KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 2507

4320. HS 2507

EJlo24.10.2008 klo 07:27
Kumma kun ei vielä kukaan ole avannut säiettä, vaikka esim Hesalaisilla lehti on ollut jo muutaman tunnin. Itse saan se n parin tunnin kuluttua. Ajattelin kuitenkin avata tämän säikeen aamuvirkuille. Hyvää päivän jatkoa !
2. Aksu24.10.2008 klo 08:14
Hyvää huomenta!
Onkohan vihjeiden käsiala entisestään pienentynyt
vai onko näköni yhä heikentynyt?
Nyt on suurennuslasi tarpeen!
3. PP24.10.2008 klo 09:55
Huomentapäivää! Olipa Aulis pykännyt vaikeamman tällä kertaa. Lauseet olivat mielekkäitä, mutta viimeinen harmaa oli tuskien takana. Löimme kovat päämme yhteen ja kirjain kirjaimelta sain viimeinseenkin järkevän lauseen.

Pari kökköä yhdyssanaa oli eksynyt joukkoon, mutta kaikkinensa aika hyvä ristikko. Haastetta riitti. Ensimmäiset 10 min. menivät tuijotteluksi, kun oli vaikea löytää aloituskohtaa, josta olisi helppo edetä. Minulle se oli ensimmäisen kuvan alla oleva kohta eli 'Susan' ja 'loputon järvi'.
4. Tuohipää24.10.2008 klo 14:23
Onpa tosi pientä tekstiä, ei tahdo suurennuslasillakaan saada selvää koukeroista ja kuvista. Paljon on vielä tyhjää, harmaiden alueet aivan alottamatta.
5. Owlie24.10.2008 klo 15:06
Ihanaa perjantaita!

Onneksi muistin jonkun taannoin sanoneen: Älä rakastu omiin ratkaisuihisi!

Pitkästä aikaa tosi vaikea. Monta uutta koiraa haudattuna. Nostalgiaa. Suurennuslasista ja Nykäsestä suuri apu.
Aloitin 2504:n yläpuolelta. Eniten ähkimistä aiheutti keskiharmaa. Taitaa olla taas tårtapåtårta-RUOKAA. LANKAA- ja ÄKKITARJOUS- tulokset mietityttävät vielä. Paria pientä viilausta vaille valmis.

PP ja Jaska,
synergiasta saa lisäetua. Joidenkin täytyy vaan selvitä yksillä kopantäytteillä ja nutturakasveilla:-D
6. mustikka24.10.2008 klo 15:15

olisipa mullakin neropatti Jaska auttamassa. Owlie
nyt tarvisi toista avuksi. tämä on hyvä mutta tosi vaikea.
"kopassa" joko mulla jotain väärin tai kopassa outoa?
7. HT24.10.2008 klo 15:15
Ristikon koko on tavallisesti 40 x 23 ruutua, nyt se on 41 x 24.
8. Owlie24.10.2008 klo 15:17
Moi mustikka,
Mun koppa ja nutturapäämummeli liittyvät yhteen.
9. Aksu24.10.2008 klo 15:18
Mukaavaa vääntöä edelleen.
Huomasitte varmaan, että oikean yläkulman käteen on
piirretty väärä kirjain.

Jatketaan. Mukavaa perjaintai-iltaa!
10. mustikka24.10.2008 klo 15:20
mulle tuli toi kaupunki Iranin eikä Irakin?
11. HT24.10.2008 klo 15:25
Aksu, taisit tarkoittaa vasenta yläkulmaa.
12. PP24.10.2008 klo 15:50
Tiedoksi mustikalle, Jaska keksi yhden sanan ja se oli
Ku-Klux-Klanilla, että se siitä neropatista. Olet oikeassa, tuon nimistä kaupunkia ei löydy Irakista.

HT: Luulin rilleissäni olevan vikaa, kun en tahtonut nähdä kunnolla. Mistä sinä tuon ristikon koonkin oivalsit. Minulla oli kyllä muutenkin täysin suheroksi menneitä kohtia ja kaunolla kirjoitetut nimet olivat lähes näkymättömiä.

Aksu: Kirjain on ilmiselvästi väärä, kun suurennuslasilla katsoo.
13. Aksu24.10.2008 klo 15:53
Anteeksi sotkuni!
Olet oikeassa, HT!
Virheellinen kirjain on siis vasemmassa yläkulmassa.

mustikka!
Mielenkiintoista kysymästäsi kaupungista on se,
että Vuokilassa se kaupunki onkin Irakissa.
14. Owlie24.10.2008 klo 16:03
Olen koko ajan lukenut kädessä olevan merkin numeroksi. Sopiihan se loppuun ja kokonaisratkaisuun. En kyllä keksinyt vielä mitään selitystä alkuosaan.

Irak-Iran -kaupunki on ollut aiemmin. Lueskelen muistiinpanojani. Josko tämä on joku vanha fiba ja muuttunut ristikkototuudeksi?
15. HT24.10.2008 klo 16:35
PP,

kun huomasin, että teksti on epätavallisen pientä ja vaikealukuista, tuli mieleen, olisiko entiseen tilaan tukittu tavallista enemmän ruutuja. Ja oli siis, mutta noin pieni ero ei ainakaan kokonaan taida selittää asiaa, kyseessähän on alle puoli milliä suuntaansa.
16. mustikka24.10.2008 klo 16:38
ihanaa Owlie. ahaa tuli heti. kiitti kiitti.
netissä se kaupunki on Iranissa.
17. Hillevi24.10.2008 klo 16:45
Ihan totta puhutte, vaikka ikkunan ääressä työskentelin, piti oikein zoomailla, jotta sai selville, onko Lewis vai Louis. Alkumetreillä vasta, vaikeammalta näyttää kuin viimekertainen.
18. Patti-Alarm24.10.2008 klo 16:57
Owlie
Saitko siihen käsikuvan ratkaisuksi miehen nimen? Jos sait, niin kokeilepa sanan alkutavu + hand, niin asia ehkä selkenee.
Muuten on vielä paljon tekemättä, kun on muuta hommaa.
19. PP24.10.2008 klo 17:14
Owlie: Montako sen nimistä miestä tiedät? Minulle tämä on tutuin.
20. Owlie24.10.2008 klo 17:34
Patti-Alarm,
Selkis. Enpä ole ikinä tarvinnut verstaissa englantia käyttäessäni.

PP,
Tasan kaksi: raamatusta ja se liikkeenperustaja. Jotain ringitti "tämä and the XXXXXXX"S.
21. PP24.10.2008 klo 18:00
Owlie: Tunnettu säveltäjä löytyy myös. Taiteen puolelle sijoittuu ristikon herrakin.
22. otv-a24.10.2008 klo 18:08
Patti-Alarm ja Owlie, olen yhtä pihalla kuin lumiukko vähän alempana ja mietintämyssykin tiukasti päässä, kun yritän oivaltaa selityksen tuohon nimeen. paljon on vielä täyttämättäkin.
23. aatra24.10.2008 klo 18:26
Terve. Täällä ollaan taas ihan hakusessa... Mistä nimenstä te puhutte?

Tarttisin apuja vähän tuonne oikealle puolelle. Mistähän alottaisi? Olisiko hyviä neuvoja ku klux klaniin taikka äkkiterjoukseen? Kirjekuorikin on ihan outo. Niin ja yläkulman kartta: mistä päin maailmaa on kyse? Minulla meinaa tulla Venäjän alueita, mutta kartta ei kyllä näytä siltä näihin tihrusilmiin...
24. Aksu24.10.2008 klo 18:43
aatra,
tässä pienen pieniä vihjeitä alkuun:
1) kartassa, ihan etelässä on Arabian niemimaa ja
pohjoisempaan on mustattu pieni pläntti.
2) kirjekuoresta saat vain neljä kirjainta, koska
eka kirjain on vähennettävä.
Molemmat sanat sinullekin tuttuja, anna mennä vaan.
Saat samalla myös ex-91:n.
25. aatra24.10.2008 klo 19:10
Nyt kyllä pää hakkaa ihan tyhjää. En löydä siltä suunnalta nelikirjaimista kaupunkia maasta puhumattakaan! Tulisiko vihjettä KULKI tai voi palaa loppuun-kohtiin? Jospa niistä lähtisi. Minulla oli ex -93 naapurin kunkku, mutta kumitin pois. W: liittyykö erääseen suomalaismuusikkoon ja tehoon liittyvään lempinimeen? Hevosenkengässä minulla on uudenvuoden materiaali+tavara. Metsässäkö?

Toinen paha kohta on nuo keskiharmaat. Kuka on mies valokuvassa? Näyttää eppujen laulajalta, mutta se ei kyllä mene ruutuihin millään keinolla!
26. aatra24.10.2008 klo 19:12
Ei kun se taisikin olla järvi! Sorry vaan.
27. Aksu24.10.2008 klo 19:19
aatra,
KULKI: teillä ja kaduilla kulki, ei kuiteskaan Ifa.
W: oikeassa olet
hevosenkenkä on pajasta lähtöisin, eli korjaapa hieman.

Hyvä, kun pääsit kartalle.
28. Patti-Alarm24.10.2008 klo 20:05
Onko se vanhan ristikon vasemalla yläpuolella kuiva tunnetusta filosofista?
29. Aksu24.10.2008 klo 20:08
Patti-Alarm,
onpa hyvinnii. Olen päätynyt samaan mieheen.
30. RA24.10.2008 klo 20:31
aatra, jos oikein paikansin, mitä valokuvassa olevaa miestä kysyt, niin ei se ole eppuja. Pystyyn 8? Yhdessä lännenaiheisessa tv-sarjassa on ollut ehkä tunnetuin nimisensä. Sittemmin paljon imitoitu ja aina vitivalkeilla hampailla :-D.
31. aatra24.10.2008 klo 20:44
KIITOS! Vähän aikaa kesti pähkäillä, mutta hammasvihje onneksi pelasti illan: keskikohta on täynnä. :)

No niin, nyt on enää oikea puoli ja samat kohdat joita jo aiemmin kyselin. Kirje valkeni, kun huomasin yrittäneeni sitä ihan väärään kohtaan! Kallioseinämä oli jotenkin päässyt unohtumaan ja yritin kirjettä pitkään sanaan. Katsotaanpa etiäppäin...
32. otv-a24.10.2008 klo 20:52
aatra, kun kai olet äärellä, anna mulle vihje valkohampaisen vieressä olevasta maisemasta(?), niin kerron sinulle, ku-klux-klanin jutut näkyy pimeässä.
33. aatra24.10.2008 klo 20:56
Maisemassa jotakin näkyy kaukaisuudessa. Verbin väännöstä... Kiitos klaanista!
34. otv-a24.10.2008 klo 21:09
jo valkeni kaukainen ranta...
35. Helinä24.10.2008 klo 21:12
mikä on usein ikkunaton ja kallioseinämä ekat neljä
kirjainta on jo? saisko apuja
36. aatra24.10.2008 klo 21:14
Hyvä. Minullakin tuli juuri koko ristikko täyteen. Lankaa-vihjeen ratkaisusana oli vieraampi, mutta varmistuksella senkin sitten hyväksyin. Nämä on toisinaan vaikeita nämä Auliksen sarjakuvaristikot! Jälkikäteen hävettää, kun en kuuluisaa filosofiakaan ulkonäöltä tunnistanut... Ihan ensimmäinen sana tänään oli keskivaiheen yhdyssana pystyyn terroristi+auto. Nuo yhdyssanat ovat hauskoja.
37. aatra24.10.2008 klo 21:19
Helinä: ikkunaton on tila, jossa siirrytään toiseen paikkaan. Nyt taisi mennä liian helpoksi...
38. otv-a24.10.2008 klo 21:19
aatra, samasta aloitin, mutta vielä on aukkoja. kaksi ekaa harmaata on kohta valkeiksi kummatut.
selitys ihan vasemmalla olevalle nuolelle olis kiva saada, vaikka se paikalleen osuukin.
39. Aksu24.10.2008 klo 21:23
Täällä junnataan vielä keskiharmaassa.
En ole päässyt selvyyteen, millaisia ovat NAUTITTAVIA.
Kysynpä siis: Nautitaanko suin, silmin vai ehkä korvin?
40. aatra24.10.2008 klo 21:24
otv-a: taas on kyseessä yhdyssana. Siinä on se nuoli+jotakin sen päällä. Nuoli osoittaa suuntaa ihan syystä. Näitä Auliksen lemppareita...
41. aatra24.10.2008 klo 21:25
Aksu: Kyllä ne on nyt ihan konkreettisia suuhunpantavia. Älä mieti lajeja vaan...
42. Helinä24.10.2008 klo 21:26
tässä otv-a voin auttaa. se tulee oikealta vasemmalle
ja eka sana on se asento jossa nuoli on plus se mitä nuolen päällä on.
43. Aksu24.10.2008 klo 21:29
Kiitos, aatra! Olitpa nopea.
Kun katsoin harmaata uudelleen, osasin sen täyttää saman tien.
Vähän piti muuttaa tuota RAAMATUN MIESTÄ, JOKA NOUSEE.
Luulin, että nainen siinä laskee alaspäin, muttei se ihan niin
ollutkaan!

Yksi tyhjä piilari on vielä. 500 - T. Pitääkö se T vähentää
jostakin?
44. otv-a24.10.2008 klo 21:31
aatra, oli sen verran harmaata mössöä, etten arvannut! Helinäkin kerkesi vielä varmistamaan.
harmaatkin tuli täyteen.
45. mustikka24.10.2008 klo 21:33
paljonko on 500 jotain monikko miinus T. en ole varma
olenko ymmärtänyt sen oikein.
46. Aksu24.10.2008 klo 21:39
Viisisatanenkin valkeni!

On se tosiaan hassua, kun just luovuttaa ja kysyy,
niin samalla välähtää.
Mutt voihan se olla sitä telepatiaa!
Joku toinen tietää ja ajattelee asiaa,
joilloin voin napata tiedon eetteristä!
Sitä se on! Eiks olekin hyvä selitys!
47. Aksu24.10.2008 klo 21:40
mustikka,
huomaa, että ristikossa on myös toisaalla se 500!
48. otv-a24.10.2008 klo 21:43
Owlie tuolla aamusella puhui viisaita rakkauksista. olisi pitänyt muistaa lukeneensa.
jos joku vielä viitsisi sen ylävasemman käden selittää, niin sitten kaikki paitsi 500 olisi selvää. olipahan vääntöä.
49. otv-a24.10.2008 klo 21:45
siis vain käsi enää????????????
50. mustikka24.10.2008 klo 21:47
Aksu siis mulla väärin se alla olev 500 -T?
missä se toinen on?
51. otv-a24.10.2008 klo 21:51
mustikka, luulen sulla oikein olevan. etsivä löytää melko läheltä sen toisen.
52. Aksu24.10.2008 klo 21:51
Kyselette vielä siitä kädestä?
Oikea kirjain on Q eikä G! Auttaako tämä jo?

mustikka,
tiedäthän, että eräillä lukumäärillä on myös oma nimi:
tusina, tiu, krossi ym.
Saitko ajatuksesta kiinni?
53. mustikka24.10.2008 klo 22:03
tarkoitatko otv-a sitä puuttuvaa?
54. pelaaja24.10.2008 klo 22:06
ou, mulla on muutama kysymys
-ensin parista vihjeestä:
aatra 21.19 - ihmettelen vähän sitä toiseen paikkaan siirtymistä, koska mä vaan teen siellä jotain ? ehkä meillä on eri sana
aksu 21.51 -mielenkiintoista toi kirjainjuttu, koska näen siinä vain numeron ja saan sen avulla ratkaisun (nimen) ja niinpä olisikin kiva tietää sitten se kirjaimen kautta saatu ratkaisu ?


Ja sitten pari muuta kyssäriä:
oikean nurkan osoittava sormi - en löydä kuvasta sitä pientä tavallista sanaa, joka ratkaisuksi tuli ?

Ja sitten vasemman harmaan ylimmän rivin toiseksiviimeisen kirjaimen kohdalta pystysana (yhdyssana), onko semmoinen sana olemassa ? En sitä harmaan kirjainta oikein voi muuttaakaan..
Ja vähän vielä - 'lankaa'-sanalle en löytänyt vahvistusta, onkos siinä jokin omituinen jippo

Vaikea ristikko mutta sisältää mukavia kohtia
55. Helinä24.10.2008 klo 22:10
OURA onko se sana josta puuttuu kirjain vai onko
se nimi?
56. Patti-Alarm24.10.2008 klo 22:10
otv-a
Se käsi siellä ylhäällä on ovela. Ranteessa taitaapi olla numero eikä kirjain. Käsikin on parasta kääntää englanniksi/ ruotsiksi >>>> vastauksena on miehen nimi.
LANKAA on mullakin vielävähän epäselvä. Viittaako se käsiinpantaviin? Mistälöytyisi apaja?
57. 24.10.2008 klo 22:11
Outoa. Minne ovat hävinneet kolmen edellisen viikon HS-säikeet.
58. Aksiu24.10.2008 klo 22:13
pelaaja,
kun näet kädessä vain numeron, niin samanlainen numero löytyy myös vähän alempana sellaisen patukan perässä.

Mielestäni "6" ja "6." eivät tarkoita samaa.

LANKAA-juttu oli miullekin uusi. Sana on tutumpi monikossa.
59. pelaaja24.10.2008 klo 22:13
Helinä,
ei kumpaakaan, siis ei henkilön nimi
60. Patti-Alarm24.10.2008 klo 22:14
Helinä:
Ei kumpikaan.
Lisätty kirjain!
61. Aksu24.10.2008 klo 22:19
VOIH, kirjoitusvirhe omassa nimmarissa!
Olinpa huolimaton.

En haasta riitaa, mutta olen yhä Q-kirjaimen kannalla!
Näin ko henkilön jo hamassa nuoruudessani eli 50-luvulla
Vallilan kesäteatterissa Raudseppin Vetelyksessä.
Vetelystä itseään esitti mainio Leo Jokela.
62. pelaaja24.10.2008 klo 22:19
Aksiu (heh), varmaan Aksu,

joo, näin on mutta en silti ainakaan äkkiseltään löydä kirjaimesta selitystä tähän ratkaisuun, on se sitten g tai q ja siksi pidin kutosta 'parempana'
63. otv-a24.10.2008 klo 22:22
Aksu, Patti-Alarm ym., en vieläkään bonjaa, tuskin voitte enää paremmin neuvoa...
64. Owlie24.10.2008 klo 22:30
Vasen KÄSI ja MERKKI: Olen Patti-Alarmin kannalla selityksestä.
Ratkaisu on sama, vaikka merkki olisi kuu. Merkki näyttää kyllä geeltä.

otv-aseni,

Missä se merkki on?
65. otv-a24.10.2008 klo 22:37
YES!!!! mutta merkin pitää olla q. ei mennytkään yöuni.
66. Aksiu24.10.2008 klo 22:41
Kiitos, otv-a!

Nyt ei menny miultakaan, harhaoppiselta, yöuni.
Eikä oikeaa kättäkään tarvitse kääntää millekään kielelle.
67. Aksu24.10.2008 klo 22:43
Ja taasko mie hyväksyin tuon virheellisen nimmarin!

Hyviä öitä kaikille!
68. otv-a24.10.2008 klo 22:46
Aks(i)u, sinä sait höyryävän pääni pois vääriin ihmisiin kohdistuneista ajatuksista ja Owlie paikansi! kääntäkööt muut vaikka quun radaltaan.
69. pelaaja24.10.2008 klo 22:49
Hyvä Owlie, nyt meni käsi jakeluun.
Tämä Aksun tarina selvisi, kiitos. Se kuutosjuttu oli myös kelvollinen, tavallaan, vaikka numeron näköisestä puuttuikin se piste.

Siihen sormenosoituskohtaan (oikea alanurkka) ette sanoneet mitään ..
70. otv-a24.10.2008 klo 22:50
jos se osoituskohdan ympärillä.
71. Tamara24.10.2008 klo 22:52
Aksu
Huomasin minäkin, että käteen oli laitettu väärä kirjain. Katsoin suurennuslasillakin, mutta ei se muuksi muuttunut - siis G Q:ksi.
Monta on ratkeamatonta kohtaa, mutta en niihin vielä apuja kysele vaan yritän ensin käyttää omaa päätäni. Ehkä huomenna jo rupean kyselemään!
72. otv-a24.10.2008 klo 22:53
po. jos se on...
73. pelaaja24.10.2008 klo 22:53
otv-a,
olkoon menneeksi, jotenkin vaan kummastuttaa
74. Owlie24.10.2008 klo 23:12
pelaaja 22:53,

Arvaan, että meillä sama ratkaisu. Ettei piirros olisikin jonniinmoinen kartta!
75. marja24.10.2008 klo 23:19
Tervehdys, pitkälle ehtineet, paljon osanneet!
Kompastuvan sankarin ensimmäisen kuvan lounaispuolella kummittelee SUSAN, johon liitynee mystinen G-mato?? Miten tuota lähestyisi?
76. Helinä24.10.2008 klo 23:23
sinulle Patti-Alarm kiitos paljon OURA vastauksesta!
77. Owlie24.10.2008 klo 23:25
marja 23:19,
SUSAN, ja äklö mato kuuluvat yhteen.
78. mustikka24.10.2008 klo 23:30
yksi vielä. VOI PALAA LOPPUUN? vihje please.
79. marja24.10.2008 klo 23:30
Peruutan: selvisi vähän törkyiseksi!
80. Owlie24.10.2008 klo 23:32
mustikka 23:30,

Ihan tavallisia konkreettisia tässä palaa.
81. mustikka24.10.2008 klo 23:32
moi marja parempi. se SUSAN on sama ilman G jätettäkin.
82. pelaaja24.10.2008 klo 23:33
Owlie,
mitä sanoisit siihen ihmettelemääni yhdyssanaan (22.06 vasen harmaa)
83. marja24.10.2008 klo 23:33
Kiitän, Owlie!
Kirjallinen "kiiltomato" näin messuviikolla :)!
84. mustikka24.10.2008 klo 23:35
ihanko haiseva sellainen Owlie?
85. Hakro24.10.2008 klo 23:40
Mustikka: Se on ihan sitä ihtiään ja G perään. Se on myös melkein sama kuin yksi saksalainen viikonpäivä.
86. mustikka24.10.2008 klo 23:42
Hakro kiltti. kysyin sitä VOI PALAA LOPPUUN.
87. Owlie24.10.2008 klo 23:42
pelaaja 23:33,

Yhdyssana on kirjakieltä. En usko, että puheessa kukaan viljelisi, jollei vähän ivallisessa mielessä. Se USEIN IKKUNATON on tosi tarpeellinen meidän talossa.

marja 23:33,

Liimaan palkinnon otsaan ja menen orrelle. Oikeestihan söisin sen, pöllö kun olen.
88. mustikka24.10.2008 klo 23:45
Owlie unohdit vastata minulle.
89. Owlie25.10.2008 klo 00:00
mustikka 23:45,

eikö vastaukseni 23:32 käy?
90. Owlie25.10.2008 klo 00:02
Se G-mato haisee, juu. Nyt ZZZZZZ
91. mustikka25.10.2008 klo 00:04
ihan tavallisia konkreettisia palamisia on vaikka mitä,
siksi lisäkysymys oli. ihan haiseva sellainenko.
92. mustikka25.10.2008 klo 00:30
marja kysyi sitä. en minä, mutta antaa olla.
93. Helinä25.10.2008 klo 00:47
Owlie. mainitsit, että vasen käsi 24.10. klo 22.30. minusta
se on oikea käsi?
94. kysyy hän25.10.2008 klo 01:49
Owlie

vasedn vai oikea?
95. kysyy edelleen25.10.2008 klo 01:52
Kumpi ja kampi tappeli . kumpi voitti? Et ainakaan sinä Owlie?
96. kysyy edelleen25.10.2008 klo 02:08
Kuinka upea ja täydellinen ja hieno tämä meidän paras maailmassa näyttäää olevan?
Owlie - sinä - joka osaat lennnähtää joka oksalle - paitsi ne oikeesti lohduttavat - kerropas meille - mikä on maailmassa oikein ja mikää väärin - että mekin sen sinun siunaamanasi tiedämme!
Eihän meidän enempää tarvitse tietääkään!
97. kysyy edelleen25.10.2008 klo 02:09
Kuinka upea ja täydellinen ja hieno tämä meidän paras maailmassa näyttäää olevan?
Owlie - sinä - joka osaat lennnähtää joka oksalle - paitsi ne oikeesti lohduttavat - kerropas meille - mikä on maailmassa oikein ja mikää väärin - että mekin sen sinun siunaamanasi tiedämme!
Eihän meidän enempää tarvitse tietääkään!
98. kysyy edelleen25.10.2008 klo 02:09
Kuinka upea ja täydellinen ja hieno tämä meidän paras maailmassa näyttäää olevan?
Owlie - sinä - joka osaat lennnähtää joka oksalle - paitsi ne oikeesti lohduttavat - kerropas meille - mikä on maailmassa oikein ja mikää väärin - että mekin sen sinun siunaamanasi tiedämme!
Eihän meidän enempää tarvitse tietääkään!
99. pelaaja25.10.2008 klo 08:29
Huomenta,
aamu on viisaampi. Niinpä vedän pois eilisillan ihmettelyni (klo 22.06) siitä pystysanasta ja ikkunattomasta. Minulla oli siinä sanarykelmässä yksi osa väärin, olin makissa. Siksi ihmettelin sitä siirtymisvihjettä..pyhä yksinkertaisuus. Nyt siis myös pystysana on ihan suomea. Ääneen kysyminen kuitenkin auttoi, kiitos teille.
100. masi25.10.2008 klo 08:36
pelaaja, saisinko apuja vaikka lehtivuosikertoihin ja ouraan. onkohan tehtaan savu ilmaprobleema?
101. ihmettelijä25.10.2008 klo 08:37
että silleen
102. masi25.10.2008 klo 08:45
tuon ouran keksinkin heti, mutta tehtaan savussa apua kaipaan ja kyllä myös TOKI-kuplassa.
103. Patti-Alarm25.10.2008 klo 09:12
Hyvää Huomenta!
Oona Inkeri Virginia Pussyvalley herätti, kun halusi ulos pisulle.
PYörrän kaikki aikaisemmat pyhät sanani siitä vasemman ylänurkan kädestä ja merkistä ja uskon teitä tietäjiä täysin rinnoin. Se on tosiaankin q-kirjain, tai ainakin pitäisi olla ja millä kohtaa kättä se sijaitsee, selvittää koko asian. No, oli miten oli nuo tulkinnat, vastauksena oli minulla jo aiemminkin oikea etunimi.

Vähän on vielä jotain epäselvää noissa pitkissä harmaissa.
Onko se LANKAA sama kuin eräs käsine, mutta yksikössä loppuen sibilanttiin?
Se KOPASSA; kysymys lienee sellaisista, jotka meillä kaikilla on; meillä miehillä tosin vähän painavammat, mutta tiedä häntä, ovatko ne yhtään viisaammat, sillä eikös se poimujen määrä ratkaise? Olenko oikeassa?
ÄKKITARJOUS jotenkin mättää keskiosaltaan, koska kolmatta ja neljättä on loppuosiltaan vähän vaikea sommitella.
Varmasti on myös vaikeaa antaa vinkkejä, jottei paljastaisi liikaa.
104. Potter25.10.2008 klo 09:20
Patti-Alarm:

Sitä rannemerkkiä on näköjään ihmetelty kovasti. Sehän on kuitenkin pieni painovirhe, joten tuttu näyttelijähän se siinä.

Onkohan tuo lanka lähes kuin Eelä-Suomen kaupunki, mutta viimeinen kirjain epäselvä.

Osaatko antaa vasempaan harmaaseen auttavaa vihjettä, muut harmaat ehkä oikein.
105. aatra25.10.2008 klo 09:30
Huomenta.

Pelaaja oli eilen kommentoinut USEIN IKKUNATON-vihjettäni klo 22.06. Sanoin, että sillä siirrytään toiseen paikkaan, pelaaja sanoi tekevänsä siellä jotain. Arvaan kyllä mitä, mutta tässä pähkäiltyäni olen edelleen sitä mieltä, että ikkunattomalla siirrytään, laiska jos on. Ei kai minulla ole väärin? Mielestäni tällä (viimeisten uutisten mukaan radioaktiivisella?) kapineella saan harmaista sanoista järkeenkäyvän lauseen. Olenko metsässä?
106. Potter25.10.2008 klo 09:42
aatra:
Tuo pieni huone minullakin on ja mielekkäitä sanoja kyllä tulisi harmaisiin, mutta onko ne sitten oikein, kun harmaan yläpuoli vielä vähän tökkii.
Lapset vielä epäselvä ja Se Grön ei sitten ollutkaan se tavallinen???
107. aatra25.10.2008 klo 09:51
Joo, se Grön on outo. Viittaa tuttuun mieheen, mutta en ole ennen kuullut Gröniä moiseksi kutsuttavan. Nimi on sen sijaan tavallinen väännös Grönin etunimestä muuten, muttei tällä laulajalla. Kyllä olen aika varma, että minulla on oikein tuo ikkunaton kone.Pitkä tehtaasta lähtevä sanakin on niin selvä, että ei ikkunatonta voi pikkulaksi muuttaa. Sen kanssa naittaa-verbi on yhteen liittämistä, mutta en sanaa ole ennen kuullut avioliiton yhteydessä käytettävän.
108. jokha25.10.2008 klo 09:58
On olemassa työkalu, jota myös naittajaksi kutsutaan.
109. Potter25.10.2008 klo 10:03
aatra:
No joo, sillä kiinnitysvempeleellä on tosiaan tuo kansanomainenkin nimi ------ja.
Google kyllä hokasi sen lempinimen, ja on se sinun ikkunaton oikein ja kaikki muukin menee nyt ihan oikein sillä alueella.

Muualla selvää paitsi tuo Patti-Alarminkin kyselemä lanka-sanan loppu ja äkkitarjouksen keskiosa.
110. Patti-Alarm25.10.2008 klo 10:05
Potter
Onko sulla se TOKI valmiina? Sehän viittaa myöntyvämieliseen. Harmaan alussa on epäily ja toisena puhutaan henkilöstä (gen.)
Se LANKAA mättää edelleenkin. Näyttäs siltä, että siihen tulee melkein Hesaa lähellä oleva kaupunki, mutta kun Nykänen ei tunne sellaista sanaa, vaan toiseksi viimeisenä kirjaimena on eri vokaali.
111. pelaaja25.10.2008 klo 10:11
aatra,
oikein sinulla on.
Huomasitko peruutukseni asiaan tänä aamuna klo 8.29 ?
Nyt alan lukea tämän aamun juttuja enemmän.
112. Potter25.10.2008 klo 10:15
Patti-Alarm:
Olemme samoilla linjoilla. Se vasen harmaa alue on täynnä ja ilmeisesti myös oikein. Olin ensin hakoteillä ikkunattoman kanssa, mutta aatran vihje auttoi ja koko alue selkisi.

Samassa kaupungissa ollaan, mutta mistähän löytäis viimeisen kirjaimen, mielestäni kaksi vaihtoehtoa. Jos sitten selviäisi äkkitarjouskin.
113. aatra25.10.2008 klo 10:16
Hyvä kuulla, että oikein oli. Alkoi ihan vaivaamaan tuo asia. Pelaaja: en huomannut peruutustasi, mutta hyvä kun asia selvisi. Se eilen yrittämäsi olisi ollut kanssa ihan looginen ikkunaton paikka, mutta silloin ei risteävistä olisi tullut mitään järkevää.

Nyt taidan lähteä ulos vielä hyvän sään aikana. Saas nähdä kuinka kovan syysmyrkyn se vielä tästä kehittää... Mukavaa päivänjatkoa ristikkofaneille!
114. Potter25.10.2008 klo 10:21
No nyt selkis. Se lanka kyllä minusta viittaa paremminkin siitä tehtyyn tuotteeseen jos olen oikeassa. Tarjouskin tuli samalla kuntoonsamalla.
115. otv-a25.10.2008 klo 10:43
sama mies tuo grön, nimi nuoruuden peruja.
116. pelaaja25.10.2008 klo 10:45
masi,
ei se savu tässä ole oikein ilmastoon viittaava probleemi, ennemminkin näköaistia tai arkkitehtia kirpaiseva
-lehtijuttu on tosi tutun luettavan eräänlainen kasaelma
Jos keksit sen tehtaan, saat monta hyvää kirjainta, jotka auttavat myös lehteen
117. pelaaja25.10.2008 klo 10:50
Potter,
joo, tuotteeseen se viittaa minustakin mutta onneksi vihje onkin 'lankaa' eikä lanka sillä sitähän se on
118. pelaaja25.10.2008 klo 10:56
Patti-Alarm,
Nykäsessä on se oikea vaihtoehto lankaan, pidä siitä kiinni ja myös niistä seteleistä
119. Netti25.10.2008 klo 11:09
Grön: "Eikka eli _ _ _ _ _ eli Kekke on kaksonen, sisko syntyi neljä tuntia aiemmin." (IL:n artikkeli). Minulta löytyy monta muutakin mainintaa asiasta.

Lankaa: "Kinnas-kinttaat, _ _ _ _ _ _-_ _ _ _ _ _ _ _, lapanen-lapaset". Ei kannata arvailla, kun minultakin löytyy tietoa.
120. marja25.10.2008 klo 11:47
Mustikkainen mukavainen, käytit vieläkin mpi-lisuketta. Vain vanhempi, eli uskoin olevani "marja" ennen sinua ja jonkun siis yrittävän kirjoittaa minun nimissäni. Siitä äkkiväärä vastaus silloin männä-männäviikolla. Anon anteeksiantoa ja toivon ettei sitä enää tarvitsisi muistella!
121. 3.taata25.10.2008 klo 11:52
vain navan ympärillä puuttuu ja sen mukana koko ratkaisu,värineen,välineineen,arvoineen,viivoineen ja vesineen,saiskohan tuohon napaan pienen vihjeen,koska se mitä siihen kirjoitin ei käy noihin muihin ja päinvastoin.pliis.
122. isoisä25.10.2008 klo 11:54
3.taatalle! Vaavelin navan ympärillä on pikku ----!
123. mustikka25.10.2008 klo 12:38
hei marja. johan me aikoja sitten nauroimme koko
jutulle. minusta se oli aika mukava yhteentörmäys.
selvitimme sen ihan mukavasti. höpsistä, anteeksi-
antoja ei tarvi pyydellä. minä ainaskin muistelen
sitä mukavana tapahtumana. toivon että sinä myös.
124. 3.taata25.10.2008 klo 12:45
kiitosta isoisälle,olipa lähellä ja niin kaukana se navan ympärillä,pitäisi kai ajatella vähän leveämmin eli välillä savoksikin,kiitos.
125. Helinä25.10.2008 klo 13:00
oikealla on ongelmia KULKI ja VOI PALAA LOPPUUN
loppu 4 krjainta on jo mutta alku outo ja ÄKKITARJOUS
kuten monilla muillakin. auttakaa!
126. jokha25.10.2008 klo 13:19
Tältä säikeeltä alkaa olla tähän aikaan vaikeaa löytää mitään mikä liittyisi säikeenmukaiseen ristikkoon. Sunnuntaina se on vielä vaikeampaa. Olen vasta näitä HS-ristikoita alkonut ratkomaan ja vihjeet ovat yleensä ihan ok.! Mutta sitten se keskustelu siirtyy kissoihin, koiriin ym. keskinäisiin kivoihin.
Eiköhän pysytä aiheessa.
127. Bella25.10.2008 klo 13:53
Aurinkoista iltapäivää kaikille.

Olen tänään vasta päässyt täyttämään
ja aika vaikea olikin.

jokha:
En löytänyt HS-ristikostasi lainkaan
kysymystä itse ristikosta?
Meillä on ollut tapana mainita jostain
muustakin kun ristikosta.
En usko, että siihen tulee muutosta.

Kysy ihmeessä mitä haluat.
Satavarmasti sinulle vastataan.

Helinä:
KULKI on entinen automerkki.
Mitä poltetaan aina loppuun?
128. jonkka25.10.2008 klo 14:01
Aikaisempien väärinkäsitysten vuoksi kerron, että en ole sama kuin jokha. Olen jonkka, lyhennys sanasta vilijonkka.
Ehkä vielä muutankin nimeni tähän pitempään muotoon, ettei synny väärinkäsityksiä.
Kysymyksiin palaan huomenna kunhan olen saanut itse jotakin aikaiseksi.
129. Bella25.10.2008 klo 14:33

jonkka:
Sen verran tunnen sinua, että
ei todellakaan ollut sekoituksen
vaaraa.

jokha:
Kysy ihmeesä, jos jokin mietityttää.

Luin läpi koko säikeen ja täytyy todeta,
että ristikkoasiaa oli kaikki.
Ristikkoasiaa on myöskin korjata
väärinkäsitykset, jos sellaisia on ollut.

Sellaisiakin sattuu ja hyvä , että ne
korjataan.

PP:
Hassu sattuma, kun luin tätä läpi,
niin minäkin aloitin samasta kohtaa kuin
sinä SUSAN, LOPUTON JÄRVI ja siitä lähti
avautumaan.
130. Helinä25.10.2008 klo 15:20
kiitti kiitti Bella. ÄKKITARJOUS on melkein kokonaan
kolmen kirjaimen kohta alakeskeltä outo. onko muilla?
131. pelaaja25.10.2008 klo 15:27
Helinä,
siihen outoon kannattaa sovitella semmosta "tarjousseteliä"
132. Helinä25.10.2008 klo 15:37
sitten mulla on harmaalla kolmas ylhäältä väärin eli
mulla on siinä "ei kokonan" se ei istu "rean" kanssa?
tovottavasti pelaaja ymmärsit.
133. pelaaja25.10.2008 klo 15:42
Helinä,
joo, arvaan mitä sulla siinä nyt on. *Ei kokonaan*- muuta siitä lopun vokaalit ja tunge sinne se setelikuponki.
134. Helinä25.10.2008 klo 15:51
kiitti että jaksoit auttaa. tosin se "ei kokonaan" tulee
sitten oudoksi. siis kaksi samaa vokaalia ennen
viimeistä kirjainta?
135. Tupu-mumppi25.10.2008 klo 15:55
Nyt loppuivat oivallukset. Mikä ihme on keskellä ylhäällä kaivinkoneen näköinen vekotin? Onko se merkki vai tekeekö se jotain? Muuten ratkesi tavanomaisella pähkäilyllä.
136. pelaaja25.10.2008 klo 15:55
Helinä,
ei siitäkään tule outoa vaikka palasiksi menee, eri vokaaleilla siis, ajattele sitä verbin johdannaisena
137. pelaaja25.10.2008 klo 15:58
Helinä,
kerran vielä kiellon päälle: siis edellyttäen, että sulla on LANKAA-sanassa oikea vokaali (joka ei viittaa kaupunkiin)
138. Helinä25.10.2008 klo 16:20
mulla lankaa tuli kaupunki jonka viimeisen vokaalin
vaihdoin konsonanttiin. 50 room.
139. Bella25.10.2008 klo 16:23
Oletteko huomanneet, että Suurristikko 2507
voi lähettää 0.70 eurolla.
Eikö pitäisi olla 0.80 euroa?
140. pelaaja25.10.2008 klo 16:29
Helinä,
se ei siis saa viitata kaupunkiin ja viimeinen on ennemminkin melko haiseva alkuaine, auttaisiko, jos ajattelet sanaa 'jako' siihen 'ei kokonaan'-kohtaan
Enempää en taida osata sanoa.

Tupu-mumppi,
tarkoitatko kaivinkoneella sitä lintua ?
141. iso S25.10.2008 klo 16:40
Aikamoinen vääntö oli, vaati yön yli nukkumisen.

Auliksen lempiterroristi oli mukana tällä kertaa peräti kahdesti. Sanan osana käytetyn vihje olisi muuten hyvä mutta kun tuo äijä aiheuttaa näppylöitä.

Muutamia ärsyttämättä hauskojakin vihjeitä oli, vaikkapa se alempi kuutosen esiintymä. No, käytännössä ratkaisusana lienee harvinainen, sitä ei tarvita edes eikä varsinkaan köyhässä talossa.

Raamatun lääkäri hän oli myös oivaltava. Harmittavaa kyllä tarvitaan jonkin verran tietoa eli pelkkä oivallus ei riitä. Oivallustakin tarvitaan; vihjeen sanat eivät ole sattumalta noin. Sinänsä epäilen onko ratkaisu ollut koskaan kirjaimellisesti tosi ja varsinkin sitä että se olisi edelleen tosi. Voi ollakin, mutta siitä ei laatijalla liene tietoa.

Tupu-mumppi, olemmekohan kiinni samassa ristikossa? Pitäisikö kaivinkoneen olla ihan ylimmällä rivillä? Minä kun en huomaa yhtään sellaista kuvaa että minulle tulisi kaivuri mieleen. Birger-vihjeen oikealla puolella oleva hämärä kuva esittänee videokasettia, siitä kolme ruutua oikealle on miehen pään yläosa ja siitä kaksi ruutua oikealle on linnun (tukaani) pää ja kaula.
142. Tupu-mumppi25.10.2008 klo 16:42
Voi hyvä pelaaja, kiitos. Minusta se ihan oikeasti näytti kaivurilta. No, pientä pränttiä ne on muutkin valittaneet. Mietinpähän uudestaan.
143. Tupu-mumppi25.10.2008 klo 16:50
Iso s, voihan nenä. Minä ihan oikeasti sen miehen pään katsoin kaivuriksi. Olis pitänyt tuo suurennuslasi ottaa kätöseen ennenkuin ihan totaalisesti nolaa itsenä. No, niin nyt kuitenkin tein ja se "kaivuri" on todentotta osa päätä. Kiitän ja kumarran. Onhan hienoa, kun silmätkin löytyvät tältä palstalta:-))
144. Tupu-mumppi25.10.2008 klo 16:53
Vasempaan reunaan mulla kyllä tuli niin kumma sana, etten itse sitä heti hyväksy: arvo konservatiivisena? Arvo on selvä loppu, vaan se alku kummastuttaa. Onko se ässä kolmas kirjain?
145. Tamara25.10.2008 klo 16:54
En löytänyt keskustelua vasemman reunan kolmesta pystytolpasta kohdassa, jossa lukee"tsiikaa". En saa pystysuuntaan järkevää sanaa. Jotain lienee minulla väärin.
146. Tupu-mumppi25.10.2008 klo 16:54
Siis kolmas kirjain siinä pystysanassa, eli ed. vihjeen alku. Huomasin, että oletan teidän lukevan mun ajatuksiani ja toivon, ettei niin kuitenkaan käy:-))
147. Tamara25.10.2008 klo 16:57
Tupu-mummi
Minulla siihen alkuun tuli hunajaan viittaava sana. En tiedä, onko oikein!
148. HT25.10.2008 klo 17:08
Bella,

sama töppäys oli Hesarissa joskus 90-luvulla eli vanha postimaksu kummitteli lähetysohjeissa ties kuinka kauan. Lähetin faksin kun huomasin asian. Nyt ei osunut silmään, mutta oitis viestisi luettuani panin sähköpostia Hesariin.
149. Bella25.10.2008 klo 17:12
HT:
Viimeviikkoisessa oli 0.80 euroa.
150. HT25.10.2008 klo 17:20
Bella,

taitavat toimituksessa arpoa, mitä pannaan postimaksuksi.
151. Helinä25.10.2008 klo 17:32
tuleeko viimeiseen harmaaseen eka sana "asetti"
toiseen "ääniverbi"
kolmanteen nyt "jakaa+n"
neljäs heti ensimmäisellä -------- nappasi.
jotain on nyt vääriin
NORJAN JOKENA ALASKAN JOKI tuli
Teno norjaksi +na?
missä mättää? itku tulee kohta. apua
152. pelaaja25.10.2008 klo 17:38
Helinä,
sulla tökkii se kolmas harmaa, kokeile muita vokaaleja,
ja neljänteen 'ensimmäisestä', ei ensimmäisellä

Tamara, ei ole hunajaa
153. Tupu-mumppi25.10.2008 klo 17:46
Helinä, älä itke, vaan vaihda Suomen Teno Norjan joeksi.
154. PP25.10.2008 klo 17:56
Bella:
Se oli todella minulle parhaimman näköinen aloituskohta, kun ensivaikutelma ristikosta oli: avaranoloinen ja aika mahdoton. Mutta tuosta kohdasta sitten sikisi sanoja ja ristikko täyttyi pikkuhiljalleen.

Tamara:
Arvo siinä alussa on trigonominen funktio.
155. Tupu-mumppi25.10.2008 klo 18:09
Kiitos vinkeistä ja ajatuksenluvustakin. Nyt on täysi, tarkistusta vaille.
156. Bella25.10.2008 klo 18:12
PP:
Se oli vaan mainio juttu, kun olin täyttänyt
ristikon ja tulin tänne tarkastamaan muutamia
outoja kohtia ja luin sen sinun aloituskohtasi,
niin se oli sama kun minun.
Yleensä hahmoittelun jälkeen aloitan
jostain nurkasta.
157. pelaaja25.10.2008 klo 18:16
Tamara, onko sulle vielä kukaan vastannut siitä tsiikaamisesta - ota se kirjaimellisesti ja laita vielä vaikka huutomerkki. Ja vaihda se sitten vähän suomalaisempaan murteeseen. Pystysana on tosi harvinainen, löytyy kylläkin Nykäsestä
158. Tamara25.10.2008 klo 18:43
pelaaja
Kyllä minulla se tsiikaaminen on - ne kolme pystypuuta vain puuttuvat. Nyt meni lisäväline uusiksi, kun navan ympärillä tuleekin slangisana.
Millä tavalla se pystysana löytyy, kun Nykästä ei ole?
159. Helinä25.10.2008 klo 18:43
Tupu-mumppi mulla on teno jö laitettu norjaksi.
onko kukaan löytänyt ja mistä LANKAA sanaa?
nyt harmaat on aika sekaisin vaikka aluksi
tuntui oikealta.
160. mustikka25.10.2008 klo 18:46
minäkin haluaisin tietää mistä löytyy LANKAA!?
161. Tamara25.10.2008 klo 18:46
Helinä
Oletko joskus neulonut jotain talvella kädessä pidettävää?
162. pelaaja25.10.2008 klo 18:49
se LANKAA, siis ei lanka vaan se tamine, joka on lankaa, siis langasta tehty, löytyy Nykäsestä ja myös suoraan googlesta
163. Tamara25.10.2008 klo 18:50
Tuleeko vasempaan reunaan siitä autosta joku sellainen sana, kun maastossa ei ole esim. hirveä tai koiraa?

Entä keskellä ylhäällä naisen pään alla - onko nainen näyttelijä? - onko tumma pötkylä tummunut hiilestä?
164. pelaaja25.10.2008 klo 19:02
Tamara,
sori, ymmärsin kysymyksen väärinpäin

Tulkaa nyt vihdoinkin joku muu apuun ! Minun antamani vihjeet ovat kai aina olleet vaikeasti tulkittavia
165. Tupu-mumppi25.10.2008 klo 19:08
Helinä, sorry, mä luin huolimattomasti sen Teno-jutun. Olet oikeassa siinä sanassa.
166. Tamara25.10.2008 klo 19:11
Sain apua - ei sen kauempaa kuin mieheltäni! Hän näki heti mikä se tumma pötkylä on. Minulla on väliin naurettavia yhdyssanoja!
Eikä nainen ole näyttelijä vaan kaiketi kirjailija.
167. Jondalar25.10.2008 klo 19:14
Villalangasta neulottiin tai virkattiin lapaset. Lapasilla oli myös toinen nimi, lapset opetteli englantia 'one, two, riippuu. Pinnistin ratkaisun perjantaina valmiiksi. Se oli jo kuoressa, mutta lapaset jäi vaivaamaan. Vaimo ristikossa jysäytti lautasen mäsäksi ukkonsa päähän. Olihan minulla siitä kertovassa lauseessa viimeissä sanassa väärä sijamuoto. Piti vaihtaa translatiiviksi vai mikä se sisäeronto oli niin lapasen toinen nimi yksikössä tuli ratkaistuksi.
168. Helinä25.10.2008 klo 19:15
kiitti tosi paljon pelaaja! minä en vaan saa tätä
täyteen en "tumpullas" enkä millään nyt lyön
hanskat tiskiin koska nyt mikää ei istu enkä saa "rea"
sanaa mihinkään enää. kiitos kärsivällisyydestäsi pelaaja!
169. Seitenvitonen25.10.2008 klo 19:18
Tamara,

Eiköhän se nainen ylhäällä ole sen miehen, jolla on vähän tukkaa, ja jonkinlainen kartankuva päässä vaimo.

Ja vasemman laidan auton ei tarvitse vaihtaa pienemmälle, sen kun posottelee vitosella.
170. Tamara25.10.2008 klo 19:20
Helinä
Mieti mitä hyötyä tarjouksesta on asiakkaalle! Tämä sana väännetään sitten adjektiiviksi. Ei-takainen.
Se maastokohta epäilyttää, mutta jos se tosiaan on ilman koiraa sun muita oleva sana, niin sitten ne kolme pölkkyä pitää vielä selvittää. Tuleeko joku apuun?
171. Aksu25.10.2008 klo 19:28
Tamara,
jos nyt on X, niin mitäpä olisi III?
172. Aksu25.10.2008 klo 19:39
Tamara,
kirkastuuko jo?
Tällaisia vihjeitä on Auliksella silloin tällöin.

Ja Seitenvitoselta tuli tosi nasevia neuvoja.
173. Aurinkosade25.10.2008 klo 19:53
Tervehdys kaikille! Monta kohtaa puuttuu vielä.
1. Tuo vasemmassa alalaidassa oleva duo. Alku on selvä, mutta viittaako yhdyssanan loppuosa naiseen vai pariin vai johonkin aivan muuhun.
2. Keskellä ylhäällä miehen päälaki. Onko vastaus verbi vai substantiivi?

Tamara: Pystytolppien vihje viittaa minusta järjestykseen, yleensä yhdyssanan alkuosa. En tosin löydä sitä yksinään nykäsestä!?
174. Potter25.10.2008 klo 19:59
Aurinkosade:
Tarkoittanet tuota kuollutta folk-laulajaa ja sen porukkaa. Loppu viittaa ilmastoon.
Päälaki tarkoitta vähän alempaa osaa.
175. Tamara25.10.2008 klo 19:59
Aksu
Nyt Tamaralla kirkastui! Kiitos neuvoista. Saitte oikein rautalangasta vääntää, ennen kuin ymmärsin.

Ei ollutkaan eläimetön vaan tasamaahan viittaava. Niinpä kolme pölkkyä selvisi itsestään.
176. Bella25.10.2008 klo 20:02
Aurinkosade:
Siihen miehen kuvaan ei haeta
päälakea, vaan enemmän sivulla
olevaa.
Jos sinulla on alku niin loppuun
tulee sama suomeksi.
177. Aurinkosade25.10.2008 klo 20:03
Kiitos Potter.
Päälakikuvassa on ilmeiseti oikea sana, mutta nyt ihmettelen vihjettä piankin neljä ruutua päälaesta alaspäin. Toinen kirjain puuttuu, kun en ole keksinyt tuota ruokaa..
178. Helinä25.10.2008 klo 20:07
pelaaja ja muut auttajat NYT AVAUTUI koko juttu.
KIITOS.
ps. rea oli väärä siis ale.
eikä se sopinut vaikka kuinka yritin sitä alea.
179. Hemuli25.10.2008 klo 20:10
Ilmoittaudun ruotuun, vaikken pitkäksi aikaa ehdi jäädä!

Tykkäsin ristikosta aika lailla, mutta oli se minulle vaikea! Eilen ratkaisin suurimman osan. Sitten loppui aika(kin). Tuskin olisin täyteen saanut ilman tänään pikaisesti läpilukaisemani säikeen apua. Kiitokset siis!

Jos on aika varma, että ikkunaton viittaa putkaan tai että hevosenkengästä tulee se "hieman" väärä vaihtoehto, jossa on kaksi (!) oikeata kirjainta, ei ole kovasti ihme, että "aika" loppuu...

Mutta yhdessä asiassa tunnen nousseeni aatelistoon: aloin samasta sanasta kun Bella ja PP!

Tamara, miksi sanot, että sinulla ei ole Nykysuomen sanakirjaa? Ennen sanoit, että sinulla on se, Nykysuomen tietosanakirja (josta minä en tiedä mitään) ja Valpolan Suuri sivistyssanakirja.
180. Aurinkosade25.10.2008 klo 20:10
No nyt valkeni lauluyhtye ja piankin. Minä raukka ajattelin, että pian on kylmää ja järvet jäätyvät ja kalamiehen joutuvat sahaamaan reiän jäähän...
181. Potter25.10.2008 klo 20:10
Aurinkosade:
Kokeilepas ämmää! Olinkohan oikeassa paikassa?
182. Bella25.10.2008 klo 20:10
Aurinkosade:
Potterin kanssa usein samaan aikaan
vihjeet.
RUOKAA alkuun armeijassa enemmän
käytetty sana ja loppu ei ole paksua.
183. Bella25.10.2008 klo 20:16
Potter meillä sama aika.

Hemuli:
Sinäkin siis aloitit SUSANISTA.
Meitä on siis kolme ja aika
erikoinen paikka aloittaa.
184. Aurinkosade25.10.2008 klo 20:17
Potter ja Toippa.
Minulla näytti välähtävän samanaikaisesti teidän neuvojenne kanssa: kaikki kolme viestiä samalla minuutilla.

Sitten vielä epäselvä kohta edellisen ratkaisun yläpuolella vasemmalla, jossa lapsi tekee jotain, josta en saa selvää. Mistähän on kyse?
185. pelaaja25.10.2008 klo 20:18
Helinä,
hieno juttu ! Hyvä, ettet luovuttanut. Oli niin vaikea keksiä uusia apuja kun ei voi liian suoraan sanoa. Edes siitä setelistä. Ja kun usein vain juuttuu johonkin sanaan, tiedän kyllä kokemuksesta. Ja, kuten Owlie sanoo, ei saisi rakastua omaan ratkaisuunsa..Niinpä monelta taholta tulevat erilaiset vihjaukset aukaisevat solmuja. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
186. Hemuli25.10.2008 klo 20:32
Aurinkosade,
käsi sillä lapsella ainakin on ylhäällä. Hetken päästä saattaa olla alhaalla, kai. (JOs tarkoitat sitä vaakasanaa.)
En kyllä pidä sitä ratkaisusta joka syntyy "naiivin tietämättömään". Onko se muiden mielestä OK?
187. Potter25.10.2008 klo 20:33
Auronkosade:
Sillähän on käsi korkealla.
188. Bella25.10.2008 klo 20:40
Aurinkosade:

Se oli Potter ja Bella!
meillä oli samat ajat kun neuvoimme sinua

Toippa ei ikävä kyllä ole tänään
täällä lainkaan.
189. Aurinkosade25.10.2008 klo 20:41
Hemuli ja Potter:

Kiitos, huomasin virheen yhdessä risteävässä sanassa ja nyt pitäisi olla oikein.
190. Bella25.10.2008 klo 20:43
Aurikosade:
Hyvä, nythän sinulla tuli nimet
oikein!
191. Potter25.10.2008 klo 20:46
Bella:
Ollaan tosiaan yhtäaikaa framilla. Eipä tuo kai haittaa, tulee kaksinkertainen vahvistus.
192. pelaaja25.10.2008 klo 20:47
Hemuli,
Factassa sille tietämättömälle yksi selitys on 'haaveellinen maailmanparantaja' - ei kai oikein sovi nykyrealiteetteihin eli sanana lienee siinä ja siinä
193. Bella25.10.2008 klo 20:50
Potter:

Ei lainkaan. Minusta oli aika sattuma,
että meillä oli presiis samat ajat.

Aurinkosade sekotti nimet ja
sanoi minua Toipaksi.
Sattuuhan sitä, kun Bella Toippa nimet
ja sukupuoli ovat niin lähellä.
194. Aurinkosade25.10.2008 klo 20:53
Anteeksi nimisöhläys! Niin tosiaan Toippa ei ole maisemissa. Mistäköhän hän tuohon viestiin kummitteli?
195. isoisä25.10.2008 klo 21:01
Mistähän tuollaisen kallioseinämän hakisi? Kun tämä lankaa ja harmaakin on vielä kesken, vaikka tekstiä on säikeessä?!
196. mustikka25.10.2008 klo 21:04
Aurikosade tiedoksi tulevaa varten toippa kirjoitetaan
pienellä. nyt on täällä vihdoin solmukohta auennut.
kiitos kaikille auttajille.
197. mustikka25.10.2008 klo 21:10
varmaan Bella nimestä Aurinkosade. ne tosiaan muistuttavat
toisiaan (Bella ja toippa) melkein samat.

isoisä se kallioseinämä ensin kova kuin ---- ja jyrkänteen
synonyymi.
198. iso S25.10.2008 klo 21:14
Etelän variksille kallioseinämä ei ole välttämättä tuttu, mutta lappilaisilta vastaus luultavasti tipahtaisi!
199. mustikka25.10.2008 klo 21:17
sitä ikäväkseni en voinut tipauttaa vaikka olisin halunnut.
200. Tamara25.10.2008 klo 21:20
Hemuli
Nauroin tyhmyydelleni! Olen koko ajan luullut, että Nykänen on joku vastaavanlainen opus kuin Vuokila ja Wiren. Tottakai minulla on Nykysuomen sanakirja - 3-osainen ruskea, myös nykysuomen tietosanakirja - 4-osainen, musta, ja kesällä ostettu Valpolan Suuri sivistyssanakirja. Tänään Hemulin tekstin luettuani tajusin juuri niiden olevan "Nykäsiä"!
Hyvinpä, Hemuli, muistit sanomiseni!

Mutta ristikkoni on täynnä ja olen onnellinen!
201. Hippunen25.10.2008 klo 21:25
Ai kamala kuinka vaikea ristikko. Tylsä viikko tulossa, kun ei ole ruudukkoa mitä nykertää...
Mutta onneksi te muut saitte vaikeamman pähkinän purtavaksi!
202. Bella25.10.2008 klo 21:27
Tamara:
Kyllä minullakin meni aikaa ennenkuin
sain tietää mikä se Nykänen on.
Itse en kehdannut kysyä. Onneksi joku
kysyi ja silloin minulle selvisi, että minulla
on kuusi osaa Nykäsiä hyllyssäni.
203. TJV25.10.2008 klo 21:43
Tamara,

Hemuli tarkoittaa, että Nykänen on sama kuin Nykysuomen sanakirja. Täällä on käytetty keskusteluissa sitä lyhennettä.
Mutta ne kaksi muuta ovat omilla nimillään.

Owlie,

Sanoit edellisessä säikeessä käyttäneesi luku- ja
suurennuslaseja. Tämä ristikko taitaa viimeinkin ohjata minut
optikolle. Tähän saakka halpisluku- ja suurennuslaseilla
pärjänneen.
204. musti-kalle25.10.2008 klo 21:43
"Aurikosade tiedoksi tulevaa varten toippa kirjoitetaan
pienellä."

Päivän paras. Lienee siis mustikalle ihan sama miten Aurinkosade kirjoitetaan?

Anteeksi jo etukäteen.
205. isoisä25.10.2008 klo 21:49
Joo,joo. Kaikki kunnossa, kun ei vaan lukisi kaikkia näitä sekoneuvojia?! Hyvää kai nekin tahtoo vaikka....
206. mustikka25.10.2008 klo 22:05
se Aurikosade oli tarkoituksella musta-kalle.
207. EJlo25.10.2008 klo 22:27
Luin koko säikeen ja kaipaisin kommenttia (vihjettä) nelikirjaimiseen pystysanaan ylhäällä oikealla. Se on Irakin kaupunki-vinkin oikealla puolella ja päättyy EX-91 alkuun. Kumasin juuri viimemainitusta EX-93:n pois tarkistettuani että tuo Norjan kunkku tosiaan delasi -93. Yritänpä seuraavaksi löytää tuota kaupunkia Iranin puolelta.
208. Bella25.10.2008 klo 22:39
EJlo:
Iranin puolelta minä sen löysin.
Se ylhäällä oleva on kuin hylly.
209. Hemuli25.10.2008 klo 23:10
Tamara,
kysyin tuota Nykäs-asiaa, koska en millään ymmärtänyt, että olisit voinut pysyä pimennossa.

Sinähän kysyit kesällä, mikä Nykänen on, ja sinulle vastattiin ihan niin auliisti kuin tapana on: monen monta ystävällistä vastausta. Kaiken lisäksi minä kerroin, että oli olemassa oma säiekin: Nykänen, Pesonen, Kielonen, joka oli perustettu toisaalta juuri siksi, kun me uudet emme piankaan arvanneet, mitä noiden nimmarien taakse kätkeytyy, toisaalta siksi, että kirjallisuudesta voitaisiin käydä niin polveilevaa keskustelua kuin halutaan ilman että se ärsyttää ketään.

Mutta se kai sitten oli silloin, kun sinä olit poissa kotikoneeltasi tai et muuten seurannut debattia.
Asiaa klaari.
210. Bella25.10.2008 klo 23:21
Hemuli:
Muistan nyt tuon rautalangasta
väännön.
Minä en todellakaan alussa ymmärtänyt
mistä Nykäsestä puhuttiin.
Onneksi joku kysyi ja sitten se oli selvä.
Minä löysin vahingossa tämän paikan,
joulukuussa tulee vuosi, kun etsin
ristikkoja netistä joita en löytänyt.
En ole sittemmin etsinytkään, sillä
Minusta oli tosi kiva juttu, että on löytänyt
HS-ristikkoja harrastavien porukan.
211. EJlo25.10.2008 klo 23:26
Kiitos Bella nopeasta kommentistani.
Oli pakko mennä Googleen tarkistamaan että mitä olin aiemmin EX-91 kohdalla sekoillut. Niinhän siinä sitten oli käynyt että kun löin pelkästään tuon 91 EX:n nimen, niin ensimmäisenä tulee hän nimellä Kyrre. Suluissa syntymä ja kuolema, joista vilkaisin vain sen viimeisen -93. Tarkistaessa huomasin että kyseessä oli 1093. Se kohta selvisi ja aika siirtyä ihmettelemäänettä kuka tuo Martti Syrjän näköinen kuvatyyppi on. Hänen pystysanansa halkaisee keskimmäisen harmaan alueen ja on 8 kirjaiminen. Unton ja Kyllikin pojaksikin häntä hetken kuvittelin, muttei kai sentään ?
212. Hemuli25.10.2008 klo 23:36
EJlo,
hänestä on täällä on sanottu, että häntä on paljon imitoitu ja että hänen tuntomerkkinään ovat valkoiset hampaat.
Minä kun en juuri katso televisiota (ja sinne tämä espanjalaistyyppisnimi kai viittaa), en tuosta selittelystä tullut hullua hurskaammaksi, mutta sana syhtyi itsestään. Tai siis suurella vaivalla". Jos osaat espanjaa, tämä on diminutiivimuoto aavistuksen pitemmästä nimestä.
213. Bella25.10.2008 klo 23:37
EJlo:
Hän on tunnettu suomalainen näyttelijä
ja hän on ollut Speden elokuvissa joskus.
Tämä kuva on elokuvasta, jossa hän näytteli
Espanjalaista, jolla oli tosi isot ja vitivalkoiset
hampaat.
Toivottavasti muistat roolinimen.
214. Hemuli25.10.2008 klo 23:45
Kiitos Bella minunkin puolestani!
Vaikken Spedenkään elokuvia tunne, alkaa jossain kaukana hiukan raksuttaa, että tästä veijarista ei silloin aikoinaan voinut olla kuulematta. Toisia hähmo ärsytti, toisia huvitti.
215. Bella25.10.2008 klo 23:47
Hemuli:
En muista, että tätä henkilöä olisi
mitenkään erikoisen paljon imitoitu.
Tulee mieleeni toinen Eeki Mantere alias
Viktor Kalborek, jolla oli myös isot ja
vitivalkoiset hampaat.
Mutta se henkilö ei tule tähän.
216. Matahari25.10.2008 klo 23:49
Voi tuskaa tuiki tuimaa, kun päätäni pakottaa...(siteeraus jostakin, josta en muista enempää!)
Avoimia kohtia on siellä sun täällä. Parhaalla tahdollanikaan en saa selvää oikean yläkulman karttakuvasta, karkeasti tunnistan alueen, mutta vertailu oikeaan karttaankaan ei auttanut eikä suurennuslasi???? Vasemmassa keskireunassakin on ratkaisemattomia juttuja, mm en keksi millään, mitä se mössö nuolen päällä on.
Pari kertaa olen tänään istunut tässä koneen vieressä epätoivoisena - ja kas - monta kohtaa on selvinnyt yllättäin. Kuka se aiemmin puhuikaan täällä telepatiasta. Joskus tietysti sisälukutaito ja luetun (hidas)ymmärtäminenkin on auttanut, kiitos niistä vihjeistä.
Jonkalle esitän nöyrimmän anteeksipyyntöni sekoilustani viime säikeellä. Vihjeistäsi oli todella ratkaiseva apu, kalevala avasi koko homman.
Tämän tunnustuksen jälkeen en sitten kehtaa kertoa, mitä teevedelleni tapahtui äsken, kun syvennyin tähän säikeeseen.
217. Hemuli25.10.2008 klo 23:51
Jep,
joku sanoi noin täällä muistaakseni. Mutta nyt jopa tunnistan tyypin, vaikka kuva taitaa olla vanhan puoleinen?
218. Hemuli25.10.2008 klo 23:55
Äskeinen oli vastaus Bellalle, nyt Mataharille:

siitä töhkästä tehdään kippoja ja kappoja.
Kartalle en minäkään päässyt, mutta tuttu järvi siihen kehittyi, kartan pienuudesta ja tuhruisuudesta huolimatta, semmonen, jonka vieläkin luonnossa näkee, vaikka ristikkovihjeitten perusteella ei oikeastaan enää pitäisi.
219. EJlo25.10.2008 klo 23:56
Bella olen nähnyt filmin.
Muistan roolinimen joka viittasi hänen nopeuteensa. Siis sittenkin Kyllikin ja Unton poikia (virallisesti). Sukunimi kirjaimet sopivat kyllä kirjain määrään.
Tuohon RUOKAA vinkkiin vastattiin että alkaa armeijamaisella sanalla. Olenhan armeijan käynyt, mutta en saa siihen tätä siellä käytettyä ruoan synonyymiä sopimaan. Jos siis se on kuten esim - - - - - - - -lotta tai - - - - - mies.
Tästä keski harmaasta mulla ei ole kuin OURA pystyyn. Siksi tämä pähkäily. Pitäisiköhän tehdä Väyryset ja nukkua yön yli. TS Yöksi kotiin vaikka aamu tulis!
220. Hemuli25.10.2008 klo 23:59
EJlo,
luota armeijamuistoihisi!
ne nautittavatkin ovat syötävää ja sillai ihan yleisesti ilmaistuna.
221. Bella26.10.2008 klo 00:03
EJlo:
Se roolinimi ei ollut se nopea vaan
ihan klassinen Espanjalainen nimi.
----- mies aluksi ja loppuun liemi.
222. Matahari26.10.2008 klo 00:11
Kiitos Hemuli, selvisi se nurkka! Töhkää mietin huomenna, kun aivoilla tuntuu olevan yökytkentä päällä.
Joko siellä lännessä myrskyää? Olenko ymmärtänyt oikein, että asustat nypläreiden kaupungissa. Jos - niin aina silloin tällöin pistäydyn siellä.
223. Hemuli26.10.2008 klo 00:15
Matahari,
tule ensi kerralla kylään!
224. Bella26.10.2008 klo 00:24
EJlo:
Ensimmäisen rivin jälkeen vastasin
siihen RUOKAA kysymykseen.
Oli vähän epäselvästi laitettu
225. Matahari26.10.2008 klo 00:26
Hemuli, melkein viimeksi syyskuussa käydessäni ajattelin ehdottaa tapaamista! Käyn satunnaisesti muutaman kerran vuodessa. Ystävieni tytär opiskelee putkimieheksi ammattioppilaitoksessa ja pelaa jalkapalloa paikallisessa seurassa. Menepä joskus katsomaan naisten pelejä!Käymme hakemassa tytön viikonlopuksi kotiin lähikuntaan.
Kerron kun olen tulossa!
226. Hemuli26.10.2008 klo 00:35
Matahari,
olen minä jalista katsellut, tosin vain tyttöjen.
Omistani nuorin pelasi jokusen vuoden, mutta siitä on jo toistakymmentä vuotta.
Kivaa odotaa käyntiäsi!
227. Bella26.10.2008 klo 00:36
Kävin katsomassa tuota
HS-kansan puutaheinää osastoa.
Täytyy sanoa, että sääliksi käy.
Ei käy kukaan muu, niin täytyy
itsekseen kirjoitella eri nimimerkeillä.
228. EJlo26.10.2008 klo 00:36
Bella
Arvasin kyllä että ruokajuttu oli siinä alla. Menin nyt aivan sekaisin siinä espanjalaisessa nimessä. Se Speedyn sukunimi ei kai tähän voi tulla, vaikka onkin niin tavallinen spanski-nimi. Siinähän on niin kummallisia kirjaimia.
229. Tamara26.10.2008 klo 00:43
Hemuli
Muistan kyllä, että Nykäs-keskustelua on käyty aiemminkin, mutta en kai sitten päässyt ymmärrykseen yhteyksistä nimien ja kirjojen välillä! Hyvin harvoin enää nykyään tartun Nykäseen - tällä kertaa vain eto-sanan kohdalla.
230. Bella26.10.2008 klo 00:44
EJlo:
Tämä henkilö oli etunimellä,
joka on klassinen Espanjalainen
etunimi.
Ei ole mitään vieraita kirjaimia.
Alkaa M-kirjaimella.
231. EJlo26.10.2008 klo 00:57
Kiitos Bella
En ymmärrä miksi olin niin fakkiutunut sukunimeen ettei tuo etunimi tullut edes mieleen. Perkeletto sentään, kuten kyseinen herra asian ilmaisi. Nyt hyvät yöt, peti kutsuu !
232. Patti-Alarm26.10.2008 klo 08:21
Voin jelpata vielä tänään, sillä huomenissa postitan (80c) tekeleeni Hesaan.
Stadin slangii: Mitä se ÖRVELTÄÄ nyt oikein meinaa?
233. Jammi26.10.2008 klo 09:59
Heippa kaikki! Hyvien vihjeidenne ansiosta olen saanut ristikkoni lähes täyteen. 500-T ei ole avautunut vielä. Pakko korjata KULKI-vihjeeseen tulevasta automerkistä sen verran, ettei se suinkaan ole entinen. Henkilöautona kylläkin, mutta sen merkkisiä kuorma-autoja valmistetaan edelleenkin Tsekin Koprivnicessä.
Mukavaa vaalipäivää, käykäähän äänestämässä!
234. Patti-Alarm26.10.2008 klo 10:25
Jammi:
jummi-jammi! Se 500 viittaa erääseen kappelemäärään, josta sitten vähennetään T.
235. Jammi26.10.2008 klo 10:28
Kiitos Patti-Alarm, selvisi!
236. anna h26.10.2008 klo 12:04
High Chapparallin miehestä näyttää olleen juttua.
Itselläni ristikko tehty,mutta kysymysmerkkejä jäi. eto? Jos sukkiinkin on minulla oikein, niitä silmukoidenkarkaamisia, niin ihan outo sana tämä eton synonyymi. Vanhan ratkaisun yläpuolella joku julkaisu,jossa kirjaimia ester, viittako johonkin menneeseen?
Myöskin harmittelin kuten joku muu että tämä ex-terroristi on päässyt 2x samaan ristikkoon, ja aina hän kuvioissa pyörii. Muitakin vihjeitä vois olla, koska on kuitenkin ristikkoihin pesiytynyt vakiosana.
Muuten aika hyvä ristikko, ei suinkaan liian helppo sillä pe-iltana jo aloitin tänä aamuna ratkesi. Mielestäni on sarjakuvateeman lauseet ihan hyväksyttäviä, sillä ihailen tätä symmetrisyyttä, jota laatija hakee, ja hän pyrkii myös usein riimittelemään, vaikkei nyt ehkä niinkään, mutta mikä myös usein autta ratkonnassa. Onhan Waltarin Kieku ja Kaikukin joskus ei niin sujuvaa, koska riimitykseen on pyritty. Arvostan, minulla tällaista laadinnan taitoa ei ole.
237. Aksu26.10.2008 klo 12:10
anna h,
kirjainten ester alla on kuva pitkätukkaisista hepuista.
Katsopa tarkkaaan, tunnetko!
Ester-sanaa saat jatkaa molemmista päistä ja kääntää sanan
sitten suomeksi.
238. Aksu26.10.2008 klo 12:14
anna h,
anteeksi, kun selitin ihan liikaa!
Piti sanomani vain, että viittaa menneeseen!
239. Aurinkosade26.10.2008 klo 12:17
Aksu:

Hyvä, kun selitit. Nyt vasta tajusin vihjeen syvällisesti, vaikka oikea sana siinä minulla oli. Tunnistin yhtyeen ja siitä päättelin menneen.
240. iso S26.10.2008 klo 12:21
Eton synonyymin voinee tavata niinkin "tuoreesta" julkaisusta kuin Kalevala.

Kirjaimet "ester" ovat osa sanasta joka nimenomaan viittaa menneeseen. Puolet henkilöistäkin ovat edesmenneitä. Kuva lienee levyn kannesta. Kappale muuten soi perjantaina Sydämen asialla -jakson lopussa, ei kuitenkaan alkuperäisversiona eli kuvan henkilöiden esittämänä. Joku nainen esitti aika lailla toisin sovitetun version.

Vihjeenä olevan kuvan pystyy löytämään Googlen kuvahaulla. Pelkkää vihjeessä osittain näkyvää sanaa hakusanana käyttäen joutuu luultavasti selaamaan melko pitkään. En ainakaan huomannut 20 ensimmäisellä sivulla. Sopivalla toisella sanalla täydentämällä osuvuus parani, löytyi jo toiselta sivulta.
241. jonkka26.10.2008 klo 12:27
Yömyöhään pähkäilin tämän ristikon kanssa ja sain lopulta kaikki ruudut täyteen. En malttanut jätää kesken. Onneksi on kirjamessuilta saamiani Sanaseppojen ristikoita tälle päivälle. Oli niin haastava, että en meinannut vilkastuneilta aivosoluiltani saada enää untakaan.
Toinen asia on, ovatko sanat oikeita. Sain täältä runsaasti apuja, mutta kaikki ei oikein stemmaa omien ratkaisujeni kanssa. Tai sitten en vain ole ymmärtänyt. Eniten mietityttää vasen ylänurkka. Olen saanut siihen muutoin ihan järkeviä sanoja, mutta tuo käsi G- tai Q- kirjaimineen ei vastaa ollenkaan saamaani ratkaisusanaa. Täällä oli paljon keskustelua siitä kohdasta, mutta mikään ei vastaa minun saamaani sanaa, joka on aika tavallinen suomalainen miehen nimi. Ei siis vastaa mitenkään ristikon vihjettäkään.
Missähän oikein olen mennyt metsään?

Bella, hauskaa kun sanoit tuntevasi minua, vaikka aika vähän olen itse tänne kirjoitellut. Ehkäpä olet oikeassa.
Matahari, Ei erehdyksestäsi ollut haittaa. Halusin vain tuoda ilmi vastaisuuden varalle, että meitä on kaksi melkein samalla nimimerkillä.
Kiitos vielä kaikista vihjeistä ja hyvää myrskyistä sunnuntaita. En ole vielä äänestänyt, joten tuonne tuulen sekaan täytyy mennä. Tosin pidän tuulista ja myrskyistä. On sellainen kutkuttava ikäänkuin vaaran tunne, vaikka ei mitään vaaraa olekaan.
242. TJV26.10.2008 klo 12:40
iso S,

"Tuoreus" on Kalevalan kohdalla enemmän kuin paikallaan.
Lueskelin juuri päivän HBL:stä Grand Canyonista, josta oli
sanottu muun muassa:"...sijaitsee Grand Canyon, luonnon
miljoonien vuosien aikana luoma..."

Mutta pieniähän miljoonatkin vielä ovat miljardien rinnalla.
Elias kumminkin aivan äsken liikkui Karjalan laulumailla. Ja
runot olivat säilyneet ihan ilman nettiä ja kirjoitustaitoa!
243. otv-a26.10.2008 klo 12:59
jonkka,
jos haluat tietää, miksi käsikuvasta tulee miehen nimi, niin lue keskustelua 24.10. ennen klo 22:37, jolloin pitkän pohdinnan jälkeen minulle valkeni syy. kyllä otti lujille, ja osa kilteistä auttajistakin olivat olleet hakoteillä.
244. Hillevi26.10.2008 klo 13:03
Siitä hymyilevästä roolihahmostahan oli laulukin: Oj vilket leende, vilket beteende... Melkein valmis. Löysin kyllä Irakista (koilliskulma) sopivan kaupungin, mutta kartan osoittama paikka onkin sitten vähän outo. Vaatii tarkistusta.
Erinomaisia vihjeitä taas!Kiitoksia. Ei kun kirjamessuille.
245. jonkka26.10.2008 klo 13:20
otv-a: kun uudelleen aloin ajatella sitä keskustelua ja muistelin näyttelijää, niin johan oivalsin. Olipa ovela vihje.
Nyt rauha mielelle. Kiitos.
246. anna h26.10.2008 klo 13:39
Kiitos Aksu,
hävettää kun en heti tunnistanut levyn tyyppejä, ihan tuttujahan ovat,ja kappale selvisi heti ja asiayhteys. Luulin ensin sitä joksikin lehdeksi, näköongelmia minullakin.
Minun hakuteoksistani sitä eto-juttua ei löydy, olkoon miten vanha sana tahansa.
Ja jonkallekin näyttelijä Q-kirjaimen kanssa selvisi! Vuokilasta löytyy, on jo joku muukin maininnut.
247. Tyllerö26.10.2008 klo 14:00
Onkohan täällä enää ketään paikalla? Ristikkoni on muuten valmis, mutta vasemmassa alakulmassa vielä tökkii. Muuntumisen olen ajatellut lämmönvaihteluksi, mutta sitten saa sopimaan selin olevaa miestä enkä poika+vesi -kuvan sanaa. Saisko apuja?
248. Tyllerö26.10.2008 klo 14:02
Tarkoitin tietysti: en saa sopimaan.
249. PP26.10.2008 klo 14:09
Tyllerö:
Muuttua ei viittaa lämmönvaihteluun, vaan kovettumiseen.
Huomasitko, että mies menee paitasillaan vasemmalle.
250. mamma26.10.2008 klo 14:56
Voisikohan joku vihjata mikä on mies tai mitä tekee mies Susanin kanssa samassa ruudussa? Sana tullee pystyyn. En saa kuvasta tolkkua.
251. marja26.10.2008 klo 14:57
Talo työlle, vieras tielle ja marja vihdoin pohdiskelemaan tyhjähköä ala-oikeaa. Onko ratkaisuristikon länsipuolella JAATINEN- vai miten sitä lukisi, kun ei näje. Ja jos on, niin mistä päin sille hakisi etunimeä?
PUUTAHEINÄÄ, MELKEIN ei löydy Pohjanmaan laakeilta aakeilta, NELJÄNNESTÄ NAISESTA MYÖS puhumattakaan. Onkohan se joku Vi-alkuinen?
Antaisiko joku vauhtia, että pääsisi äänestämäänkin, kun tärkeämmltä ehtisi. :)
252. mamma26.10.2008 klo 14:58
Taisi jo selvitä!!
253. Tamara26.10.2008 klo 14:58
Tyllerö
Kiinnitä poika+vesi -kuvassa huomiota viivan malliin!
Minua jäi askarruttamaan se, mihin kappalemäärään 500 viittaa!
254. Aksu26.10.2008 klo 15:03
marja,
tässä muutama pienoinen vinkki:
PUUTAHEINÄÄ löytyy Pohojanmaalta.
Huom.! Siis MELKEIN.

Miten niin NELJÄS alkaisi Vi? Mietipä uudelleen.
255. Aksu26.10.2008 klo 15:09
Tamara,
eikö tulostimet ole siulle tuttuja?
256. Hemuli26.10.2008 klo 15:30
Ja Tamara,
etkös sinä ole opettanut matematiikkaa?

marja,
Jaatinenpa hyvinkin, Vuokilasta löytyy sopiiva etunimi, jos sen omistat.
257. Tyllerö26.10.2008 klo 15:35
Kiitokset PP ja Tamara, nyt selkisi. Luulin ensin, että miehessä oli olennaista tuo selkä, mutta ei sitten ollutkaan. Nyt puuttuu enää yksi ruutu, yritän ratkaista itse.
Tamara, se T on monikon tunnus ja sana on vihjeenä toisaalla ristikossa.
258. mare26.10.2008 klo 15:38
Vasemmassa ylälaidassa on LENTOYHTIÖ.
Minkämaalainen se mahtaapi olla?
259. marjuko26.10.2008 klo 15:42
mare:
taitaapi olla unkarilainen.
260. mare26.10.2008 klo 15:46
Kiitos marjuko, sitä mieki arvelin.
Halusin uskon vahvistusta.
Sinäpä sitä annoit.
261. marjuko26.10.2008 klo 15:47
Ristikkoni vasen laita on mustanpuhuva kuin tämä myrskypäivä. Lehti tuli varmaan suoraan uunista. Sotkuista työtä, kun kumilla saa vasta paperin alkuperäisen harmaan värin näkyviin. Hälläpä väliä, valmista on tullut.
262. marja26.10.2008 klo 16:21
Kiitosta taas!
Aksu, opetit vähän numerotietoa tai paremminkin huolellisuutta!
"Puuta heinää, melkein" osoittautui hauskaksi!
Hemuli, etunimen loppukirjain auttoi Vuokilan puutteessa, vaikka tuntui aluksi aika mahdottomalta kokonaisuudelta.
Mukava ristikko, mukava yheistyö ja avunanto.
263. Tamara26.10.2008 klo 17:03
Hemuli
Näitä virheitäni joudun näköjään paikkailemaan yhtenään! Minulla oli sen 500:n kohdalla sana, josta T pois otettuna jäi Esa ....!
Olisi järkevää tehdä aluksi hitaasti ja oikein eikä hosuen ja väärin! Ei auta opettajan matikan osaaminen, jos on hätäinen luonteeltaan.
264. tuffa Porist26.10.2008 klo 17:45
Viit vail valmis, mut OURA, nautittavia ja ruokaa panttaa viäl, kerkeekö joku enne vaalihöpinöit helppaamaa?
265. Potter26.10.2008 klo 18:06
Porist:
No tuo OURA pitää lukea 1 + 3
266. Aksu26.10.2008 klo 18:10
tuffa Porist,
ja ne kaksi muuta kysymääsi ovat yhdyssanoja,
ihan tavanomaisia, ja se viimeksi kysymäsi lisäksi mallia
tårtapåtårtta, kuten Owlie mainitsi jo heti alkuun.
267. tuffa porist26.10.2008 klo 18:18
Kiitti Potter! Se o heti nii helpo tuntust, vaik sitä ei itte ossaa funteerat heti oikeel taval! Ne pari viäl o hakuses.
268. Seitenvitonen26.10.2008 klo 18:31
Arvailuksi meni kartan kohde oikealla ylhäällä, ja risteävä kaupunki, joka taitaakin olla Iranissa. Kun tuollainen Euroopan kokoinen alue tungetaan yhteen ruutuun, ja painojälki on hämärä, menee paikan löytäminen vaikeaksi.
Mielestäni sanallinen ovela vihje, jollaisia Aulikselta löytyy, olisi parempi.
269. Bella26.10.2008 klo 18:46
Kansalaisvelvollisuus suoritettu.

Tamara:
Ei tule Esa ----.

500 on paperimitta.
Sen monikosta pois T
270. tuffa Porist26.10.2008 klo 18:52
Sevverra ole sivistyksest jäljes, et en kässää, mitä tua tårta på tårtta suunnilles meriteraa?
271. o26.10.2008 klo 19:05
suunnilles saman toistoa.
272. Bella26.10.2008 klo 19:07
tuffa Porist:
Tuo onkin aika vaikea selittää suomeksi.
Lähinnä sanoisin, kerta kerran päälle.
Tuplasti samaa asiaa.
273. tuffa Porist26.10.2008 klo 19:28
o+Bella +Potter. Juu-u! Mää sai se valmiiks iha äske ja ny kyl tajjuu tua tavallas tuplasana, kaikil kiitoksii!
274. Bella26.10.2008 klo 19:51

Tamara:

Älä vaan laita sitä Esa ----,
nimista henkilöä.
275. Tamara26.10.2008 klo 19:55
Bella
Älä pelkää - en laita, sillä kirjoitinhan, että minulla OLI se Esa ....! Paperimittaan päädyin minäkin.
276. Jondalar26.10.2008 klo 20:01
Sain aika nopeasti ahaa -elämyksen katsellessani käsivarteen piirrettyä kirjainta. Mieleen tuli hovimestari Butlerin persoonallinen ääni komisario Palmulle vastaamassa.

Huomasin vasta lukiessani tätä säiettä että kirjain oli G eikä Q, mutta se ei oivallusta haitannut.
277. Helinä26.10.2008 klo 20:15
ei sen ole väliä vaikka ei ymmärrä. sen olen ymmärtänyt
se nimi joka minulla on niin se on oikein
278. Bella26.10.2008 klo 20:49
toippa:
Missä oikein luuraat?
279. EJlo26.10.2008 klo 21:08
Oikea käsi ylä vasemmalla on mukavan kiperä vinkki kirjaimineen. Sitä pilaa vain se että hyvällä suurennuslasilla ja tehokkaalla valolla kirjain varmistui G:ksi. Aluksi ihmettelin aiempia kirjoituksia siitä miksi kirjaimen täytyy olla Q, mutta saatuani siihen nimen niin asia selvisi. Kun vielä alkoi olla vihjauksia että kyseessä on näyttelijä, niin luulisi asiayhteyden selvinneen useimmille. Tärkeintähän tuossa kuvassa on sen kirjaimen paikka.
500 eli riisi on todella mitta niin monelle - - - - lle
25 eli kirja kahdellekymmenelleviidelle - - - - lle
sen verran jäi kirjapainossa työskentelystä mieleen.
280. Helinä26.10.2008 klo 21:30
oikean käden ranteessa. JEEEEEEEEEEEEEEEEE just
olin kirjoittamassa kun tajusin.
281. Bella26.10.2008 klo 22:36
Helinä:
Eikö ole kiva tunne, kun tietää
miksi se sana tulee.
AHAA elämys.
282. Helinä26.10.2008 klo 23:06
voi että Bella oli tosi mahtava tunne kun aloin kirjoittaa
(kun melkein kaikki kirjoitti vasemmasta kädestä ja
mua harmitti se koska aivan selvästi on oikea), niin
kolmannen sanan kohdalla yks kaks tuli jostain Q.
283. mustikka26.10.2008 klo 23:13
oletteko te muut käyneet äänestämässä? yks ainoa
mainitsi käyneensä. käykö poiketa sen verran?
284. iso S26.10.2008 klo 23:19
Vuokilan puuttumista valittaville tiedoksi: enemmän tai vähemmän saman aineiston sisältää Ristikkorenki joka on nykyään ystävällisesti julkaistu netissä. Linkin löytää kun avaa tämän sivuston etusivun vasemmassa alakulmassa olevan artikkelin. Suosittelen lukemista, mutta laiskoille osoite tässä:

_www.ristikkorenki.net/

Kun sinne naputtelee 6/G/Q-kädestä syntyvän nimen, saa vahvistuksen Q-tulkinnalle sekä jonkinlaisen viitteen siitä miten nimi ja G voisivat liittyä yhteen. Sille en kuitenkaan keksi pätevää päättelyketjua. Kutostulkinnassa pitää kulkea englannin kautta kuten edellä on esitetty eikä siinä auta Vuokila, Ristikkorenki eikä Maammelaulu.

Nimen yleisyydestä olin eri mieltä mutta perun ajatukseni. Vuosina 1960-1979 nimen suosio oli aallonpohjassa, vain 186 sai tuon nimen, mutta on sittemmin elpynyt. Tänä vuonna (siis yhtenä vajaana vuonna) nimen kantajia on tullut 276.
285. Bella26.10.2008 klo 23:46
iso S:
Nimen suosio kasvaa koko ajan.
Nykyään on selvästi tullut suosioon
ns. vanhat nimet.
Luen Hesarista näitä uus-vanhoja nimiä
mielelläni (Charlotta Miranda Juliette Pöllänen)
ja sellaiset muualta lainatut nimet ovat pois.

ps. Pöllänen nimessä ei ole mitään vikaa.
Hyvä nimi, mutta etunimet eivät sovi oikein
suomalaiseen nimeen.
286. Ylläpito26.10.2008 klo 23:48
Hyvä peeässä Bellalta. Näiden sivujen yksi pääarkkitehdeistä ja ylläpidon kolmas jäsen on Pöllänen. Sanokaa Artsi vaan.
287. Bella27.10.2008 klo 00:03
Ylläpito:
Artsi, onneksi nimiyhdistelmä ajatus
ymmärrettiin oikein.
Tuttavani sukunimi on sama, mutta heillä
ei ole mainitsemiani etunimiä.
288. Bella27.10.2008 klo 00:28
Minä en tunne teidän arkkitehtejä.
Näissä asioissa olen utami.
Yhtähyvin olisi voinut olla vaikka
Pallonen, Vienonen tai Karppinen.

Nimien sopivuudesta oli kysymys.
Oli sukunimi mikä tahansa ns suomalaisnimi.
289. Helinä27.10.2008 klo 00:44
olen minäkin lukenut aina noita lasten etunimiä ja olen
samaa mieltä että onneksi on selvästi tullut muutos
suomalaisiin ja vanhempiin sellaisiin. kyllä ne sopivat
paremmin suomalaisiin sukunimiin.
290. jiitee27.10.2008 klo 10:18
Hei, tässä kirjoittelee elämänsä ensimmäisen suurristikon kanssa pakertava. Noin kymmenesosa on vielä täyttämättä. Vaikeaa on, mutta sinnikkäästi aion jatkaa loppuun. Tästä ketjusta ja isän vinkeistä on ollut suuri apu, kiitos!

Oikea alakulma on paha. JAATISIA on ainakin Matti, Pekka ja Toivo, mutta tuohon ei tulle mikään nistä? Samoin tuo PUUTAHEINÄÄ ei aukene vieläkään. Apuja ottaisin kiitollisuudella vastaan.

t.jiitee
291. jiitee27.10.2008 klo 10:37
Jahas, JAATINEN ratkesikin jo ristikkorengin avulla.
292. Ylläpito27.10.2008 klo 10:40
jiitee, tervetuloa sivuille! Et voi tietää, mutta täällä on kirjoitellut myös lähes sama nimimerkki JiiTee. Jos pystyt tuoreeltaan hieman muuntamaan nimmariasi, ei tule päällekkäisyyttä eikä sotkuja. Kiitämme.
293. jiikate27.10.2008 klo 10:53
Kiitokset, jiitee on nyt sitten jiikate. Sitä ei kuukkelikaan löydä, vaan ehdottaa viikatetta. :)
294. Potter27.10.2008 klo 11:27
jiikate:
Tervetuloa vaan mukaan!
Tuo puutaheinää löytyy esim Pojanmaan pelloilta, mutta vähän vajaana.
295. otv-a27.10.2008 klo 11:35
Potter, tuo puutaheinää on arvoitus, jota en keksi, vaikka siinä sana onkin. tai sitten on väärä sana.
296. otv-a27.10.2008 klo 11:37
Potter, isänmaa on tuttu paikka, mutta missä pojanmaa?
297. Ylläpito27.10.2008 klo 11:39
Kiitos, jiikate.
298. EJlo27.10.2008 klo 11:47
Puuta heinää löytyy vajaana Pohjanmaalta, mutta sillä sukunimellä on heitä monia mm etelä-Suomessa. Pohjanmaalla niistä suurin osa on kylläkin järeämmästä puutavarasta tehtyjä.
Puuta-heinää vinkki on esiintynyt usein aikaisemmin siten että sanaksi on tullut vain 4-kirjaiminen sana eli se vajaa osa kokonaisuudessaan.
299. jiikate27.10.2008 klo 11:51
Kiitos Potter, tuo pelto johti jäljille ja nyt koko alanurkka selvisi. Siirryn tästä ylemmäs.
300. otv-a27.10.2008 klo 12:00
EJlo, melkein ajattelin väärään kohtaan!!
301. EJlo27.10.2008 klo 12:16
otv-a; mitä tarkoitat ? Oliko vihjaukseni liian paljastava ?
302. otv-a27.10.2008 klo 12:25
EJlo, ei kun just hyvä. tiesin tuon 4-kirjaimisen sanan toki ennestään, mutta näköjään se täytyy kuulla myös joltain toiselta. yritin sitä melkein-vihjettä väärään osaan sanaa. jäi vielä itselle keksimisen ilo.
303. Bella27.10.2008 klo 12:53
jiikate:
Tervetuloa joukkoomme.
Tarpeentullen kysele, sillä auttajia
löytyy.
Yritin vihjata tuohon PUUTAHEINÄÄ,
mutta en ehtinyt.
304. Potter27.10.2008 klo 13:07
otv-a:
Niinpä, pitäis muistaa tarkistaa kirjoituksensa ennen lähettämistä.
Jokos keksit sen kevyemmästä tavarasta tehdyn, vähän vajaan puutaheinän?
305. otv-a27.10.2008 klo 13:10
jep. ks.edellä.
306. Patti-Alarm27.10.2008 klo 13:39
MELKEIN PUUTAHEINÄÄ.
Jos tarkkoja ollaan, niin puuta heinää ovat vain haasiat ja heinäseipäät, sillä niissä ei ole tarvittu nauloja ollenkaan. Esim. lakeuksilla seisovat heinäsuojat on useimmiten tehty hirsistä, joten nauloja on tarvittu vähän, ehkä vain katontekoon. Ohuempiseinäisten suulien tekoon naulat ovat tietenkin välttämättömiä.
No, tämä minun höpötykseni taitaa sekin olla monen mielestä ihan puuta heinää!
307. mamma27.10.2008 klo 14:44
Olipa tosiaan hauska ristikko. Riittävän vaikea, jotta sai tosissaan fundeerata. Vasta sunnuntaina vein postilaatikkoon, olihan niin hauska ilmakin. Nyt odotan maanantain IS:n sudokuja, joissa varmaa aikaa vierähtää. K H kaikille palstalla olijoille. IS: n saan aivan kohta.
308. jiikate27.10.2008 klo 15:21
Huh, nyt on ristikko valmis. Onnistumisen riemua. Ei tainnut ihan helpoin ristikko olla tämä minulle ensimmäinen.

Vasemmalla reunalla olevasta nuolesta (nuolen asento + sen päällä oleva aine) kysyisin, että onko nuolen asento sama kuin sotilaalla tai miekalla usein?
309. EJlo27.10.2008 klo 15:26
jiikate
Niinhän siihen tuli tuo normaalisti kiväärin asento, tosin takaperoisesti kuten nuoli osoitti. Muistaakseni "pottiainetta" päällä !
310. Aksu27.10.2008 klo 15:28
jiikate,
vastaan sulle: joo, on sama.

Tervetuloa mukaan ja kiitos vinkistä:
minäkin kävin EKA kertaa tutkimassa ristikkorenkiä,
ja sieltähän löytyy jos vaikka mitä!
311. jiikate27.10.2008 klo 15:37
Kiitokset EJlo ja Aksu vahvistuksesta, ja kaikille muillekin vihjeistänne. Nyt uskallan pistää ristikon postiin! Ehkä seuraava täyttyy jo hitusen helpommin.
312. liena27.10.2008 klo 17:09
Tupu-munppi, että se Arvo ei ole konservatiivi - päinvastoin - siis SE nimi, mikä siitä tulee.

Joku kysyi pystytolpista, se on 1/12.

Se lanka sitten, että viimeinen vokaali ei käy harmaaseen sanaan, ei sitten milllään, ne tumput kyllä tiedän, mutta ....
313. Bella27.10.2008 klo 17:17
jiikate:
Hienoa, että sait täyteen.

liena:
Siihen tulee sellainen vieraampi
muoto. Ei tule monikko.
Haisevan alkuaineen merkki tulee
viimeiseksi.

Aksu:
Mikä on ristikkorenki?
Voisitko selittää.
314. Hemuli27.10.2008 klo 17:20
liena,
sinun täytyy vaihtaa harmaan alueen viimeisen sanan sijamuotoa ja ilmeisesti äkkitarjousta vähän.
Silloin tumppusi mahtuvat!
315. Aksu27.10.2008 klo 17:31
Bella!
Luin tämän:
Lähettäjä: iso S 26.10.2008 klo 23:19

ja sitten tämän:
Lähettäjä: jiitee 27.10.2008 klo 10:37
Jahas, JAATINEN ratkesikin jo ristikkorengin avulla.

Iso S antoi osoitteen, mutta
samaan osoitteeseen pääsee tämän saitin etusivulta!

Eka kerran kokeilin tänään.
Ja varmasti käytän sitä jatkossakin.
316. EJlo27.10.2008 klo 18:27
liena
jos sinulla ei ole siinä lanka-jutussa TUMPUS, niin kokeile jotain muuta RASAn synonymiä. Se ei siis ole monikollinen sana.
317. apua27.10.2008 klo 18:31
Nyt oli tosi vaikea ristikko 2507, mutta jokseenkin se tuli ähelletyksi kasaan.

Kuitenkin REKLAMOISIN hiukan: Vihjeestä "REKLAMOI" tuli verbin perusmuoto, jota en tunnu saavan väännetyksi tätä vihjettä vastaavaan ja kielellisesti oikeaan muotoon. Missä voisi olla vika?

Antaisin suuren arvon arvoisille kommenteillenne.
318. pelaaja27.10.2008 klo 18:34
apua,
kuvittele perään huutomerkki eli tee sitä ja tee tätä !
319. Bella27.10.2008 klo 18:35
apua:
Vastaukseksi tulee käskymuoto.
320. Juho27.10.2008 klo 18:35
Apualle: Kuvittelisin verbimuodon olevan käskytapa, imperatiivi.
321. toippa27.10.2008 klo 18:44

Haloo-o väki! Terveisiä Pasilasta!

Pää on kuin Haminan kaupunki! Hienot neljän päivän Kirja-viini-messut ja päälle vielä vaaliviikonloppu oli täydellinen kaaosteoriayhdistelmä.
Huh! Hienosti meni ja mahtavia elämyksiä! Ensimmäisiä ei enää edes muista, viimeisimpinä olivat peräkkäin runouden grand old lady Mirkka Rekola ja hänen jälkeensä se meän perän hieno sagakertoja - Oiva Arvola!

No - tästä arvata saattaa, että ruudukko on ollut vasta tänään käsittelyssä. Ja muutama paikka ainakin mietityttää.

-ylä-vasen kulmassa eivät liput meinaa millään mennä yhteen ton ketjun kanssa - onkos ketjusta jokin outo
sana?
-ja miten tuosta ala-oikean "panta"-sanasta tulee se ihana edesmennyt Veikko, joka lauloi niin todesti, että jokainen ihminen on laulun arvoinen!?
-sitten ihmettelen tuota oikean-ihan laidan käden osoittelemaa nokaretta - ei kai se toi uloke voi olla?
-Arvo konservatiivina vasen-laita ei kyllä aukea. Kuka auttais, kun ei se Tasi nyt ainakaan mikään arvokonservatiivi ollut vai oliko?

PP ja Bella - mun ratkoilu alkoi avuatua näistä merkkihenkilöistä keski-ala eli Goldasta ja Obamasta.

Onko vielä ketään apuja kuulolla?
322. liena27.10.2008 klo 18:46
Hemuli ja Ello, kiitti. Ja nyt yrittämään uudelleen. Muuten melko valmis. se keitto on vielä epäselvä, ,mutta...
323. apua27.10.2008 klo 18:53
Kiitokset, niin pelaaja, Bella kuin Juhokin -

Kun kaali on kova, vaikkakin ilman nutturaa, ei auttanut sekään, että vihjeinä oli muuallakin jo tsiikaa(!) - eli "tietysti" olisi reklamoi(!) myös. Niinpä: "Per impera ad astra", eikä enää tarvi reklamoidakaan.
324. toippa27.10.2008 klo 19:02

Haloo Bella!

Nyt huomasin tuon sinunkin kaipailun tuolla sanomein välissä. Enkös ehtinyt varottaa, että tämä vkonloppu menee taas kirjallis-viinimessu-vaalien pyörteissä.

Miten siellä voidaan rankan viikonlopun jälkeen?
325. Bella27.10.2008 klo 19:03
toippa:
Kiva kun olet tullut.
Olen kysellytkin sinua.

Se Veikko on sinulla oikein.
Uloke tulee.
326. Bella27.10.2008 klo 19:05
toippa:
En tiennyt tästä sinun menostasi.
Ihmettelin, että mitä on sattunut.
Ensi perjantaina vasta.
327. EJlo27.10.2008 klo 19:06
toippa
Se liput täytyy olla sinulle kyllä tuttu mm lorusta passit ja ... sananmuunnos. Huomaatko ettei ketju roikahda yhtään ?
328. EJlo27.10.2008 klo 19:08
Bella
Uloke tuli meikäläisellekin, vaikken kuvasta sellaista erota. Onko siinä joku juju, jota en bonjaa ?
329. Bella27.10.2008 klo 19:12
toippa:
Lippuja tulee vakio synonyymi.
Ketju ei roiku.
Tasin suhteen oikeassa.
330. pelaaja27.10.2008 klo 19:14
toippa,
joo, tiukassa on ketju

Ejlo, minä ihmettelin perjantaina samaa uloketta mutta 100 %:n käsitystä en avuista huolimatta siihen löydä, tavallaan se näkyy mutta jotenkin ei

Mielenkiintoista nähdä, mitä Arvosta sanotaan. Omaa selitystäni en uskalla tuoda julkisuuteen
331. toippa27.10.2008 klo 19:36

Kiitos Bella, EJlo ja pelaaja

No niinpä tietennii - kyllä se piletit oli siinä paikallaan, vaan sitten se ketju ei auennut, konsa auto oli menossa ala-suuntaan! Hah!

Tosta Veikko-vihjeestä en kyllä ole koskaan kuullut, että panta on toi? Onko se naisten vai koiran?

Bella -

Olen nyt totutellut tuohon sinun korjauslappusysteemiin! Kyllä se näköjään helpottaa hahmottamista, vaikka väärinkin välillä laittaa.

Joo ja - luulun messuista maininneeni. Sanaseppojakin olin yhden kerran hakemassa, vaan sitten tuli tuttu raumalaiskirjailija vastaan ja lopusta en sitten hirveesti muistakaan! No ei vaiskaan - vaan kyllä siellä oli taas ystäviä ja kylänmiehiä joka ikiselle päivälle.
332. toippa27.10.2008 klo 19:45

pelaaja

Kerro nyt vain, mitä tuumaat tuosta Arvo kosnervatiivistä?
Onhan se hauska spekuloida näin huiskeiden vaalien jälkeen.
Ensteks aattelinpa ite, että se olisi ollut Aarne Saarinen ja ratkaisusanaan verrattuna Saarinen oli arvokonservatiivi, vaan siinähän puhutaan Arvosta.
No - sitten mietin, että Lapualaisoopperan Arvohan se siihen laittautuu loppuun, vaan tekeekö hänet sitten konservatiiviksi tämä vaalivoittajien väri?
Siinä tapauksessahan tämä oli piilovaalipropagandaa!
333. Bella27.10.2008 klo 19:47
toippa:
Olisit nähnyt minun ristikkoni.
Aika paljon oli valkoisia ruutuja.
Ts paikkauksia.
334. liena27.10.2008 klo 19:48
apua tulee, että se "reklamoi" on käskymuoto ja perusmuoto, että ajattele ensin, mitä reklamointi tarkoittaa.
335. Bella27.10.2008 klo 20:02
liena:
Kenelle lienee sen tarkoitit,
niin se on vastattu jo kahteen kertaan.
336. toippa27.10.2008 klo 20:04

Non niin Bella

Onhan se hauskaa askarrella ja siistimpää sitten niiden tarkastajien lueskella.

Nyt unhottu muuten lähettää toissaristikkokin tuossa viikonlopun humussa! Voihan!
337. pelaaja27.10.2008 klo 20:08
toippa,
okei, vastaan huutoon, koska tuo "selitys" lipsahti mutta tämä en sitten ole minä
No kun en oikein ko. herraa osaa ajatella konservatiivina niin menin kuukleen hakemaan sopivia uhreja. Ja löysin suojeluskuntapäällikön, semmosen Arvon. Tuure Junnilan tytär olisi muuten kelvannut, mutta siihen en saanut Arvoa tai arvoa sopimaan. Siksi olisikin kiva kuulla se oikea selitys asiaan. Itse en sitä näköjään muistanut täällä kysellä ja muita se ei tunnu hämäävän. Jotain ylellisen yksinkertaista siinä kai on.
338. Bella27.10.2008 klo 20:25
toippa:
Voihan se olla niinkin, että kun ne avaavat
arvonnassa sen kirjekuoren ja todettuaan
sen oikein täytetyksi, niin alkavat säälimään,
kun näkevät kuinka palon on aikaa tuhraantunut.
Ressukka joutunut noin kovasti korjailemaan.
Sitten Onnettaren käsi nappaa sen.
339. mtv27.10.2008 klo 20:26
Muuten olis valmis mutta piilokirjain sanasta etiikki puuttuu. Se on keskellä ylhäällä. Mitä tarkoittanee.
340. toippa27.10.2008 klo 20:27

pelaaja

No niinpäs - kyllähän sellainen mies tuolla haulla löytyy ja kai hänet voidaan konservatiivisiin lukea! Kyllä tämä selvitys hyvin kelpaa.
341. toippa27.10.2008 klo 20:29

mtv

menee kaavalla 1+6 eli e + tiikki
342. mtv27.10.2008 klo 20:32
No tietennii, Voi minua! Kiitos toippa!
343. marjuko27.10.2008 klo 20:33
mtv:
mietipä mitä yhteistä sillä pystysanalla ja etiikillä on.
344. toippa27.10.2008 klo 20:41

Bella!

Hah! Miten se voi napata, kun se mun kirjekuori lopjuu tuolla asiapullosalkussa. Vielä eilennä jos olisin muistanut viedä sen itse omin käsin pääkallonpaikalle, niin olisin uskonut armon käyvän oikeudesta, vaan nyt on turhaa vinkua!

Nyt täytyy nöyrästi kirjekuori avata ja lisätä siihen nyt tämä uus mukaan. No - eipäs tu ole onni käynyt tähänkään asti, niin tokkopa tuolla.

Sitä minäkin olen vähän ihmetellyt, mitä täällä aiemmin on kirjoitettu, että miten niin vähän voittajia on pääkaupunkiseudulta. Kyllä se pistää epäilemään, miten nämä voittovalinnat tapahtuvat?
345. SMH27.10.2008 klo 20:44
Tervehdys kaikille.
Yritin sitkeästi saada tämän valmiiksi ilman täältä otettavia lisävihjeitä mutta oikean laidan harmaa alue ei auennut kuin ensimmäisen sanan osalta.
Niinpä aloin lukea tätä palstaa, Patti-Alarmin kysyvä toteamus 24.10. 20:05 siitä tutusta filosofista auttoi ja aloin uudelleen mietiskellä ja niin tuli kumille töitä.
Jälleen tökkäsi ja jatkoin palstan lukemista. Jälleen Patti-Alarmin kysyvä toteamus 25.10. 9:12 "lankaa"-vihjeeseen auttoi minua ratkaisemaan vasemman harmaan alueen.

"Riisi"- vihjeeseen sain avun Otvalta 24.10 21:51, "rikkoutuneita"-kohdasta otin resut pois ja korvasin toisella sanalla ja niin oli se lopusta vajaa riisi -kohtakin valmis.

Vasemman yläkulman käsi-vihjeeseen minulla oli vastaus valmiina mutta en ymmärtänyt, miksi siihen tuli se miehen nimi. Tähän minulle tarjosi Aksu hyvän vihjeen 24.10. 21:51 ja ymmärsin selityksen.

Owlie taas avasi silmäni vihjeessään 24.10. 23:25 minut huomaamaan "Susan"-vihjeessä sen "G:n", jota en ollut olenkaan noteerannut.

Kiitos Teille.

Tämä oli mukavan vaikea ristikko, jota oli kiva miettiä tietäen että täältä saan avun jos käy liian vaikeaksi.

Tuohon "punaisia" kohtaan taidan lähteä rautatieasemalle tarkastuskäynnille! Vai kannattaako?
346. toippa27.10.2008 klo 20:49

SMH

Eiköhän riitä, että menet lähimmän vilkkaan tien kulmaan ja katselet kun autot ajavat ohitse. Eiköhän siellä näy paljon punaista?
347. SMH27.10.2008 klo 20:49
Minulla on jotenkin kädet sekaisin puhun edellä vasemmasta harmaasta kun pitää puhua oikeasta. Johtuuko vaaleista!
348. toippa27.10.2008 klo 20:51

SMH

Ilman yhtään sarvia tai mitään hampaita - eiköhän net vaalit vasemman aika harmaaksi vetänyt?
349. SMH27.10.2008 klo 20:52
Kiitos Toippa, en ajatellut ollenkaan maantieliikennettä.
350. SMH27.10.2008 klo 20:54
Joo! Sinäpäs sen sanoit Toippa, tuskin siellä oikealla havaittiin mitään harmaata.
351. Bella27.10.2008 klo 21:43
toippa:
Minä laskin, että minulla oli
melkein 20 valkoista ruutua.
Sitten Onnetar nostaa sen ja
säälistä valitsee minun ristikkoni
ja saan mahtavat 20 eroa.
352. Seitenvitonen27.10.2008 klo 21:54
pelaaja, toippa,

Aatelkaapa vihjettä Arvo/ Konservatiivi erästä kirjailijaa ja tietyn puolueen tunnusväriä käännetyssä järjestyksessä.
Tulee ex ei konservatiivi.
353. toippa27.10.2008 klo 22:03

Seitenvitonen

No sitähän samaa minä tuossa äsken ylempänä juuri uumoilin, vaan kyllä pelaajan arvio asiasta on akkurantimpi.
354. toippa27.10.2008 klo 22:12

Bella

No voin kyllä ihan iisisti tunnustaa, että voitin! Mulla oli 30 valkosta lappua.
Haksahdin suoraan pistään tuohon ylivalkohampaiseen mehikaanoon Salminen ja sit ikkunattomaan sellin. Siinä tuli jo 10 virhettä!
Karheelta tuntuu pinta. Vaan en kyllä usko, että valinnoilla on mitään tekemistä säälin kanssa. Eiköhän net käsittelijät ole jo aika rutinoituneita, ellei suorastaan leipääntyneitä näiden meidän sepustuksiemme ksäittelyyn.

Sitä mietin, että kyll kai net mieluummin valitsevat sellaiset. jokta on putipuhtaasti täytetyt, kuin sottuiset, joita pitää ruveta tulkitsemaan?
355. Bella27.10.2008 klo 22:27
toippa:
Kyllä ne ihan siistejä on ne
valkoset.
Minä muuten tunnistin heti sen
Salmisen roolihahmon.
356. Seitenvitonen27.10.2008 klo 22:38
toippa 22.03,

Tuli luettua huolimattomasti aiempi keskustelusi pelaajan kanssa.
Pääasia, että lopputulos on oikein.
(nimittäin ristikon kohdassa, vaalitulokseen ei kantaa)
357. Bella27.10.2008 klo 22:45
toippa:
Kirjoitatko mustekynällä?
Onko sinulla sellainen teippirulla
jota vedetään tarvittava määrä?
358. toippa27.10.2008 klo 23:13

Seitenvitonen

Niinpä - mutta pointti oli se, että uskon enemmän siihen pelaajan Arvoon, joka löytyy netistä ekana kun lyöt etu- ja takanimen googleen, niin aukee vielä enemmän konservatiivi Arvo!

Bella

Kuulakärkikynällä olen aina posotellut menemään, enkä koskaan aiemmin paikkaillut kuin viimeksi ja nyt ja leikkelen onneton tunari niitä täällä tollasista osoitelappusista kokosiksi. Hah! Taidanpa jatkaa sottulinjalla!
359. toippa27.10.2008 klo 23:38

Oliko täällä ketään muita käynyt kirjamessuilla?
Eikös ainakin Tamara ja joku muukin kertonut käyvänsä.
En vain nähnyt mitään mainintoja tai mitään tunnelmia sieltä.

Olihan se taas myllerrys, vaan tuntui, että ei sellaisia takavuosien ulkomaalaisvieraita ollut, kuni ennen.
Vaan ehkä se on vain nostalgiaa.
360. Bella27.10.2008 klo 23:39
toippa:
Ei mitään leikkelemisiä!
Olen käyttänyt jo usean rullan
ja siinä vain vedetään peitettävän
kirjaimen kohta tai sillä voi vetää
tarvittaessa (ei tosin ristikoissa)
vaikka koko nimi tai osoite vaikka
kirjekuoren päältä.
Se ei ole karheaa, vaan ohutta,
mutta peittävää ja voi useammankin
kerran peittää saman kirjaimen kohdan.
361. Eki27.10.2008 klo 23:58
4316. Sanasepot kirjamessuilla

Bellalle ja toipalle tiedoksi, että toipan messuille lähtö oli useasti esillä edellisen Hesarin ristikon yhteydessä, jopa teidän kahden keskustelun lomassa.
362. Jaska28.10.2008 klo 00:07
Toippa, Seitenvitonen ja muut ARVOa pähkäilleet. Minusta paras selitys sille on PP:n 25.10 klo17:56 ehdottama trigonometrinen funktio. Siis yksi kuudesta suorakulmaisen kolmion kulmien ja sivujen keskinäisistä suhteista. Konservatiivi on myös Arvo, kokoomuksen ex-kansanedustaja ja kirjailija/lehtimies.
363. Bella28.10.2008 klo 00:13
Eki:
En vain tiennyt, että siinä menee
enemmän kuin päivä.
On täällä moni muukin ollut,
mutta ei niin monta päivää.
Muistan kyllä että toippa mainitsi
menevänsä käymään siellä.
364. Eki28.10.2008 klo 00:19
Lähettäjä: toippa 22.10.2008 klo 23:42

Bella ja kaikki muutikin!

Millainen kirjallisuus kiinnostaa? Käyn huomenissa alkavilla Helsinign Kirjamessuilla aika tiiviisti kuuntelemassa live-haastatteluja ja muutenkin liukkaasti liikun alueella koko neljä päivää.
Eli mieluusti välitän asiaa ja tunnelmia niille, jotka eivät välimatkan tai jonkun muun asian vuoksi voi päästä paikalle.

Eli kertokaa - haluatteko kuulla, lukea tunnelmapaloja Kirjamessuilta?
365. Bella28.10.2008 klo 00:24
Eki:
Tuo kohta on mennyt ohi.
Kiitos informaatiosta.
366. toippa28.10.2008 klo 00:36

Eki ja Bella

Niin muistaakseni kirjoitinkin ja kun kukaan ei sitten vastannut, niin eihän minusta mitään kuulunut. Mutta aika jännän usein ja nopeasti sitä unohtaa jo pelkästään, mitä on edellisessä säikeessä kirjoittanut. Puhumattakaan aiemmin.

Jaska

Tuo trigonometria menee mun matemaattisen kyvyn yli. Kyllä minä sen ymmärrän, että alku tulee sen cosinin naapurista, vaan eihän se ole konservatiivina? Siis se sopii vihjeeksi siihen alkuosaan, vaan ei liity itse asiakokonaisuuteen "Arvo konservatiivina"?

pelaajan Arvo oli suojeluskuntalainen, vaan ken on sitten tämä sinun ex-kansanedustaja. lehtimies? Lieneekö samasta tyypistä kyse. pelaajan ehdotus on nyt vain tuntunut kaikkein läheisimmältä ja oikeimmalta mieheltä kokonaisuudessaan.
367. toippa28.10.2008 klo 00:46

Bella

Muistan, että siitä teipistä on ollut puhetta täällä aiemmin joskus ammoisina aikoina, vaan en muista mitä se oli. Pitää kait sitten hankkia sellanen.
Miten sitä pitää kirjakaupassa kysyä?
368. Bella28.10.2008 klo 00:46
toippa:
Tuntui jotenkin moitteelta tuo Ekin
kirjoitus.
On tässä ollut aika vähän aikaa lukea kaikkea.
Paljon olen yrittänytkin olla muistamatta,
mutta en sinun kirjoituksiasi.
Kauan olit kuitenkin poissa ja tuli
jo ihan ikävä.
369. Hemuli28.10.2008 klo 00:47
toippa,
taidat sinäkin tuntea Koivukarin Tapsan?
370. toippa28.10.2008 klo 00:52

Bella kiltti!

En minä nyt sitä moitteeksi kokenut. Ehkä Eki halusi vain muistuttaa, kun minäkin muistelin, että olin siitä messuillemenosta puhunut.
Ja kyllähän kaikki ymmärtävät, että on sinulla nyt ollut viime päivinä muutakin tärkeämpää tekemistä ja ajattelemista, kuin mitä täällä touhutaan.
Ymmärrän, että olet aika herkillä nyt juuri tässä ajassa. Siksi toivotankin sinulle paljon voimia ja jaksamista.

Nyt taitaa tuolla nukku-matti koputella, joten jatketaan matkaa huomenissa.
Hyv yötä itse kullekin väelleen!
371. Bella28.10.2008 klo 00:56
Samoin sinulle ja kaikille jotka ovat vielä valveilla.
Hyvää yötä.
372. Seitenvitonen28.10.2008 klo 09:08
Jaska, PP, pelaaja, toippa,

No, nyt löysi 40 -luvun kansakoululainenkin konservatiivi-sanalle uuden merkityksen. Vihjehän on mainio monimerkityksellisyydessään (menikö oikein?)
Pääasia, että lopputulos on sama, eikä kukaan meistä väärässä.
373. liena28.10.2008 klo 10:50
jaskalle ja muillekin matemaatikoille, että sen Arvon konservatiivisuus on väri.
374. Jaska28.10.2008 klo 12:25
Kuule liena, kyllähän juttu on niin, että sinä olet oikeassa. En tullut ajatelleeksi vihjeen essiiviä, joten se trigonometriaselitys kävi paremmin järkeen kuin esim. joku tuiki tuntematon suojeluskuntalainen. Väri viittaa siis kokoomukseen eikä Arvo "Metsän" ja Taisto "Värimetsän" puoluekantaan, niin konservatiivisia kuin he olivatkin vasemmistolaisina.
375. Patti-Alarm28.10.2008 klo 15:33
"ULOKE"
Hajuaistielimenä tunnetun sanan muita merkityksiä ovat ainakin PÄÄ, HUIPPU, NOKKA, KÄRKI. Vahemman Nykäsen s. 641 asia selvitetään hyvin. Mitään aistikuvaa siinä käsikuvassa ei ole, vaan jotakin on hyppysten nokassa.
376. Bella28.10.2008 klo 15:44
liena:
Minulle oli heti se väri
siinä selviö.
377. liena28.10.2008 klo 16:45
Hei, mulla olikin se "oura" väärin. Nyt meni koko keskiharmaa uusiksi. Ruokakin meni pelkäksi loppuliemeksi.
Antaisiko joku jo vihjeen!
378. liena28.10.2008 klo 16:51
mtv
kysyit sitä "etiikki"-sanaa. Mieti, mitä on tiikki, ja kyllä se siitä sitten, etc...
379. EJlo28.10.2008 klo 17:04
liena;
Puhut OURA sta, mutta luepa se O URA ja mieti sille ratkaisua.
380. Juho28.10.2008 klo 17:09
liena: Pätki se oura esim 1+3 ja mieti tulosta 1+4 ratkaisuksi. Siementä ei panna
uraan, vaikka aatralla uraa syntyykin, ratkaisuksi saanet terästehtaan, joka ei ole
Ruikki
381. liena28.10.2008 klo 17:17
Juho ja Ello, kiitos, niinhän se tuli! Ja nyt eiku syömään...
382. pelaaja28.10.2008 klo 17:52
arvo-juttu:
okei, olkoon (on) kokoomus konservatiivinen..yhtä lailla kuin suojeluskunta. Merkillinen termi itse asiassa tuo konservatiivisuus, tavallaan hankala mieltää ollenkaan nyt Suomessa. Kumma, ettei kukaan asiaa selviönä pitänyt siitä eilen tullut maininneeksi. No nyt sen kanssa ei enää tarvi pähkäillä. lienalle kiitokset.
383. toippa28.10.2008 klo 18:23

pelaaja

Mistä tullut maininneeksi? Siitä väristäkö? Kyllähän minä eilen sinulle kerroin:

"Lähettäjä: toippa 27.10.2008 klo 19:45

pelaaja

No - sitten mietin, että Lapualaisoopperan Arvohan se siihen laittautuu loppuun, vaan tekeekö hänet sitten konservatiiviksi tämä vaalivoittajien väri?
Siinä tapauksessahan tämä oli piilovaalipropagandaa!"
384. pelaaja28.10.2008 klo 18:39
toippa,
pöllö minä, niinhän sinä kirjoitit vaan en tajunnut ! Luin nyt uudestaan ja siinähän se väri sinulla edelleen oli. Ja eilen minä vaan jatkoin omaa juttua, koska en tajunnut eikä kukaan sanonut, että suu suppuun !
Anteeksi nyt sinulle ja muille tämäkin harmittava ja turha selvän asian sotkeminen. Piste. Sanoi pelaaja.
385. Bella28.10.2008 klo 21:05
toippasein:
Kysyit tuolla aikaisemmin, että
millä nimellä voi kysyä kirjakaupasta.
Kysyt korjausteippirullaa. Niitä on
vaikka minkä merkkisiä.
(00.46 2 kertaa)
386. mustikka28.10.2008 klo 21:16
kaiken tämän kirjoittelun jälkeen lopputulos olis siis
kuitenkin sama Tasin sukunimi?
387. EJlo28.10.2008 klo 21:22
mustikka; sehän siihen pystysanoilla tuli. Kyllä se oikein täytyy olla
388. [Owlie]28.10.2008 klo 21:52
[pelaaja 18:39,

Tässä sulle 10 pistettä reilusta pelistä! ]

Ylitin kiintiöni, siksi hakasulkeiset.
389. toippa28.10.2008 klo 22:18

pelaaja

No eihän se nyt mitään, eikä varsinkaan minkään anteeksien paikka ole. Yhtä paljon menee multakin nykyään ohi!

Ja sitäpaitsi minä pidin sitä sinun löytämääsi nimismies-Arvoa (ja taidan pitää vieäläkin!) oikeimpana ratkaisuna, sillä ei tästä Lapualaisooppera-Arvosta kyllä pelkällä värillä konservatiivia tehdä.
Jokainen meistä voi sen sijaan olla arvokonservatiivi ainakin jossakin asiassa.

mustikka

Tasi siihen kuiten tosin tuli. Jokuhan täällä vihjaisi, että hänkin yhden lajin konservatiivi oli?

Esimerkki huonosti luetusta on, että nyt vasta huomasin
Hemulin kysymyksen.
On on, mies tuttu on - mm. Tapio Koivukaria olinkin kuuntelemassa Kirjamessuilla, konsa hänellä on säilynyt hieno murre ja hän kirjoittaa saariston ja rannikon ihmisistä
hyvin todenmakuisesti ja kiintoisasti.

Bella

Taitaa täytyä siis hakea sitä tejppiä, että elämä helpottuu - samaan aikaan kun hahmotuskyky heikottuu.
Nyt leipäjuuston kimppuun herkuttelemaan ja narskuttelemaan.
390. Jaska28.10.2008 klo 22:55
SDP ja Vasemmistoliitto ovat Suomen konservatiivisimmat puolueet. Siimes yritti luotsata VL:a nykyajan vaatimaan suuntaan, mutta vanhat jäärät savustivat hänet ulos. Nyt vanhat demariäänestäjät käänsivät puolestaan selkänsä Urpilaisen imagonkohotusyrityksille. Tuomioja älysi olla asettumatta ehdolle Helsingissä, mutta varmisti samalla kymmenien tuhansien äänien kadon puolueeltaan.

- Puolueeton huomioitsija
391. ukko-metso28.10.2008 klo 23:42
monen muun kohdalla olisi tullut hirvee haloo,
että missä se ristikkoasia on Jaskan kirjoituksessa,
mutta net ovat eri ihmisiä joiden kohdalla siitä tulee
mahtavat moitteet. sitäpaitsi "puolueeton huomioitsija"
täällä ei kukaan ole sun laillasi vaaleista kirjoittanut.
Eikä se todellakaan kuulu tänne.
392. .29.10.2008 klo 00:09
.....ja näin mörhteli taas säikestön moninimimetso...:D
393. Lähettäjä:-29.10.2008 klo 00:20
asiaahan ukko-metso puhui...:)
394. toippa29.10.2008 klo 13:23

Kaikille niille tiedoksi, jotka eivät vielä ole hoksineet (kuten minäkin vielä viime minuuteilla):

HT on nyt itse avannut uuden säikeen "HT3" - jossa hän julkaisee uusimman miniristikon kaikkien meidän iloksi ja opetukseksi. Ja eikun sinne.

On se vain kiva, että saadaan nykyään loppuviikoksi tällainen "hyvänmielenvälipala". Siitä ei voi kyllin kiittää - HT!
395. [RA]29.10.2008 klo 14:15
[toipalle, ylläolevan 13:23-viestisi ja HT 3 13:18-viestisi hämmentämänä:

Kiinnostaisi kuulla, mikä motiivi sinulla (ja muutamalla muulla) on aina vain ylläpitää ja jopa korostaa näitä kahtiajakoja
+ me HS-sakki (hyvät) - muut (pahat)
+ me HS-sisäpiiri (hyvät) - muut (pahat, jopa HS-säikeiden sisällä)?

Olen lukenut näitä sanaristikot.netin säikeitä vuosia ja en muista täällä missään muualla moista ilmiötä kenenkään provosoimana. Mihin sitä tarvitaan? Ilmapiiriä se ei ainakaan paranna.

Vaikuttaa erikoiselta, että käyt tsekkaamassa jonkun muun kuin HS-säikeen ja sitten kuin "lupana laumallesi" ilmoitat täällä, että "siihen HT 3 säikeeseen saa mennä, meikäläisiä on". Tämä voi nyt kuulostaa kärjistykseltä, mutta jotenkin noin se yhden lukijan (minun) silmin näyttäytyy.

Näissä KAIKISSA säikeissä on ymmärtääkseni vain muutama häirikkö. Sinun kahtiajakosi niputtaa "pahoihin" suurimman osan tänne kirjoittelevista. Tarkoituksellako? Ja jos, niin miksi? Mitä se palvelee?]
396. maalari29.10.2008 klo 14:44
Myös "correction fluid" on näppärä ja siisti keino korjaamiseen.
397. Bella29.10.2008 klo 15:02
maalari:
Kuinka nopeasti se neste kuivuu ja
voiko saman paikan korjata useamman
kerran?

RA:
toippa vastaa varmasti itse sinulle.

Jos haluat esimerkin säikeestä,
jota ei hyvällä tahdollakaan voi kutsua
mukavaksi, niin
4317 HS-kansan puutaheinää.
Käy katsomassa.
398. ?29.10.2008 klo 15:15
Korjauslakkoja on monenlaatuisia. Halvimmat ei kestä hyvin päällekirjoitusta. Pritt-lakka on hyvä, kuivuu nopeasti, peittää hyvin ja päällekirjotus onnistuu hyvin.
399. toippa29.10.2008 klo 15:28

RA

Kiva kun sinä taas vierailet täällä pitkästä aikaa tapasi mukaan hyvin rakentavissa merkeissä.

En aio provosoitua hyökkäyksestäsi. Monet muutkin ovat näitä säikeitä kauan seuranneet ja huomanneet, että eiköhän se kahtiajako ole ulkoatuotettua.
Hs-säieläisiin kohdistunut ilveily on enemmän ollut joko käyntejä täällä tai jatkuva nälvimistä muissa säikeissä. Siihen sinäkin - RA - olet ahkerasti ottanut osaa. Mitä kolmiajakoa se on?

Koska kukaan ei ollut hs-säikeellä maininnut tästä HT:n uusimmasta, oli tänään tarkoitukseni todella vain ystävällisesti kertoa, että HT:n miniristikko löytyy nyt oikeasti omalta säikeeltä.
Aiemmin sen oli nimetön avannut aika kummallisessa hengessä omaksi säikeekseen.

Tarkoitus oli palvella rakas RA - palvella - tiedätkö sinä mitä se on? Jos sinä siitä provosoidut, niin pyydän kyllä nyt totisesti katsomaan peiliin. Haluatko sinä aina tietyin väliajoin saada kiksiejä riitelystä vai mistä on kyse?

Alanpa usko vihdoin Ekin viisaseen lausumaan. Ei kannata. Ei todellakaan kannata: :=)
400. Bella29.10.2008 klo 15:57
?:
Kiitos neuvostasi. En ole kokeillut
muuta kun näitä rullatavia ja ihan ok
ovat oleet.
Kokeilempa Pritt-lakkaa seuraavaksi.

Hei toippa.
Oletko illalla paikalla?
Menen ruokaa laitamaan.
(ei Lammasta).

Illalla?
ps Hyvin vastattu.
401. Bella29.10.2008 klo 15:59
po laittamaan.
402. [RA]29.10.2008 klo 16:16
[Juu, kiitos mykistävästä vastauksestasi, toippa.]
403. mustikka29.10.2008 klo 17:27
mun mielestä toipan vastaus ei ollut mykistävä vaan
avaava ja hyvin selkeä. mitä pahaa siinä on jos huomaa
uuden säikeen ja innoissan siitä ilmoittaa muille = kaikille.
ei hän suunnannut sitä erikseen jollekkin. tämä on
kaikkien luettavissa. RA sinäkin luit vaikka harvoin täällä
sun nimmaria on näkynyt ratkontahommissa. :-)
404. toippa29.10.2008 klo 17:34


Kiitos mustikka - selkärankaisesta tuestasi.
405. toippa29.10.2008 klo 17:36

Bella

Kiitos myös tuestasi. Olen illemmalla. Nyt tukkatuulispäänä kaverin näyttelyn avajaisiin. Ciao!
406. Helinä29.10.2008 klo 18:48
mustikka, onkohan se niin kun joku on oikein ystävällinen
ja pidetty, sitten se ei ole kaikkien mieleen. voiko joku
olla toipalle kateellinen?
407. mustikka29.10.2008 klo 19:05
moi Helinä. en oikein voi uskoa että niin olisi. sehän
olis ihan outoa. täällä on vaan sellaisia jotka saavat
näppylöitä milloin mistäkin.
408. -29.10.2008 klo 21:02
...mustikka puhu ittestään..
409. --29.10.2008 klo 21:24
mustikan selkärangasta en menis valalle.
410. Bella29.10.2008 klo 22:10
Kolme lähettäjää.

Lähettäjä: ? anoi minulle hyvän vinkin.
Lähettäjä:- yhdellä viivalla. Toivottavasti ei sama.
Lähettäjä:-- kahdella luultavasti sama, kuin yhden viivan.

Toippa:
Oletko tullut jo näyttelyn avajaisista?
411. Bella29.10.2008 klo 23:00
po Lähettäjä: ? antoi etc.
412. [RA]29.10.2008 klo 23:09
[mustikka, kyllä minä omasta mielestäni varsin usein olen täällä nimenomaan "ratkontahommissa" ja ristikoista kirjoittelemassa. Joidenkin mielestä liikaakin.]
413. mustikka29.10.2008 klo 23:22
tällä säikeellä ainoa kirjoituksesi oli tuo toipalle osoitettu,
mun mielestä kohtuuton arvostelu. en ole huomannut
mitään muuta. keitä ihmeitä on toi sun vihjaileva
"Joidenkin mielestä liikaakin" sitä kyllä osaat hokea.
voisitko kertoa vihjailematta ketä ne jotkut ovat?
414. [RA]29.10.2008 klo 23:26
[Aha. Tarkoitit TÄTÄ säiettä! Minä tarkoitin KAIKKIA ristikkosäikeitä.]
415. mustikka29.10.2008 klo 23:28
et vastannut kysymykseeni.
416. [RA]29.10.2008 klo 23:31
[Tämä menee nyt saivarteluksi ja ohi asian, mutta näkyy tässäkin säikeessä yksi ristikkoa koskeva kommenttini olevan:

Lähettäjä: RA 24.10.2008 klo 20:31]
417. Lähettäjä:-29.10.2008 klo 23:33
RA miks noi hakaset suojeleeko ne sua joltain?
418. mustikka29.10.2008 klo 23:42
tasan yksi plus toipan moittiminen. et vastannut kysymykseeni vieläkään 23.22?
419. Bella29.10.2008 klo 23:53
toippa:
Oliko hyvä näyttely?
420. turutar30.10.2008 klo 00:16
Eikö näiden HS-säikeiden tarkoitus ole auttaa jumiutuneita ratkojia 'vienosti' , eikä toimia jonkinlaisena parin, kolmen ihmisen kerhopalstana? (Ja ennen kuin mustikka tai joku muu ehtii älähtää: ratkon Hesarin(kin) ristikoita, vaikka en olekaan kommentoimassa joka h-tin ristikkoa.)
Välillä tuntuu jopa siltä, että näillä neuvojilla on jokin pätemisen tarve ja kilpailu siitä, kuka ehtii ensimmäisenä avustamaan utameja.
421. Bella30.10.2008 klo 00:38
turutar:
Ei kai täällä tarvitse voimasanoja käyttää
tuodakseen asian esille?
Jospa lukisit tarkemmin, niin täällä on paljon
enemmän, kuin parin kolmen henkilön joukko,
jotka auttavat "jumiutuneita ratkojia.

Sinä et ole kovasti auttanut ns sanottuja
utameja.

Mistä moinen purkauksesi johtunee?
422. mustikka30.10.2008 klo 00:51
sinä itse turutar älähdit. ei tänne HS- säikeille ole pakko
tulla. meillä on täällä ihan hyvä porukka, mutta jotkut
henkilöt eivät tykkää siitä, että meillä on erittäin hyvä
yhteisö.
423. turutar30.10.2008 klo 00:59
Onhan täällä ihan asiallisia neuvojia, sinäkin. (Viime aikoina vihjeet ovat olleet kyllä niin helppoja, että yhtä hyvin olisi voinut kirjoittaa heti sen vastaussanan.) Sitten on sitä ylimääräistä rivitolkulla tyyliin 'miksi et xxx kirjoita', niin kuin tämä olisi tosiaan jokin yleinen keskustelupaikka.
En ymmärrä muutenkaan sitä, että ollaan kysymässä lisävihjeitä ennen ratkaisuajan päättymistä. Ei se 20 euron voitto mikään pikkusumma ole, etenkään tälläisinä aikoina.
424. turutar30.10.2008 klo 01:01
Em. vastaukseni oli Bellalle.
Ja oikea loppuhan olisi ollut: 'tällaisina aikoina'.
425. Bella30.10.2008 klo 01:16
turutar:
Osui ja upposi:
"tällaisina aikoina"

Odota kun kohdallesi sattuu.
Ei minusta olisi tuon sanojaksi.
426. Jotarkka30.10.2008 klo 01:34
Ei olisi olettanut, että noin paljon kaunaa voi joillakin
ihmisillä olla. Kaikki negatiiviisuus lieveilmiöineen on
tässä nähty. Kaikki alkoi RA henkilön kirjoituksen
jälkeen. Heti tulivat peräässä kyssärit, olen huomannut
sen aiemminkin, sitten turutar teki loppuhuipennuksen.

Ettekö voisi pysyä poissa näin mahdottoman huonolta
säikeeltä ja kirjoittelisitte niitä "älykkäitä selkäänpuukottamis-sessioitanne" siellä missä olette
tähänkin saakka niitä tehneet.

Jotain rajaa sentään!
427. [RA]30.10.2008 klo 02:31
[Yritän vielä kerran sanoa sen, mitä eilen jo yritin.

Näissä HS-säikeissä on omanlaisensa keskustelutyyli ja omanlaisen ristikoiden ruotimistyyli. On. En ole sanallakaan moittimassa sitä.

Kritisointi on koko lailla kiellettyä. On. Joskin viime aikoina muutamat "auktoriteetit" ovat saaneet armon, että jotain poikkipuolista saa sanoa. En ole sanallakaan moittimassa tätäkään. Niin tai näin. Ihan sama.

Se, mistä yritin eilen päivällä kirjoittaa, on siellä täällä pilkahteleva ASENNE jotenkin paremmasta väestä ja fiksummasta porukasta (vs. kaikki muut "pahat" muihin säikeisiin kirjoittavat). Halu jakaa ihmisiä kahteen sakkiin.

On paljon ihmisiä, jotka lukevat KAIKKIA näitä säikeitä, ratkovat kaikenlaisia ristikoita ja tuollainen asenne ei ole ihan omiaan luomaan tänne hyvää keskusteluilmapiiriä KAIKKIEN ristikoista kiinnostuneiden ihmisten kesken. Tuntuu vastenmieliseltä.

Olen aika satavarma, että tuo kokemukseni ei ole henkilökohtainen "itsetunto-ongelmani" tai kateellisuutta tai riidanhalua tai mitä muita selityksiä nyt on tarjottukin.

Mistään muusta ristikko-säikeestä ei ole tullut tällainen tunne. Eikä missään muuallakaan - elävässä elämässä.

Juttelin kirjamessuilla noin kymmenen näitä säikeitä lukevan ja/tai tänne (HS-säikeisiin) kirjoittavan ihmisen kanssa. He toivat - kysymättä - esille hyvin samanlaista tuntemusta. "Aulikset ovat lemppareitani. Hienoa ja hyvä, että HS-säie pyörii niin aktiivisesti, mutta..."

Kyllä minusta kannattaisi edes hetki pysähtyä miettimään tuota ASENNEasiaa ihan tosissaan, eikä "vain" äkkiä kuitata tämä jonkun kipeän ja näppyläherkän RA:n narinaksi.

Ristikoiden ratkonta on fiksu harrastus ja Auliksen ristikot tietyssä mielessä tämän harrastuksen kulttikamaa. Kyllä ne parempaa ansaitsevat ja ovat arvossa ilman vastakkainasettelujakin.]
428. toippa30.10.2008 klo 02:41

Bella

Nyt on kyllä ihan kauhean myöhäistä tai aikaista, vaan sen sanon, että täällä olen aina tukenasi - mitä ikinä - ja kuten aiemin jo olen sanonut - älä välitä pahoista sanoista - täällä on kuiten paljon ihmisiä, jotka arvostavat vilpittömyyttäsi.
Kuten aiemmin sanoin, se on kultainen piirre ihmisessä. Sitä ei edes kaikilla koskaan ole, Pidä siitä kiinni - what ever happens in the world!

Nyt enkeleitä lennossa!
429. Jondalar30.10.2008 klo 09:03
Aika ajoin nämä besserwisserit pyörähtävät haukkumassa meidän porukan. Minutkin saivat lupaamaan, että jos ei satu olemaan ristikkosta sanottavaa, olen hiljaa. Niin on hyvä.
430. liena30.10.2008 klo 09:16
hei. huomenna tulee uusi ristikko ja toivon, että ne muutamat ei riitelisi niiin kauheasti täällä, vaan olisivat asiallisia ja hauskan vitsikkäitä. Eikös tämä kuitenkin ole aika fiksujen foorumi ja siksi - pois riitely!

Eikö kukaan tosiaan anna jotakin vihjettä siihen "ruokaan", kun vaan se loppuliemi menee jakeluun.
En ole ikinä kuullutkaan mistään sellaisesta ruoasta, mikä mulle siihen tulee tai sitten se on totaaliisesti väärin. Saan siihen harmaaseen kyllä ihan kunnon lauseen, mutta sitten se ruoka on aika ihmeellistä. Muuten se onkin täysi.
Menen työhön ja palaan illalla sivulle ja mtoivon, että joku ratkaissut olisi armollinen.
431. Potter30.10.2008 klo 09:22
Ristikko on jo lähettety, mutta olikohan se se pystysana, jossa alkuosa oli samaa tarkoittava kuin loppuosa.
432. HT30.10.2008 klo 09:28
liena,

ei kukaan muukaan ole kuullut sellaisesta ruoasta. Kyseessä on väkisin tehty yhdyssana, jollaisiin tämä laatija toisinaan joutuu turvautumaan.
433. Owlie30.10.2008 klo 09:49
liena 9:16,

Kirjoitin 24.10. klo 15:06 tästä ruuasta. Asia on juuri niin kuin HT tuossa sanoo.
434. Bella30.10.2008 klo 10:30
liena:
Minulla on tässä kopio.
Alkuun tulee sana ruoasta, jonka
sana on enemmänkin armeijassa
käytössä ja loppuun liemi.
435. toippa30.10.2008 klo 11:24

Kiitos Helinä, mustikka, Jotarkka ja Jondalar kommenteistanne aiemmin. Te ymmärsitte
hyvät tarkoitukset oikein päin.


Bella

Kuten ehkä huomasit - meni näyttelyn avajaiset pitkän kaavan mukaan eli enpä sitten kerinnyt ajoissa kotio.
Täälläpäs nyt taas tuulee. Vaan otetaan leppeästi silti.
Sinulle nyt vain voimia viikonloppuun!

HT:n ristikkokin on vielä täyttämättä - kyllä siinä oli kaunis yllätys sinulle ja hah! nyt huomasin tuon PP:nkin tuolla.
Mistähän HT tietää, että PP:llä on kihara tukkaa?
436. Bella30.10.2008 klo 11:39
toippa:
Sitä meille ei ole kerrottu,
mutta lue vastaus, jonka PP
antoi HT 3 28.10 klo 14.12.
437. Umu30.10.2008 klo 12:06
Elämä hymyilee, huomnna tulee taas HS-ristikko ja
eilen sain vihdoinkin edellisen valmiiksi, se oli haastava, mutta antoi samalla mukavia ahaa-elämyksiä. Ei se nopeus aina ole pääasia, vaan nautiskelu. Täältä saa onneksi lisävihjeitä, kun omat hoksottimet eivät toimi. Kiitos kaikille auttajille.

Kirjamessuilta lähti mukaan monta ristikkoa, pieni läheinenkin saa ratkottavaa viikonloppuna. Kiitos
438. mustikka30.10.2008 klo 14:39
moi Umu. tiedätkö mistä saisi esim. jouluksi lastenristikon?
439. toippa30.10.2008 klo 14:47

Bella

PP:n vastaus oli hauska - ja sit se viime lipsahdus lapasenlapseNI. Hah. Päivän naurut.

Nyt olen täyttänyt ja kommentoinut siellä tosiella puolella.
Huomenisiin. Ja vielä kerran - Bella - voimia! EL!
440. Bella30.10.2008 klo 14:48
Toippa:
Nyt sait sen HT-ristikon valmiiksi.
Eikö ollutkin mukava?
441. PP30.10.2008 klo 15:34
toippa, sinäkin annoit makeat naurut. Ettäkö minun lapasellani olisi lapsi! Ei sillä vielä ole, vaikka parisuhteessa elääkin! :-D
442. Bella30.10.2008 klo 17:29

PP:
toippa se tuossa aiemmin ihmetteli,
että mistäs se HT tietää sinulla olevan
kihara tukka.
Ehdotin, että käy lukemassa kirjoituksesi.
En tiedä huomasiko,
mutta jännä asia oli se, etten
visioinut (joskus tulee mielikuva pelkän
lukemisen perusteella, joistakin henkilöistä)
sinua kiharahiuksiseksi, vaan nimenomaan
ponari-ihmiseksi.
443. toippa30.10.2008 klo 17:56

Bella

Oli mukavia yllätyksiä. Kiittelin jo HT3:ssa. Nyt mutustelen arvaas mitä - Primulan joululimppua! (jo on aikoihin eletty - melkein kaksi kuuakutta jouluun! Kohta sitä joululimppua saa jo pääsiäsienä) Ei se vielä mitään, vaan se mitä päällyste on - Makulihan PELLADONNA--meetvurstia! Lihapitoisuus vaikka kuinka paljon ja pellavansiemeniä mukana. Nam!

PP

Hah! Näin sitä painovirhepaholaisen myötä saadaan makeita nauruja. (Vaikka eihän ne taida olla paino- vaan näppivirheitä.)
Lapasten on kai parempikin elää parisuhteessa - ei niillä muuten olis mittään virkaa.
444. toippa30.10.2008 klo 17:56

Bella

Oli mukavia yllätyksiä. Kiittelin jo HT3:ssa. Nyt mutustelen arvaas mitä - Primulan joululimppua! (jo on aikoihin eletty - melkein kaksi kuuakutta jouluun! Kohta sitä joululimppua saa jo pääsiäsienä) Ei se vielä mitään, vaan se mitä päällyste on - Makulihan PELLADONNA--meetvurstia! Lihapitoisuus vaikka kuinka paljon ja pellavansiemeniä mukana. Nam!

PP

Hah! Näin sitä painovirhepaholaisen myötä saadaan makeita nauruja. (Vaikka eihän ne taida olla paino- vaan näppivirheitä.)
Lapasten on kai parempikin elää parisuhteessa - ei niillä muuten olis mittään virkaa.
445. Tamara30.10.2008 klo 18:00
toippa
En ole puhunut mitään kirjamessuille menemisestä! Tosin olen nyt stadissa, mutta ihan vaan lapsenlastani hoitamassa. Huomenna taas kiskot vievät pohjoiseen taikka oikeastaan länteen. Matkatekemisiksi aion ryöstää hesarin ristikon huomisesta lehdestä. Ja ei kun soitellen sotahan!
446. toippa30.10.2008 klo 18:04

Joopasen joo! MOT Näppivirhe!
447. toippa30.10.2008 klo 18:17

Tamara

Now you lost me. En ymmärtänyt tuota kirjamessujuttua? Vaan toisaalta sementtitautini on edennyt jo alle yhden säikeen muistamisen! Eli valaisetkos minua vähän. Mistä olikaan kyse?
Sinulla on teidossa siis rattoisa kotimatka. On mukavaa muistella pitkiä junamatkojaja tuonne napapiirille ristikon tai hyvän kirjan kanssa. Aina ne kuluvat rattoisasti.
448. Bella30.10.2008 klo 18:38
toippa:
Oletko päättänyt tehdä palstatilaennätyksen?
Harmi, ettei ollut BELLADONNA metvurstia.
449. liena30.10.2008 klo 18:40
Hei! Kiitos HT, Owlie ja Bella! Eiköhän tämä selviä - onhan se pakko...
450. Bella30.10.2008 klo 18:55
Kysy vaan, jos on vielä jotain
epäselvää.
Huomenna tulee uusi askrreltava.
451. toippa30.10.2008 klo 19:05

Bella

Liian vanha laskemaan, montako kertaa käynyt. No - onhan se suomeksi se Belladonna sama kuin Pelladonna!

Hu-huu Tamara! Oletkos jo junassa?
452. Bella30.10.2008 klo 19:18
toippa:

palstatilaennätyksellä tarkoitin
klo 17.56 tuli tuplasti.
453. toippa30.10.2008 klo 20:41

Bella

Ymmärsin huumorin. Nyt menee taas pelladonnaa nassuun.
454. Bella30.10.2008 klo 21:43
toippa:
En tiedä saako täällä
kertoa minkä firman tämä
Belladonna on?
En ole koskaan kuullut.
455. toippa30.10.2008 klo 22:55

Bella

Minähän lipsautin sen jo 17.56. Ja kuten sanottu kovalla p:llä.
Laitoin muuten vasta eilen sen kahden ristikon kirjekuoren menemäään. Välillä se oli jo hukassakin, vaan 'en viitsinyt repiä auki ja ottaa pois sitä toista, joka piti olla perillä jo 25. pvänä. Hah! sehön vasta hauskaa olisi, jos sillä tyhjentyiskin pajatso.
Kohta lopetan lähettelyn kokonaan. Siinä vain on se vaara, että helposti jättääkin kesken, ellei helposti löydä loppuja ratkaisuja.
Meilläpäin tulvi tänään. Kaupan tädit ihemttelivät, missä olivat ruuhkahuipun ihmiset. Ne seisoivat hirveessä liikennekaaoksessa! Naapurin rouva istui tunnin bussissa sillä matkalla, jonka minä huitasen fillarilla viidessä minuutissa!
456. Bella30.10.2008 klo 23:00
toippa:
Siellähän se oli.
Täytyy joskus kokeilla.
Nyt laitan pääni untuvaiselle.

Kaikille hyvää yötä.
Pääsen ristikonratkontaan
vasta lauantaina.
Nati nati.
457. toippa30.10.2008 klo 23:12

Hei då Bella!

Ja voimia sinne. Enkeleitä lennossa. Nati nati.
458. Tamara31.10.2008 klo 22:28
toippa
Miksi kyselit jo eilisen puolella, olenko junassa? Miten minä silloin olisin voinut tehdä perjantain ristikkoa - ei minun matkani niin kauan kestä!
Matkustin tänään. Minulla oli tyttäreni antama kokonainen hesari mukanani, mutta vilkaisin ristikkoa vain sen verran, etten ollut voittanut ja huomasin taas olevan vuorossa tapahtui-ristikko.
Teinkin matkalla neulehommia ja sain tyttäreni puseroon vaaksan lisää mittaa.
Junaa odotellessa ratkoin sudokua. Yllättäen sainkin sen noin puolessa tunnissa tehtyä.
Kun toippa ihmettelit kirjamessujuttua, niin katsopas kirjoitustasi 27.10. klo 23:38. Siinä ihan selvästi mainitset nimeni kirjamessuihin liittyen!
459. toippa31.10.2008 klo 22:45

Tamara

No minulla nyt menevät vuorokaudet niin sevoten, että en nyt sitten vain muistanut milloin olet junassa.
Samaa sekgovia-ajattelua kai oli sitten siinä kirjamessu-jutussakin. Ehkä se oli joku muu, ken oli menossa sinne.

Elä nyt minun huonoista hoksittimista hermoonnu!
Pääasia, että olet päässyt turvallisesti kotiin. Terveisiä pehmeästä saunasta ja Pyhäinihmistenpäiviä sinne!
460. toippa31.10.2008 klo 22:51

Tamara

Vielä tsekkauksen jälkeen korjaus: se oli siis Matahari, joka oli kiinnostunut kirjamessuista säikeellä 2506.
Ehkä mulle jäi sitten vain mieleen tuo nimmareittenne samankaltainen rytmi. Sorry sekaannus. :=)
461. Matahari31.10.2008 klo 23:00
toippa
jess, minä se kirjamessuilla (ja valitettavasti ruokamessuillakin kuljeskelin, mukaan kertyi vähän kaikkea mm tryffeliöljyä).

Kumma yhteensattuma eilen - täälläkin vedenpaisumus hidasti kotiinpääsyä ja meidänkin kaupassa oli joululimppua ja pelladonnaa tarjolla! limppua oli vielä tänäänkin, mutta pelladonnat oli joku pistellyt parempiin suihin.
462. toippa1.11.2008 klo 00:16

Matahari

Hah! Todella! Hauska yhteensattuma ;=). Tänää oli jo pakko ostaa uusi joululimppu.
Kaunista pyhäinpäivää here there and everywhere.

ps. kai voit kuiten myöntää, että pikkasen on samaa rytmiä nimissänne?
463. Matahari1.11.2008 klo 00:33
toippa, kerrankos sitä viisaskin menee vipuun, no hätä.
Joululimppua teki tänään vähän mieli, mutta vältin vielä kiusauksen.
Toivotan sinulle samaa ja sateen loppumista here and there and everywhere!
464. Tamara1.11.2008 klo 00:58
toippa ja Matahari
Rytmiä on nimissä ja kai verissäkin!
Onnellisesti on päästy kotiin ja saunottukin. Tapahtui-ristikko vain on pahasti kesken, kun järki ei juokse!

toippa, en pahastu kenenkään huonomuistisuudesta, koska olen itsekin niin huonomuistinen, että lapsenikin siitä minulle huomauttelevat. Mutta minkäs teet, kun dementia iskee!

Tällä ristikkovimmalla yritän pitää dementiaa kurissa. Olisiko jollakulla ehdottaa tepsivämpää "lääkettä"?
465. toippa1.11.2008 klo 01:33

Tamara

Leffa loppu ja tunteet pinnassa. Sen verran politiikkaa, että noiden lehtien tutkimusten mukaan ylivoimaisen suuri osa Suomen ja Euroopan kansaa haluaa Obaman seuraavaksi USA:n pressaksi.

Ei ole - Tamara hyvä - parempaa luontaislääkettä. Pysy vain remmissä mukana! Pyhäinpäiviä sinne ja tuuthan sie taas takaisinkin joskus.
466. Tamara1.11.2008 klo 18:17
toippa
Tarkoitatko takaisin Helsinkiin? Toki sinnekin tulee asiaa lapsenhoidon merkeissä. Olen nyt kotonani täällä Länsi-Suomessa.
467. toippa1.11.2008 klo 21:08

Tamara

Niin - halusin vain ystävällisesti toivottaa tervetuloa uudestaankin tänne stadiin.
468. Tamara1.11.2008 klo 23:03
Oi kiitos, toippa!
Helsinki on aina ottanut minut ystävällisesti vastaan, esim. opastusta ratikasta oikeassa kohdassa poistumisesta olen saanut jopa ratikkakuskin taholta, mikä ei ollutkaan aivan yksinkertaista, koska hän joutui availemaan koppinsa laseja.
Maalaisena minua ihmetytti kaupoissa kassojen tapa olla sanomatta "näkemiin". Toki he vastasivat omiin toivotuksiini. Sen huomasin, että kalliimmaksi siellä tulee elellä.
469. Vieras mies4.11.2008 klo 12:55
Tulihan se valmiiksi, mutta oikea harmaa pläntti tuotti tuskaa viimeiseen asti.

LANKAA ei meinannut selvitä millään, kun väkisin yritin tehdä ratkaisusanasta monikkoa. Lopulta piti googlata.

W oli pitkään Amerikan nykyinen presidentti (sen niminen elokuvakin juuri tuli ulos), mutta sitten kumi lauloi jälleen ja onnistuin löytämään siihen "oikean" ratkaisun.

Kaiken kaikkiaan ihan haastava ja mukava ristikko--meikäläisen älylle. Muutama asia jäi vähän närästämään, mm. se händy, missä oli G, jonka piti olla Q. Pullo pois, Aulis, ettei jatkossa tule tuollaisia huolimattomuusvirheitä! Ja voisiko niitä mahdottomia koukeroita vähän suorentaa, että vihjesanoista saisi jotain selvää?
470. Ananias5.11.2008 klo 14:02
Jos on niin, että puoliksi syöty jäde onkin ´picidae´, niin mikä sitten on tämä samassa ruudussa jonkinlaisen astalon kanssa heiluva jätlkä?
471. Ananias5.11.2008 klo 14:15
Ja mikä se tämä ono on, jos vastaus alkaa kolmella ääntiöllä?
472. Aksu5.11.2008 klo 14:26
Ananias,
ONOssa ei muistaakseni ollut kolmea ääntiötä peräkkäin.
Tarkista vielä pystysanat.
473. Hemuli5.11.2008 klo 14:29
Ananias, ei kai ihan "picidae". Muistelisin, että siihen tuli se osa jäätelöstä, jota harvemmin syödään.
Astalomiestä en harmikseni muista enkä onoa sen kummemmin. Ei ole muistijälkeä, että mitään vokaaliylitarjontaa olisi esiintynyt.
474. Matahari5.11.2008 klo 18:48
Ehkä jo myöhässä, mutta: katso minkä mallinen astalo on, ratkaisu syntyy 1+3.
ONOssa menin minäkin halpaan, ei mitään tekemistä Lennoneiden eikä muidenkaan nimien kanssa, katso muotoa.
Mitä jää kun jätski on muisto vain?
475. EJlo5.11.2008 klo 20:57
Ananias ; ONO ei suinkaan 4-kirjaimisena alkanut kolmella vokaalilla. Olet varmaan jo hoksannut kiinnittää huomiota kirjainten muotoon. ono = kin ONO
476. Ananias6.11.2008 klo 14:27
Herrajjessussiunakkoon!
Ei meinannut ONO saada selvitystään, kun se siinä lähikuvassa oleva mies näytti olevan PALAUTTAMASSA vaatettaan eikä menossa KALALLE!
Dänx, Aksu, Hemuli, Matahari ja EJlo!
Lyödäänkö muuten vetoa, että jo 2509:ssä tai viimeistään 2510:ssä on jotain winkeytä erääseen Mr B. Obamaan liittyen?
Uskon Aulis-sedän tekevän ristikoitamme hieman tulevia tilanteitakin ennakoiden...oletteko panneet merkille?
477.      6.11.2008 klo 15:17
Emme.
478. pekka30.11.2008 klo 01:23
Tämä kuvaristikko on saannut minulta ylisuurta huomiota, koska laatijalta on unohtunut kysymysten synkronointi vastauksiin. Hienoa , että eläkeläis/tyhjäntoimittajat jaksavat ratkoa lääkehoidollisia laatimuksia.
479. Owlie30.11.2008 klo 23:13
pekka,

Mitä eläkeläistoimittajat toimittavat?
480. Outo aika30.11.2008 klo 23:43
pekka 30.11 klo 01.23? Vastaus Owlie 23.13
481. A lehti18.11.2021 klo 00:53
Mitä tarkoittaa ristikossa kuutosen naapuri?
482. Ylläpito18.11.2021 klo 01:08
Tarkoitatko tosiaan vuoden 2008 ristikkoa?
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *