KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 3317

11548. HS 3317

Pike3.5.2024 klo 08:12
Oikein mukava täytettävä. Alkaa vaan samoja vihjeitä tulla vastaan liian usein. Parhaat ja tuoreimmat vihjeet olivat mielestäni H6, A26-27, R15 ja R10.
2. Jiikoo3.5.2024 klo 10:02
Traktori (P16): eipä taida tähän tuppaava valmistaja traktoreita valmistaa – traktorikäyttöisiä lisävarusteita (mm. kasvinsuojeluruiskuja) kylläkin.

Vihjeestä I13 tulevan sanan piilokirjain on minulla yhä hakusessa. Eihän siihen montakaan ehdokasta olisi, mutta kun yksi niistäkin johtaisi sanaan, joka on tässä ristikossa jo käytössä! Lisäksi olisi kiva jos vihjeellä ja ratkaisusanalla olisi jotain yhteyttä keskenään. Muissa ruuduissa täyttä.

Iisinpuoleinen ratkottava, minulta tosin vaati lopussa apuihin turvautumista, tavan mukaan. Tällä kertaa en aloittanut torstaina, oli illaksi ja liiaksi aivan muuta tekemistä Ristikon kaivoin esiin netistä aamukahviseuraksi ja paperilehden hain laatikosta vasta äsken, ratkontani ollessa jo nykyjamassaan.
3. Uusi3.5.2024 klo 11:32
Jiikoo
I13 muodostuu ihan usein toistuvalla tavalla.
4. Uusi3.5.2024 klo 12:28
S 6 en tunnista. Enkä keksi Q 10.
Se alue kesken. Muuten olisi ok.
5. Virkku3.5.2024 klo 13:08
Kylläpä tässä ristikossa on ennätysmäärä tunnistettavia henklönimivihjeitä. Lisäksi joitakin pätkittyjä naamakuvia. Kyllä se tästä kunhan alkuun pääsen
6. Xxx3.5.2024 klo 13:15
Se on täytetty! En vaan ymmärrä mitä tarkoittaa vihjeestä "lautasta" saamani ratkaisusana
7. Jiikoo3.5.2024 klo 13:28
Xxx, ajattele vihjesanaa perusmuotoisena (nominatiivissa).

Uusi, kiitos vihjeestä! Olin jo ehtinyt ajatella tuoltakin pohjalta, mutta ei vain raksuta.
8. Jiikoo3.5.2024 klo 13:54
Uusi, nyt raksuttaa. Yksi risteävä oli jäänyt tarkistamatta ja muuttamatta. Olipa jo aikakin saada täyteen!

Tässä luomuksessa on muuten aika edustava kokoelma iänikuisen kliseisiä ristikkosanoja, tuttuja useammankin laatijan tuotannosta! Onneksi sentään tuoretavaraakin joukossa.
9. kaplas3.5.2024 klo 14:35
Taas tehty. On siinä vain oma hommansa...
10. Pike3.5.2024 klo 16:51
Xxx, eikö lau tane n ole ihan uuttu sana sinullekin?
11. Pike3.5.2024 klo 16:52
...siis tuttu sana...
12. tschau3.5.2024 klo 16:55
Tuo (10) ei voi olla oikea Pike. Yleensä moittii muita liian suorista vihjeistä. Häpeä, jos se olet sinä!
13. Artsi3.5.2024 klo 17:10
Hyvää ajanvietettä ilman isompia haasteita. Ristikko ratkottu hyvissä ajoin ennen saunaa.
14. Elva3.5.2024 klo 18:39
Tämähän menee Auliksen vakiratkojalta rutiinilla, mutta epäilenpä että Hesarin ristikkojen noviisiratkoja on melkoisen ulalla.
15. Pike3.5.2024 klo 18:48
tschau, tuo Jiikoo (7) sen sanan jo paljasti, mutta silti häpeän. Pyydän anteeksi, tämä ei ole tapanani. Harmittaa aina vietävästi kaikkien suorat ja epäsuorat paljastukset! Miten olinkin noin typerä, voi saasta? Ihan kamala törkeää! Tämä ei tule toistumaan.
16. Xxx3.5.2024 klo 19:56
Nyt selvisi - minulla oli risteävässä sanassa väärä kirjain. Siksi "lautasta" tuli ratkaisuksi epäsana.
17. tschau3.5.2024 klo 20:34
Pike (15) tunnistankin vastauksestasi, että se olit todellakin sinä (10). Rehellinen, suorasukainen, armoton jopa itseään kohtaan. Arvostan sitä! Täällä ei kukaan muu, EI KUKAAN MUU, pystyisi myöntämään virhettään. Sinulla on edelleen täällä yksi henkilö, joka pitää tyylistäsi: pyri pitämään kuria näiden hölösuiden joukossa, jotka pyrkivät vain osoittamaan oman nokkeluutensa (nimiä mainitsematta). Siihen ei pysty Ylläpito, ei halua, ei välitä?
18. ”Ei hajua”3.5.2024 klo 20:44
Lainaus: 15. Pike 3.5.2024 klo 18:48
tschau, tuo Jiikoo (7) sen sanan jo paljasti, mutta silti häpeän. Pyydän anteeksi, tämä ei ole tapanani. Harmittaa aina vietävästi kaikkien suorat ja epäsuorat paljastukset! Miten olinkin noin typerä, voi saasta? Ihan kamala törkeää! Tämä ei tule toistumaan.

Tulet jatkamaan tapojasi ja on syytäkin hävetä. Saasta, itse sanoit tuon... mutta varmasti tulee toistumaan, seuraavan kerran ensi yönä... Toivottavasti ei valu naapuriin.
19. Pekkatyttö3.5.2024 klo 23:35
Nämä aulikset olisivat oivia maahanmuuttoon oikeuttavia tehtäviä
Olisi reilua että kaikki Israelista tulevat myös suorittaisivat sen sekä kaikki seiskakanavaa katsovat myös
20. Hermo4.5.2024 klo 00:43
Just sopivan mukava. Pikeltä ylläri, mutta nimeä mainitsematon ärsy kerrakseen ...
21. Hermo4.5.2024 klo 00:45
.. joku Eturientolan erikoisuuskirjeenvaihturi.
22. Heppu4.5.2024 klo 10:07
Minulle tässä oli kiperyyttä I 17 kuvatuksesta johtuen ja koko vasen ylänurkka oli aika kryptistä kasvista alkaen Masin rentoon asentoon asti.
Kirjallinen vihje A23-24 viehätti.
23. Noviisi4.5.2024 klo 10:11
Kiitos Elva sympatiasta.
Vaikea on taas minulle aloittelijalle. Edellisen 3316 sain ratkottua kolmessa päivässä. Ennätys minulle. Yleensä jää kesken viikon aherruksen jälkeen ja aloitan uuden perjantaisin. Tilaan vkl Hesarin Ristikon tähden. Luen aina keskustelut ja olen saanut monta vinkkiä ajatteluun. Edesmennyt äitini teki ristikon ”heittämällä” kuten te kaikki. Kyllä minäkin vielä joskus! Paljon on vielä kesken minulla !
Jos yhden vinkin saisin J19 ? Mitähän sisältää? Voiko näin kysyä? W6 kuvakin täysin epäselvä.

Aurinkoista viikonloppua kaikille!
24. Jondalar4.5.2024 klo 10:33
Astian kyljessä näkyy sisällön nimi. Toisessa kysymässäsi on syötävää.
25. Marle4.5.2024 klo 10:38
Noviisi: Jos et suurennuslasillakaan saa tuosta J19:stä selvää, niin voi paljastaa: esineessä lukee ”MOJO”.
Esine on ruokasäilyke.
W6 Kaupan ruokapakkaus sekin!
26. Marle4.5.2024 klo 10:43
Vaan itselläni Y19 hakusessa: sanan siihen sain, mutta vähän outo muunnos? Vai onko V20:n kaupallinen a oudossa muodossa? Tiedä näitä väännöksiä….
27. Noviisi4.5.2024 klo 11:30
Kiitos vinkeistä 24 & 25. olen oikeilla jäljillä.
28. Pähkinänsärkijä4.5.2024 klo 13:56
Lainaus: 22. Heppu 4.5.2024 klo 10:07
... Kirjallinen vihje A23-24 viehätti.

Laatijan lisäämä sulkusanako sinua "viehätti"? Liekö Lehdolle annettu toimitukselliset ohjeet sisällyttää ristikoihin tämän tästä infantiileja russofobisia aineksia. Älyllisellä mittarilla noin "keskisormen" tai kielennäytön tasoisia vihjeitä, jotka näin tukevat johtavan sanomalehtemme omaksumaa linjaa.
29. Jiikoo4.5.2024 klo 14:39
Mielestäni naapurimme valtiojohdon naapurimaitaan kohtaan omaksuma nykyinen linja on paljon pahempaa kuin keskisormen tai kielen näyttämistä ja tuon linjan halveksiminen on jotakin muuta kuin russofobiaa. Nautittava vihje ja kannatettava lehden linja, jota tuo vihjekin ohimennen sattuu tukemaan. Minulla ei ole mitään syytä uskoa, että Lehto olisi jotenkin toimituksen talutusnuorassa.

Toivottavasti tästä keskustelupalstasta ei kuitenkaan muodostu mikään ismien temmellyskenttä; sen lajin postausten osalta haluankin lopettaa tähän.
30. J.m4.5.2024 klo 16:47
A14 , jotenkin en vain tunnista. Hjelppiä ?
31. Jiikoo4.5.2024 klo 17:11
J.m, enpä tullut tunnistaneeksi minäkään, mutta kun piilokirjaimia ei ollut ja risteävät sanat olivat anteliaita, jätin sikseen. Arvaus: tämä kaveri käytti taitelijanimensä sukunimenä toista etunimeään.
32. Jiikoo4.5.2024 klo 17:21
Lainaus: 31. Jiikoo 4.5.2024 klo 17:11
”Arvaus: tämä kaveri käytti taitelijanimensä sukunimenä toista etunimeään.”

Lehti ja siinä oleva ristikko ratkaisuläystäkkeeni kuvaa selvempine kuvineen löytyivät vielä ja olin nyt löytävinäni arvaukselle myös vahvistuksen (netin näköislehdestäkin kuva toki olisi selvempänä löytynyt).

Tulkoon myös paljastetuksi, että olen kuvan kaverin kaiman ylpeä ukki! Minun pitikin odottaa isovanhemmuutta varsin pitkään, pojanpoikani on vasta 2-vuotias.
33. Jontte4.5.2024 klo 18:23
Minäkö tyhmä, nyt en ymmärrä, mutta auttakaa silti eli sanokaa jotain apua antavaa vihjeestä T11
34. Pekkatyttö4.5.2024 klo 18:27
Soita Lehdolle
35. Arto4.5.2024 klo 19:20
Jontte33: Ratkaisusana keskeytyy.
36. Jontte4.5.2024 klo 20:59
Kiitos Arto 35. Helpotti
37. Heppu4.5.2024 klo 22:43
Pähkinänsärkijä 28. Minua viehätti klassikkokirjan otsikon käyttäminen ristikkovihjeessä. En muista kovin usein sellaiseen törmänneeni. Ja kyllä minua viehätti myös se, miten vihje asemoi Moskovan despootin.
38. TJV4.5.2024 klo 23:48
Jiikoon lapsenlapsen kaimaan tutustuin ja tapailin 1950-luvun alusta loppupuolelle.Yhtye oli monipuolinen kyvykäs porukka. Parasta livenä.
39. kaplas5.5.2024 klo 06:39
Juu. Kaverin esittämä vesieläintarina lie aika tuttu. Itsekin sitä sähkökitaralla rautalankana tapailen.
40. Pekkatyttö5.5.2024 klo 14:42
Miksi Hesari sallii Netanjahufanin julkaista ristikoitaan lehdissään?
41. Ylläpito5.5.2024 klo 14:46
Pekkatyttö, oletko kovapäinen? On sanottu, että asiattoman tekstin, jossa mainitaan kyseenalaisia poliitikkoja tai vaikka huumeita, kohtalo on päätyä sensurointiin. Esitä asiasi siististi, niin ne pysyvät. Kysymys ei ole negatiivisuudesta tai positiivisuudesta vaan asiallisuudesta.

Ylläpidon nimittäminen kerberokseksi on myös tästä eteenpäinkin sensuroinnin syy.

Jos et pysty vastaamaan tähän viestiin sivistyneesti, et saa mielipidettäsi esille.
42. Mau5.5.2024 klo 15:03
R 10 ei aukee???
43. Arto5.5.2024 klo 15:14
Mau42: Jonkinlaista liikehdintää jonkun yläpuolella.
44. Mau5.5.2024 klo 15:39
Jess!! Kiitos!
45. MT5.5.2024 klo 16:46
B9 ei aukea???
46. Pekkatyttö5.5.2024 klo 16:49
On tällä saitin koirapoliisilla pipo tiukalla
Suosittelen historian lukemista hänelle sieltä löytyy mietittävää
47. Arto5.5.2024 klo 17:26
MT45: Itsekin mietin sitä. Hevosvoimia on mutta moottoria ei ainakaan tällä kerralla.
48. MT5.5.2024 klo 17:42
Arto47: Kiitos!
49. Kirre5.5.2024 klo 20:39
H1 ei aukea meikäläiselle. Mielestäni risteävät oikein muttei vaan tule mitään ymmärrettävää.
Saisinko apuja?
Kiitos!
50. Arto5.5.2024 klo 22:03
Kirre49: H1:stä alkaa eräs valtio, jonka lippu on kuvassa G1.
51. Kirre6.5.2024 klo 10:20
Kiitos Arto, löytyhiän se lippu lopulta!

Muuten olisi ristikko valmis mutta ihmetystä herättää kuvasta R15 tuleva sana jota en googlaamalla löydä.
Jos ylimmäinen piilokirjain puuttuisi tulisi mainio sana, mutta, mutta.....
Mitähän siihen haetaan?
Apua saisinko vielä tähän?
Kiitos jo etukäteen!
52. Tulkitsija6.5.2024 klo 10:47
Kirre, ei siinä googlailuja tarvita. Loppuosa on aineksen sana ja alkuosa nuolen osoittama alue siitä.
53. Eikka6.5.2024 klo 11:58
Lainaus: 50. Arto 5.5.2024 klo 22:03
Kirre49: H1:stä alkaa eräs valtio, jonka lippu on kuvassa G1.

Ilmainen lisävihje (suomalaisista urheilutoimittajista huolimatta): ei ala samalla kirjaimella kuin ko. kuvan ruutu, ei edes lausuttaessa...
54. Eikka6.5.2024 klo 12:01
Lainaus: 51. Kirre 6.5.2024 klo 10:20
Kiitos Arto, löytyhiän se lippu lopulta!

Muuten olisi ristikko valmis mutta ihmetystä herättää kuvasta R15 tuleva sana jota en googlaamalla löydä.
Jos ylimmäinen piilokirjain puuttuisi tulisi mainio sana, mutta, mutta.....
Mitähän siihen haetaan?
Apua saisinko vielä tähän?
Kiitos jo etukäteen!

Ei tulisi ei. Se on vähän kuin Palsanmäet lähtisivät huutokaupalta, mutta sitten Heli sanoi lähtevänsä yksin. Eli joku virhe sinulla on risteävissä.
55. Arto6.5.2024 klo 12:17
Kirre51: En ole ainakaan vielä parempaa keksinyt kuin, että onko tunturilla ja tuolla kappaleella samanniminen
yläosa ?
56. Eikka6.5.2024 klo 12:22
Lainaus: 55. Arto 6.5.2024 klo 12:17
Kirre51: En ole ainakaan vielä parempaa keksinyt kuin, että onko tunturilla ja tuolla kappaleella samanniminen
yläosa ?


Sen vuoksi ratkaisusana ilman 1. kirjainta on aika kaukana mainiosta.
57. Arto6.5.2024 klo 12:25
Joo, niin on.
58. Kirre6.5.2024 klo 13:10
Kiitokset suuret Arto ja Eikka.!
Risteävissä varmaan virheitä. Onko I17 syötävä kappale erästä kevään vihreää herkkua?????
59. Arto6.5.2024 klo 13:20
Eiköhän.
60. PM6.5.2024 klo 17:09
Vasta tänään ehdin tämän ristikon ratkontaan. Avuitta pääsin yhtä vaille täyteen ristikkoon, joskin kaksi kirjainta oli väärin (risteävissä erisnimissä).
Tuo puuttuva kirjain on piilo, ruudussa Y21, mietin sitä vielä.
Ja vihjeen S15 vastaussanasta on laatija jättänyt yhden kirjaimen pois.
61. Jiikoo6.5.2024 klo 20:07
Lainaus: 60. PM 6.5.2024 klo 17:09
”Ja vihjeen S15 vastaussanasta on laatija jättänyt yhden kirjaimen pois.”

Miten sen nyt ottaa – perinteisesti nimi on ollut meille suomalaisille tuossa lyhyemmässä muodossa, mutta nykyisin on tainnut maan omakielinen pidempi muoto vallata alaa. Emmehän me enää ”suomalaista” monarkkienkaan nimiä.

Eipä taida Norjan Altakaan olla enää monellekaan suomalaiselle Alattio. Milloinkahan meillä luovutaan Tukholmasta ja aletaan puhua Stockholmista?
62. Eikka6.5.2024 klo 22:38
Tuosta tuli mieleen, että aika harva Euroopan ulkopuolinen pääkaupunki suomennetaan, valtioita sen sijaan useitakin.
63. Jiikoo7.5.2024 klo 00:07
Voisi vielä mainita, että me suomalaiset emme ole ainoita, jotka muokkaavat toisten maiden maantieteellisiä nimiä omaan suuhun sopiviksi. Euroopan pääkaupungeista esimerkiksi Wien on anglosakseille Vienna, Stockholm/Tukholma espanjalaisille Estocolmo ja Bratislava saksalaisille Pressburg (Preßburg).

Norsunluurannikko on tiettävästi vaatinut, että maata tulee kaikissa maissa kutsua sen ranskankielisellä nimellä Côte d’Ivoire. Aika metka ajatus! Virolaiset eivät ole vaatimukselle lotkauttaneet korviaan sen enempää kuin mekään. Maa on heidän kielellään Elevandiluurannik, metkalta kuulostava juttu sekin.
64. Eikka7.5.2024 klo 06:51
Jiikoo, turkkilaisilla lienee samanlaisia ”vaatimuksia”, sattuneesta syystä. Latvialaisilla on virolaisten tapaan ihan oma näkemyksensä useista (maan) nimistä.
65. Jiikoo7.5.2024 klo 09:09
Latvialaisillehan eivät henkilöidenkään nimet kelpaa sellaisinaan, vaan ne latvialaistetaan. Meidän kolme viimeistä pressaamme ovat heille Tarja Karina Halonena, Sauli Veineme Niniste ja Kajs Jorans Aleksanders Stubs. Tuon Karinan eka a:n ja Ninisten eka i:n päälle kuuluu (pidennystä kuvaava?) viiva, mutta tämän saitin tekniikka ei taida sellaista tarkkeellista a:ta tukea. Sirkumfleksilliset â ja î onnistuisivat, mutta ? ja ? muuntunevat kysymysmerkeiksi.

Erityisesti huvittaa tuo s:n yltiöpäinen tunkeminen nimiin, josta malliesimerkkinä Stubbin nimen kohtalo.
66. PM7.5.2024 klo 09:19
Kotimaisten kielten keskus näyttää suosittelevan pidempää muotoa käytettävän tuosta vihjeen S15 vastaussanasta. Pitää kuitenkin ristikossa esiintyvää lyhyempää muotoa myös mahdollisena, kutsuen sitä sanan "vanhaksi sovinnaisasuksi".

Joten lyhyt muoto on myös aivan ok, varsinkin ristisanatehtävässä.
67. Arto7.5.2024 klo 20:48
Jiikoo32:
Tulkoon myös paljastetuksi, että olen kuvan kaverin kaiman ylpeä ukki! Minun pitikin odottaa isovanhemmuutta varsin pitkään, pojanpoikani on vasta 2-vuotias.

Onni potkaisi !
68. Jiikoo7.5.2024 klo 21:38
Sinäpä sen sanoit, Arto! Ensi kuussa pitäisi epeli saada vielä kotimaahan. Yhteydenpito ollut tammikuusta saakka WhatsApp-videoyhteyden varassa. Mainio väline globalisoituvassa maailmassa sinänsä, vieläpä varsin kustannustehokas! :o)
69. Terveen paperit9.5.2024 klo 10:43
Piilokirjain R16 jäi hämäräksi.
70. Epro519.5.2024 klo 17:35
Terveen paperit: sanan alku tarkoittaa huippua, ylintä osaa
71. mara11.5.2024 klo 08:59
Y19 piilokirjain?
72. Arto11.5.2024 klo 17:37
71mara Y19: Löysin tuohon kohtaan itseäni tyydyttävän ratkaisun, kun kirjoitin ratkojiin kyseisen verbin perusmuodossa ja poimin sieltä ratkaisujen joukosta yhden tietyn vaihtoehdon ja kirjoitin sitten sen ratkojiin.
Tällöin keksin itseäni tyydyttävän ratkaisun, johon olisin ehkä päätynyt ilman ratkojiakin.
73. mara11.5.2024 klo 19:34
Lainaus: 72. Arto 11.5.2024 klo 17:37
71mara Y19: Löysin tuohon kohtaan itseäni tyydyttävän ratkaisun, kun kirjoitin ratkojiin kyseisen verbin perusmuodossa ja poimin sieltä ratkaisujen joukosta yhden tietyn vaihtoehdon ja kirjoitin sitten sen ratkojiin.
Tällöin keksin itseäni tyydyttävän ratkaisun, johon olisin ehkä päätynyt ilman ratkojiakin.

Kiitos. Samat ajatukset. Kaikki tyhjät kohdat nyt täynnä.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *