KESKUSTELUT > RISTIKOT > RUUSUT JA RISUT VISUAALISUUDELLE
11248. Ruusut ja risut visuaalisuudelle
iso S26.5.2023 klo 11:54
Makkarassa on kaksi päätä ja ristikoissa kaksi puolta: asiasisältö ja ulkoasu. Tässä keskitytään jälkimmäiseen.Mielipiteitä voi esittää kaikista sellaisista silmällä havaittavista asioista, jotka eivät vaadi ratkaisemisen osaamista. Esimerkiksi kuvituksen ja tekstauksen laatu, kuvien määrä ja sijoittelu, värikkyys tai värittömyys, symmetria, aukioisuus, lokeroisuus ja muut visuaaliset jutut saakoot kiitokset tai moitteet.
Avaan pelin tämän päivän Iltiksessä olleella kuvasudokulla. Koko konsepti herättää minussa ristiriitaisia tuntemuksia. Ratkomisen kannalta olisi hyvä että eteen tulisi vaihtelevia päättelytapoja ja vaikeusaste pysyisi mahdollisimman vakaana alusta loppuun. On oletettavaa, että tämän toteuttaminen vaikeutuu, jos asetetaan ylimääräisiä reunaehtoja, kuten se että annettujen numeroiden pitää muodostaa jokin kuvio.
Kovin kummoisia kuvia ei 9*9-resoluutiolla pysty muodostamaan, etenkään jos ja kun lähdetään siitä ajatuksesta että annetut numero riittävät tehtävään ratkaisemiseen arvaamatta eikä yhtäkään annettua numeroa voi poistaa ilman että looginen ratkaiseminen muuttuu mahdottomaksi. Plussana todettakoon, että meitä on moneen junaan ja jotkut varmaan tykkäävät siitä että lähtöasetelma "esittää jotakin". Miinuksena mainittakoon, että tuo kuvio katoaa tai ainakin sumentuu, jos tehtävän menee ratkaisemaan!
Niin, se tämän päivän kuvasudoku. Siitä voi hahmottaa luvun 21. Mielestäni ratkaisemisen kannalta on aika tylsää, että yksi pystyrivi on valmiina (se ykkönen) ja yhdestä vaakarivistä (kakkosen jalka) puuttuu vain yksi numero, jonka päätteleminen ei ihmeitä vaadi. Syntyy epäilys, että koko sudoku on yhtä heppoista ratkottavaa. Ihan näin ei ole, mutta ensivaikutelma ei houkuttele kokeilemaan.
Silmäkarkki sijansa saakoon ja se on plussaa jos sisältö on kunnossa, mutta visuaaliset ansiot ilman hyvää sisältöä eivät minun mieltäni lämmitä.
KOMMENTOI