KESKUSTELUT > RISTIKOT > PUNAINEN PELIKAANI 6/2023

11364. Punainen Pelikaani 6/2023

Hokki16.10.2023 klo 16:20
Hyvissä ajoin kolahti uusin lehti postiluukusta. Taas riittää tekemistä!
2. Keltanokka16.10.2023 klo 17:57
Itä-Uudellemaalle tupsahti tänään.
3. matts16.10.2023 klo 18:50
Tänään tännekin. Piilikset tehty, ne teen aina ensimmäisenä.
4. Satu16.10.2023 klo 19:19
Turkuun tuli tänään, keskiaukeaman tavuristikko tehty.
5. Jiikoo17.10.2023 klo 09:20
Lainaus: 3. matts 16.10.2023 klo 18:50
”Tänään tännekin. Piilikset tehty, ne teen aina ensimmäisenä.”

Yleensä aloitan piiliksistä minäkin, niin nytkin. Ehdin ottaa läystäkkeen työn alle eilen vasta juuri ennen puoltayötä, joten paljon jäi täksi aamuksi. Nyt myös kannen alkupalatehtävä ratkottuna.

Lahtinen tuntuu ottaneen paikkansa piilismaakareiden eturivissä vauhdilla ja vakuuttavalla tavalla!

Tällä kertaa en tuntenut tarvetta vauhdittaa yhdenkään piiliksen ratkontaa apukeinoja käyttämällä. Parkkisen sain täyteen viimeisenä ja kahden sanan kohdalla jäi tarvetta odotella valaistumista tai valistumista päästäkseen varmistumiseen.
6. Kaarina O17.10.2023 klo 15:08
Sivu 11 Onkohan kirjain väärä 10:s ruutu oikealle, 14:s ruutu alas?
7. Lars18.10.2023 klo 09:15
En tiedä onko ikänäkö alkanut vaivaamaan mutta en meinannut millään saada selvää sivun 5 pienistä kuvista. Suurennuslasikin käytössä mutta ei vaan nähnyt. Onneksi oli alkupään helpompi ristikko niin sai risteävitä sen verran apua että tuli valmiiksi. Taisi tekijäkin olla uusi. Toiveena vähän selkeämmät kuvat.
8. lapatossu18.10.2023 klo 12:45
Mainio ristikko Petri Karakselalta (s 5)
9. Pekkatyttö18.10.2023 klo 15:26
Tarkoita Kaarina O ilmeisesti vihjeeseen jakaa tulevaa sanaa joka ei tarkoita mitään???
10. Pekkatyttö18.10.2023 klo 15:29
Vedän takaisin mokani
11. Joutilas18.10.2023 klo 18:46
sivu 25 Hannu Salokangas; oikeassa yläkulmassa vihje "mainittu ennätys" pitäisi mielestäni olla "mainittu mestari".
12. Kaapo18.10.2023 klo 22:04
Sivu 24. Vihje PESIVIÄ, tulee outo taivutus.
13. pelaaja19.10.2023 klo 08:40
Ai, Kaapo? Ei minulla pesiviin tullut mitä outoa.
14. Joutilas19.10.2023 klo 08:44
Muutan mieltäni, erreys perruutettaan! Kyllä Hannu Salokankaan vihje "mainittu ennätys" toimii ihan hyvin. Anteeksi tämä höyrypään sekoilu. :)
15. Kaapo19.10.2023 klo 11:20
Pelaaja? Siispä minulla täytyy olla virhe. Tutkinpa asiaa.
16. Hannu Salokangas19.10.2023 klo 11:54
Vihje "mainittu ennätys" piti todellakin olla "mainittu mestari", mutta siinä on tullut jonkinlainen ajatuskatkos.
Näyttää se todellakin toimivan jotenkuten vääränäkin, mutta onhan se hiukan ontuva.
17. lapatossu19.10.2023 klo 14:08
Lainaus: 6. Kaarina O 17.10.2023 klo 15:08
Sivu 11 Onkohan kirjain väärä 10:s ruutu oikealle, 14:s ruutu alas?

---
Ratkoin ristikon, en huomannut mitään vääryyttä
18. Ylläpito20.10.2023 klo 02:12
Romppeet ovat sivustolla pelikaaniristikot.fi, maistiaisena Ilmo Juhani Liljeroosin ja Heli Kärkkäisen aivan tuoretta tuotantoa.
19. Rune20.10.2023 klo 09:41
Lainaus: 18. Ylläpito 20.10.2023 klo 02:12
Romppeet ovat sivustolla pelikaaniristikot.fi, maistiaisena Ilmo Juhani Liljeroosin ja Heli Kärkkäisen aivan tuoretta tuotantoa.

Erkki Vuokila lehden esipuheessa toteaa, että ratkottavat olisivat nyt tavallista helpompia. Ok, mutta toivottavasti suuntana ei ole jatkossakin helpottaa ristikoita. Punainen ja Iisakki osaltaan ovat ainoat lehdet, joissa on haastetta ja kunnollista vääntämistä harmaille aivosoluille.

Suuret kiitokset kaikille laatijoille, jotka näitä kunnolla työllistäviä ristikoita laativat.
20. Ylläpito20.10.2023 klo 10:27
Kyse on enemmän materiaalista, joka kahden kuukauden aikana saadaan koottua. Voi olla, ettei lehti ole helpompi, ainakaan kaikille, mutta on hyvä varoittaa, kun näin saattaa olla. Viitamäki ja Holopainen/Kurkela eivät ole tällä kertaa kuvaristikkopuolella mukana, Toni Pitkälä on helpommalla puolella (kaksipuolosesta alaspäin). Heitä saadaan taas seuraavan numeron loppupäähän. Peruslinja on siis ennallaan.
21. Olenko ainoa?20.10.2023 klo 11:10
Minä isken hampaani aina ensimmäiseksi sokkokryptoon. Se on eräänlainen miehuuskoe. Jatkoon (~muille sivuille) pääsee vasta kun kryptosta on tehty selvää ja ainakin omasta mielestä vieläpä oikein ratkottuna.

Onko kenelläkään muulla samaa taudinkuvaa?
22. tiipii20.10.2023 klo 15:23
Sama "vika"
23. Aleksanteri25.10.2023 klo 17:41
En saa käärmettä ratkotuksi,yksi kohta hiertää. Onko muilla ongelmia vai olenko vain tyhmä?
24. Satu25.10.2023 klo 17:45
Täälläkin käärmeen häntäpäässä pieni ongelma!
25. lapatossu25.10.2023 klo 21:36
Sain kyllä käärmeen ratkottua, mutta oli ehkä tavallista hankalampi
26. Jaska25.10.2023 klo 22:21
Käärmeen alku ja häntä olivat helppoja. Välimaasto hidasti paljon, mutta nappaisin silti puolikkaan pois tähdityksestä. Ylönen oli siis ylättäen varsin lempeällä päällä, tattista vaan.
27. Jaska25.10.2023 klo 22:23
yllättäen
28. Aleksanteri26.10.2023 klo 20:40
Käärme "selätetty". Solmun avannut sana oli minulle aivan outo.Onneksi sanahaku auttoi...
29. Satu27.10.2023 klo 14:09
Lainaus: 28. Aleksanteri 26.10.2023 klo 20:40
Käärme "selätetty". Solmun avannut sana oli minulle aivan outo.Onneksi sanahaku auttoi...

Sama juttu, käärme ratkesi mutta olipas outo sana!
30. Pirjo29.10.2023 klo 07:46
Arto Kuivanen karjalaista onko siinä virhe...
31. lapatossu29.10.2023 klo 18:40
Lainaus: 30. Pirjo 29.10.2023 klo 07:46
Arto Kuivanen karjalaista onko siinä virhe...


Kummasta Kuivasesta puhut? Sivunumero ja summittainen suunta voisi auttaa vastauksen saamisessa
32. Joutilas29.10.2023 klo 19:45
30. ja 31. Kyse näyttää olevan Kuivasen aukeaman s. 30-31 keskellä ylhäällä olevasta vihjeestä, missä ei mielestäni ole mitään virhettä.
33. ymmällään30.10.2023 klo 07:28
s18 pääkuvan alla olevaan sukunimi-vihjeeseen tuleva etunimi ei ole kaksitavuinen, vaan kolmitavuinen. Ts laatijan virhe.
s 28 oikealla alhaalla on tulossa lainausmerkeissä olevasta 5A-kirjaimen vihjeestä ratkaisu, mikä poikkeaa edellisistä vastaavista. Mielestäni ei myöskään sovi risteävään sanaan.
34. ymmällään30.10.2023 klo 07:35
Korjaan! s 28 pakostakin tuleva sana sopii risteävään sanaan, mutta taas se, mitä pidän oikeana, ei sovi. Ehjä saamme nyt uuden ratkaisuversion " viiden A:n riviin"?
35. pösilö1.11.2023 klo 18:50
Kuivasen ristikossa s.22 keskivaiheilla vihje "hyvänä ratkojaka".
Ymmärtääkseni kuuluu olla "hyvänä ratkojana ".
Kenties kynä lipsahtanut ännää piirtäessä.
Muiden vihjeiden kirjaimet kyllä ihan ymmärrettäviä.
Olisi kiva tietää, minkä kokoiselle ruudulle vihjeet alunperin piirretään ennen painamista.
36. Tuomas L.1.11.2023 klo 19:40
Ristikko ei ole Kuivasen vaan Vaalamon ja kirjain on minusta kyllä tulkittavissa k-kirjaimeksi, vaikka onkin hieman epäselvä.
37. Jukkis1.11.2023 klo 20:01
Ihan selvä ännä se on, kuten varmaan myös Tuomas L tarkoitti sanoa.
https://imgur.com/a/siPilU8
38. Tuomas L.1.11.2023 klo 20:20
Joo, N-kirjainta tarkoitin.
39. Lars1.11.2023 klo 20:45
Lähti postiin, muutama kolmen tähden ristikkokin tuli täytettyä tällä kertaa, oikeellisuudesta en mene takuuseen. Kiva oli lehti, näitä lisää, ei ollut minulle ainakaan mitenkään helpompi kuin yleensä. Kiitos ja anteeksi
40. Wexi2.11.2023 klo 01:45
Komppaan Larsia (18.10.2023 klo. 9:15).
Saattaa olla, että on olemassa laitteistoja, joilla saa Karakselan laatimuksen valokuvista selkoa.
Minulla niitä ei ole. Kanttiinsa parin millimetrin alueelle ei passaa laittaa kovinkaan kummoista panoraamaa.
Eihän niistä saa selvää...
41. Jore2.11.2023 klo 11:07
Ei oo tullu Pelikaani vielä luukusta,en oo kyllä tilannutkaan. Vaikeeta on silti tämä elämä.
42. pösilö2.11.2023 klo 13:57
Lainaus: 37. Jukkis 1.11.2023 klo 20:01
Ihan selvä ännä se on, kuten varmaan myös Tuomas L tarkoitti sanoa.
https://imgur.com/a/siPilU8
Kiitokset selvennyksestä, suurennuslasilla en päässyt moiseen tarkkuuteen.
Osaisiko ylläpito valistaa,miten suurelle ruudulle laatijat kirjoittavat vihjesanat.
43. Ylläpito2.11.2023 klo 14:24
Yleensä kanttiinsa 1,4 tai 1,5 sentin ruuduille.
44. lapatossu3.11.2023 klo 11:47
Lainaus: 43. Ylläpito 2.11.2023 klo 14:24
Yleensä kanttiinsa 1,4 tai 1,5 sentin ruuduille.

---
Siitäkö ne pienennetään lehteen sopiviksi?
Ja kun nyt kyseliääksi rupesin: Lähettävätkö laatijat laatimukset diginä vai paperilla nykyään?
45. Ylläpito3.11.2023 klo 15:03
Jos ne tehdään käsin, ne pienennetään tai oikeastaan ne skannataan. Suuri osa ristikoista toteutetaan ja liikkuvat nykyisin diginä.
46. lapatossu3.11.2023 klo 15:52
Kiitos vastauksesta, Ylläpito. Olen pohtinut tuota, kun joidenkin laatijoiden ristikot ovat selvästi digiä, toisilla näkyy selkeä kynän jälki.
47. Käärmeenratkoja3.11.2023 klo 19:57
Nyt on hankala käärme itselle. Jotain ei tajua. Ongelmaa lähellä häntää, kun 4 tyhjää paikkaa. Purkissa ja lapsella ei nyt yhdisty mitenkään
48. lapatossu3.11.2023 klo 21:38
Täällähän ei ole tapana paljastaa ratkaisuja ennen ratkaisuajan umpeutumista, mutta voin varmaan kertoa sen verran, että 'purkissa' -ratkaisu selvitti 'lapsella' ratkaisun, jota sanaa en ennestään tuntenut, mutta Google näytti kuvan, joten ihan looginen oli. Sitkeästi vaan kokeilemaan, mitä kaikkea purkissa voi olla.
49. Rahikainen6.11.2023 klo 18:15
Kylläpä oli Karakselan vihje"Rintaani solttaa"niin hieno,että siitä voisi antaa puolikkaan tähden lisää. Heh heh.
50. Pekku6.11.2023 klo 23:18
Tulihan lehti viimein kokonaan valmiiksi. Ei se mielestäni ollut paljonkaan helpompi vaikkei Viitamäkeä ym.
mukana ollutkaan. Alun ristikot olivat ihan kivaa ajanvietettä ja kaksipuolikkaat käärmeineen olivat mukavan haasteellisia. Kolmetähtiset tuottivat ihan tarpeeksi hikisiä hetkiä varsinkin kolme viimeistä Hakosen bodari,
Kuivasen aukeama ja Lähteenmäen "luritukset". Kiitokset taas laatijoille ja tekijöille hienosta lehdestä.
51. Jiikoo7.11.2023 klo 00:08
Lainaus: 49. Rahikainen 6.11.2023 klo 18:15
”Kylläpä oli Karakselan vihje"Rintaani solttaa"niin hieno,että siitä voisi antaa puolikkaan tähden lisää. Heh heh.”

Karaksela on minulle aivan uusi tuttavuus, mieluinen sellainen! Tuo ”Rintaani solttaa” näkyy selvinneen minulla eka istunnossa, mutta pääkuvan oikealle puolelle oli jäänyt muutama ruutu tyhjää. Selvisivät kylläkin nyt aika pian otettuani tehtävän täydennyshoitoon.

Lainaus: 50. Pekku 6.11.2023 klo 23:18
”Tulihan lehti viimein kokonaan valmiiksi.”

Pääsisinpä joskus tuolle vanhojen partojen tasolle! Nuori en enää ole, eläkettäkin tullut jo alun toistakymmentä vuotta. Partaanikin lyhentelen parin viikon välein. Silti tunnen itseni aika utamiksi ja vähä-älyiseksi näiden punapelikaanien loppupään parissa, pahimmat kolmoset jätän mielisuosiolla etevämmille.

Tästä numerosta taitaa olla koossa vasta 18 avainsanaa. Toki olen ratkonut sivussa muidenkin julkaisujen ristikoita ja piilosanoja. Käärmeet, sokkokryptot ja sanakehikot saavat olla minulta rauhassa.
52. Lars7.11.2023 klo 19:19
Olet Jiikoo aivan kuin minä, aina jää muutama viime sivun kolmetähtinen ratkomatta, sitä edeltäviin pariin saa yleensä muutaman sanan. Minulla jo kohta eläkettä kaunemmin kuin palkkatyötä, partaa lyhentelen pari kertaa vuodessa ja molempiin, sekä tukkaan ja partaan on tullut jo viimeinen väri. Testasin tuossa parina päivänä Passelin, oli turha ostos, liian helppoja.... Seuraavaa PuPea odotellen, tuleekohan vielä ennen Joulua?
53. Pekku7.11.2023 klo 22:04
Kappas vaan minäkin olen eläkeläinen lähes 80 v. vanha mutta vielä näkyy harmaat aivosolut toimivan hyvin.
Salaisuutena on varmaan noiden vaikeimpien selvittämisessä se että olen ratkonut Punaisia Pelikaaneja niin
monia vuosia että noiden 3 tähtisten laatijoiden tavat, tyylit, jipot, kieroudet ym. kommervenkit ovat tulleet
tavallaan tutuiksi jolloin keksiminen on helpompaa. Jokaisellahan heistä on omat usein toistuvat metkunsa.

Jos aloittaisin vasta nyt ensimmäistä kertaa jotain noista niin ihan varmasti ratkomatta jäisi :)
54. eiju8.11.2023 klo 13:03
Lainaus: 7. Lars 18.10.2023 klo 09:15
En tiedä onko ikänäkö alkanut vaivaamaan mutta en meinannut millään saada selvää sivun 5 pienistä kuvista. Suurennuslasikin käytössä mutta ei vaan nähnyt. Onneksi oli alkupään helpompi ristikko niin sai risteävitä sen verran apua että tuli valmiiksi. Taisi tekijäkin olla uusi. Toiveena vähän selkeämmät kuvat.
*****
Sama ongelma täällä.

Lainaus: 21. Olenko ainoa? 20.10.2023 klo 11:10
Minä isken hampaani aina ensimmäiseksi sokkokryptoon. Se on eräänlainen miehuuskoe. Jatkoon (~muille sivuille) pääsee vasta kun kryptosta on tehty selvää ja ainakin omasta mielestä vieläpä oikein ratkottuna.

Onko kenelläkään muulla samaa taudinkuvaa?
*******
No, ei ole ainakaan minulla, vaan ihan päinvastoin. Täytän krypton aina viimeisenä, kun kaikki muut olen ratkonut.
Onkohan kyseessä "se ns. pieni ero "miesten ja naisten välillä... hmm. (Vai saako enää erotella henkilöitä?)
55. Rillo11.11.2023 klo 11:44
Eka Pu Pe käsissä ja s.32 tavuristikon"hajatelmat/sanoitukset"ihan hebreaa.Onko pikkupräntit jotain tekijänoikeusjuttuja,vai liittyykö ne itse vihjeeseen?Onko niissä"runoissa"jotain loogisuutta keskenään tai jotain teemaa,vai miltä kantilta lähestyn tätä minulle täysin toivotonta tapausta?
56. Minä11.11.2023 klo 12:36
Kyllä noihin vihjeisiin liittyy loogisuus. Mieti noita sanoituksia, minkälaisen mielikuvan ne herättävät. Ratkaisut liittyvät niihin olennaisesti. Esim. yläreunassa ' Mieltä vaivaa, tunnetilaa raivaa..... Mitä tällainen tuntemus saa aikaan omassa mielessä.
Toivottavasti en paljastanut nyt liikoja.
57. Kuuno14.11.2023 klo 22:56
Onko sivun 18 Kapanen laatijan vai ratkojan moka?
58. Jiikoo14.11.2023 klo 23:29
Lainaus: 57. Kuuno 14.11.2023 klo 22:56
Onko sivun 18 Kapanen laatijan vai ratkojan moka?

Aivan samaa olen ihmetellyt. Kun kolmelle tavulle ei löytynyt tilaa, piti tehdä nimelle lievää väkivaltaa katkaisuhoidon muodossa. Saattaahan toki olla toinenkin, lähes-kaima Kapanen, jonka tunnettuus on riittänyt laatijalle.
59. Teemu Pallonen15.11.2023 klo 00:13
Tämä on aivan selkeästi laatijan moka, pahoittelut tästä. Joskus vaan näin saattaa käydä, toivottavasti mahdollisimman harvoin.
60. ab16.11.2023 klo 11:39
Kapanen virhepalveluun Teemu !
61. Ylläpito16.11.2023 klo 13:11
Kapasesta on huomautuksia tullut runsaasti. Valitettavasti vp on edelleen tauolla.
62. Heli23.11.2023 klo 19:43
Aurin s. 23 ristikon ylimmäinen vaaka rivi 1N vihjeestä ei meinannut millään aueta mulle! Työkaveri kysyi mite siinä kävi ja vaikka jo luovuttaneena avasin lehden siitä kohti uudestaan ja heureka tuli!
63. pösilö25.11.2023 klo 17:03
Olihan kolmitähtisessä aukeamassa mahtava vihje, " toivottaa tervetulleeksi".
Varsinainen oivallus !
Näitä soisi näkevänsä useamminkin. Miten aikaavievää niiden keksiminen lienee ?
64. Jiikoo1.12.2023 klo 10:05
2½-tähtisissä minulle haastetta kolmosten edestä, niistä Vaalamo (s. 22) ja Saari (s. 23) yhä kesken (avainkirjaimet 1–6 tosin selvitetty). 3-tähtisistä Pitkälä (s. 24), Salokangas (s. 25), Kuivanen (s. 26), IJL/Kärkkäinen (s. 28) sekä Kuivasen aukeama (s. 30–31) täynnä, mutta Keräsen (s. 27) pääkuvan alla oleva kulmaus ei meinaa millään antautua. Kolmosista ovat Keräset olleet yleensä ruoansulatukselleni sopivimmasta päästä, mutta tämänkertainen on teettänyt töitä liian kanssa eikä vain valmista tule (avainkirjaimia 1–6 lukuun ottamatta). Yhden Hakosen kolmosen muistan joskus täyttäneeni, mutta sen jälkeiset ovat saaneet olla minulta rauhassa. Lähteenmäen lyyriset tavuristikot tuntuvat olevan monelle tosi herkkua, mutta minussa ne eivät ole jaksaneet herättää vastakaikua edes yrittämisen vertaa. Sama koskee sanakehikoita, sokkokryptoja ja käärmeitä – eivät ole minun juttujani! Piiliksiä taas ei ole koskaan liikaa.
65. Funny1.12.2023 klo 11:35
Hassu juttu, mutta aivan kuin Jiikoolla, samainen paikka Keräsen ristikossa on minullakin edelleen mietittävänä. Keränen on muuttanut tyyliään silminnähden kierommaksi. Paljon muuta ei sitten jäljellä olekaan, ellen intoudu piilosanoihin.

Aina välillä tuumii, onko ristikoitten ratkonnasta mitään hyötyä. Ainakin yhden jutun olen keksinyt, siinä oppii ratkomaan ristikoita. Ja toisinpäin, jos ei ratko, taito ruostuu. Olen ollut aika laiska ratkoja, PuPesta täyttelen usein vain loppupäätä, ja viime numerossa sekin jäi heikoille. Niinpä tämän lehden aloitin aivan alusta, ja täyttelin suunnilleen järjestyksessä kaikki kuvaristikot. Heti alkupäässä oli vaikeuksia, mutta vähitellen ne selvisivät. Hakosessa oli vaikeuksia päästä alkuun, mutta ei se sitten mahdottomaksi osoittautunut. Sama juttu Lähteenmäen kanssa. Usein minulla on siihen jäänyt aukkoja, mutta nyt se monen session jälkeen tuli valmiiksi.

Jäljellä kuvaristikoista siis enää Keränen. Jätin Keräsen hautumaan ja tartuin sokkokryptoon. Usein ennen ratkoin sen lähes ensimmäisenä, mutta viimeksi taisi jäädä kokonaan väliin. Niinpä piti vähän ihmetellä, mitenkä tuon kanssa toimitaan. No, löytyihän sieltä hyvä kohta, josta pääsi alkuun. Kun on muutaman sanan saanut synkkaamaan keskenään, sitten enimmät vaikeudet on voitettu.

Vielä voisi tarttua käärmeeseen. Jotkut inhoavat hämähäkkejä ja sokkokryptoja, minä taas en tykkää käärmeistä. Pari kertaa olen tuollaisen ratkonut, ja systeemi on tiedossa, mutta pitää olla erityinen into päällä ennen kuin sen ratkaisen.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *