KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 2815

8145. HS 2815

Vili19.9.2014 klo 07:54
Tällä kertaa päästin todella helpolla ristikolla, josta ei mitään moitittavaa löydy, muutama hauska kuvavihjekin oli mukana. Kivasti rakenneltu tuo pääkuvan yhdyssanaketju.
2. uusi19.9.2014 klo 08:34
Samaa mieltä, mutta ei nyt kuitenkaan ihan läpikirjoitusjuttu. Tykkäsin. Ja "pokin" oli minusta mukava.
3. Potter19.9.2014 klo 09:07
Ihan mukavahan tuo oli. En ole vielä tarkistanut kaikkia kirjaimia joka harmaan kohdalta, mutta eiköhän ne kunnossa ole. Tarkistelen sitten myöhemmin.
Jotenkin viihdyttävä ristikko.
4. io219.9.2014 klo 10:55
Täynnä on yhtä kirjainta lukuunottamatta.

Oikean alakulman kaupunkinäkymään sopii alkuun kaksi kirjainta, joista kumpikaan ei sovi pystyyn kalavihjeeseen.
Kalavihjeeseen löytyy sopiva kolmas kirjain, muut se ei sovi kaupunkinäkymään.
Liekö jotain muutakin pielessä. Muut sanat tuntuvat kyllä järkeviltä tässä kulmassa.
5. io219.9.2014 klo 10:57
Anagrammi ja "tapahtui"- ristikot ovat mukavimpia.
Tässä ei mennyt pitkään.
No. Iltapäivällä tulee SK ja jos siinä on kolmen tähden ristikko...
6. Tepa19.9.2014 klo 11:22
Mukava ristikko minunkin mielestä. Muuten täynnä, mutta vasen alakulma "tökkii".
7. Kommentoija19.9.2014 klo 11:53
io2,
joko nyt perjantaiaamuna tarvitset apuja? Hillitsisit itsesi!
8. otv-a19.9.2014 klo 13:26
Eihän io2 mitään kysynyt, itsekseen pähkäili.
Tämä oli tällainen oman pään sisäinen juttu, sai tietolähteet levätä.
Pitempäänkin olisi voinut viihdyttää, sillä anagrammiristikot ovat sitä parasta herkkua minulle, seuraavaa joutuu odottamaan pitkään...
9. Rampe19.9.2014 klo 17:26
No,
tässä ei tosiaan mennyt pitkään. Eikä io2 mitään kysellyt kun kertoi ristikkonsa jo täyttyneen.
Samaa kirjainta piti minunkin arpoa kun oikea vaihtoehtokin tuntui väärältä.
10. pelaaja19.9.2014 klo 18:23
Ai jaa? Kyllä kai sen kalan pitäisi olla selvä. Löytyy ainakin Nykäsestä, Ristikkorengistä, Googlesta ja muistista.
Anagrammeista minäkin tykkään eniten. Vaikka ratkon niitä 'väärällä systeemillä' niin ne ovat sööttejä, sanon vaan.
11. EXODUS19.9.2014 klo 20:53
Vasemman alakulman oikea ratkaisu on tärkein.
Muu on aivan päivänselvää.
12. MP19.9.2014 klo 21:19
Yläreunassa vasemmalla naisen kuvan vieressä vihje LIKIMAIN. En löydä siitä tulevalle sanalle paikkaa.
13. Ex19.9.2014 klo 23:09
Kas kun "selvääpässinlihaa"-ratkojille ei ole herännyt MP:n esittämää kysymystä!
Onkohan ristikko tullut vielä ratkottua valmiiksi ollenkaan?
14. ------20.9.2014 klo 06:21
MP 19.9.2014 klo 21:19

Minun mielestäni taas vajaa naisen naamakuva on ylimääräinen.
15. ------20.9.2014 klo 06:49
Peruutus: MP taitaa sittenkin olla oikeassa, LIKIMAIN lienee liikaa.
16. Marle20.9.2014 klo 07:17
Tuota "liika"vihjettä mietiskelin minäkin. Kummastakin saan ratkaisusanan, vaan hiukan erilaisen, yksi kirjain eroaa. Entä, jos onkin kaksoisvihje? Näitäkin nähty useita tältä laatijalta. Tällöin toinen ratkaisusanoistani sopii, tosin hiukan tahmeasti. Pöytälaatikkoon menee näin. Ellei MP, Ex, ------ tai jj tai joku muu vielä parempaa keksi, seuraillaan...
17. Seitenvitonen20.9.2014 klo 07:31
Minä veikkaan, että laatija on joutunut vaihtamaan LIKIMAIN -vihjeen kasvokuvaksi huomattuaan saman ratkaisusanan alempana. Ja unohtanut poistaa tuon vihjeen.
18. Rampe20.9.2014 klo 07:32
Minulta jäi näköjään naisennaama huomaamatta ja likimain löysi paikkansa. Nyt kun myös karttakuvassa on oikea kirjain,
ei sille enää löydy paikkaa.
Odotellaan viisaampien kommentteja, ristikko on joka tapauksessa täynnä. Näköjään liiankin täynnä.
19. pelaaja20.9.2014 klo 08:24
Ei tarvi odottaa viisaampien kommentteja enää... Seitenvitonen tuossa jo kertoi, miten siinä kohtaa on käynyt.
Olen kyllä käärmeissäni itselleni, että en edes huomannut koko likimainia? Avaimenreiän keksiminen taisi viedä huomioni.
20. Kake Kortelainen20.9.2014 klo 08:34
Jos io2 klo 10.55 perjantaiaamuna ei mitään kysellyt, niin miksi pelaaja sille sitten vastaa. Kyllä Kommentoija on ihan oikeassa, sillä io2 kysyy kalavihjeeseen vastausta ihan selvästi: "Liekö jotain muutakin pielessä?"
Eipä kestäne pitkään, kun tänne marssivat seuraavat paukapäät muijat kerjäämään vastauksia. jj kuolaa jo innoissaan ja kaivaa kiimaisena korskuen lähtökuoppia päivystyspoterossaan, että pääsee jakelemaan vastauksiaan yötä päivää aina sitä mukaa kuin ehtii Ratkojien täyttämiseltä.
21. jj20.9.2014 klo 09:59
Viittä vailla valmis on. Vasen alakulma mietityttää, siellä kun on yksi "ree"- kirjain, kuten se Ukissa äännetään, hankalampi tapaus. Minulle.
22. apu20.9.2014 klo 10:18
Ainakin se ree on oikeassa paikassa.
23. fedor20.9.2014 klo 11:08
Aluksi plantaasin alla näyttäis olevan jonkin sortin kurttu, mutta tarkemmin tarkasteltuna siinä ehken 'surttu'?
24. Pähkinänsärkijä20.9.2014 klo 14:01
Seitenvitonen 20.9.2014 klo 07:31

Samat sanat: huolimattomuudesta johtunut laadintavirhe.

Siitä etelälounaaseen on kuvavihje, josta koituu ratkaisu vaakaan (4) ja pystyyn (5), jonka pystyratkaisu on vähän siinä ja siinä. Ornitologi en ole, mutta lajin kuvista en tunnista noita klabbeja. Tietenkin kyseessä voi olla siipiniekka, jolle on annettu etunimi. Kun en näitä lähettele lehteen, laitan tällaisiin löysiin kohtiin ihan piruuksissani piilokirjaimeksi vaikka ö-pistein varustetun Q-kirjaimen.

"Löysiä" vihjeitä ovat myös piirrokset, jotka saattavat tähdätä melkein mihin tahansa ratkaisusanaan, kuten kaakkoiskulmasta keskelle päin kuvatut flinda ja ranskanperuna-annos. Ratkeaahan tuommoinenkin, vaan ei siitä ole pakko pitää.

Muuten "ihan mukava".
25. outi20.9.2014 klo 14:12
Muuten hyvä mutta tuo nurinpäin oleva risti ei selvinnyt.
26. jj20.9.2014 klo 14:23
Obama niitä jahtaa, takaperin...
27. Kake Kortelainen20.9.2014 klo 14:30
No niin, Outi oli se seuraava paukapää ja jj pääsi kiimassaan kuolaamaan. Käsi oli samalla ties missä...
28. Marle20.9.2014 klo 17:03
Jes, Pähkis klo 14.01!
Olen sinua pitänyt hyvinkin pedanttina (positiivisessa mielessä toki), vaan oli suorastaan riemastuttavaa luettavaa tuo "piruuttaan laitettu öö-pisteinen quu"! Taidanpa laittaa omaankin ristikkooni, ihan piruuttani, jokusen hieroglyfin silloin tällöin ...
Tosikkomaisesti pystyyn nyt kuitenkin laitoin ihan kokonaisen linnun, vaikka tuossa vain alaosa näkyy. Vaakasana ei varmaankaan ongelmia tuota.
29. Taatar20.9.2014 klo 18:05
Voi tuota Kaukon naisvihaa, ihan pistää säälimään.
30. Taatar20.9.2014 klo 18:18
Niin ja piti sanomani, että nämä ristikot ovat rentouttavia toisin kuin muutamat liian mielikuvitukselliset pläjäykset joiden laatijoiden sielunelämää ei ymmärrä edes ratkaisun nähdessään. Joku varmaan sanoo, että sulla ei vaan patit riitä, olkoon sitten näin. Viihtyisää lauantaita silti kaikille 'ratkojille'.
31. kaart20.9.2014 klo 18:25
Älkää luottako" ratkojiin".Joskus löytyy, mutta usein vie harhaan. (ree-keskustelu)
32. **20.9.2014 klo 19:08
Taatar, Kake vihaa kaikkia, varmaan viihtyy omassa kuoressaan. Verenpaine lienee punaisella, voin kuvitella miten ukko puhisee.
33. fedor20.9.2014 klo 19:33
Niin, ehkei ree vaan jee, vai?
34. Pähkinänsärkijä20.9.2014 klo 19:34
Marle 20.9.2014 klo 17:03

Kyllähän laatijan tarkoitus tuossa kohdassa oli ilmiselvä. Kerroinkin vain katsoneeni huvin vuoksi pystysanan avulla verkon kuvasatoa, josta ei löytynyt yhtäkään lajitoveria, jonka kävelimet olisivat vastanneet vihjekuvaa - muutenkin piirroksen ratkaisusana vaikuttaa aavistuksen verran ylipainoiselta joukossaan.

(Kiitos kumminkin saamastani ystävällisestä leimasta.)
35. kaart20.9.2014 klo 19:44
fedor, samaa mieltä.
36. !20.9.2014 klo 20:30
mie kyl löysin ton kuvan maha ja kintut
37. Wilde20.9.2014 klo 20:33
Tuo naisenpuolikas ja "LIKIMAIN" mietityttää täälläkin. Onko laatijan lapsus, vai...oliskohan AL ollut vähällä päästä pu****e???
38. Että niin20.9.2014 klo 20:56
Selvähän tuo naisenpuolikkaan kohta on. Jäänyt vaan poistamatta kun yksi kirjain ei sopinut karttapaikkaan.
39. Mara20.9.2014 klo 21:08
Hei! Naisen osa ja lisäsana viittaavat yhteensä lopputulokseen. Toisaalla ristikossa on lähes samankaltainen. Hyvä vihje. Itselleni on jäänyt huomiseksi kohta, jossa on ristin näköinen kuva ja viiva.
40. kaart20.9.2014 klo 21:31
Mara, sekin käsiteltiin aiemmin aika paljastavasti.
41. Pähkinänsärkijä20.9.2014 klo 23:04
! 20.9.2014 klo 20:30

Ei kai jää muuta mahdollisuutta kuin onnitella löytäjän tarkkasilmäisyyttä, jos tuon lievästi ylipainoisen ja lättäjalkaisen drontin alaraajoja ja mahanalusta muistuttava piirroskuva esiintyy jossakin ratkaisusananan mahana ja kinttuina.

Ennen sinua vain muuan keskuudestamme jo poistuneeksi julistautunut nimimerkki saattoi nähdä Googlen kuvahaun vähän "sinnepäin" olevat annit vahvistuksena laatijamme kuvavihjeiden erikoisille ratkaisuille.

Tai tietysti voivat itseoppineen kenttäornitologin käsitykseni olla sitten silkkoa.
42. Seitenvitonen21.9.2014 klo 07:53
Mielenkiintoinen eilisiltainen 21:08 huomio Maralta. Pitänee paikkansa. Tavallaan "kolmiulotteinen" vihje. Voisiko ratkaisuunkin laittaa yhteen ruutuun kaksi kirjainta?
43. pelaaja21.9.2014 klo 09:53
Seitenvitonen,
no ei kai sentään "kolmiulotteinen".. Mutta voihan siihen yhteen ruutuun laittaa 2 kirjainta, jos ei osaa päättää kumpaa vihjettä ratkoo. Molemmillehan kun tuntuu löytyvän paikka kartasta ainakin huolimattomasti katsottuna. Mutta se toisi toistoa. Ei ei, pitäydyn eilisessä ilmoituksessasi (klo 7.31)
(Kaikkea sitä ratkojat ovatkin valmiita keksimään uskoakseen laatijan tehneen tuon tahallaan ;-))
44. Seitenvitonen21.9.2014 klo 11:20
pelaaja,
Itselläni oli aluksi ratkaisusana likimaihin, ennenkuin huomasin alemman vihjeen, johon tuli sama sana. Tälläviisii ratkojapoloinenkin on huolimaton, vaikkei laatijan tapaan joudu pohtimaan vaihtoehtoja sanoiksi ja vihjeiksi. Mutta huovisveikon mukaan se jälkiviisaus onkin imelin viisaudenlaji.
45. Virkku21.9.2014 klo 11:29
Jospa laatija on tarkoittanut likimain nainen, ei koko nainen. toinen puolihan naisen kasvoista puuttuu. Tosin pelkkä naisen naamakuva olisi riittänyt vastaussanaan, mutta kuvan oikealle puolelle jäi tyhjä tila, johon sopi tarpeeton lisävihje. Kyseistä Espanjan paikkaa en kartoista tai googlesta ole löytänyt, uskon sen olevan kuitenkin oikein. Kiva ristikko.
46. Öö21.9.2014 klo 11:30
On keskusteltu vihjeenä olevan linnun ulkonäöstä, siis, että kuvassa olevan linnun maha ei näytä vastaukseen tulevalta linnulta. Eikö asiaa voisi ajatella niinkin, että osa eläintä siinä markkeeraa jotain lintua. Vihjeenä voisi olla myös lintu. Ja vastaukseksi tulee se, mikä siihen sopii.
Epämääräinen auton kuvakin voi tuottaa jonkin sopivan automerkin. Tai sitten vihje auto.
47. Öö21.9.2014 klo 11:30
On keskusteltu vihjeenä olevan linnun ulkonäöstä, siis, että kuvassa olevan linnun maha ei näytä vastaukseen tulevalta linnulta. Eikö asiaa voisi ajatella niinkin, että osa eläintä siinä markkeeraa jotain lintua. Vihjeenä voisi olla myös lintu. Ja vastaukseksi tulee se, mikä siihen sopii.
Epämääräinen auton kuvakin voi tuottaa jonkin sopivan automerkin. Tai sitten vihje auto.
48. Öö21.9.2014 klo 11:31
Sorry tuplaus
49. Ika21.9.2014 klo 11:40
Öö ja muut, sitä lintua kuvattiin muinaisessa Egyptissä tuohon tapaan. Hieroglyfejä peliin! Ei nyt ornitologit auta.
50. Pähkinänsärkijä21.9.2014 klo 14:29
Ika 21.9.2014 klo 11:40

Olet oikeassa - minäkin löysin nyt tuon muinaisen kuvan. Rangaistuksena huolimattomasta Googlen-käytöstä määrään itseni kävelemään loppupäivän kuin egyptiläinen.
51. kati21.9.2014 klo 15:27
virkku sää arama +24 osittain aurinkoista
52. pelaaja21.9.2014 klo 15:50
Ovat kyllä hyviä nuo "pienet urputukset". Minä olin tyytynyt lintujuttuun olankohautuksella. Ei kuuna kummoisna olisi tullut mieleeni hieroglyfi vaikka tietysti nyt ajatellen olisi pitänyt..
Jotta kiitos vaan Ika ja P.

Mutta kati, mitä ihmettä!!!!!
53. Virkku21.9.2014 klo 18:21
Kati. Sen olin siihen saanutkin, löysin googlesta säätietojakin.
Kaupunkina ei kylläkään mistään löytynyt. Kiitos. Vihjeenä vastauksesi hyvä.
54. iso S21.9.2014 klo 22:45
Googlen karttahaku löytää ja englanninkielisestä Wikipediasta löytyy artikkelin tynkä, kun laittaa hakusanoiksi ratkaisusanan (joka valitettavasti möläytettiin) ja Spain. Kaupungiksi tituleerataan, mutta ei liene kummoinen kylä, kun Fallingrain ei tunne.
55. iso S22.9.2014 klo 11:38
HS-säikeissä, eikä vain niissä, on ollut aikojen saatossa pahennusta herättäviä kommentteja. Kunnianloukkauksen rajojakin on koeteltu. Tässä sitaatti päivän netti-Iltiksestä.

_http://www.iltasanomat.fi/digi/art-1288741316234. html

"Psychology Today kertoo kanadalaisen tutkijaryhmän tieteellisessä Personality and Individual Differences -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta, jossa 1200 verkonkäyttäjälle tehtiin persoonallisuustestit ja samaan aikaan tutkittiin näiden kommentointitapoja verkkokeskusteluissa.

Tiedemiehet etsivät yhteyksiä niin sanottuun persoonallisuuden neljään pimeään osaan (dark tetrad of personality): narsismiin, psykopatiaan, sadismiin sekä machiavellismiin eli päämääriin pyrkimiseen moraaliperiaatteista välittämättä.

Tutkijoiden löytämät yhteydet trollaamisen ja pimeiden persoonallisuuspiirteiden välillä olivat poikkeuksellisen vahvoja. Nämä päätyivät yleensä lähinnä todennäköisyyksillä operoivan psykologian piirissä harvinaisen vahvoihin johtopäätöksiin:

– Yhteydet sadismin ja trollauksen välillä ovat niin voimakkaita, että nettitrollien voidaan sanoa olevan arkipäivän sadistien prototyyppejä.

– Sekä trollit että sadistit tuntevat sadistista riemua toisten ahdistuksesta. Sadistit haluavat vain huvitella... ja internet on heidän leikkikenttänsä.

Psychology Today antaa neuvoksi internet-käyttäjien jo tuntemat viisaudet: nettitrollit ovat tasapainottomia ihmisiä ja koska paha olosi tuo heille nautintoa, heistä on paras olla välittämättä."
56. sofia22.9.2014 klo 12:01
Iso S 22.9.klo 11.38
Kiitos, kun toit kirjoituksen kaikkien luettavaksi.
57. Motti22.9.2014 klo 12:18
Joo,näin se on, jätetään vaan kaikki turhat kommentit noteeraamatta ja jatketaan hyvillä mielin asiallista ratkontakeskustelua. Itse olen neljälle lapsellemme kasvatuksessa aina korostanut toisen arvostamista ja kunnioitusta, olkoon sitten vaikka spurgu puiston penkillä.Meillä jokaisella on taustamme, jotka vain itse tiedämme.Siis jatketaan vaan vanhaan malliin tällä palstalla, hienovaraisia vinkkejä antaen!
58. Wexi22.9.2014 klo 12:35
Ehkä laajennamme suvaitsevan säädylliseen sävyyn hienovaraisten vinkkien antamista tasapuolisuuden vuoksi myös muille "palstoille"? :-D
59. EJlo22.9.2014 klo 14:13
iso-S
Ristikkoon tuleva Espanjan Biskajan-lahden rannalla oleva paikka löytyi kyllä "Directory of Cities and Towns in World" haulla. Kertoo olevan city ja hieman yli 27000 asukasta. Isompi siis kuin moni Suomen kaupunki.
Tämän osoitteen sain aikanaan täältä säikeeltä ja se on osoittautunut hyödylliseksi hauksi kun tietään valtion ja vaikka kolme ensimmäistä kirjainta paikasta jota hakee. Usein myös pari ekaa kirjainta antaa listan mistä valita sopiva. Kokeilepa käydä katastamassa.
60. Pähkinänsärkijä22.9.2014 klo 15:47
EJlo 22.9.2014 klo 14:13

Ei tuo ratkaisusana ihan rannalla kylläkään ole, vaan päin vastoin aika lailla sisämaassa, Pohjois-Espanjassa kylläkin, ja taitaa olla varsn pieni kaupunki, koska asukaslukukaan ei suinkaan ole 27000 päätä, vaan päin vastoin noin pari sataa.

Tiedot tupsahtavat silmille Googlessa haulla : (ratkaisusana), Spain.
61. Juha N22.9.2014 klo 15:57
Directory of Cities and Towns in World kertoo kyseisestä paikkakunnsasta seuraavaa:

Approximate population for 7 km radius from this point: 27213.

Tämä ei tarkoita sitä, että paikkakunnalla asuisi 27213 ihmistä.

Asukkkaita on espanjankielisen Wikipedian mukaan 217 kappaletta, vuoden -13 tietojen mukaan, ja baskinkielisen Wikipedian mukaan 199 kappaletta, vuoden -13 tietojen mukaan. Mielenkiintoinen ristiriita yhden ja saman vuoden tiedoissa.
62. Pähkinänsärkijä22.9.2014 klo 16:15
Baski-Wikipedian laskelma taitaa perustua sihen, että kylässä on 18 muualta Espanjasta muuttanutta asukasta, jotka kieltäytyvät käyttämästä baskeria - niitä ei lueta mukaan ... :D
63. Tuu22.9.2014 klo 18:59
Lounaassa määrätietoinen miehenpuoli pitelee tiukasti kepistä. Piilokirjain piileksii minulta. Pientä vihjettä kaipaisin!
64. **22.9.2014 klo 19:05
Tuu, Pekka ja Pätkä.
65. pelaaja22.9.2014 klo 19:08
Löysin tuon Espanjan "kaupungin" Fallingrainista samoilla lukemilla kuin EJlo; Pop est 27213 ja 7 km radius 27213 mikä luku ei siis tarkoita sitä että ko. populaatio asuisi ko. yhteisössä vaan oikea luku on se kertomanne pari sataa.
Sanokaapa, mitä noitten lukemien tarkoitus sitten mahtaa olla?
Esim. Moskovasta siellä sanotaan, että pop est 625446 ja sisempänä: Approximate population for 7 km radius from this point: 625446. Wikipedian mukaan Moskovassa on asukkaita n. 11,5 miljoonaa. Tietojen vanhuus ymmärrettävää mutta tuo 7 km radius, joka Moskovan(kin) tapauksessa antaa saman lukeman kuin ilman radiusta?
Jos olisin kaupunki ja syöttäisin sinne nimeni, saisin ensin oletuksen että meikäläisiä on siellä 1 kappale. Ja sitten lisätietona, että 7 km säteellä meikäläisiä on 7 kpl. Tai oikeastaan todennäköisesti jo eka sivun tieto pop est on se 7. Mäjen tajua mutta uskon vakaasti, että joku viisaa mua.
66. Tuu22.9.2014 klo 19:55
Kiitos **, heti sytytti. Vaihdoin risteävän pystysanan kolmannen kirjaimen, joka oli harhauttanut minut pois tutuilta pihamailta.
67. **22.9.2014 klo 19:56
Tuu, hyvä !
68. Pähkinänsärkijä22.9.2014 klo 20:17
pelaaja 22.9.2014 klo 19:08

Minä taas en ole kovinkaan usein viitsinyt "vaivata" fallingrain.com'in palveluja, kun ne jotenkin ovat vaikuttaneet ns. hehtaarihahloisilta. Tuossa population for 7 km radius -asiassa voisi tarkoitus olla kuvata ko. paikan ympäristön asukastiheyttä (?), muussa tapauksessa jää meininki mysteeriksi minulle.

Minusta edelleen yksinkertaisin - ja usein luotettavin - tarkastuskonsti Auliksen pakkavihjeille on kirjoittaa keksimänsä ratkaisu plus maa Googlen hakuun (suomeksi, englanniksi tai sanskriitiksi), ja katsoa kuinka käy. Niin tein oitis sanan hahmotuttua, ja sain heti sen tiedon, jota täällä on tänään käännelty ja väännelty eri lähteitä lainaten.

Laatijamme paikkavihjeet viittaavat kovin usein kaiken maailman eksoottisiin p--släpiin, jotka eivät tavallisen kuolevaisen yleistiedon piiriin kuulu, ja uskon niiden perustuvan samalla metodilla verkosta kaivettuihin mestoihin, jotka vastaavat tarvittavaa kirjainyhdistelmää.

Vaan mukavahan näistä on urputella, kun ei ristikko muuten haasta.
69. pelaaja22.9.2014 klo 20:48
Pähkinänsärkijä,
kyllä minäkin käytän pääosin hakua nimi tai jotain sinnepäin + maa. Eikä aina tarvii lisätä maatakaan. Pokkana vaan kuukleen. Nopeaa toimintaa. Nyt katselin maailmaa Fallingrainin silmin ihan sen takia, että siitä oli täällä puhetta ja nimenomaan tuon asukaslukua tarkoittamattoman asukasluvun takia. Mysteeriksi jäänee. Mutta kyllähän sieltä paikkakuntia tarvittaessa löytyy. Tietyissä tilanteissa se on iso apu. (HT aikanaan tuon osoitteen meille jossain ongelmatilanteessa vinkkasi - siis niille meille jotka emme itse olleet osanneet sitä löytää.)
70. iso S23.9.2014 klo 10:35
Annoin taitamattomuuttani 21.9.2014 klo 22:45 väärän todistuksen sivustosta fallingrain.com. Kyllä sieltä löytyy ristikossa ollut espanjalainen käpykylä (5), josta käytän tässä salanimeä Xxxxx. Se löytyy mm. Google-haulla
Xxxxx spain site:fallingrain.com
jossa siis Xxxxx esittää ristikkoon muodostunutta nimeä.

Erehdyin luulemaan, että "Alphabetical listing of Places in Spain" kattaa kaikki "Regions in Spain". No ei kata, vaan olisi pitänyt kahlata läpi eri alueita (None ja 17 * Comunidad) tai tietää, että oikea alue on Comunidad Autonoma del Pais Vasco.

Muuten, aakkoslistan koostajalla taitaa olla lukihäiriö. Esimerkiksi A-alkuisia paikkoja on sen mukaan 2465, mutta alajaottelusta kahden alkukirjaimen mukaan summattuna niitä onkin 2456.

Espanjan lisäksi "Xxxxx" löytyy Tippuvan sateen mukaan seuraavista maista tai alueista: Congo, Indonesia, New Caledonia ja Romania. Koska nimi tunnetaan siellä sun täällä ympäri maailmaa, sen täytyy olla ilman jupinoita ristikkokelpoinen...
71. iso S23.9.2014 klo 11:13
Vielä: lukumäärissä ei ole mitään selvää logiikkaa. Alueiden paikkakuntia on yhteensä 36967. Lisäksi luokassa None on 38 paikkakuntaa, eli yhteensä 37005. Aakkosellisessa listassa on (alkukirjaimen mukaan jaoteltuna) 37428 paikkakuntaa. Siis 417 paikkakuntaa enemmän kuin alueissa, vaikka kaikki alueista löytyvät eivät ole mukana (oletan, että löytyy muitakin puutteita kuin ristikossa ollut). Lentokenttien lukumäärä 117 ei selitä eroa. Ne ovat mukana aakkosellisessa hakemistossa, mutta parin pistokokeen mukaan eivät alueissa. Parin pistokokeen perusteella "Aviation Waypoints in Spain", 423 kappaletta, eivät ole mukana kummassakaan.
72. Pähkinänsärkijä23.9.2014 klo 11:22
iso S 23.9.2014 klo 10:35

Kun tuo keskusteltu ratkaisusana tulee vääjäämättä alueen pystysanoista (minusta olisi ollut vaikea saada tuohon kohtaan muuta kirjainyhdistelmää), ei liene isompaa syytä lähteä etsimään mestan nimelle vahvistusta noin vaivalloisella tavalla. Kuten jo todettu, ratkaisusana plus espanja tai spain antaa oitis vahvistuksen.

Sitä paitsi, emmehän etsi verkosta ratkaisuja, vaan vahvistuksia omille päätelmillemme, eikö niin?
73. EJlo23.9.2014 klo 13:22
Pähkinänsärkijä ; Juuri näin. Sain kyseisen paikannimen nimenomaan pystysanoilla ja se jäi siihen. Kiinnostuin koko kylästä vasta kun luin ettei sitä kuulemma helposti löydä joko Googlella vai oliko jollain muulla haulla. Siinä yhteydessä kerroin tuosta käyttämästäni Cities and Towns-osoitteestani. En oikeastaan ole edes pannut merkille että ne habitants-luvut ilmoitetaankin laajemmalta alalta kuin nimetty city.
Leikittelen mielelläni ajatuksella että tarkistellaankohan missään muualla maailmalla vastaavia Suomen paikkakuntia yhtä intensiivisesti ja käydäänköhän niistä vastaavia nettikeskusteluja kuin tästä tämän kertaisesta "taloryhmästä" pohjois-Espanjan Baskimaalla. Kansainvälisessä Sana-Seppojen vuosipalaverissa olisi mielenkiintoista kysellä espanjalaisilta veljiltä mitä he tietävät esim Mankalasta tai Metelin seisakkeesta.
74. iso S23.9.2014 klo 18:54
Minä etsin uskolle vahvistusta kahdesta syystä. Ensinnäkin, on mielenkiintoista nähdä millaisen maailmannavan Aulis on tällä kertaa keksinyt tuoda tietoomme, tinttan tanttan tallallei. Toiseksi, joskus itselle tuntemattoman nimen tarkistaminen tuottaa iloisen yllätyksen: ei mikään turhis ollutkaan (yleensä näissä tapauksissa on kyseessä henkilö, ei paikka). Siis erittäin joskus, mutta silloin sitäkin parempi juttu.

Samalla kun kysellään Metelin seisakkeesta (huom: "Meteli seis." on historiaan häipynyt kyltti), voi kysellä espanjalaisilta veljiltä ja siskoilta tietämystä tästä ratkaisupaikasta. Voi olla ainakin yhtä hankala heille kuin Mankala meille. Onkohan siellä jokin Xxxxx-periaate? Meillähän on olemassa Mankala-periaate, jonka kaikki tuntevat ainakin yhtä hyvin kuin minä muutamia minuutteja sitten.
75. pelaaja23.9.2014 klo 19:19
No tuo sitten taas toi mieleeni parjatut laatijan käyttämät nimivihjeet. Eivät ne minuakaan saa hekumoimaan mutta vastoin yleistä (?) mielipidettä niitten vihjeitten henkilöt ovat pääsääntöisesti olleet aika tunnettuja. Jos eivät Wikipediaan saakka päässeitä niin muuten vaan tunnettuja, usein urheilijoita näköjään. Meinaan vaan, kun useahkosti on sanottu että mikä tahansa facebook-nimi kelpaa laatijalle. Ei pidä paikkaansa. Yksi poikkeus (ainakin) on se James Lundulu vai mikä ihme se nyt olikaan mutta siitä on jo anteeksiannettavan paljon aikaa. Ymmärrän kyllä erinomaisesti (hmm), että nuoriso ei tunnista jotain kalevisorsaa tai estertoivosta (vaikka minä kyllä muistutan erehdyttävästi jälkimmäistä).
76. Muutunnaisverso23.9.2014 klo 21:16
Onko se kelta- vai kultasipul??? Ja perustelut, kiitos???
77. Aksu23.9.2014 klo 21:23
Muutunnaisverso,
tutustuisit Oy Arrak Software Ab:n sivustoon, jos et muuten osaa!
78. sofia23.9.2014 klo 23:55
Pelaaja
Niin onhan tämä HS-ristikoiden täyttäminen melkoista salapoliisityötä. Mutta kun on pelit ja vehkeet niin
mikäs siinä, hauskaahan tämä on. Kyllä vaan ihailen niitä, jotka varmistelevat pelkkien karttakirjojen ja nykäsen avulla - tai ehkä eivät varmistele. Mutta jonkunlaista päivitystä olen kaivannut juuri niihin henkilökuvavihjeisiin.
79. Pähkinänsärkijä24.9.2014 klo 11:48
pelaaja 23.9.2014 klo 19:19 ym.

Joo, kyllä nimillä pitäisi olla mieluusti Wikipedian noteeraus. Mutta kun näistä karttavihjeistä on nyt ollut puhe, muistelen taannoin kiukutelleeni jostakin Mustanmeren länsipuolista aluetta esittäneestä karttakuvasta, johon vastaukseksi haettiin kuvan alueella sijaitsevan kaupungin yhden osan tai lähiön asukasta.

Vähän sama, jos tuolle puheena olleelle onnettomalle espanjalaiselle ristikkoharrastajalle näytettäisiin osaa Perämerta ja Pohjois-Pohjanmaata kattavaa karttapiirrosta, johon on tökätty ns. kärpäsenpaska, ja odotettaisiin spanjuurin siitä otis äkkäävän ratkaisusanan "tuiratar".

Mahtaako muuten Aulis Lehto laatia uuden kotimaansa kantaväestöllekin ristkoita? Olisi oikein niille hispaaneille.
80. Pähkinänsärkijä24.9.2014 klo 11:51
Ovatpa i:t kiven takana teksteissäni (p.o. oitis) - tarttis vissiin slumpata uus snäbäri ...
81. Ananias24.9.2014 klo 15:33
Hei-hei!
Panitteko muuten merkille, että harmaat laatikot ovat ihan yhtä merkityksellisiä (tai merkityksettömiä), jos ne lukee joko erikseen "ylhäältä alas" tai sitten laatikosta toiseen, luonnollisesti rivi riviltä, edeten... kyllä tämä Aulis on nero näissä ristikkohommeleissa!
82. otv-a24.9.2014 klo 18:28
Ananias,
Taidatpa olla edellisessä ristikossa laatikoimassa. Sieltä kyllä löytyi merkityksiä joka suuntaan.
83. Hörhö alias Kuuleeheinä25.9.2014 klo 20:54
Nutcracker
Oih, että ihan slangia tässä saa opiskella, kiitos! Ja vastalahjaksi Sinulle jotain vaikkapa snäbäriin liittyvää:

Yhen sairaan bulin firman dirikka, jonka slige oli nii hillitön, ettei se tienny mihin ne fyffet laittais...
84. Nutcracker25.9.2014 klo 21:27
Hörhö hei, dorkahan toi sun dirikas on, ellei hiffaa skrubuu johon hynat jemmais. Tshiigaa, tää snäbe ainaki futaa: iitkin pääs megeen!
85. Hörhö alias Kuuleeheinä26.9.2014 klo 11:58
Nutcracker
Ohoh...en kyllä pärjää sulle, mutta räpiköin:
Starbut on snadei mut stoori on bulii - ei mitään flöittii vaan timmii staffii!
86. Ken27.9.2014 klo 11:02
Vasemman alanurkan keppimies! Täytyykö se tunnistaa vai mitä kysytään? Vieläkö joku avittais!
87. ????27.9.2014 klo 11:12
Etkö juntti tajunnut tuolla edellä ollutta vihjettä? Yrität siis vielä ehtiä arvontaan mukaan.
88. Motti27.9.2014 klo 11:18
Kotimaisissa elokuvissa näytelleen henkilön ammatin alkuosa slanginimenä. Itse kutsuimme heitä tsilareiksi.
89. Ken27.9.2014 klo 12:46
Suurkiitos Motti. Oot ihana kun avitit.
90. ????27.9.2014 klo 16:07
Ken voisi muuttaa nimensä mieluummin Barbieksi, älykkyysosamäärän mukaiseksi.
91. Hedvig28.9.2014 klo 08:33
Pakko pyytää vinkkiä. Ylhäällä keskikohdasta oikealla on KAINO jossa viiva A-kirjaimen alla. En saa siihen mitään järkevää sanaa. Vihjatkaa jotain, kiitos.
92. Ansa28.9.2014 klo 08:43
Hei Hedvig, keksi kaino-sanalle synonyymi ja muotoile siitä verbi. Vastaus vastaa vihjettä.
93. Hedvig28.9.2014 klo 08:55
Kiitos Ansa, johan meni jakeluun.
94. Ananias30.9.2014 klo 14:33
otv-a, olit oikeass-a!
95. lopettelijatar1.10.2014 klo 13:57
Ihan mukava ristikko tällaiselle amatööriratkojalle; täyteenkin se tuli ilman apuja. Sen tekeminen kesti taas yli viikon, koska itselläni ei ole niin kamala kiire odottaa perjantaiaamuyöstä postiluukun alla, että koska se lehti tulee, että pääsisi ensimmäisenä kehuskelemaan ratkaisseensa ristikon.
96. jykä1.10.2014 klo 18:38
mulla pettää hermo maanantaina ja sitten kurkkaan ratkojia tai tätä hupipalstaa
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *