KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 3254

11162. HS 3254

Jondalar16.2.2023 klo 21:31
Ristikko oli helppo tulostaa A4-kokoisena HS Viikosta. Ihan mukava siihen on kirjoitella sanoja. On jo puoliksi tehty
2. Uusi17.2.2023 klo 08:30
Ei erityisempiä ongelmia. Mukavasti kului perjantaiaamu.
3. Jiikoo17.2.2023 klo 10:04
Umpeutunut kohtuullisen sujuvasti muualta, mutta keskimmäiset ja oikeanpuoleiset harmaat alkutekijöissään. Vievät oletettavasti aikaa enemmän kuin kaikki muu, jos umpeutuvat sittenkään – kesken jäämisen uhka varteenotettava.
4. Jondalar17.2.2023 klo 10:29
Keskiharmaat aukesivat täälläkin vasta nyt. Jälkeläisiään vaunuissa kuljettavasta kanaemosta tuli ihan järkevät lauseet. Kyllä kannattaa pähkäillä. Ratkaisut löytyvät. Muutama epäselvä kuva ja muutamat oudot sanat vaikeuttivat.
5. Jiikoo17.2.2023 klo 11:18
Nyt ovat harmaatkin täyttyneet, ja hattua täytyy laatijalle nostaa siitä, etteivät ne pahemmin onnahtele. Tällä kertaa oikeastaan ihan mainion luontevat rimpsut hauskasta pääkuvasta, aplodit sille! Kun vielä löytäisin vihjeestä KULJETUSALALLA saamani ratkaisusanan yhteyden kuljetusalaan, olisi kaikki taputeltu.
6. Patarouva17.2.2023 klo 11:25
Mikä logo on paikassa H18 ? Se toistuu usein näissä Hesarin ristikoissa.
7. Pike17.2.2023 klo 11:27
Miksi sitä nyt jo kyselet?
8. Pike17.2.2023 klo 11:28
Eihän siinä ole edes yhtään piilokirjainta.
9. Pike17.2.2023 klo 11:29
Sitä paitsi logo on H17 ainakin minun ristikossani.
10. Pike17.2.2023 klo 11:29
Saa toistuakin, on tullut jo niin tutuksi.
11. Patarouva17.2.2023 klo 12:24
No nyt vasta hokasin, että logo on ylösalaisin ja tata. Olen googlannut logoa atat onnistumatta, ja ihmetellyt asiaa. Pike olen jo lähes 80 vuotias mummeli, joten tällaisia mokia saattaa sattua.
12. Jiikoo17.2.2023 klo 12:27
Patarouva, pitäisi muistaa, ettei konkreettisia ratkaisusanavaihtoehtoja saa maistella ääneen ennen vastausajan päättymistä!
13. Patarouva17.2.2023 klo 12:34
Selvä, ymmärrän. Ei toistu.
14. Aleksanteri17.2.2023 klo 14:26
Peruskauraa,muutama kuva meni arvauksen piikkiin,kun olivat niin epäselviä. Savoa-vihjeen ratkaisu piti googlata. En ole törmännyt ennen ko.paikkaan,vaikka Savossa asunkin..
15. Maikku17.2.2023 klo 15:01
Kyllä oli mestarilaatijalta taas kerran erinomainen laadinta. Ei ole varmaan helppoa saada järkeviä sanoja pystyyn sopimaan neljän päällekkäisen vaakalauseen kanssa, mutta mestarilta se onnistuu. Jiikoon kanssa etsin myös kuljetusalan yritystä, mutta tyydyn siihen mikä sopii vaakasanoihin. Yhtä alalaidan valokuvaa en vielä tunnista mutta siihenkin tuli järkevä nimi.
16. Artsi17.2.2023 klo 15:22
Ei ollut isompia ongelmia saada ristikon ratkaisut valmiiksi. Totta kai on kohtia joihin miettii eri vaihtoehtoja, mutta aika sutjakkaa oli ratkonta. Huomasin juuri, että vihjeen P6 viimeinen kirjain puutuu. Vihjekuvasta ei saa selvää mitä esittänee, kun on niin musta. Pitää pähkäillä.
17. Artsi17.2.2023 klo 15:24
16. Artsi. Tarkemmin katsottuna P6 vihjekin sai ratkaisunsa.
18. kaplas17.2.2023 klo 15:49
Näin veteraania sanoisin, että peruskauraa.. Yhtään tosin laatijan kykyjä väheksymättä.
19. Tiltti17.2.2023 klo 18:07
Maikku, alalaidan kuvassa taitaa olla jalkapallovalmentaja
20. Maikku17.2.2023 klo 19:27
19. Tiltti. Joo näin näyttää olevan. Hän oli naapurin pojan suosikkijoukkueen valmentaja. Poika myös tunnisti miehen.
21. Tulkitsija18.2.2023 klo 07:49
Keskimmäisten harmaiden alue pani kovasti hanttiin, mutta tuli sentään selvitetyksi. Kuvat Z3 ja V10 ovat ainakin
minun paperilehdessäni surkeat. Yhteinen loppukirjain kuitenkin lienee selvä tapaus. Hivenen saisi olla näky-
vämpää painojälkeä, toivoisin.
22. Virkku18.2.2023 klo 08:11
Keskimmäiset harmaat vielä kangertavat. Mahtaako olla valittuna oikea Marko. Jatketaan kokeiluja. Ratkonnan aloitin tänään aamuvarhaisella. Upeasti laadittu ristikko taas.
23. Virkku18.2.2023 klo 09:40
Niinhän tässä kävi, että Markon vaihtamisella keskiharmaat ratkesivat suit sait.
24. Jiikoo18.2.2023 klo 09:51
Lainaus: 23. Virkku 18.2.2023 klo 09:40
”Niinhän tässä kävi, että Markon vaihtamisella keskiharmaat ratkesivat suit sait.”

Sama huomio eilen minullakin. Tuli samalla yksi Marko astetta tutummaksi. Ilmeisesti minulla olivat kiinnostuksen kohteet olleet aikaisemmin vääriä. Onneksi meillä on Ratkojat apunamme.

Markoja voidaan vielä vaihtaa, mutta euroja emme voi enää mahtaa markoiksi. Pitäisiköhän tästä olla huolissaan?
25. Heppu18.2.2023 klo 09:52
Tätä on yllä luonnehdittu peruskauraksi. Niinpä, mutta kyllä Auliksen kaurapelto on laadukas. Minulle vaikein kohta oli Q1, jossa pidin pitkään kiinni siitä mitä kuvassa tapahtuu, siis rangaistava peliteko. Mutta Aulis ei ehkä ole joukkuepelimiehiä, kun väittää siinä tapahtuvan sallittu peliteko.
26. Jiikoo18.2.2023 klo 10:00
Mikähän minun töhnöaivojeni ja nakkisormieni väliltä mahtaa olla katkipoikki (24.)?

euroja emme voi enää mahtaa markoiksi => euroja emme voi enää vaihtaa markoiksi
27. Pekkatyttö18.2.2023 klo 10:21
Pike voisitko laittaa viikon ylläpitämäsikalsarit l. Pikkarisi päähän
Nämä Hs-laatimukset eivät tarvitse sinun analyysejäsi saati kenenkään
Sen verran ovat kuraa
28. seurailija18.2.2023 klo 10:33
Perusk(a)uraa?
29. Vakoilija18.2.2023 klo 10:37
Pike muuten käyttää miesten kalsareita arjet pääskytykseen
30. Aitosuomalainen18.2.2023 klo 10:44
On muuten epämielyttävä näky kaikille silmille Jussi Hallaho
Mieletön ässävika lisäksi
31. Nykyaika18.2.2023 klo 11:31
Hesarilla on ratkaisematon ongelma
40 ja 50 luvuilla syntyneiillä on hillot ja niitä ei kiinnosta muuta kuin vanha nostalgia
Hesarin tilaajat haluavat muuta kuin nostalgiaa anteeksi vain tulkaa nykyaikaan
32. kaplas18.2.2023 klo 13:43
Vaikka olenkin jo vanhempaa kasrtia, en täysin tyrmää yllä olevaa viestiä. Myös Jiikoon linjoilla olen. Formaatti, jossa panostetaan harmaisiin on tavallaan hieno. Nytkin neljä allekkain. Mutta siitä seuraa sitten tuo googletettavien tai ennestään tuttujen erisnimien tulva.
Voisi olla uudistumisen paikka? Ansiothan on jo monesti tuotu esille...
33. Patarouva18.2.2023 klo 13:50
Valmis on, mutta tuo herra S22 ei vaan aukea :(
34. Virkku18.2.2023 klo 14:16
Patarouva. Herran S22 nimeä ei välttämättä tarvitse tietää. Jos haluat tietää, laita saamasi vastaussana ratkojiin. Sieltä löytyy nimi.
35. Miu18.2.2023 klo 14:36
P 6 ei aukee???
36. kaplas18.2.2023 klo 19:07
Alas vai vaakaan?
37. Miu18.2.2023 klo 20:05
Alas
38. VP18.2.2023 klo 20:12
Lainaus: 37. Miu 18.2.2023 klo 20:05
Alas
Minulla on sama kohta viimeisenä ratkomatta. Mahtaisiko olla joku koodi, joka löytyy kännykän sisältä?
39. Maikku18.2.2023 klo 20:22
Minulle ei tule mitään koodia. Katso mikä vuorokauden aika!
40. Jondalar18.2.2023 klo 20:36
Minä laitoin koodin.
41. Vinkki18.2.2023 klo 20:39
Kyseessä taitaa tosiaan olla matkapuhelimen laitetunnus.
42. Eräsaapas18.2.2023 klo 20:46
Eräsaapaskin vielä pohtii P6alas-kohtaa. 1. Kirjain ollee varma. 2. Apuratkoja tarjoaa myös toista aakkosissa jäljempääkin kirjainta...?! 3. Kahdesta vokaalista -"yhtä hyvistä"- valittavissa. 4. Ns. piilokirjain. -Vanhoilla silmillä ja vähän uudemmilla tiedoilla en hahmota kuvasta hyvää ratkaisua vielä... -Mutta kun tiemmä on koko joukko ratkaisseita, niin kai voisivat valaista edes vähän miten tuo päällisin puolin mustan kotelon kuvaama sana/tieto muotoutuisi... kaipa nykyaikaista jotakin...!
43. Aksu18.2.2023 klo 20:56
Tämä P6 ei tosiaankaan ole nyt eka kertaa! Iltainen ikkuna ja kuu taivaalla.
45. Jondalar18.2.2023 klo 21:36
Pimeään aikaan soveltuu huonosti vihjeet Unohdus ja autolla kurvailu.
46. Jondalar18.2.2023 klo 21:54
Perun puheeni. Hampaita pestessä välähti. Musta kuva ei näy kokonaan. Aksu on oikeassa.
47. Mooses19.2.2023 klo 09:31
Onko N 11 Marko entinen painija?
Jos ei ole,miltä alalta voisi olla,?
48. lapatossu19.2.2023 klo 09:38
Lainaus: 47. Mooses 19.2.2023 klo 09:31
Onko N 11 Marko entinen painija?
Jos ei ole,miltä alalta voisi olla,?

---
Ei ole painija, urheilija kuitenkin
49. Heppu19.2.2023 klo 12:01
Lainaus: 32. kaplas 18.2.2023 klo 13:43
Vaikka olenkin jo vanhempaa kasrtia, en täysin tyrmää yllä olevaa viestiä. Myös Jiikoon linjoilla olen. Formaatti, jossa panostetaan harmaisiin on tavallaan hieno. Nytkin neljä allekkain. Mutta siitä seuraa sitten tuo googletettavien tai ennestään tuttujen erisnimien tulva.
Voisi olla uudistumisen paikka? Ansiothan on jo monesti tuotu esille...

Samaa mieltä. Nämä taidonnäytteet vaativat meitä sitten etsimään Eugeneita bittiavaruudesta. Mutta eipä Aulis meidän neuvoja lue tai ainakaan kuuntele.
50. PM19.2.2023 klo 16:15
Eniten miettimistä oli lounaassa ja harmaissa.

Lounaassa ratkontani hitaus johtui väärän sanan valinnasta ja liian pitkään siinä pysyessä. Vaihto auttoi.

Harmaisiin sisältyi nytkin useita harvinaisuuksia, jolloin niistä vihjeistä ei juurikaan ollut apua pääkuvan tulkitsemiseen ja ilmaisujen löytämiseen. Tämänkertaiset ilmaisut, joiden teema on hieman piilossa, osoittautuivat melko loogisiksi, ei ollut väkinäisyyttä. Hyvää tässä ristikossa on myös se, että maantieteen vihjeet löytyvät nykyisin lähempää.

Onnistuin ratkomaan ristikon päätyyn asti avuitta, sitten faktantarkistusvaiheessa löytyi yksi väärä kirjain. Aikaa ratkoessa kului liikaa, tällä ratkontavauhdilla ei olisi asiaa ratkonnan SM-kisaan.
51. Eikka19.2.2023 klo 20:48
Vinkkejä kuka Marko voisi olla?
52. Heppu19.2.2023 klo 21:13
Lainaus: 51. Eikka 19.2.2023 klo 20:48
Vinkkejä kuka Marko voisi olla?

Painija ja vähemmän tunnettu on jalkapalloilija.
53. Eikka19.2.2023 klo 21:27
Kiitos nyt aukesi tämä jälkimmäinen
54. Tuu19.2.2023 klo 21:39
V10 on paperilehdessäni niin epäselvä, vaalea ja hahmoton, etten ollenkaan tajua mitä se koettaa esittää. Apua!
55. Eikka19.2.2023 klo 21:48
Lainaus: 51. Eikka 19.2.2023 klo 20:48
Vinkkejä kuka Marko voisi olla?

Lainaus: 53. Eikka 19.2.2023 klo 21:27
Kiitos nyt aukesi tämä jälkimmäinen


Eihän nämä nimimerkit ole toki mitenkään suojattuja, saati kenenkään omia, mutta olisihan sinulla varmaan ollut joku käyttämätönkin käytössäsi. Ihan vaikkapa sekaannusten välttämiseksi…
56. lapatossu19.2.2023 klo 22:03
Lainaus: 54. Tuu 19.2.2023 klo 21:39
V10 on paperilehdessäni niin epäselvä, vaalea ja hahmoton, etten ollenkaan tajua mitä se koettaa esittää. Apua!
---
Arvelin pitkänokkaiseksi tipuksi. Risteävistä saamani ratkaisusana ei kuitenkaan ole mikään tipu. Voin olla tuossa väärässäkin
57. Eikka6220.2.2023 klo 07:53
Lainaus: 55. Eikka 19.2.2023 klo 21:48
Lainaus: 51. Eikka 19.2.2023 klo 20:48
Vinkkejä kuka Marko voisi olla?

Lainaus: 53. Eikka 19.2.2023 klo 21:27
Kiitos nyt aukesi tämä jälkimmäinen


Eihän nämä nimimerkit ole toki mitenkään suojattuja, saati kenenkään omia, mutta olisihan sinulla varmaan ollut joku käyttämätönkin käytössäsi. Ihan vaikkapa sekaannusten välttämiseksi…

Pahhoittelut jäi osumatta silmään.
58. mara20.2.2023 klo 07:55
Eräs ratkoja kertoo saaneensa vuodessa useita palkintoja, lähetys kirjeenä. Koska on annettu mahdollisuus lähettää sähköpostilla, olen niin tehnyt - joka ikinen viikko. En ole kertaakaan saanut palkintoa. Tiedän kyllä Hesarilaisten vanhat tavat (läheiset suhteet sinnepäin), mutta pitäisi kait nämä muutkinn 'postit' käsitellä reilusti. Lisäksi. muutama päivä sitten eräs HS/toimittaja kertoi että lähisukulainen saa useita palkintoja vuodessa. nari nari nari ------
59. Noviisi20.2.2023 klo 08:42
mara "Lainaa20.2.2023 klo 07:55
Eräs ratkoja kertoo saaneensa vuodessa useita palkintoja, lähetys kirjeenä."

Tyhmyyttäni lähetin HS:lle vuosi sitten viestiä, jossa kysyin ristikoiden arvontamenettelystä mm. ovatko kirjeen lähettäjät ja mailaajat samanarvoisessa asemassa jne. Mielestäni ristikoiden vastausten käsittely pitäisi nykyaikana olla läpinäkyvää ja yleiset periaatteet kaikille osallistujille selvät (vs. Veikkaus)-varsinkin kun jaetaan viikottaisia rahapalkintoja. En koskaan saanut mitään vastausta.
60. Tulkitsija20.2.2023 klo 10:14
HS onkin aika kummallinen lehti vastauspolitiikassaan. Olen kulttuuripuolen asioissa tiedustellut heiltä
paria ihan tavallista seikkaa, ei mitään salaista juttua, mutta koskaan ei tule mitään vastausta. Antaa kovin
omahyväisen kuvan valtakunnan päälehdestä.
61. Jiikoo20.2.2023 klo 10:29
Onnetar taitaa olla oikukas. Kun HS alkoi ottaa vastaan ristikkovastauksia (taisi olla vuoden 2020 alkupuoliskolla), siirryin oitis lähettämään omat ratkaisuni sähköpostitse. Onnistuin tällä moodilla pyydystämään piankin kaksi kaksikymppistä, väliä vain jokunen viikko. Tämän jälkeen voitot ovat kiertäneet minua sitkeästi, vaikka montakaan HS-ristikkoa ei ole jäänyt ratkomatta ja lähes kaikki ratkaisuni olen myös muistanut lähettää ajallaan. Ratkaisujeni oikeellisuutta en ole jaksanut jälkikäteen tarkistaa, mutta en usko kaikkien olleen vääriäkään. Olen yrittänyt vakuuttaa itselleni, ettei voitoitta jääminen ole tärkeintä tässä maailmassa. Postituskuluja olen myös onnistunut sähköpostittelulla säästämään aika monen kaksikymppisen edestä. Sama linja saa siis jatkua.
62. Jiikoo20.2.2023 klo 10:31
Korjaus (avainsana taisi jäädä pois):

Kun HS alkoi ottaa vastaan ristikkovastauksia (taisi olla vuoden 2020 alkupuoliskolla)... =>
Kun HS alkoi ottaa vastaan ristikkovastauksia sähköpostitse (taisi olla vuoden 2020 alkupuoliskolla)...
63. Siru20.2.2023 klo 10:47
Minäkin sain aikoinaan, kun vastaukset postitettiin kirjeitse, voittoja aika tiuhaan. Sen jälkeen, kun on ollut mahdollisuus lähettää ratkaisu sähköpostissa, ei ole voittoja osunut kohdalleni. Varmaankin palautusten määrä on moninkertaistunut, kun sähköisesti homma käy helpommin ja on ilmaista. Ja voihan niitä kuvia ottaa täytetystä ristikosta useitakin ja palauttaa eri henkilötiedollilla varustettuna!
64. Jondalar20.2.2023 klo 11:03
Minulle voittojen arpoja kerran soitti, kun olin laittanut tilinumeroni väärin. Korjattiin ja voitto tuli kotiin. Tähän mennessä saldoni on HS-ristikoista 36 ja Kuukausiliitteistä 7. Varmaan jollakin toisella on paljon enemmän.

Viime vuonna onnekkaimmalle voitto osui 6 kertaa. Viidesti voittaneita ei ollut yhtään ja meitä neljästi voittaneita oli monta. Naisia voittajissa oli 366 ja miehiä 274. Mukana HS ja Kuukausi liitteen voitot.
65. kaplas20.2.2023 klo 12:18
Minulla on 0 voittoa. En tosin muista yhtään lähettäneenikään. Onnea voittajille!
66. Heppu20.2.2023 klo 13:40
Lainaus: 65. kaplas 20.2.2023 klo 12:18
Minulla on 0 voittoa. En tosin muista yhtään lähettäneenikään. Onnea voittajille!

Ihan tasoissa ollaan, kaplas.
67. M20.2.2023 klo 13:54
54 Tuu, 56 Lapatossu. Minusta V10 kuvaan sopii eka kirjaimeksi kaksi konsonanttia. Toisella tulee nimisana, toisella laatusana. Molemmat sopivat myös pystyyn tulevaan postinjakajaan . Valitsin aakkosjärjestyksessä aikaisemman.
68. iso S20.2.2023 klo 13:55
Lainaus: 50. PM 19.2.2023 klo 16:15
Aikaa ratkoessa kului liikaa, tällä ratkontavauhdilla ei olisi asiaa ratkonnan SM-kisaan.

Tänä keväänä on tilaa myös hyville häviäjille, kun karsintoja ei ole. Pelkkä ilmoittautuminen riittää. Viikonvaihteessa oli Iltiksessä ristikkoakatemian palstalla tieto että tilaa vielä on. Ilmoittautumisaika päättyy 28.2. tai aiemmin, jos osallistujen määrä alkaa paisua yli äyriäisten. Mielenkiintoinen, lämminhenkinen ellei jopa kuumottava tapahtuma luvassa.
69. lapatossu20.2.2023 klo 14:05
Lainaus: 56. lapatossu 19.2.2023 klo 22:03
Lainaus: 54. Tuu 19.2.2023 klo 21:39
V10 on paperilehdessäni niin epäselvä, vaalea ja hahmoton, etten ollenkaan tajua mitä se koettaa esittää. Apua!
---
Arvelin pitkänokkaiseksi tipuksi. Risteävistä saamani ratkaisusana ei kuitenkaan ole mikään tipu. Voin olla tuossa väärässäkin

---
Tarkiemmin ajateltuani, muutin risteävää vastaustani ja nyt V10:stä tulee lintu
70. Jondalar20.2.2023 klo 14:09
Linnun nokan minäkin olin näkevinäni. Linnuilla on usein niin hyvä suojaväri, ettei niitä äkkiä huomaa.
71. Tilastokeskustelija20.2.2023 klo 15:44
Lainaus: 58 mara

Tässä ristikkojen palkintotilastoa:
Viikot 44/2021-04/2023
Ristikkoja: 81 kpl = 65+16 (vk+kk)
Palkintoja 810, eri voittajia 500 kpl
Voittojen määrät per hlo
väh 1: 500
väh 2: 185
väh 3: 86
väh 4: 31
väh 5: 6
väh 6: 2

Sähköpostilla lähettäneetkin ovat voittoja saaneet.
72. Eikka20.2.2023 klo 15:53
Lainaus: 57. Eikka62 20.2.2023 klo 07:53

Eihän nämä nimimerkit ole toki mitenkään suojattuja, saati kenenkään omia, mutta olisihan sinulla varmaan ollut joku käyttämätönkin käytössäsi. Ihan vaikkapa sekaannusten välttämiseksi…

Pahhoittelut jäi osumatta silmään.


Eipä hätää, näillä mennään. Muuten olisin aikanani ottanut nimimerkin Eicca käyttöön, mutta en ollut varma, onko Toppisella siihen käyttöoikeiudet. Enkä ole hänellä muistanut kysyä, vaikka muutaman osuttu samaan laituriin.


Lainaus: 44. VP 18.2.2023 klo 21:00
https://encrypted-tbn0.gstatic.com/images?q=tbn:AN d9GcSh6wdjTCzKhRAbwKPf9JsfXeWSMb8DuGJZqAusqp=CAU
Ehkä?

Näyttää siltä, ettei kaikille riitä meri apajaksi. Koodin lukujen sijaan kannattaa kuunnella Pink Floydin ehkä tunnetuin LP. Viimeinen sana (pysäköimättä) levyllä on oiva vihje tälle ratkaisulle.

Ihan selkeähän tämä ristikko oli ja harmaiden vs:t ihan kohtuullisia. Sen verran paljon käytettyjä vihjeitä ja toisaalta turhankin ympäipyöreitä, että olihan tämä vähän "alkaen"-malli. Kohta pukkaa varmaan tapahtumaristikkoa.
73. mara20.2.2023 klo 17:26
Lainaus: 61. Jiikoo 20.2.2023 klo 10:29
Onnetar taitaa olla oikukas. Kun HS alkoi ottaa vastaan ristikkovastauksia (taisi olla vuoden 2020 alkupuoliskolla), siirryin oitis lähettämään omat ratkaisuni sähköpostitse. Onnistuin tällä moodilla pyydystämään piankin kaksi kaksikymppistä, väliä vain jokunen viikko. Tämän jälkeen voitot ovat kiertäneet minua sitkeästi, vaikka montakaan HS-ristikkoa ei ole jäänyt ratkomatta ja lähes kaikki ratkaisuni olen myös muistanut lähettää ajallaan. Ratkaisujeni oikeellisuutta en ole jaksanut jälkikäteen tarkistaa, mutta en usko kaikkien olleen vääriäkään. Olen yrittänyt vakuuttaa itselleni, ettei voitoitta jääminen ole tärkeintä tässä maailmassa. Postituskuluja olen myös onnistunut sähköpostittelulla säästämään aika monen kaksikymppisen edestä. Sama linja saa siis jatkua.
======================
Luontoa säästävää on käyttää sähköpostia. Mutta mieltä virkistäisi ja kannustaisi jos vaikka kerran vuodessa saisi palautteen. Joka tapauksessa HS-ristikot ovat ykkösluokkaa ja haastavat.
74. Ani21.2.2023 klo 08:40
Kukahan on Q10 hymyilevä henkilö? Tulee vissiin paikkakunta, mistä hän on kotoisin? Keskimmäiset tummennetut eivät meinaa ratketa, vaikka muuten ristikko tehty.
75. Pke21.2.2023 klo 10:34
No ei todellakaan tule. Pistä aivosolusi liikkeelle. Eihän siinä ole yhtään piilokirjainta.
76. Iida21.2.2023 klo 11:12
Mitä ihmettä V11 kuva esittää? Piilokirjaimet puuttuvat. Oletan muiden olevan oikein, mutta en vaan saa kuvaan sopivaa sanaa..
77. ”Ei hajua”21.2.2023 klo 11:48
Lainaus: 75. Pke 21.2.2023 klo 10:34
No ei todellakaan tule. Pistä aivosolusi liikkeelle. Eihän siinä ole yhtään piilokirjainta.

No sinulta sen sijaan taas tuli, eikä se ollut mikään soluloraus. Itse pistit sitten piilokirjaimen nimmariisi, rimmas hyvin arvosanasi kanssa.
78. Jiikoo21.2.2023 klo 11:53
Iida, kuvassa V11 on nähdäkseni epämääräinen kappale epämääräistä ainetta. Veikkaisin tekstiilipuolta, ja tuollaisille epämääräisyyksille taitaa löytyä monenkinlaista kuvailevaa nimikettä. Synonyymeja, joista sopii valita...
79. Jiikoo21.2.2023 klo 15:22
Lainaus: 74. Ani 21.2.2023 klo 08:40
”Kukahan on Q10 hymyilevä henkilö? Tulee vissiin paikkakunta, mistä hän on kotoisin? Keskimmäiset tummennetut eivät meinaa ratketa, vaikka muuten ristikko tehty.”

Henkilöllisyyttä tuskin tarvitsee tietää. Etnistä taustaa sopinee arvailla, mikseipä sukupuoltakin.
80. Eikka21.2.2023 klo 17:51
Lainaus: 79. Jiikoo 21.2.2023 klo 15:22
Lainaus: 74. Ani 21.2.2023 klo 08:40
”Kukahan on Q10 hymyilevä henkilö? Tulee vissiin paikkakunta, mistä hän on kotoisin? Keskimmäiset tummennetut eivät meinaa ratketa, vaikka muuten ristikko tehty.”

Henkilöllisyyttä tuskin tarvitsee tietää. Etnistä taustaa sopinee arvailla, mikseipä sukupuoltakin.


Ei tuo ainakaan näytä tutulta hutsilta…
81. Matkamies22.2.2023 klo 17:15
Kuka pölvästi on keksinyt ' peruskauran'? Ei se kuulu kieleemme, tuskin ' Nykäseenkään'. Harvoin Lehdon tekeleitä täyttelen, niin typeriä ovat. Pitää ratkaisijoita pilkkanaan, että kehtaakin.Millainen sopimus HS:lla ja Lehdolla lieneekin, soisin arvolehden tarjoavan parempaa ratkaistavaa.
82. lapatossu22.2.2023 klo 18:48
Matkamies, 'peruskaura' löytyy Kielosesta:
https://www.kielitoimistonsanakirja.fi/#/peruskaur a?searchMode=all
83. Ananias1.3.2023 klo 13:54
Vihjeruutu O10 ratkesi lopulta mukavasti, kun uskoin, ettei kyse olekaan puhe-.........,sta vaan siitä toisesta lajista, jota ikävä kyllä tulee nykyään joka päivä tuutin täydeltä.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *