KESKUSTELUT > RISTIKOT > SK 22/2024

11577. SK 22/2024

Hese1.6.2024 klo 12:06
Nyt oli vääntämistä ristikossa, mutta sieltä se lopulta pullahti. Veikeitä vihjeitä.
2. PM1.6.2024 klo 15:10
Nautiskelun ristikon parissa aloitin jo eilen, ja tarjolla oli tasaista vääntöä oivallusten myötä, hienoja kuva- ja sanavihjeitä runsaasti. Tällekin päivälle jäi alaosassa puurrettavaa, nyt sekin tuli tehdyksi.
Piiliksen ratkonnalla eilen aloitin, tehtävä osoittautui keskihaasteelliseksi. Olisi kaksi tähteä jos käytettäisiin kolmitähtistä asteikkoa.
3. Heppu2.6.2024 klo 21:37
Noudatin ohjetta, vähän kerrallaan nautiskellen. Tässä oli muutama ihan loistovihje, joiden ratkaisua joutui äimistelemään. Mutta oli tavanomaisempaa kikkailuakin. ”Tavallista tiukempia” jäi lopustaan vähän hämyksi.
4. Isel4.6.2024 klo 15:57
Minustakin Hepun mainitseman vihjeen "tavallista tiukempia" ratkaisu on yhden risteävän kirjaimen osalta "hämy"....?
5. kaplas4.6.2024 klo 17:13
Näihin SK-ristikoihin ei ole tungosta kirjoittajista. Itse ratkoin Parkkisen piiliksen. Oli ihan asiallinen. Pitkälän koviksen jätin väliin, antaa aivojenkin olla välillä lomalla.
6. Hilkka S4.6.2024 klo 17:27
Keitä ovat laatijat?
7. Isel4.6.2024 klo 19:18
Hilkka S,
kuka milloinkin, tässä Toni Pitkälä.
8. lapatossu4.6.2024 klo 19:28
Heppu, Isel, huomasitteko, että vihjeessä "ULKONEMIA" K-kirjain on himmeä?

Kiva ristikko, jonka parissa iltapäivä kului rattoisasti.
Piili oli onneksi melko helppo.
9. Isel4.6.2024 klo 19:49
Kiitos, lapatossu, nythän se selvisi!
Minulla kyllä meni ainakin pari päivää tämän ristikon pähkäilyssä. Mutta mahtavat ovat kicksit, kun oivallukset lopulta loksahtelevat.
Piilis olikin sitten tosiaan suorastaan helppo.
10. Pike5.6.2024 klo 09:52
Pitkälän ristikko oli oikein herkkupala - taaskin!
11. Mittarimato5.6.2024 klo 15:47
Piti sitten yrittää ristikkoa, kun näkyi sentään muutama mahdollinen aloituspaikka. No, Carey ei kumminkaan mennyt niin kuin piti, mutta ristikko valmistui! Tupakkia olisi kulunut runsaasti, jos polttaisin. Piilosana oli onneksi armeliaampi ja onnistui voipuneenakin.
12. Fakiiri Kronblom6.6.2024 klo 22:20
Viikon miettimisen jälkeen Pitkälän kolmitähtinen nyt valmis :)
13. kaplas7.6.2024 klo 10:16
Viikon? Ehkä tämän takia pidän Pitkälä-lomaa näin kesällä!:D
14. Muuan7.6.2024 klo 19:13
Lainaus: 10. Pike 5.6.2024 klo 09:52
Pitkälän ristikko oli oikein herkkupala - taaskin!

Samaa mieltä Piken kanssa. Hyvä maku hänellä!
15. Heppu14.6.2024 klo 10:35
Lainaus: 8. lapatossu 4.6.2024 klo 19:28
Heppu, Isel, huomasitteko, että vihjeessä "ULKONEMIA" K-kirjain on himmeä?

En huomannut. Luulin painojälkivirheeksi. Enkä ole ennen tällaiseen vihjetyyppiin törmännyt, missä
himmennetty kirjain otetaan pois ratkaisusta. Aikamoista painojälkiarpapeliä. Eikös tämä yleensä tehdä niin, että vihjeestä nuoli vetää yhtä kirjainta pois. Ulkonemia=sakarat, mistä ilman koota saarat.

Putkiin? -vihjeen ratkaisuun en saa muuta logiikkaa vastaukseen "siat" kuin Sika konsernin tuotteet. Mutta silloin varmaan oikeammin olisi Sikat. ??
16. Jukkis14.6.2024 klo 13:08
Jospa "putkiin" on "putka"-sanan taivutusmuoto?
17. Heppu14.6.2024 klo 13:20
Lainaus: 16. Jukkis 14.6.2024 klo 13:08
Jospa "putkiin" on "putka"-sanan taivutusmuoto?

Laitetaanko sikoja putkiin? Eikö ne ole asiakkaita nykyään?
18. Jukkis14.6.2024 klo 14:41
Siat on asiakkaita?
19. seurailija14.6.2024 klo 14:56
Jos käyttäytyy asiattomasti eli kuin sika, joutuu putkaan eli poliisin asiakkaaksi.
20. Funny14.6.2024 klo 15:20
Oikeat siat voisivat tuosta loukkaantua, nehän käyttäytyvät kuten niiden kuuluu, eli siallisesti. Ja ovat sikasiistejä muutenkin.
21. lapatossu14.6.2024 klo 15:46
SIANPUTKI on kasvi. Tuossahan oli kysymysmerkki perässä
22. Heppu14.6.2024 klo 17:06
Lainaus: 21. lapatossu 14.6.2024 klo 15:46
SIANPUTKI on kasvi. Tuossahan oli kysymysmerkki perässä

Kiitos lapatossu. Näin laatija varmaan oli ajatellut. Luojan kiitos ei ollut piilokirjainta.
23. Funny14.6.2024 klo 22:04
Uskon ennemmin putkaan kuin putkeen. Sianputki on meillä niin tuntematon kasvi, että olisi outoa, jos Pitkälä olisi sitä ajatellut. Eihän tässä ristikossa ole mitään muutakaan, mikä ei normaalilla yleistiedolla olisi hoksattavissa. Eräs tuntemamme laatija kaivelee esiin kaikkia kummallisuuksia, mutta ei pidä olettaa samaa muista laatijoista.
24. lapatossu14.6.2024 klo 23:20
No, Pitkälä varmaankin kertoo itse, mitä ajatteli tuossa. Ei sianputki minulle mitenkään outo ollut, tosin saatoin assosioida sen muista putki-loppuisista kasveista. Tuon tapaista konstruktiota (siis kysymerkillä) Pitkälä on käyttänyt ennenkin samoin kuin harmaata kirjainta poistettavan kirjaimen symbolina.
25. tonimikael15.6.2024 klo 11:06
Hei, kiitos kommenteistanne ja mielenkiinnostanne ristikkoani kohtaan.

Tässä minä tarkoitin nimenomaan putkaa ja sikamaisesti käyttäytyviä ihmisiä.

Mukavaa (ristikko)kesää teille!

Ystävällisin terveisin
Laatija Toni Pitkälä
26. Heppu15.6.2024 klo 11:14
Kiitos laatijalle. Tuo oli minulle vaikeimmin uskottava vaihtoehto.

Yksi lisätulkinta olisi voinut olla makkara. Sikaa voi olla niin makkaran kuoressa (putkessa) kuin makkaran sisällä (putkessa).
27. lapatossu15.6.2024 klo 14:51
Hepun makkarakin on mielestäni parempi tulkinta, sillä oman kokemukseni mukaan sikamaisesti käyttäytyvät ihmiset joutuvat varsin harvoin putkaan
28. Heppu15.6.2024 klo 15:33
Lainaus: 27. lapatossu 15.6.2024 klo 14:51
Hepun makkarakin on mielestäni parempi tulkinta, sillä oman kokemukseni mukaan sikamaisesti käyttäytyvät ihmiset joutuvat varsin harvoin putkaan

Alan näköjään olla lapatossun kanssa samaa mieltä sekä silloin kun hän on väärässä että silloin kun hän on oikeassa!!!
29. Funny15.6.2024 klo 22:13
Huomatkaa, että siinä on kysymysmerkki! Eihän Pitkälä väitä, että sikoja pannaan putkiin, vaan kysyy, tapahtuuko niin. Teidän mielestänne ei.

Mutta jos etsitte kaukaa haettuja ratkaisuja, tässä yksi lisää. Bond-leffassa sika lähtee putkeen. Tuo "sika" on maakaasuputken puhdistuskapseli. Sen sisälle mahtuu sopivasti ihminen, joka lähetetään rautaesiripun takaa länteen. "Tervetuloa Itävaltaan, kenraali!"
30. lapatossu16.6.2024 klo 08:12
Pitkälän ristikoissa kysymysmerkki on aina ennen tarkoittanut, että vastaavuus löytyy vaikka muitakin vaihtoehtoja on tai sitten sanaleikkiä. Esim. Pupe 2/2024 s.29 : ARVOKKAASSA?... PATINA -ei kaikissa arvoikkaissa ole patinaa (mm. jalokivet), mutta joissakin on. NEITI AIKA?... AJATAR -sanaleikki, joka on hyvin ymmärrettävä.

Tämän päivän Hesarissa uutinen festarisikailijoista...Poliisi poisti heidät paikalta, mutta ei heitä putkaan viety. Jos sikailija päätyy putkaan, niin syy on kuitenkin joku muu, kuten niin tolkuton humalatila, ettei pysty huolehtimaan itsestään.

Näistä syistä arvelin siis selityksen olevan sanaleikki 'sianputki'... mitä väliä sillä on, ettei se kasva Suomessa? Kyseessä ei kuitenkaan ole Intialainen pikkukylä.
31. Ylläpito16.6.2024 klo 08:57
"Ei mennyt ihan putkeen" saa tämän vihjeen kanssa syvällisempääkin merkitystä?
32. iso S16.6.2024 klo 11:01
Toivottavasti aika armahtaa eikä kenellekään jää putkista ikuista arpea.

Toisaalta muisti saattaa olla yllättävän pitkä, vaikkakin aukkoinen.

Siteeraus jostakin muinaisesta uudelleensanoituksesta):

Ovat muistojemme putket kuolleet,
ne mennessään vei Nevalan Pauli.

Lähteen kohdalla on muistissa aukko. Mahdollisesti UIT viime vuosituhannen puolella. Ensimmäiset 25 vuotta kävin shown katsomassa mutta lopetin, kun Linnanmäen mielestä UIT:n yleisö ei ole huvipuiston kannalta toivottua kohdejoukkoa. Ei tupata jos ei tykätä - mistä sen tietää jolemmeko uudessakin osoitteessa ikäviä ihmisiä. Maksavia asiakkaita, hyi olkoon! En ole katkera, mutta kuitenkin...
33. Funny16.6.2024 klo 12:43
Lapatossun ja kumppanien mielestä siis on uskottavampaa, että sika menee putkeen kuin sikailija putkaan. Selvä se, että festivaalihäiriköitä ei haluta panna putkaan, koska tila loppuisi heti kesken, mutta sen varaan ei kannata laskea, ettei sikailusta voisi putkaan joutua.

Monikko oli hyvä hämäys. Pitkälän vihje olisi voinut olla yksikössäkin, mutta silloin olisimme jääneet vaille hauskaa spekulaatiota. On myös hyvä, että tänne on tullut kriitikoita, jotka kyseenalaistavat näiden huippulaatijoiden ajatuksia, eivätkä ole vain Hesarin laatijan kimpussa.

Yksi putki on keskustelusta unohtunut, ryyppyputki.
34. Heppu16.6.2024 klo 13:40
On kyllä ollut antoisaa sikailua. Ja monikko oli todellakin hyvä hämäys. (Ryyppy)putkiin menisi ryypyt, mutta voisi kyllä venyttämällä tulkita siaksi putkeen ryyppäävän.
35. lapatossu16.6.2024 klo 14:12
Funny, pystytkö ollenkaan ratkomaan Pitkälän ristikoita, jos et ymmärrä mitään sanaleikkimäisistä vihjeistä?
Juuri niiden takia itse pidän niistä hyvinkin paljon.
36. Funny16.6.2024 klo 14:20
Kumpikohan meistä tässä ei vihjettä ymmärtänyt?
37. lapatossu16.6.2024 klo 14:32
Kyllä minä ymmärsin ihan hyvin kaikki näkökannat, mutta sinä et letkautuksesi perusteella näytä ymmärtäneen sanaleikkimäistä aspektia, siksi kysyin. Sian putkaan laittamisessa ei ole mitään erityistä ymmärtämistä vaativaa, mielipidekysymys ennemminkin.
38. Funny16.6.2024 klo 14:55
Ei se mikään letkautus ollut, vaan toteamus. Jostain syystä kumminkin ymmärsin juuri niin kuin laatija oli ajatellut. On turha epäillä sanaleikkiä, johon liittyy jokin erikoistietoa vaativa sana. Kuten jo aiemmin sanoin, näissä pärjää normaalilla yleistiedolla ja suomen kielen hallinnalla. Ja kysymysmerkki tarkoittaa samaa niin Pitkälällä kuin muillakin laatijoilla: "Onkohan näin?"
39. lapatossu16.6.2024 klo 15:28
Vastauksena kysymykseen "onkohan näin?" ei ole vielä kertaakaan tullut "ei ole, mutta laitanpa kuitenkin" vastauksena. Ja "toteamuksesi" tulkitsin letkautukseksi, koska se osoitti täydellistä ymmärtämättömyyttä esittämiäni argumentteja kohtaan. Ja kyllä, laatija oli tarkoittanut sen niin kuin seurailija ja sinä sen tulkitsitte, mutta minun tulkintani tuotti myös oikean vastauksen -ja pidän siitä edelleen enemmän kuin virallisesta tulkinnasta, joka muistuttaa liikaa joidenkin mantraa "kaikki miehet ovat sikoja". Mielestäni eivät ole -eivät edes putkiin joutuvat
40. Funny16.6.2024 klo 16:06
Samalla tavalla lapatossu osoittaa täydellistä ymmärtämättömyyttä minun näkökantojani kohtaan. Yritän vain selittää, että ratkaisuja ei kannata hakea kaukaa, kun ne ovat nenän edessä. Eikä Pitkälä erityisemmin mitään sanaleikkejä viljele. Monet vihjeet eivät vaadi mitään "erityistä ymmärtämistä".
41. lapatossu16.6.2024 klo 16:25
Miten niin olen osoittanut 'ymmärtämättömyyttä' sinun kantojasi kohtaan? En ole letkautellut enkä pilkannut sinua tai näkemyksiäsi ja ymmärrän varsin hyvin tuon virallisenkin konstruktion, en vain pidä siitä, kuten jo kerroin.
Pitkälä on erittäin hyvä laatija, joka ei 'viljele' erityisesti mitään vihjetyyppiä. Toisto tekee ristikosta helposti hiukan tylsän. Mutta jokin sanaleikki tai ehkä kaksi on melkein jokaisessa Pitkälän ristikossa, mikä on mielestäni erittäin hyvä. koska pidän niistä. Sanaleikeissä voi olla myös hiukan erikoisempaa sanastoa, kun vastaus löytyy konstruktiosta
42. Funny16.6.2024 klo 16:54
No nythän olemme samaa mieltä. Pahoittelen, että ilmaisen asioita turhan terävästi. Siitä saan harmia aika ajoin, mutta täällä ei ole pelkoa, että joku tulisi vetämään kuonoon.
43. Markku19.6.2024 klo 11:38
Lainaus: 25. tonimikael 15.6.2024 klo 11:06
Hei, kiitos kommenteistanne ja mielenkiinnostanne ristikkoani kohtaan.

Tässä minä tarkoitin nimenomaan putkaa ja sikamaisesti käyttäytyviä ihmisiä.

Mukavaa (ristikko)kesää teille!

Ystävällisin terveisin
Laatija Toni Pitkälä

Huomasin onnistuneeni ratkaisemaan ristikon oikein. Aikaa meni toista viikkoa. Itseluottamukseni ratkaisijana koheni kun moni muukin piti ristikkoa vaikeana mutta laadukkaana.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *