KESKUSTELUT > RISTIKOT > SK 18/2018

9673. SK 18/2018

HHS4.5.2018 klo 11:06
Brigitta Kalpa kolme tähteä!!
2. joskus4.5.2018 klo 17:07
Oli työläs; siis hyvä hyvin vaikea ristikko. Nuo kirjaimien poisjätöt runsaasti toistuvina jonkin verran kiusaavat, mutta toisaalta runsaasti hyviä ja ovelia vihjeitä.
3. O4.5.2018 klo 21:57
Voi mahoton, jotta oli vaikea ristikko. Tästä laatijasta on tullut yksi lempilaatijoistani. Uskomattoman upeita oivalluksia ja paljon.
Yksi parhaista vihjeistä on pääkuvan alla oleva sana vaakaan (9).

Kiitos Brigitta Kalpa!
4. KJ6.5.2018 klo 08:03
Brigitta K:n ristikoiden kanssa minulla on ollut vaikeuksia päästä ns. samalla aaltopituudelle. Tätä ristikkoa ennen ratkoin yhden hänen laatimansa ristikon hieman väärin. Tällä kertaa uskon ratkoneeni oikein. Yksi vihje jäi mietityttämään.

Myös Pertti Oskalan piilosanatehtävä oli mainio ja siinäkin oli eräiden vihjeiden kanssa miettimistä.
5. Siru7.5.2018 klo 14:11
Kylläpä kangertaa tuo pääkuvan alle tuleva 9-kirjaiminen vaakasana. 2 ensimmäistä ja kaksi viimeistä kirjainta lienee paikallaan, mutta viisi keskimmäistä hyvin epävarmoja! Mahtaako tulokseksi tulla ihan järkevä sana?
6. joskus7.5.2018 klo 14:50
Kyllä tulee. Jos alku on oikein, en uskalla vihjata mitään. Vihje on aivan nappi!
7. Saarivaari7.5.2018 klo 14:51
Siru, tulee järkevä sana.
8. KJ7.5.2018 klo 18:34
Ihan järkevät sanat kaikkiin vihjeisiin sain minäkin. Selvitin 6.5.2018 klo 08:03 yhden epäselväksi jääneen vihjeen. Kyseessä oli asia, joka oli itselleni ennestään outo, mutta löysin selityksen netistä.
9. HHS11.5.2018 klo 17:08
Tuli valmiiksi vasta tänään n. klo 15.52!!! Oli todella vaikea, mutta oli myös hienoja ja nerokkaita vihjeitä! Laitoin kommentin äsken erehdyksessä vuoden 2012 SK 18-numeroon!! Joku oli muistellut kuuden vuoden takaista ristikkoa!!!!’
10. Siru15.5.2018 klo 08:16
Nyt kun tämän ristikon palautusaika on umpeutunut, voisiko saada hyvän vihjeen pääkuvan alle tulevaan 9-kirjaimiseen sanaan. En vaan millään keksi enkä malttaisi odottaa ratkaisun ilmestymiseen saakka! Mikä siis johtaa suurimmassa osavaltiossa?
11. Jukkis15.5.2018 klo 09:05
ALAVIESKA
12. KJ15.5.2018 klo 09:35
Kyseessä on piilistyylinen vihje, jossa sana laitetaan toisen sanan sisään. Tässä siis johtaa = VIE sijoitetaan suurimman (USA:n) osavaltion ALASKA sisään. ALA+VIE+SKA.

Piilistyyliset vihjeet ovat hauskoja.
13. Siru15.5.2018 klo 09:53
No nyt selvisi, tosi hyvä vihje. Alaskaa yritin minäkin ratkaisuun sovittaa, mutta enpä ihan keksinyt! Nyt sain rauhan pähkäilyilleni! Kiitos!
14. TU15.5.2018 klo 21:45
Lounaiskulma selvä ja hajanaisia sanakokoontumia hieman, siellä ja täällä. Innostaa, kun sain sen lounaan!
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *