KESKUSTELUT > RISTIKOT > SK 37/2022

11016. SK 37/2022

Elva16.9.2022 klo 20:33
Brigitta Kalpan kaksitähtinen oli helpohko ollakseen Kalpaa. Yksi päälauseen ruutu oli jäänyt himmentämättä, tosin eipä se isompia vaikeuksia tuottanut. Oli hankalampiakin kohtia, vaikkakin suurin osa sanoista ratkesi ensi yrittämällä. Esim. PYHÄAUTO:n vihjeen olisi hyvin voinut jättää parenteesitta. Mutta Brigittaahan ratkon aina mielelläni.

Antti Parkkisen piilksessa oli paljon hauskoja oivalluksia. Kaksi sanaa jäi osaksi ymmärtämättä, vaikka sain kelpo sanat kirjattua: ps 1 sekä vs 17.
2. Ylläpito16.9.2022 klo 20:56
Yhdessä vihjeessä on virhe, se on juuri tuo vs 17. Myös vastaussana on aika vaikea, tosin siinä ei ole piilokirjaimia. Virhe saattaa ilmestyä nettisivulle.
3. Juse16.9.2022 klo 20:57
Kiitokset Brigitta Kalpalle selkeäsanaisesta ristikosta. Kaksi tähteä varmaan yleisesti osuva, vaikka siinä ja siinä omasta mielestä. Ehkä helpommalta tuntui kuitenkin lopulta.
4. Tuikku16.9.2022 klo 21:04
Piilosana valmistui hitaasti. Sain sen sitten kuitenkin valmiiksi. Aikaa en ottanut. Mukillisen kahvia join välillä ja seurustelin kylään tulleen lapsenlapsen kanssa. Ainoastaan vs24 tuntui aluksi käsittämättömältä. Hoksasin korjata yhden pystysuoran ratkaisusanan ja silloin vs24 valkeni: loppujen lopuksi se olikin sitten helppo.
Yksi vaakasuora ratkaisusana vaati oikeinkirjoituksen tarkistuksen. Googlea piti käyttää.
Kiitos Antti Parkkinen.

Ristikkoa en ole vielä edes vilkaissut.
5. Elva16.9.2022 klo 21:09
Ylläpidolle kiitos, vs 17 arvelinkin minulla olevan oikein, vaikka en ymmärtänytkään täysin vihjettä. Palattuani pähkäilemään ps 1 sanaa, sekin tuli tajuttua, vaikka oikeaan muotoon sekin oli ratkottu.
6. TKu16.9.2022 klo 21:33
Piilis meni kivasti, kuulakärkikynäkamaa. V17 piti tarkistaa moneen kertaan, mutta ei se siitä muuttunut, joten arvelin virhettä jo ennen tämän keskusteluketjun lukemista. Pidän napakoista vihjeistä, joten tässä viehättivät V9 ja V15.

Elva, P1 oli juuri niin kuin vihjeessä luki. Lyhyessä lauseessa kaksi erillistä selvää vihjettä, kuten hyvissä piiliksissä kuuluukin.

Jaa että ristikko oli helppo? No, onhan siinä jo kolme sanaa valmiina. Pakerrus jatkuu huomenna.
7. Mittarimato16.9.2022 klo 21:46
Ristikko todettu jonkin verran viimeviikkoista helpommaksi. "Silmien eteen" ei oikein valjennut, vaikka sanahan siihenkin muodostui.

Tänään tuli myös postilta tiedote, jonka mukaan lokakuun alusta posti jaetaan täällä aina yhdellä viikolla ma+ke+pe ja seuraavalla ti+to. Jään mielenkiinnolla odottamaan tuleeko jatkossa joka toinen SK maanantaisin.
8. Kielenhuoltaja16.9.2022 klo 22:11
Kalpa - Kalvan.
9. Eikka16.9.2022 klo 22:19
Lainaus: 8. Kielenhuoltaja 16.9.2022 klo 22:11
Kalpa - Kalvan.

Paitsi, jos Kalpan oma mielipide on, että nimi taivutetaan näin.
10. Jaska16.9.2022 klo 22:25
Myös Orpo - Orvon seuraavan pääministerin oman ohjeen mukaisesti.
11. TKu17.9.2022 klo 11:25
Olihan se ristikko sittenkin ihan tehtävissä, kun pääsi ensin tyyliin sisään. Luoteisnurkka jäi tähän aamuun, mutta täyttyi sitten helposti. "keskittyneen alussa" ihmetytti, tai siis sen ratkaisu, kunnes oivallus tuli siihenkin.
Palapelin palan näköinen kuvavihje oli vähän outo, mutta uskoisin ratkaisuni olevan oikea. Loppuhuvi tuli kootessa vastaussanaa numeroruuduista - varsin ajankohtainen sana siitä tuli.
12. PM17.9.2022 klo 11:42
SK tarjosi taas kerran mainion ratkontapaketin.

Piilosanassa viimeisinä löytyneiksi jäivät vs24 ja sen kanssa risteävä ps21. Tuo vs17:n virhe jäi minulta tämänaamuiseen faktantarkistusvaiheeseen, kun entuudestaan tuntematon sana muodostui risteävien avulla enkä siksi tehnyt tarkistuksia ratkoessani.

Melko vähän olen ratkonut BK:n laatimuksia, joten tyyliinsä tottuminen on edelleen meneillään. Tässä oli monipuolinen sanasto, mutta ei olleet ulkoiset avut tarpeen. Eniten mietitytti kaakon kulma, joka ratkesi viimeisenä. Faktantarkistusvaiheessa sain uutta tietoa numeroitujen kirjainten ilmaisusta.
13. K17.9.2022 klo 20:42
Oli helppo, vähän petyin! Mutta varmaan näitäkin on oltava.
14. K17.9.2022 klo 20:47
Edelliseen lisäys, kun pitkään olin odottanut Kalpaa, toivoin enemmän ”ytyä”. Mutta hyvä näin!
15. Heppu17.9.2022 klo 23:42
Minulle ristikko oli kaksitähtiseksi aika vaikea, niin persoonallisia ajatuksenkulkuja siinä oli. Toki joitakin helppojakin vihjeitä. Vihje KAAOS saa aika epäkaoottisen ratkaisun. Silmien eteen – luulen ymmärtäväni mutta aika utuinen on.
16. Eikka18.9.2022 klo 11:43
Tämä oli kyllä laadukas, taas kerran. Selkeä ulkoasu ja monipuolisia vihjeitä. Jouduin kyllä korjailemaan ratkaisujani moneen kertaan. Tein nimittäin taas sen hölmöyden, etten kiinnittänyt huomiota kuka on laatija. SK-ristikoissa se nimittäin helpottaa ratkaisemista huomattavasti.

Pahiten menin metsään vihjeissä ”kanavin” ja ”Wiskari Fordissa”. Ensimmäisessä vs. ”LETO” toi hämäävän kirjaimen ja jälkimmäisessä muistelin laulun sanoja. Ensimmäinen harmaa näytti 3-kirjaimisena takuuvarmalta, mutta ei ollut sittenkään. Tuo mainittu ”silmien eteen” on hyvä esimerkki, miten pienellä poikkeamalla tavanomaisesta (vaikkapa numerusta muuttamalla), vaikeutetaan vihjettä.
17. Heppu18.9.2022 klo 14:06
Eikalta hyviä nostoja ristikosta. Tuo ”kanavin” oli minullakin pimeänä ja kun äkkäsin jujun kirjoitin siihen ensin kilpailevan nimen. En sano miten kilpailevan ettei tule vihjettä.
18. Eikka18.9.2022 klo 14:20
Lainaus: 17. Heppu 18.9.2022 klo 14:06
Eikalta hyviä nostoja ristikosta. Tuo ”kanavin” oli minullakin pimeänä ja kun äkkäsin jujun kirjoitin siihen ensin kilpailevan nimen. En sano miten kilpailevan ettei tule vihjettä.

Hyvinhän se kuitenkin kilpaili, kun vähän aikaa sitten voitti, eikö?
19. Heppu18.9.2022 klo 14:48
Kyllä.
20. Funny18.9.2022 klo 15:20
Täällähän annetaan vinkkejä oikein urakalla!
21. Eikka18.9.2022 klo 15:25
Lainaus: 20. Funny 18.9.2022 klo 15:20
Täällähän annetaan vinkkejä oikein urakalla!

Kerrotko tarkemmin mikä noista oli vinkki. Siis oikeaan ratkaisuun.
22. Tuikku19.9.2022 klo 15:18
Tulihan tuo ristikko sitten valmiiksi. Apua hain vain Googlesta ja sitä pitikin käyttää tiuhaan. Muualta en vinkkejä hakenut. Varmaan on hyvä ristikko, en vain innostu ristikoista niin kuin piilosanoista.
23. Jokke20.9.2022 klo 16:14
Lainaus: 20. Funny 18.9.2022 klo 15:20
Täällähän annetaan vinkkejä oikein urakalla!

Funny on hauska!
24. Terveen paperit20.9.2022 klo 20:20
Eikö lounaiskulma askarruta ketään?
25. Eikka21.9.2022 klo 08:16
Lainaus: 24. Terveen paperit 20.9.2022 klo 20:20
Eikö lounaiskulma askarruta ketään?


Askarta kyllä ihan riittävästi, mutta eipä tuo muuten kaaostuttanut. Hyviä pienieleisiä harhaanjohtamisia, tälläkin kulmalla myös numeruksella.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *