KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 3236

11037. HS 3236

Jiikoo14.10.2022 klo 09:19
Vasen puoli täyttyi hyvinkin nopsaan ja luonnikkaasti, oikea vähän vaativampi. Alaharmaat vaativat sitten jo apuihin turvautumista. Laatija näkyy turvautuneen tapansa mukaan mielikuvituksellisiin etunimiin.

Kelpasihan tuo perjantaiaamun piristykseksi, vaikka ei laatijansa parasta esittänytkään.
2. Jiikoo14.10.2022 klo 09:28
Jäi sanomatta, että ruudun L11 vihjekuvaan sain risteävistä muodostuvan ratkaisusanan, jonka sulatteluun vatsahapponi eivät riitä. Toki ratkaisussani voi olla feeluakin.
3. Jiikoo14.10.2022 klo 09:58
Tarkastaessani huomaan Ratkojien esittävän vihjeeseen V6 eri ratkaisusanaa kuin itse risteävistä sain. Ratkojien version mukaan vihjeruutuparin P7–8 kuvasta tulevan ratkaisusanan pitäisi olla monikollinen, toisin kuin silmäni ja risteävät sanaoletetut vaativat. Mielenkiintoista nähdä, kuinka ristiriita ratkeaa. V6 kuulunee joka tapauksessa triviajuttuihin, joiden esiin kaivamisessa Googlekin voi jäädä kepoiseksi koneeksi. Farmaseutit saavat olla eri mieltä.
4. Juho14.10.2022 klo 10:16
Sain kyllä vitamiinit ja applet sopimaan hyvin risteäviin sanoihin, mutta K18 ruudun vihjekuvaa en ymmärrä,
sana siihen kuitenkin tuli.
5. Jiikoo14.10.2022 klo 10:57
Juho, mielestäni kuvassa K18 saattaisi olla mies ja nainen asuissa, jotka eivät edusta arkipäiväistä pukeutumista.
6. Jiikoo14.10.2022 klo 11:08
Juho, kiitos rohkaisusta kyseenalaistaa vihjeestä L11 saatava ratkaisusana. Liian yksinkertaista, yhdellä vokaalinvaihdollahan tuosta selvisi ja uusi ratkaisusana on kuin onkin ihan OK. Vitamiininimi jäi yhä askarruttamaan, vaikka itse nappasin juuri kitaani napin Beko Strongia (1 mg B12). Torjuneeko dementiaa?
7. kaplas14.10.2022 klo 13:15
Aika tyypillinen Aulis. Ei kovin vaikea, mutta aikansa vie. Jiikoo on ansiokkaasti arvioinut Lehdon ristikoita aiemminkin. Tuonut esille ansiot, joita toki on. Ja myös vähemmän kiinnostavat ominaisuudet.
8. Uusi14.10.2022 klo 13:45
Samaa mieltä. Ei kovin vaikea, mutta aikaa kului. Ja samoja miettimisen paikkoja kuin edellisillä.
9. Amatööri14.10.2022 klo 13:53
Z17-18 aika epäselvä kuva, lienee kissa ja lapsi. Onkohan kissakin pentuikää, jos sitä vaihetta haetaan?
Jos laitan vaunukuvasta Q18-19 olettamani, en tajua U14 kiemurasta syntyvää ratkaisua.
10. Jiikoo14.10.2022 klo 14:13
Lainaus: 9. Amatööri 14.10.2022 klo 13:53
”Jos laitan vaunukuvasta Q18-19 olettamani, en tajua U14 kiemurasta syntyvää ratkaisua.”

Tämän taiteilijan kuvat ovat mitä ovat. Oman olettamukseni mukaan hänen kynänsä pyrkii kuvailemaan jotakin koivun kyljestä repäistyä suikaletta. Menee lähinnä synonyymiosastolle, Ratkojat ja Nykänen tuntevat, Kielonen ei. Sanan parasta ennen -päiväys on mielestäni ohi.
11. kaplas14.10.2022 klo 14:14
Amatööri, luova vihje, katso Ratkojista! :)
12. Jiikoo14.10.2022 klo 14:28
Lainaus: 9. Amatööri 14.10.2022 klo 13:53
”Z17-18 aika epäselvä kuva, lienee kissa ja lapsi. Onkohan kissakin pentuikää, jos sitä vaihetta haetaan?”

No tuohon tapaan olin itsekin tulkitsevinani – vaikka jonkin sortin automiehet olisivat saattaneet päästä samaan ratkaisuun, jos kuvassa olisi ollut auton kevytmetallivanteita...

:•)
13. Artsi14.10.2022 klo 14:48
Tämä ristikko taisi täyttyä ihan ennätyksellisen nopeasti. Mielestäni ristikossa oli yksi vihjekuva U14 joka ei kuvannut mielestäni parhaalla mahdollisella tavalla muodostunutta ratkaisua. Ratkaisu muodostui luontevasti risteävistä ja on ok.

Myös K18 vihjekuva oli mielenkiintoinen. Kuvaa tilannetta sivuttaisesta kuvakulmasta katsottuna.
14. Amatööri14.10.2022 klo 14:59
No jep, olihan se minulle outo sana (U14) siellä nähtävissä. Kuvasta ajattelin, että haettiin jonkin sanan loppuosaa,
kun se näytti joltakin katkaistulta. K18:ssa nainen on valkoisessa asussa, mikä ei paperin våristä erotu lainkaan,
joten eipä sitä helposti naiseksi oivalla. Sana toiki tuli risteävistä helposti.
15. Eikka14.10.2022 klo 15:10
Ihan ok ristikko, melko lailla turhankin tuttuja vihjeitä/ratkaisuja, kaimoja, (eris)nimiä, vaakunoita jne. Ehdoton ykkönen A7. K18:sta olisi voinut jättää piirroksen poiskin, pelkkä sijainti olisi riittänyt, nyky-Suomessa, anopin aikoina ei.
16. PM14.10.2022 klo 19:46
Muutoin melko juohevasti edennyt ratkontani hidasteli usean ns. harvoin esiintyvän erisnimen kohdatessaan, etenkin niiden ollessa risteäviä tai lähellä vaikeammin tulkittavia vihjeitä. Jo kommentoitu etunimikin siinä aiheutti kitkaa, ja maantiede oli laajalti nyt edustettuna.
Kuitenkin jäi vain yksi kirjain puuttumaan, kun oli aika turvautua lähdetietoihin. Niistä oli apua, samalla tuli korjaus muutamiin kirjaimiin.
Vihjekuva K18 on mielenkiintoinen, jonkin aikaa luulin siinä hyvin puetun mieshenkilön seisovan kukkapuska toisessa kädessään ja pitkä keppi vinosti maahan toisessa. Vasta ratkaisusanan hahmottuessa selkeni, mistä on kyse.
17. Heppu14.10.2022 klo 23:00
Minulle nämä yhden ylös tai sivulle laitetun pääkuvan ympärille rakennetut Aulikset ovat mieluisimpia, koska näihin hän saa aina enemmän tai vähemmän huumoria. Nyt oli myös Ranska-painotteista Eurooppa -teemaa. "Teoreettisia" oli minulle hyvä harhautus. Entiseen Tallinnaan sovittelin aluksi suomenkielisen version tynkää. K18 kuva oli ovela piirros, mutta ei sentään K-18.
18. Eikka14.10.2022 klo 23:44
Lainaus: 17. Heppu 14.10.2022 klo 23:00
K18 kuva oli ovela piirros, mutta ei sentään K-18.

Joku Iltasanomatiltasanomat-tyyppi voi olla sitä mieltä, ettei tuo ole K-18. Suomen lain mukaan kuitenkin näin on.
19. Elva15.10.2022 klo 00:15
Jiikoo, kokeile vitamiini-hakua: ratkaisusana + vitamin.
20. Pike15.10.2022 klo 09:00
Oikein yötä myöten joku täällä päivystää. Ihmettelen!
21. Ylläpito15.10.2022 klo 10:04
Sanonko mä mitä ihmiset täällä ihmettelee... (anteeksi puhekieli, johon kuuluvat kielioppivirheetkin)
22. Heppu15.10.2022 klo 10:26
Lainaus: 18. Eikka 14.10.2022 klo 23:44
Lainaus: 17. Heppu 14.10.2022 klo 23:00
K18 kuva oli ovela piirros, mutta ei sentään K-18.

Joku Iltasanomatiltasanomat-tyyppi voi olla sitä mieltä, ettei tuo ole K-18. Suomen lain mukaan kuitenkin näin on.

No poikkeuslupia saa.
23. Harjoittelija15.10.2022 klo 10:44
A18 on selvästi tietyn kunnan vaakuna kokonaisena. Kuitenkaan se ei mahdu siihen tarkoitettuun kohtaan.
Miehen kädessä oleva jousi ei sovi myöskään muutoin. Olisiko joku virhe tässä? Kyseiseisestä kunnasta en ole löytänyt myöskään lyhyempää nimeä.
24. lapatossu15.10.2022 klo 10:46
Harjoittelija, vaakunan päällä on valkea pystypalkki. Siksi nimi ei tule kokonaisena.
25. Eikka15.10.2022 klo 11:16
Lainaus: 22. Heppu 15.10.2022 klo 10:26
Lainaus: 18. Eikka 14.10.2022 klo 23:44
Lainaus: 17. Heppu 14.10.2022 klo 23:00
K18 kuva oli ovela piirros, mutta ei sentään K-18.

Joku Iltasanomatiltasanomat-tyyppi voi olla sitä mieltä, ettei tuo ole K-18. Suomen lain mukaan kuitenkin näin on.

No poikkeuslupia saa.



No ei saa.
26. Jiikoo15.10.2022 klo 11:20
Lainaus: 19. Elva 15.10.2022 klo 00:15
”Jiikoo, kokeile vitamiini-hakua: ratkaisusana + vitamin.”

Kiitos, Elva! Toki minä olin tuota ehtinyt jo kokeillakin. Nyt vain huomasin, että minullahan on yksi väärä kirjain toisaalla. Sen korjattuani sain ao. kohdan täysin kuntoon ja vihjeesi mukainen testikin tuottaa toivotun tuloksen.

Näissä Hesarin ristikoissa ratkaisu on väärä ja palkinnon voittamiseen kelpaamaton niin kauan kuin yksikin kirjain on väärä. Esimerkiksi IS:n ristikoissa voi ratkaisussa olla useampiakin vääriä kirjaimia ja silti on mahdollista voittaa satanen tai useampiakin, kunhan vain ”oikeat” 9 kirjainta ovat oikeita. Saattaa hyvinkin olla, että olen tienannut sieltä väärillä vastauksilla enemmän rahaa kuin Hesarista oikeilla. No, rikastumisesta on tietenkin turha puhua...
27. Jiikoo15.10.2022 klo 11:27
Lainaus: 26. Jiikoo 15.10.2022 klo 11:20
”Saattaa hyvinkin olla, että olen tienannut sieltä väärillä vastauksilla enemmän rahaa kuin Hesarista oikeilla.”

Jos tarkkoja ollaan, niin VASTAUKSEN on tietenkin oltava oikea. Minun olisi pitänyt kirjoittaa:

Saattaa hyvinkin olla, että olen tienannut sieltä väärillä ratkaisuilla enemmän rahaa kuin Hesarista oikeilla.
28. Jaska15.10.2022 klo 12:17
Sadat ratkojat ovat voittaneet Hesarin ristikon vääristä ratkaisuistaan rahapalkinnon.
29. Juno15.10.2022 klo 13:56
Ristikko tuli täyteen, mutta kaksi kohtaa mietityttää. Vihjeeseen "maalaajia" (I 19) tuli vastaukseksi sana, ioka pikemminkin liittyy savupiipun nuohoamiseen. Kuvassa A 22 vaikuttaisi olevan iäkäs nainen, kun tarkoituksena taitaa olla iäkäs mies. Toisaalta kuva on niin pelkistetty, että kapeasäärinen mieskin saattaa tulla kyseeseen.
30. Eikka15.10.2022 klo 14:18
Lainaus: 29. Juno 15.10.2022 klo 13:56
Ristikko tuli täyteen, mutta kaksi kohtaa mietityttää. Vihjeeseen "maalaajia" (I 19) tuli vastaukseksi sana, ioka pikemminkin liittyy savupiipun nuohoamiseen. Kuvassa A 22 vaikuttaisi olevan iäkäs nainen, kun tarkoituksena taitaa olla iäkäs mies. Toisaalta kuva on niin pelkistetty, että kapeasäärinen mieskin saattaa tulla kyseeseen.

Onhan tuo I19 mielenkiintoinen, mutta kai nopeita maalaajia voi noinkin tituleerata.

A22:ssa on nimenomaan iäkäs nainen, joka on kepillään kampittanut toisen. Vastaus on siis ko. sukupuolen monikkomuoto ja yleisimmän verbin preesens, ovelan älykkäästi yksikössä.
31. Juno15.10.2022 klo 14:25
Niin, tai sitten ideana on, että kepistä puuttuu hieman, ja ratkaisusanan ensimmäinen kirjain tulee jättää pois. Iäkkään rouvan elintoiminnot ovat ehkä kunnossa, joten hän on kuvassa K _ _ _ _ _ _.
32. Amatööri15.10.2022 klo 15:07
Kannatan Junon tulkintaa, nainenhan näkyy asiasta varmistuakseen tunnustelevan toisella kädellään
takapuolensa tilannetta.
33. kaplas15.10.2022 klo 15:45
Aulista taas parhaimmillaan! Nääs kun tulkinnat taas pulppuavat...
Hauskoja :D
34. Heppu15.10.2022 klo 15:54
Lainaus: 33. kaplas 15.10.2022 klo 15:45
Aulista taas parhaimmillaan! Nääs kun tulkinnat taas pulppuavat...
Hauskoja :D

No niin on. Miten voi näin selvästä laatimuksestakin? Kallistun keppihahmossa selkävaivaiseen äijänkäppänään.
35. Jondalar15.10.2022 klo 18:53
Eukkoa itelleen kahteloo, puskasta kuuluu njet harasoo.
36. Yussuf16.10.2022 klo 09:26
Mikähän idea on V11 SÄSÄ? Ei välähdä.
Kokeilen, auttaako Lähetä-napin painaminen.
37. Heppu16.10.2022 klo 10:52
Yussuf. Hymyilevästä Apollosta ”kiitos sa Luojani armollinen”
38. Eikka16.10.2022 klo 17:50
Kai tuo vs J15 löytyy jostain. Tai ainakin kaksi pitäisi, jotta monikko toimisi.
39. Artsi16.10.2022 klo 18:00
38. Eikka. Kyllä vaan väestörekisterin mukaan kyseessä on harvinainen etunimi joita löytyy Suomesta 1-100 klpl:tta. Näin ollen monikko toimii.
40. Artsi16.10.2022 klo 18:00
39. Artsi. Siis 1-100 kpl:tta.
41. Eikka16.10.2022 klo 18:19
Lainaus: 39. Artsi 16.10.2022 klo 18:00
38. Eikka. Kyllä vaan väestörekisterin mukaan kyseessä on harvinainen etunimi joita löytyy Suomesta 1-100 klpl:tta. Näin ollen monikko toimii.


Ok, jokin minun ratkaisussani kuitenkin mättää = Janne Porkan sanoin: ”Haluatko ostaa vokaalin?”

A27 toi ns. muistot mieleen. Ristikkoa tehdessäni mietin Fordin malleja ja sitten kun vastaus tuli, ajattelin, että tuollainenkin on. Kunnes lopulta muistin, mistä on kyse. Ai, ai niitä aikoja.
42. Artsi16.10.2022 klo 18:26
Lisää vielä, että kyseessä on siis tytöille annettu harvinainen nimi.
43. Eikka16.10.2022 klo 18:47
Lainaus: 42. Artsi 16.10.2022 klo 18:26
Lisää vielä, että kyseessä on siis tytöille annettu harvinainen nimi.

Minun ratkaisussani niin harvinainen, että DVV:n mukaan: ”Väestötietojärjestelmässä ei ole hakemaasi etunimeä”. Illatiivissa voi olla vokaalin pidentyminen, mutta… Toivottavasti olen väärässä. Ulkomailta toki löytyy tuo ”pitkä” versio, mutta siinä tapauksessa oltaisiin taas ”radalla”.
44. Artsi16.10.2022 klo 19:24
43. Eikka. Tarkistin vielä Väestörekisterikeskuksen harvinaisten nimien luettelosta, että tätä kyseistä harvinaista nimeä on annettu Suomessa sekä miehille, että naisille. Miehille on annettu vuosien 1900-2009 välisenä aikana kyseistä nimeä yhteensä alle 25 kpl:tta ja naisille yhteensä alle 50 kpl:tta.

Eli kyseessä on harvinainen nimi joka esiintyy sekä miehillä, että naisilla.
45. Artsi16.10.2022 klo 19:26
44. Artsi. Korjaan: Kyseisenä aikana molemmille on annettu alle 25 kpl:tta eli yhteensä alle 50 kpl:tta.
46. lapatossu16.10.2022 klo 19:40
Tuossa vastauksessa taitaa kuitenkin olla yksi kirjain liikaa. Eiköhän vrk:sta löytyvän nimen monikko ole xxxxt.
47. Eikka16.10.2022 klo 19:45
Lainaus: 45. Artsi 16.10.2022 klo 19:26
44. Artsi. Korjaan: Kyseisenä aikana molemmille on annettu alle 25 kpl:tta eli yhteensä alle 50 kpl:tta.

Puhutaanhan edelleen 5-kirjaimisesta nimestä?
48. Artsi16.10.2022 klo 19:46
46. Lapatossu. Minäkin olen sitä mieltä tästä venytetystä nimestä. Tosin tätä kyseistä nimeä löytyy myös muodossa jossa ikään kuin olisi yksi kirjain liikaa. Kuukkeloin ja löysin nimeä myös muodossa jossa on yksi kirjain ikään kuin liikaa.
49. Eikka16.10.2022 klo 19:49
Lainaus: 46. lapatossu 16.10.2022 klo 19:40
Tuossa vastauksessa taitaa kuitenkin olla yksi kirjain liikaa. Eiköhän vrk:sta löytyvän nimen monikko ole xxxxt.

Ei voi olla. Ehkä älykäs kampitus? Taas kerran…
50. Artsi16.10.2022 klo 19:51
Nimenomaan 38.Eikka kommentistasi koskien vihjettä J15.
51. Artsi16.10.2022 klo 19:54
Tuli kirjoitusvirhe. Nimenomaan kommenttiasi 38.Eikka koskien vihjeestä J15.
52. Artsi16.10.2022 klo 19:59
Lisään vielä, että googlatessa löytyi pidennetty nimen muoto ainakin kahdella henkilöllä, mutta kansalaisuus ei liene muualla kuin Suomessa.
53. Artsi16.10.2022 klo 20:01
Kansalaisuus lienee muualla kuin Suomessa. Näköjään ei pitäisi kirjoittaa silloin, kun silmät vuotavat vettä.
54. lapatossu16.10.2022 klo 20:23
VRK:sta en kuitenkaan löytänyt tuota pidempää muotoa.
55. Eikka16.10.2022 klo 20:27
Lainaus: 52. Artsi 16.10.2022 klo 19:59
Lisään vielä, että googlatessa löytyi pidennetty nimen muoto ainakin kahdella henkilöllä, mutta kansalaisuus ei liene muualla kuin Suomessa.

Eli DVV:stä ei löydy yhtään? Eihän sekään tietenkään mikään ehdoton kriteeri ole, mutta kyllä näille ulkomaisille vaihtoehdoille soisi löytyvän jonkun tunnetun nimensä edustajan. Hiukan haastavaa nimittäin, jos ratkaisun saatuaan joutuu arvailemaan onko tuollaista nimeä olemassa.

Nimet pitäisi yrittää pitää ajankohtaisina ainakin silloin, kun kyse ei historiallisesti merkittävistä henkilöistä. R10 vs on esimerkki tällaisesta. Kaikki kunnia hänelle, mutta tuntuu, että vihje on kaivettu pölyttyneestä arkistosta.
56. Artsi16.10.2022 klo 20:32
54. Lapatossu. Juuri näin. VRK:sta ei todellakaan löydy pidempää muotoa. Ainoastaan googlaamalla löytyi kaksi kappaletta.
57. lapatossu16.10.2022 klo 21:12
Lainaus: 56. Artsi 16.10.2022 klo 20:32
54. Lapatossu. Juuri näin. VRK:sta ei todellakaan löydy pidempää muotoa. Ainoastaan googlaamalla löytyi kaksi kappaletta.

---
Edellisellä kerralla, kun VRK:sta ei löytynyt mitään, Googlella muutama osuma, todettiin tutkimusten jälkeen, että Googlella löydetyt osumat olivat kirjoitusvirheitä. (Kuukausiliitteen ristikossa ollut sukunimi)
58. Artsi16.10.2022 klo 21:21
57. Lapatossu. En minäkään luota googlaamalla löytyneisiin. Toisella heistä oli kuvallinen Facebook profiili, mutta sehän voi olla tekaistu. Näin ollen vihjeen J15 ratkaisu kummastuttaa.
59. Funny16.10.2022 klo 21:24
Surun päivä se, kun Hesarin laatija vaihtuu.
60. lapatossu16.10.2022 klo 21:56
Lainaus: 59. Funny 16.10.2022 klo 21:24
Surun päivä se, kun Hesarin laatija vaihtuu.

---
Niinpä! Mistä me sitten keskustellaan? Säästä?
61. Pekkatyttö17.10.2022 klo 11:51
Ei tule suru puseroon vaikka turkinhiha ottaisi laatijan hallintaansa
Uusia hyviä laatijoita on ekintallissa vaikka kuinka paljon
62. Funny17.10.2022 klo 14:15
Sittenhän Pekkatytön ja muutaman muun olisi keksittävä uusia vinoilun kohteita.
63. Artsi17.10.2022 klo 15:19
62. Hyvä Fanny. Ei täällä taida olla kovin montaa Pekkatytön lisäksi joka asiattomuuksia latelee. Harvassa taitavat olla.

Lehdon ristikoita arvostavana voin sanoa, että kyllä niitä virheitäkin tekijälle sattuu ja niistäkin on hyvä käydä rakentavaa keskustelua ihan yhtä lailla, kun annetaan kehuja. Minä ainakin kykenen kehumaan, kun aihetta on, mutta hyvään keskustelukulttuuriin kuuluu myös risut kuten ruusutkin. Mielestäni ei kannata vinoilla vinoilun vuoksi. Se ei ole rakentavaa.

Sekin aika koittaa, kun tekijä vaihtuu ja se meidän on hyvä tiedostaa. Ainahan voi Hesarille ehdottaa, että laatijan lopettaessasi voitaisiinko hänen tuotantoaan julkaista vanhimmasta päästä uudestaan. On kehuttu niin paljon hänen vanhempaa tuotantoaan ja harvapa taitaa ihan kaikkea ulkomuistiltaan täyttää.

Joka perjantai sitä odottaa, että pääsee ristikon kimppuu. Välillä ihastelee hienoja vihjeitä ratkaisuineen, mutta aika ajoin joutuu toteamaan, että nyt ei ole mennyt kaikki nappiin. Se kuuluu mielestäni asiaan.
64. Funny17.10.2022 klo 16:41
Täällä ei aina oikein ymmärretä juttujani, ei edes nimimerkkiäni.
65. Artsi17.10.2022 klo 16:50
64. Funny. Elämä on paljon kivempaa, kun ei takerru lillukanvarsiin. Enpäs harmikseni huomannut, että iPAD väänsi Funny:sta Fannyn.
66. Funny17.10.2022 klo 17:29
Hyvä, en rupeakaan sitten Fannyksi toistaiseksi. Yritin kerran, mutta huomasin etten ollut oma itseni.

Laatijan vanhaa tuotantoahan löytää helposti Hesarin Aikakoneella. Olen aivan ensimmäisiä tutkinutkin, hauskempia ne ovat kuin nykyiset, mutta en silti innostunut jatkamaan harrastusta. Kiinnostavampia ovat ihan alkuvaiheen kuvaristikot, vuonna 1955 niitä alettiin julkaista.
67. Artsi17.10.2022 klo 17:48
66. Kiitos Funny ja pahoittelen kömmähdystä. Tuota en tiennytkään, että vuonna 1955 aloitettiin kuvaristikoiden julkaiseminen. Hesarihan voisi toivomuksesta julkaista tuon alkuvaiheen ristikoita kerran kuukaudessa. Tuo Hesarin Aikakone on hyvä keksintö. Sieltähän niitä voisi tulostaa. Huomasin, että ainakin HS digistä ristikon tulostaminen oli työlästä tulostusasetusten vuoksi. Tulostin viimeksi kirjastossa ja se vaatikin oivaltamista, kun en halunnut koko aukeamaa vaan ainoastaan ristikko sivun A3 arkille. HS digissä ristikot ovat selkeitä joten päätin tulostaa ja olin tyytyväinen ratkaisuuni.
68. iso S18.10.2022 klo 13:23
Olen vuosia sitten käyttänyt aikakonetta ja kehunut, että se on Hesarilta todellinen kulttuuriteko. Sittemmin olen tullut siihen tulokseen että se on osittain kulttuuriteko, mutta paljolti myös bisnestä, keino sitouttaa tilaajia.

Pääsyreitti löytyy haulla HS aikakone:

Aikakone | HS.fi
hs.fi/aikakone/
Aikakoneen haku. Tee huimia löytöretkiä historiaan! Haku käy läpi Helsingin Sanomien ja Päivälehden paperilehdet vuosilta 1889-1997.

Linkkiä klikkaamalla lyö päänsä seinään:

Haluatko lukea näköislehden?
Tutustu Hesariin 1. kk 0 €
Tunnuksellasi iso.S@domain.fi [nimi muutettu] ei ole voimassa olevaa tilausta.

Hämärän muistikuvani mukaan Aikakone oli aluksi kaikkien vapaasti käytettävissä ja euronkuvat ilmestyivät päättävän tahon silmiin vasta myöhemmin. Saatan olla väärässä. Ainakin vuonna 2013 tilaus oli jo pakollinen:

Lainaus: 79. fedor 17.6.2013 klo 22:54
...Paperilehden oheen saa HS Verkko Plus -palvelun, jolloin lehden voi lukea myös tietsikalla, tabletilla ja ällipuhelimella. Tästä tilaushintaa tulee lisää 3 eur / kk. Kun on sitten hankkinut nämä internetlukuoikeudet, niin saa myös auki lehtiarkiston, josta näkee vanhat hesarit näköispainoksina.

Paperilehti ei tosin ollut pakollinen. Digilehti oli halvempi ja sen mukana sai pääsyn lehtiarkistoon.

Kilpaileva järjestelmäkin löytyy eli Arkisto, mutta se alkaa vasta vuodesta 1990 ja on luonteeltaan erilainen. Sieltä löytää hakusanojen avulla lehden artikkeleita, ei näköislehtiä.

Arkisto | HS.fi
Hae Helsingin Sanomien artikkeleita. Haku löytää HS.fi:n uutiset sekä toimituksellisen aineiston vuodesta 1990 alkaen.

Kokeilin sitäkin:
hs.fi/haku

Toiminta muistuttaa Googlea ja mahdollisesti hyödyntääkin Googlea. Haulla saa näkyviin otsikot niistä artikkeleista, joissa esiintyy haussa mainitut hakusanat. Sanojen ei siis tarvitse esiintyä otsikossa. Muuten systeemissä on outo epäloogisuus. Jotkut artikkelit pystyy lukemaan kokonaan ilman tilaamista, joistakin näytetään muutama asteittain sumeneva rivi ja sitten kinutaan kirjautumista tilauksen vaativalla tunnuksella.

Esimerkiksi hakusanalla ristikot ensimmäinen osuma on
Muistokirjoitus Kaija Miettinen 1927 - 2022

ja artikkeli näkyy kokonaan. Siinä mainitaan mm. että "Äidinkielen opettajan tausta saattoi olla pohjana, kun Kaija innostui sanaristikoista. Innostus meni niin pitkälle, että hän kiersi Sanaseppojen kesäpäivillä ja ratkoi lähes kaikki eteensä saamat RISTIKOT. Voittipa hän kerran Lapin-lomankin ristikkokilpailusta."

Sen sijaan osuma
Viime levy imi Nightwishin Tuomas Holopaisesta luovuuden – sen toivat takaisin sanaristikot, joista tuli myös sivutyö

katkeaa kuin kanan lento:
"Puolentoista vuoden tauolta palaava Nightwish astui viime levyllä fantasiametallin maailmasta tieteen puolelle.

Kansainvälisesti tunnetuimpien suomalaisyhtyeiden huipulla on nyt yksinäistä. Kun HIM lopetti vuodenvaihteessa, jäljelle jäi vain Nightwish.

Vielä toissa syksynä ei senkään tulevaisuus näyttänyt kovin valoisalta. Yhtyeen taiteellinen johtaja, kosketinsoittaja ja lauluntekijä Tuomas Holopainen oli kyllästynyt musiikkiin."

Aikakoneen sisältö loppuu jostakin syystä vuoteen 1997. Arkisto paikkaa osittain tätä aukkoa. Vanhoja ristikoita sieltä tuskin pystyy kaivamaan esille.

Myös Aikakoneessa on hakumahdollisuus. Sitä ei muistaakseni aluksi ollut. Esimerkiksi haulla Aulis Lehto löytyy mm. tällainen tiedonmurunen: "HS 24.12.1993 ... aukosta toiseen, Aulis Lehto miinoittaa koko kentän. Lehto on se mies, joka laatii Suomen haastavimmat ristikot. ..."

Lukuoikeuden omaavat pääsevät päivämäärää tai vieressä olevaa etusivun kuvaa klikkaamalla selaamaan kyseistä lehteä. Muille tarjotaan kuukauden ilmaista kokeilua.
69. Eikka18.10.2022 klo 13:45
Iso S, taisit juuri tehdä ennätyksen: 2 1/2 näytön mittaa (Iphone 13 minillä mitattuna).
70. Funny18.10.2022 klo 14:22
Eikalta ei jää mikään huomaamatta. Paitsi taannoiset omat pitkät litaniat.
71. Eikka18.10.2022 klo 14:28
Lainaus: 70. Funny 18.10.2022 klo 14:22
Eikalta ei jää mikään huomaamatta. Paitsi taannoiset omat pitkät litaniat.

Kiitos ahkeralle seuraajalleni tilastoinnista.
72. Funny18.10.2022 klo 15:08
Jos jotain olen täällä oppinut, niin sen, että kannattaa olla tarkkana siitä, mitä kirjoittaa. Kaikkea mitä sanot, voidaan käyttää sinua vastaan.
73. Eikka18.10.2022 klo 15:23
Lainaus: 72. Funny 18.10.2022 klo 15:08
Jos jotain olen täällä oppinut, niin sen, että kannattaa olla tarkkana siitä, mitä kirjoittaa. Kaikkea mitä sanot, voidaan käyttää sinua vastaan.

Näin on. Minäkin kehuin taannoin iso S:ä ennätyksellisestä kirjoituksestaan, niin heti oli joku ilkkumassa pitkistä kirjoituksistani (en muista koskaan kirjoittaneeni edes yhtä kokonaista ”sivua”).
74. Funny18.10.2022 klo 16:03
Todellakin, olen ollut tyhmä, kaikki ilkkuminen pitäisi lopettaa täällä. Se ei varmaan tuota vaikeuksia Eikallekaan.
75. iso S19.10.2022 klo 14:20
Lainaus: 73. Eikka 18.10.2022 klo 15:23
Minäkin kehuin taannoin iso S:ä ennätyksellisestä kirjoituksestaan

Tarkkana pitää olla, ettei tuomio muutu hovissa. Täsmällisempää olisi kehua pitkää viestiäni, koska kaikki ei ollut itse kirjoittamaani vaan leikepöydän kautta kopioitua muiden kirjoittamaa.

Itse asiassa viesti olisi ollut vielä pitempi, mutta systeemi rajoittaa viestin pituuden 4000 merkkiin. Lyhensin tarpeettomasti liikaakin, joten halukkaille jäi varaa parantaa. Systeemin laskutavalla käyttämättä jäi 283 merkkiä.

Systeemin laskema merkkien määrä ei vastaa omaa käsitystäni. 4000 - 283 = 3717. Excelillä kun määrittelee Pituus-funktiolla (Len jos on englanninkielinen versio) kunkin rivin pituuden ja laskee nämä yhteen, saa tulokseksi 3615. Eroa systeemin laskemaan on 102 merkkiä. Viestissä oli tyhjät rivit mukaan lukien 51 riviä (näytöltä laskettuna enemmän, mutta se on eri juttu) ja 51 + 51 = 102 eli tuo tulkintaero. Kunnes toisin todistetaan. oletan että systeemi laskee merkeiksi myös merkit cr ja lf ("kirjoituspään palautus" ja "rivinvaihto"). Tyhjäkin rivi syö siis käytettävissä olevaa pituutta kahden merkin verran. Tekstin jakaminen kappaleisiin voi selventää asiakokonaisuuksia, mutta syö kallisarvoista tilaa.

Tyhjänpuhujan kirjoitustaitoinen kollega eli tyhjänkirjoittaja voisi lähettää maksimissaan 2000 tyhjää riviä sisältävän viestin. Tätä voi kokeilla kotona. Jokainen enterin painaminen syö kaksi merkkiä jäljellä olevien merkkien laskurista. Kokeilun tulosta ei tarvitse lähettää.
76. Jondalar19.10.2022 klo 17:37
Hesarin ristikoiden ratkaiseminen on hyvä harrastus.

Eläkekahveilla minulta kysyttiin, mitä aiot harrastaa eläkkeellä. Mietin hetken ja vastasin: katselen ikkunasta luontoa ja lasten leikkejä. "Sinähän olet hyvä ratkaisemaan Helsingin Sanomien ristikoita. Nimi on ollut monta kertaa lehdessä", totesi joku. "Niin, ja voisit alkaa keilaamaan", sanoi toinen. Näin me löydettiin minulle kaksi harrastusta.

Rupesin käymään kaksi kertaa viikossa keilaamassa Flamingon hallissa Vantaalla ja minusta kehittyi ihan kelvollinen. Parhaan sarjani tulos on 240 pistettä. Perjantai on kuitenkin viikon odotetuin päivä. Hesarin ristikon ratkaiseminen on se, mikä täytyy suorittaa. Oman nimen näkeminen voittajien joukossa sykähdyttää joka kerta. Tietenkin joskus saattaa olla väsynyt vuosien rasittaessa ihmisen vointia, mutta aina on valmista tullut.
77. Tirlittan20.10.2022 klo 10:04
Muuten tehty, vain Z12 askarruttaa! Tuttu vaakuna, vaan monikko ei oikein istu siihen kohtaan! Missähän vika?
78. Eikka20.10.2022 klo 11:49
Lainaus: 77. Tirlittan 20.10.2022 klo 10:04
Muuten tehty, vain Z12 askarruttaa! Tuttu vaakuna, vaan monikko ei oikein istu siihen kohtaan! Missähän vika?

Vaakunan kohdalla ei voine tehdä virhettä, joten olisiko siinä monikossa jotain variaatioita?
79. Riku20.10.2022 klo 12:09
Kiekolta näyttää, vaan ei liene heitettävä. Alimmat harmaat uskon ratkaisseeni, kuin myös Sillanpään Satulinnan, mutta piilokirjaimella alkavaa sanaa en ymmärrä. Liekö Lehto itse tai joku muu piirtelee näitä ristikkotuhruja. Vas. Harmaan verbimuunnoksessa kai vokaalivirhe(e=y), jolloin ratkaisusana olisi oikein, mutta applet ei. Enpä kehuisi mokomaa tekelettä.
80. Ninni20.10.2022 klo 12:50
Olin lähettämässä vastauksen postiin, kun huomasin A15 paikannimessä vielä tarkistettavaa, eli onko kyseessä niin pieni paikka, jota en löydä Googlehaullakaan? Outoja kirjainyhdistelmiä,,,
81. Eikka20.10.2022 klo 13:47
Lainaus: 79. Riku 20.10.2022 klo 12:09
Vas. Harmaan verbimuunnoksessa kai vokaalivirhe(e=y)

Laitoin myös tuohon ensin e:n, mutta sitten totesin, että itse asiassa y:llä tuo verbi on jopa kuvaavampi. Tuo liikennemerkkihän ei ole velvoittava, vaan varoittava.
82. Elva20.10.2022 klo 21:33
Eikka, eihän vihjekuvasta tule järkevää sanaa y:llä?
83. lapatossu20.10.2022 klo 21:54
Lainaus: 80. Ninni 20.10.2022 klo 12:50
Olin lähettämässä vastauksen postiin, kun huomasin A15 paikannimessä vielä tarkistettavaa, eli onko kyseessä niin pieni paikka, jota en löydä Googlehaullakaan? Outoja kirjainyhdistelmiä,,,
---
Minun ratkaisuni Google kyllä löytää -paikkakuntana kartasta.
84. Eikka20.10.2022 klo 22:10
Lainaus: 82. Elva 20.10.2022 klo 21:33
Eikka, eihän vihjekuvasta tule järkevää sanaa y:llä?

Hups, muistin väärin päin ja kirjoitin aiemmin vokaalit väärässä järjestyksessä. Näin piti kirjoittaa:
Laitoin myös tuohon ensin y:n, mutta sitten totesin, että itse asiassa e:llä tuo verbi on jopa kuvaavampi. Tuo liikennemerkkihän ei ole velvoittava, vaan varoittava.

Puhutaan siis sanan keskellä olevasta vokaalista. Molemmilla vaihtoehdoilla tulee järkevä sana, mutta sanojen merkitykset huomioiden, toteutunut on parempi.
85. Viuhti21.10.2022 klo 07:32
Mistä päin maailmaa tai mistä maista löytyvät F20 ja A15?
86. Jiikoo21.10.2022 klo 09:07
Viuhti, jos todella tarkoitat ristikkoa HS 3236, niin ruudussa F20 ei ole vihjettä vaan tyhjä tila ratkaisusanan kirjaimelle. Ruudun A15 karttakuva taas on mielestäni aivan tarpeeksi selkeä ja lähtökohtaisesti tuttu kertoakseen, missä päin maailmaa ollaan.
87. Viuhti21.10.2022 klo 10:17
Anteeksi, tarkoitin F10! Saattaa olla, että minulla on jokin kirjain väärin pystysanoissa A15 kohdalla, kun en löydä Googlesta juuri etsimääni paikkaa!
88. isoäiti21.10.2022 klo 14:17
Viuhti, minä tulkitsin karttakuvaa niin, että Lehdolla on lipsahtanut vastaussanassa keskimmäiset kirjaimet väärinpäin. Sen enempää en viitsinyt etsiä.
89. Eikka21.10.2022 klo 14:26
Lainaus: 87. Viuhti 21.10.2022 klo 10:17
Anteeksi, tarkoitin F10! Saattaa olla, että minulla on jokin kirjain väärin pystysanoissa A15 kohdalla, kun en löydä Googlesta juuri etsimääni paikkaa!

Lainaus: 88. isoäiti 21.10.2022 klo 14:17
Viuhti, minä tulkitsin karttakuvaa niin, että Lehdolla on lipsahtanut vastaussanassa keskimmäiset kirjaimet väärinpäin. Sen enempää en viitsinyt etsiä.

Eikös molempien kuvien valtiot ole helposti tunnistettavissa? Tällä kertaa ei ole ”lipsahtanut” mitään, ainakaan ristikkoon.
90. Viuhti21.10.2022 klo 15:15
Juu, ovat joltisenkin tunnistettavissa, mutta isoäidin tapaan taidan laittaa tämän viikon ja tulevienkin osalta hanskat tiskiin! Keskityn miellyttävämpiin ja enemmän oivalluksen iloa tuottaviin ristikoihin!
91. Riku21.10.2022 klo 15:28
Enpä vaan saanut apuja tuohon kiekkovihjeeseen. Antakaa nyt jotakin osviittaa piirroksesta. Harmaitten uskon olevan oikein. Voi, voi, kun pitää olla vaikeaa. Piilokirjaimeksi olen kokeillut kaikkia vokaaleja ja konsonantteja saamatta kuvasta selvää.
92. Marjatta21.10.2022 klo 15:42
Riku. Tätä isketään nuijalla ja saadaan ääniä aikaan.
93. Riku22.10.2022 klo 14:26
Marjatta! Kiitos viestistäsi. Sain tuon Tanskan
' kaupungin' selville googglea selatessani. Ratkaisu ei ole kaupunki vaan taajama, joita on 1415. Lehto alkaa käydä huolimattomaksi tällaista väittäessään. " Kökköristikoksi" tämän arvioin.
94. lapatossu22.10.2022 klo 15:04
Riku, voisit saada paremmin apuja kysymyksiisi, jos laittaisit koordinaatit näkyviin. Me muut olemme ratkoneet tämänkin ristikon kaksi viikkoa sitten.
95. isoäiti22.10.2022 klo 21:52
Viuhti ja Eikka, tunsin aikoinaan joen Hampshiressä juuri käännetyillä kirjaimilla. Nykyään joen nimi on juuri niin kuin ratkaisusanassa. Vai mahtoiko laatija tarkoittaa aluetta Gloucestershiressä? Silloinkin ratkaisu on oikein. Olen valitettavasti aika laiska tarkistelemaan näitä. Ei ollut tarkoitus johtaa sinua harhaan, Viuhti!
96. Eikka22.10.2022 klo 22:44
Lainaus: 95. isoäiti 22.10.2022 klo 21:52
Viuhti ja Eikka, tunsin aikoinaan joen Hampshiressä juuri käännetyillä kirjaimilla. Nykyään joen nimi on juuri niin kuin ratkaisusanassa. Vai mahtoiko laatija tarkoittaa aluetta Gloucestershiressä? Silloinkin ratkaisu on oikein. Olen valitettavasti aika laiska tarkistelemaan näitä. Ei ollut tarkoitus johtaa sinua harhaan, Viuhti!

Joki? Sellainen harvemmin kai merkitään - ristikoissakaan - pisteellä, täplällä tai muilla vastaavilla tiedoilla, jotka on sijoitettavissa tiettyyn täsmälliseen pisteeseen sekä pituus- että leveyspiirin osalta.
97. Elva23.10.2022 klo 01:25
Englannin paikkakunta on Cheltenhamin piirikunta, Gloucestershiressa.
98. Ananias27.10.2022 klo 19:07
Onko kukaan kuullut naiskaimasta nimeltä Ane? Jos sellaisia oikeasti on, saisi ruudun I19 paksusta pojasta ruudun I20 kirjainta vaihtamalla täysin ilman tulkinnanvaraa olevan vastauksen.
99. Jondalar27.10.2022 klo 19:22
Kyllä heitä on. Kannattaa vaihtaa kirjain.
100. Ananias27.10.2022 klo 19:49
Jondalar:
Kiitos. Eipä ole sen nimisiä koskaan kohdalle sattunut, vaan eipä Anusiakaan.
101. iso S28.10.2022 klo 13:36
VRk:n mukaan Ane on/on ollut etunimenä alle 35 miehellä ja alle 52 naisella. Annetuista tiedoista voi päätellä että kyseisiä miehiä on 7 - 28 ja naisia 28 - 46. Vastaan on saattanut tulla mutta kaikki vastaantulijat eivät esittele itseään!
102. Eikka29.10.2022 klo 12:51
Lainaus: 101. iso S 28.10.2022 klo 13:36
VRk:n mukaan Ane on/on ollut etunimenä alle 35 miehellä ja alle 52 naisella. Annetuista tiedoista voi päätellä että kyseisiä miehiä on 7 - 28 ja naisia 28 - 46. Vastaan on saattanut tulla mutta kaikki vastaantulijat eivät esittele itseään!

Itselleni tulee mieleen Ane-nimisistä vain Gyllenberg. Ihan kohtuullinen kuuluisuus aikanaan, mutta ei ehkä enää niin hyvin ristikkonimeksi sopiva, ainakaan nuoremmille ratkojille. Toki toivoisi, että näille harvinaisuuksille (pääkuvien sanojen pelastajille) löytyisi jokin muu vihje kuin etunimiä tms.
103. Jondalar29.10.2022 klo 14:09
Vihjeenä oli NAISKAIMOJA. Ei siis tarvitse olla suomalaisia naisia. Kun kirjoitan Googlen hakusanan Ane, näyttöön ilmestyy useita sen nimisiä.
104. Eikka29.10.2022 klo 14:21
Lainaus: 103. Jondalar 29.10.2022 klo 14:09
Vihjeenä oli NAISKAIMOJA. Ei siis tarvitse olla suomalaisia naisia. Kun kirjoitan Googlen hakusanan Ane, näyttöön ilmestyy useita sen nimisiä.

Vihje, todellakin. Otin vain kantaa siihen, että olisiko tuolle ratkaisulle ollut joku hieman rajaavampi vaihtoehto kuin tuo. Nuo nimivihjeet kun tuntuvat usein olevan silloin käytössä, kun ei mitään muuta järkevää vaihtoehtoa ole.
105. ”Ei hajua”30.10.2022 klo 18:27
Tuttu tuo aneT on ainakin Pikelle. Se on hänen tärkein ja tarpeellisin etsusa 24/7.
106. Pike31.10.2022 klo 10:09
"Ei hajua":n ÄO tuli taas kerran erittäin selkeästi julki. Vai olisiko "etsusa"?
107. semi31.10.2022 klo 10:24
Eikö Pike tajunnut?
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *