KESKUSTELUT > RISTIKOT > IISAKIN RISTIKOT 3/2016

8766. Iisakin ristikot 3/2016

Tulokas7.3.2016 klo 16:40
Eihän sitä ratkaisuajan sisällä saisi kysellä, mutta rohkenen kysyä seuraavaa: sain yhteen lehden ristikkoon kaksi samaa ratkaisusanaa. Harvoin kai näin on.
2. iso S7.3.2016 klo 18:14
Yleensä ratkaisuajan sisällä ei saisi varsinkaan vastailla, mutta erityisesti tuohon ristikkoon puuttumatta ja varsinkin sitä näkemättä rohkenen myöntää: harvoin näin on.

Jotkut laatijat suhtautuvat toistokieltoon väljemmin kuin jotkut eli sallivat saman sanan toistumisen yhdyssanan osana, etenkin jos se auttaa ristikon muiden tavoitteiden saavuttamisessa. Jotkut ottavat mieluummin jonkin peräkylän nimen kuin käyttävät edes samasta kantasanasta johdettuja sanoja (ottaa, otin, ottelu...). Kukin makunsa mukaan.

Kukapa viisas sen osaisi sanoa mikä on oikeasti parasta kulloisessakin laadintatilanteessa? Siis niin että kaikki tulisivat onnelliseksi? Yleensä kuitenkin lienee niin että kyseessä on huomaamattomuus- ja huolimattomuusvirhe, jos sana toistuu sellaisenaan tai edes niin että toinen esiintymä on yksikössä ja toinen monikossa.
3. Vili7.3.2016 klo 21:17
Tulokas
Mahdatko tarkoittaa ristikkoa s.9. Siihen minulla ainakin pukkaa samaa sanaa, en tiedä onko oikein. Yleishuomiona lehdestä sanoisin, että huomattavasti edellisiä visaisempi.
4. ab8.3.2016 klo 08:39
Kyllä se on ollut aina, ettei ristikossa saa olla kahta samaa sanaa. On huolimattomuusvirhe, joka on tarkastuksessa mennyt läpi.
5. Tulokas8.3.2016 klo 09:25
Vili,
sitäpä juuri!
6. Pertti-Henrikki8.3.2016 klo 11:50
Niin, s.9. Kyllä se aluksi näytti kahta samaa ratkaisusanaa pukkaavan. Kyllä siihen on kuitenkin löydettävissä aivan säällinen ratkaisu, ilman kahta samaa ratkaisusanaa.
7. Vili8.3.2016 klo 13:48
Pertti-Henrikki
Oikeassa olet, kyllä siihen kelvollinen ratkaisu löytyi, kun aikansa tutki.
8. Anneli10.3.2016 klo 10:20
Samaa mieltä Vilin kanssa olen. Simbergit ja takasivu vaikeammat kuin edellisessä lehdessä. Ensimmäinen Simberg oli minulle yhtä visainen kuin viimeinenkin. Muuta en ole vielä Auliksen ja sivun 9 lisäksi ratkonutkaan.

Uskoisin kyllä, että kaksi samaa ratkaisusanaa sivulla 9 on sattumaa ja virhe siis. Hakemallahan saa kyllä toisenkin ratkaisusanan. Se ei kyllä tunnu luontevalta enkä uskoisi laatijan sitä tarkoittaneen. Mutta varmahan tässä ei voi olla.
9. olli24.3.2016 klo 11:09
S.11 Antti Skyttä. Mielestäni tämän sivun laadinnassa on epäonnistuttu pahoin. Ratkaisusanaksi tulee käsittämättömiä tavutuksia, onpa sekaan mahtunut yksi vieraskielinenkin sana vihjeeseen Imperatiivinaisia! Entäpä tämä vihje HOHOAG, alku selviää jotenkuten poikittaissanojen avulla, mutta entäpä tämä loppu eli AG. Kas, siinäpä onkin sitten pohtimista. Vai mitä sanoo Pike?
10. amia24.3.2016 klo 22:21
Näyttää tosiaan siltä, että vihje HOHOAG on mennyt ollilta niinsanotusti yli hilseen. Vihjeen ratkaisu on mielestäni aivan luonteva, hauskakin. Mennään reippaasti metsään, jos siinä kohden aletaan miettiä AG-lopun merkitystä.
11. simon24.3.2016 klo 23:06
Kyllä tuo HOHOAG on aivan moitteeton vihje kuten amia tuossa edellä jo todistikin, vaatii hiukan tietoa tai Googlea!
12. Hohhoijaa25.3.2016 klo 10:20
Itse olen tälläinen satunnainen ristikon täyttäjä, mutta en jaksa täytellä noita helppoja ristikoita, joten olen päätynyt tähän Iisakkiin. Välillä jää koko lehti tekemättä, välillä joku sivu täyteen, joskus koko lehti. Kyllähän olli oli oikeassa sen suhteen, että nämä nyky ristikot ovat muuttuneet enemmän nettiavusteisiksi, ilman sitä ei saa tehtyä yhtään sivua. Toisaalta aina ei ole netistäkään paljon apua, jos tekijä on kieroillut jonkin vihjeen suhteen. Tarkistin tämän HOHOAG vihjeen omalta sivultani ja auki se näytti olevan minullakin. Menin nettiin löytääkseni jonkin vihjeen, mutta eipä sieltä paljoa löytynyt kuin jokunen facebook-tili samannimisenä. Joku neropatti voisi avustaa hieman tätä arvoitusta.
13. Anneli25.3.2016 klo 10:55
HOHOAG-vihjeen ratkaisusanahan tulee tuohon melko helposti. Sitten vaan miettimään ja makustelemaan sanaa. Ratkaisu löytyy kyllä - vaatii vähän vaivannäköä. Annetaanpa ihmisille miettimisrauha eikä paljastella mitään. Aikaahan on eikä tässä tarvitse olla mikään neropatti. :)
14. Jaska25.3.2016 klo 13:22
Arvattavasti ratkaisusanassa on kuusi kirjainta.
15. olli25.3.2016 klo 17:30
Tervehdys taas ja terveisiä Tallinnasta! Tuli tehtyä pikareissu Viroon, ilma oli kutakuinkin samanlainen kuin Helsingissä, harmi kun ei voinut olla pidempään yli pääsiäisen. Siellä oli mukava pääsiäistunnelma, kiitos slaavilaisuudelle.
Täällä on sillä aikaa keskusteltu HOHOAG ongelmasta, olisin odottanut hieman selvempää vihjettä aiheeseen, paras lienee tuo Jaskan antama:).
Katsoin netistäkin, mutta kun on saanut liian vilkkaan mielikuvituksen, niin ei sieltäkään apua löytynyt. Antakaa nyt jotain vihjettä, jotta pääsen takasivun kimppuun.
16. Matami25.3.2016 klo 18:07
Onko kukaan käynyt leffassa takasivulla? Nro 16 eli neljännen rivin neljäs kuva hieman mietityttää. Saan siihen ihan oikean elokuvan nimen, ongelmana on vain, että vihjesanasta pitäisi poistaa 3. eikä 4. kirjain kuten kuvavihjeessä sanotaan...
17. aawee25.3.2016 klo 19:09
Matami, minä mielestäni olen saanut siihen oikean elokuvan just tuolla 4. kirjaimen poistamisella. Minulla takkuaa vikan rivin kolmas, muuten kaiken pitäisi olla valmista.
18. Matami25.3.2016 klo 19:19
Okei, aawee, kiva kun kommentoit. Lähdenpä sitten tutkailemaan asiaa uudelleen. 19 minullakin auki. Muiden muassa ;)
19. manna27.3.2016 klo 19:53
Matami, sen elokuvan nimi lie 5-kirjaiminen, itselläni sen sijaan takkuaa ihan eka ja 19. kuva.
Jännittää, mikä on selitys tuohon HOHOAG -ongelmaan, en minäkään ole guuglailemalla siihen vahvistusta saanut...
Ja paljon, paljon on aukkoja muissakin tehtävissä!
20. manna27.3.2016 klo 20:04
eiku...
sehän hohoag selvisi yht'yht'äkkiä, kun tein googlehaun. Miksiköhän ei tuottanut tulosta edellisen kerran etsiessäni. No, pääasia että nyt !
Mietitäänpä taas elokuvia...
21. Vili29.3.2016 klo 11:05
Olen lähdössä postittamaan lehteä ja tulin vilkaisemaan keskustelua. Myös minä odotan palautusajan päättymistä ja toivon sitten selitystä HOHOAG-vihjeeseen, sanan siihen sain, mutta miksi? Elokuvista viimeisenä minulla valmistui seitsemäs leffa. kovin olivat kiperiä nekin.
22. olli29.3.2016 klo 14:26
Tuo HOHOAGn piilokirjain menee todennäköisesti arvaukseen. Takasivulla vielä kaksi elokuvaa auki. Voisin antaa vinkkiä muista, jos vastaavasti saan vinkkiä noista kahdesta. Kiinnostuneet ilmoittautukoon.
23. PS29.3.2016 klo 17:26
Todennäköisesti arvaat oikein.
24. manna31.3.2016 klo 22:00
Olli! Varmaan on oikein piilokirjaimesi, mutta se selitys - minä en ole koskaan nähnyt täällä palautusajan jälkeenkään selitettävän, miten joku sana muodostuu. Kakatsopa tuota mun aiempaa vuodatustani, kun sen keksin! Simbergin "ennen jäähyväisiä" on lounaisnurkka ja vähän eteläosaakin kesken, pitäneekö jo luovuttaa! Samoin elokuvat 1 ja 19 edelleen etsimättä.
Uutta lehteä odottelen huomenna putkahtavaksi, ellei ole aprillia! :)
25. manna31.3.2016 klo 22:16
- tässä taas! Löytyivät ne elokuvat sittenkin!
26. olli1.4.2016 klo 08:09
Huomenta kaikki aamuvirkut!
Elokuvat kaikki löytyivät, n:o 5 kaipaisi pientä vahvistusta. Millä kirjaimella se alkaa?
27. manna1.4.2016 klo 17:10
olli: ässällä
28. olli1.4.2016 klo 21:35
manna, oletko varma asiasta? Itse ajattelin, että alkaisi R:llä. Mietipä vielä asiaa ja anna joku lisävihje, joka selventäisi asiaa.
29. isoäiti1.4.2016 klo 22:10
Mielestäni tuon vitosen kanssa saa olla tarkkana. Sovittelin siihen itse ässällä alkavaa, mutta minusta se ei sovi tehtävänantoon, jonka mukaan pitäisi olla kotimaisia leffoja.
30. olli2.4.2016 klo 11:56
Tuo vitonen on ovelasti laadittu. Itse asiassa siihen kävisi sekä S että R alkuiset elokuvat, molemmat tulisi hyväksyä, vaikka tekijä lienee ajatellut S alkuista. Thanks manna!
31. manna4.4.2016 klo 20:25
Ole hyvä, Olli!
Nyt vääntelin loputkin Simbergin "ennen jäähyväisiä" -nurkat. Olin liian urautunut ensioivalluksiini, mutta kun kumitin osan, loksahtelivat sanat ihan luontevasti! Tämä se on mannaa, tämä aivojenrääkkäys!
No niin - viimeinkin pääsen uuden lehden kimppuun!
Hauskaa huhtikuuta kaikille haasteiden ystäville!
32. Vili12.4.2016 klo 07:49
Nyt kun ratkaisuaika on päättynyt voisiko joku valaista s. 11 hohoag vihjettä? laitoin siihen tatami, mutta piilon takia myös tatari kävisi. Toinen vihje jota en ymmärrä on vasemmassa alakulmassa, poliitikko aleimo soini. laitoin siihen Aleksit, mutta en löydä mitään vahvistusta vastauksille? Kiitos etukäteen valaistuksesta.
33. --12.4.2016 klo 07:50
(https://en.wikipedia.org/wiki/Tami_Hoag)
34. --12.4.2016 klo 08:03
Timo Soinin nimessä t on muuttunut aleksi, aleksi t.
35. Vili12.4.2016 klo 08:36
Kiitos --. Kun noita aikani mutustelin, niin kyllä ne nyt sulatan.
36. imx12.4.2016 klo 10:19
Minulta jäi ymmärtämättä vain s. 22 Simbergin ristikon vasemmalla alhaalla ollut KUORI --> T_LI. Tai noin siihen minulle ainakin ympärille muodostui, en keksinyt muutakaan järkevää vaikka kuinka pyörittelin muita sanoja.
37. Olzi12.4.2016 klo 11:17
Minulla siihen tuli RUPI.
38. aawee12.4.2016 klo 11:40
minullakin muistaakseni RUPI
39. Jaska12.4.2016 klo 11:49
Skytän gourmet-asiantuntemuksen perusteella, joskin risteäviä sanoja tietämättä olen aika vissi siitä, että vihjeen HOHOAG ratkaisusana on TAGINA. Skytismistä siis kyse.
40. Olzi12.4.2016 klo 15:01
Jaska, kyllä se TATAMI taitaa kuitenkin olla oikein...
41. nykkis12.4.2016 klo 16:42
Tami Hoag, siitä TATAMI.
42. Jaska12.4.2016 klo 17:16
Pyydän Vililtä anteeksi, että oletin hänen ratkaisunsa vääräksi. Onni onnettimuudessa, että TAGINAlle on nyt tarjolla skytismivihje laatijoiden vapaasti käytettäväksi.
43. imx13.4.2016 klo 13:52
Kiitokset Olzille ja aaweelle, nyt vasta keksin sopivat vaihtoehdot risteäviin.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *