KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS VIIKONLOPPU 29.-30.10.2022

11049. IS viikonloppu 29.-30.10.2022

K29.10.2022 klo 12:11
Kuka on koviksen laatija?
2. Lars29.10.2022 klo 12:25
Teemu Pallonen, ulkoasu Lavonius, näin ainakin lehdessä oli (2 1/2 )
3. K29.10.2022 klo 14:11
Kiitos, Lars, tuli nyt ärräkeikka!
4. Jiikoo29.10.2022 klo 14:39
Minulla ässäkeikka. Konsonantin valintaa puoltaa se, että sisään päästyäni minun ei tarvitse vaivautua enää avaamaan erikseen ovia päästäkseni samalla siihenkin myymälään, jossa ennesvanhaan oli pitkät ovankahvat.
5. Joutilas29.10.2022 klo 14:41
Paaaljon piiitkiä sanoja. Ei ollut helppo ratkoa, tuskin laatiakaan. Mielestäni vaikeampi, kuin viime lauantain kolmonen. Kyllä tässä taas Pallonen ja Lavonius näyttivät, miksi he ovat Suomen parhaita muutaman muun lisäksi.
Syvä kumarrus kiitoksen kera!
6. Rampe29.10.2022 klo 19:44
Minulle tämä oli pahempi kuin kakspuolonen.
Eikä ratkomista tosiaan helpottaneet kolme 17-kirjaimista pystysanaa ja kaksi 18-kirjaimista vaakaa.
Eikä ehkä sekään, että kävin samassa myymälässä kuin Jiikoo.
7. Elva29.10.2022 klo 23:14
Upea ristikko! Alku sujui mukavasti, sitten rupesi kangertelemaan ja pidin vähän paussia. Jatkaessani oli keskikohta vielä pahasti auki, mutta yks kaks ratkesivat peräkanaa kaikki pitkät sanat ja myös aiemmin tuskaa aiheuttaneet muut avoimet kohdat täyttyivät pikavauhtia. En tiedä mitä oikein tapahtui, mutta ratkomisriemu oli korkeimmillaan ja ristikko oli valmis.

Runsaat kiitokset hienosta kokemuksesta!
8. Elva30.10.2022 klo 00:40
Kävin vielä läpi ristikon sanaston, oli todella hieno vihjeitys. Minulla on sana sekä ylä- että alalaidassa joita vähän ihmettelen, mutta kysyn niistä aikanaan.

Lauri Kultin Tavis oli taas kerran aivan mainio, varsinkin kun vielä lisämausteena on ihana maalaus, jota olen ihaillut New Yorkin MOMA:ssa.
9. Justiina30.10.2022 klo 09:22
Eipä lähde kovis aukeamaan, vasta kymmenkunta orpoa sanaa! Myös minun mielestäni vaikeampi kuin viime viikon kolmonen. Pitääkö luovuttaa!
10. Ritu30.10.2022 klo 10:58
Minun huomioni kiinnittyi ensimmäisenä pehmiksen pääkuvaan, koska siinä oli jotain perin tuttua! Ei edes heti sytyttänyt, että missä olin sen ennenkin nähnyt. Haa! No tällä sivustollaan tuo sama katti näkyy olevan!
11. Mumma30.10.2022 klo 18:12
Olipa taas mainio Pallonen! Ja mikä parasta hänellä aina: ei tarvita Googlea, vaan omia älynystyröitä on vaivattava toden teolla.
12. Mie31.10.2022 klo 02:05
Onpa mainio ristikko! Ei liian helppo, sai pitkän tovin pähkäillä ja melko tyhjänä pysyi pitkään kunnes lähti aukeamaan. Erinomainen siis! Ja vielä Lavoniuksen ulkoasu. Erittäin tyytyväinen ratkoja täällä, kiitokset!
13. Jaska31.10.2022 klo 12:06
Vai mainio, plääh. Teknisesti vähintäänkin suurenmoisen suvereeniksi suitsutettava suurmestarilaatimus ennätyksellisen pitkine korkealaatuisine sanoineen. 2x18 vaakasanaa, ja huom. Rampe, 4x17 = 68 pystyaukio. Keskipituus muhkea 6,44, avaruusprosentti 85,68. Fantastinen ristikko! Eivätkä nuo ole niitä!

Pallosen saavutus sellaisenaan ei tietenkään takaa maksimipisteitä koko ristikolle, ellei muu sanasto ja vihjeitys täytä täyskympin kriteerejä. Tässä ne täyttyvät, siis 10. Oma suoritukseni jäi välttäväksi. Aikaa kului enemmän kuin Keräsen viimeviikkoiseen, kolmemiikan ja täyskolmosen rajalle venähti. Pääsyyllinen kaakkoiskulma virheineen. Ja sehän on selvää, että kuukkelointiin oli turvauduttava, kuten oli laita ainakin yhden vihjeen osalta arvattavasti muillakin.
14. Jaska31.10.2022 klo 12:10
P.S. Yhdyn Elvaan Kultista. Soittimesta koitui pitkä katko "varman" vakuutuksen johdosta. Parkkinen sujui yllättäen tasaisen juohevasti.
15. JS31.10.2022 klo 18:17
Miten tuo yksi ylärivin vokaali? Eikö sen pitäisi olla vähän erilainen vaaka- ja pystysanalle?
16. Ylläpito31.10.2022 klo 18:33
Ei ole virhettä.
17. Pike1.11.2022 klo 07:36
JS, kannattaisi opetella lukemaan!
18. ari1.11.2022 klo 08:13
Kiitos vinkistä, Pike. Olinkin ihmetellyt samaa kuin JS. Vastausaikaa on, mutta en aio lähettää vastaustani.
19. Jokke1.11.2022 klo 08:58
Lainaus: 17. Pike 1.11.2022 klo 07:36
JS, kannattaisi opetella lukemaan!

Hyvä Pike! Solvaus on aina paras vastaus ja osoittaa suurta älykkyyttäkin.
20. ”Ei hajua”1.11.2022 klo 09:36
Lainaus: 19. Jokke 1.11.2022 klo 08:58
Lainaus: 17. Pike 1.11.2022 klo 07:36
JS, kannattaisi opetella lukemaan!

Hyvä Pike! Solvaus on aina paras vastaus ja osoittaa suurta älykkyyttäkin.

Piken pitäsi kuitenkin yrittää pidätellä. Ihan vaikka ns. yleisön pyynnöstä.
21. Kuju1.11.2022 klo 10:23
Jos ei JS solvauksista ole ymmärtänyt, niin sanottakoon sitten reilummin, että chekkaa vihjeen vielä kerran tarkemmin silmin.
22. Kaarina Talsio1.11.2022 klo 12:29
Lisää vihjeitä . En pääse eteenpäin. Harmittaa
23. Ylläpito1.11.2022 klo 13:54
Tuota parempia vihjeitä vasta ensi tiistaina!
24. Kuju1.11.2022 klo 20:46
Lounaiskulmaan jäi kaksi kirjainta tyhjäksi vaikka kuinka funtsin. Lähetin kuitenkin ratkaisun, kaikki muu on täynnä ja selvää. Kyllä tämä läheltä kolmosta liippaa.
25. Kuju2.11.2022 klo 07:36
Ja yön yli nukuttuani aamulla sitten ratkesi tuo lounaiskulmakin. Yksi sana piti vaihtaa, niin muut sai mallattua.
26. Ritu5.11.2022 klo 10:18
Pitkästä aikaa useamman päivän vapaa, josta hyvällä omallatunnolla ison osan käytän aivojeni jumppaohjelmaan. Eilen aloittelin tätä kovista ja enhän minä päässyt edes alkuun. Hajanaisia t-kirjaimia lukuun ottamatta sain tosi pitkään tuijotella tyhjää ruudukkoa ja vihjeitä, jotka eivät soittaneet päässäni minkäänlaisia kelloja. Lavoniuksen ulkoasu koviksessa palautti jotenkin mieleen SM-kisaristikot ja lähes kauhunsekaisen osaamattomuuden tunteen.
Siirryin illalla tv:n pariin ja parin tunnin tauko sai ihmeitä aikaan. Sen jälkeen onnistuin ratkomaan oikean alakulmaan ja vähän koko alalaitaakin.
Sitten tuli taas se hetki, ettei sanan sanaa. Sanoja raapustin yhtä paljon kuin niitä kumittelin poiskin. Tältä saitilla imemääni oppia hyödyntäen yritin jopa laatia tiettyä aluetta uudelleen. Ei ollut näillä taidoilla siitä vinkistä apua ja suosiolla jätän laatimiset sen hallitseville ja keskityn vain ratkomaan.

Aamulla taas uusin silmin tuijottelin ristikkoa. Sain ensimmäisen pystyyn tulleen pitkän ja mielestäni varman sanan ratkaistua. Sanan loppuosa auttoi alkupään keksimisessä. Nyt ristikkoni on enää auki keskeltä ylhäältä vähän vasemman laidan suuntaan. Ei ole enää ripaustakaan kauhua jäljellä. Sen sijaan toivonkipinä maalin häämöttämisestä saa jo tyytyväisyyden tunteen valloilleen. Mielenkiintoinen ja haastava ristikko jälkeen kerran Palloselta. Tai sehän on enemmän sääntö kuin poikkeus, että Teemu kattaa meille aina ristikkoherkkuja täynnä olevan pitopöydän. Siksipä en niitä halua sivuuttaa.
27. Ritu5.11.2022 klo 12:43
Outo juttu. Loput ristikosta ratkesi äsken kuin leikiten. Kyllä nuo pitkät sanat niin pystyyn kuin vaakaankin hidastivat
paljonkin ratkomistani. Mutta ne olivat kyllä tämän koviksen mansikat kakun päällä.

Minä muuten jotenkin vierastan tuota jatkuvaa pyrkimystä äärimmäisen tarkkaan koviksen vaikeustason määrittelyyn. Siis siihen, onko joku ristikko kakkonen puolikas perässään vai kolmonen miikka perässään tai ilman sitä. Minulle riittäisi jako pelkästään helppoihin, keskiksiin ja visaisiin. Kaikki muu tuntemus on niin ratkojakohtaista ja itsellänikin joskus vaan ratkonta sujuu ja toisinaan ei suju sitten millään.
Toisaalta moni asia mikä tälläkään saitilla ei ole ristikoista aiemmin kiinnostanut, on saattanut jossain vaiheessa alkaakin kiinnostaa. Siihen vaikuttanut varmaan oma kehittyminen ratkonnassa. Täällä vain huomaa miten pidemmälle edistyneet tietävät tarkasti ristikoiden laadinnan ja ratkonnan lainalaisuuksista. Jotainhan sieltä sitten tarttuu omaan päähänkin, josta sitten huomaa hyötyvänsä omissa ratkonnan ongelmatapauksissa. Joten seuraan niitäkin ristikkokeskusteluja, mitkä ei tunnu itselle niin tärkeiltä tällä hetkellä. Menipä tämä vaikeaksi selittää. Laitan itselleni miikan perään.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *