KESKUSTELUT > RISTIKOT > BIOLOGISIA KUMMAJAISIA

2386. Biologisia kummajaisia

Eki21.2.2006 klo 08:38
Titi on siitä hassu eläin, että se voi olla nalle tai yöapina.

Tuo eka oli vähän kyseenalainen, mutta kuullessaan eläimen olevan lori ei vielä tiedä, onko kyseessä puoliapina vai papukaija.

Näitä varmaan löytyy lisääkin. Sekä kohta tästä säikeestä että ristikoista.
2. Hui_hai21.2.2006 klo 08:43
Eikös Ekikin voi olla nalle tai yöapina;) Okei okei. Alhainen heitto oli se, palataanpa asiaan.

Ainakin holkeri on joko syvänmeren piikkihai tai poliittinen eläin.
3. Aulikki Nenonen21.2.2006 klo 09:07
Harri on myös lohikala.
Olen käyttänyt Harri Holkerin nimeä joskus piilosanassa kalamaisin vihjein.
4. JPQ21.2.2006 klo 14:13
Minä pistin kirjainlootaan kun oli kaloja harrin ja holkerin.:) siis
haettuihin (eli en mokannut...) ja siitä on jo aikaa mutta olivat niin
mainiot jotenkin...
5. iso S21.2.2006 klo 15:31
Holkerista huolimatta tässä ei varmaan varsinaisesti tarkoiteta sellaisia tapauksia kuin suutari, joka voi olla kala tai paikata kenkiä.

Ei ehkä sellaistakaan, että virallisesti itikka on hyttynen mutta Pohjanmaalla lehmä.

Sääski on myös hyttynen mutta joskus sitä nimitystä käytetään myös petolinnusta minkä viralliset nimet ovat sääksi ja kalasääski (mielenkiintoinen ero yhdyssanan loppuosana ollessa).

Yököksi sanotaan mm. yöhoitajaa, mutta kansan suussa yököksi ja yökköseksi on sanottu lepakkoa. Virallisesti yökköset ovat perhosia, ehkä myös yököt on virallinen perhosiin liittyvä nimitys.

Ristikossa sanan alve vihjeenä on usein pienen kalan kuva ja tästä syystä ainakin minulle on syntynyt sellainen mielikuva että alve olisi pieni kala yleensä tai joku tietty kala. Sille en löydä nyt vahvistusta. Oman ristikoista oppimattoman käsitykseni mukaan alve on lapamato.

Kivi/kiwi/kiivi/kiiwi-asiassa olen pudonnut kelkasta. Mikä on kivikuntaa, kasvikuntaa ja eläinkuntaa, mikä pelkkää mielikuvitusta? Ainakin jossain vaiheessa linnun ja hedelmän eroa pyrittiin täsmentämään kirjoittamalla ne eri tavalla. Wikipedia ei kuitenkaan hienostele:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kiwi

Kiivi tarkoittaa seuraavia asioita:
kiivit (Apterygidae), suku, johon kuuluu kolme lentokyvytöntä lintulajia
kiiviköynnös (Actinidia deliciosa), köynnöskasvi
kiivi, laikkuköynnösten (Actinidia) hedelmä.
6. Juhani Heino22.2.2006 klo 04:47
Kehrääjät voivat olla perhosia (Bombycidae) tai lintuja (Caprimulgidae).
7. matts22.2.2006 klo 10:10
Sihteeri (lintu) ja täme, mike täme nyt on - sekreterare!
8. Olavi Kivalo22.2.2006 klo 10:10
Kehrääjät voivat olla myös ihmisiä (Hominidae).
9. Matti22.2.2006 klo 10:15
Rakuunaa kirveli väärät mausteet.
10. iso S22.2.2006 klo 10:40
Hopeaseppä voi olla kuusijalkainen tai noin kuusi jalkaa pitkä (kovakuoriainen tai ihan jotain muuta).
11. Jaska24.2.2006 klo 14:48
Aika läheltä skunkkia liippaa skinkki, joka on lisko. Monilla elukoilla on hauskoja nimiä, joista laatija voi halutessaan vääntää mukavia vihjeitä. Paka ja pakarana ovat kaksi et.amer. jyrsijälajia. Esim. SIITÄ ROUVA! ja SUURIMPANA! (= suurimpana lihaksena). Aksolotli lienee ristikkoväelle tutuhko lisko, vihjeenä esim. SEONNUT KOLLOISTA! Topi on afrikkalainen antilooppi. Paras vihje olisi tietenkin EI TANKKAA TASAMAALLA! Koviksessa huutomerkit voi tietysti jättää pois. Japaninhirvi on kuten muistamme japaniksi sika, siitäkin voisi laatija jotain jäynää saada kehitettyä.
12. sivullinen12.2.2011 klo 05:11
Eikö olisi aika ristikkoväenkin tajuta että titi EI ole mikään yöapina. Kyseessä on joku -80 luvun vanhan laatijajäärän moka. Yöapinat kuuluvat ihan eri sukuun kuin titi, joka on liikkeellä vain päivisin.
13. tonimikael12.2.2011 klo 09:30
On se vain mahtava juttu, että Jaska vain ratkoo ristikoita. ;)
14. PS12.2.2011 klo 10:20
Kolli on tavallisesti kissa, mutta kuljetusliikkelle kuljetettavaksi annetussa kollissa (häkissä) voi piillä mikä tahansa eläin.
15. Toinen sivullinen13.2.2011 klo 18:34
Jaskalle:
Miten niin "SUURIMPANA (lihaksena) -> PAKARANA" ?
Eihän pakara ole lihas, vaan ruumiinosa, jossa on kolme lihasta ja usein myös runsaasti rasvakudosta. Pakaran kolme lihasta ovat iso pakaralihas, keskimmäinen pakaralihas ja pieni pakaralihas.
Mitä taas tulee suurimpaan lihakseen, niin "Nelipäinen reisilihas [musculus quadriceps femoris] muodostaa yksinään yli puolet reiden lihasmassasta ja sitä pidetään elimistön suurimpana lihaksena".
(Lähde: Nienstedt, Hänninen, Arstila ja Björkqvist. 2004. Ihmisen fysiologia ja anatomia. 15. uudistettu painos. Sivut 157-159.)
16. Jaska13.2.2011 klo 18:45
Jäinpä kiinni vielä viiden vuoden jälkeen. Ei auta kuin hyvittää tekosensa aidon katumuksen saattelemana: LIHASTRIONA (8)
17. Eki17.2.2011 klo 12:00
Pate Mustajärvi laulaa selvästi "uukkometsosta". Uukko on uuhi eli naaraslammas. Millainen eläin tuo uukkometso sitten lienee?
18. Jaska17.2.2011 klo 12:03
Hermafrodiitti.
19. TJV26.6.2022 klo 16:58
Tässä alve keskustelua.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *