KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS-VIIKONLOPPU 9.-10.1.2016

8704. IS-viikonloppu 9.-10.1.2016

Eki8.1.2016 klo 17:35
Keräsen/Kärkkäisen kolmepallonen kovis ja Parkkisen piilis, siinä erikoisuudet.

Sunnuntai-liite loppuu ja tehtävät siirtyvät sellaisenaan emälehteen.

No, jotain uutta, otsikointia on yhtenäistetty ja useilla tehtävillä on uudet nimet.
2. Rampe9.1.2016 klo 15:02
Keräsen/Kärkkäisen kolmepalloinen oli ainakin minun asteikollani kolmonen, mutta ei yli.
Kyllä ristikon kanssa sai lähes kolme tuntia menemään.
Pääkuvan alapuoli tuotti eniten töitä ja oikea alakulma jätti kysyttävää, josta ehkä myöhemmin.
3. Juha N9.1.2016 klo 15:06
Tehtävien nimet ovat nyt kieltämättä toistensa kanssa linjassa. Pehmis, Kovis, Tavis, Piilis, Kryptis, Kääntis, Ristis... Hyvin mahtuisi sekaan vielä Sotkis, vaikkapa Teuvo Lylyn paikalle.
4. Juha N9.1.2016 klo 16:03
Koviksessa luontevat pääkuvalauseet Jarilla. Jos lisään, että ne maistuvat hyviltä ja että niiden kirjaimisto ei nytkään päästänyt laatijaa ihan helpolla, niin ryntäättekös te muut ratkojat taas italian sanakirjojenne ääreen? Tai latinan - jos tässä vaikka kysytäänkin korvamadon tieteellistä nimeä...

Mikäli Antin kahden viikon takainen oli täyskolmonen, niin tämä oli kyllä vain kolmemiikka. Vaikeutta oli silti ihan riittävästi, ja minua miellytti erityisesti se, että Jari oli onnistunut täysin välttämään sekä kirjainkikkailua (esim kirjainpoistot, kirjainlisäykset, sanansisäisten kirjainten paikanvaihdot) että sellaisia tietovihjeitä, joiden kysymät henkilöt eivät olisi käytännössä kaikille tuttuja (esim muusikkonimien arvuuttelu nostaisi omaa verenpainettani).

Vihje-ratkaisusanayhdistelmät eivät tosiaan ole tässä liian vaikeasti avautuvia. Yksi kasvijuttu oli tosin itselleni vieras (olikos se nyt tämä: KARJALAN KUNNAILLA), ja eräs TV:stä tuttu henkilö ei ollut minulle juuri tästä yhteydestä tuttu (hmm, tämä kenties: RIKKOJA).
5. Mie9.1.2016 klo 18:40
Onpa harmi että erillinen liite lopetetaan, koska se on ollut kätevä taittaa ja tehdä siitä ristikot. Paksu lehti sylissä ei houkuttele :(
6. O9.1.2016 klo 20:32
Mie.
Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Minä nappasin aina sen liitteen ja muut saivat lukea varsinaisen lehden ensiksi.
7. O9.1.2016 klo 21:20
Täyskolmonen oli aivan oikea pallotus mielestäni tämä ristikko. Koko päivä meni pähkäillessä. (Toki tuli tehtyä päivän muut askareet.)

Tekijöille kiitos!
8. Mie9.1.2016 klo 21:38
Iltiksen hintakin on noussut jo liikaa.

Minulle herkkäsilmäiselle nämä Iltiksen viikonloppuliitteen Lavoniuksen piirtämät ristikot ovat olleen kullanarvoisia, ristikoiden teko on hyvää aivojumppaa ja tuon liitteen lopettaminen on kyllä iso miinus. Voi harmi.
9. Kati9.1.2016 klo 22:13
Just pääsin töistä kotiin ja ensitöikseni kaivoin Iltiksen repustani. Ihan olen nyt kyllä samaa mieltä Mie:n ja O:n kanssa! :(
10. Nappi9.1.2016 klo 23:06
Täysin samaa mieltä kuin Kati, Mie ja O. Nyt revin ristikkosivun irti pumaskasta.
11. Keila10.1.2016 klo 00:03
Iltiksen söndaagiliite on ollut ainoa kiinnostava. Vaikea ristikko ja ruokajutut.
12. Kati10.1.2016 klo 23:07
Nappi, niin mäkin jouduin tekee, mutsille menee loput. Harmi, koen huonona muutoksen :(
13. Emma10.1.2016 klo 23:41
Keräsen kolmonen on joka tapauksessa hakemisen arvoinen! Vihjeitys kerrassaan mainiota - mukava, että on paljon erityyppisiä laatijoita. Ratkonta-aika oli vähän alle 3 tuntia. Se, että meni näinkin kauan, varmaan johtui vihjeiden monimerkityksellisyydestä, samasta vihjeestä saattoi saada vaikka viisikin mahdollista ratkaisua, ja joutua sitä kautta laajemminkin hakoteille.

Kiitos myös kuvittajalle, muutenkin hyvät piirrokset olivat myös niin selkeitä ja kokoakin sopivasti, että ei ollut hahmotusvaikeuksia.
14. Raima11.1.2016 klo 20:02
Se Iltiksen Sunnuntailiite oli viikonlopun valopilkkuja. Hyvät tarinat ja hyvä pitää käsissä. Ristikkoalusta sopiva, kun taittoi lehden. Voisikohan sen hautajaiset yleisön pyynnöstä peruuttaa?
15. Mettalo12.1.2016 klo 17:24
Sunnuntailiite takaisin! Kyllä on tympeä pidellä "tiiliskiveä" sylissä.

Joka tapauksessa useamman yön yli nukkumisen jälkeen tuli valmista.
16. pedro20.1.2016 klo 16:16
Kovaa vääntöä yli viikon,ensimmäinen kolmepalloinen urallani melkein ratkaistu. Puhaltaako aukealla "asetuuli" ja onko akka huipputapaus? Olenko hakoteillä?Vieläkö joku viitsisi vastata?
17. Rampe20.1.2016 klo 16:45
Pedro,
mikä kuiskaa hiljaa , kun" hymyy Rozi punahuuli"?
Akan kanssa et ole hakoteillä.
Onnittelut kolmepalloisen ratkaisemisesta!
18. Pedro20.1.2016 klo 17:09
Kiitos Rampe! Säkylässä olin hakoteillä,nyt valmis. Viidyttävää vääntöä,pidän tästä.
19. 31.1.2016 klo 03:25
Ei saisi mitään selkokielistä vihjettä?
20. Rampe31.1.2016 klo 09:26
Selkokielistä vihjettä kutsutaan yleensä valmiiksi vastaukseksi.
Eilisen koviksen alapuolelta löytyy "vihje" joka ainoaan ruutuun .
21. 1.2.2016 klo 17:36
Eilinen kovis ei ollut tässä provinssissa saatavilla ollenkaan. Koetan keksiä tänään uusia sanoja. Rikkoja tökkii. Onko se "särkijä" vai metallinen pyöreä esine?
22. Jaska1.2.2016 klo 18:04
Ei kumpikaan, vaan kasvikuntaa.
23. Rampe1.2.2016 klo 18:11
Kasvikuntaa, tässä tapauksessa rikkaruohoja.
Nyt kerrankin suosittelen katsomaan ratkojista. Löytyy heti.
24. 1.2.2016 klo 18:47
Katsotaan. Kiitos.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *