ARTIKKELIT > TUHANNEN RISTIKON RAJA RIKKI!
↶ Takaisin Artikkeleihin

Tuhannen ristikon raja rikki!

Keskiviikkona 20.10.2004 rikottiin tämän saitin toinen tuhatluku! Ensimmäiseksi meni rikki tuhat keskustelusäiettä 3.8.2004. Lokakuun 20. päivänä taas lisättiin ristikkoarkistoon tuhannes tehtävä, Metsälehden 20/04 krypto.

Metsälehti on Suomen laajalevikkisin puolueeton metsäalan ammattilehti, jota lukevat niin metsänomistajat kuin metsäammattilaiset. Sen levikki on 37 784 (LT/03) ja lukijamäärä uusimman eli aivan tuoreen Kansallisen Mediatutkimuksen mukaan kovassa nousussa eli 224 000.

Metsälehti on Ekille monella tavalla tärkeä julkaisu. Hän on tehnyt sinne ristikoita kaukaa 70-luvulta lähtien. Se on hänen merkittävin siteensä akateemiseen koulutukseensa eli metsänhoitajan tutkintoon. Toukokuussa 1986, kun Eki sai metsänhoitajan paperit, Sanaris Oy oli jo perustettu muutamaa kuukautta aiemmin.

Sanaristikot.net (tai sanaristikot.fi, joka osoite toimii yhtä lailla) on pohjimmiltaan suhteellisen epäkaupallinen saitti. Kaikki täällä päivittäin keskustelevat tekevät sen pääasiassa siksi, että he rakastavat ristikoita, suomen kieltä ja täällä pyörivää väkeä, eivät siksi, että tästä saisi jotain maallista mammonaa. Minkään tuotteen ostamiseen täällä ei kovin paljon painosteta. Tätä saittia ei ole tarkoituskaan paisuttaa suureksi, mutta sanaristikot.netin takana olevalla porukalla on suunniteltuna kaikenlaista mukavaa, joka saattaa purskahtaa jostain toisesta – selvästi isommasta – paikasta ulos lähikuukausina. Siitä tietenkin tiedotamme täällä.

Tuhannen ristikon kunniaksi mielipidekyselyn aiheena on se määrä, jonka Sinä olet täällä nettiristikoita ratkonut. Olemme puolueettomilta tahoilta viime aikoina kuulleet, että ratkontaohjelmamme pärjää vertailussa minkä tahansa muun kanssa. Kuvaristikoissa erot eivät ehkä ole suuria, mutta kryptorenki on tuonut kryptoille runsaasti uusia ystäviä. Kryptoja voi täällä toki ratkoa sekä perinteisesti että rengin avulla.

↶ Takaisin Artikkeleihin