RISTIKON ANATOMIA > IS-KOVIS 11.2.2023
↶ Takaisin

IS-kovis 11.2.2023

Tämän koviksen idea syntyi kotona. Vaimoni on aktiivinen askartelija, jonka välineistö on yllättävän monipuolinen. Pääkuvaa varten pyysin häntä kuvaamaan tietyn vempaimen.

Edellisen pohjalta pääkuvasta lähtivät:
• vaakasuoraan: KUUMALIIMAPISTOOLI
• pystysuoraan: ASKARTELIJAN ARSENAALISSA AVITTAVA

Kirjoitan tätä ystävänpäivänä. Tähän mennessä tämän ristikon säikeeseen tulleet vaikeusastearviot vaihtelevat mielenkiintoisesti. Jotkut kertovat helppoudesta, jotkut vaikeudesta. Tämä lienee hyvä esimerkki siitä, kuinka arviot vaihtelevat ihmisestä toiseen. Itse tähtään joka koviksessani tasoon, joka olisi joko 3– tai 3. Lisäksi ripottelen eri puolille ristikkoa joitakin vähän helpompia vihjeitä, joista voi päästä ratkonnan alkuun.

Seuraavaksi sanakohtaisiin selityksiin. Käyn taas läpi ne vihje/vastausparit, jotka mielestäni on hyvä aukaista, oli sitten kyseessä rakennevihje tai tietopuolinen vihje. Ensin vaakasanat vasemmalta ylhäältä oikealle alas, sitten pystysanat samassa järjestyksessä.


Vaakasuoraan

• DJIBOUTISSA => ISSA; Wikipedian mukaan Djiboutin toinen suuri ihmisryhmittymä on Issojen somaliheimo

• 7.:STÄ TAAKSEPÄIN => LAPE; kun viikonpäiviä luetellaan sunnuntaista taaksepäin, ovat toisena ja kolmantena lauantai ja perjantai => LAPE

• LILJENKIN PERÄÄN => ROOS; Iltikseenkin laatii Ilmo Juhani Liljeroos

• KESKUKSENSA ABHA => ASIR; yksi Saudi-Arabian provinsseista on Asir, sen pääkaupunki on Abha

• MONIEN VAATTEIDEN LOPUSSA => AKIT; mm. kaikkien lakkien ja takkien lopussa on tuo akit

• TUKOS? => SOTKU; tukos ja sotku toistensa anagrammeja

• VARAMIES => ARAM; vastaussana luettavissa vihjeen sisältä

• PUUTUNEESTA => UTRAT; turta ja utrat toistensa anagrammeja

• ORVA => SOLA; vokaalit vaihtaen: ARVO => SALO

• AJATUKSEN KEHITTÄJÄN SUUSTA! => SEITI; se iti

• AFGAANIKAUP. => ASMAR; Asmar on yksi Afganistanin Kunarin provinssin merkittävimpiä kaupunkeja; tämä sana oli tässä laadinnassa ns. pelastava enkeli; sen avulla sain kaikki muut sanat kohdalleen

• 27. => TAFT; William Taft oli Yhdysvaltain 27. presidentti vuosina 1909–1913

• TEELLÄ VÄHÄN => ILKKA; t + ilkka

• K----S? => ERNA; vastaussana luettavissa viivojen kohdalta

• KOREJA => RESLAT; Nykäsen mukaan resla on kourupohjainen kori, joka sijoitetaan liisterekeen

• NÄITÄ JUOKSEE => AITA; tämä => aita, näitä => aitoja, joka on myös juoksijanimike

• KOOSTUI MAHTAVISTA => TOTT; Tott on pohjoismainen aatelissuku, joka edelleen esiintyy taajaan ristikoissa

• TEISSÄ OIKEA => TAITOT; t aito t


Pystysuoraan

• KYLLÄ SINUSTA => SISUSTA; kyllä = si, sinusta = susta

• TAIDONNÄYTE => AMATI; Amati on edelleen yksi kaikkien aikojen kuuluisimmista ja taidokkaimmin rakennetuista viuluista

• KOHOAA PUUSTA => ASKO; alhaalta ylöspäin luettuna OKSA

• MONISSA OSISSA TAVATTU TOMMI ATPELA = KORONAT; näyttelijän oikea nimi on Tommi Korpela, vihjeessä sukunimi on kuitenkin Atpela eli siinä KOR ON AT

• TOSI KAUNIIN NAISEN SISÄLLÄ => ULOTA; tosi kaunis nainen = sulotar

• SNELLMANIN TILEH => MASAI; J. V. Snellman perusti aikanaan lehden nimeltä Saima, vihjeessä ja vastaussanassa vaihdetaan tavut

• LAISTOSTA => ISOLAT; laisto ja Isolat toistensa anagrammeja

• KASVIN OSAN ALUSSA => EMILE; kasvin osa tässä emilehti

• KU----- => OLLUT; vastaussana luettavissa viivojen kohdalta

• TOISIA => TITI; vastauksessa kaksi viikon toisen päivän lyhennettä

• ENKKA-AUTOIN => METALLIT; enkka = ME, autoin = tallit

• AHTISAAREN TAVOIN => KUMARA; ku Mara

• JJOKI => JARNO; j + joki

• PELIN KELTAINEN => KAISA; kaisa on biljardilaji, jonka keltaisen pallon lempinimi on kaisa

• HÄNTÄ ÄÄNNELLÄ => URIS; hän = (Leon) Uris, häntä => urista


Siinä analyysit ja selitykset tällä kertaa. Tapaamme jälleen keväällä. Uusi kovis on laadittuna, vihjeitys puuttuu.

Toiveikasta kevään odotusta!

Antti

Lataa ristikko tästä

↶ Takaisin