KESKUSTELUT > RISTIKOT > PELIKAANILANDIASSA TAPAHTUU
12520. Pelikaanilandiassa tapahtuu
Ylläpito17.4.2026 klo 21:35
Tänään oli vipinää, ei ainoastaan siksi, että palohälytyksen takia tyhjennettiin koko virastotalo, myös Pelikaanin toimituksen paikalla olleet ihmiset ajettiin ulos asti.Krypto Pelikaani 5 meni painoon ja Passeli Pelikaani 3 tuli jo painosta, se ilmestyy vapun takia jo ensi viikon lopussa.
Päämajassa myös printattiin huomisen Piilosana SM 2026:n kilpailutehtävät. Lisäksi sieltä on tulossa kaikille paikalle tulleille osallistujille ja kutsuvieraille yhteisöjäseneltä näkyvä muisto kisasta.
2. Ylläpito24.4.2026 klo 22:34
Tänään kannettiin toimistoon ennen vappua ilmestyvä Krypto Pelikaani 5 kauniilla keväisellä kannella, jonka on ottanut ristikkotaiteilija Petri Kuhno. Lehdessä on luontoteema ja runsaasti Petrinkin kuvia. Hän on piirustustaitonsa ohella myös ansioitunut lintukuvaaja ja -bongari.
3. Ylläpito27.4.2026 klo 15:59
Ensimmäiset ovat tänään saaneet uuden Krypto Pelikaanin 5/2026 ja johan oli löytynyt virhe. Sivun 22 Poikkiteloin-tehtävän teksti ei täsmää ruudukkoon eli teksti on väärä. Julkaisemme sivun oikean tekstin kanssa maistíaisena ja virhepalvelussa. Kovin harmillista, koska kyseessä oli aika hauska idea.
4. Ylläpito29.4.2026 klo 10:22
Krypto Pelikaani on vasta tulossa lehtipisteisiin, mutta olemme nyt saaneet korjatun version verkkoon, sekä maistiaisiin että virhepalveluun.Lisäksi Punaisen Pelikaanin pieniä epätarkkuuksia on lueteltu virhepalvelussa, kiitos kaikille tarkkasilmäisille!
5. Ellen29.4.2026 klo 13:28
Lainaus: 4. Ylläpito 29.4.2026 klo 10:22Krypto Pelikaani on vasta tulossa lehtipisteisiin, mutta olemme nyt saaneet korjatun version verkkoon, sekä maistiaisiin että virhepalveluun.
Lisäksi Punaisen Pelikaanin pieniä epätarkkuuksia on lueteltu virhepalvelussa, kiitos kaikille tarkkasilmäisille!
Mistä mainitut verkkosivut löytyvät?
6. Ylläpito29.4.2026 klo 14:16
pelikaaniristikot.fi
KOMMENTOI