KESKUSTELUT > RISTIKOT > TANASEPOT

439. Tanasepot

Pena28.10.2003 klo 18:22

(Alivaltiosihteeri 24.2.1999.)

- No niin, on taas aika manailla ja tanailla Tanaseppojen synkässä seurassa.
- Tanasepot tulee taas ja elvyttää kiroilunmielisiä ja kirosanakielisiä tanailun harrastajia.
- Eli tervetuloa seuraamme, kaikki mulkerot, munapäät ja marenkiaivot!

- Tanailu ja kiroilu ovat olleet viime aikoina hyvin esillä.
- Kyllä! Kiroilun aiheita on riittänyt saaplarin Sirkka Hämäläisen eläkkeestä lemmon lennonjohtajien lakkoon ja perhanan paukkupakkasiin.
- Ja pakkasen aiheuttamiin turhaumiin liittyy myös tämä ensimmäinen kuulijamme Kontiolahdelta lähettämä kortti.
- Väinö Jerkku on kirosanaillut meille näin: "Kele, keli - kali, kali!"
- Se oli niin hyvä, ettei kirosanotuksi saa!
- Lähetämmekin Väinö Jerkulle kirosanojen saattelemana 24-osaisen Fuck 2000 -kirosanakirjasarjan ja Tanasepot-T-paidan, jossa edessä lukee "Attanas!" ja takana "Pahus!". Onnea Kontiolahteen!

- Viime kerralla Tanasepot julisti kilpailun. Pyysimme teitä nikkaroimaan pienen tarinan, jossa olisi sekä ärräpäätä että häntää.
- Kortteja ja kirjeitä tuli niin halvatun tavalla, että tuomariston täytyi kiroilla pitkään ennen kuin voittoisa tarina löytyi.
- Voittajaksi selviytyi vantaalaisen Martti Laakson saatanalliset säkeistöt, jotka kuuluvat seuraavasti:

"Hiivatin hiivatti,
kun jäätyi mun Fiiatti.
Himputin pimputti,
kun naapuri pianoa pimputti.
Helkkarin helkkari,
kun putosi päähän televisio."

- Perhanasti onnitteluja Martti Laaksolle sinne Vantaalle!
- Ja nyt on aika julistaa Tanaseppojen tämän viikon kilpailu.
- Kysymme, mistä kirosanoista sana Martti Ahtisaari on lyhenne.
- Siinä kaikki tällä kertaa Tanasepoista ja synkkää sunnuntain jatkoa vaan kaikille.

- Tanasepot - kiroilun erikoisohjelma - joka saakelin sunnuntai!
2. Helge28.10.2003 klo 18:48
Jo sen tanan Rangeenin piti tännekin tupata se, se m..... ...pii mua niin tusti.
Annetaaan ensin amerikanmurteella takasin( n. 50 valittua sivua Tony Halmeen kirjoista), niin kyllä se m..........r ymmärtää, ettei sanasepoiltakin se sujuu.
Jollei, niin Jari Tammi: Suuri kirosanakirja.
3. Helge28.10.2003 klo 18:58
Tana, kele, tu. P.o. että sanasepoiltakin se sujuu.
Turvaväli.
Fuck!
4. Titta28.10.2003 klo 19:07
Oliko se Fcuk se uudehko alkoholijuoma jonka näin ravintolan jääkaapissa... Täytyy myöntää, että ensimmäisellä kerralla luin väärin ja tuijotin pitkään. Joo, englannissa valmistettu, piti tarkistaa. Mutta onhan se oikein yliopistossa tutkittu, että riittää, kun ensimmäinen ja viimeinen kirjain ovat oikein.
6. Tane28.10.2003 klo 19:14
Liittyy sekä tähän että tuohon uusiin hyviin(?) sanoihin. Näiden herrojen telkkariohjelmassahan olivat ensin pelepapit ja sitten kelepapit, joista jäivät mieleen antennipäät kele, tana (uusi merkitys tällekin sanalle) ja sviddunääs.
7. Helge28.10.2003 klo 19:50
En ole nähnyt ohjemaa, joten kerro ihmeessä, humoristiselta kuulostavalta sviddunäässistä. Perkele, että pysytään aiheessa!
8. Helge28.10.2003 klo 20:01
Korjaan: Petkele.
9. wagner28.10.2003 klo 20:35
Sika pitää huonona vitsiä tätä.
(Löyhtäisy) Sialta loppu kiljaimet
Pehkele. Kilves

Lääh.

Sitten ei suolaan naamaan, eikä teläpuolella.
Sika on älykäs eläin.
viivin mielestä Flangen on ihana
10. Helge28.10.2003 klo 21:33
Titta Apua!
Sika alkaa leukaileen!
11. Titta28.10.2003 klo 21:57
Älä Wagner yritä. Se ärrä tuli ihan sujuvasti, kun pyysit minua lopettamaan kirjoittamisen.

Okei, luvataan, ettei naamaan. Otetaan tänä vuonna vain toinen kankku ja säästetään toinen ensi jouluun. Saat vielä vähän aikaa viihdyttää meitä.
12. wagner28.10.2003 klo 22:52
sikavitsi:
Laihialla eläinlääkäri tuli käymään tilalla.
Lääkäri kysyi:
-miksi tuolla sialla on puujalka?
Isäntä siihen:
Notta eihän sitä koko sikaa kannata tappaa yhyren joulun takia.
Röh.
Tahtoo pyörätuolin.
13. Titta28.10.2003 klo 23:09
Tuosta tuhmasta englanninkielisestä sanasta tulikin mieleeni pätkä yhdestä Limp Bizkitin biisistä:

if i say f**k two more times that’s 46 f**ks in this f**ked up rhyme

Ja se biisi on täynnä sitä ihtiään, siinä kaikki on päin h*****tiä. Oikein oodi väsätty tuolle ah niin yleiselle sanalle!
14. Pena29.10.2003 klo 07:57


>Yleisön, erityisesti Helgen, pyynnöstä.<


(Alivaltiosihteeri 25.11.1998.)


KELETAPIT


- Keletapit ovat neljä kaikkeen kyrpiintynyttä kaverusta: Kele, Tana, Ttu ja Sviddu-Nääs!
- Nämä televisiosta tutut tuittupäät, Keletapit, ovat joulun toivotuin lahjavinkki pukinkonttiin!
- Keletapit ovat eri pituisia!
- Sviddu-Nääs on suurin ja hänen pinnansa katkeaa todella helposti!
- Ttu on pienin, mutta hän kiroilee eniten!
- Tana on vihreä Keletappi ja hänen suosikkiesineensä on Koskenkorvapullo!
- Kele on keltainen ja hän saa usein raivokohtauksia!
- Keletapit vihaavat toisiaan hyvin paljon!
- Kun Keletapit kyllästyvät toisiinsa tarpeeksi, he käyvät toistensa kimppuun ja he repivät silmät toistensa päistä!
- Ja mikä parasta: Keletappinuket myös puhuvat!
- "Voi perhana, nyt tuli turpiin!"
- Jokaisella Keletapilla on oma hokemansa!

- "Jumankavita, mä oon Keletappi ja kohta lätty lätisee!"
- "Jumankavita, mä oon Keletappi ja kohta lätty lätisee!"
- "Jumankavita, mä oon Keletappi ja kohta lätty lätisee!"
- "Jumankavita, mä oon Keletappi ja kohta lätty lätisee!"

- Eikä tässä vielä kaikki!
- Mielenkiintoiseksi nämä TV:stä tutut törkyturpaiset raivopäät tekee heidän masunsa!
- Yhtäkkiä alkaa kuulua outoa ruplatusta ja Keletapin mahasta näkyy, miten paljon olutta ja makkaraa Keletappi on ahminut!
- Osta oma Keletappisi lähimmästä rautakaupastasi Jaloviina-pullon hinnalla!

- Kaukana jossain on kapakanmäki,
siellä rähjää Keletappi-väki!
15. iso S29.10.2003 klo 08:36
Tuuloksen Kapakanmäki on suosittu tanssipaikka. En ole käynyt siellä pariin vuoteen ja hyvä näin, jos siellä nykyään rähjää Keletappi-väki.
16. Pena4.11.2003 klo 13:22

No nyt lopetetaan rähjääminen ja tehdään parannus.

(Alivaltiosihteeri 16.2.2000.)


TELEPAPIT

Kaukana jossain on Öljymäki,
siellä saarnaa Telepappiväki!

- Piivi-Paavi!
- Siunausta!
- Hiippa!
- Tulkoon valkeus!
- Nun-Naa!
- In excelsis deo!
- Pius!
- Aamen!

- Telepapit!
- Uudet hirmuisen hurskaat Telepapit-tv-sarjasta tutut Telepappi-nuket ovat nyt myynnissä kaikissa hyvin varustetuissa näyteikkunoissa!
- Kyllä! Telepapit ovat vihdoinkin Suomessa!
- Telepappien ensimmäinen tuleminen on totta!
- Tuhansien vuosien odotus on päättynyt!
- Lapsesi ei enää tarvitse vaeltaa pimeydessä!

- Neljä Telepappia, Piivi-Paavi, Hiippa, Nun-Naa ja Pius, levittävät evankeliumia hyppien iloisina pitkin Öljymäen rinnettä!
- Telepapit lukevat mielellään Katekismusta ja löytäessään hyvän kohdan he huutavat: "Uudestaan!"
- Sunnuntaisin Telepappien mahat alkavat hehkua, ja kohta mahoissa alkaa pyöriä väri-Raamattuun perustuvia kertomuksia!
- Iki-ihania Telepappinukkeja on kahdenlaisia. Kalliimpi malli puhuu latinaa!
- Halvempi malli kuuntelee syntisi ja antaa ne anteeksi!
- Kerää kolehti ja käy ostamassa näyteikkunasta oma suosikkitelepappisi!
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *