KESKUSTELUT > RISTIKOT > SK 40/2022

11035. SK 40/2022

Elva9.10.2022 klo 00:57
Helpohko, kiva Teemu Pallonen/Petri Kuhno yksitähtinen.

Todella nautittava, kimurantti piilis Ekiltä. Mieleen jäivät ps 4, ps 5, vs 6 ja vs 14.
2. TKu9.10.2022 klo 09:28
Kerrankin piilis oli vaativampi kuin ristikko! Ristikossa harvoin saa sijoitettua harmaat sanat ensin. Tässä sai: kun ylin oli hahmottunut, pääsi tekstaamaan muut kaksi saman tien muuten vielä tyhjään alaosaan. Hauskoja kielellisiä oivalluksia olivat.

Piilis vaati tosiaan hieromista, eikä googlea tarvinnut kuin yhden sanan varmistamiseen. Hauskin vihje oli P6, vaativia oli turhan paljon tässä lueteltavaksi. Vaikka haasteita riitti, hyvän piiliksen tapaan ratkaisusanat olivat yksikäsitteisiä heti, kun ne oivalsi.
3. Jiikoo10.10.2022 klo 22:09
Ristikoistahan täällä pitäisi kirjoittaa, mutta en malta olla mainitsematta, että perjantaina 7.10. ilmestyneeksi merkitty SK 40 kannettiin laatikkooni vasta tänään, myöhään maanantai-iltapäivällä. Posti ilmoitti jossakin vaiheessa tätä vuotta siirtyvänsä tai siirtyneensä (ainakin helsinkiläisen asuinalueeni puitteissa) systeemiin, jossa posti jaetaan joka toinen viikko kolmena (ma-ke-pe) ja joka toinen viikko kahtena päivänä (ti-to). Käytännössä siis saan SK:ni joka toinen viikko vasta viikonlopun jälkeen. Kyllä en minä tällaisesta tykkää yhtään vaan mieleni pahan kerran pahoitan! Ei ole lohdullista saada liitteenä olevaa TV-lehteäkään, kun puolet siinä käsitellyistä ohjelmista edustaa jo mennyttä aikamuotoa.

Olipa Ekiltä harvinaisen työläs piilis, suorastaan häijy. Erityiskiitokset tällaisesta!

Pallosen/Kuhnon yksitähtinen vastasi vaikeudeltaan tähditystään, olematta silti tylsä. Mustan mielen hyvitystä sain tästäkin.
4. Mittarimato11.10.2022 klo 21:56
Lohdutan Jiikoota sillä, että Tervaporvarilassakin siirryttiin lokakuun alussa vuoroviikkojakeluun ja minullekin tämä lehti tuli vasta maanantaina.

Piilosana oli tosiaan jonkin verran kinkkinen. Viimeiseksi minulla jäi ps1. Siinä loppu oli toki aika selvä, mutta alku vaatikin risteäviä sanoja. En kyllä ole ratkaisuun ihan tyytyväinen. Yleensähän vihjeessä tuppaa olemaan jotain koko ratkaisusanaan liittyvää, mutta tähän ei sellaista löytynyt. Mahtoiko sitten mennä väärin?
5. Elva12.10.2022 klo 09:10
Mittarimato, ps 1 on mielestäni hyvin selkeä vihje. Minulla taisi olla suurin osa risteävistä selvillä ennen kuin ratkesi. Jokaisella vihjeen osalla on merkityksensä.
6. kaplas12.10.2022 klo 11:57
Ryhdyin pitkän tauon jälkeen tutkimaan utamitaidoillani. Ei oikein edistynyt. No, syy selvisi eli ei ihan helppoa muillekaan...
Pitää käydä sitten oikea vastaus läpi ajallaan.
7. TKu12.10.2022 klo 12:48
PS1:stä sanoisin, että jos on keksinyt oikean ratkaisusanan, sen yhteys vihjeeseen on ilmiselvä. Oli kyllä yksi kinkkisimmistä tässä piiliksessä.
8. Tuikku12.10.2022 klo 15:44
Piilosana oli tosi haastava, kuten moni on jo todennut. Vihjeitä piti lukea moneen kertaan, miettiä ja pähkäillä, miten vihjeen osat tulkitsisi. Kuten Elva (5) kirjoitti, jokaisella vihjeen osalla on merkityksensä. Minulle ps6 oli vaikea, aluksi jo vihjeenä, ratkaisusta puhumattakaan. Siihen tarvitsin Googlea.
9. Jukkis15.10.2022 klo 19:42
Tämän piilosanassa oli "Suosittu Chandelierin laulaja, voisin syödä sinut suuhuni! (6)"

Siinä sängyssä vähän ennen nukahtamista aattelin että Chandelier, sehän on Sian biisi, hieno biisi onkin, joten varmaankin tähän tulee että INSIKA, se on varmaan joku ruokalaji?
10. Jiikoo15.10.2022 klo 20:34
Popsi, popsi porkkanaa! Sitäkin oli sian ja naudan ohella murekkeessa, jota nautitsin tuossa tunti sitten. Oli hyvää.
11. Mittarimato18.10.2022 klo 00:11
Näin jälkikäteen, kai ps1 on "vaikutuspiiri" En vain ollut ihan tyytyväinen, kun tämä nyt ei ihan hallussaoloa mielestäni ollut. Esim. voinemme sanoa, että Suomi on Venäjän vaikutuspiirissä, mutta tuskin kuitenkaan hallussa. Mutta turhaanhan tässä niuhotin. Ristikoissa ja piilosanoissahan on perin tavallista, ettei vaadita täsmällisiä synonyymejä vaan löyhempi yhteys riittää.
12. TKu18.10.2022 klo 16:10
Mittarimato, toistan itseäni, muuta PS1:n suhteen ei ole tarvetta ihmetellä yhtään, kun oikea ratkaisu on löytynyt.
13. Tuikku21.10.2022 klo 19:18
Kyllä minä olisin kylmän viileä, vaikka ei kehuttaisikaan tahkoamisen jälkeen. Viittaan piilosanan ps5:een. Minulla oli ratkaisuna KEHUMATTOMAT ja nyt tänään 21.10. tulleessa SK:ssa oikeana ratkaisuna oli HEKUMATTOMAT.
14. Jiikoo21.10.2022 klo 19:46
Lainaus: 13. Tuikku 21.10.2022 klo 19:18
”Kyllä minä olisin kylmän viileä, vaikka ei kehuttaisikaan tahkoamisen jälkeen. Viittaan piilosanan ps5:een. Minulla oli ratkaisuna KEHUMATTOMAT ja nyt tänään 21.10. tulleessa SK:ssa oikeana ratkaisuna oli HEKUMATTOMAT.”

Niin, tahkoja ja tahkoajia taitaa olla kovin monenlaisia. Perinteinen ja konkreettinen verkalleen pyörivä tahkohan vesikaukaloineen on siinä mielessä ihanteellinen terätyökalujen teroitusväline, ettei työkappale juuri kuumene ja menetä karkaisulla saavutettua kovuuttaan vaan nimenomaan pysyy kylmän viileänä.

Ekillä (laatijalla) näyttää tässä olleen hieman konkretiasta poikkeava vivahde. Enpä tullut tuota minäkään ratkoessa ajatelleeksi vaan tosikkona retkahdin samaan ansaan ja sain saman vääräksi osoittautuneen ratkaisusanan. Tämä lienee vain hyväksyttävä ja yritettävä löytää jatkossa vähän hekumallisempaa otetta, viis siitä vaikka työkappaleet vähän kuumenisivatkin ja tapahtuisi ei-toivottua myöstöä.

”myöstää
verbi
Metalliala kuumentaa ja sen jälkeen hitaasti jäähdyttää metallia, jolloin se pehmenee ja jännitykset häviävät.”
(www.suomisanakirja.fi)

Annettakoon tästä tapauksesta ristiriidasta huolimatta kehuja tasapuolisesti niin Ekille kuin Tuikullekin.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *