman samanlaisina toistuvien fakkiosioiden runsas määrä - käytetty kuin legopalikoita."

Saksassa lomailevana en ole puheena olevaa piilosanaa vielä nähnyt, mutta aiempien kokemusteni perusteella arvaan, mitä tapio "samanlaisina toistuvilla fakkiosioilla" taas tarkoittaa. Nimittäin sitä, että Pertin jaotelmavihjeissä (tyypillisesti alku- tai loppupäässä) on usein jämätavuja kuten LI ja LA, jotka on vihjeitetty esim 51. > LI ja LAUANTAINA > LA. Ja tämäkös tapiota jostakin syystä "rasittaa".

Sekä tapion käyttämässä terminologiassa että hänen kritiikissään tuppaa olemaan paljon potaskaa. Niin nytkin.

Ensinnäkin se, että piilosanaristikoiden jaotelmavihjeissä toistuvat osavihjeet olisivat tuomittavia. Eivät ne toistuvuutensa takia mitään fakkikategoriaan luettavia ole! tapio ymmärtää aivan väärin, mitä ristikkoterminologiassa tarkoitetaan fakkisanoilla. Ristikoiden fakkisanat ovat normaalille yleissivistykselle vieraita sanoja, joista liki kukaan meistä tietäisi mitään, elleivät ne suotuisan kirjaimistonsa ja laatijan laiskuuden takia tunkisi itseään ristikoihin sietämättömän helposti: ATTA 'lehdenleikkaajamuurahaisten suku', ITIL "Volga-joen muinaishistoriallinen nimi', ATTU/ANAA/ARAN 'saari siellä tahi täällä'. Eikä Pertti ristikoissaan mitään fakkiluontoisia outouksia totisesti käytä!

Toiseksi: miksiköhän tyylin 51. > LI vihjeenosat toistuvat Pertin jaotelmavihjeissä verraten usein? Siksi, että Pertti on jaotelmataikuri, jonka piilosanavihjeiden enemmistö on usein jaotelmia (pisimmistäkin sanoista Pertti loihtii melkein kaikille jaotelmavihjeen). Tämä ei ole suinkaan helppoa. Useimmat muut laatijat sen sijaan joutuvat erityisesti pitkien sanojen osalta turvautumaan lähes pelkkiin anagrammivihjeisiin. - Kun jaotelmavihjettä rustaa ja ratkaisusanaa jakaa vihjeitettäviin osiin, alkuun tai loppuun saattaa jäädä tähteeksi kirjaimia tai kirjainpareja, joille niillekin on jokin vihje annettava. Kun tällainen jämäpala sattuu olemaan LI tai LA, niin 51. tai LAUANTAINA ovat niille mielestäni ihan käypäiset vihjeet (lauseyhteydessään ne ovat todennäköisesti parempia kuin alkuaineet LITIUM ja LANTAANI, joita vihjeiden 51. ja LAUANTAINA sijasta voisi ajatella käytettävän). Mikä ihme tässä asiassa tapiota "rasittaa"? Tivaisit mieluummin, miksi ne muut laatijat eivät viitsi tai osaa panostaa jaotelmavihjepuolelle siten kuin Pertti!!

Annan vielä esimerkin. Pertin piilosanassa oli kauan aikaa sitten ratkaisusana LASIKAAPINAVAIN. Tämä jaotelmaksi hienosti luontuva sanakeksintö jäi mieleeni, vaikka kyseistä Pertin vihjettä en enää muistakaan. Sana joka tapauksessa voidaan jakaa osiin LA + SIKA + APINA + VAIN, ja vihjeeksi soveltuisi esimerkiksi tässä ja nyt omasta päästäni vetämäni

Lukitsitko tämän vitriinin lauantaina? Porsas! Paviaani! Ainoastaan sinulta voi odottaa, että lukon sulkemisväline on tippunut taskusta! (15)

tapio, et kykene näkemään metsää puilta. Et osaa nähdä, mikä ristikossa on oikeasti ansiokasta, ja sitten kritisoit jotain merkityksetöntä pikkuasiaa, joka on tämän ansiokkuuden sivutuote. Suosittelen, että rajoittaisit kannanottosi esim lauseisiin "Tämän ristikon osasin ratkaista kokonaan" ja "Tämä ristikko oli muutaman piilovihjeen puuttumisen takia minulle liian ylivoimainen loppuun asti ratkaistavaksi." Jos menet päästämään suustasi kriitikkisammakoita kuten "Pertti olisi ehkä muuten ihan OK laatija, mutta hänen ristikoissaan samanlaisina toistuvien fakkiosioiden määrä rasittaa ikävästi", niin kokemattomammat piilosananratkojat saavat Pertin taidoista aivan väärän kuvan.
16. tapio5.8.2016 klo 09:58
Myönnän tuosta ihan oikeutetuksi muutaman asian.

" Eikä Pertti ristikoissaan mitään fakkiluontoisia outouksia totisesti käytä!
"

Pääsääntöisesti niin, joskin 50 > LI on ristikoiden fakkisanojen luontoinen seikka. Tämä on oikeastaan ainoa fakkisanoihin rinnastettava asia. Tätä ei ole liiemmin esiintynyt.

Muut ovat vain erinäisiä lyhenteitä tai lyhyitä sanoja, joita käytetään toistuvasti ja saman kaavan mukaan samassakin tehtävässä. Lähinnä kiusasi se, että sama kaava toistui samassa tehtävässä useaan otteeseen.

Uudemmissa piilosanatehtävissä ei ole pitkään aikaan käynyt, ettei koko tehtävä olisi ratkennut. Vanhempien suhteen jokin sana on joskus jäänyt ratkomatta tai olen laittanut väärän ratkaisusanan - yleensä kyllä syynä se, että vihje on nykymittapuun mukaan vajaa.

Siinä suhteessa Juha on oikeassa, että Pertti pyrkii jaotelmatyyppisiin vihjeisiin. Vanhoissa tehtävissä jaotelmien osuus on huomattavasti vähäisempi ja välillä laatija sortuu liikaakin anagrammeihin. En ole pohtinut, miten paljon Eki tai Antti käyttävät jaotelmia suhteessa muihin vihjetyyppeihin enkä osaa sanoa heidän kohdaltaan tähän asiaan mitään.
17. Jukkis5.8.2016 klo 13:18
Mikä ihmeen "50 > LI"?
18. seurailija5.8.2016 klo 13:23
"...välillä laatija sortuu liikaakin anagrammeihin." Mikä tässä on pielessä?
19. Juha N5.8.2016 klo 15:00
tapio kirjoitti: "Pääsääntöisesti niin, joskin 50 > LI on ristikoiden fakkisanojen luontoinen seikka. Tämä on oikeastaan ainoa fakkisanoihin rinnastettava asia."

tapio, et ymmärtänyt vieläkään. Jaotelmavihjeen osavihje-ratkaisuparina 51. > LI ei ole sen enempää fakkivihje kuin fakkisanoihin rinnastettavakaan asia. Termillä 'fakkisana' viitataan normaalielämälle vieraisiin sanoihin, jotka ovat tuttuja vain ristisanatehtävistä. Kuten ATTU, ATIU, ETUI, ATAR yms.

Vaikka sana TAAS esiintyy sanaristikkopuolella hyvin tiheästi, ei sekään mikään fakkisana ole. Ongelma on lähinnä vihjepuolella: miten keksiä sanalle TAAS vihje, joka tuntuu tuoreelta eikä ole suoraan kirjoitettava. Sinua siis ehkä ärsyttää, että kuvaristikossa vihjeen JÄLLEEN nähdessäsi tiedät ratkaisuksi liian automaattisesti TAAS, ja Pertin piilosanassa jaotelmavihjeen osavihjeen 51. nähdessäsi tiedät ratkaisuksi liian automaattisesti LI. Mutta termi "fakkisana" näihin tapauksiin liitettynä on sellaisen ihmisen aivoitus, joka ei asioista mitään tiedä tai ei osaa/halua oppia tietämään.
20. Juha N5.8.2016 klo 15:07
Tapio kirjoitti:

"Siinä suhteessa Juha on oikeassa, että Pertti pyrkii jaotelmatyyppisiin vihjeisiin. Vanhoissa tehtävissä jaotelmien osuus on huomattavasti vähäisempi ja välillä laatija sortuu liikaakin anagrammeihin."

Kylläpä oli ylimalkaisesti räiskäisty. Vaihtuiko ruodinnan kohde näiden kahden lauseen välillä yksityisestä yleiseen, eli ensimmäinen lause koski Perttiä ja toinen yleisesti kaikkia piilosanalaatijoita? Ainakin Pertin osalta jälkimmäinen lause on täyttä potaskaa. Muistan Pertin piilosanoissa olleen alusta lähtien niin paljon jaotelmavihjeitä, että päättelin hänen jo silloin käyttävän valmiiksi kehitettyjä jaotelmasanoja koko laadinnan runkona.
21. Juha N5.8.2016 klo 15:13
korjaan:

Tapio po. tapio
lauseen po. virkkeen
lause po. virke
lause po. virke
22. tapio5.8.2016 klo 15:38
5.8.2016 klo 15:07

Ensimmäinen lause liittyi Perttiin, toinen yleinen huomio. Vanhat tarkoittavat 70-lukulaisia.

Joskin Pertti ei täysin pitäytynyt joka kerta periaatteissaan. Kerran n. kolmanneksessa vihjeistä ainoa piilovihjetyyppi oli anagrammi - tosin 70-lukulaisiss anagrammien osuus oli usein suurempikin.

Myönnän, että fakkiosio väärä ilmaisu - mikä olisi hyvä yhdyssanana "toistuva osio" -sanojen suhteen.
23. seurailija5.8.2016 klo 15:40
"Ensimmäinen lause liittyi Perttiin, toinen yleinen huomio." Vai niin... Silti...
24. Jukkis5.8.2016 klo 15:47
Kuvaavan surkuhupaisaa tapiota tuo valitus usein toistuvasta "50 > LI".

Mua kanssa ärsyttää ristikoiden fakkisanat, niinkuin vaikka
muurahaisen kuva > ATTE
ja
kuva suksen pohjasta > OPAS.
25. tapio5.8.2016 klo 18:26
Olihan tuo "50 > LI" vähän väärin (po. "51. > LI"), mutta Juha ei takertunut tuohon.
26. Pirjo5.8.2016 klo 19:45
51 = LI, eikö niin?
27. tapio5.8.2016 klo 21:12
"51. ", sillä roomalaisilla numeroilla ilmaistaan yleensä järjestyslukuja ja niillä arabialaisissa numeroissa on piste.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *