KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > AJAN KOHTA

2592. Ajan kohta

Kravattimies4.5.2006 klo 04:24
Ajan kohta. Minne, sotaan?

Tänne saa kirjoittaa kaikkea hassua.

- Miksi juuri tänään on kansainvälinen STAR WARS -päivä?
- On toukokuun neljäs. "May the Fourth be with you."
2. Hui_hai4.5.2006 klo 06:12
Onko se muusikko Vai joku kitaristi?
3. iso S4.5.2006 klo 08:32
Tilallisen pojista toinen peri talon ja toinen Sai maan.

Yhden osavaltion nimi ei ole kohdallaan. Ohi on.

Ilkeistä väitteistä huolimatta USA:lta ei ole Maine mennyt.

Yksi kahjo rakensi lentokoneen päästäkseen Alaskaan mutta ei päässyt ylöskään.

Perun kaupat, sanoi henkselimyyjä kun kuuli että maassa on jo inkaolkaimia.

Malta vähän, sanoi pikku-Kalle kun piti mainita Sisiliaa pienempi Välimeren saari eikä heti tullut mieleen.

Japanissa on luultavasti tuhansia Satoja.

Bushin pahin painajainen on palava pensas.

Ken Olin, ihmetteli muistinsa menettänyt näyttelijä.

Lena Olin, muisteli sukupuolta vaihtanut.

Kuka Tuima, kyseli ohjaaja kun piti löytää tuikeisiin ilmeisiin kykenevä näyttelijä.

Kuka pisti Ranskan pituushyppytilastot uusiksi? Jacques Pani.

Miksi elokuvan kohtaus piti kuvata uudelleen? Paul Muni.

Paras italialainen rallikuski oli Munari. (Sandro Munari)
4. Tuomas L.4.5.2006 klo 09:23
Ylitän Aurajoen aina silloin, kun en käytä Föriä.
5. Jukkis4.5.2006 klo 09:46
Tietokilpailussa:

Kysyjä: Kuka kirjoitti romaanin Sota ja rauha?

Vastaaja: No sehän oli toi... toi... joku Tols tai joku semmonen se oli, toi... toi... ihan kielen päällä on. Tols...., mikä hemmetti se oli, toi... toi.. Äh, Tols.... toi..., toi.... Perhana, en kyllä muista.

(Alivaltiosihteeriltä vohkittu.)
6. Jukkis4.5.2006 klo 10:08
Tietokilpailussa, kysymys 2:

Kysyjä: Mikä oli nimeltään Pixar-animaatiostudiossa tietokoneanimaationa tehty elokuva, joka kertoi henkiin heräävistä leluista?

Vastaaja. No sehän oli toi... toi... joku stoori se tais olla. Ääh, toi... toi... ...stoori... toi... no, ihan kielen päällä on. Stoori...., mikä hemmetti se oli, toi... toi.. Äh, stoori.... toi..., toi... Oli se joku stoori tai jotain. Perhana, en kyllä muista.

(Ihan itse keksitty, ehkä.)
7. Matti4.5.2006 klo 11:29
Kuka oli Zairen diktaattori?

No sehän oli se ... Mobutu ... se ... se ... Seko.

Ekös se ollut juuri Andropov, joka seurasi Breshneviä?
8. tero4.5.2006 klo 12:46
Kauan sitten matkalla Turkuun junan ravintolavaunussa (niin, kauan sitten niitäkin oli) kuultua:

"Alussa jumala teki taivaan ja loi maan."

Pahakasiasta muisteltua:

"Hornan tuutti on helvetin suosittu jäätelö"
9. Ari4.5.2006 klo 14:22
Sanasta "suorakulma" voisi ajatella, että se olisi 180 astetta.
10. tonimikael4.5.2006 klo 16:45
Pekka Puupää valvoi myöhään eikä nukkuminen kiinnostanut Pätkääkään.
11. JPQ4.5.2006 klo 17:19
Miten just eräitä hauskoja juttuja hassuja yhdyssana yhdistelmiä
siis vaikkapa levyautomaattiase eli tyyli on otetaan kaksi yhdyssanaa
jossa on yksi yhteinen sana joka toisen alussa ja toisen lopussa jotka
yhdistetään muita ehkä hauskempiakin en muista mitä aamusellani
herättyäni mietin. ja kerran keksin lasten vahaliiduista sellaisen
käsitteen kuin vihaliitu. Useimmat vahaliidut pistävät vihaksi laadun
puolesta. (vain yhdet hyvät tiedossa)
12. JPQ4.5.2006 klo 17:20
Ai niin yksi oli tekoveriletut.
13. lp5.5.2006 klo 01:07
Aika mauton kyhäelmäni joskus: pakkoliikelounas.
14. iso S5.5.2006 klo 08:49
Lähden kohta metsäpolkupyörällä bongailemaan sähkövirtahepoja, tai sitten en. Yhdyssanoista kiinnostuneet voisivat vilkaista näitä aiheita:

220. Yhdysyhdyssanat
449. Yhdyssanat
532. Taas yksi yhdyssanaleikki
533. Lisää yhdyssanaleikkejä.
706. Juttusanatyhdysteko
1020. Yhdyssanahirviöitä

Tekoverilettutyyppisiä oli säikeessä 220.

Haluttuun numeroonhan pääsee näin:
- avaa mikä tahansa aihe, esimerkiksi tämä minkä numero on 2592 on sinulla valmiiksi auki
- paikallista webbiosoitteesta kyseinen numero: id=2592
- näpelöi numeron tilalle haluamasi numero, esimerkiksi id=220
- klikkaa Go tai paina Enter
15. Eki5.5.2006 klo 09:40
Jostain popsahti päähän, että jos Timo Koivusalon avosiippa, Saija Palin, välillä Saija Palin-Airila, kyllästyisi Timoon ja rakastuisi ulkomaalaiseen, sanotaanko vaikka, että rakkauden kohde olisi ministeri Roberto Dromi,

http://www.cristinacastello.com/IntClaroscuro/Estr ias/06estrias.html

niin naimisiin mentyään hän olisi Saija Palin-Dromi.

Lisäksi tietoja tutkiessa huomasin, että jos seuraava Mikis Theodorakisin kappale kertoo ihmisestä,

http://www.cristinacastello.com/IntClaroscuro/Estr ias/06estrias.html

häntä voidaan leppoisasti kutsua nimellä Palin Dromi.
16. mor5.5.2006 klo 14:53
Ekihän tarjoilee varsinaisia seurapiirijymyuutisia!

Saija Palinhan on Turkulainen malli/juontaja/keramiikkataiteilija, joka nyt on siis heivannut miehensä ja potkaissut Susanna Palinin pois Koivusalon kupeelta ;-)
17. Ari7.5.2006 klo 23:25
Äidinkieli äidinmaidosta:
Äkkiä ässä ämpäriin!
Änkyräkänninen äkkipikainen äkäinen äijä äimänkäkenä.
Äidin äkkirikas äpärä ärhenteli ähtärissä ällölle äskenmainitulle.
Älköön ämpäripäissäänkään ärpättäkö äetsäläiselle.
18. Ari21.9.2006 klo 21:22
Kyyn eleet tuo kyyneleet.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *