KESKUSTELUT > RISTIKOT > SK 6/26

12204. SK 6/26

Adelina5.2.2026 klo 14:33
Toni Pitkälän kaksitähtinen ristikko haastoi minua pitkään. Vähän väliä sain tuhahdella, että miksen tätä heti keksinyt. Pienet tauot selvästi auttoivat miettimisessä. Harmaita aivosoluja sai hieroa. Oma arvioni ristikon vaikeustasosta olisi 2 1/2.

Antti Parkkisen piilosanan kanssa kävi taas niin, että sain usein ensin sanan arvattua ja vasta sitten pääteltyä, mistä vihje kertoo. Alkuun piilosana vaikutti niin vaikealta, että luulin jo sen jäävän kesken. Malttamattomana piti kuitenkin selvittää tehtävä loppuun. Kirpakka pakkanen ei houkutellut ulos, joten mikäs tässä oli ratkoessa.
2. PM5.2.2026 klo 17:46
Melko vähän piiliksen vihjeitä sain auki ensi lukemisella, mutta sitten kuitenkin onnistuin yhdellä istunnolla ratkomaan tehtävän. Hyviä vihjeitä oli, ensin nousi esiin kolme oikein hyvää ja sitten neljäs, mielestäni paras. Se oli ps4. Viimeisenä löytämäni vastaussana oli vihjeeseen vs9. Eikä se ole edes vaikea!

Ristikkoa silmäilin aluksi tovin, etsien alkuun pääsyä. Sellaisen löydyttyä se olikin sitten menoa. Miellyttävät pikku jipot pääkuvan lähistöllä sopivat hyvin kaksitähtiseen.
3. Jiikoo5.2.2026 klo 19:52
Lehden laatikosta noudettuani sain parkkispiilikseen yhden sanan, minkä jälkeen lähdin happimyrkyttämään itseäni ladulla 14 km:n verran. Myrkytys onnistui: loput sanat löytyivät ilahduttavan iisisti.

Pitkälän ristikossa (**) ei alkuunpääsy ollut lainkaan helppoa, mutta tahti nopeutui sittemmin niin että tähditys kelpaa minulle hyvin. Ratkontakokemus odotuksiin nähden hyvin samantyyppinen kuin eilissäehtoona ratkomassani Pitkälässä (PuPe 1/2026 s. 23, rankkaus **½).
4. Jiikoo5.2.2026 klo 19:57
Lainaus: 2. PM 5.2.2026 klo 17:46
”Hyviä vihjeitä oli, ensin nousi esiin kolme oikein hyvää ja sitten neljäs, mielestäni paras. Se oli ps4.”

Komppaan, vihje ps4 oli todellakin mainio! Taisipa ratketa minulla viimeisenä.
5. Hese6.2.2026 klo 09:32
Ristikon matemaattisen vihjeen ratkaisu vähintääkin herättää kysymyksen, miten laatija on tuon ajatellut.
6. Jiikoo6.2.2026 klo 10:36
Hese, sama ärsytti vähän silmää minullakin: ei tunnu vastaavan oikein matematiikan ”virallista” terminologiaa.

[Algebrasta tuli mieleeni, että tänään pitäisi pistäytyä naapurikaupungin Albergassa viemässä pieni tervehdys sen kunniaksi, että esikoisella tulee elonpäiviä täyteen yhtä vaille latinan L, kuinka paljon se arabialaisittain lieneekin.]
7. PM6.2.2026 klo 11:30
Ratkoessani ristikkoa tuo matemaattinen vihje vaikutti olevan ok.
8. Jontte7.2.2026 klo 06:54
Pitkälän ristikko on hyvä. Minulle noin 2+. Yksi kohta jäi auki. Ihan ylhäällä on vihje "luen niitä tälläkin". Mistähän siinä on kyse? Minulla taitaa olla joku kohta väärin.
9. Tallukas7.2.2026 klo 15:55
Täytyy kai tyytyä lähettämään kirjainjono, kun vihje - hups kun taisin keksiä senkin. Siis "sarjan 26." ratkaisusana tuli mieleeni, kun tätä kirjoittelin. Jos auttaa yön yli nukkuminen, niin auttaa kyllä kirjoittelukin. Sanoisin kyllä, että tämä oli minullekin yli 2-tähtinen.
10. Eikka7.2.2026 klo 16:20
Lainaus: 5. Hese 6.2.2026 klo 09:32
Ristikon matemaattisen vihjeen ratkaisu vähintääkin herättää kysymyksen, miten laatija on tuon ajatellut.


Valistunut arvaukseni on, että termit eivät ole ******llä, eikun laatijalla, ihan tuoreimmassa muistissa. Jos oikein laveasti ajattelee ja pudottaa tuosta binomista osan pois, voisi ajatella, että ratkaisu on myös matemaatikan osalta oikein.
11. PM7.2.2026 klo 18:50
Laatija on ajatellut aivan oikein!
12. Eikka8.2.2026 klo 11:10
Lainaus: 11. PM 7.2.2026 klo 18:50
Laatija on ajatellut aivan oikein!


Hienoa, että osaat lukea ajauksia! Minä en! Ja tosiaan! Huutomerkin lisääminen virkkeen loppuun lisää uskottavuutta! Voihan se olla, että laatija on ajatellut 2x:n tuloksi, jota se toki myös on. Silloin loppuosa oli hämäystä? Ja voihan se olla, että laatija on ajatellut tuon vihjeen osat johonkin tuntemattomaan (erikseen) ******iksi, jossa jo monikollisuus tuottaa ongelmia, koska yksikössä tuo olisi ollut siedettävämpi.

Eihän ristikkojen tarvitse olla mitään matematiikan opetustauluja, mutta tuohon kohtaan olisi ollut oikeaoppisempia vaihtoehtoja tarjolla, esim 2xy.

Muilta osin ristikko oli varsin viihdyttävä, harmaat taas kerran podiumilla. Side kickeiksi muiden luoteiskuvien geminaatattomat kaksoiskonsonattiratkaisut (ihan itse keksin tuon).
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *