KESKUSTELUT > RISTIKOT > RATKOJIEN PALAUTE
1015. Ratkojien palaute
Henry Haapalainen15.8.2004 klo 02:45
Eikö laatijoitten ja ratkojien välinen vuoropuhelu kuulu oleellisena osana ristikkolehden sisältöön. Minun mielestäni kuuluu, ristikkolehtien (päätoimittajien) enemmistön mielestä ei kuulu.Näillä sivustoilla on yritetty tuota puutetta korvata, mutta aika vähän sellaista keskustelua on ollut. Minun kaaliini ei kerta kaikiaan mahdu, miksi kaikissa ristikkolehdissä ei ole tätä asiaa järjestetty. Kun ei ole järjestetty juuri missään! Kirpuissa on, Sanasepossa muuten hyvin, mutta mielipiteen esittäjä ei selviä.
Varmaan muutkin kuin minä kaipaavat sitä vuoropuhelua esimerkiksi Pelikaaneihin. Onko ollut edes harkinnassa?
2. Esko Kalervo15.8.2004 klo 13:38
Olishan se vuoropuhelu tärkeää, mutta... Seuraava on hieman pitkä, mutta silti!”Ristikkokeskustelu”
Eräs osa ristikkokeskustelua on ollut ja on kiusallisen hedelmätöntä. Tässä artikkelissa yritän ruotia hedelmättömyyden syitä kiihkottomasti. Tarkoituksena pyrkimys ja halu saada aikaan oikeaa dialogia, jonka tuloksena osapuolet alkaisivat oikeasti ymmärtää toisiaan ja sen seurauksena mahdollisesti tapahtuisi ihan oikeita muutoskokeiluja.
Osapuolista puhuessani tarkoitan toisaalta säilyttävää establishmenttia ja toisaalta muutosta tarjoavaa vaihtoehtoliikettä. Säilyttävää osapuolta puhtaimmillaan edustaa laatijoiden vanha kaarti, joka on ns. ”Nykäs-uskossa”. Nykäs-usko tarkoittaa paradigmaa eli uskomusjärjestelmää, jossa kaikki se, mikä löytyy Nykysuomen Sanakirjasta, on sallittua.
Toinen osapuoli edustaa taas ajattelutapaa, että sanoma- ja aikausilehtiristikoiden tulisi tarjota kirjatonta aivoajanvietettä arkeen ja viikonloppuun lehden lukemisen ohessa.
Kun nämä kaksi osapuolta ovat kohdanneet toisensa mielipidekirjoitusten ja ristikkopalautteiden merkeissä, tulokset ovat olleet yleensä olemattomia, usein jopa vahingollisia establishmentin loukkaannuttua. Loukkaantuminen on ollut ja on täysin ymmärrettävää.
Jos ja kun ajattelemme, että Nykysuomen Sanakirjan puitteissa kaikki on laillista, oikeaa ja hyväksyttävää ja teemme työmme sen ”lain” puitteissa, tuntuu väärältä ja törkeältä, jos joku ”juippi” kehtaa tulla sanomaan, etteikö se muka olisi korrektia ja tasokasta. Arvostelu on loukkaavaa myös siksi, että se kyseenalaistaa vuosikymmenten aikana hankkimamme ammattitaidon, joka on laajalti arvostettua ja leipämme perusta. Arvostelu loukkaa siis ammattiylpeyttämme.
Uudistajat taas ihmettelevät, miten establishment voi olla olla noin herkkänahkaista porukkaa. Miksi he eivät vastaa itse asiaan, vaan leimaavat toisinajattelijat asenteellisiksi väärinajattelijoiksi.
Näin tietenkin on niin kauan, kun oma paradigma on ainoa oikea tapa ajatella. Niin kauan kaikki muu on väärin, erheellistä, väärin ymmärrettyä ja niin muodoin se väärä ajattelu pitää korjata, saattaa raiteilleen, opettaa, että näin asia oikasti on. Vuorovaikutuksesta tulee tämän seurauksena sättimistä ja omien poteroiden syvemmälle kaivamista.
Barrikaadien kasvattamista ruokkii vahvasti myös se, että kun uudistava osapuoli ei saa vastakaikua, vastaanottoa näkemyksilleen, se lisää tulivoimaa eli alkaa käyttää vahvempia ilmaisuja. Se saa tietenkin aikaan entistä vahvemman torjunnan.
Mikä siis neuvoksi?
Jatkuu...
3. Esko Kalervo15.8.2004 klo 13:39
Eipä tässä taida olla muuta eteenpäinmenotapaa kuin se vaikea tie: pitäisi pystyä nousemaan omien mielipiteitensä yläpuolelle eli olla samaistumatta omiin näkemyksiinsä. Tiedän sen olevan vaikeaa, mutta tiedän sen myös olevan mahdollista. Se tarkoittaa jotain sellaista kuin ”kas vain minä näköjään ajattelen tällä tavalla, minähän olen tästä asiasta tätä mieltä”.
Idea on siis se, että irtaudutaan omasta paradigmasta ja nähdäänkin se vain yhtenä vaihtoehtona muiden joukossa, ei enää lopullisena totuutena.
Otetaan esimerkki. Kun Esko Kalervo on esittänyt Ristikkonetissä kannanottoja tietokirjattomien ristikoiden puolesta ja väittänyt keittiöratkojan kokevan itsensä petetyksi pohdittuaan turhaan jotain Vinku-Intian sivojokeen päätynyttä sanaa, se on vain yksi näkemys. Yhtä hyvin saattaa olla monen keittiöratkojankin kohdalla, että hän nauttii opittuaan, että ”ai , siellä on tämänkin niminen puro, tämänpä minä kysynkin seuraavassa olutpöytämme tietokilpailuosiossa”.
Paradigma on siis uskomus, jota pidämme totena ja jonka vastainen näkemys on aina väärä. Tietoisuus omasta mielestä ja mielipiteistä, hereilläolo, on tietoisuutta siitä, että oma näkemys on vain omien arvostusten ja mieltymysten pohjalta syntynyt käsitys eikä lopullinen totuus vaan yksi vaihtoehto muiden kenties yhtä perusteltujen näkemysten joukossa.
Parhaimmillaan tietoisuus omasta näkemyksestä vain yhtenä mielipiteenä saa aikaan jopa aidon kiinnostuksen muista vaihtoehtoisista ajattelutavoista. Esimerkiksi mainittu Nykäs-usko ja siitä poikivat ajattelutavat ja muiden näkemysten hylkimiset on täysin looginen kokonaisuus ja sinänsä yhtenä vaihtoehtona aivan ymmärrettävä. Ihan samalla tavalla kuin vaikkapa vanhalestadiolaisuus on täysin ymmärrettävää: jos kerran naisten alushousujen näkemisen uskotaan olevan miehen silmille liian syntistä ja kiihottavaa, tottakai ikkunalliset pesukoneet pitää kieltää.
Jos keskustelijat toimivat paradigmalähtöisesti eli omaan totuuteensa uskoen, ei päästä eteenpäin, vaan osapuolten pyrkimyksenä on pelkästään osoittaa toiselle, että hän on väärässä. Jos taas osapuolet ymmärtävät vaihtavansa mielipiteitä, he ovat kiinnostuneita toisen tavasta ajatella ja pyrkivät ymmärtämään ajattelutavan lähtökohtia ja pyrkimyksiä, syntyykin dialogi.
Dialogi voi johtaa oivallukseen, että ”ai, noinkin voi ajatella, enpäs ole itse nähnytkään ennen tuollaista näkökulmaa”. Dialogi voi johtaa jopa muutokseen, ”minäpäs kokeilen, mitä tuon ajattelutavan soveltamisesta seuraa”.
Jos kriittisesti pohtii, niin aika vähän kai lienee edes olemassa lopullisia totuuksia. Joku on väittänyt sellaiseksi, sanontaa ”jos lumeen kusee, niin reikä jää”. Entäpä jos onkin kova sivutuuli?
4. Antti Viitamäki15.8.2004 klo 14:37
Minun paradigmani ristikoiden laadinnassa:- Pyrin niin hyvään ja yleiseen ja ilmeikkääseen, vaihtelua tarjoavaan sanastoon kuin suinkin on mahdollista taitojeni puitteissa.
- Jos laadinnokseen tulee sanoja, joiden en usko olevan tavallisen ihmisen yleistiedossa, pyrin poistamaan ne.
- Jos poistaminen ei onnistu, pyrin antamaan sanalle sellaisen vihjeen, että ratkaisun ymmärtää oikeaksi vaikka sana ei olisikaan tuttu (vaikeissa ristikoissa "selittämisraja" on luonnollisesti korkeammalla, eli oletan että vaikeita ratkovilla on hieman laajempi sanavarasto).
- Jokaista vähemmän tunnettua sanaa harmittelen ja uskon, että ratkoja joko a) harmittelee sitä myös tai b) ei noteeraa sitä millään tavalla. Tiedostan, että on olemassa niinkin outoja tyyppejä että he voivat jopa innostua törmätessään outoon sanaan tai nimeen, mutta uskoakseni heitä ei ole järisyttävän paljon.
- Uskon että - ehkä muutamia poikkeuksia lukuunottamatta - laatijat pyrkivät vastaavalla tavalla parhaaseen mahdolliseen sanastoon ja parhaisiin mahdollisiin vihjeisiin, ja että he samalla tavoin harmittelevat ristikoidensa heikkouksia. Uskon, että he ovat tietoisia tästä ongelmasta ilman että siitä kukaan heille kertookaan.
- On silti erittäin hyvä, että uudet laatijat saavat jotain kautta - tietenkin etupäässä lehtien toimittajilta tai kokeneilta laatijoilta, mutta myös ratkojilta - palautetta töistään. Jos laatija on ratkonut aiemmin vain "huonoja" ristikoita, hänelle on voinut jäädä vääriä käsityksiä esimerkiksi siitä, minkälainen sanasto on suotavaa ja minkälainen ei ole. Toisaalta pidän itsestään selvänä, ettei yksikään aloitteleva laatija tökkää ruutupaperille ensimmäiseksi sanakseen Attaa tai Tataa - eli he ymmärtävät kyllä pohjimmiltaan, mitä kohti kannattaa pyrkiä. Se raja, missä vaiheessa he "luovuttavat" eli hyväksyvät laadinnokseensa omastakin mielestään huonon sanan, siirtyy sitä mukaa kauemmas mitä enemmän laatija laatii.
- Mielestäni on hyvä, että on olemassa Sanaseppo-lehden kaltainen foorumi, missä tehtävien julkaisukriteerit ovat hieman alempana kuin varsinaisissa ristikkolehdissä tai sanoma/aikakauslehdissä - tällöin olisi vain tärkeää, että laatija saisi tuotoksestaan mahdollisimman paljon palautetta. Jos taso ei nouse, eli jos laatija ei kehity, on tietenkin täysin hyödytöntä julkaista laatijan tuotantoa jatkossa.
- Mitä laajemmalle ihmisjoukolle suunnattu lehti, sitä tärkeämpää on kiinnittää mainittuihin laatuseikkoihin huomiota. Minun on mahdotonta kuvitella, että pari kolme sanaa, joita ei ole aiemmin kuullut, mutta joiden vihjeistä ymmärtää mistä on kyse, voisi olla kovin tuskallinen kokemus yhdellekään ratkojalle. Ristikot ovat VIIHDETTÄ, AJANKULUA. Voisin verrata sitä teatteriesitykseen: joku ostaa lipun mennäkseen katsomaan farssia. Hän näkee teknisesti täydellisen suorituksen, jossa ei tapahdu ensimmäistäkään virhettä tai unohdusta - mutta näyttelijöillä ei ollutkaan sinä iltana minkäänlaista henkeä tai esittämisen iloa - katsoja nauraa pari kertaa, mutta tulee ulos tuntien olonsa tyhjäksi. Joku toinen katsoja näkee saman farssin eri päivänä - kaikki mahdolliset mokat toteutuu, hyvä kun eivät lavasteet kaadu, mutta koko tiimi hengittää ja elää niin voimakkaasti lavalla, että katsoja on tämän tästä pudota tuoliltaan. Hän saattaa tajutakin hetkittäin, että nyt joku unohti repliikin, mutta näyttelijöiden esiintymisilo tarttuu häneenkin, ja hän astuu teatterin ovesta kadulle henkisesti täysin ravittuna.
(jatkuu...)
5. Antti Viitamäki15.8.2004 klo 14:37
(jatkuu...)Ristikko ei ehkä kykene ihan niin isoihin mielenliikutuksiin kuin teatteriesitys parhaimmillaan (no, ehkäpä joillakuilla!), mutta ratkomisessakin on omat huippuhetkensä. Niin kuin eri ihmiset pitävät eri tyylisestä teatterista, niin myös löytyy erilaisista ristikoista pitäviä ratkojia - toiset haluavat likipitäen täyttää tehtävän ruutu ruudulta, toiset haluavat pähkäillä tunnin pari ennen kuin uskaltavat ensimmäistäkään kirjainta paperille hahmotella. Mutta onnistumisen ilo, häkellyttävän hienon vihjeen tajuaminen, yllättävä naurunhelähdys tai sen uskomattoman energian tunteminen, kun ratkonta yhtäkkiä alkaa edetä sana sanalta nopeammin kohti viimeistä kirjainta myöten täynnä olevaa ristikkoa - tuo kaikki on tärkeää, ja sen voi minun mielestäni saavuttaa, vaikka sekaan mokia mahtuisikin. Se ei tarkoita, etteikö virheettömyyttä kohti voisi tai pitäisi ponnistella, mutta täydellisenkin ristikon voi pilata tasapaksuudella tai hengettömyydellä.
- Minun mielestäni ristikon "hyvyys" ei ole matemaattisesti pääteltävissä. Paitsi että kyseessä on, kuten teatterissakin, aina yksilöllisestä ja subjektiivisesta kokemuksesta, ei ole mitenkään sanottua että kymmenen hyvää vihjettä korvaa yhden huonon. Yhtä hyvin joku voi muistaa jonkin aivan kaamean ristikon pelkästään yhden hurmaavan vihjeen ansiosta. En siis usko, että plussien ja miinusten laskeminen ristikoista juurikaan auttaa, samoin kun likipitäen mahdotonta tehdä ristikkoa, josta ei JOKU ratkoja löytäisi JOTAKIN sanaa, jonka merkitys olisi hänelle JOLLAIN TAVALLA epäselvä.
Tässä noin suunnilleen MINUN paradigmani. Kuvittelisin sen olevan jotain täydellisen itsestään selvää. Jos se ei ole, niin kuulisin hyvin mielelläni. Ehkä olen todellakin jämähtänyt johonkin sitä itsekään tajuamatta.
Muuten tämä äärimmäisen tärkeä puheenaihe alkaa väsyttää. Tuntuu kuin siihen ei olisi oikein missään vaiheessa tullut mitään uutta ja järkevää. Tässä minun puheenvuorossani nyt kaikkein viimeksi.
Ja muuten - alkaako jotakuta muuta nyppimään nämä erilaiset, semi-vitsikkäiksi tarkoitetut heitot joilla vihjataan huonoon ratkaisusanaan: "vinku-intian sivujoki", "mustan Afrikan heimon esi-isän koira", plääääh! Alkaa pikkaisen niin kuin jurppia tuollainen muka-nokkeluus. Anteeksi, ei millään pahalla - it's just me and I'm stupid.
6. Henry Haapalainen15.8.2004 klo 14:42
Näkeeköhän Esko Kalervo vuoropuhelun tarpeen liian suppelta kannalta. Yleensä mielipiteitä tulee sekä puolesta että vastaan. Ratkojien palautepalsta on hyvää viihdettä ja lehden suosituinta antia. Siitä voivat sekä ratkojat että laatijat saada vahvistusta omille näkemyksilleen, joskus eivät.Ja vähitellen se vaikuttaa myös lehden sisältöön, tietysti. Vuoropuhelulla on niin monia positiivisia vaikutuksia, että niitä ei voi lyhyesti luetella.
7. Esko Kalervo15.8.2004 klo 15:50
Antti Viitamäelle SUURI kiitos kirjallisesta ajattelusta, joka oli vastausta juuri siihen, mitä itsekin pohdiskelin.Antin paradigmalla kun toimittaisiin, osapuolet olivat ymmärtääkseni suht tyytyväisiä. Sitä voi tietenkin aina pohtia, montako 1800-luvun Amerikan presidentin semivitsikästä serkun nimeä saa yhdessä ristikossa olla. Mielestäni kolme on jonkinlainen raja. Alle sen olevat voi ajatella hintana aivoja kunnolla kiepsauttavlle oivallushykerrytyksille. Yli kolme itä-Timorin pseudovitsikästä murretta taas tuntuu jo ammattitaidottomuudelta eli keskentekoiselta tekeleeltä.
Tätä suhdetta on paikallaan säädellä - Nykäs-uskovaisuus (=kaikki, mikä löytyy Nyky-Suomen sanakirjasta, on sallittua) taas johtaa esim. hiihtolomakoviksen kaltaisiin kaameuksiin
Nyt hieman lyhyemmin:
Antti kirjoitti: oletan että vaikeita ratkovilla on hieman laajempi sanavarasto.
Tätä voisi hieman pohtia. Itse ajattelen, että tietäminen ja oivaltaminen ovat kaksi eri asiaa. Oivallusten metsästäjä ei mielestäni kaipaa sanaoutouksia. Oivallusfriikki saa suurimmat "kiksit" no-tämähän-olisi-pitänyt-heti-tajuta -narutuksista. Siis sanan outous mielestäni vähentää oivalluksen iloa.
Ymmärrän vinku-Intia -huumorini aiheuttaman plääääh-reaktion, mutta - en kiusallani, vaan sanailuun tykästyneenä - aio sitä lopettaa. Miten olis vaikka "Kanadan intiaanien 1800-luvulla käyttämä naispuolinen pihkatalismaani"?
8. jupejus15.8.2004 klo 15:51
Tässä tätä ratkojana keskustelupalstaa toista vuotta seuranneena, on kyllä mulla käsitykset muuttuneet ristikoista ja niiden laatimisesta ja niiden tasosta ja niiden pyrkimyksistä.Sanaristikot Suomessa koetetaan saattaa mahdollisimman hyvään laadintatulokseen pääsääntöisesti. Noin voisi todeta ja sen näkee, kun vain vilkaisekaan esimerkiksi naapurimaan ristikkoa Sveamamman puolelta. Ei voi verraatakaan laatua. Suomen ristikot on kirkkaasti edellä.
Senkin olen tullut huomaamaan, että sanaristikoihin laatijat selvästikin pyrkivät saamaan mahdollisimman hyvät ja osuvat sanat. Ja näissäkin keskusteluissa on tullut julki, että laatijat itsekin paheksuvat "huonoja" sanavalintojaan, jos jostain syystä moisiin ovat joutuneet ajautumaan laadinnoissaan - mutta ns. 'huonot sanat' ei ole varmaan kenellekään itsetarkoitus.
Miksi huonoja sanoja tulee ristikoihin? Siihen on varmasti yksinkertainen selitys. Suomenkaan kieli ei anna mahdollisuutta rakentaa sanaristikkoa pelkästään loistavilla sanoilla. Sanaristikko oikein laadittuna vaatii ristiinkäypiä sanoja ja mitkä sanat risteytyvät - on kaiken laadinnan juju. Kuvat ja teemalauseet ristikoissa vaikeuttavat muiden sanojen käyttöä - sekin on hyvä muistaa.
Konelaadinta voi aiheuttaa sen, että sanat tulevat sellaiset, mitkä kone katsoo parhaaksi ja ne eivät aina vastaa ihmismielen mieltymyksiä, mutta se on oma lukunsa se.
En sitä paitsi vieläkään oikein ymmärrä, miksi suomalaiset harvinaiset sanat (jotka eivät ole murresanoja), eivät saisi olla sanaristikoissa? Minusta ne tuovat vaihtelua ja niitä saa mieleen onkia ja kun se huomaa, se usein antaa mielikuvan, että kappas kun en heti huomannut tai muistanut, että tuolainenkin sana on olemassa.
Kerran moitittiin täällä jossain keskustelussa, että esim. tuta on historiaa, vanha suomalinen sana, joka vain nykänen tuntee. Mutta kun luette lehtiä tai katselette teeveehaastatteluja, niin kuinka usein toimittaja sanookaan; että kohta saa tutaa, miltä se tuntuu. Sanahan on kokenut suoranaisen paluun kieleemme.
Niin voisi käydä monien muidenkin sanojen kohdalla, kun ne otatetaan vain rohkeasti käyttöön, niin kielenkäyttöömme kuin sanaristikoihinkin. Lehdistömmekin tosin käyttää yllättävänkin vanhoja sanoja, kun toimittajat haluavat erottautua tai värittää juttujaan.
Kielemme rikkaus on laaja sanavalikoima, älkäämme antako sen supistua, vaan päinvastoin - antakaa vanhojenkin sanojen elää ja antakaa uusille sanoille tilaa!
9. Matti15.8.2004 klo 15:56
Nykäskriteeri on siitä hyvä, että se on yksikäsitteinen ja objektiivinen. Verrattuna esim. kriteereihin "Paikannimi/henkilön nimi hyväksytään jos se on riittävän tunnettu".Todellinen ongelma on se että ihmisten tietoalueet ovat niin erilaiset. Yksi tietää yhtä ja hyväksyy oitis siihen alueeseen kuuluvat fakkisanat, mutta nyreksii toisia, jotka taas jollekulle muulle ovat itsestään selviä.
Jos rajoitutaan alueelle jonka suunnilleen kaikki ratkojat tuntevat, ristikoista tulee pirun tylsiä. Ratkokaapa joskus esim. Keski-Uusimaan viikonloppuristikoita. Hohhoijaa.
10. Antti Viitamäki15.8.2004 klo 16:19
Tarkennuksena:Tarkoitin sanavarastokommentillani ennemminkin esimerkiksi sivistysanoja, (hyvällä yleissivistyksellä käsitettävissä olevia) erikoisalojen termejä, hieman laajempaa kulttuurin, historian ja ehkä maantieteenkin tuntemusta - en niinkään
"sanaoutouksia", kuten EK asian ilmaisi. Heti ei tarvitse siirtyä outoihin sanoihin!
Nytpä kiirehdin, palataan ehkä asiaan...
11. Esko Kalervo15.8.2004 klo 20:20
Myös minä: raikukoon kielemme monimuotoisuus, kukkikoon se kaikissa kaiuntansa kuminoissa. Mutta kaikukoon SUOMEN KIELI, myös sen sen perinneilmaisut - kunhan ei mennä liian monta sataa vuotta taakse päin (Ulku, Tulkka, jne) -kikkailuihin. Luulenpa, että ratkojakin tajuaa, koska ristikon laatija vaalii kansanperinettä ja koska taas plöräyttää keskentekoisen tekeleen maailmalle saadakseen Nykäs-kriteerit täyttävän tuotoksen aikataulussa valmiiksi.Sen verran olen jo hommaa kokeillut, että voin sanoa Nykysuomen sanakirjakriteereillä riman olevan niin alhaalla, että moni meistä ratkojistakin siihen pystyy. Käytännön kriteerihän on aivan yksinkertainen: ratkaisusanan tulee olla sellainen, että sen keksittyään tulee fiilis: tiesinhän minä tuon, en vain keksinyt!
KOMMENTOI