KESKUSTELUT > RISTIKOT > SK 43/2015

8619. SK 43/2015

tapio25.10.2015 klo 15:12
Olen ollut viime aikoina stressaantunut ja väsynyt, mutta riittääkö se selitykseksi sille, että Ekin piilosanatehtävä tuntui merkittävästi tavanomaista haastavammalla - en saanut ilman risteäviä tavanomaista määrää ratkottua.

Mitä mieltä siis muut ovat?

Pystyyn 3. en saanut mielekästä piilovihjettä.
2. kallej25.10.2015 klo 15:45
Ihan Ok tuo 3 pystyyn!!
3. tapio25.10.2015 klo 16:02
Joo - laitoin ratkaisusanaksi sanan, joka sopi vain suoraan vihjeeseen. Sain molempiin osavihjeisiin sopivan ratkaisusanan. Joo - vire ei ole kaksinen ja olen väärä ihminen arvioimaan siksi tämän tehtävän vaikeustasoa.
4. ***25.10.2015 klo 16:32
Ja piti avata säie tuubanjauhamista varten?
5. tapio25.10.2015 klo 17:35
Tuubanjauhamisessa menee hampaat hajalle, mutta kieltämättä säi ei ole vielä päässyt asiatasolle.

Piti kuitenkin aloittaa säie - vaikka ihan muodon vuoksi.

Sitäpaitsi tällä kertaa toivoin kommenttia Pikeltä. Pike on aika usein ärsyttävän yliampuva (ja ylimielinen), mutta toisinaan ihan ok arvioita ja kommentteja. Tällä kertaa Pike olisi minua parempi arvoimaan viikon 43 piilosanatehtävää.
6. Pike26.10.2015 klo 07:32
Kommentoin Tapion mieliksi. Tällä kertaa piilosana miellytti minua tosi paljon, kun se oli jonkin verran vaikeampi kuin kaikki tähänastiset. Ehkä siksi, että siinä oli hyvin vähän sellaisia kohtia, joihin ratkaisu löytyi suoran vihjeestä.

Vaakasuorat 15 ja 19 olivat oikein mainiot vihjeet ja vaaka 1:n anagrammi pähkäilytti tovin. Pystysanoista vain 5 pisti aivosolut töihin. muut kohdat simppelimpiä.

Ristikosta en antaisi edes yhtä tähteä, se oli kovin yksinkertainen ollakseen SK:n ristikko. Kyllä pitäisi julkaista vain vähintään kaksi- tai kolmitähtisiä eikä enää tuollaisia lapsentasoisia tekeleitä.
7. Pike26.10.2015 klo 07:37
Lisään vielä edelliseen, että ristikon helppoudella tarkoitan esim. siinä olevia lukuisia nimiä: Lastumäki, Almila, Tapaninen, Ylppö, Uusivirta, Kokki Henri, Hellaakoski, Laitinen, Minelli, Ista ym. Ei tuollaisia "älynväläyksiä" pitäisi päästää Sk-ristikoihin. Iso miinus tästä tekeleestä Palloselle ja Heinolalle.
8. tapio26.10.2015 klo 18:47
No nyt meni Pikellä ristikon arviointi vähän rumaksi. Eki joskus kertoi, että on sovittu SK:n kanssa, että kerran kuussa yhden tähden ristikko.

No näemmä piilosana oli oikeasti tavanomaista haastavampi - eli tavallista hitaampi ratkaisuaika ja vähemmän ilman risteäviä selvitettäviä vihjeitä merkitsi ihan oikeasti vaikeampaa tehtävää eikä kyse ollut vain huonosta huonommasta ratkontavireestä.
9. O26.10.2015 klo 21:07
tapio.
Olet oikeassa siinä, että ristikot pitäisi laatia kaikille ratkojille. SK-ristikoilla on taatusti ratkojia, jotka pitävät näistä helpommista myös. Minä pidän.
10. Anna-Liisa27.10.2015 klo 23:52
En ymmärrä miten pystysuoraan 3 sopii yhteeen vaakasuoraan 7:n kanssa? Onko vika korvieni välissä vai toimituksessa?
11. kallej28.10.2015 klo 08:04
Jos pitää noista kahdesta valita, niin korvien välissä :)) hyvin ne yhteen sopii.
12. Anna-Liisa28.10.2015 klo 11:38
Niin sopiikin. Nyt välähti!
13. ES28.10.2015 klo 15:11
Ei ollut minusta vaikeutta piilosanassa tällä kertaa, mutta tykkäsin kuitenkin. Varsinkin 2 pystyyn hykerrytti.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *