KESKUSTELUT > RISTIKOT > SK 30/2021

9773. SK 30/2021

Elva29.7.2021 klo 20:51
Juha Neitolalta on erinomainen piilis, joka teetätti kohtuullisesti työtä. Viimeisinä ratkesivat vs 16 sekä ps 13, joka todellakin otti oman aikansa. Nautittavaa ratkomista.

Ristikko on kaksitähtinen Mirja Pihlajamäki, jonka laadintoja olen ratkonut ennenkin. Minulle hänen väritetyt sanansa ovat aina tuottaneet ongelmia, ja niin myös tällä kerralla. Kolme pientä aluetta on vielä ratkomatta, mutta en ole edes varma avain-sanasta. Ratkonta siirtyy nyt muiden menojen takia tuonnemmaksi, mutta periksi ei anneta.
2. Elva30.7.2021 klo 00:07
Palasin kotiin hyväntuulisena ja niin ristikonkin ongelmat ratkesivat vauhdilla. Nyt on valmis, enkä edelleenkään tiedä mikä avainsana on, tai onko edes sellaista.
3. Heppu31.7.2021 klo 12:48
Tämä on utuinen ristikko. Assosiaatiot pääkuvasta monet todella etäisiä, jos edes mitenkään assosiaatioita. Useat keltaiset olisivat yhtä hyvin voineet olla vihjeettömiä. Muutoin sain punnerrettua mutta rukkaan yhdistettyjä alue vielä hakusessa. Outouttaan minulle selvästi kakkosta pahempi.
4. Pike31.7.2021 klo 14:07
En ole ikinä pitänyt Pihlajamäen ristikoista - niinpä en tästäkään. Kuvitystyylinsä on lapsellinen ja assosiaatioilla pelaaminen typerää ajanhukkaa.

Sen sijaan Neitolan piilis oli herkullinen - taas kerran. Ps 13 ja 11 -vihjeet olivat nerokkaita.
5. Siru31.7.2021 klo 15:26
Ihan kiva ristikko, tykkäsin! Kyllä se assosiaatio löytyy kaikkiin keltaisiin, jos on oikea avainsana hallussa!
6. Heppu31.7.2021 klo 17:03
Sain sen rukkaan yhdistetyt kuntoon mutta kyllä pysyivät assosiaatiot himmeinä. Voin kuvitella yhden sanan joka voisi toimia avainsanana, mutta himmeänä pidän silti.
7. Elva31.7.2021 klo 17:39
Minulla on kaksi vaihtoehtoa avainsanaksi. Kummatkin ontuu vähän eri sanoissa. Lisäksi on eräs keltainen sana, jossa on kaksi mielestäni yhtä hyvää vaihtoehtoa (yhden kirjaimen erolla) kumpaankin avainsanaani. Mielenkiintoista aikanaan nähdä kumman laatija on valinnut.
8. Tarhuri31.7.2021 klo 19:56
Ristikko erinomainen kahden tähden ristikko. Keltaiset osat täysin loogisia, kun hoksaa idean
Piilosanat aina nautinnollisia. Ihailen laatijoiden taitoa.
9. Elva31.7.2021 klo 22:04
Kun nyt kunnolla paneuduin asiaan, niin minullekin välähti keltaisten sanojen idea. Todellakin, johdonmukaisia ovat.
10. Yussuf1.8.2021 klo 21:54
Pahkeinen. Ei ollut ärkkäreillä eikä marketin hyllyssä tänään enää SK:ä. Ollaan ilman sitten.
11. Info1.8.2021 klo 22:04
Eikö sinulla ole käytettävissä kirjaston tarjoamaa etälukua eMagz kautta? Suurella tai jopa suurimmalla osalla suomalaista on mahdollisuus lukea SK ilmaiseksi.
12. Yussuf1.8.2021 klo 22:55
Lainaus: 11. Info 1.8.2021 klo 22:04
Eikö sinulla ole käytettävissä kirjaston tarjoamaa etälukua eMagz kautta? Suurella tai jopa suurimmalla osalla suomalaista on mahdollisuus lukea SK ilmaiseksi.

Oho. En tiennyt. Nyt on. Kiitos!
13. PM2.8.2021 klo 23:14
Kumpainenkin tehtävä vaati ratketakseen useampia istuntoja. Piilosanan paras vihje oli vs1 ilman muuta, se ja vastaussana erottuivat edukseen muista. Hankalin kohta oli - ja on edelleen - vs2, jossa lopulta taivuin lähdetietoja katsomaan. Vastaussanan löysin, vihjeen loppuosaa en vieläkään ymmärrä. Neitolan piilosanojen, vaikka ne ovat enimmäkseen nautinnollisia ratkoa, loistoa himmentää hyvin pitkälle detaljien syövereihin meno, kuten tässä juuri vs2 jopa kahdella aivan eri alalla. Jos joku on tämän onnistunut ratkomaan ilman tietolähteitä, nostan hattua!
Ristikko oli mielestäni vaikeampi kuin kaksitähtinen. Ratkonnan edetessä pääkuvan ideakin aukeni ja on hyvin selkeä. Hankalin kohta, jonka sain ratkotuksi vasta lopussa, oli ´rukkaan yhdistettyjen´ alue. Jouduin myös tässä turvautumaan tietolähteisiin selvittääkseni ´keltaisen pojan´, sen piilokirjaimen ratkomiseen ei risteävistäkään ollut apua.
14. Anna-Liisa3.8.2021 klo 11:11
PM, mitä tarkoitat, vs kakkosta ei ollut. Tarkoitiko ehkä vs ysiä? Vihje oli aivan mahtava, nerokas ja monivivahteinen.
Ja päivänselvä joka osaltaan, kun sen vihdoin keksin.
15. Elva3.8.2021 klo 12:16
PM, jos taas tarkoitat vs 8, niin se on mielestäni myös erinomainen vihje, jota jouduin miettimään pitkän tovin.
16. PM3.8.2021 klo 12:44
Anna-Liisa & Elva, kiitos tarkkuudesta ja kirjoitusvirheeni esiintuomisesta. Viestissäni (13) piti olla vs8 eikä vs2.
Vs9 oli aivan ok kaikin puolin.

Vastausajan päätyttyä kävisin mieluusti tarkemman keskustelun vs8:sta.
17. Anna-Liisa3.8.2021 klo 14:08
Vs 8 oli myös mahtava vihje, ja ratkaisu oli
hauska ja ihan looginen. Tietolähdettä kyllä käytin.
18. Yussuf3.8.2021 klo 16:50
Pidin kovasti vs8:sta. Hedelmä piti etsiä tietolähteestä mutta tällaiselle pienten lasten isälle nimi irtosi heti.
19. Tuikku3.8.2021 klo 17:30
Piilosana vs 8 vihjeen alkuosan varmistus tietolähteestä, loppuosa vain päättelemällä. Ratkaisu varmasti oikea! Mahtavan haastava piilis, kiitos Neitola.
20. Ninni4.8.2021 klo 21:55
Mistä tämän ristikon ns.avainsana sitten muodostuu, kun en ole tämmöisiä ristikoita ennen ratkonut. Minulle tässä puuttuu tietty logiikka ja esimerkiksi "siinä tiimalasi" ja koirakuvat eivät auenneet!
21. Elva4.8.2021 klo 23:09
Ninni, ristikon vastausaikaa on vielä jäljellä vuorokausi, joten vasta aikaisintaan ylihuomenna 6 elokuuta, voidaan vastata kysymyksiisi.
22. Ninni5.8.2021 klo 17:23
Ratkaisin ristikko-ongelman itse; ratkaisu on lähtenyt netin kautta toimitukseen!
23. Pike6.8.2021 klo 08:08
Ninni, miksi herrantähden sitten kyselet täällä?
24. Elva6.8.2021 klo 14:00
Vihje oli NIITÄ PIDETÄÄN ja minulle muodostui KESTI, jonka jälkeisessä ruudussa oli pelkkä kysymysmerkki. Tulkintani mukaan vihje viittaa pluraaliin ja ratkaisuhan on yksikkömuoto. Kesti-sanahan yleensä on monikossa, enkä myöskään tajua kysymysmerkkiä. Osaisiko joku viisaampi kertoa mikä olisi selitys?

Minähän tajusin avainsanan vasta kun ristikkoni oli valmiina, joten jouduin ratkomaan 14 sanaa ilman vihjeitä. Oma häpeänihän tämä oli, varsinkin kun kuvasta lähti nuoli verbiin joka on suora vastine avainsana-substantiiville.

Loppujen lopuksi pidin paljon ristikosta ja piirroksista sekä varsinkin avainsana-ideasta (vaikkakin vähän myöhässä). Diversiteetti tuo piristystä ristikkomaailmaan!
25. PM6.8.2021 klo 14:36
Elva (24), niitä pidetään viittaa sanaan KESTI, eli pidetään kestit.
Kysymysmerkki väärinpäin piirrettynä seuraavassa ruudussa tarkoittaa vihjettä pääkuvasta. Ko. ruudusta alkaa vain yksi sana, joten siihen ruutuun ei ole muuta sisältöä. Tämä on esiintynyt Pihlajamäen laatimissa ristikoissa ennenkin.
26. Elva6.8.2021 klo 14:56
Kiitos PM. Kysymysmerkki on kyllä mielestäni oikein päin :)
27. PM6.8.2021 klo 15:04
Piilosanan vs8 jäi ymmärtämättä ratkoessani. Vastaussanaksi alkoi risteävien avulla muotoutua ?E?INOMAISET. Kahden piilokirjaimen puuttuessa jouduin turvautumaan tietolähteisiin, joista selvisi raamatun henkilö Efraim sekä päärynämelonin lajike pepino. Siispä PEPINOMAISET. Mitenkähän vaimovainaja liittyy asiaan ja missähän on vihjeen piilosanamainen osa jäivät ymmärtämättä. Kenen vaimo? Yritin myös etsiä vaimoa nimeltään PEPI tai PEPPI, mutta en löytänyt. Alkoi myös harmittaa omien tietojen puutteellisuus ja vihjeiden detaljisuus. Olenko tässä ollut jotenkin väärillä jäljillä, moni ratkoja piti vihjeestä.
28. eol6.8.2021 klo 15:49
PM, kyseessä on Peppi Pitkätossun isä Efraim, joka oli mm. merikapteeni. Pepin äiti sen sijaan oli kuollut. Piilosanamaisesta vihjeosuudesta saadaan siten "Pepin omaiset". Ratkaisusana taas on "pepinomaiset", eli pepino-hedelmän kaltaiset.
29. Tuikku6.8.2021 klo 20:17
Piilosana vs8 piti vihjeestä viimeisenä ennen vastauksen lähettämistä vielä Googlen avulla varmistaa Peppi Pitkätossun äidin kohtalo. Tässä koko litania: Peppilotta Sikuriina Rullakartiina Kissanminttu Efraimintytär Pitkätossu. Äiti enkelinä taivaassa, isä Efraim merikapteeni jne
30. Yussuf6.8.2021 klo 21:07
Minullekin NIITÄ PIDETÄÄN = KESTI oli pitkään ongelma koska hain monikkoa. Lopulta survoin yksikön, kävi miten tahansa.
31. Yussuf6.8.2021 klo 21:12
Vielä: tykkään kovasti Pihlajamäen ristikoista. Kuvitustyyli on ihana. Vaikka sama kuva toistuu, sitä ei ole kopioitu vaan piirretty uudelleen. Arvostan. Avainsanat ovat toisinaan ylihankalia keksiä.
32. PM6.8.2021 klo 21:12
Kiitos eol (28), minulle uutta tietoa kaikki tuo kuten myös Tuikun täydennys. Tekemäni hautkaan eivät johtaneet oikealle tielle.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *