KESKUSTELUT > RISTIKOT > IS VIIKONLOPPU 29.-30.1.2022

10013. IS Viikonloppu 29.-30.1.2022

Eki28.1.2022 klo 09:48
Kari Vaalamon ja Heli Kärkkäisen kovis on merkitty kolmoseksi. Tarkka tuomio myöhemmin täällä. Miikan kanssa saattaa olla.
2. iso S28.1.2022 klo 10:31
Ei siis kannata ratkoa Miika Nousiaisen kanssa, kun Miikan kanssa se saattaa olla vaikeampaa :)
3. Eki28.1.2022 klo 10:32
Oli tahallinen sanaleikki. Siirsin Miikan lauseen alkuun, että iso alkukirjain ei paljastaisi.
4. iso S29.1.2022 klo 10:40
[En ole vielä printannut ristikkoa, joten toistaiseksi tuntuu siltä että alkuun pääsemisessä on vaikeuksia kolmosen edestä. Sitä odottaessa tartun tuohon tahallisuuteen.

Aikoinaan kun opettelin kävelemisen taitoa, isoveli huvitteli tuuppaamalla minut tahallaan kumoon ja sai sitä hyvästä sellaista mitä nykyään ei saa saada. Kerran hän rikkoi selkeästi vahingossa jonkin lelun ja säikähti että nyt taas "päätä silitetään". Äiti rauhoitteli (näin olen antanut itselleni kertoa, omassa muistissa ei ole aikalaistallennetta) että eihän vahingosta rangaista. Eipä aikaakaan niin voi kauhistus: olin taas noussut horjuville jaloilleni. Veljeni tähtäsi huolellisesti olkapäänsä yli kuikuillen ja taklasi ahterillaan minut kumoon (merkkejä oli siis olemassa tulevasta urasta jääkiekon kuudennessa divisioonassa Nuijamaan Nuijissa) ja selitti: kävi vahinko tahallaan!]
5. Saarivaari29.1.2022 klo 11:33
Omille taidoilleni täyskolmonen. Miellytti erityisesti kimurantti vihje-ratkaisusana -suhde. Triviaalitietoni karttui yhdellä termillä.
6. PM29.1.2022 klo 13:36
Alkuun lähti koviksen ratkontani jouhevasti vasemmalta, ja sainkin ratkotuksi melko nopeasti, vieläpä omin avuin täyteen. Yksi aivan uusi sanakin tuli, ja muutama muistui nyt mieleen.
Ihan nappiin ei kuitenkaan ratkontani mennyt, jouduin tarkistusvaiheessa korjaamaan useita kirjaimia koilliskulmassa hölmöiltyäni siinä. Koko ajan oli ratkonta varsin nautinnollista!
Miikan olemassaolosta tai puuttumisesta sanon vain että tämän vaikeustaso saattaa vaihdella paljon eri ratkojien välillä.
7. pelaaja29.1.2022 klo 15:39
Miikan kanssa tai ilman. Valtteria odotellessa tulin hankkineeksi tämänkertaisen ristikon vaikka Vaalamo onkin pitkien sanojen mies mutta minä en. Hän pysytteli nyt(kin) kuitenkin kohtuudessa ja mikä vielä parempaa: ei näy liian isoja aukioita. Ne kun saavat minut voimaan pahoin. Aukiohaluisia vartenhan on keksitty avoristikot.. No se siitä. Ristikko kelpasi hyvin ja ratkonta oli kovin rattoisaa. Lisäplussaa vielä siitä, että ei tarvinnut tuskailla tavunvaihtojen ja sensellaisten kikkailujen kanssa.
8. Kaapo29.1.2022 klo 16:18
IS:n vaikean sudokun ratkaisemiseksi tarvitaan taas diapolisia systeemejä, jotka eivät ole tavallisen ihmisen ratkaistavissa. Pitkään on saatu olla ilman niitä ja ratkaisu on löytynyt ihan loogisella pohdinnalla.

Miksi nyt on taas palattu "mahdottomiin" sudokuihin? Niitä on nyt ollut kolme peräkkäin.
9. Elva29.1.2022 klo 16:22
Vaalamo on suosikkejani, ja niinpä tätäkin oli hauska ratkoa. Erinomaisia vihjeitä oli riittämiin, eikä silti ollut liian hankala. Kiitoksia!
10. Jiikoo29.1.2022 klo 19:10
Ei kai tämä Vaalamo/Kärkkäinen mikään täyskolmonen voinut olla, koskapa minäkin sain töhrityksi sen umpeen heti lehden ostopäivänä ja melkeinpä yhdellä istunnolla (tosin pitkähköllä sellaisella). Se ”melkeinpä” siksi, että alkuun päästyä iski epäusko ja piti hakea vauhtia täyttelemällä Ekin Piilis (joka ei onneksi ollut ollenkaan pahaa sorttia).

Ristikko kulmista liikkeelle ja sitten keskialuetta kohti vyöryttäen maaliin saakka. ”Luoteisneljänneksen kaakkoisneljännes” täyttyi viimeisenä.

Kumi oli Koviksessa tarpeen ja läppäriäkin piti vähän näpelöidä, mutta hyvä näinkin! Laatijakunnalle pisteitä ja kiitoksia!

[Kehaisenpa käyneeni ennen lehden ostamista ladullakin: 25 km ikämiespertsaa, talven saldo 330 km.]
11. Kuju29.1.2022 klo 19:27
Tuli mieleen tuosta Jiikoon kumimieltymyksestä, että olisikohan yksi syy minun ongelmaani saada vaikeampia koviksia loppuun asti ratkaistua siinä, että käytän kuulakärkikynää enkä kumia lainkaan?
12. Funny29.1.2022 klo 20:37
Sehän vain nopeuttaa ristikon ratkontaa, kun ei tarvitse välillä kumittaa mitään pois.
13. Elva29.1.2022 klo 20:48
Kuju, minäkin käytän pelkästään kuulakärkikynää, ja hyvin pärjään. Siinä joutuu miettimään kokonaisuuksia vähän pitempään, jolloin säästyy paljolti virhetäyttämisiltä. Kirjoitan sanan vasta kun olen ”varma” että on oikein.

Kokeilin kerran kumitettavaa mustekynää, mutten pitänyt sen tussimaisesta koostumuksesta. Hyvällä kuulakynällä on kiva kirjoittaa ja sillä saa parhaan jäljen.
14. Pike30.1.2022 klo 07:29
Ei ollut ihan 3:n tasoa, lähempänä kakkosta. Hyvä laatimus silti, koska ratkaisuun tuli muutama harvinaisehko sana.
15. happonen30.1.2022 klo 10:54
Helpohko ristikko. Ehdin juuri tilata toisen tuopin, kun oli ruudut täynnä. Alakulmista pääsi kyllä aika nopeasti miettimään pidempiä sanoja, joiden ratkettua homma alkoi olla valmis. Hyvä ristikko, mutta en määrittelisi tätä kolmoseksi
16. Justiina30.1.2022 klo 12:28
Kolmoseksi oikein kiva ristikko. Täytän myös aina kuulakärkikynällä, oikein hyvällä sellaisella, mutta joskus tarvitsee korjauslakkaa, että pysyy jälki siistinä. Kujulle vinkiksi!
17. Jaska30.1.2022 klo 20:45
Kiva ja täyskolmoseksi viitteellisesti merkatuista minulle kaikkien aikojen helpoin. Omalla skaalalla 2+. Saavutus ei siinnyt oman tason yht'äkkisestä noususta. Parempi selitys on koeratkoja(t) tavallista huonommassa hapessa.

Vaalamolle tunnusomaiset pitkät sanat ovat ristikon parasta antia. Hienot 15- ja 17-kirjaimiset allekkain risteäviä heikentämättä saavat erikoisplussat. Vihjeitys on vailla täyskolmoselle tunnusomaista vaikeutusta niin kuin ratkonta-ajoistakin voi päätellä. Kysymykseen vastaan: ei pidä paikkaansa.
18. Elva30.1.2022 klo 22:26
Kaksi päivää olen pohtinut Kultin Taviksen erästä kohtaa, ja vasta äsken kun otin ristikon kymmenennen kerran käsiteltäväksi, älysin googlata eri kirjainyhdistelmämahdollisuuksia (32 kirjainta). Ja heti nappasi! Minulle täysin tuntematon kaksitavuinen sana. Tällaiset haasteet ja ratkaisujen löytämisen hankaluus ovat minulle ristikoiden parasta antia.
19. Jaska30.1.2022 klo 23:10
Elva, kaiketi (32 yhdistelmää). Luultavasti tarkoitat sanaa, jonka ekaksi kirjaimeksi ennen risteäviä tökkäsin sen tavallisen. Oikeakin on tuttu. Eino Leinon runon, lempparini Iku-Turson neljänneksi viimeinen säe: muu - - - - n peittoon muotoni jää.
20. PM30.1.2022 klo 23:35
Oli siinä eilen ratkoessani alkukirjain väärin minullakin, kunnes vaihdoin. Tuttu tämäkin sana, runoyhteys on uusi tieto.
21. Elvai30.1.2022 klo 23:56
Jaska, oikein arvattu. Kaivoinkin esiin minulle tuntemattoman runon, joka osoittautui ihmeellisen ihanaksi. Minulla on paljon aukkoja suomenkielisessä runoudessa, sillä herkkinä nuoruusvuosinani luin muiden kielten runoutta (koulussa kai lähinnä syy).

Tarkoitin muuten, että 32-kirjaiminen on varmaan pisin kirjoittamani sana.
22. iso S31.1.2022 klo 10:53
Pisin ristikkoon kirjoittamani sana on seitsemänkymmentäviisiprosenttinen, 34 kirjainta. Matemaattinen "totuus" on että sataprosenttisen pitäisi siis olla 43,333... kirjainta, mutta ei ole kuin 15.

Pisin kirjoittamani sana joka ei ole yhdyssana sisältää 103 kirjainta. Oikeinkirjoitussäännöt ovat aikojen kuluessa muuttuneet, joten nykytyylillä siitä tipahtaisi yksi kirjain pois:

" Suomen kielen pisin sana, joka ei ole yhdyssana on professori Artturi Kanniston kehittämä 103-kirjaiminen kumarreksituteskenteleentuvaisehkollaismaisekkuude llisenneskenteluttelemattomammuuksissansakkaankopa han. Sana on muodostettu Suomen kielen sijapäätteillä."

Veikkaan että tuo ei tule ristikoissa vastaan edes siinä lyhentyneessä muodossa. Lieneeköhän samaa sukua kuin nimi joka kummittelee mielessä kouluajoilta: Kallio - Kannisto - Poukka: Keskikoulun algebra. Kyseinen Kannisto käyttää nimikirjaimia E A joista jälkimmäinen saattaa tarkoittaa Artturia tai sitten ei.

Napsu.fi kirjoitti sireemani kohdan ""Antero Vipunen mukaan". En ottanut virhettä mukaan. Samalta sivulta löytyy keinotekoinen yhdyssanahirviö, jonka merkitystä ja käyttötarkoitusta elävässä elämässä tai painajaisunessa sopii arvailla. Siinä on 1787 kirjainta. En kopioi sitä tähän. Etsivä löytää jos haluaa.
23. Kuju31.1.2022 klo 18:50
Iso S, minullakin oli aikoinaan pienenä Antero Vipunen, Pikku Jättiläinen sekä Mieleni Minun Tekevi. Kaikki samanlaisia tiiliskiviä, joista löytyi yhteensä kaikki kuviteltavissa ollut tieto, kun ei kuuklettamisesta tiedetty mitään.
24. iso S1.2.2022 klo 10:45
Ettei tulkittaisi kin-päätettä väärin niin täsmennän: minulla ei ollut mitään noista. Hämärän muistikuvan mukaan isällä oli Pikku Jättiläinen, ja jos oli niin se oli tietysti myös minun käytettävissäni. Vipunen tuntuu hämärästi tutulta, ehkä olen sen joskus nähnytkin, mutta en ole samassa taloudessa asunut. Nyt törmäsin nimeen netissä. Joskus olen osannut tuon sanan ulkoa, mutta nyt mieleen palasi vain osa siitä ja piti googlata (pisin suomenkielinen sana, kuudes linkki).

Valtaosa ristikosta ratkesi kohtuullisesti ollakseen kolmosoletettu, mutta viikonloppuna jäi vielä auki vasemman reunan keskikohta. Ainoaan "varmaan" en tahtonut millään uskoa, kun sen alkukirjaimen kanssa poikittain olevaan oletin tulevan jotain vähemmän ilmeistä. Yksi alueen kohteista elää vain kansan kärttyisessä suuss, oikeasti sellainen on yhtä epätosi kuin valaskala. Yhdessä kuvassa keskityin sellaiseen mitä siinä ei olisi tarvinnut ollakaan. No, hitaalla sytytykselläkin pääsin eilen aamulla aukkojen katselemisesta ja pienemmillä vaurioilla kuin Juuttaan Döbeln aikoinaan. Molemmille kolhu tuli päähän: sotaherralle fyysinen reikä ja vanne otsalle, minulle henkinen kolhu itsetuntoon ja tilapäisesti tiukka pipo.

Miikkaa en ristikolle anna enkä sellaistA ristikossa nähnyt. Ehdin jo säikähtää että olen ennustajaukko ja luulin säikeen toisessa viestissä vahingossa paljastaneeni jotain ratkontaa helpottavaa.
25. Jaska1.2.2022 klo 12:42
Utami kovisratkoja menee herkästi laatijan vipuseen. Vipuseen meni itse Väinämöinenkin, tarkemmin Vipusen vatsaan Vipusen nielaisemana. Pääsi kuitenkin pois oman neuvokkuutensa ansiosta. Utami ja joskus epäutamikin ratkoja joutuu muiden apuja anelemaan.
26. Jiikoo1.2.2022 klo 14:50
Lainaus: 23. Kuju 31.1.2022 klo 18:50
”Iso S, minullakin oli aikoinaan pienenä Antero Vipunen, Pikku Jättiläinen sekä Mieleni Minun Tekevi. Kaikki samanlaisia tiiliskiviä, joista löytyi yhteensä kaikki kuviteltavissa ollut tieto, kun ei kuuklettamisesta tiedetty mitään.”

Yrjö-körilään (Karilas, aik. Karlsberg, 1891–1982) Pikku jättiläisen luin minäkin 1950-luvulla irtolehtikuntoon. Ehkäpä eeppiset 96 % siitä on jäljellä ja luettavissa vieläkin. Saman tekijän Antero Vipusta lainailin pentuiässä pariin otteeseen. Olihan noihin tietoa saatu mahtumaan – osa ihan relevanttia vieläkin, osa asenteellis-ideologisella painolastilla raskautettua ja aikaansa sidottua. Tänään lukiessa on vaikea olla tuntematta sekä kunnioitusta että huvittuneisuutta. Nykylapset ja -nuoret joka tapauksessa jäävät jotakin paitsi ilman näitä opuksia.
27. Funny1.2.2022 klo 15:18
Aikaansa sidottua, tosiaan. Ilman vuoden 1942 Pikku jättiläistä en olisi tiennyt, miten suuri osa kuuluisista säveltäjistä oli saksalaisia. Myöhemmissä painoksissa tiedot ovat kummasti muuttuneet.

Olenhan minäkin lukenut nuo kaikki Kujun mainitsemat teokset melko tarkkaan. Ilman Antero Vipusta voisivat sokkokryptot tuottaa enemmän vaikeuksia.

Kyllähän kirjoja lukemalla yleistietous kasvaa ihan toisella tavalla kuin googlaamalla. Sama juttu painettujen lehtien kanssa. Kirjoja ja lehtiä lukemalla karttuu aina paljon sellaista tietoa, jota ei netistä osaisi lähteä etsimään.
28. ++juh1.2.2022 klo 20:13
Koviksen vasemman reunan kuvavihje [leijonaemo pentuineen] on virheellinen.
29. Jiikoo1.2.2022 klo 21:33
Lainaus: 28. ++juh 1.2.2022 klo 20:13
”Koviksen vasemman reunan kuvavihje [leijonaemo pentuineen] on virheellinen.”

Minäkin ratkoessani mietiskelin, että olisihan Heli saanut tuohon mieluusti toisen eläinlajin edustajia piirtää, mutta olkoon menneeksi...
30. JPR2.2.2022 klo 03:24
Kahdessa aiemmassa viestissä annettiin risuja vasemman reunan eläinvihjeestä. Menin hämilleni koska saamani ratkaisusana näyttää olevan oikea eikä se ole kuvan kanssa ristiriidassa.

Hieno ristikko ja kiitokset tekijöille!
31. Joutilas2.2.2022 klo 07:31
28.,29.,30 Mielestäni kuvavihje on aivan oikein, vain ratkaisusana on väärin! ;)
32. iso S2.2.2022 klo 16:29
Lainaus: 28. ++juh 1.2.2022 klo 20:13
Koviksen vasemman reunan kuvavihje [leijonaemo pentuineen] on virheellinen.

Onkohan ++juh huomannut pennuissa jotain sellaista jonka havaitsemisen erikoisasiantuntija laatii Hesariin? Toinen pennuista tai molemmat? Minusta sekä vihje että ratkaisusana ovat oikein, mutta eivät oikein liity toisiinsa 1:1.

Onkohan kotoisin Pikku Jättiläisestä vai muusta vastaavasta mutta huomattavasti ohuemmasta (noin 3-4 senttiä, kansissa ehkä punaista ja vaaleanharmaata) kirjasta kotoisin ainoa siitä mieleeni syöpynyt tieto, että maailman kaikkien aikojen lyhin aikuinen ihminen oli egyptiläinen Hilany Agybe, 38 senttiä? Nykyiset itseään luotettavana pitävät lähteet eivät moista tunne. Päälle 50 sentin menee.

Googlasin muistin vahvistukseksi ja toden totta, osumia tuli. Suomen Kuurosokeat ry:n lehti Tuntosarvi, numero 10/1981 mainitsee osiossa Maailman ihmeitä naisen iäksi 60 vuotta. Sama lähde väittää että Suomen pisin mies oli Cajanus, 293 cm ja maailman pisin oli persialainen Sia Khad, 327 cm. Uskokoon ken tahtoo. Itse hihittelen noille tiedoille Tulsan adventistiakatemian sanojen mukana: "khat a hihi. Sia/siam te na sep in inn ah kipattah na te laih hi zaw lo in panpih na bek a hihi." Kääntäjän mukaan se on havaijin kieltä ja sama suomeksi.
33. Jaska2.2.2022 klo 18:21
++juh on tunnistanut emon eläinlajin. Myös Nykänen äänestää virheen puolesta.
34. Jiikoo2.2.2022 klo 21:18
Lainaus: 32. iso S 2.2.2022 klo 16:29
”...Sama lähde väittää että Suomen pisin mies oli Cajanus, 293 cm...

Tuon 1700-luvulla eläneen paltamolaissyntyisen Daniel Cajanuksen pituudeksi lienee useimmissa lähteissä mainittu 247 cm. Onhan sitä mittaa siinäkin.

Kajaanissa on ollut (lieneekö vieläkin?) em. herrasmiehen kunniaksi nimetty Pitkä Taneli -niminen anniskelu- ja nautitsemusliike. Pari pitkää olen kumonnut siellä minäkin, noin puoli vuosisataa sitten.

Viime vuosisadalta tunnetaan helsinkiläisjätti Väinö Myllyrinne (1909–1963), jonka päälaki keikkui suurin piirtein samoissa korkeuksissa.
35. iso S3.2.2022 klo 10:53
Lainaus: 33. Jaska 2.2.2022 klo 18:21
++juh on tunnistanut emon eläinlajin. Myös Nykänen äänestää virheen puolesta.

Kielitoimiston sanakirja äänestää myös virheen puolesta. Puhekielessä sanaa käytetään laajemmin, kuten googlaamalla on helppo osoittaa. Varsinkin kyseisen eläinlajin pienempään, kotielämenä tuttuun sukulaiseen ratkaisusana helposti liitetään, pahimmassa tapauksessa eläimen omistajaankin. Itse asiassa, jos huonotapaisten ihmisten kirjoituksiin uskotaan, tänään Pekingissä aloittavat urakkansa tuon lajin edustajiksi kutsuttavat ratkaisusanan mukaiset henkilöt.

Näin ollen en pidä ratkaisua siinä mielessä varsinaisesti virheellisenä, vaikka Nykänen ja Kielonen eivät vahvista. Kyllä kansa tietää!
36. iso S13.2.2022 klo 14:54
Se opus jonka nimeä päästäni haroin lienee Ihmeiden pikkujättiläinen. Vuonna 2004 arvelin sitä tietolähteeksi toiseen tapaukseen säikeessä 892. Nelikko.

Lainaus: 2. iso S 19.5.2004 klo 20:55
Kauan sitten jossakin kirjassa (Ihmeiden pikkujättiläinen?) kerrottiin, että sanan Amor anagrammeista (se itse mukaanlukien) 17 on joko nimi tai sana jollakin suht tunnetulla kielellä.

Jos otetaan akronyymit avuksi, Googlen avulla on helppo löytää jokin merkitys Amorin kaikille 24 kirjainjärjestykselle.
37. Mie15.2.2022 klo 21:01
Täyteen tuli, pari kirjainta puuttuu tosin oikeasta alakulmasta.

Vain amerikkalaisia?
38. Elva15.2.2022 klo 21:33
Mie, kyseessä on kala.
39. TAAVI HANKONEN OULU4.12.2022 klo 07:54
KIRJAIMET:HAIKUIIEE
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *