KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 3039

9933. HS 3039

HT3.1.2019 klo 23:39
Kopsasin Viikko-Hesarin digiversiosta. Helppo. Yksi virhe näyttäisi olevan tällä kertaa.
2. Uusi4.1.2019 klo 10:06
Helpohko oli. Minullakin mielestäni yksi epäselvä kohta.
3. Uusi4.1.2019 klo 10:23
HT
Minulla olisi epäselvyys a/o eräässä pitkässä sanassa
4. Io24.1.2019 klo 11:05
Täynnä. Harmaita en sanoisi helpoiksi.
Kahteen sanaan laitoin kysymysmerkin.
Miehen kuvasta pystyyn keskellä alhaalla ja kinos-vihje oikealla alhaalla. Sanat toki niihin sain
5. Rampe4.1.2019 klo 11:30
Miehen kuvan laatu on lehdessäni niin heikko, etten osaa sanoa pitääkö ratkaisusana paikkansa.
Kinos-vihjeen ja ratkaisusanan yhteyttä en ymmärrä, mutta ehkä sen joku ratkojissa selittää vielä tänään.
Mutta eipä ristikossa muuten vikaa ollut.
Mielestäni yksi ratkaisusana on savoksi, mutta eihän sekään virhe ole ainakaan erisnimenä.
6. Jiikoo4.1.2019 klo 13:15
Nukuin tosi pitkään, kahvittelin, tein lumityöt ja kävin aamupäiväsaunassa ennen ristikon avaamista. Sain luomuksen täyteen varmaankin ennätysajassani – ja mikä tärkeintä, tietsikkaa tai puluähellintä avaamatta!

Olen nyt täytellyt näitä lehtolapsia noin kaksi vuotta eli satakunta kappaletta; monikaan ei ole jäänyt vajaaksi. Silti nämä ovat olleet tähän saakka minulle täysin mahdottomia ratkottavia ilman Googlea, Ratkojia, Ristikkorenkiä ja/tai tätä keskustelupalstaa. Nyt sain HS-pe-ristikon ensi kertaa ”täyteen” ilman apuja! Toki joudun nytkin tekemään muutamia tarkistuksia ja ehkä korjauksiakin em. apuvälineisiin tukeutuen.

Tälläkin kertaa: nautittavan vitsikkäitä vihjekuvien tulkintoja ja positiivisella tavalla poikkeavia vihjeen ja ratkaisusanan yhteyksiä. Kyllä Aulis osaa ja keksii! Mutta joukkoon mahtuu myös väkinäisyyksiä ja kelvollisen rajoilla keikkuvia ratkaisusanoja. Kunnioittaako Aulis ratkojiaan tarpeeksi ja riittääkö hänellä vielä kunnianhimoa, viitsiikö hän?

Nautin joka tapauksessa tästä ristikosta paljon enemmän kuin edeltävästä (nro 3038). Kiitos!
7. Owlie4.1.2019 klo 13:44
Tähän riitti tietokone. Ratkojia en katsonut. KINOS-vihjeen "ratkaisua" en minäkään tajua. Vihje JOHTAJA, melko alhaalla keskellä, on yksikössä; ratkaisuni sisältö monikko.

Työpisteen äärellä istuva lemmikki koilliskuvassa mielestäni viikon onnistunein.
8. Uusi4.1.2019 klo 13:59
Owlie
Sitä sanaa käytetään yksikössäkin
9. Marjatta4.1.2019 klo 14:04
KINOS Jokainen kirjain on yksinäänkin vihje. Koska niitä on useampia kuin yksi tulee monikko.
10. Potter4.1.2019 klo 14:13
Tehty on ja mukava perjantaiharrastus tämä taaskin oli. En ole mielestäni koskaan sanonut näitä helpoksi enkä nytkään. Minulle ainakin aivan kovasti haastetta.
Kiitos laatijalle!
11. tuffa Porist4.1.2019 klo 14:26
Pikkuhiljaa tuli valmista. Marjatalle (9) nostan hattua!
12. Rampe4.1.2019 klo 14:33
Hienoa, Marjatta!
Enpä älynnyt, vaikka sama jippo on joskus tullut helpompana vastaan.
13. kaplas4.1.2019 klo 14:50
Samoin kiitos Marjatta! Jiikoolle onnittelut, se oma haasteensa..
Vähän rutiininomainen, ihan kai ok
14. Elva4.1.2019 klo 17:50
Alku meni nopeasti, mutta sitten juutuin pariin vasemmasta laidasta lähtevään sanaan.
Vartiovuoroa en ymmärrä ollenkaan. Risteävien pitäisi olla oikein (ensimmäiseen toki on muutama vaihtoehto), mutta kun ei sytytä.
Fin- ja oppilaitoksen välissä olevista kuvista saan kylläkin sanan, mutta sanan alkuosan yhteyttä ekaan kuvaan en näe. Uskon tietäväni mitä kuva esittää.
En kaipaa tässä vaiheessa tarkempia vihjeitä, mutta olisi kiva tietää olenko juuttunut yksinkertaisiin pulmiin?
Vielä ylälaidan linja-auto. Siinä on ihan järkevä sana, mutta en näe kuvassa sanan loppuosaa. Onko muilla sama ongelma?
15. Seitenvitonen4.1.2019 klo 17:53
Suoravartisesta saappaasta alaoikealla käytettiin ennenvanhaan nimitystä poksnahkasaapas. Vikki, joka oli seudun paras tanssija käytti pussihousujen kanssa ryppyvartisia. Näkyy nykyisin käytettävän molemmista samaa nimeä, mutta minun mielestäni kuvan saapas ei ole ihan se, mikä on ratkaisusana.
16. Rampe4.1.2019 klo 18:06
Elva, kommenttisi ansiosta aloin itsekin miettiä kuvanipun ja ratkaisun välistä yhteyttä.
Kannatti, se on hyvä vihje !
Bussikuvan loppuosaa ihmettelen minäkin.
17. Jondalar4.1.2019 klo 18:23
Siellä autossa näkyy kuljettaja olevan pylly penkissä.

Seitenvitonen, todellakin noissa saappaissa kauan sitten oli ryppyvarret ja asuun kuului pussihousut. Olivat nuorten miesten juhlatamineet.
18. tuffa Porist4.1.2019 klo 18:25
Rampe ja Elva
Eiköhän bussin sisällä "oleile" joku!
19. Elva4.1.2019 klo 18:37
Rampe & Jondalar
Kiitos vihjeistä. En ole vielä ratkaissut laidan kuvapariongelmaa, mutta hieron älynystyröitäni paraikaa. Minä näin bussissa vain tyhjän selkänojan, mutta taitaa siinä ollakin pyöreä naama.
Vartiovuorostakin Olisi kiva kuulla jotain, esim. ovatko muut ratkaisseet sen suitsait vai oliko hankaluuksia?
20. Elva4.1.2019 klo 18:39
tuffalle Porist myös kiitokset.
21. Jondalar4.1.2019 klo 18:49
Armeijassa vartiossa olosta käytettiin tuota nimeä. Kuvapari on oikeasti kuvakolmikko..
22. Elva4.1.2019 klo 19:58
Jondalar, edelleen kiitoksia. Palasin taas pukertamaan ristikon pariin. Eiköhän se siitä.
23. Maija Kaisa4.1.2019 klo 20:20
Kiva ristikko, helpohko. Ihmettelen enää vaakunaa vasemmanpuoleisten harmaitten toisista kirjaimista pystyyn tulevaa sanaa. Vinkkejä viisailta?
24. Juho4.1.2019 klo 20:26
Maija Kaisa, Suur-Suomen puolelta löytynee.
25. Maija Kaisa4.1.2019 klo 20:31
Suurkiitos!! Olin mokannut alkukirjaimen, sieltähän se aukeni, kun virheen korjasi. Ja eikun kohti uusia ratkontaseikkailuja.
26. Elva4.1.2019 klo 20:40
Nyt on kaikki ruudut täynnä. En tajua miten en keksinyt sitä monikuvaista, kun kerran sana oli minulla valmiina. Mutta se ei ollut kirjoitettuna, johtuen kuulakärkikynänkäytöstäni. Vartiovuorosta olen hyvin ylpeä.
27. Jondalar4.1.2019 klo 20:58
Hyvä juttu Elva! Minäkin sain olla joulun 1968 vartiovuorossa Intiön kasarmilla Oulussa. Oli hyvät jouluruoat, eikä vihollinen hyökännyt. Keskiolut vapautettiin uudenvuoden yönä. Ristikoita ratkoin sotilaskodissa munkkikahvin virkistämänä. Morsetuksen opin niin, että vieläkin titatan mielessäni vaikka näkemiäni autojen rekisteritunnuksia.
28. Potter4.1.2019 klo 22:56
Jondalar, sama harrastus, eli tuo sähkötys on minullakin olut radioamatöörinä pitkään. Se on nyt kyllä jäänyt tietokoneen jalkoihin, mutta samoin titattelen edelleen usein näkemiäni sanoja.
29. Jiikoo5.1.2019 klo 00:28
Jondalar ja Potter, ase- ja harrasteveljet! Intiön 1.ErVK:sta ja hamssiharrastuksesta saattaisin kertoa yhtä ja toista minäkin, jo tuolta 1960-luvulta lähtien. Alan esineellistä rekvisiittaa lojuu yhä viereisellä pöydälläni, eikä laitteiden käyttöön oikeuttavaa lisenssiänikään ole kukaan tainnut vielä peruuttaa... Ehkäpä jätän enemmät kehuskelut kuitenkin toisiin yhteyksiin.
30. Jondalar5.1.2019 klo 04:43
Upeaa kuulla noin tuttua tekstiä. Sen verran voin kehaista, että minulle ojennettiin 1.ErVK:ssa ensimmäisen luokan sähköttäjän merkki komppanian parhaana. Katson tässä nuorten leijonien välierä-ottelua Vancouverista. Toisen erän jälkeen Suomi johtaa 5-1. Hyvältä näyttää.
31. Jiikoo5.1.2019 klo 11:33
Onnittelut näin 40+ vuotta jälkikäteen, Jondalar!

Sama pahviläpyskä minullakin; tosin en saanut sitä Oulussa vaan ollessani kesken palvelusaikani muualle komennettuna. Inttiä edeltäneen harrastustaustani ansiosta titaus oli minulle jo vanhastaan tuttua: onnistuin suorittamaan 60/60-sähkötystasot jo muutamaa vuotta ennen asevelvollisuusaikaani ja harrastuksen merkeissä nopeudet liikkuivat sittemmin useinkin hyvän matkaa toisella sadalla (selväkielisenä ja automaattiavaimella). Kun Tasavallan Sotaväessä sitten piti palata vanhan kunnon ”pumpun” käyttöön ja kirjoittaa salattua koodia paperille, tuli 120:n kokeessa otossa pari pummia liikaa eikä rannekaan taipunut enää ihan tuohon vaatimukseen. ”Satasen tasoistakin” onnistuin kuitenkin saamaan 3 vrk bonuslomaa kokelasaikana, vähän ennen kotiutusta.

Ristikossamme kysytty vartiovuoro ”kovat piipussa” iski kohdalleni kerran, Riihimäellä kevättalvella 1970. Lienen siis vuoden tai pari sinua nuorempaa ikäluokkaa (menin väkeen ”siviilikarkurina”).
32. Virkku5.1.2019 klo 12:01
Nautinnollisen leppeä ristikko lauantaiaamun iloksi. Verrattuna varsinkin edelliseen loistotekele. Vihjesaaren kaupunkia piti aika kauan etsiskellä, lopulta piti Ratkojista kurkata. Kyseisen saaren kaupunkiluettelosta googlesta en löytänyt. Päävihjekuva ja harmaat sanat hellyttäviä.
33. Leenanneli5.1.2019 klo 16:32
Tehty yhtä kirjainta vaille. Mytologinen ja raamatussa. Raamatussa tiedän, mut onko mytologinen sitten se mikä tulee. En tiedä.
34. Elva5.1.2019 klo 17:02
Leenanneli, kreikkalaisen mytologian prinsessa, jonka Zeuksen kanssa saama poika on mytologian suurimpia sankareita.
35. Leenanneli5.1.2019 klo 18:08
Elva, kiitos, niinpä tulikin.
36. Seitenvitonen5.1.2019 klo 18:28
Leenanneli,
Olisi kiva, kun kertoisit. mitä kohtaa ristikossa kysymyksesi koskee. Kun jälkeenpäinkin monet meistä seuraavat keskustelua, ei ole kiva, jos joutuu hakemaan kyseistä kohtaa. Muuten on keskustelu pysynyt ihan hyvänä. Ei ole kellään ollut tarvetta mollata kyselijöitä.
37. Elva5.1.2019 klo 19:56
Seitenvitonen,
Ei kai sellaista tapahdu, että kyselijöitä mollattaisi. Sehän veisi pohjan koko palstalta. Olen vielä melko noviisi ratkoja ja joudun paljon turvautumaan nettiin. Jollen sieltä saa apua, niin kyselen häpeilemättä. Jälkeenpäin saatan kylläkin häpeillä, jos kyseessä oli oma tyhmyys. Taas kun autan muita, on ongelmana, etten tiedä toivovatko he suurempaa apua vai vain pienen tönäisyn jonka voimin voi jatkaa pohdiskelua. Itse toivon yleensä vain vähäistä apua ja jollen silti pärjää pyydän lisää.
38. jaskari5.1.2019 klo 21:17
Vihje: Urheilusta? Pitkän puoleinen sana, mutta jotain mahtaa olla minulla pielessä.Vähän jos saisi apua, niin olisi valmis.
39. Maija5.1.2019 klo 21:18
Onko kaikille muille ihan iisi tuo oikeassa ylänurkassa oleva elukka näppäimistön kimpussa? Jotain olen kai sählännyt poikittaisissa? Help me...
40. Maija5.1.2019 klo 21:27
jaskari 38, Esim. Esayahin saavutus...
41. Masa I5.1.2019 klo 21:51
Morjens !
Mikään helppo ollu.
42. Rampe5.1.2019 klo 21:51
Maija,
kun tuo elukka on paikalla, eivät toiset elukat hypi pöydällä.
43. Artsi6.1.2019 klo 09:20
Ristikko muuten ratkaistu, mutta jäin miettimään oikean ylälaidan ratkaisua. Siellä vihjesana TUNNE josta saan järkevän yhdyssanan, mutta loppuosa ihmetyttää? Eli jääkö tyhjiä? Risteävästä urheilusta ja kissakuvasta tulee järkevät ratkaisut?
44. Juho6.1.2019 klo 09:33
Artsi, sen tunne-sanan jälkeen on oma vihjeensä sille sanalle, joka leikkaa urheilusta ja kissa-hiiri leikistä tulevia sanoja.
45. Artsi6.1.2019 klo 09:47
Juho, kiitos. Olen tainnut mustekynällä vahvistaa kyseisen vihjeen ja luulin sitä vokaaliksi. Kiva ristikko, hyvää talvista ulkoilupäivää kaikille.
46. kaplas6.1.2019 klo 10:22
Elva, pieni tönäisy hyvä taktiikka.
Se onkin sitten taidelaji. Suora vastaushan tietysti pannassa..
47. XY6.1.2019 klo 16:32
Eikö kellään ole vaikeuksia vasemman laidan FINin ja OPPILAITOKSEN välissä olevan kuvan kanssa? Omassa lehdessä vielä kovin haalea kuva. Avitusta anelen! Muuten kyllä helpohkolta tuntui.
48. Potter6.1.2019 klo 16:39
XY, se muodostuu kolmesta kuvasta, ja / on eka. No tuosta ei taida olla paljon apua.
49. Juho6.1.2019 klo 16:48
XY, siinä keskimmäisessä kuvassa taitaa ropo tipahtaa sotahuutoväen pataan.
50. Rampe6.1.2019 klo 16:56
Eikö siinä ole Yhdysvaltain kartta?
51. kapa6.1.2019 klo 17:12
Rampe, on.
52. Elva6.1.2019 klo 17:27
XY, Juho, kapa,
Kannattaisi käydä läpi aikaisempia kommentteja, esim. 14,16, 21 ja 26. Niiden avulla pääsis jo hyvän matkaa eteenpäin.
53. Jondalar6.1.2019 klo 17:28
Ja kolmannessa kuvassa näkyy osa numerosta.
54. XY6.1.2019 klo 18:05
Kiitos, ihanat ihmiset, avusta! Jo selkisi, jälkeenpäin vasta ihmettelee, mikseivät omat hoksottimet toimineet.
55. Juho6.1.2019 klo 18:06
Kyllä näen lopulta sen karttana, kuusen puolikas ja kauttaviiva. Kolmesta elementistä saan kaksiosaisen
yhdyssanan. Kiitos kun avasitte silmäni Rampe ja Kapa.
56. Jiikoo6.1.2019 klo 20:08
Minäkin näin ratkoessani eräänlaisen joulupataviritelmän tajuamatta sitä ansaksi – kaikki ratkaisusanat tuntuivat kelvollisilta ja lähes mielekkään rajoissa olevilta. Kun nyt luin tätä kommenttiketjua, tajusin menneeni halpaan ja jouduin korjaamaan kolmea kirjainta. Kiitokset teille kaikille, joiden hoksottimet toimivat paremmin!
57. Elva6.1.2019 klo 21:32
Minulta taas kului aikaa siihen, että etsin viivan kohdalta jokea Kanadassa.
58. jaskari7.1.2019 klo 15:42
Maija, kiitos. Kyllä siihen kysymääni "urheilusta"-vihjeestä tuli aivan käypä pitkä sepustus, kun tarkkaan katsoi ja selvitteli sitä
59. Kirsikka9.1.2019 klo 09:49
Jihuu, helpoin ikinä, kahdessa tunnissa valmis, ennätys!
60. epätietoinen 201912.1.2019 klo 09:36
Oikea alakulma jumissa" kasetin" tai kirjeen näköinen -neljä pystyyn ei vaan avaudu?
61. kapa12.1.2019 klo 12:50
epätietoinen 2019, sitä ei ole vielä avattu...
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *