KESKUSTELUT > RISTIKOT > SK 49/2015

8673. SK 49/2015

tapio5.12.2015 klo 18:43
Jarilta ainakin minulle tavanomaista haastavampi piilosana. Miten muut ovat kokeneet?

Koska rinnalla Tonin kolmitähtinen, tällä kertaa kaksi haastavaa tehtävää.
2. tapio5.12.2015 klo 20:53
Jos ratkoin oikein, vaakasuoraan 18 ratkaisusana on minusta kyseenalainen.
3. TU6.12.2015 klo 02:10
Kävin mielenkiinnosta katsomassa tuon vaaka 18 vihjeen ja selvä, kuin pläkki.
4. TU6.12.2015 klo 02:19
Pitkälän kimpussa aherran ja nautin. Kiitos projektista taas!
5. joskus6.12.2015 klo 09:26
Pitkälä oli paha, mutta vaimoni oli pahempi; ratkaisi loputkin. Kiitän minäkin nautinnoista, vaikka yhdessä sanassa on minusta runollisia vapauksia.
6. tapio6.12.2015 klo 18:05
"
TU 6.12.2015 klo 02:10
Kävin mielenkiinnosta katsomassa tuon vaaka 18 vihjeen ja selvä, kuin pläkki.
"

Niin minäkin ajattelin ennen kuin ratkoin koko tehtävän. Ilman risteäviä siis tuli eri ensisijainen ratkaisusana (siinäkin tosin olisi ollut ongelma).
7. Jukkis6.12.2015 klo 19:59
Mitä ihmettä nyt taas? Tuossa ei nyt ole yhtään mitään järkeä.
8. tapio6.12.2015 klo 20:05
Siirryin ristikkoon - tuntuu pahalta. Ei varmaan voi saada vastausta, kuka on pääkuvassa. Näyttää vähän Pauli Hanhiniemeltä, mutta hänellä on enemmän tukkaa.
9. O6.12.2015 klo 22:03
tapio.
Tuttu henkilö minulle, olen pahoillani, ettet voi saada vastausta.
Vaikea ristikko todellakin. ;-)
10. Olavi Kivalo6.12.2015 klo 22:23
Pikaisesti arvioiden yksi vihjeistä on hieman kysymyksiä herättävä. Laatija on tosin käyttänyt sitaatteja, joten ehkä siinä on vain joku koira, jota en jaksanut kaivaa ylös. Kaiken kaikkiaan aika änkyrä ristikko.
11. Olavi Kivalo6.12.2015 klo 22:35
No eipä kauan mennyt kun tajusin jujun. Kyseinen vihje on ok. Ja näin ollen koko tuote on kelpo tavaraa.
12. TU7.12.2015 klo 00:06
Tein piiliksen ja ratkaisuni vaaka 18 pysyi samana, eli minusta vihje ja ratkaisu ok.
13. Pike7.12.2015 klo 11:03
tapiolla ei sitten nähtävästi ole tapana seurata tiedotusvälineitä, jos ei tuotakaan heppua tunnista. tapio taitaa päivät pitkät pakertaa piilosanoja ilman risteävien apuja.
14. Olavi Kivalo7.12.2015 klo 16:04
Niin, Ekihän (tai lakeija) jo paljastikin SK:ssa, että ristikossa on ajankohtainen aihe.
15. tapio7.12.2015 klo 18:23
No kai ei sen henkilön paljastaminen mikään varsinainen lisävihje mielestäni ole. Henkilön printattua kuvaa kun ei voi hakea googlella.
16. iso S7.12.2015 klo 18:45
Henkilön printattua kuvaa ei voi hakea Googlella? Kyllä voi, löytyminen on sitten eri juttu.

Kuvan voi skannata tai siitä voi ottaa digikuvan, jonka sitten siirtää tietokoneelle. Sitten sen voi lähettää Googlen kuvahakuun. Jos sama kuva on netissä (varsinkin samoin rajattuna), on hyvinkin mahdollista että Google sen löytää. Jos alkuperäinen kuva ei ole netissä tai siitä on printattu rajattu versio, voi tulla hyvinkin omituisia ehdokkaita.

Eri juttu on tietysti sekin, kannattaako moinen askartelu kulloisessakin tilanteessa. Ei kuitenkaan tarvitse vetäytyä sen taakse että "voi voi kun ei voi!"
17. --7.12.2015 klo 18:45
On lisävihje. Ei voi hakea, jos ei keksi keinoa, ja hyvä niin. Sinähän olet oikea kuukkelinrääkkääjä.
18. Eki7.12.2015 klo 18:47
Heh, tuo on Tonin oma kuva, ei löydy netistä sellaisenaan! Apua, tuliko liian hyvä vihje?
19. tapio7.12.2015 klo 19:00
Ei auta ainakaan minua. Eki kai tarkoitti, että Tonin itsensä ottama kuva eikä kuva Tonista itsestään.
20. TU8.12.2015 klo 02:29
Ei minusta Pitkälässä ole tarvinnut tunnistaa kuvan henkilöä. Pitikö nyt saadakseen apuja? En usko. Itse en tunnistanut. Ristikko on minulle tosi vaikea, riittää pähkimistä. Tokkopa valmistuu ennen juhannusta, jos silloinkaan.
21. TU8.12.2015 klo 02:34
Nimimerkki tapio voisi kertoa, että mikä siinä vaaka 18 piilosanassa oli se ongelma ja ajatus? Olis kiva päästä tapion pään sisään. Näinhän se on, että yksi vihje on yhdelle simppeli ja toinen ajattelee toisin.
22. Hugo8.12.2015 klo 08:17
Kyllä se ratkeaa vaikka ei ukkoa tunne. Olin itse kauan siinä uskossa, että Kimmo Kuhta siinä kommentoi jääkiekkoa. Kun pari sanaa hahmottui löysi Google miehen ja miehen meriitit. Tosin oli eri paita päällä. Piilosana ei mielestäni ollut läheskään yhtä haastava.
23. tapio8.12.2015 klo 17:19
Täytynee vielä yrittää ilman sitä tietoa - ajattelin, että jättäisin toistaiseksi kesken ja odottaisin, kun joku kertoo, kenestä kyse.

Ensimmäisen kerran yli kolmeen vuoteen, ihan oikeasti tuntuu, että tehtävä voi jäädä kesken.

Mitä siihen piilosanaan tulee, eri vaaka 18 erityisen vaikea ollut vaan sain ratkaisusanaksi ilmaisun, jota en voi pitää kunnollisena ratkaisusanana. Ilman risteäviä sain sanan, jota pystyin pitämään kunnollisena ratkaisusanana. Siitä tarkemmin myöhemmin.
24. tapio8.12.2015 klo 18:23
Kaljusta tuli mieleen Risto Dufva, mutta hänellä on aina kuvissa silmälasit.
25. Jaska8.12.2015 klo 18:37
Joo, kyllä kaljupäästä voi tulla mieleen toinen kaljupää. Esimerkiksi Sibelius. Konsertti alkaa Teemalla 19:00. Panepa tapio SK syrjään ja katso/kuuntele sinäkin. Kokenut tietää, että ristikkoumpisolmu voi aueta aivorustingin kääntämisellä vain muutamaksi tunniksi ihan eri aallonpituuksille.
26. Jukkis8.12.2015 klo 19:05
Ihmeellistä, vaaka 18 ei ollut erityisen vaikea, mutta niin vaan tapio ei sitä osaa ratkaista. Ja "ilman risteäviä", voi saatanan saatanan saatana taas.
27. tapio8.12.2015 klo 19:31
En saanut piilokirjaimiin sellaista kirjaimia, joille saisi sekä mielekkään suoran vihjeen että piilovihjeen.
28. Olavi Kivalo8.12.2015 klo 23:25
Kun seurasi henkeä pidätellen kuinka Cristel Lee selvisi live konsertissa tilanteesta, jossa viulu menee epäkuntoon, niin jonkun klopin ristikonratkontavastoinkäymiset näyttäytyvät imeväisen kitinänä.
29. Jaska8.12.2015 klo 23:30
Ripeästi, mutta ilman paniikkia hoitui soittimen vaihto. Väliaplodit ekan osan jälkeen tulivat ansaitusti.
30. TU9.12.2015 klo 02:54
Tapio ratkaisee, kun ratkaisu on tullut ja sitten päättelee, että kuin se nyt noin meni.
31. TU9.12.2015 klo 02:58
Tapsan pitää ehdottomasti osallistua seuraaviin SM-kisoihin, koska hän on suvereenisti ratkaissut kaikki vaikeat ristikot. No problems.
32. tk9.12.2015 klo 07:56
Pitkälä ratkaistu. Ei ihan pupen 3-tähtistä vastaava mielestäni.
33. 9.12.2015 klo 16:43
Kyllä ne väliablodit tulivat siitä, että joukossa oli vaan taas niin paljon konsertissa käymättömiä, jotka eivät tiedä sitä, että noissa väleissä ei taputeta, yrittihän joku alottaa taputukset 2. Ja 3. osan väk
lissäkin.
34. 9.12.2015 klo 16:44
po. välissäkin
35. Jaska9.12.2015 klo 17:54
Välilyönti on yleissäännöllisesti oikeassa väliaPlodeista orkesterisävellyskonserttien kyseessä ollen, mutta tässä tapauksessa niistä osa tuli varmasti myötätunnosta solistille. Joku utami saattoi sitten yhtyä niihin tietämättä syytä.

Oopperassa väliaplodit ovat tavallisia aarioiden ja joka näytöksen jälkeen.
36. tapio9.12.2015 klo 22:17
" Olavi Kivalo 8.12.2015 klo 23:25
..., niin jonkun klopin
"

Olavikin voisi opetella käyttäytymään eikä heittää asiattomuuksia. Jonkin verran olen edennyt - auttaisi nyt paljon, jos tuntisi kuvan henkilön.
37. Eki9.12.2015 klo 22:20
Ota tapio tämä haasteena. Selvität pääkuvalauseita niin pitkälle, että saat tarpeeksi siementä, jotta voit googlata miehen. Kun kerran googlauksesta niin tykkäät.
38. MP9.12.2015 klo 23:03
Hauskin vihje lienee: EI KUNNON MIESTEN VAIMOILLE? :-)
39. Jaska9.12.2015 klo 23:30
Ihan ystävällisesti tapio, ei kannata heittäytyä narriksi. Olet jo viidesti kärttänyt pääkuvan henkilöyttä suoraan tai epäsuoraan. Ekalla kerralla totesit, että "ei varmaan voi saada vastausta, kuka on pääkuvassa." Lisäyksellä "ennen ratkaisun lähetysajan päättymistä" asia on juuri niin. Ällös siis jatka jeremiadiasi.
40. tapio10.12.2015 klo 08:45
Ajattelin, että jos joku antaisi periksi. Koska en tunnista henkilöä, olen huonommassa asemassa kuin henkilön tuntevat.
41. joskus10.12.2015 klo 09:14
Hehehee!
42. Jukkis10.12.2015 klo 10:05
Mulla on aina sama tunne tosi vaikeaa ristikkoa ratkoessa. Minä olen huonommassa asemassa kuin ne, jotka osaa sen ratkaista. Törkeää, miksei hallitus tee mitään?
43. tapio10.12.2015 klo 12:55
Sain yläosan täyteen ja henkilö löytyi. Minulle ihan täydellisen tuntematon henkilö enkä ymmärrä lainkaan, miksi Eki vihjaa SK:ssa, että tässä on ajankohtainen aihe. Vaikka henkilö löytyi, ajankohtaisuuden suhteen olen totaalisen pihalla.
44. tapio10.12.2015 klo 13:15
No googlaamalla pääsi selville, mistä kyse. Olen oikeastaan aika ylpeä, etten tuota henkilöä tuntenut! En ole lukenut tiettyjä lehtiä, käynyt tietyillä nettisivuilla, kuunnellut tiettyjä radiokanavia tai katsonut sellaisia TV-ohjelmia, jossa olisi tullut tietoa henkilöstä. Ei kaikkea roskaa sentään ole tarttunut mukaan!
45. --11.12.2015 klo 09:14
Obskurantti!
46. ässä11.12.2015 klo 10:16
Ristikko itsessään oli hyvä kolmitähtinen kuten olen tottunut Tonilta odottamaan. Tästä keskustelusta opimme todella hienon uudissanan "kuukkelinrääkkääjä".
47. tapio11.12.2015 klo 17:32
-- 11.12.2015 klo 09:14
Obskurantti!

Mitä itse kukin pitää tietämisen arvoisena - ei minusta ainakaan Ekin ajankohtaishehkutuksen arvoinen ja Ekin SK:n teksti vain harhautti enemmän kuin hyödytti itseäni.

Itse ristikko oli hyvä - joskin yksi kirjain jäi tehtävässä ihmetyttämään ja täytyy joskus kysyä siitä. Jos olisin henkilön ennestään tiennyt, ristikko olisi tullut ratkottua nopeammin - mutta se ei ole haastavan ristikon kohdalla hyvä asia. Ei mennyt kuitenkaan ihan kohtuuttomasti aikaa vieväksi pohdiskeluksi (kuten kerran kävi RR:n ristikon kohdalla).
48. tapio11.12.2015 klo 18:11
Luulen ymmärtäväni sen vihjeen, joka viimeksi jäi epäselväksi (kyse koko ratkaisusanasta, ei vain ekasta kirjaimesta, kuten aiemmin luulin).
49. TU12.12.2015 klo 04:25
Minulle aukesi koko ristikon yläosa, kun Eki vihjaisi tapiolle pystysanojen ratkomisesta, jotta pääkuvan hlö hahmottuisi. Päättelin sukunimen, googlasin ja iso apu. Minusta ei ole kiva, vaikka pääsinkin hyvin alkuun. Tuollainen verhottukin vinkki on vinkki.
.
50. tapio12.12.2015 klo 07:09
Tarkkaan ottaen Eki ei maininnut pystysanoista mitään vaan vain pääsanoihin liittyvistä ratkaisusanoista.

"Selvität pääkuvalauseita..."

Eki ei edes maininnut, mistä kannattaa ekaksi yrittää. Ei Eki minulle kertonut mitään sellaista, mitä en olisi ennestään tiennyt - vain kannusti ratkomaan eikä odottamaan sitä, että joku kertoisi, kuka on kuvassa.

On itsestään selvää, että kun pääkuvaan liittyvien ratkaisusanojen ympäristön vihjeitä selvittää riittävästi, pääkuvan henkilöä voi lähteä etsimään.

TU:n ohella on tullut esille, että minun ja TU:n ohella pääkuvan henkilö oli monelle outo.

Ristikon vaikeustasoa vaikea arvioida, mutta on ihan selvää, että niille, joille pääkuvan hlö oli entuudestaan tuttu, tehtävä ratkesi merkittävästi nopeammin kuin niillä, jotka henkilöä eivät tunteneet. Jos ei elettäisi nettiaikaa, mitenkähän jotkut pääkuvien lauseet olisivat selvinneet.
51. matts12.12.2015 klo 07:16
En ymmärrä miksi nyt esim. jonkin henkilön kuvan pitäisi olla kaikille tunnistettavissa? Sille, jolle se ei ole tuttu, juuri kuvan ympäristö tuottaa enemmän työtä mutta mitäpä siitä.
52. TU12.12.2015 klo 12:23
Minua ei häiritse, vaikka en tunnekaan, selviää muulla tavoin.
53. tapio12.12.2015 klo 13:54
Risteävät oikein ratkaisten tietenkin. Itselleni kävi niin, että kun oikealle menevä pääkuvan lause selvisi ja sen avulla henkilö, alaspäin menevä lause selvisi lähes saman tien ja muutama ratkaisusanavirhekin tuli esille. Tällä kertaa vaan on aika iso vaikeusaste-ero, jos henkilöä ei selvitä tai hänet selvittää/tuntee.
54. 12.12.2015 klo 14:26
Varsinkin niille jotka eivät edes halua tuntea...
55. si-tee-raaja12.12.2015 klo 15:03
"Ei kaikkea roskaa sentään ole tarttunut mukaan!"
56. tapio12.12.2015 klo 16:51
No selvittämisellä oli olennainen merkitys tehtävän oikein ratkaisemisen kannalta. Muuten EVVK.
57. TU13.12.2015 klo 03:33
Hih, EVVK. Siis, ei vähempää voisi kiinnostaa. Mua ainakin kiinnostaa kaikki.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *