KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS VIIKONLOPPU 19.-20.9.2026

12805. IS Viikonloppu 19.-20.9.2026

Ylläpito18.9.2026 klo 12:46
Huomenna Brigitta Kalpa ja ehkä jopa täyskolmonen. Piiliksessä Henrik Lahtinen.
2. Joutilas19.9.2026 klo 14:26
Kukaan ei tällä kertaa suoralta kädeltä kirjoittanut sinisiä lauseita ristikkoon, arvaan ma? Vaikeusaste mielestäni kohdallaan, ellei jopa hieman alhainen. Hyviä vedätyksiä ja mukavia vihjeitä. "Perunoista ja kanasta" oli yksi makoisimmista. "Upoksissakin" ja "ad" odottavat vielä valaistumista, vaikka heikko aavistus onkin jo olemassa. Jälkimmäisen ratkaisu saattaa jo itsessään kuvata vihjettä, tai sitten ei? :)
Vasemman alakulman kuvasta ei varmuudella selviä ratkaisusana, mutta joku senkin tietänee; minä en. Kyllähän pääkuvakin sinisine lauseineen melko kryptinen on, ainakin tällaiselle vanhalle hömelölle.
Kiitokset Brigitalle osallistumisesta lauantain viettooni.
3. kike19.9.2026 klo 15:59
Jummi, olipas Brigitalta hyvä ristikko.
Pähkäiltävää riitti, luulen ymmärtäväni idean.
4. anna h20.9.2026 klo 10:07
Ihan täyskolmonen. Oli kyllä mukava ja hienosti laadittu ristikko. Juju aukesi melko loppuvaiheessa. Onneksi oli alan tietoa itselläni hallussa, se toki auttoi, muuten ehkä olisin huuli pyöreänä vieläkin. Kiitos laatijalle !
5. Jiikoo20.9.2026 klo 11:11
Huhhuh! Joitakin hajakirjaimia vailla on yhä ja ymmärryskin on paikoitellen koetuksella – ei vähiten sen osalta, miten pääkuva liittyy ”pääkuvalauseisiin” (sisäpiirijuttujako?), mutta kirjainkoodin 1–9 olin saavinani (korvonani, tiinunani?) kasaan ja toivorikkaana tekstiviestitin.
6. anna h20.9.2026 klo 11:27
Jiikoo, pääkuva hyvinkin oleellisesti liittyy sinisiin lauseisiin. En tiedä miten sisäpiirin luokittelisin tässä, ei kuitenkaan minkään salaseuran tietämystä. Sen verran erikoisuutta että veikkaan että kaikki eivät tätä (helposti) hoksaa, itsellänikin kesti kuten totesin, mutta kun keksin ymmärrys aukesi heti.
7. Rampe20.9.2026 klo 11:50
Muutakin voi olla vialla, mutta kaksi kirjainta puuttuu ristikosta ja samalla viimeisestä sinisestä sanasta.
Kumpaankaan lauseeseen en saa minkäänlaista järkeä. Kuten en myöskään kuvaan oikeassa alanurkassa "PUSTA"-ruudussa.
8. isoäiti20.9.2026 klo 12:15
Ainakin täyskolmosen verran tein töitä ristikon kanssa. Kaiken muun lisäksi olin kirjoittanut vasemman laidan yhden sanan vokaalit väärinpäin, joten askartelin nurkan kanssa turhaan pitkään. Anna h:n tavoin ymmärsin kohtalaisen helposti lauseiden idean, mutta en kyllä usko kenenkään kirjoittaneen niitä ristikkoon tuosta noin vain eli Joutilaan kanssa olen samaa mieltä. Rampe, "pusta"-vihjeestä tulee ihan järkevä sana.
Kiitokset laatijalle antoisasta ajanvietteestä!
9. isoäiti20.9.2026 klo 12:17
Rampe, tarkoitin pusta-ruudussa olevasta vihjeestä tulee ihan järkevä sana.
10. Jontte20.9.2026 klo 15:05
Olipas kalpa kehitellyt erinomaisen kolmosen. Ongelmaksi muodostui, kun en ymmärtänyt sinisen auton sanomaa. Tekoälyn avulla sen lopulta selvitin. Mutta niin se vain meni, että selätin ristikon tajuamatta pääkuvan ideaa. Ehkä en ole siinä asiassa ainoa.
11. PM20.9.2026 klo 15:53
Käytin eilen aikaa koviksen ratkontaan enemmän kuin kolmen tähden edestä, ja tänään vielä yritin pyristellä. Lopulta oli hyväksytttävä omien tietojen ja oivalluskykyjen riittämättömyys.

Hakukoneilla olen nyt löytänyt lisää ratkaisusanoja alun toistakymmentä, osa uusia, osa osaamattomuuksia. Silti on vielä ruutuja vailla kirjaimia. Pääkuva ei auta yhtään, ilmaisuista minkäänlaista käsitystä ja niissäkin kirjaimia puuttuu. Voi olla, että risteävissä on ratkontavirheitä. Kuvan autossa olen kyllä matkustanut, mutta en ajanut enkä omistanut. Muutamia kansan ko. biilille antamia kutsumanimiä tiedän

Tekoälykään ei auta, en esim. löydä yhtään sopivaa saaristolintua, kun niitä laatijan (ja myös usean ratkojan hyväksynnän) mukaan tulisi olla ainakin kaksi.

Tämän koviksen ratkontani jo lopetin. Kun aikansa hakkkaa päätään seinään, pitää ymmärtää vaihtaa suuntaa. Tuonnempana toivoisin jonkun ystävällisesti kertovan täällä, mitä pääkuvasta olisi pitänyt osata oivaltaa.
12. Kaapo20.9.2026 klo 18:10
En myöskään ymmärrä lauseita.
Kummallinen tuulilasinpyyhin.
13. Jiikoo20.9.2026 klo 18:29
Lainaus: 11. PM 20.9.2026 klo 15:53
”Kuvan autossa olen kyllä matkustanut, mutta en ajanut enkä omistanut.”

[Minua ei auttanut sekään, että olen vuosina 1976–79 kuvan ajoneuvon sisaraluksen vuosimallia 1968 valitettavasti omistanut ja sillä ajanut. Keski-Eurooppaakin sillä koluttiin Sveitsin Alppeja myöten, vaikka sattui olemaan onneton yksilö – sen toistuvista konerikoista sai kärsiä aina juuri kesälomien aikaan. Väriltään se oli punainen, lieneekö sillä sitten ratkaisun kannalta mitään väliä... ]
14. happonen20.9.2026 klo 19:50
Paras Kalpa minkä olen ratkonut. Varsin tiukka, piti tilata jo kolmas mallasjuoma ja turvautua parin jumittavan nurkan avaamiseksi apuvälineisiin.

Erinomainen idea pääkuvassa, piti kyllä ihan loppumetreille asti ihmetellä mistä on kyse. OLI TULLA MANSEEN on kyllä sanana AAA-luokkaa ja PERUNASTA JA KANASTA on myös ihan priimaa.

Olen monesti dissaillut Kalpaa mutta jos tällaista tavaraa tulee jatkossakin niin pyydän nöyrästi anteeksi ja liityn fanijoukkoihin. Kiitos!
15. Jiikoo20.9.2026 klo 20:02
Pakko oli palata funtsimaan näin kolmantena päivänä, vaikka ratkaisuni tulin lähettäneeksi eilen. Pikku muutosten avulla sain tyhjät ruudutkin täyteen ja pääkuvan sekä ”pääkuvalauseiden” merkityskin alkoi googlailun myötä likimain avautua, samoin oli avautuvinaan pikku kurkistusikkuna vihjeen ”ad” maailmaan. Onneksi minun ei tarvinnut katua eilistä ratkaisun lähettämistä: muutosten tarvetta ei ilmennyt.

Olipahan pahan Koviksen saanut laatijamme aikaan, minulle oli vähällä käydä kalpaten!
16. Ritu20.9.2026 klo 21:03
Eilen aloittelin kovista vähän laihoin tuloksin. Ei auennut monikaan vihjeistä.
Tänään (tuskallisen aamun jälkeen, josta tuonnempana lisää) löysin uuden yrityksen myötä vähän helpomman aloituskohdan, josta pääsin liikkeelle. Tämän visaisuusasteen ristikoissa joudun aina kokemaan sellaista etanamaista vauhdinhurmaa. Eteenpäin ei nopeammin pääse, vaikka kuinka pinnistäisi.
Sinisten salaisuus ei ole auennut minullekaan, vaikka pääkuvan menopelillä olen joskus vuosikymmeniä sitten ajanut jokamiesluokkaa niin jäällä kuin hiekkateillä ja välillä ojanpohjiakin kyntäen. Ajohaalarini on muuten edelleen tallella.

Tässä ristikossa sain useamman ratkaisusanan risteävien avulla, joihin kesti aikansa löytää yhteys vihjeeseen. On se yhteyden löytyminen aina vaan yhtä riemastuttavaa. Ja varsinkin näissä jo täällä edellä mainituille vihjeille ratkaisusanoineen iso peukku täältäkin.
Mutta on minulla matkaa vielä maaliin. Jokunen kirjain puuttuu. Lienevätkö kaikki sinisetkään oikein, kun intuitio sanoo, että niissä pahasti joku tökkii.

Palaan tuohon mainitsemaani aamun tuskallisuuteen. Tuskan syynä ei ollut ristikko vaan migreenikohtaus. Migreeni on ollut yksi elämäni suurimmista haasteista. Lääkityksestä huolimatta silmien valonarkuus on ennen kohtausta ja pitkään kohtauksen jälkeenkin niin kivulias, ettei digiristikoiden ratkonta tulisi pieneen mieleenkään. Niitä kun välttelee kohtauksen pelossa ihan terveinäkin päivinä.
Viikonlopun IS:n Ristikkoakatemian palstalla Rustarin Riitta vertaili digi- ja printtiristikoita keskenään. Molemmissa on varmasti hyvät puolensa eikä niitä ole tarpeen asetella vastakkain.
Hiljattain vietettiin myös yleistä migreeniviikkoa ja eurooppalaista migreenipäivää. Sen ja
aamullisen migreenikohtauksen jäljiltä toivonkin, että migreeniystävällisempi paperiristikko voi hyvin ja elää pitkään tulevienkin sukupolvien iloksi.
Paperinen printtiversio Ilta-Sanomista mahdollisti minullekin tänään tämän ilon. Muutoin olisin saanut unohtaa ratkomisen tältä päivältä.
17. Ylläpito21.9.2026 klo 18:21
Viitaten erääseen poistettuun kommenttiin. Piiliksen pystysuoraan kolmonen on laatijankin kanssa todettu epätarkaksi ja ratkaisuun lisätty toinen vaihtoehto. Tällaista pyritään ehdottomasti välttämään. Totesimme että mies ja nainen ovat todella väljiä vihjeitä.
18. PM21.9.2026 klo 19:48
Kiitos Ylläpidolle.

Omassa Piiliksen ratkonnassani ps3 on vailla piilokirjaimia (en kuitenkaan ole täällä asiaa kommentoinut) enkä lehdessä olevalla vihjeellä niitä löydä.

Eräs toinenkin ps sana on vielä piilokirjaimeton, sen osalta saatan vielä onnistua.
19. Jaska22.9.2026 klo 14:04
Tähän on tultu: yksikään IS-lauantain kolmesta ristikosta ei täyty järkeen käyvästi. Koviksen kaakkoiskulmassa syyn täytyy olla oma virhe, piiliksessä puolestaan yhden vihjeen vajavaisuus, jonka takia myös 1 vaakaan jäi auki. Lisäksi 1 pystyyn saamani sana lienee eriskummallisuudessaan väärin. Taviksessa ylärivin toisen vaakasanan kaksi ensimmäistä ruutua jäivät tyhjiksi. Vihje 3xMM ei kerta kaikkiaan mene jakeluun.

Ulostuloni jatkona seuraa ulosmeno. Lenkkisää mitä mainioin.
20. anna h22.9.2026 klo 14:12
Jaska, ylläpito on jo todennut että piiliksen p3 ei ole ihan korrekti. Taviksen 3 x MM on sen sijaan ihan puhdasta matematiikkaa, peruskoululainenkin osaa. Sanon koska ei ole palkintotehtävä.
21. Jaska22.9.2026 klo 14:13
Piti kääntyä ovelta takaisin. Typerä jakeluhäiriö ohi! Tavis siis sentään ratkottu.
22. Ylläpito22.9.2026 klo 15:33
Ps3 on korrekti mutta liian väljä.
23. faketaxu22.9.2026 klo 16:22
Rustarilta vähän erikoista tekstiä akatemiassa.

"Vähäisestä digiristikkokokemuksen puutteestani johtuen en osaa sanoa..."

Luulisi osaavan ihan hyvin, jos kokemuksen puutetta on vain vähäsen?

Noh, asiaan.

Parasta Kalpaa mitä muistan. Eilen täyttyi noin puolilleen ja tänään vähän lisää. Vaatinee apukeinoja jottaa saan valmiiksi. Täys kolmonen mulle.
24. Jaska22.9.2026 klo 17:48
Kiitos vaan vanhan kertauksesta, mutta minä luen aina kaikki IS-lauantaisäikeen kommentit, siis tässä myös numeron 17. Uusmuotoilu: En keksinyt pystykolmosen ratkaisusanaa, osasyynä vihjeen liian väljä muotoilu.
25. iso S22.9.2026 klo 20:56
Minulle tämä Kalpan luomus oli hyvinkin pullea kolmonen. Kynsin hampain eteni, mutta täyteen en uskonut saavani. Eilisillan jälkeen oli vielä kuuden sarakkeen kaista oikeassa reunassa täysin levällään. Nyt se täyttyi vajaassa puolessa tunnissa.

Yhtä sun toista yritin googlata, jokseenkin turhaan. Vihdoin laitoin vihjeeseen natsata yhden arvauksen ja siihen nojaten tärppäsi.

Kolmea kuplaa olen ajanut, kutakin kerran tai miten sen ottaa, yhden pysähdyksen taktiikalla. Maksani ei riemuinnut eikä noista kerroista ollut mitään apua lauseiden ratkaisemiseen eikä ymmärtämiseen.

Sana vihjeeseen ad tuli poikittaisista ja sen jälkeen oli helppo arvata miksi ja yhdellä haulla vahvistui riittävä yhteys.

Upoksissakin taitaa olla vähän kaukaa haettu ratkaisu, mutta senkin luulen ymmärtäväni. Olen asunut Kaukaan hajujen ajoittaisessa vaikutuspiirissä, mutta yhteys ei tule sieltä kaukaa. Joka tapauksessa, olen kiertänyt mm. tahkoa (yhteys ei tule siitäkään) ja nähnyt olettamani ratkaisun upoksissa.

Tämän tason ristikot ovat mukavuusalueeni ulkopuolella. Liian raskas prosessi ja osa jäi ymmärrystä vaille. En syytä ristikkoa, varmaan hieno kokemus "molemmalle onnekkaalle osaajalle!"
26. Ritu22.9.2026 klo 22:33
Minulla edelleen sinisten sisältö avautumatta. Ei vain kellot soita, että mitä siinä haetaan takaa. On tunnustettava, että kyllä se ihan pikkasen ärsyttää olla tässä pöljyyden kuplassa ja jäädä odottamaan selitystä.

Tuo iso S:n mainitsema vihje UPOKSISSAKIN ratkaisusanansa kanssa avautui kyllä minulle. Toki tyrkytin siihen ensin väärää sanaa itsekin, mutta oikean osuessa kohdalle välähti.
Vihjettä voisin mielestäni pitää itselleni jonkinlaisena kotikenttäetuna, jonka vuoksi en osaa kuvitella siihen jotain muuta ratkaisuvaihtoehtoa kuin mitä siihen sain.
Saapi sitten nähdä onko se haettu oikea ratkaisu. Mutta en osaa saamaani ratkaisua vääränäkään pitää, vaikka siihen muuta haettaisiin.
27. iso S22.9.2026 klo 23:38
Ritu, jos sinulla on kotikenttäetu niin luulen arvaavani mitä tarkoitat. Minulla ei ole samaa etua, joten en ymmärrä sanasi yhteyttä vihjeeseen. Minulla on eri sana, mutta voihan se olla ertä minun luuloni sinun kotikentästäsi ovat vääriä.

Piilosanojen suhteen olen no5 enkä ymmärrä kaikkia alan hienouksia, niiden puuttumisesta puhumattakaan. Minä olin näkevinäni vihjeessä p3 sekä piilo-osan että suoran osan. Ratkaisuni istuu molempiin eikä riitele v1:n kanssa. Johtunee varmaan siitä väljyydestä että tuntui kuitenkin jotenkin haljulta.
28. Jaska23.9.2026 klo 11:25
Uusi aamu kirkasti myös piiliksen hämystään. Nimittäin suoraa vihjettä vaille jääneen pystykolmosen ja sen myötä koko piiliksen näppärimmän vaakaykkösen.

PItäisiköhän vielä vilkaista koviksen - anteeksi pahiksen - kaakkoisnurkkaa. Voi olla, että minun klassikkopuolikkaani on väärin. Hienoinen haisti minulla on myös anna h:n alan tuntemuksesta (4.) Se selittää ja selättää siniset.
29. Saarivaari23.9.2026 klo 17:33
Sain Kalpan koviksen täyteen ymmärtämättä sinisten lauseiden logiikkaa. Kysyin AI Geminin Pro-versiolta selitystä. Sain täydellisen raportin muutamassa sekunnissa. Nyt käsitän vaikka en ole koskaan moisesta jutusta kuullutkaan!
30. Mumma24.9.2026 klo 17:49
Huh huh, tarvittiin lapsenlapsi tietoineen selventämään jutun idean.
31. Rampe24.9.2026 klo 19:07
Jos tekoälyä tarvitaan laatimiseen ja ratkomiseen, alkaa tämä ratkojien puuha siinä välissä olla turhaa.
32. Rontti24.9.2026 klo 21:02
Lainaus: 29. Saarivaari 23.9.2026 klo 17:33
Sain Kalpan koviksen täyteen ymmärtämättä sinisten lauseiden logiikkaa. Kysyin AI Geminin Pro-versiolta selitystä. Sain täydellisen raportin muutamassa sekunnissa. Nyt käsitän vaikka en ole koskaan moisesta jutusta kuullutkaan!

En tarvinnut Geminin Pro-versiota. Ilman Geminiä ei olisi minullekaan selvinnyt idea. Ehkä Brigitta sentään tiesi entuudestaan.
33. Funny24.9.2026 klo 21:14
Pelkäänpä, että ihmisten äly surkastuu sitä mukaa kuin tekoälyn käyttö yleistyy.
34. PM25.9.2026 klo 09:56
Tekoäly tulee tai on varmaankin jo tullut mukaan ristikkomaailmaan (31, 33) kuten aiemmatkin tekniset välineet.

Aloittaessani ratkojana oli Kielosia ja Nykäsiä, aivan uusia ja outoja minulle, ja kummastelin niitä. Asian valjettua tuntui aivan luonnolliselta, että etenkin laatijat näitä laajoja sanastotietolähteitä käyttivät. Luultavasti joillakin ratkojillakin oli ja on edelleen niitä hyllyillään. En muista nähneeni niiden käyttöä kritisoivia mielipiteitä. Itse en niitä hankkinut, pidin tietokoneita parempana vaihtoehtona, vaikka hakukoneita ei tuolloin vielä ollut. Aloitin tietokoneiden parissa lähes 50 v sitten.

Vähitellen alkoi tietokoneympäriröön alan toimijoiden toimesta tulla apuvälineitä. Nekin hyväksyttiin, ensin uskoakseni laatijat ja sitten ratkojat ryhtyivät niitä käyttämään aiempien "sukunimityyppisesti" nimettyjen välineiden ohella. Ajan kuluessa uskoisin ristikoiden sanastojen vähitellen monipuolistuneen, ja murresanojen käytön ehkä vähentyneen samalla.

Työvälineitä tuli lisää, eri hakukoneita tarjolle, ja maantiede tarjosi sanoja laatijoille, kun kartat löytyivät tietokoneilta. Samoin ratkojat niistä ratkaisusanoja etsivät, tuskailivat, päivittelivät ja päivittivät tietokoneohjelmien versioita.

Välineiden kehittyessä rytmi on nopeutunut, vähemmän aikaa vastausten palauttamiseen, nopea palkintoarvonta, ja sitten jo tulee uudet ristikot saataville.Myös vihjeet ovat paljon edistyneet ja hyötyneet tietokoneiden käytön myötä vuosien ja vuosikymmenten mittaan.

Tekoäly on yksi kehitysaskel tässä jatkumossa eikä tätäkään askelta tulisi arkailla. Laatijoista useat tekoälyä joka tapauksessa hyödyntävät, joten ei siitä pois voi jäädä lopulta tuskin kukaan laatija. Haaste laatijoille on osata pitäytyä oikeassa ja kohtuullisessa vaatimustasossa. Liian vaikeat tai laatijoiden isolta joukolta ratkomatta jäävät kun aiheuttavat ratkojissa turhautumista ja purnailua. Tekoäly osaa poimia laajoista tietoaineksista myös pienen piirin juttuja, joiden käyttämisessä laatijoiden olisi osata olla kriittisiä. Etenkin jos/kun laatimus on kohdistettu laajalti ratkottavaksi.

Esimerkkejä viime viikoilta olisi, jätän hienotunteisuussyistä mainitsematta.

Aivan kuten sanastokirjojen, hakukoneiden ja muiden ratkontavälineiden kohdalla ratkojat voivat tehdä valinnan tekoälyn käytöstä, käyttääkö vai jättääkö käyttämättä. Oma kokemus on menossa siihen suuntaan, että yhä haasteellisemmaksi muuttuu olla käyttämättä uusimpia tarjolla olevia välineitä.

Tämä postaukseni on suoraa tajunnanvirtaa tältä aamulta. Puutteellinen, poukkoileva ja muistinvarainen. Ehkäpä näitä vaiheita voitaisiin käsitellä laajemmin vaikkapa IS:n Ristikkoakatemia-kirjoituksissa.
35. Funny25.9.2026 klo 12:11
Onpa minullakin jotain sanottavaa tuohon tietolähteiden käyttöön. Ratkoja voi yrittää pärjätä ilman niitä, mutta laatijan ei kannata. Laatijoilla on aina ollut hyvä syy käyttää kaikkia tarjolla olevia tietolähteitä, Nykästä, Kielosta, Googlea ynnä muuta. Vaikka päässä riittää sanoja omasta takaa, kannattaahan usein tarkistaa, onko sana oikea, ja mitä se tarkoittaa. Vihjeitten tekoa ne tietenkin helpottavat suuresti, löydetään kaikki hyväksyttävät vaihtoehdot.

Ristikoissa olisi paljon enemmän virheitä, jos laatijoiden pitäisi toimia muistinvaraisesti. Samahan pätee suunnilleen joka alalla, erilaisia ohjekirjoja tarvitaan. Mitä sanoisitte, jos joku tuomari lätkisi tuomioita tutkimatta koskaan lakikirjaa?

Se on laatijalle varmaan jonkinmoinen ongelma, jos hän tietää paljon enemmän sanastoa kuin keskimääräinen ratkoja. Esim. Vuokilalla ja Vaalamolla sekä varmaan monella muulla on tiedossa paljon erikoisalojen sanastoa, jonka käyttöä heidän on pakostakin yritettävä rajoittaa, muuten syntyy nurinaa, kuten välillä nähdään. Eivät he mitään tekoälyä tai erikoistietolähteitä noiden kanssa tarvitse, toisin kuin monet ratkojat kuvittelevat.
36. Rontti25.9.2026 klo 14:28
Olisi kiva, jos Brigitta itse kertoisi, miten hän päätyi aiheeseen. Satunnainen löytäminen netissä, tilanne jossakin liikkeessä tai lastenlapsilta saatu vinkki.
37. PM25.9.2026 klo 15:22
Joo, koviksen sinipohjaisia odotan minäkin vastausajan päätyttyä tänne. Samoin toivottavasti joku kertoisi ratkaisusanat piiliksen vohjeistä ps3 ja ps13.
38. Jaska25.9.2026 klo 16:07
ps3 MULLAT. Vihjeestä puuttuu suora osa, esim. kevyetkin (kepeätkin). Koko vihje siis Hyväksytty kevyetkin mies ja nainen,

ps13 NORSSI. Nori on japanilainen leväruoka. Keskellä on kaksi S-kirjainta, joista kumpi tahansa kelpaa pienuuden osoittajaksi:)
39. Ylläpito25.9.2026 klo 16:12
Ps3 MILJAT tai MILKAT.
40. PM25.9.2026 klo 16:36
Kiitos.

Nori on uusi.

Hyväksytään lienee useimmiten ollut A.
Ylioppilastutkinnon kaikki muut arvosanat paitsi I(mprobatur) ovat hyväksyttyjä.
Onko nyt siis niin, että ristisanatehtävävihjeissä voi hyväksytään olla myös B, C, M, E ja L?
Monilla näistä kirjaimista on muukin ehkä tunnetumpi merkitys.
41. Jaska25.9.2026 klo 17:44
39. Enpä hoksannut, että väljyys tarkoittikin duaalia.
42. iso S25.9.2026 klo 18:19
Sama vika, Milka ei tullut mieleen naisena. Sitten olisi tullut, jos viheessä olisi ollut vaihtoehtoina mies ja suklaa.

Nori on tullut aiemmin vastaan ratkaisusanana (vihjeenä sushiaines) ja pari kertaa vihjeenä (ratkaisuna levä). Alkaa olla tuttu ju tai ainakin hyvänpaikantuttu. Sitä odotellessa, että Mika Salon ex-vaimo vihjeitetään japaniläinen merileväkö.

Lainaus: 40. PM 25.9.2026 klo 16:36
Hyväksytään lienee useimmiten ollut A.
Ylioppilastutkinnon kaikki muut arvosanat paitsi I(mprobatur) ovat hyväksyttyjä.
Onko nyt siis niin, että ristisanatehtävävihjeissä voi hyväksytään olla myös B, C, M, E ja L?

Kyllä kai periaatteessa ehkä, onhan tässä Pandoran lipas avattu kirjaimella M (magna cum laude approbatur, suomeksi 'suurin kiitoksin hyväksytään'). Hyväksytty mikä hyväksytty, mutta ehkä tässäkin on sitä väljyyttä, kun oli puhdasta hyväksymistä menty liioittelemaan. Suosittelen pitäytymään a:ssa, liiallinen kehuminen on epäsuomalaista.

Muinainen luokkatoverini oli ylioppilaskirjoituksissa meistä puhtaimmin hyväksytty: kirjoitti neljä a:ta. Se on taitolaji ylittää joka kerta rima pienimmällä mahdollisella marginaalilla.
43. Marikki25.9.2026 klo 18:27
Lainaus: 39. Ylläpito 25.9.2026 klo 16:12
Ps3 MILJAT tai MILKAT.

Eikö MELIAT kävisi myös.
44. Ylläpito25.9.2026 klo 18:52
MELIAT, ei huano.
45. Matias-Myyrä25.9.2026 klo 20:08
Tuohon sopisi jotenkuten myös MALVAT (Alva on Edisonin toinen nimi, vaikka Alva onkin enemmän naisen nimi)
46. Jaska25.9.2026 klo 20:47
Entä MIllat, Mallat? M tarkoittaa myös miehiä (Messieurs).
47. Jontte26.9.2026 klo 06:59
Nyt kun on sallittua niin kysyn ja odotan teiltä vastausta. Ristikon oikeassa yläreunassa on vihje ad. Mikä on siihen vastaus ja miksi?
48. anna h26.9.2026 klo 07:46
Jontte, minä ajattelin Bad Biisi
49. Jontte26.9.2026 klo 08:07
Kiitos anna h. Minulle täysin ufo juttu, mutta kun selvitin asiaa netin avulla, niin varmaankin olet oikeassa. Kiitos
50. Rampe26.9.2026 klo 10:06
Tosiaan, tänään saa jo kysellä ja vastata. Ja minua on koko viikon vaivannut tuo sinisten lauseiden viimeinen sana.
Kertokaa se minulle!
51. anna h26.9.2026 klo 10:49
En muista enää lauseita, ei ole lehti tallella, mutta idea oli kuplatee. On trendikahviloiden yksi suosikkijuoma.
52. Rampe26.9.2026 klo 10:57
Kuplateen idean minäkin jossain vaiheessa ymmärsin, vaikken ollut koskaan sellaisesta kuullut. Mutta viimeisestä sanasta puuttuu kaksi kirjainta.
53. Saarivaari26.9.2026 klo 11:08
Lainaus: 31. Rampe 24.9.2026 klo 19:07
Jos tekoälyä tarvitaan laatimiseen ja ratkomiseen, alkaa tämä ratkojien puuha siinä välissä olla turhaa.

Kaino huomautus: Käytin tekoälyä vasta saatuani ristikon täyteen, koska moinen juoma on ikäiselleni tuiki tuntematon. Ja monet muut juomat olen itseltäni jo kieltänyt.
54. anna h26.9.2026 klo 11:09
Jos oikein muistan viimeinen sana oli twisti
55. eol26.9.2026 klo 11:18
Joo, TWISTI se minullakin on. (Tai toisella piilokirjaimella TVISTI, kumpikin löytyy Kielitoimiston sanakirjasta.) Mielestäni tämä sana muuten kuuluu vain ylempää lähteviin sinisiin, ei siis alempaa lähteviin.
56. Rampe26.9.2026 klo 11:29
Niin näköjään on, vaikka itse kuvittelinkin sen liittyvän myös alempiin.
Kyllä se sopii minunkin tyhjiin ruutuihini, vaikka sana tässä merkityksessä on ollut minulle tähän saakka outo.
Tosin aika harva sitäkään tiesi, että Lammio inhosi Rokassa twistin ylivoimaa, ennenkuin Juice sen meille kertoi.
57. Brigitta26.9.2026 klo 14:25
Rontti pyysi tarinaa. Valitettavasti tähän ei liity mitään Elämäni biisi-tyyppistä mielenkiintoista juttua. Aloin miettiä, että tekisin jotain juttua jostain autosta. Kupla tuli mieleen ja kun monta kertaa viikossa kävelen Bocacha-nimisen kahvilan ohi, sitten kuplateekin välähti mieleen. Kyseisen kahvilan ikkunan yläpuolella lukee mm. bubble tea. Kuplatee oli kyllä tuttu jo vuosien takaa, mutta vasta tänä kesänä niitä on näkyny vähän useammin jonkun kädessä täällä Turun keskustassa. Huvittavaa kyllä, että kun olin etsiny kuvan ja laittanu siitä menevät lauseet, bongasin jonkun kuplien kokoontumisen Aurajoen rannassa. Ja kun olin lähettäny ristikon Ekille, Raision Mylly-nimiseltä kauppakeskukselta tuli mainosvihkonen, jossa mm. oli Bobo-kahvilan tarjous, kaksi normaalikokoista kuplateetä kympillä. Ja jos joku nyt ihmettelee tätä Turku-keskeisyyttä, niin paljastettakoon, että olen nyt asunut täällä neljä vuotta. Lähellä lapsenlapsiani. Ja olen oikein tyytyväinen. Myös saamaani palautteeseen. Iso kiitos!
58. Brigitta26.9.2026 klo 14:33
Rampelle vielä. Et sitten huomannu, että Eki käytti twisti-sanaa selittäessään miten sitä Hesarin perjantairistikon ideaa aikoo jatkossa jalostaa.
59. Rampe26.9.2026 klo 14:52
Brigitta, se minulta meni tosiaan ohi! Mutta näköjään vanhanakin oppii uutta. Se, että pysyykö se muistissa, onkin kokonaan toinen juttu.
60. Rontti26.9.2026 klo 15:03
Kiitos tarinasta. Toisin kuin sinulle, kupla- eli pallerotee oli minulle ja monelle muulle outo juttu, jota tekoälyn kanssa sitten selviteltiin. Kohtuuttoman vaikea ei selvittämistyö minusta ollut ja jotain ihan uuttakin oppi siinä samassa.
61. Mie27.9.2026 klo 09:03
Siniset lauseet? Itsellä ylempi vaakaan syötävät ja seuraavan sanan loppu... met

Alempi juo jolla p.ksut ja sitten puuttuu lopuista kirjaimia
62. Mie27.9.2026 klo 09:04
Siis juojilla
63. Justiina27.9.2026 klo 09:14
Lainaus: 61. Mie 27.9.2026 klo 09:03
Siniset lauseet? Itsellä ylempi vaakaan syötävät ja seuraavan sanan loppu... met

Alempi juo jolla p.ksut ja sitten puuttuu lopuista kirjaimia

Syötävät helmet tosi outo twisti ja juojille paksut pillit, näin ainakin minulla.
64. Justiina27.9.2026 klo 09:18
Tai olisiko "juojilla" parempi.
65. PM27.9.2026 klo 13:08
Kuplatee ja (B)ad (B)iisi olivat never heard-osastoa, samoin twisti tässä yhteydessä käytettynä, ja lisäksi ratkontaani jäivät postausten (61, 63) kirjainepäselvyydet.

Ei lukeudu suosikkikovisteni joukkoon.
66. Rontti.27.9.2026 klo 13:23
Lainaus: 64. Justiina 27.9.2026 klo 09:18
Tai olisiko "juojilla" parempi.


On ilman muuta - itsellänikin oli Irene, mutta Irena on erityisesti puolalainen nimi.
67. Jiikoo27.9.2026 klo 22:56
Seuraava vuodatus meni ensin vahingossa väärään säikeeseen enkä heti huomannut, pahoittelen!

Pitänee tunnustaa, että minulla meni kaakonkulman sinisissä pahan kerran plörinäksi. Sain vihjeestä ”Seilin synkkää historiaa” sanan sellaisen kuin SAIRAALA älyämättä sitten kyseenalaistaa sitä. Sairaalahan siellä todellakin oli, mutta olisi toki pitänyt jaksaa huomioida sekin, mihin sairauteen laitos oli keskittynyt (nimessä huomattavan monta samaa kirjainta samoissa paikoissa kuin sanassa SAIRAALA). Minähän olen Seilissä jopa käväissytkin, omalla veneellä, vuonna 1994, ja saanut silloin tietoa saaren historiasta... No, väärä sana tässä johti siihen, että alempi sininen oli ristikossani paremman puutteessa niinkin tanakkaa tavaraa kuin JUOJILLA PAKSUT AIOLIT! En myöskään osannut odottaa ristikkooni lainasanaa TWISTI ja sen tilalla onnahteli sana TOISTI. Tuo sairaala poiki risteäviin parikin epäsanaa, joten tiesin kyllä ratkaisussani olevan tällä nurkalla jotakin feelua.

Kahvilakulttuuri on jäänyt minulle varsin vieraaksi ja kuplateen kanssa en ole ollut tekemisissä ennen tätä ristikkoa. Mielessäni ehti käväistä sellainen etäinen mahdollisuus kuin merkkipäiväkakkuihin tulostettavat syötävät kuvat.

Vika on minussa, laatijalle annan synninpäästön. Ratkaisukoodin 1–9 rohkenin lähettää, koska kaikki koodikirjaimeni tuntuivat olevan varmanoloisissa, järkevissä ja vihjettä vastaavissa sanoissa.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *