KESKUSTELUT > RISTIKOT > RISTIKKONÄYTTELYJÄ TULOSSA

9938. Ristikkonäyttelyjä tulossa

Ylläpito7.1.2019 klo 18:15
Seuraava Sanaristikkoseura Sanaseppojen ristikkonäyttely on esillä Ylöjärven pääkirjasto Leijassa 8.-18.1.2019.
Näyttelyssä monenlaista ristikoihin ja niiden historiaan liittyvää materiaalia. Lisäksi jaossa on seuran yhteistyökumppaneiden ristikkolehtiä. Tarjolla on myös kilpailuristikko ja -piilosana. Kumman tahansa ratkaisemalla osallistuu kirjapalkinnon arvontaan.

Näyttelyn yhteydessä järjestetään la 12.1 klo 11-14 ristikkoklinikka. Klinikalle voi tulla sellaisen ristikon kanssa, jonka ratkaiseminen on jäänyt kesken tai jonka kanssa ei ole päässyt edes alkuun. Seuran jäsenet auttavat tuolloin parhaansa mukaan ristikon ratkaisemisen kanssa.
2. Essi7.1.2019 klo 18:36
Minulla oli näyttely 1980 luvulla.
3. Uuge7.1.2019 klo 20:11
Essin näyttelyssä 80-luvulla käynyt voisi kertoa muistojaan.
4. Ritu11.1.2019 klo 13:49
Terveisiä Ylöjärveltä! Täällä sitä ratkotaan Rosenbergin Sepon ristikkoa :).
5. Ritu11.1.2019 klo 16:24
Näyttely oli ihan kiva ristikoiden pienoismaailma. Minulle mieluisinta oli löytää sieltä kansio, johon oli koottu pitkästi yli sadan eri laatijan taidonnäyte nähtäväksi. Tuotahan olisi vaikka vielä kotonakin selaillut iltojensa iloksi.
Aulassa, johon näyttely oli sijoitettu, olisi saanut olla vähän kirkkaampi valaistus.
Kiitosta vaan työpanostaan näyttelyn eteen antaneille! Oli vain tämä yksi vapaapäivä ja ihana oli käyttää se omaan rakkaaseen harrastukseensa liittyen.
6. Eki12.1.2019 klo 22:38
Juttua!
7. Zepe13.1.2019 klo 13:46
Siis onko Eki kirjoittamassa ristikkonäyttelystä juttua, onko juttu julkaistu jossain vai mitä viesti 6 tarkoittaa?

(En tälläkään viestillä ketään halua loukata, mutta toisinaan ihmettelen tällä palstalla tämmöistä epäselvyyttä. Jos käyttäjäkunta on kerran aidosti sanoista kiinnostunutta, niin miksi toisinaan tulee tämmöisiä säästeliäitä viestejä, joiden taustoja pitää arvuutella tai tai ei muutoin kerrota, mikä viestin tausta-ajatus on. Toisinaan asia voi toki johtua myös lukijan omasta pönttöpäisyydestä.)
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *