KESKUSTELUT > RISTIKOT > EKIN KIOSKI 3

3194. Ekin kioski 3

2. Ritu6.1.2007 klo 22:06
Jokohan Team Katalin on kokoontunut tämän vuoden osalta punomaan pirullisia juoniaan? ;)
3. Eki6.1.2007 klo 22:13
Yksi koko SM-tiimin illallinen on syöty ja vastuita on jaettu, mutta työ on vasta alussa.
4. Eki12.1.2007 klo 22:07
Ekin kioski 3 on huhujen mukaan siirtymässä asiakkaiden perässä Dubliniin. Vaihdetaan sitten hanaan Guinnessiä.
5. Ritu21.1.2007 klo 19:36
Kryptoa ratkoessa nettiristikko on ehdottomasti parempi kuin paperiversio. Sen huomasin Taloustaidon kryptoa ratkoessa. Ja kun vielä laittaa kryptorengin päälle niin jää se tylsä kirjainten kopioimisvaihe kokonaan pois.
Onko Eki muuten tuosta krypton ulkoasusta tullut palautetta?
Itse kun ratkoin kyseistä kryptoa ihan lehdestä, niin nuo pallukkaruudut "hyppivät" liikaa sieltä silmille. Aikansa kun tuota ruudukkoa katsoo niin tuntuu, että hetken päästä silmissä vilisee noita vihreitä palloja.
6. Eki21.1.2007 klo 19:38
Eipä noista paljon tällaista palautetta tule. Täytyy kokeilla itse.
7. Jaska26.1.2007 klo 16:30
Vuoden ekassa Paksussa on teemana Lappi. Näkyy olevan sama kuva Kuukkelilammen taukotuvasta kuin Simbergin koviksessa, jossa ulkoasu Lavoniuksen. Sitä ratkoessa häivähtikin mielessä, että onkohan tuo Simbergin ottama kuva, no tuskinpa vaan. Paksun keskiaukeama on Vuokilan käsialaa, ulkoasu P.A. Manninen. Kuvat ovat kuitenkin Vuokilan, samoin siis Plussassa. Kerran oli pääkuvan piirtäjä mainittu erikseen, se Mannisen raivohullu ratkoja. Valokuvaajankin voisi kaiketi mainita, vai voisiko? - Taukotuvasta vielä. Joku nimitti sitä kammiksi tuossa Simbergin 20.1. kovissäikeessä. Kammihan on turpeella päällystetty maja, ei siis mikään hirsimökki. Kiilopäällä on kammi, tai ainakin oli siellä viimeksi käydessäni.
8. Hui_hai26.1.2007 klo 19:01
Ja kaikkihan tietävät, että kammi lämpiää kammiinalla;)
9. iso S27.1.2007 klo 15:16
Ja sen että ennen vanhaan hyvään aikaan autot saatiin starttaamaan kovillakin pakkasilla ja akun tyhjennyttyä käynnistyskammilla;)
10. jepsjuu27.1.2007 klo 16:24
Gammi tuntuisi luontevammalta muodolta, mutta kammi se yleistynyt kovalla koolla. Aikoinaan gammi oli lähes maan sisään rakennettu turvemaja, josta turvekatto vain kohosi maan pinnalle ja ehkä korsteenin tapainen. Mutta koska sana kammi kuulostaa jo eksoottiselta sanalta, niin tokihan matkailun kaikkivoivalle alttarille on kammikin viritetty uudelleen. Nyt alkaa olla kaikki kammia, missä vähänkään on turvepaakkua katon räystäällä.

Tulevaisuudessa ilmeisti kaikki alle 100 neliötä olevat rakennukset vähänkään erämaamaisessa ympäristössä ovat kammeja. Ei tarvitse kuin ottaa vaikka summissa linkkiä www.vaartinkammi.com - niin jo alkaa saada kuvaa millainen on tulevaisuuden kammi.
11. iso S27.1.2007 klo 17:45
Sitä hanakammin tutkijat kammioissaan asian kimppuun!
12. Jaska25.3.2007 klo 12:04
Klikkasin nimi on enne -otsikkoa (ennen viimeisintä viestiä), ja masiina meni tilttiin. Ei auttanut muu kuin sulkea kone lopeta tehtävä -komennolla ja avata uudelleen. Johtuukohan tuosta mainosroskapostista? Jos näin on, ylläpito voisi kehitellä suodattimen estämään ko. häirikköjen pääsyn sivustolle?
13. Jukkis25.3.2007 klo 13:19
Joo, tuohan on tyystin karannut käsistä. Säikeessä on 1255 viestiä, tuhat viimeisintä on noita roskia. Kun säikeen tallentaa, tuloksena on yli kahden megatavun tiedosto.

Sinänsä ihme juttu, että tuo toiminta kohdistuu vain harvoihin ja valittuihin säikeisiin. Ammattitaidon puutetta, epäilen.
14. Ari25.3.2007 klo 15:55
Minusta se osoittaa sen, että tuo mainostaja haluaa tuoda asiansa julki enempää muita häiritsemättä.
15. Jukkis25.3.2007 klo 19:33
Heh, aika hyvin lohkaistu.
16. jepsjuu25.3.2007 klo 20:06
Tai sitten voihan tuolla sivun loppuosan täyttämisellä olla vallan muut tarkoitusperät.
17. Eki26.8.2007 klo 23:06
Yleisön pyynnöstä etusivulle.
18. Jaska26.8.2007 klo 23:08
Uusin kiitokset oikeaan säikeeseen.
19. Jaska28.8.2007 klo 12:17
Tänään 518 osumaa.
20. Jukkis28.8.2007 klo 13:08
Tuo edellinen on vissiin jatkoa tälle:

"Viime viikon alussa google antoi osoitteessa sanaristikot.net n. 12700 osumaa. Sitten lukema romahti mystisesti (olikohan ke) 683:een. Nyt näkyy olevan 531. Mistähän on kyse?"

Eikös se osumien määrä riipu aika paljon siitä, mitä hakee. Mitä sinä hait?
21. iso S28.8.2007 klo 14:50
Kun haen
osuma site:sanaristikot.net
saan 23 osumaa, joista Google kuitenkin näyttää vain 16 ("Näyttääksemme kaikkein oleellisimmat tulokset olemme jättäneet pois joitakin kohteita, jotka ovat hyvin samankaltaisia kuin jo näytetyt 16. Jos haluat, voit toistaa haun ja sisällyttää siihen pois jätetyt tulokset.")

Tämä pudottaa pohjan siltä teorialta että Googlen ilmoittaman sivumäärän logiikkaa olisi muutettu niin että se ilmoittaisi niiden sivujen määrän jotka se aikoo näyttää ilman erillistä tivaamista. Tuollainen muutos olisi selittänyt sivumäärän pienenemisen, mutta ei sentään tuollaista romahtamista.

Googlen logiikkahan ei ole mikään kiveen hakattu. Ainakin se näyttää viisastuneen siinä mielessä että se tuntuu nykyään hallitsevan (ainakin jossain määrin) sanojen taivutusmuodot. Hakusanalla osuma tulee myös osumia, osumaa ja osumaan. Ei sentään taida hallita lauseenjäsennystä eli ei eroa substantiivia osuma ja verbiä osua toisistaan, jos molemmat on taivutettu muotoon "osumaan". Google tulee osumaan sivuun vaikka siinä olisikin vain verbiversio.

Saan 3070 osumaa haulla
site:sanaristikot.net

Googlen näkökyky kattaa siis tällä hetkellä 3070 sanaristikot.net -sivua. Osa on pimennossa, onhan säikeitäkin yli 3500 ja lisäksi on muuta kamaa. Olisiko kuitenkaan yli 12000 sivua? Siis sellaista joihin Google on löytänyt viittauksen. Ovathan esimerkiksi ristikkoarkiston tehtävät kai kukin oma sivunsa.

Mitenkähän Googlen hakurobotti mahtaa toimia? Onkohan sillä joukko "luotettuja sivuja" joista se lähtee hakemaan linkkejä muihin sivuihin vai tarkistaako se kaikki edellisellä kerralla löytämänsä linkit ja niistä löytyvät linkit? Jos kaikkia aiemmin löytyneitä osoitteita ei sellaisenaan pidetä lähtökohtana, voi olemassaolevia sivuja jäädä katveeseen jos ainoa(t) niihin viittaavat sivu(t) on poistettu.
22. Jaska28.8.2007 klo 19:32
Tarkennus: olen käyttänyt hakua wwwpistesanaristikotpistenet, joka äsken antoi 516 osumaa. Ilman triplaw:tä tuli 611 osumaa. Pari kertaa yritin lähettää tämän viestin kirjoittamalla osoitteet normaalisti, mutta Google paheksuen suostunut ei sitä välittämään eteenpäin. Saapas nähdä, miten tämän kanssa käy. Jos menee läpi, niin myönnän itselleni arvostetun (?) tietokonegurun tittelin!
23. Jukkis29.8.2007 klo 08:58
Mitä helkutaa tarkoittaa "olen käyttänyt hakua wwwpistesanaristikotpistenet". Miksi sä Jaska et nyt voi ihan oikeasti sanoa, että mitä sinä teet kun saat sen 516 osumaa.

Siis kun sinulla on kuvaruudulla Googlen hakusivu, niin mitä sinä kirjoitat siihen laatikkoon ennen kuin painat "Google-haku"-nappia (tai Google Search -nappia)?

Ja mitä ihmeen tekemistä Googlella on sen kanssa, jos tämän saitin keskusteluun ei voi lähettää nettiosoitteen sisältäävää tekstiä muuten kuin kieroilemalla sen osoitteen kanssa.
24. iso S29.8.2007 klo 09:01
Olisiko siinä 12700:n tuloksessa kuitenkin ollut sellainen kämmi että piste olisi jäänyt pois? Haku sanaristikot net antaa nyt 10100 osumaa ja sanaristikot.net 615. Vielä jää selitettävää eroa Jaskan tulokseen mutta ei enää niin radikaalisti.

Nyt on (kysymys)merkillisen gurun titteli lunastettu, kun onnistuit saamaan Googlen paheksumaan tänne lähettämistä! :-)

Systeemihän on nykyään allerginen nettiosoitteille, ilmeisesti johtuen robottihäiriköitä vastaan tehdyistä suojauksista. Ylläpito ei suvaitse sivuilla nettilinkkejä, jotka saattavat olla tunnelmaa (sana muutettu) kohottavien tuotteiden mainoksia.

Systeemin voi harhauttaa laittamalla hooteeteepeen tai weeweeween eteen minkä tahansa blankosta eroavan merkin. Esimerkiksi irtonumeroketjussa tämä hoituu luontevasti niin että pannaan linkin eteen vuorossa oleva numero ja kaksoispiste. Kuvaan ei enää pääse klikkaamalla, mutta osoitteen pystyy kopioimaan selaimeen pienellä vaivalla.

Esimerkiksi sulkuihin laitettuna osoitteen pitäisi mennä läpi:
(www.sanaristikot.net)
25. Ari29.8.2007 klo 10:28
­www.sanaristikot.net -> 512 osumaa
sanaristikot.net -> 610 osumaa
sanaristikot -> 52100 osumaa
www sanaristikot net -> 10300 osumaa
26. Jukkis29.8.2007 klo 10:46
Joten eiköhän tälle Jaskan ihmettelylle

"Viime viikon alussa google antoi osoitteessa sanaristikot.net n. 12700 osumaa. Sitten lukema romahti mystisesti (olikohan ke) 683:een. Nyt näkyy olevan 531. Mistähän on kyse?"

ole selitys se, että "viime viikon alussa" hän kirjoitti hakulaatikkoon
www sanaristikot net
siis ilman pisteitä. Ja "sitten" hän teki haun niin, että laittoi pisteet mukaan.

Ilman pisteitä haku hakee sivut, joilla on nuo sanat "www", "sanaristikot" ja "net" missä vaan sillä sivulla. Pisteiden kanssa syntyy yksi hakusana, joka pitää löytyä sellaisenaan sivulta.
27. iso S29.8.2007 klo 10:54
Minä saan nyt noilla 512, 613, 52000 ja 10300 osumaa kun haen normaalisti käyttämilläni asetuksilla (suomi ja englanti). Kun sallin kaikki kielet, lukemat ovat 512, 610, 52200 ja 10300.

Outoa hoipertelua: sanaristikot.net antaa kolme osumaa enemmän silloin kun sallittuja kieliä on rajattu! Kun rajaan kielet uudelleen, lukumääräksi palaa 613 pelkällä asetusten tallettamisella, ei tarvitse hakea uudelleen. Kun sallin kaikki kielet, lukumääränä pysyy 613 vaikka hakisi uudelleen. Määrä putoaa 610:ksi vasta kun käynnistän selaimen uudelleen. Kaipa tuo johtuu jollakin tavalla välimuistin toiminnasta mutta kummaa on se että vaikutus on yksisuuntainen.
28. Jaska29.8.2007 klo 12:38
Oletko Jukkis tosissasi. Kyllä kai, en ole aiemmin huomannut teksteissäsi juurikaan irvailua. En siis osannut esittää asiaani ymmärrettävästi, kun en hallitse "tietokoneslangia". Olen siitä pahoillani (no en hirveän paljon). Yritän uudelleen. Olen tullut tälle sivustolle Googlen kautta ja naputtanut osoitekenttään sivuston nettiosoitteen triplaw:n ja asianmukaisten pisteiden (..) kera. Sisään olen sitten päässyt klikkamalla osumaa n:o 1. Kun sisällytin pariin viestiini normaalisti pisteiden kanssa kirjoitetun nettiosoitteen (ennen eilen 19.32 lähettämääni viestiä), näytölle lävähti englanninkielinen teksti luvattomasta toiminnasta, varmuuden vuoksi kolmeen kertaan. Päättelin sen johtuvan viestin sisältävästä normaalisti kirjoitetusta nettiosoitteesta. Arvelin, että kun kirjoitan osoitteen niin kuin viestissä 19.32 näkyy, niin se saattaa mennä läpi, ja menikin. Guruvitsi oli tietenkin asiaton, pahoittelen sitä Dogger-matalikon syvyisesti.
29. Jukkis29.8.2007 klo 12:52
No kyllähän mulla on paha tapa irvaillakin. Mutta nyt ei kyllä ollut tarkoitus irvailla.

Jos sen verran saan vielä täsmentää, niin et sinä Googlessa osoitekenttään mitään kirjoittanut, vaan hakusanalaatikkoon. Osoitekenttä on selainikkunan yläpuolella oleva laatikko, jossa lukee aina sen sivun osoite, jolla ollaan.

Ja tästä herää kyllä kysymys, että jos haluat tänne sanaristikot.nettiin, niin miksi ihmeesä et kirjoita sitä wwwpistesanaristikotpistenet :iä suoraan sinne selaimen osoitelaatikkoon? Miksi tänne pitäisi Googlen kautta kiertää?
30. Libero29.8.2007 klo 15:33
Jaska: Kun kirjoitat palstalle uutterasti, niin osoite kannattaisi liittää suosikkikirjanmerkkeihin. Kirjanmerkkipalkista sen saa yhdellä klikkauksella. Ei tarvitse joka kerta erikseen kirjoittaa.
31. Jaska29.8.2007 klo 17:50
Joo, pieleen menivät termit ja mennevät jatkossakin. Senhän tunnustin jo aikaisemmin. Miksikö en kirjoita osoitekenttään, vaan Googlen hakusanalaatikkoon? No kun siellä kentässä on Googlen osoite, jossa on pirusti kirjaimia. Eikö ne pidä poistaa, jos sinne skrivaa uuden osoitteen? Siihenhän tuhraantuu tolkuttomasti aikaa, monen monta sekuntia minulta ainakin. Poisto kestäisi kauemmin kuin hakulaatikon kautta ekan osuman klikkaaminen? Tosin ei ole tullut siitä sekkarilla varmistuttua.

Liberon vinkkaama kirjanmerkki tänne minulla on ollutkin erään ekspertin asentamana. Jokin aika sitten se häipyi (kirjanmerkki, ei ekspertti) kuin erämaan (paremmin: autiomaan) laivan kaasupurkaus rannattomaan hiekkamereen Atar - Timbuktu -linjan puolivälissä jonkun Firefoxin päivityksen seurauksena. Ekspertti on siis vielä tavoitettavissa, täytynee pyytää taas käymään...
32. RA29.8.2007 klo 18:19
Jaska, JOPA MINÄ osaan klikata sivun yläreunassa olevaa otsikkoa SUOSIKIT ja heti perään kohtaa LISÄÄ SUOSIKIT-KANSIOON ja kirjoittaa sitten haluamani osoitteen sinne talteen. Ei tuohon mitään eksperttiä tarvita!
33. airisto29.8.2007 klo 19:04
RA, suosittelen selaimen päivittämistä, jos nykyisessä pitää itse se osoite sinne kirjoittaa.
34. RA29.8.2007 klo 19:11
Kiitos Airisto tarkkuudesta!
(Ei tarvitse itse kirjoittaa.)
35. airisto29.8.2007 klo 19:19
Eipä kestä kiittää, kunhan saivartelin. ;)
36. Joey L3.9.2007 klo 22:32
Useimmissa selaimissa pääsee osoite- eli url-kenttään painamalla F6. Tällöin koko osoitekentän teksti "maalautuu". Kun kenttään kirjoittaa ensimmäisen w:n tai muun merkin niin aiempi osoite (eli url) poistuu pörähtäen bittisaharaan. Vanhaa osoitetta ei siis tarvitse poistaa sekuntikellon kanssa.Jos ensimmäinen F6 ei aktivoi osoitekenttää, niin ehkäpä seuraava jo aktivoi. Lisää aiheesta painamalla F1. Sieltä löydät myös ohjeet suosikkisivujesi tallentamiseen Favorites/Bookmarks/tms-listalle.
37. Eki3.9.2007 klo 22:34
Kiitos mr Luumäelle kioskilla piipahtamisesta!
38. Jaska5.9.2007 klo 12:55
Kas kas, Mattila m...i kurvikas, uskoo haarakas.
39. Jaska26.10.2007 klo 21:11
Kysymys vihjeitystavan hyväksyttävyydestä Malojen ristikon tiimoilta: vihje ASETTAA - KIRKONKIROUS, ratkaisusana PANNAT. Kyllä/ei/se vähän riippuu?

Tämä kolmoskioski löytyi muista aiheista, kakkonen on ristikkopuolella?
40. Eki26.10.2007 klo 21:49
Ei kai siinä vihjeessä viivaa ollut?
41. Jaska26.10.2007 klo 23:25
Siinä ei ollut viivaa. Vihjeet olivat yhdessä ruudussa allekkain. Esimerkissäni se kuvasi kahta erillistä vihjettä, kun ei ollut ruutua käytettävissä. Mikä siis on Sanarisin kanta?
42. Eki26.10.2007 klo 23:51
Onhan se vähän epäortodoksinen, mutta tuli se hyväksyttyä ja siinä pitäydytään. Epäortodoksinen mutta looginen kumminkin.
43. ,-viilari27.10.2007 klo 14:32
Kehotettiin kääntymään pää-P:n puoleen tässä säikeessä, jos on jotain urputettavaa. Siis:
Pikkuisen protestoin vielä ei-rinnasteisia vihjepareja.
Jos PYYTÄÄ ja sarvipään kuva tuottaa ratkaisusanaksi uhanalaisia Kaakkois-Aasian nautaeläimiä, niin kaiketi silloin vihjeenä kävisi myös 2 X PYYTÄÄ tai PYYTÄÄ PYYTÄÄ. Kökköä,eikö totta.
Suositukseni: Esim Pyytävät - 4. tai kaksi kättä kuvana -4.
tai kovisvaihtoehdossa kaksi oikeaa kättä joista kummastakin puuttuu neljäs sormi. Myös vihjeenä voi käytää uhanalaisuutta, asuinaluetta, lahkoa jne.
Näkee luvattoman paljon myös yksiköllisten sanojen monikointia, jopa huippulaatijoiden torstaikappaleissa
(anteeksi, Eki). Esimerkkinä HAPPIPITOISIA - OTSONIT.
Se, että sana esiintyy netissä, ei ole vielä mikään tae sen ristikkokelpoisuudesta! Pankaapa hakusanaksi OTSONIT, niin tulette hämmästymään. Jos joudutte lukemaan tekstin ääneen, voi joku herkempisieluinen punastellakin.
44. Jukkis27.10.2007 klo 16:19
Miten ihmeessä vihjeestä "Pyytävät - 4." saa Kaakkois-Aasian nautaeläimet?
45. iso S27.10.2007 klo 17:43
Jukkis: missä kohdassa on ongelma - tiedoissa vai hoksottimissa?

"There are two species of anoa: the Mountain Anoa (Bubalus quarlesi) and the Lowland Anoa (Bubalus depressicornis). Both live in undisturbed forest, and are essentially miniature Water Buffalo, are similar in appearance to a deer, weighing 150–300 kg (330–660 lb).

Both are found on the island of Sulawesi in Indonesia;"

"Indonesia on Kaakkois-Aasian suurin valtio ja maailman suurin saaristo."

Pyytävät = anovat; pyytävät miinus neljäs = anoat!
46. Eki27.10.2007 klo 18:02
Jos ristikossa on otsonit, onko se auttamattomasti jo sen perusteella susi?

Ei se mikään ihana monikko ole, mutta vedäpä nyt tarkka raja siihen, mikä on mahdoton monikko!
47. Jukkis27.10.2007 klo 18:24
Hoksottimissa oli ongelma. Eli en älynnyt, että viitattiin sanan 4. kirjaimeen v. Koko ajan mielessä vaan oli, että eikös 4. = iv ja 5. = v.

Ja minusta ainakin kaiken maailman otsonit ja heliumit ja hiilidioksidit ja muut ilmakehän kaasut on ihan okei.
48. ,-viilari28.10.2007 klo 13:33
Eki esitti mielenkiintoisen kommentin: ei yksi kyseenalainen sana pilaa muuten hyvää ristikkoa. Ja pakkorakojahan tulee laatijoille tuon tuostakin.
Heitänkin siis uuden idean kehiin: Jospa hyväksyttäisiin ristikossa myös muka-sana, jos se on vihjeessä selvästi osoitettu, esim SIANSAKSAA, LASTEN SUUSTA tai jotain vastaavaa. Säästyisi laatijaparka monelta hikipisaralta.
49. airisto28.10.2007 klo 13:47
Mitä vikaa MUKA-sanassa on, onko se muka huono sana?
50. ,-viilari28.10.2007 klo 15:57
Ymmärsit varmaankin tahallasi väärin, tarkoitin luonollisesti silkkaa siansaksaa, sanaa, joka ei tarkoita mitään. Onhan näitä nähty jo varsinkin yhdyssanojen muodossa.
51. JPQ29.10.2007 klo 04:08
Eki: tämähän oli sinulta kyselyä varten muistatko mikä sana on tuottanut vaikeuksia eniten kryptoa tehdessä ? entäs ristikkon vihjettä miettiessä ? entä pisin sanasi kryptossa ? ja voiko mielestäsi etunimi/sukunimi/kuukausi olla monikossa jos kryptosta on kyse?
52. Eki29.10.2007 klo 09:19
Aika vaikea sanoa mitään esimerkkiä vaikeudesta krypton tai ristikon kanssa, vaikka ei tämä helppoa työtä silti ole. Pisintä sanaa en muista mutta hauskoja pitkiä mieleen tuylevia ovat pää-äänenkannattaja (kryptossa ilman viivaa!) ja onomatopoeettinen.

Kyllä kaikki nuo voivat olla monikossa.
53. Libero29.10.2007 klo 13:31
Ekin kryptossa on kaikkein pisin ollut hongankolistaja. :)
54. Eki29.10.2007 klo 14:00
Eikös maailmanympärimatka ole vielä aika paljon pitempi?
55. Libero29.10.2007 klo 14:21
Kieltämättä...
56. Taata29.10.2007 klo 15:36
onomatopoieettinen
57. Eki29.10.2007 klo 15:49
Kumpikin.
58. Eki30.10.2007 klo 09:54
Sivistyssanakirja antaa onomatopo(i)eettiselle selityksen "sanasta: luonnonääntä jäljittelevä". Siitä ei ihan itsestäänselvästi vielä pääse kiinni merkitykseen, jos ei yhtään tiedä, mitä on kysymys, mutta sitähän se on.

Tätä sanaa ei löydy yleensä tietosanakirjoista, vain sivistyssanastoista. Arja Andersson käytti IS-kolumnissaan sanaa obskurantti, mikä saa minut epäilemään hänen olevan Oulunkylän yhteiskoulun kasvatteja. Edesmennyt matikanopettaja Rollo käytti tuota sanaa tiedonhaluttomista ihmisistä. Kerran kauan sitten sitä etsiskelin tietokirjoista, mutta eipä ottanut löytyäkseen. Netistä löytyi joitakin osumia.
59. HT30.10.2007 klo 10:01
Obskurantti mainitaan kahdessa tietosanakirjassani. Pieni tietosanakirja, 1927: "valon, valistuksen vastustaja"; Facta, 1970: "(<lat.), 'hämärän mies', sananvapauden ja julkisen kritiikin vastustaja".
60. jepsjuu30.10.2007 klo 11:18
Ei ole mullakaan kummoinen sivistysanakirja 80-luvulta, vaan hyvä ollut usein tarvittaessa ja tuokin sana on selityksellä;
obskurantti valistuksen ja ajatuksevapauden vastustaja t. vihollinen.
obskurantismi valonarkuus; valistuksen ja ajatuksenvapauden vastustaminen, valistusvihamielisyys.
obskuuri hämärä(peräinen), epäselvä, epäilyttävä.
61. Matti30.10.2007 klo 11:55
Mulla on englanti-suomi sanakirja (MOT)

obscure [əb'skjʊər] a 1 tuntematon They predict the presence of ~ prehistoric sites. Ne ennustavat [tähän saakka] tuntemattomien esihistoriallisten paikkojen olemassaoloa. 2 hämärä, epämääräinen The date of its founding is ~. Sen perustamispäivä on hämärän peitossa. In some ~ way he was being complimentary. Hän oli kohtelias jollain epämääräisellä tavalla. 3 vaikeatajuinen, vaikeaselkoinen The criticisms of the book have served to clarify issues left ~ in the original work. Kirjan arvostelut ovat auttanee
62. Jaska30.10.2007 klo 12:20
Obscure-tietoiskun täydennykseksi: "sanansaattajia" olivat roomalaiset imperialistit (lat. obscurus). Kuten tiedetään, harjoittavat samaa nykyään menestyksekkäästi jenkit.
63. iso S30.10.2007 klo 13:07
Jotta saataisiin lisää valoa pimeyteen, heitetään kehään camera obscura (lat. "pimeä huone"), nykyaikaisten valokuvauskoneiden esiaste. Camera obscura on huone tai laatikko, jonka kanteen tehdyn neulanreiän kautta heijastuu takaseinälle ylösalaisin himmeä kuva kohteesta. (lähde: Wikipedia)

Reikää suurentamalla valoisuus lisääntyy mutta terävyys kärsii.

Liki- ja ikänäköisenä huomaan periaatteen toimivaksi yksinkertaisella tavalla. Ilman silmälaseja en saa näytön tekstistä selvää normaalilta katseluetäisyydeltä. Kun muodostan molempien käsien peukaloilla ja etusormilla noin millin kokoisen "neulanreiän" (melkoinen äimä!), teksti on aivan luettavaa, mutta kuvakulma on pieni.

Tuossa on se ongelma että molemmat kädet ovat varattuna. Saan toisen käden vapaaksi kun tökkään lyijytäytekynän terällä reiän teepussin suojapaperiin ja katselen sen läpi.

Molemmat kädet saan vapaaksi kun laitan kakkulat takaisin silmille. Siten on paljon helpompi tarkistaa että onomatopoieettinen, tuo minulle entuudestaan tuntematon muoto, on hyväksyttävä rinnakkaismuoto.

Tässä on madon poeettisuus taitanut saavuttaa huippunsa: "Holecekit oli onomatopoieettinen johdos Jiri Holecekista, joka oli kuuluisa tšekkoslovakialainen lätkämolari (jääkiekkomaalivahti)..."

Noin kerrotaan hollannikkaista sivulla "Timangia ja lasua: lyhyt oululainen 70-lukulainen rocksanasto."
64. Ari1.6.2009 klo 17:45
Eki, miten olisi sellainen VAALIRISTIKKO jossa olisi vaaleihin osallistuvien nimet ja vihjeinä vaalinumerot?

Olisiko mahdollinen vaikka joskus joidenkin vaalien aikaan?
65. Eki1.6.2009 klo 17:52
Kerro vähän tarkemmin! Aika iso pitää olla, että mahtuu kaikki! Ensi maanantaiona histis on vähän tämänsuuntainen (olisko sitten vasta valittu eu-edustajisto)...
66. Ari1.6.2009 klo 18:00
Se oli vain tuollainen idea joka pompsahti päähäni. Se voisi innostaa ihmisiä myöskin äänestämään... Hesariinhan tuollainen voisi mahtua, vai mahtuisiko kokoaukeamallekaan?
67. Ari1.6.2009 klo 18:09
Ai niin siis tarkoitat että sellainen on jo tulossa näistä EU-vaaleista?
68. Eki1.6.2009 klo 18:15
Histis ottaa asian vähän toiselta kantilta. Niin, eurovaalit kai olisi ainoa, jossa voisi panna kaikki ehdokkaat mukaan. Sitä lääniä pitäisi sitten olla, koska kaikkien pitää mahtua. Tuskinpa mikään lehti moista tilaa. Ehkä jonkun puolueen lehti voisi satsata omien ehdokkaisen ristikkoon. Tosin, ovathan ne vihjeet aika helppoja, vähän kuin googlattavia, jos katsoo ehdokaslistasta.
69. Ari1.6.2009 klo 18:22
Kyllä, mutta ideahan ei olisikaan vaikeustaso. Hyvä jos vaalit on jo huomioitu ristikoissa.
70. Eki1.6.2009 klo 18:58
Ihan totta turiset. Idea olisi saada ihmiset äänestämään?
71. Ari1.6.2009 klo 19:02
Niin ajattelin.
72. vaali1.6.2009 klo 22:06
241 ehdokasta, pitäisi olla suurehko ristikko, johon nuo saisi tungettua.
73. iso S1.6.2009 klo 23:44
Helpommin mahtuu yhteen ristikkoon ne 13 jotka tulevat valituksi. Tarvitaan vain kosolti laatijan (tai rehtorin) ammattitaitoa että osaa haistaa oikeat tärpit etukäteen!
74. vaali1.6.2009 klo 23:59
Tuskinpa yllätyksiä tulee, "isä" Mitronkin valinta nyt on jo tiedossa.
75. Eki2.6.2009 klo 00:00
Vanhanen lupasi selättää ennusteet, kaksi paikkaa ei riitä hänelle.
76. vaali2.6.2009 klo 00:23
Kun ei ymmärrä Mitron käsittämätöntä äänisaalista.
77. Joey L2.6.2009 klo 23:02
Kirkon "isän" tien käsittämättömyyden ylittävät vain kirkon isäntien käsittämättömyydet.
78. Eki2.6.2009 klo 23:06
Ne Salmiset -ohjelmassa Roman Schatz lupasi tehdä Käsikirjan.
79. jpq3.6.2009 klo 03:41
Entäs krypto jossa kaikkien kansanedustajien kotipaikat.:) tai alkuperäiset ammatit.:)
ps. nämä huumoria no puolitosissaan eli mielenkiintoisia teemoja on paljon eri juttu mitkä järkevästi toteuttavissa. juurikin tila ja se ettei ole läpikirjoittamista tms.
80. Eki3.6.2009 klo 21:53
Se EU-ristikko olikin jo 18.5. Ensi maanantaina muuta ajankohtaista.
81. Ari3.6.2009 klo 22:21
Eli hyvissä ajoin ennen vaaleja, Eki.

Vaali"mainos"ristikko -idea olikin siis jo keksitty.
82. Eki3.6.2009 klo 22:23
Siinä oli vain entisiä meppejä, jotka eivät ole nytkään ehdolla.
83. Ari3.6.2009 klo 22:28
Ai jaa...

Siis ei sittenkään ollut keksitty!
84. Satu4.6.2009 klo 20:20
Ekille ja ylläpidolle.. hyvää kesää:=)))))))

Terveisin: M-L, Satu ja Jupe
85. Eki4.6.2009 klo 20:33
Jaa, kiitost vaan! Sitä samaa Björn E. Borgiin.
86. Ritu7.6.2009 klo 09:25
Voi itkujen itku Eki! Melkein kuin lottovoitto tai -häviö, että sen kerran kun en ole lauantaina 10 tuntia töissä, niin sinne ilmaannutaan!
Talopaketti alkaa olla valmis ja piti ottaa viikko lomaa, että sai muuton tehtyä.
Terkut tuli kuitenkin perille, tattista vaan.
Toivottavasti edes lotossa tärppäs! :).
87. Eki7.6.2009 klo 13:39
Yhtäkkiä Orivettä lähestyessä ja taukopaikkaa miettiessä tuli mieleen, että viime kesänä tuli satikutia siitä, kun ei tajuttu tulla Ritun pisteeseen. Eipä käynyt onnea siinä. Pitää tsekata se lotto, ehkä se korvaa tämän tappion.
88. Eki15.6.2009 klo 11:48
Ei siinä kupongissa ollut voittoa. Pitää hakea joskus uusi.
89. Ritu15.6.2009 klo 17:28
Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta. Mutta ei kun uutta vaan noutamaan.
Minulle tuli kerran asiakas lottokuponkinsa kanssa ja sanoi, ettei edelliskerran lotto ollut sellainen kuin hän halusi. Pahoittelin kovasti ja kysyin, että jäikö siitä jotain pois vai tuliko joku muu väärinymmärrys.
Siihen hän totesi, että vika oli ihan hänessä itsessään. Hän ei ollut muistanut sanoa minulle, että ostaa kupongin seitsemän oikein tuloksella.
Olin myynyt hänelle pelitositteen, jossa oli vain kuusi ja varanumero oikein :).
90. Ritu25.6.2009 klo 17:48
Eki, tsekkaas Veikkauksen sivuilta, mistä olis kannattanut hakea tämän viikon vikinglottokuponki :).
91. Eki18.11.2009 klo 21:28
Viime kierroksen päävoitto ostettiin samasta pisteestä josta itsekin kävin sen hakemassa.
92. matts19.11.2009 klo 08:15
Paljon Onnea!! Loppuuko nyt ristikon vääntäminen??
93. Eki19.11.2009 klo 12:35
Kappas, hämäykseni ei onnistunut.
94. matts19.11.2009 klo 20:13
Eihän siinä hämäystä ollut, eikös viestissäsi sana SEN viittaa sanaan PÄÄVOITTO?
95. Eki10.4.2010 klo 23:38
Mainostanpa tässä yhtä juttua, joka löytyy netistäkin, mukana itseni lisäksi haastateltavina Alf Simberg ja Reima Mäkinen (nk. kolme seppää).

_http://www.vaasansahko.fi/documents/key2010041023 3007/Nette/Nette_3_09_su.pdf
96. (Maikki)11.4.2010 klo 00:59
(Ei muuten löydy Googlen eikä osoitekentän kautta...)
97. Eki11.4.2010 klo 01:17
Entäs tämä:

_http://www.vaasansahko.fi/documents/key2010041101 0158/Nette/Nette_3_09_su.pdf
98. Maikki11.4.2010 klo 01:32
Nyt toimi, Kiitos!
99. Kravattimies11.4.2010 klo 05:31
Eipä toiminut minulla tuo toinenkaan osoite, mutta Google löysi, kun kirjoitin hakuun Ekin, Alfin ja Reiman nimet ja tarkennukseksi vielä kolme seppää. Juttu on sivuilla 14-15. Ellei tämä toimi, niin kannattaa yrittää hakukoneella.

_http://www.vaasansahko.fi/documents/key2010041105 0053/Nette/Nette_3_09_su.pdf
100. Kravattimies11.4.2010 klo 05:47
Jutun lukemisen jälkeen voi siirtyä sivulle 19 ihailemaan Ekin laatimaa ja Reiman piirtämää ristikkoa. Mutta jos haluaa ratkoa sitä, niin täytyy osata siirtää ristikko ruudulta paperille, tai olla siirtämättä ja tehdä omassa päässä.
101. Marco Poloinen11.4.2010 klo 13:01
Eipä sanonut totta kolmaskaan kerta. Jos jollakulla muullakin vielä kangertelee, voi kokeilla osoitetta

_www.vaasansahko.fi/viewLibDocument.asp?lang=1&sua =6&id=2468
102. Matti12.4.2010 klo 14:10
Oli kiva juttu. En tiedä miksi, mutta koen aina jonkinlaisen suuren elämyksen, kun ristikoista tai radiosta jo vuosia tuttu nimi saa kasvot, valokuvasta tai ihan livenä tapaamisesta. Näin kävi nyt Reima Mäkisen kohdalla.
103. JTak13.4.2010 klo 14:51
Liehureunalla olen itse ajatellut, että tarkoitetaan sanojen loppumiskohtia eikä alkamiskohtia. Tuo uusien sanojen hyväksyminen myös epäilyttää. Luulenpa, että niitä löytyy Ekin ristikoista aikaisemmin kuin kielioppaista. Vai eikö?
104. Eki13.4.2010 klo 14:59
Kyllä löytyy. Tomittajat painottavat tavallaan eikä kaikkea jaksa niin tarkkaan syynätä ja muuttaa.
105. Ritu23.6.2010 klo 12:37
Mieheni tykkää suuresti Puolikuu-yhtyeen musiikista ja hankkinut heidän musiikkiaan. Nyt uudella Puolikuu-yhteen albumilta löytyy kait parinkin laulun kohdalta tuttu sanoittaja. Vai onko vain saman niminen Eki?
106. Eki23.6.2010 klo 12:43
Onhan siitä tullut vähän (liikaakin) puhuttua täällä ja Pelikaaneissa. Poutaa, jonka synnystä kerrotaan alla olevassa linkissä, on tällä hetkellä Radio Suomen soitetuin kappale.

Tämä uusi Huuda hiljaa -pitkäsoitto on kyllä ihan vilpittömästi hyvä levy.

_http://rokkiproffat.fi/puolikuu/www/index.pl/klas sik
107. Matti24.6.2010 klo 00:11
Pari assosiaatiota. Jevgeni Jevtushenko teki runoteoksen Olen vaiti ja huudan. Tahko Pihkala vertasi kilpakävelyä lajiin kuka kuiskaa kovimmin.
108. Eki31.12.2010 klo 22:27
Mielenkiintoinen kysymys IS:n Plus-osiossa tässä vuodenvaihteessa.

"Mitkä ovat Kari Tapion poikien nimet?"

Kolme nimeä mainitaan vastauksessa.
109. Ulos kapista1.1.2011 klo 01:31
Entäs se neljäs poika
110. Pena14.1.2011 klo 17:21
Unehtuiko SM-kisan 3. alkuerän päivämäärä artikkelista?
111. Eki14.1.2011 klo 17:28
No juu, se kohtahan on ihan pielessä. Korjataan.
112. Pena14.1.2011 klo 18:26
Kiitoksia. Mie jo elättelin toiveita, että kaksi alkuerää riittäisi d=). Vaan tuskinpa semmoinen uudistus olisi edes mahdollinen.
113. Eki14.1.2011 klo 18:51
Kiitokset vaan Penalle pikaisesta huomioinnista. Korjauksen tekijä oli vielä paikalla.
114. Pena15.1.2011 klo 09:36
Unehtuiko kunniataulukosta vuoden 1999 voittaja?
115. Eki15.1.2011 klo 10:13
Huomasin illalla, että siinä on samalla rivillä kaksi voittajaa, mutta en sitä, että siitä puuttuu yksi. Kyseessä on siis ihan samanlainen merkintävirhe kuin se eilen huomattu. Eli kun rivivaihdon merkissä on pieni virhe, se kadottaa kolmesta sen keskimmäisen rivin kokonaan ja kolmas tulee ekan perään.
116. Entinen9.12.2022 klo 19:37
Olen kuunnellut Kommunikaation kompastuskiviä -podcastin jakson, jossa Antti Skyttä mainitsi, että Erkki Vuokila saattaisi jossain vaiheessa saada 100 000 laadittua ristikkoa täyteen.

Osaatko Eki arvioida, kuinka monta ristikkoa olet tähän päivään mennessä (karkeasti arvioiden) laatinut, ja milloin tuo sadantuhannen laatimuksen rajapyykki voisi nykyisella työtahdilla täyttyä?

Onko tuohon lukumäärään laskettu kaikki laatimasi tehtävätyypit (mm. kuvaristikot, piilosanat, kryptot)? Entä lasketko lukumäärään pelkästään sanoma- tai muissa lehdissä tai esim. netissä tehdyt "viralliset" laatimukset, vai lasketko mukaan myös esim. muunlaiset erikoisristikot (tilauksesta tai muun erillisen toimeksiannon kautta) + lasketko mukaan kimppalaadintoja?

Entä tiedätkö, kuka olisi maailmanlaajuisesti eniten ristikoita laatinut henkilö, ja miten lähelle kärkeä itse sijoitut?
117. ++juh9.12.2022 klo 22:57
Guinness World Recordsin mukaan eniten ristikoita olisi laatinut joulukuussa 2017 uransa lopettanut englantilainen Roger F. Squires. Helmikuuhun 2015 mennessä hän oli laatinut yli 77854 ristikkoa, joissa oli yhteensä ollut yli 2,34 miljoonaa vihjettä, eli 30 ratkaisusanaa per ristikko.

https://www.guinnessworldrecords.com/world-records /67021-most-crosswords-compiled-in-a-lifetime
https://en.wikipedia.org/wiki/Roger_Squires
https://www.theguardian.com/crosswords/shortcuts/2 017/dec/18/farewell-rufus-the-guardians-record-bre aking-crossword-setter
https://www.theguardian.com/crosswords/crossword-b log/2022/mar/22/crossword-roundup-happy-90th-to-ru fus
118. Eki10.12.2022 klo 14:54
Kiitos kysymyksistä. Olen ollut kiireinen, mutta tässä vastauksia.

Ristikoittani määrää en pysty mitenkään todentamaan, joten ennätykset jäävät imaginäärisiksi. lasken kyllä mukaan jokikisen ristikon, jopa kimppalaadinnat. Ensimmäiset tuhannet piirsin itse, nykyisin en juuri lainkaan, toki ei-kuvaristikkojen iulkaisut ovat usein omiani.

Määrä on vain yksi luku. Hesarin miniristikoita olen laatinut ja vihjeittänyt kuuitisen vuotta ja yli 2060 kappaletta ja esim. Seuran aukeamia nyt 11 vuotta ja siis 550 kappaletta. Noihin jälkimmäisiin on mennyt monikymmenkertainen aika.

Kun noita kaikkia rupeaa ynnäämään, niin kymmeniin tuhansiin se menee, mutta enempää en uskalla sanoa.

Se aika mikä ei mene sukulaisten, ystävien ja musiikin parissa menee minulla ristikoihin ja on mennyt yli 50 vuotta, se on selitys aikaansaamiseen. Tosin yrityksen vetäminenkin vie harmillisen paljon laadinta-ajasta.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *