KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS VIIKONLOPPU 15.-16.10.2022

11038. IS Viikonloppu 15.-16.10.2022

Ylläpito14.10.2022 klo 09:24
Huomenna Vuokilan/Lavoniuksen 2½.
2. Kuju14.10.2022 klo 13:09
Kysymys Ylläpidolle:
Saisitko mistään selvää kuinka paljon koviksia viikonloppuiltiksestä yleensä lähetetään ratkottuna toimitukselle?
Siis suuruusluokka (joka tietenkin vaihtelee vaikeusasteen mukaan).
Olen joskus tuota pähkäillyt, mutta en oikein osaa arvioida millä perusteilla sitä pysytyi haarukoimaan.
3. Ylläpito14.10.2022 klo 13:12
Ei ole tullut mitään tietoa pitkään aikaan. Varsinaista ristikkotoimittajaa ei enää Sanomatalossa ole.
4. eol15.10.2022 klo 13:08
Kovis on kaksipuolikkaaksi mielestäni helponpuoleinen, mutta kaikin puolin suositeltava. Pääkuvasanat ansaitsevat erityismaininnan.
5. Eki15.10.2022 klo 13:20
Oli arvioissa että mieluummin alle kuin ylle. On menty usein viime aikoina enempi yli. Kaikkia vivahteita aikojen myötä.
6. Rampe15.10.2022 klo 14:35
Tässä vaiheessa tunnustan, etten tajua pääkuvasanoista yhtään mitään!
Koska eol kiitteli niitä, tiedän kohta katuvani tyhmyyteni paljastamista.
7. Ihmettelijä15.10.2022 klo 15:17
Rampe, oletkohan tulkinnut väärin sen, mitä kuva esittää?
8. Rampe15.10.2022 klo 16:12
Todennäköisesti, mutta tässä vaiheessa siitä ei enempää.
9. Elva15.10.2022 klo 17:37
Liukkaasti sujui ratkonnan alku. Kuvan alla tuli ongelmia, jotka kuitenkin ratkesivat. Kuvan vieressä on muutamia sanoja, joihin en ole tyytyväinen. Ongelmana on, etten minäkään tiedä mitä kuva esittää, arvailuja on kolmelta alueelta. Silti on puolitoista keltaista sanaa oletettavasti oikein.

Muuten oli ristikko todella upea, hienoja vihjeitä ja nautittavaa ratkontaa. Pidän nyt taukoa, ja palaan asiaan huomenna.
10. jak15.10.2022 klo 18:14
Ensin ratkesivat keltaiset ja vasta sitten se, mitä kuva esittää. Hauska!
11. Jiikoo15.10.2022 klo 19:13
Aika pitkälle aika helppoa ja joutuisaa. Muualla täyttä, keltaiset ”selvillä” ja ratkaisusanastakin (1–9) epävarma versio olemassa, mutta koilliskulmassa on vielä jotakin hukassa ja keltaisten yhteys pääkuvaan odottaa sekin valkenemistaan. Taidan tuntea itseni tyhmäksi. Kiva ratkontakokemus joka tapauksessa, pääsenpä päätyyn tai en!
12. Kuju15.10.2022 klo 19:29
Olen Rampen kanssa samassa veneessä. Suomalaisilta kuulostavia sanoja tuli pääkuvasta, mutta miten ne siihen liittyvät?
13. Rampe16.10.2022 klo 08:55
Nim. Ihmettelijä oli oikeassa arvatessaan, että olen tulkinnut kuvan väärin.
Nyt selvisi, miten ratkaisusanat liittyvät kuvaan ja toisiinsa.
Olipa hieno vihje!
14. Eki16.10.2022 klo 09:39
Olen itse ottanut pääkuvan, joten tiedän varmasti, mitä siinä on. Tarkastusvaiheessa kävi jo ilmi, että kuvan voi tulkita toisinkin. Kiva pikku bonus!
15. Kuju16.10.2022 klo 09:47
Heureka! Huudahdukseni ei niinkään koske pääkuvaa, vaan kahta takkukohtaa, jotka nyt selätin. Moderni koti oli minulla väärin (menin 60-luvulle asti) ja siksi en saanut korkealle yltämätöntä loksahtamaan. Mahtavin virroin kyllä stemmasi sen vääränkin kanssa, tosin hiukan kauempaa haettuna. Toinen takkukohta oli oikealla keskellä trapetsikuvan tienoilla.
16. PM16.10.2022 klo 11:53
Eilen aloittamani koviksen sain lopulta ratkotuksi. Pääsin avuitta melko pitkälle, mutta kaakon 4 x 5 alueella tiedot muualta olivat tarpeen. Ristikko näyttäytyi vaikeusasteluokitustaan vaikeampana, mm. kaakossa ja muuallakin muutaman muodostuneen vastaussanan ja vihjeen välinen yhteys on epäselvä. Keltapohjien sanat vaikuttavat jotenkin liittyvän toisiinsa, niiden yhteyttä pääkuvaan en osaa tulkita. Toivottavasti keskustelu jatkuu, ja vastausajan päätyttyä olisi mielenkiintoista saada tietää lisää nyt piilossa olevista yhteyksistä.
17. happonen16.10.2022 klo 11:59
Olipa mainio pääkuva! Vasemman keltaisen sain täyteen ja mietin että onko tässä mitään järkeä? Mutta varsin hupaisa sanaleikki avautui vasta toisen keltaisen kautta.
18. Kaapo16.10.2022 klo 12:28
Oli hieno hetki oivaltaa pääkuvan idea. Vaimokin jopa kehui minua.

En yhtään hahmottanut, mitä pääkuvassa oli ennen kuin ratkaisusanat olivat selvinneet.
19. PM16.10.2022 klo 13:08
Avautui nyt tuo koviksen pääkuvan hieno juju, hieman liian myöhään. Aivot jatkoivat toimintaansa (onneksi) ratkomisen päätyttyäkin.
Muutama muu yhteys puuttuu edelleen.

Näissä ratkontakommenteissa, ainakin omissani, jää usein huomattavan moni laatijan tai ulkoasun luojan hieno oivallus tai ratkaisu sanasommitelmissa, vihjeityksissä tai piirroksissa kokonaan vaille ansaitsemaansa huomiota. Niitä oli nytkin monia, pääkuvankin lisäksi. Ratkojana tulee helposti nostaneeksi esiin isommalla painolla eniten itselle positiivista ratkontakokemusta aiheuttaneet kohdat. Ja voi siinä tulla nostoja negatiivisistakin.
20. Nåra16.10.2022 klo 16:38
Yhdessä piilosanan vihjeessä oli mainio anagrammi.
21. Jaska16.10.2022 klo 23:21
Pääkuvajuitsu pyyhälsi kaikkien aikojen parhaiden kärkikaartiin. Ei tosin kevyesti, sai sitä pähkäillä tovin jos toisenkin. Vaakakeltaiseen pukkasi ensin epäsanan, joka johtui kolmesta väärästä sanasta sen yläpuolella. Yhden vihjettä oli ehtinyt pitää aika omituisena, vaikka se faktisesti sopikin. Miinus minulle.

Keltaisia lukuun ottamatta ristikko oli kevennetty versio keskimääräisestä kakspuolosesta.Moitteetonta työtä tekijöiltään, vaan ei erityisen säväyttävä. Keltaisten ansiosta en kuitenkaan kehtaa tinkiä täysistä pojoista.

Kultille plussat kahdesta pitkästä ylärivin adeverbista. RUOKINTAAN - mutta minkähän?
22. Jaska16.10.2022 klo 23:23
Lotja ja matkustajalaiva muka veneitä, heh.
23. kaplas17.10.2022 klo 07:38
Nyt iski fomo. Kärkijuitsua on niin paljon hehkutettu!:-))
Itse siis en lehteä omista...
24. PM17.10.2022 klo 07:57
Ratkoessani eilen koviksen jälkeen muita IS:n tehtäviä panin myös merkille Taviksen ylärivin mainiot sanat, jotka nyt huomaan Jaskan (21) jo nostaneen esiin iltamyöhällä. Taviksesta opin myös uuden nuorta kasvustoa tarkoittavan sanan.
Ruokintaan-vihjeen vastaussana liittynee tietynlaisiin terveysongelmiin.
25. Elva17.10.2022 klo 22:00
Tulkintani kuvasta uskon olevan oikea, vaikka edelleenkään en ole täysin tyytyväinen jokaiseen sanaan kuvan vieressä. Mielestäni kaikki tärkeimmät sanani ovat kuitenkin järkevät.

Samaa mieltä kuin edelliset kommentoijat olen Kultin Taviksesta. Upea on!
26. Jiikoo18.10.2022 klo 14:45
IS-Taviksiin en ollut kajonnut moneen kuukauteen, mutta kun täällä on niin moni Kultin tämänkertaista hehkuttanut, oli melkeinpä pakko. Yläosa keskustasta oikealle jäi iltamyöhällä hautumaan väsyn ja unentarpeen iskiessä. Kun nyt tartuin iltapäiväespresson virkistämänä tehtävään uudelleen, tajusin piankin vaihtaa LAARI-vihjeestä saatavan ratkaisusanan ensimmäisen tavun, minkä jälkeen loppu avautui luontevasti. Oli tosiaankin todella palkitseva Tavis, vaikka ei palkintorahojen arvontaan oikeutakaan!

Koviksessa minulta loppuivat paukut koilliskulmassa kesken (vrt. 11.) – kuusi ruutua edelleen vailla kirjainta eikä ymmärrystä keltaisten ja pääkuvan välisestä yhteydestä ole muodostunut. Taidanpa silti venyttää aiemminkin selkärangattomuuden merkkejä osoittanutta omaatuntoani ja tekstaroida ratkaisuni (1–9).

Pehmiksen CHUCK ei kuulunut pehmisspesialistimme tuttavuuksiin, joten jouduin täyttämään tyhjäksi jääneen piilokirjainruudun hänen jäljiltään. Olisihan tuo näköjään Ratkojistakin löytynyt.
27. Kuju20.10.2022 klo 07:50
Onko muille tullut ongelmia lähettää tekstiviestiratkaisuja IS:ään? Eilisestä lähtien olen saanut automaattivastauksen "Palvelu ei ole käytettävissä", kun yritän lähettää. Ei onnistu myöskään vaimon kännykällä.
28. Ritu20.10.2022 klo 09:13
Sama täällä. Eilen jo siitä tuolla IS arki -säikeessä mainitsin.
29. PM25.10.2022 klo 09:50
Vastausajan päätyttyä kysyisin vihjeen ´kuin tiitinen´ vastaussanaa. Minulle muodostui SCHINDLER, lieneekö oikein vaiko ei? Yhteys vihjeeseen?
30. Rampe25.10.2022 klo 09:52
PM,
molemmat olivat listamiehiä!
31. Jiikoo25.10.2022 klo 10:18
Entäpä entäpä – mikähän mahtaakaan yhdistää kyseistä lista-Tiitistä ja tämän palstan nimimerkkiä iso S? Vastaus: sama 50+ vuoden takainen RUK:n kurssi. Voin paljastaa yhdistyväni kolmantena samaan joukkoon. Kumpaankaan mainituista en siinä yhteydessä tutustunut, olihan meitä koulukkaita siellä eri yksiköissä toista tuhatta!

Sudeettisaksalaisen liike- ja listamies Oskar Schindlerin sukunimen voi bongata Suomessakin hisseissä ja liukuportaissa. Tämän Koneen kilpailijan pääkallonpaikka taitaa olla Sveitsissä, ellen väärin erehdy.
32. Uki26.10.2022 klo 11:54
Minäkin paljastan tyhmyyteni, pääkuvasta ei mitään hajua. Mausteriskit ja jymyvaara eivät aukea. Mistä on kyse ?
33. Ylläpito26.10.2022 klo 12:00
Kuminauhat kuvassa.
34. uki26.10.2022 klo 12:15
Kiitos ylläpidolle nopeasta vastauksesta !
35. Ratkoja26.10.2022 klo 17:21
Mutta mikä on se sanaleikki, joka pääkuvaan liittyy ?
36. Rampe26.10.2022 klo 17:57
Kumina on sekä mauste että jymy.
Ja uhka on sama kuin riski tai vaara.
37. iso S27.10.2022 klo 11:49
[Schindler ja Tiitinen ovat tunnettuja yhteydestä johonkin listaan, mutta olenhan minäkin kytköksissä joihinkin listoihin. Esimerkiksi yhdessä projektissa eräs yhtiö rakensi isohkoa systeemiä toiselle. Itse olin siinä toisessa. Sopimuksessa mainittiin nimeltä muutamia projektiin osallistuvia, myös minut, ja sovittiin, ettei näitä värvätä tietyn ajan kuluessa toisen osapuolen leipiin. Jos näin kuitenkin tapahtuu, vahinkoa kärsivä osapuoli on oikeutettu saamaan sopimuksessa mainitun korvauksen. Se unohdettiin mainita, kumpi on se vahinkoa kärsivä osapuoli kunkin henkilön osalta, Tämä ei ole itsestään selvä juttu. Systeemi rakennettiin valmiiksi, mutta sitä ei otettu koskaan käyttöön koska se oli susi jo syntyessään. Syy ei ollut kokonaan henkilöissä, uudessa tekniikassa oli lastentauteja.]
38. Jokke28.10.2022 klo 10:01
Ihan vaan tiedoksi, että Tapio on pahastunut siitä, ettei voi selittää asioita perusteellisesti täällä. Voi kuulema jäädä epäselvyyksiä.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *