KESKUSTELUT > RISTIKOT > IISAKIN ALBUMI 1/16

8857. Iisakin albumi 1/16

Ikämies12.5.2016 klo 18:10
Löytyi minulle uusi tekijä Birgitta Kalpa. Nostan hattuani ja kumarran kohteliaasti tekijädaamille.Meinasi meikäläinen insinöörimies jäädä pyörittämään kynää ilman tulosta mutta sitten alkoi selvitä naisen ajatuksen juoksu ja valmista tuli. Haastetta taitaa olla muillekin iisakkilaisille. Löytyi hauska tuttavuus.
2. Tulokas18.5.2016 klo 10:25
Teuvo Jyräs, s. 30, oikeassa reunassa vihje "Milka". Mielestäni sukunimi krjoitetaan eri tavalla.
3. Matami19.5.2016 klo 12:08
Ikämies,
Minustakin on tosi kivaa, että tulee uusia laatijoita. En ole vielä aloittanut albumia kun on muuta ruodittavana. Yksi juttu jota minä toivon on, että albumien vastausaikoja pidennettäisiin. Vaikkapa kuukaudella. Olisi enemmän aikaa ratkoa. Mitä mieltä mahtaa olla muut ratkojat?
4. aawee19.5.2016 klo 23:29
Matamin tavoin voisin kernaasti ottaa yhden ratkaisukuukauden lisää, olen toki ostanut uuden albumin, mutta en ehtinyt vielä yhtäkään kirjainta siihen kirjoittaa. Kuulun niihin "hitaampiin" ratkojiin, useimmiten vasta illalla ehdin ristikkoon rauhassa tarttua. Sitäkin mukavampaa se sitten on :)
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *