KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS VIIKONLOPPU 19.-20.3.2022

10073. IS Viikonloppu 19.-20.3.2022

Ylläpito18.3.2022 klo 07:52
Huomenna odotetusti Pallosen/Lavoniuksen kakspuolonen.
2. Joutilas19.3.2022 klo 13:21
Vaikka olikin hyvä, juonikas ja viihdyttävä, niin turhan helppo oli kovikseksi. Pääkuvan teemasta ei minulla juuri mitään ymmärrystä, mutta eipä haitannut ratkontaa. Ristikko ratkesi hulppeesti alle tunnissa, joten vaikeusasteeksi luokittelen 2-, nautinto kuitenkin 3. Aurinkoiset kiitokset.
3. Elva19.3.2022 klo 15:16
Ristikon ratkominen oli jälleen suurta nautintoa. Muutamat pitkät sanat helpottivat melkoisesti, mutta silti on alaosassa pari sanaa joissa yhteys vihjeeseen jäi hämäräksi. Kivat keltaiset sanat, joista alempi selvisi melkein viimeisenä.
4. Jiikoo19.3.2022 klo 15:33
Pallonen ja Lavonius päästivät minutkin tällä kertaa helpolla! Alkuun pääsy oli lähes totutun tahmeaa, mutta sitten sanat alkoivat löytyä ihmeen luonnikkaasti. Yhdellä istunnolla valmiiksi ilman istumamuskeleiden puutumista.

[Hiihtelin muutama viikko sitten aivan tuon pääkuvan kohteen vieritse. Pk-seudullakin on ollut upea lumitalvi ja olen taittanut taivalta suksilla 750+ km, enemmän kuin koskaan yhden talven lumilla. Ladut Petikon, Leppävaaran ja Pitkäkosken-Paloheinän maastoissa ovat olleet enimmäkseen hienossa kunnossa!]

Vanhaan hyvään aikaan minulla oli tapana aloittaa IS-tehtävät piiliksistä, mutta kun ne pudotettiin pois palkintotehtävien joukosta, muuttui järjestys ja Piilis on aloittamista vaille valmis. Nyt sen kimppuun!
5. kari kämäräinen19.3.2022 klo 16:25
Hyvä oli.
6. Kaapo19.3.2022 klo 18:43
Onkohan se pääkuvasta tuleva poikittaissana ihan oikea termi?

Nipottajaminä.
7. PM19.3.2022 klo 23:18
Oli tosiaankin helpoimpia IS:n koviksia viime aikoina. Jouduin tosin yhden piilokirjaimen hakemaan tietolähteistä muistini pätkiessä ratkonnan hetkellä, kyseinen sana on kyllä tuttu.
8. Ritu20.3.2022 klo 09:44
Eilen aamusta töissä otin kuskilta iltapäivälehdet vastaan ja tietysti heti piti kurkata millaista herkkua sitä viikonlopulle olisi tarjolla. Silmänruokaa oli ensi katsomalta yltäkylläisesti. Katseen vangitsi koko aukeaman osalta pehmiksen näyttävän kaunis pääkuva. Kovoksen pääkuvan väri istui kokonaisuuteen niin hyvin, että että kun tänään aikaisin aamulla ratkoin pehmiksen, niin ratkontakokemuksena sen sai tehdä omassa visuaalisesti kauniin harmonisessa kuplassaan. Tuo pehmiksen pääkuva ansaitsee jatkaa elämäänsä itse tehdyssä postikortissa, johon sen liimaan ja palautukoon postitse kaunistamaan IL:n ristikkovastauskoria.
Kovistakin jo aloittelin kaikkia karikoita uhmaten kuulakärkikynällä. Hurjan paljolta näytti kovistasolla saamieni sanojen määrä heti alkuun. Tosin vielä ei ole kirkossa kuulutettu, että ne olisivat oikein, kun risteäviä on niistä niin paljon ratkomatta. Päivä on niin kaunis, että loput on ehdottomasti siirryttävä ratkomaan ulos.
9. Joutilas20.3.2022 klo 10:16
8. Ritu, kannattaa varmaan lähettää ristikon vastaus IS:iin. Voipi olla, ettei IL sitä hyväksy. ;)
10. Ritu20.3.2022 klo 11:29
Joutilas, hyvä huomio! Lähes anteeksiantamaton virhe. Laki kieltää muiden piiskaamisen, mutta nyt kyllä piiskaan itse itseni. Sillei hellästi, koska en tehnyt sitä tahallaan.
P.S. Ulkona kovista pähkäillessä nähty jo kevään ensimmäinen perhonen!
11. Kuju20.3.2022 klo 11:39
Puolitoista tuntia meni aamukahvin ääressä ja täyteen tuli. Mukavan helppo, mutta kovis kylläkin!
(En ymmärrä Kaapon kyseenalaistamista...)
12. Jiikoo20.3.2022 klo 13:24
[Piiliksestä tuli mieleen inttimuistoja yli puolen vuosisadan takaa. Ruokalassa kävi helposti niin, että lihakastikeaterialla ensimmäisenä kattilan kimppuun käyneet rohmusivat sattumat ja viimeisenä osille päässeet jäivät ilman. Kehitin oman, tepsivän strategiani. Annoin kattilan kiertää rauhassa ja tartuin siihen viimeisenä. Kaadoin kattilan pohjalla olevan kastikkeenluirun perunankuorille ja vastaaville jätteille varattuun ”risteilijään”, minkä jälkeen menin tyhjän kattilan kanssa keittiöön noutamaan lisää. Sen jälkeen koin hakijan oikeudeksi ottaa tästä uudesta erästä sattumia mielin määrin!

Lihoin Sotavaltion ilmaisilla sapuskoilla muutaman ensimmäisen kuukauden aikana 5 kg. Sen jälkeen koulutuksessa oli reilun kolmen kuukauden kestänyt varsin liikuntapitoinen vaihe kuihduttamassa habitustani. Koko 11 kuukauden nettosaldoksi jäi kolmisen kiloa plussaa.]
13. Batman20.3.2022 klo 21:06
Siis tämä oli kovis? Jos olisin ilkeä kirjoittelija, väittäisin sen olleen pehmis, mutta koska en ole ilkeä kirjoittelija, totean sen olevan kovis eikä rahastus.
14. iso S20.3.2022 klo 22:21
Tämähän oli vähän kuin se muinainen lehti, Hauska puolituntinen, paitsi että se lehti ei ollut oikeasti kovin hauska. Aloituskohtaa sai tosiaan parin kotvan verran hakea, mutta jatko sujui yllättävän tahmomattomasti ollakseen Pallosen kakspuolonen. Osui minun makuhermooni, sopivasti haastetta muodostumatta elämäntehtäväksi. Viimeinen kulma uhkasi tökätä, siinä oli maalaispoikaa hämäämässä sanonko mitä -keskeisyyttä. En sano.

Muutaman vihjeen tarkkuus, täsmällisyys tai selkeys, miten sen nyt ottaa, jätti toivomisen varaa, siitä pieni miinus. Esimerkiksi elokuvatähti (tai sitten ymmärsin väärin) ja runollinen tässä ässä. Minusta se on pikemminkin tuossa kuin tässä.

Niin tai näin, näin minä sen näin: tämä meni oikein sujuvasti siihen muottiin josta minun mieleiseni ristikot valetaan. Tiukempaa kamaa kaipaavat saivat sitä ehkä Mantan valinnasta. Minulle kelpasi oikein hyvin Pehmiskin, kuten tavallisesti. Hyvän pehmiksen laatiminen on taitolaji sekin, vaikka alaa kokeilematon ei ehkä usko. Niin se vain tuppaa olemaan että hyvät ristikot tuppaavat tuntumaan paremmilta kuin huonot!
15. Ritu21.3.2022 klo 11:48
Eivät käy koviksenratkontalahjat tasan. Näytti olleen monelle helpohko kovikseksi. Minä poloinen sain käytettyä siihen eilisen päivän ja vielä tämän aamupäivänkin. Vielä puuttuu yksi kirjain. Mutta en valita, ulkoilmaratkonta on tehnyt niin hyvää. Toisen auki olleen kohdan keksin tätä kirjoittaessani.
Ristikossa oli muutama todella maukas vihje. Sanan niihin sai, mutta lamppu syttyi lopullisesti monessa kohtaa vasta hetken päästä. Iso S:n kanssa samaa mieltä TÄSSÄ ÄSSÄ -vihjeestä. Omaa ratkomustani katsoessa minulle olisi käynyt vihjeeksi myös TUOSSA iso ÄSSÄ :).
16. Jaska21.3.2022 klo 16:36
Tässä ristikossa (tai tuossa ristikossa tuolla kauempana) vihje TÄSSÄ ÄSSÄ tässä on yhtä ymmärrettävä kuin olisi tuossa. Jos olisin ilkeä, voisin paljastaa, että eräässä toisessa vihjeessä on kielioppivirhe. Mutta kun en ole, en paljasta. Onhan ristikko kirvoittanut jo aiheetontakin purnausta muka liiallisesta helppoudesta. Ritun lausunto toistaa toisin olevan. TÄSTÄ ÄLLÄ.
17. Jaska21.3.2022 klo 16:43
- todistaa -
18. iso S22.3.2022 klo 10:34
Yhden helppo on toiselle vaikea ja kolmannelle mahdoton. Jossakin muussa ristikossa osat vaihtuvat. Päivän vire, tottumus laatijaan, oman tietämyksen osuvuus kulloisenkin ristikon avainkohtiin ja moni muu asia tekevät vaikeuden yleispätevän arvottamisen mahdottomaksi.

Ainakaan minä en napissut liiallisesta helppoudesta. Lieneekö ollut myötätuulitulos, mutta tällä kertaa tämä oli vapaalla Pallosen asteikolla minulle tavallista helpompi. Ei silti helppo, pehmikset on erikseen, eikä tämmöinen tuskanpunaiseksi kiristämätön ole minulle ollenkaan vastenmielinen, päinvastoin.

Olisi ollut melkoinen pohjanoteerausharhautus, jos tässä ässä -vihjeen ratkaisusana olisi ollut nelikirjaiminen ja se olisi ollut ässä! Siihen ei olisi heti ilman poikittaisia uskonut ja tuloksen selvittyä ei olisi tiennyt pitääkö itkeä vai nauraa.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *