ARTIKKELIT > TUHAT UUTISRISTIKKOA 20 VUODESSA
↶ Takaisin Artikkeleihin

Tuhat uutisristikkoa 20 vuodessa

Uutisristikon historia on pitkä ja vaihteleva. Mies uutisristikon takana eli Erkki Vuokila kertoo siitä nyt omin sanoin.

Sanaris Oy juhli 20-vuotista taivaltaan alkuvuonna 2006 hiljaisesti ja työntäyteisissä tunnelmissa. Kaksi vuosikymmentä aiemmin otin paljon yhteyksiä eri puolille lehtikenttää, koska ajatuksena oli työllistää itseni lisäksi enenevässä määrin muitakin tekijöitä. Yksi kohteista oli Ilta-Sanomat.

Keväällä 1986 Juhani Tolvanen soittikin minulle ja lausui seuraavat sanat: ”Meillä olisi ideana aloittaa tämmöinen Uutisristikko, jossa aiheet liittyisivät edellisen viikon tapahtumiin. Se julkaistaisiin joka tiistai. Kiinnostaako?”

Kyllähän minua kiinnosti, joten sopimus tehtiin pian sen jälkeen. Nyt kaksi vuosikymmentä uutisristikko on muodostunut osaksi koko yritykseni ja perheeni aikataulua.

Ensimmäisinä vuosina laadin ristikon ainakin osaksi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Muistelen aika monina noina öinä kuunnelleeni samalla Yölinjalla-radio-ohjelman tilityksiä. Ristikon toteutus tapahtui sunnuntaina ja maanantaina. Luin lehdistä uutisia ja yritin ympätä vielä loppuvaiheessa joihinkin sanoihin ajankohtaisia vihjeitä. Maanantaina sitten kiikutin ristikon toimitukseen ja etsimme valokuvat, jos sellaisia tarvittiin.

Ristikko ja sen teko jatkui ensimmäiset vuodet tällä tyylillä. Ensimmäinen koonmuutos tuntui hätkähdyttävältä, mutta nopeasti siihen tottui. Ristikko on suurentunut ja pienentynyt vuosien varrella useasti. Oli vaihe, jolloin se melkein katosi, kun Iltis muutti kaikki päivittäiset ristikot samankokoisiksi. Päätin kuitenkin jatkaa uutisristikon tekemistä tiistaisin, tosin hieman kevyemmällä kädellä aiheiden määrän suhteen.

Eki Lissabonissa toukokuussa 2006

Eräässä aikaisemmassa vaiheessa, kun ristikko oli suurimmillaan, minulla oli tapana vääntää aiheista vitsit ja niistä tulevat lauseet menivät laidasta laitaan. Jossain vaiheessa vitsisuoni alkoi kuivua ja lauseet tulivat lähinnä pääkuvista. Tätä nykyä ristikko on sen verran pieni, että siihen ei kovin paljon aiheita saa mahtumaan. Aluksi yksittäisiä ajankohtaisia sanoja oli enemmän. Käytin samaa ideaa 3.6.2006 julkaistussa Erikoisuutisristikossa Ilta-Sanomissa, koska sen muoto antoi myöten ja pääkuvasta tuli ”vain” kaksi lausetta.

Kun ratkoin tuon kaikkien aikojen ensimmäisen uutisristikon nyt 20 vuotta myöhemmin, yllätyin siitä, että kaikkien muiden muutosten ohella sen laadinnan olisin tehnyt hyvin pitkälti samalla tavalla kuin tuolloinkin. Olisin tosin sijoittanut pääkuvan alemmas, että molemmat siitä lähtevät lauseet olisivat päättyneet laitaan. Tuon ensimmäisen uutisristikon sanasto oli omasta mielestäni vaikeuskertoimeen nähden laadukasta. Jossakin vaiheessa annoin mahdollisimman runsaiden ajankohtaisuuksien ehkä turhaankin heikentää sanastoa.

Aluksi ristikot olivat mustavalkoisia ja käsin paperille piirrettyjä. Nykyisin ne ovat nelivärisiä ja siirtyvät lehteen sähköisesti. Ennen sähköistä aikaa, jos en itse ehtinyt tai jaksanut lähteä ristikkoa keskustaan viemään, taksi kiikutti sen hiljaisena asiakkaana.

Uutisristikon ajatus oli aluksi ”jopa edellisen viikon uutisia”. Nopeasti kuitenkin aloin pyrkiä sellaiseen, että ”jopa tässä samassa lehdessä olevia uutisia”. Kuinka ajankohtaisia aiheet ovat olleet, siihen ovat vaikuttaneet myös aikataulut. Lehden kiinnimenoajat ovat vaihdelleet vuosien varrella osaksi riippuen siitä, missä osastossa ristikko on. Nykyisin, kun uutisristikko on osa Iltiksen tiistain Ristikko-lehteä, sen pitää olla perillä jo illansuussa. Parhaimmillaan ristikko on tarvittu vasta tiistain puolella, kylläkin heti keskiyön jälkeen. Tällöin on ollut mahdollista saada todella ajankohtaisia asioita mukaan. Olen jättänyt joskus paikkoja yllättäville aiheille ja sellaisille tiedoille, joita odotetaan varmasti tiettyyn aikaan saapuviksi. Joskus olen jättänyt myös laadinnan hieman kesken, jotta olen voinut lisätä ajankohtaisempia asioita mukaan.

En ole tietenkään voinut tehdä kaikkia tuhatta ristikkoa juuri julkaisun alla. Muutaman kerran ristikko on ollut ei-ajankohtainen tai kylläkin aktuelli muttei aivan uusimmilla uutisilla. Kerran muistan ennen lomaa tehneeni ristikon, jossa kuvissa oli kaksi sinä viikonloppuna palkittua ihmistä. Lauseet olivat sellaisia, että kuka ikinä voittikin, ne toimivat. Tätä ei välttämättä moni ratkoja edes huomannut. Lomieni aikana teetin alkuun muutaman uutisristikon silloisella yhteistyökumppanillani Juha Hietarinnalla. Nykyisin pyydän Teemu Pallosta ja Markku Mäkelää hoitamaan homman ja heiltähän se sujuu.

Tällä hetkellä aloitan laadinnan yleensä maanantaiaamuna, mutta taannoin saatoin aloittaa joskus jopa maanantaina alkuillasta (nyt siis pitää olla jo silloin valmista). Pahinta on, jos ei ole yhtään sävähdyttävää aihetta. Silloin helposti venyttää aloitusta ja odottaa jotain tapahtuvaksi, mitä suurempaa, sen parempi, toivottavasti hyviä uutisia. Isonkin uutisen ajoittuminen vaikka tiistaiaamuksi saattaa tiputtaa sen kokonaan pois uutisristikosta, koska se tuntuu seuraavalla viikolla jo auttamattoman vanhalta. Jotkut uutiset ovat olleet uutisristikossa liiankin aikaisin eli viikkoa myöhemmin lähes kaikki olisivat tienneet asiasta, ristikkoa ratkoessa vain murto-osa.

Jos oikein muistan, tänään 3.6.2006 julkaistava ristikko on ensimmäinen tai toinen, joka ei ilmesty tiistaina. Tiistai on jo kahdenkymmenen vuoden ajan ollut uutisristikkopäivä.

Teksti: Erkki Vuokila

↶ Takaisin Artikkeleihin