KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS-VIIKONLOPPU 30.-31.7.2016

8940. IS-viikonloppu 30.-31.7.2016

Eki29.7.2016 klo 08:42
Heinäkuun loppuun tarjoamme Skytän ja Kärkkäisen koviksen. Jostakin tehtävästä löytyy ajankohtaisuutta. Akatemian palstalla kerrotaan Sanaseppojen kesäpäivistä.

SK:ssa on myös kovis, Keräseltä ja Vesannolla. Oskala on laatinut piiliksen.

Molemmat laatijat saavat suoraa palautetta Sanaseppojen kesäpäivillä Kajaanissa tänä viikonloppuna. Se on antoisinta mahdollista koulutusta kohti entistä parempia koviksia.
2. Matti30.7.2016 klo 23:31
Taviksessa on oikeassa ylänurkassa vihje sprii usein. Pitäisikö olla spriille usein?
3. Rampe31.7.2016 klo 06:40
Kyllä pitäisi.
4. O31.7.2016 klo 18:16
Hieno teemaristikko. Pääkuvasta tulivat hyvät lauseet. Todella vaikea ristikko ja yhdessä kulmassa vielä hämmennystä, vaikka täytetty on.

Kiitos Antti Skyttä ja Heli Kärkkäinen!
5. Rampe31.7.2016 klo 18:25
Ihmettelinkin, kun ei Antin ja Helin kovista kukaan ehdi kommentoimaan..
LEA TEVEN- vihjeestä tiesin kupletin juonen jo sen nähdessäni, mutta kauan kesti ratkaisun löytäminen.
OLLIN KANSSA RAJALLA taas oli niitä, joihin ratkaisusana löytyi kauan ennen kuin idea selvisi.
Ei ihan pahinta Skyttää, mutta pidin kyllä. Kiitos!
6. Jaska31.7.2016 klo 20:04
Ei kukaan? Kai O:kin joku on. Minusta edustaa pahinta Skyttää, en pitänyt enkä kiitä. Kasi riittää tällä kertaa.
7. (O)31.7.2016 klo 20:59
( Rampe.
Nonsaleerasit minut :( )
8. Hannu31.7.2016 klo 21:22
Kuulostaahan se nonsaleeraus komialta, mutta eikö ole sama puhua suomeksi ;-)
9. Rampe1.8.2016 klo 06:19
O,
nonsaleeraus ei ollut tarkoitukseni. Ajattelin kirjoituksesi johdosta todeta, että vihdoin joku kommentoi kovistakin.
Liiallisen tekstintypistyksen takia sitä ajatusta en omasta tekstistäni enää itsekään löydä.
10. Auku1.8.2016 klo 08:25
Hauskoja koukkuja (skytismiä) koviksessa. Pidin tosi paljon!
11. Owlie2.8.2016 klo 12:21
Osa mahdollisista kommentoijista oli varmaan seppojen kesäpäivillä.

Ihan keskelle jäänyt pakanamaan pienoiskartta selkeni vasta eilen. Mielenkiintoinen - ei helppo - ristikko.
12. Mettalo9.8.2016 klo 16:29
Skyttä teettää aina töitä! Mutta ratkaisujen hoksaaminen on aina elämys! Minulla on auki vielä pääkuvan alla oleva nurkka, joten jään innolla odottamaan, milloin ristikonanatomia tästä tulee.
13. iso S9.8.2016 klo 17:40
Anatomioista todellakin Skytälle iso kiitos. Akatemiaopetusta jalkautettuna, palvelua parhaasta päästä!

Itse kukin saa tulkita makunsa mukaan, onko kysymys Skytän vai palvelun päästä. Siitä ei kuitenkaan mihinkään päästä, että anatomioiden avulla asiat kirkastuvat ja niistä ammennettu oppi voi auttaa, kun on aika päästä seuraavien koviksien kimppuun.
14. Eki9.8.2016 klo 21:03
Anatomia on taas tulossa.
15. VL11.8.2016 klo 12:28
Ristikon keskivaiheilla oli kuvavihje nuoresta, naamastaan likaisesta tytöstä. Tuliko siihen ratkaisuksi TARVIS?
16. O11.8.2016 klo 12:33
VL.
Niin minulle tuli.
17. Eki11.8.2016 klo 12:46
Anatomia löytyy nyt.
18. iso S11.8.2016 klo 18:59
Kuten joskus tapahtuu, minulla on osittain eriävä mielipide.

Anatomiassa on selitys TYYPILLISIÄ TARJOUKSIA => KAALET; tyypillisiä KA (keskiarvo) tarjouksia (ALET).

Tässä rinnastetaan tyypillinen ja keskiarvo. Monissa tilanteissa tämä pitää paikkansa, mutta ei aina. Jos aineisto on voimakkaasti vino, mediaani (keskimmäinen arvo) on tyypillisempi kuin keskiarvo. Samoin jos aineisto on voimakkaasti polarisoitunut. Oletetaan esimerkiksi että palkkakehitys johtaisi niin vahvaan eriarvoistumiseen, että olisi vain hyvätuloisia ja huonotuloisia, mutta ei lainkaan keskituloisia. Silloin keskiarvo osuisi luultavasti tuonne keskituloisten alueelle, mutta tätä "tyypillistä" palkkaa ei saisi kukaan!

No, menköön vihje läpi, vedotaan siihen kuuluisaan ristikkotarkkuuteen ja todetaan, että laatija on palkkansa ansainnut, ainakin tyypillisen!
19. Jaska11.8.2016 klo 22:27
Minua askarruttaa, oliko tuo Skytän vai iso S:n oma hius.

Vihjeeksi olisi käynyt myös TUMMAT. Alkakaapa halkoa!
20. iso S11.8.2016 klo 22:53
Enhän minä sentään toisten hiuksiin käy käsiksi enkä Skytän hiuksiin yltäisikään, kun pituuteni ei vastaa nimimerkin luomaa mielikuvaa. Halkaistu hius oli omani. Yritän saada jäljellä olevat näyttämään todellista määräänsä lukuisammilta!

Jos pannaan puolikas neljänneksiksi, niin tarjoamasi vihje olisi kai oikeaoppisemmin TUMMIA. Jokainen tumma ei ole kaale.
21. Jaska11.8.2016 klo 23:55
Onpas, kumoaisi Carolakin.
22. Pekka12.8.2016 klo 09:22
Kuka ANSSI on ennen Oskari Möröä?

Koska lukuisissa ristikoissa on ollut UROS-sanan kuvavihjeenä sarvipäinen hirvieläin tai lammas, pidän sarvipäisen hirven kuvaa VASOVA-sanan vihjeenä epäonnistuneena. Tai ehkä se ei ole hirvi, kun ei ole partaakaan?
23. Tuomas L.12.8.2016 klo 10:30
ARTSI Bryggare oli suomalaisen aitajuoksun aiempia tähtinimiä. Lienee siis syytä tarkistaa risteäviä sanoja.
24. VL12.8.2016 klo 10:36
Kiitos vahvistuksesta O! Kuvavihjeiden selityksiä ei anatomiasta löydy.
25. Jussi13.8.2016 klo 13:12
Anatomia ei selittänyt TAIPUMISTA, mikä logiikka? En myöskään ymmärtänyt tuota likanaamaista tyttöä, TARVIS?
26. TJV13.8.2016 klo 15:14
Viimeksi kommentoineista tuli mieleeni myös aikaisempia pidemmän aitamatkan menestyjiä, kuten Jaska ja Jussi.
27. Hannu13.8.2016 klo 15:28
Eri lähteet kuvaavat NASTIAn kasvin varren omasuuntaistaipumiseksi. Tuolla tyttörukalla on puute eli TARVIS siisteydestä.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *