KESKUSTELUT > RISTIKOT > RISTIKKO SM 2018

9521. Ristikko SM 2018

Eki23.1.2018 klo 13:02
Tänään se on julkistettu kunnolla myös IS:ssä. Ristikko SM 2018 alkaa 5.2.
2. Ritu29.1.2018 klo 19:29
Jokohan Team Katalin on juoninut selkämme takana ja virittänyt kaikki kolme ensimmäistä loukkuaan siihen kuntoon, että niin pientä kuin vähän isompaakin ratkojaa viedään kuin pässiä narussa?
3. Eki2.2.2018 klo 23:05
Ritun spekulointeihin ei tässä vaiheessa kummemmin vastailla.

Kisan suojelija selviää viikonlopun lehden haastattelussa. Ja itse kisa alkaa siis maanantaina.
4. Pr3.2.2018 klo 16:48
Olipa kiva huomata että IS digiarkistosta löytyy sekä 2013 että 2015 tehtävät, ainakin alkuerät. Varmaan sitten jatkovaiheetkin. Täytyy ottaa vähän tuntumaa.
5. Eki5.2.2018 klo 07:07
Nyt sitä saa! Olkoon taisto rehti!
6. Saarivaari5.2.2018 klo 07:44
Voiko vastata digilehdestä tulostetulla ristikolla?
7. Eki5.2.2018 klo 07:46
Toki.
8. Pr5.2.2018 klo 10:06
Mustesuihkutulostimella tulostettu, A4-kokoon skaalattu ristikko oli ratkottavissa ilman suurennuslasia, vaikka jotkin kuvavihjeet selvisivätkin vasta vähitellen. Ja ainahan digiristikkoa voi zoomailla tarvitteessa. Ainakin yhden kovisvisjeen löysin!
9. Tarja5.2.2018 klo 14:32
Olipa hauska 1. alkuerä. Kyllä nyt eräs nimimerkki täällä on varmaan otettu, kun on päässyt pääkuvan aiheeksi ;)
10. Clas5.2.2018 klo 15:02
Samaa ajattelin, että kuinkahan ego kestää;-)
11. Joutilas5.2.2018 klo 16:35
Tarja ja Clas,tarkkaan ottaen ei ole päässyt kuin 1/4 ko. nikistä. Ehkä hän nyt poistaa 3/4 epäolennaisena. Tai sitten se 3/4:kin on hyvin olennainen tässä tapauksessa. Saapas nähdä raottaako hän salaisuuden verhoa?
12. Jiikoo5.2.2018 klo 16:54
Vaikka tämä alkuerien lähtötaso ei järin vaikea ollutkaan, niin kumia tarvittiin ja aikaakin paloi kolmisen varttia. Onneksi ei sentään netin syövereihin tarvinnut uppoutua (muuten kuin jälkikäteen varmistusmielessä), vaikka sanavarastonikin kahdella ennenkuulumattomuudella karttuikin. Välieriin pääsystä on minun tasollani turha haaveilla, mutta ainakin toisen alkuerän sisältävä IS-numero pitänee vielä ostaa.

Laatijatiimi oli tehnyt kelpo työtä, kiitos!
13. Tarja5.2.2018 klo 17:03
Joutilas, kyllä minun silmiini tuo kirjain on iso, tarkkaan ottaen 5,5 cm korkea.
14. Lars5.2.2018 klo 18:00
35 minuuttia plus muutama minuutti kun piti myös yksi sana tarkistaa hakukoneelta. Mukavia pikku kompia jotta ei säästy kumittamiselta. Pitäis mennä läpi, nyt jo kuoressa, huomenna postiin...
15. Clas5.2.2018 klo 18:05
15 min.
16. iso S5.2.2018 klo 18:38
Ei aavistustakaan keneen täälllä viittaillaan. Mielestäni minä puolestani olen sitä mieltä että pääkuva oli turhan pieni, kun kerran tilaa oli varattu enemmänkin. Siitä huolimatta taitaa olla paras pääkuva minkä olen koskaan nähnyt! Laatijatiimi on toki ennenkin tehnyt hyvää työtä, mutta nyt he kruunasivat uransa. Toivottavasti eivät eksy aiheesta jatkossa...
17. Clas5.2.2018 klo 18:44
No nippa nappa kesti.
18. O5.2.2018 klo 20:11
16. :D
19. Joutilas5.2.2018 klo 21:29
Kyllä minä Tarja sinun mittaukseen uskon ja luotan ihan täysin,mutta mikäli viittasit nikkiin "iso S",niin tarkasti ottaen ristikon kuvasta puuttuu etusana "iso",minkä tarpeellisuuden tai tarpeettomuuden omassa nikissään tietänee vain "iso S" itse,kun pelkkä S olisi jo itsenään iso. Menipäs tämä nyt minulta saivarteluksi. Anteeksi.
20. Heljä-Maija5.2.2018 klo 23:36
Jatkanpa minäkin tätä hauskaa saivartelua :) Ristikoissa esiintyy joskus vihje ABC ( ei abc), ja vastaussana on ISOT. Eikös näin ollen tämä edellä mainittu vihje kolahda ihan kohdilleen!
21. Matti5.2.2018 klo 23:49
Kerran oli vihje LDE, ja vastaus Isolde. Toisen kerran taas EE, suureet. Hauskaa.
22. Jaska6.2.2018 klo 00:17
Tonillakin oli iso S. Ja muita isoja.
23. iso S6.2.2018 klo 10:14
Tarjoan ilmaiseksi kakkoserää varten vihjeen BCDa, jonka ratkaisuksi janoan sanaa isota. Aiemmin sen kikkavihjeenä on joskus ollut TA, muistaakseni ei kisaristikossa.

Nikkini ei ole sattuman satoa vaan siihen kätkeytyy tietty kananaivoinen, tai tässä tapauksessa pikemminkin kukonaivoinen logiikka. Henkilökohtaisiin fyysisiin ulottuvuuksiin tai järjen määrään siinä ei viitata. Enempää en sitä avaa. Pidettäköön se pienen piirin salaisuutena joka ei aiheuta laajemmille kansalaispiireille vaaraa eikä toimenpiteitä.
24. Matti6.2.2018 klo 16:35
Osui ja upposi.
25. Matts6.2.2018 klo 21:56
2. alkuerän pääkuva onkin helppo arvata;-).
26. Ratkoja7.2.2018 klo 12:07
Hei! Saan oman lehteni vasta viikonloppuna. Kertokaapa, koska palautuspäivä on?
27. Heljä-Maija7.2.2018 klo 12:25
Postitettava viimeistään maanantaina 12.2. joten hyvin ehdit mukaan!
28. Ratkoja7.2.2018 klo 12:48
Huh, kiitos!
29. Eki10.2.2018 klo 09:30
IS päätti vielä antaa mahdollisuuden yrittää.

https://www.is.fi/viihde/art-2000005560481.html
30. Lars10.2.2018 klo 10:10
Lähetetty ja odotellaan nimilistaa jonka ilmestymisaikaa en ole löytänyt. Eli koska oikea ratkaisu ja jatkoonpäässeet julkaistaan?
31. Eki10.2.2018 klo 10:22
Toisen alkuerän yhteydessä 5.3.
32. Tapio11.2.2018 klo 15:08
Ihmettelin, miksi tuo uusi mahdollisuus oli pehmis - eihän pehmis toimi kunnon karsijana. Tabletilla en pystynyt varmaankaan yhtä nopeasti ratkomaan kuin Clas, mutta täysin läpikirjoitettava se oli.

En lähetä ratkaisua, sillä kilpailuihin taitoni ei riitä.
33. JT11.2.2018 klo 15:12
Karsintaristikoita on kolme. Eiköhän se viimeinen viimeistään ole tarpeeksi vaikea.
34. Eki11.2.2018 klo 15:13
Tapio, me olemme järjestäneet SM-kisoja Iltiksen kanssa vuodesta 1993. Tämä uusi mahdollisuus on sama ristikko, joka julkaistiin Iltiksessä 5.2. eli se virallinen alkuerä numero 1. En kuitenkaan ala luetella syitä, miksi eka ristikko on pehmistasoa. Luulisi niiden olevan selviä kertomattakin.
35. Tapio11.2.2018 klo 16:32
Pehmikseen voi tulla todella paljon vastauksia, miksi pehmistaso ei minusta ollut itsestäänselvyys. Oletin lähtötasoksi ainakin alemman tason kovista.
36. Lars11.2.2018 klo 16:40
Tapio, kun pehmikseen tulee todella paljon vastauksia, olisiko siitä seurauksena että 5.3. Ilta-Sanomia myydään todella paljon kun halutaan katsoa pääsikö jatkoon ja onnistuuko seuraavan tason ristikon ratkonta. Bisnes is bisnes you know :)
37. O11.2.2018 klo 16:46
Tapio 35.
Ajattele niin, että mahdollisimman moni pääsee yrittämään. Heistä voi osa voi aloittaa jopa uuden harrastuksen.
Mukaan vaan kaikki yrittämään!
38. Rampe11.2.2018 klo 16:49
Tapio, mukaan vain. Nyt pääset postimerkin ja kuoren hinnalla. 5.3 löydät nimesi lehdestä, jos se on kirjastossa.
39. Tapio11.2.2018 klo 16:57
Ristikko meni jo bittiroskikseen eikä piirrosohjelmassa ole palautusmahdollisuutta. Minulla ei ole nyt tulostinta käytettävissä, kun en ole kotona, joten en olisi voinut ristikkoa tulostaakaaan ainakaann kovin näppärästi. Kirjastoon ei tule Iltistä.
40. Jaska11.2.2018 klo 17:13
Tiukasti tulkiten läpikirjoitettavassa ristikossa ei yhtään ratkaisusanaa sanaa saa yhtään miettiä. Kynä (tai Tapiolla tabletin näppäimistö) ei seisahdu hetkeksikään. Jotta se olisi mahdollista, pitää ratkaisusanaa kirjoitettaessa samalla havainnoida lähivihjeitä. Löysemmässä tulkinnassa vihjeen lukemisen ja ratkaisusanan kirjoittamisen välillä saa olla muutaman sekunnin tauko. Oletan Tapion pitäneen sellaisia pausseja useampiakin.
41. Aina osallistunut11.2.2018 klo 17:15
Minulta meinasi jäädä koko kisa huomaamatta, onneksi satuin selailemaan IS:n sivuja netissä tänään iltapäivällä. Sitten tulostin ei halunnut toimia, vasta kun lähetin ristikon s-postiini, sain sen sieltä tulostettua. 30 min. niin valmis. Seur. kisaan, jos olen mukana, ostan oikean lehden, oli niin pientä printtiä tämä tulostettu.
42. Tapio11.2.2018 klo 17:28
Jaskalle. Jouduin toki pitämään pikku taukoja. Kynällähän minäkin kirjoittelin, mutta näytölle kirjoittelu on hieman hitaampaa kuin paperille (ja jälki on rumempaa, mutta kirkkaan värin takia paljon erottuvampaa kuin paperilla). Parasta se kun ristikkoa. voi välillä suurentaa eikä tarvitse tihrustella pienen präntin kanssa.
43. pelaaja11.2.2018 klo 18:02
Aplodit IS:lle tuosta 'uudesta mahdollisuudesta'! Nyt minäkin ehdin mukaan haastamaan parit Juhat ja eräät muut....
Minulla tulostus oli ihan ns. näkemisen arvoinen mutta pidin varuilta IS:n sivua auki ratkonnan ajan, kun ristikkoa siinä saattoi halutessaan suurentaa.
44. Pr11.2.2018 klo 20:47
Kolmen edellisen kisan alkueräristikot on käyty läpi. 3-vaihteen tehtävät varsinkin olivat melkoisia mestariluomuksia. Paljonhan niitä on täälläkin kommentoitu. Todetkaa vaikka itse, ensimmäiset erät ja jatkoaikataulu löytyvät kultakin vuodelta helmikuun ensimmäiseltä maanantailta. Valitettavasti kauemmas historiaan ei IS digiarkisto ulotu.
45. iso S13.2.2018 klo 11:08
Haluatteko tietää miltä Team Katalin näyttää?

https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/originals/b7/ 85/7e/b7857ef8ebd11351e4e24d708ff64c13.jpg

No, haluaminen on halpaa, mutta aina ei saa mitä haluaa. Tämä on hyvä pitää mielessä kisan edetessä...
46. Ritu13.2.2018 klo 11:32
isoS, tuon nähtyäni helpotti, että se vähä mitä ymmärsin, niin kuvan vasemmassa ylälaidassa luki teksti: gold series. Niin tuo koskettanee vain kultaisen sarjan painijoita. Luojan kiitos mulla ei oie sinne asiaa... ;)
47. Ritu13.2.2018 klo 12:34
Mainittakoon täälläkin, että tämän vuoden SM ristikkokisojen suojelija Matti Rönkä on huomenna Susanna Laineen haastatteluparina Puoli seitsemän-ohjelmassa.
Nähtäväksi jää, irtoaako pari mainossanaa kisoista tässä vapaamuotoisemmassa ohjelmassa, kun valtakunnallisista uutisista on toistaiseksi jäänyt väliin :).
48. Johanna L.15.2.2018 klo 23:25
No nyt harmittaa kuin pientä oravaa, minulta on mennyt kokonaan ohi eka kisaristikko:(
49. Pr5.3.2018 klo 12:03
TOINEN ALKUERÄ. Mielestäni melkoisen haastava. Reippaasti vaikeampi kuin 3 edellisen kisan vastaavat. Taustalla on tallentimesta ehtinyt melkein kokonaan tulla viimeöinen Oscargaala. Enkä sitä kunnolla edes pystynyt seuraamaan, kun ristikko takusi. Kyllä sen valmiiksi sain, mutta mahtaakohan seuraavaa uskaltaa edes yrittää...
50. Johanna L.5.3.2018 klo 13:28
Koitin kepillä jäätä ja laitoin Ilta-Sanomille sähköpostitse ratkaisuni n. viikon myöhässä, mutta eipä sitä oltu otettu kisaan mukaan, kuten arvelinkin. Harmittaa niin paljon kun vajaa pari vuotta sitten päätin että osallistun mahdollisiin tuleviin kisoihin rakkaan äitini kunniaksi, äippä kun aina myös osallistui Ristikko SM -kisoihin. Ostin kuitenkin tänään Iltsikan, ja kokeilen omaksi iloksi että saanko ratkottua toisenkin alkueräristikon. Toivottavasti tulevaisuudessakin tulee SM-kisoja, että on mahdollisuus saada vielä lapa jäähän ja nimi lehteen :)
51. O5.3.2018 klo 13:57
Pr 49.
Pesaan jälleen kolmea ensimmäistä lausetta, sekä viimeistä...
52. iso S5.3.2018 klo 15:12
Jos Döbeln eläisi, tämän jälkeen hänellä riittäisi kisaajien joukossa aukkoja katseltavaksi. Siltä ainakin tuntuu, kun totean kolme mahdolista pointtia.

1: Kakkoserään oli ladattu kireyttä tavallista enemmän.
2. Kalkkeutumiseni on edennyt nopeammin kuin luulin.
3. Sekä että!

Ratkoessani olin kuulevinani oudon sävelen, joka tuli ihan nuotin vierestä. Äkkiä tajusin: sehän taitaa olla minun joutsenlauluni! Täyteen kuitenkin tuli, saa nähdä onko nimi toisen kerran lehdessä. Sitä ja mahdollista kolmatta kertaa puntit tutisten odottelen ja esitän optimistisen arvauksen. Tämän erän jälkeen tilanne on kuin kevyellä ratsuväkiprikaatilla ennen Balaclavan taistelua, jäljellä on ne 600 urhoollista..
53. Tuomas L.5.3.2018 klo 15:27
Jos tehtävä tuntuu vaikealta, niin voin lohduttaa, että ei se ollut takavuosien mestarille ja kolminkertaiselle finalistillekaan mikään läpihuutojuttu. Täyteen kuitenkin tuli ja varsin tyydyttävässä ajassa.

Jatkajien listassa kahden nimen puuttuminen herätti huomion. Seppo Rosenberg ja Heikki Viinikainen tuskin putosivat väärän ratkaisun takia, vaan todennäköisesti ovat jättäneet kisaamisen vapaaehtoisesti, kuten vanha mestari Pekka Harnekin. Ensimmäisistä kisoista lähtien mukana olleista jäljellä on siis enää Riitta Rustari.
54. Tuomas L.5.3.2018 klo 16:02
Anteeksi, sattui muistivirhe: Veikko Sonninen on toki ollut mukana kaikissa kisoissa ja on mukana nytkin. Näitä "ikikisaajia" on siis vielä kaksi.
55. Saarivaari5.3.2018 klo 16:25
Ensisilmäilyllä iski toivottomuus, toisella oivalsin laatijatiimin ovelan nerokkuuden. Alle kaksi tuntia meni - oikein vai väärin, perästä kuulunee.
56. Matts5.3.2018 klo 17:39
25. Matts Lainaa6.2.2018 klo 21:56
2. alkuerän pääkuva onkin helppo arvata;-).

Niinkuin olikin;-)
57. Täyttelijä5.3.2018 klo 18:02
Olipahan hieno ristikko! Ei älyttömän vaikea mutta ratkojaa testattiin monella tavalla.
58. Kasperi5.3.2018 klo 18:36
Kääk, lehti jäi ostamatta! Ilmestyyko printattava versio IS:n sivuilla ennen palautuspäivää?
59. pelaaja5.3.2018 klo 18:58
1. alkuerä. Olihan ensiyrittäjän tietysti mukava löytää lehdestä vahvistus omasta jatkomahdollisuudesta. Yllättävän paljon hylättyjä! Vaikka se siis olikin helppo ristikko, yksi piirros tms. jäi kaihertamaan, kun en oikein vissiin hahmottanut sitä. Ja nyt en löydä kopiotani, mihin ihmeeseen sen oikein tungin. Se ? on 4. rivi ylh. oikeassa reunassa se IVAR, jossa oli nuoli
60. Rampe5.3.2018 klo 19:05
Minulle tulivat kaikki Iso S:n mainitsemat kolme vaihtoehtoa mieleen. Yhä on muutama Ruutu täyttämättä, valitettavasti samassa läjässä. Joutsenlaulu soi korvissani.
61. pelaaja5.3.2018 klo 19:06
Hups, jotain poistui tekstistäni eli ainakin, että silmäni muistavat siinä nähneensä "jotain pyöreää". Ja että tahtoisin silti tietää että mitä siinä oikein oli?
62. Clas5.3.2018 klo 19:11
Oliko se kuningas- vai kuningatarnappula jonka edessä oli - ja takana nuoli vasemmalle.
eli sagninukIVAR
63. pelaaja5.3.2018 klo 19:14
Ok. Se varmaan sopiikin muistamaani "pyöreään". Kits.
64. Eki5.3.2018 klo 19:15
Kasperi. Tuskinpa tulee printtiversiota. Lehteähän vielä saa. Asutko korvessa?
65. JT5.3.2018 klo 20:15
Voihan nettilehden ostaa vaikka saman tien ja tulostaa sitä kautta, jos tulostin vaan löytyy.
66. Ritu5.3.2018 klo 20:31
Kasperille tiedoks, että toki lehteä voi käydä kysymässä kaupoista, kahviloista, huoltoasemilta vielä seuraavinakin päivinä. Jos liikkeeseen on jäänyt myymättömiä kappaleita, niin noita palautellaan takaisin yleensä vasta seuraavan viikonlopun jälkeen. Hyvällä onnella siis saattaapi vielä saadakin.
67. Joutilas5.3.2018 klo 21:45
Nyt kiristettiin sopivasti ruuvia. Toivottavasti sama linja jatkuu viimeiseenkin kotitehtävään. Kotona on kaikki keinot käytettävissä,joten ei näiden tarvitse helppoja ollakaan. On tylsää,jos ainoastaan käden nopeus ratkaisee sijoituksen (jatkossakin). Vaikeahkohan tämä oli aiempiin vastaaviin verrattuna (hataran muistin mukaan). Tosin edellisestä kisasta on jo niin pitkä aika,että vinttikamari on ehtinyt hömelöityä vähintään 1½ kertaisesti aiempiin kisaväleihin verrattuna,mikä pitää huomioida arvioitaessa taantumuksen etenemistä.
68. Lars5.3.2018 klo 21:53
Jep, kaikissa ruuduissa on kirjain, onko sitten oikein niin aika näyttää. Mukava maanantai-ilta siinä meni, huomenna huolellinen tarkistus ja postiin. Muisti ei riitä edellisiin kisoihin asti mutta ei tämä varmaan helpompi ollut. Kolmatta osuutta odotellen, onkohan aihe L vai KISA ?
69. HM5.3.2018 klo 22:42
Tykkäsin kyllä, vaikeusaste ihan kohdillaan. Kuten jo todettiin, rauhassa saa miettiä ja nettiä käyttää tarkistukseen. Aikaisemmista kisoista en muista muuta kuin että Affleck olisi kannattanut tarkistaa. Ehkäpä olen huolellisempi nyt.
70. Clas5.3.2018 klo 22:44
Täynnä mutta pari kyssäriä on lehden reunoissa, saa nähdä aukeeko ne vai jäävätkö kaihertamaan.
71. Tarja5.3.2018 klo 23:28
Näin herkullisesta ristikosta pitäisi nautiskella kelloon katsomatta. Ja niin minä teinkin (pitää vetäistä aika arviolta). Hienoa, että kuvittajaksi on valittu Lavonius. Hänellä on todella miellyttävä ja selkeä käsiala niin tekstin kuin kuvienkin suhteen.
72. Clas5.3.2018 klo 23:35
Kaikki on nyt selvää kun vähän miettii vaan!
Postiin valmis. Aikaa meni rutosti. 1,5 t
73. Matti6.3.2018 klo 00:48
Hirveä vääntö. Jos seuraava on samassa suhteessa vielä vaikeampi, niin taitaa joutsenet laulaa. Mutta katsotaan.
74. Jiikoo6.3.2018 klo 09:26
Muilta osin täynnä (älyttömällä ähellyksellä ja ylettömän runsaalla nettiapujen hyödyntämisellä), mutta oikeanpuoleisen keltaisen pystylauseen keskimmäistä sanaa ja paria sen viereistä samansuuntaista sanaa en saa millään muodostumaan vihjeiden mukaisista mielekkäistä vaakasanoista.

Ei jatkoon!
75. Elmeri6.3.2018 klo 10:45
Mitähän kasvaa pres soilla ?
Kuka tietää ?
76. ellada6.3.2018 klo 10:59
On tuo pääkoppa jännä. Yksi alue oli täyttämättä ja ajattelin, että nyt on pakko käyttää hra Kuukkelia. Laitoin koneen (vanha ja hidas sekin) latautumaan ja menin hakemaan keittiöstä ristikkoa. Katselin sitä ja hups, alue tulikin täyteen. Yksi kirjain vielä ihmetyttää, mutta muuten täynnä ja itselle ratkaisut perusteltavissa. Oikeellisuudesta en mene takuuseen.
77. Rampe6.3.2018 klo 11:01
Melkoisen tuskailun jälkeen sain ristikon siihen kuntoon että kehtasin laittaa kuoreen. Katsotaan miten käy.
78. sirpa6.3.2018 klo 12:22
Tämä 2.alkuerä on vaikemmanoloinen kuin viimekerran 3.alkuerä. Vielä hiukan puuttuu ja pari epävarmaa kohtaa.
Näköjään en ole ainoa joka hikoilee tämän parissa :) Tosi mukava kun saa pähkäillä kunnolla! Tsemppiä kaikille!
79. Portteri6.3.2018 klo 14:26
Valmista tuli, Muutama nautittava ahaa elämys. Näin nuoren polven ratkojana jäi mietityttään muutama kohta, että onko pari vihjettä tarpeellista olla tuossa muodossaan. Eli kuuluuko ratkojan yleissivistykseen. Tasapuolisuuden nimissä voisi myös laittaa myös esim nykyisiä uudissanoja it-maailmasta / nyt pinnalla olevia tulevaisuuden tähtiä.

Ristikossa myös pari ihan selkeää ansaa ja hyvä niin vei ratkojan väärälle polulle päästäkseen sieltä syvältä pois. Näistä tykkään ja vaatii laatijalta kyl osaamista :)
80. POH6.3.2018 klo 15:24
"Lainaus: 68. Lars 5.3.2018 klo 21:53
Jep, kaikissa ruuduissa on kirjain, onko sitten oikein niin aika näyttää. ....."
Näin on täälläkin yllätykseksi itsellenikin, tässä kisassa tällä kierroksella.
Vain omaa ratkontaa, ei postituksia, aivot kasaan.
[Saman lehden histisristikon aihepiiri kiehtova kokonaisuus]
81. Ritu6.3.2018 klo 17:01
Aamulla heräsin uteliaana katsomaan, että millaista jälkeä laatijatiimin jäsenet olivatkaan saaneet aikaiseksi.
Ja pahalta näytti heti alkuunsa, en löytänyt edes kohtaa mistä aloittaa.
Vaikeustason muutos edelliseen verrattuna oli niin suuri, että minusta tämä olisi saanut olla jo se 3. alkuerä.
Tätä ratkoessa muutamia kertoja tuli se itsestä mukavalle tuntuva haa, keksinpä tuonkin-elämys, mutta koin myös vastakkaisiakin fiiliksiä.
En pitänyt siitä, että samassa ristikossa on monta näitä H**** -tyylisiä vihjeitä, joissa siis yksi kirjain näkyvillä ja muut tähdillä merkattuna.
Tuokin vihjeitystyyli makuasioita, mut minun ratkontafiilistä ne hiukkasen latistaa. Koska kyseessä oli SM-ristikko, niin ehkä omat odotuksetkin ristikosta ovat ylimitoitettuja. Ja omiin fiiliksiin tästä ristikosta vaikuttanee hiljakkoin Ilta-Sanomista ratkomani Riku Rosenvallin laatima hieno kovisluomus, jonka jälkeen kenenkään on vaikea pistää enää kovin paljoa paremmaksi.
Tuolla joku jo kiitteli Lavoniuksen selkeää kynänjälkeä, täältä satelee samaan laariin kiitosta lisää.
82. Clas6.3.2018 klo 17:20
Ellada: jos yksi kirjain mietityttää niin sinulla taitaa olla virhe. Kun ristikko oikein täytetty ei ole yhtään kirjainta jota pitäisi miettiä!
83. Jiikoo6.3.2018 klo 21:26
Olipa häijy, monta kunnon harhautusta! Vaati täyttyäkseen istunnon jos toisenkin ja kumitusta kumituksen päälle. Tupakkiakin olisi epäilemättä palanut, ellen olisi älynnyt lopettaa 46 vuotta sitten. Kiitos laatijateamille, vaikka minulle ei paikka loppukisaan toki urkenekaan!
84. ellda7.3.2018 klo 12:03
Clas: Joo, kävin googlessa ja kirjain oli oikein, mutta sana oli minulle täysin outo :)
85. Pähkinänsärkijä7.3.2018 klo 13:40
En osallistu tähänkään skabaan, mutta olisin mieluusti kokeillut ratkaista kakkosristikonkin. Nokkeluuteni ei tosin riittänyt siihenkään, että tuota ristikkoa en näämmä enää saa ladatuksi millään ilveellä enkä hakusanalla verkosta. Täytynee nöyrtyä koluamaan paikkakunnan kahvilat siinä toivossa, että jostakin löytyisi pari päivää vanha paperiversio lehdestä. Ellei kellään ole parempaa neuvoa, onko?
86. Lars7.3.2018 klo 13:43
Pähkinänsärkijä, ostat Iltasanomien Digitilauksen, saat kuukauden knaftilla kympillä, voit alatailla myös vanhoja ristikoita sieltä.
87. Pr7.3.2018 klo 13:45
IS digitilaus 9,95€/kk. Arkistossa löytyy.
88. Pähkinänsärkijä7.3.2018 klo 14:43
Kiitos, Lars ja Pr! Harkitsen investointia, jos lähimmästä kuppilasta en numeroa löydä.
89. Täyttelijä7.3.2018 klo 15:19
Lainaus: 88. Pähkinänsärkijä 7.3.2018 klo 14:43
Kiitos, Lars ja Pr! Harkitsen investointia, jos lähimmästä kuppilasta en numeroa löydä.

Lähimmästä Kotipitsasta (tai vastaavasta) löytyy yleensä viikon lehdet.
90. O7.3.2018 klo 15:34
85. Miksi et osallistunut?
Lehtiroskis voisi olla paikka, mistä voi löytyä.
91. Pähkinänsärkijä7.3.2018 klo 16:15
Täyttelijä, oletko ajatustenlukija? Olin nimittäin suunnitellut kaupassakäynnin yhteydessä piipahtaa sen yhteydessä olevassa Kotipizza-pisteessä, tutkia, onko heillä ko. numeroa, tilata espresso, ja pyytää kauniisti lehteä omakseni! Sanomattakin on vielä selvää, että tuo paikka on juuri lähin mahdollisuus!

Nimimerkki O saattaa muistaa (mikäli olet vanha tuttu kinakumppanini), että olen kertonut ratkovani ristikoita vain omaksi ilokseni, en lähettääkseni niitä tarkastettaviksi ja arvottaviksi. Kisaankaan en ole koskaan edes ajatellut osallistuvani sydämentykytyksen pelossa. Etsin tästä harrastuksesta vain pikku piristystä. Kisatehtävät kyllä kiinnostaisivat, vaikka tuskin kilvan edetessä edes niitä kykenisin selättämään. Näin on hyvä.

(Miksi osa kirjoittamastani tekstistä tällä pohjalla vain häviää ”sanaa sanomatta”? Kokeilenpa nyt laatia kommenttini Word-ohjelmassa, sitten leikata ja liimata sen tähän. Anns kattoo.
92. Täyttelijä7.3.2018 klo 18:43
Lainaus: 91. Pähkinänsärkijä 7.3.2018 klo 16:15
Täyttelijä, oletko ajatustenlukija?

En ole, mutta haen joka perjantai pitsan pojalleni ja lueskelen viikon lehtiä odotellessani ;-)
93. O7.3.2018 klo 21:59
91.

Omaksi ilokseni minäkin näitä ristikoita ratkon. Kaikkiin kolmeen alkuerään olen osallistunut ja ilokseni olen onnistunutkin.
Viimeisessä kysytään, että haluatko osallistua itse kilpailuun, johon olen aina rastittanut, että en halua.

Sydämentykytyksiä saisin minäkin, eikä ole tullut mieleenikään yrittää enempää.
94. Pike8.3.2018 klo 08:18
Pähkinänsärkijä (85), helpommalla pääset, kun haet kirjastosta.
95. Rampe8.3.2018 klo 11:07
Tapion (39) mukaan kirjastoihin ei tule Iltistä. Tässä asiassa uskon miestä. Parempi tieto minulta puuttuu.
Samoin kuin O, minä olen tyytyväinen jos saan kolme alkuerää tarjottua oikein. Kolme vuotta sitten hieman uhoilin välieriin menemisestä, mutta valitettavasti olen siinä ajassa tylsistynyt niin että ristikon ratkeavat huomattavasti hitaammin ja vaikeammin kuin ennen.
96. Jaska9.3.2018 klo 12:38
Olenko seonnut vai mitä ihmettä on tapahtunut?
97. Kasperi10.3.2018 klo 16:34
Sain kopioitua ristikon itselleni ja täytettyäkin jopa. Yksi piilokirjain minuakin mietityttää, saapa nähdä kuinka käy. Meidän kirjaston sivuilla netissä on kymmeniä lehtiä, joita kirjastokortin omaava voi lukea ilmaiseksi, IS on myöskin siellä. Sieltä olisin myös voinut ristikon printata.
98. Mama11.3.2018 klo 15:11
Olipas vaikea kakkososa. Sainpa kuitenkin valmiiksi, huh huh.
99. Clas12.3.2018 klo 10:53
Ilmeisesti 1. alkuerä ei kirvoittanut kysymyksiä vaikka muutama sata ratkojista ei selvinnyt toiselle kierrokselle (jäikö Jaska rannalle vai mitä hän ihmetteli edellä?).
100. happonen12.3.2018 klo 16:28
Varsin mielenkiintoinen oli tuo toinen alkuerä. Lähes tunti siihen meni eli selkeästi oli vaikeusastetta nostettu. Aika tasaisen hankala tämä oli, mutta missään vaiheessa en jäänyt totaalisesti jumiin - oikea alanurkka taisi tulla viimeisenä täyteen. Laadukas ristikko tämä oli (kuten sopi odottaakin) ja mikään vihje ei jäänyt askarruttamaan. Innolla odotan viimeistä alkuerää (vaikka olisinkin ratkonut tämän väärin)...
101. Joutilas13.3.2018 klo 08:39
Nyt kun suojelijana on kansakunnan uutiskasvo,niin kannattaisiko yrittää saada myös tv-kuvaajat paikalle? IS ja kisat saisivat ansaitsemaansa näkyvyyttä. Turhempaakin sisältöä lienee tuutti joskus suoltanut. Tässähän olisi vaikka dokumentin ainekset. ;) :) :)
"Ajankohtainen ajatuskatko"
102. Ebbaleena13.3.2018 klo 11:50
Onko tietoa, koska 2. alkuerän ratkaisu julkaistaan?
103. PS13.3.2018 klo 11:55
Ma 26.3., jolloin 3. alkuerä on lehdessä.
104. Hardon Smith14.3.2018 klo 16:34
IS:lläkin taitaa olla jo kameroita käytössä? Nähdäänköhän videoita Iltiksen sivuilla? Muiden medioiden osalta, finaalin tulokset julkaistaan ensin maanantain (joskus tiistain) Iltiksessä jonka jälkeen vasta saa julkaista muualla. Sunnuntaina pidetty pienen piirin kilpailu täynnä IS:n logoja, on kylmää kaurapuuroa tiistaina.

Lainaus: 101. Joutilas 13.3.2018 klo 08:39
Nyt kun suojelijana on kansakunnan uutiskasvo,niin kannattaisiko yrittää saada myös tv-kuvaajat paikalle? IS ja kisat saisivat ansaitsemaansa näkyvyyttä. Turhempaakin sisältöä lienee tuutti joskus suoltanut. Tässähän olisi vaikka dokumentin ainekset. ;) :) :)"Ajankohtainen ajatuskatko"
105. Eki14.3.2018 klo 16:42
IS kuvaa tapahtuman. Ylelle varmaan ehdotetaan mukanaoloa.
106. Matts16.3.2018 klo 19:32
3. Alkuerän palautuspäivä?
107. Tarja16.3.2018 klo 20:04
Pääsiäisenä posti ei ainakaan kulje.
108. matts16.3.2018 klo 20:26
3. Alkuerän palautuspäivä?
109. Ek.16.3.2018 klo 22:29
Seuraavan viikon tiistai.
110. matts16.3.2018 klo 23:40
hyvä!
111. matts17.3.2018 klo 07:35
Kyselin siksi kun olen 26.3. paikassa, josta lehteä ei kaiken todennäköisyyden mukaan saa niin pitää masinoida joku tuttu ostamaan lehti varastoon, että voin yrittää ratkoa tehtävän 1.4. Klo 23:00> jälkeen. Onhan siinä sitten ylimääräinen päivä aikaa;-)
112. Lars17.3.2018 klo 08:00
Muistini mukaan, joka on kyllä hieman hatara, edellisvuosien ristikoista käytiin enemmän keskustelua. esim duaaleja etsittiin kissojen ja koirien kanssa. Näistä tämänvuotisista ei halaistua sanaa? Nythän se jo taitais olla sallittua? Mitä tästä on pääteltävissä? Nämä ovat olleet "yksiselitteisiä" ristikoita, vai mitä mieltä ratkojat ovat?
113. Zepe26.3.2018 klo 21:38
Minkä päivän Ilta-Sanomissa tullaan julkaisemaan 3. alkuerän ratkaisu?
114. Eki26.3.2018 klo 21:41
16.4.
115. Ritu27.3.2018 klo 09:33
Voihan hitsin hitsi ei kun kvartsin kvartsi. Ei ajatus toiminut mulla sitten kristallinkirkkaana, kun kvarkin tilalle kvartsin lykkäsin. Mielessä pyöri vaan tuosta vasemman ylälaidan vihjekuvasta kvartsilasi. Eikä risteävä pystysanakaan saanut mua riittävän mietteliääksi, vaan tuosta syystä pystyyn muodostui tasata kasata-verbin sijaan.
Senkin vihjekuvan sumeille aivoilleni selittelin, että reikää ollaan poraamassa keskelle rimaa.
No, menen tänään ja ostan lohdutukseks purkin kvarkkia ja teen siitä mansikoiden kera jotain hyvää. Jää siitäkin sanasta parempi muisto :).
Tsemppiä jatkoon selvinneille!
116. Sirvonpee2.4.2018 klo 18:31
Huh huh, olipas urakka tuo kolmas alkuerä. Aika ei taida vaan mulla riittää jatkoon, vaikka sainkin täyteen. Kaksi viikkoa pitää nyt odotella tuomiota =)
117. Luovuttanut8.4.2018 klo 17:49
Kolmas ristikko osoittautui minulle ylivoimaiseksi.
Tai ratkeaa, ehkä, seuraavaan Suureen SM-ristikkokisaan mennessä...
Onnittelut kaikille ratkaisseille! @):-
118. Johanna L.9.4.2018 klo 15:30
Milloin on seuraavat SM-kisat? Laitan jo valmiiksi muistutuksen, ettei seuraava kerta mene ohi :D
119. Eki9.4.2018 klo 15:37
Jos hyvin käy niin vuonna 2020.
120. Yarrah16.4.2018 klo 10:50
Ja välierä alkaa moneltako? Finaali ohi moneltako?
121. CO16.4.2018 klo 11:11
Mistä saa tietää moneltako välierät alkavat lauantaina eli mihin aikaan pitää olla paikalla. Iltasanomissa oli kyllä kaikenlaista juttua ja jopa loppukilpailun alkamisaika, mutta ei aikataulua ja kellonaikaa, jolloinka pitää olla pääpostissa.
122. Eki16.4.2018 klo 11:25
Tilaisuus käynnistyy klo 10. Hyvissä ajoin kannattaa kirjautua sisään ja juoda IS:n tarjoamat aamukahvit.

Finaali käynnistyy n. klo 16.
123. Päivi16.4.2018 klo 12:58
Nyt selitystä, miksi "monikossa heilan kanssa" on källi. Ristikkosanastossa se on kuje tms, kun tällit on treffit. Ja pystysuoraan naapurin kanssa on tora.
124. Lars16.4.2018 klo 13:03
Ei voi kuin ihmetellä Team Katalinin taitoa viritellä kynnykset niin että kaikki halukkaa taas pääsi välieriin mukaan, nyt pikkasen enemmän kuin viimeksi mutta ilmeisesti lisäpenkkejä löytyy tuon verran. Itse en ollut tulossa, mutta nimi löytyy kyllä siitä alemmasta listasta. Nyt jo toisen kerran.....katsotaan parin vuoden kuluttua jos vaikka asuis lähempänä niin ja osais vielä täyttää oikein niin uteliasiuuttani voisin tulla paikalle. Maanantain lehteä taas odotellen ja oman karsinnan pitämällä pitää nauttia tästä kisasta. KIITOS taas järjestäjille ja erityisesti TEAM KATALIMMALLE.
125. Lars16.4.2018 klo 13:04
Lainaus: 123. Päivi 16.4.2018 klo 12:58
Nyt selitystä, miksi "monikossa heilan kanssa" on källi. Ristikkosanastossa se on kuje tms, kun tällit on treffit. Ja pystysuoraan naapurin kanssa on tora."

Tuolla toisessa säikeessä oli seitys, lehteen oli mennyt väärä oikea ratkaisu. Pitää olla TÄLLI ja pystyyn TORA
126. Rampe16.4.2018 klo 13:05
Päivi, kyllä tälli on oikea ratkaisusana. Toisessa säikeessä ihmeteltiin samaa, ja Ekin mukaan "oikeassa ratkaisussa" on virhe.
Ilokseni huomasin ratkoneenii kolmosalkuerän oikein ja päässeeni listalle "kunnian kukko laulaa heillekin".
Minun ratkaisuni "monikossa heilan kanssa"-¨vihjeeseen oli TÄLLI.
127. Jaska16.4.2018 klo 13:07
Säikeessä Ristikko SM 2018 3. alkuerä Eki totesi väärän ratkaisun olevan vanha versio.
128. HM16.4.2018 klo 15:15
Välieriin osallistumistani ei estä työ eikä lepo vaan muut esteet, armoton hitauteni ja lunttausmahdollisuuden puute. :)
129. liitupiippu16.4.2018 klo 16:37
Saisinko selityksen 3. alkuerän vasemman yläkulman vihjeeseen: Benny kruksit ympärillä ja ratkaisusanaksi, joka syntyi risteävien avulla RAIVOKAS? Jää muuten kiusaamaan.
130. Pr16.4.2018 klo 16:48
HILLITÖN eli RAIVOKAS
131. Sepe5216.4.2018 klo 18:17
Olipahan KATU-USKOTTAVA tuo 3. alkuerän ristikko, kun yhdysviivakin oli saanut oman ruutunsa. Yleensä KILPAAJOORI ja muut vastaavat on kirjoitettu yhteen pötköön.
Mutta ---VOI---, kun en ymmärrä, miten tuosta vihjeestä tulee AUTOILLA muuten kuin risteävien sanojen avulla.
132. Pr16.4.2018 klo 18:25
En enää muista kuinka tuon päättelin. Olisiko niin yksinkertainen kuin AUTOILLA VOI AUTOILLA.
133. Pr16.4.2018 klo 18:27
Sehän onkin hyvä!
134. Romero17.4.2018 klo 12:11
Itse olin ajatellut Benny Goodman => "hyvä mies" => ruksit päällä "paha mies" => raivokas
Mutta tuo hillitön on selkeämpi.
Itse jäin pitkäksi aikaa jumiin vasemmalle kun laitoin vaakaan "källi" (grillin savuttelu naapuriin).
Vihjekuvien sijoittelu oli sellainen että nykyisin monissa etenkin Ekin ristikoissa hämätään kuvien järjestyksellä.
Pystyyn ei källiin löytynyt mitään treffitjuttua kunnes raaskin kumittaa pois "källin" ja heti sitten ratkesi.

Muuten oli 3. alkueräksi "helppo" tai ei siis ainakaan älyttömän vaikea. Minusta helpompi kuin 3 vuotta sitten. Tai olisikohan omat ratkojataidot parantuneet. Ainakin auttoi kun yllättävän nopeasti sai pitkiä ratkaisusanoja avuksi, mikään kohta ei ollut älyttömän vaikea. Kaiken kaikkiaan loistavasti laadittu ja sen verran ansoja että akanat karsiutuivat pois.
135. meester_Henk21.4.2018 klo 17:04
Kuinka moni huomasi, että loppukilpailu tuli suorana ISTV:ssä. En minä ainakaan, eipä juuri etukäteen mainostettu.
136. Elias21.4.2018 klo 17:44
Mä huomasin ja katsoin...on ne taitavia...
137. pelaaja21.4.2018 klo 17:53
Olihan se melkoista touhua, vau. Osuin oikeaan aikaan lehteilemään IS:n.
138. Ritu21.4.2018 klo 17:58
Meester_Henk, nyt tuo kisa on Ilta-sanomien sivuilla katsottavissa tallenteena.
139. Eki22.4.2018 klo 07:34
Tässä linkki: https://www.is.fi/viihde/art-2000005649743.html

Tilaisuudessa kuultiin uusi tunnuslaulu. Meikä teki ja Härkösen Jyrki esitti. IStv tallensi sen, ehkä se joskus nähdään.

Ristikko SM

Ristikko SM:ssä
ristikoita mässäämässä,
selvittämässä tässä,
kuka tehtävässä ässä.
Hirveessä hässäkässä
vihjeet kässää kuka kässää,
satakunta parasta lopulta on
Ristikko SM:ssä.

Ysikolme Sarolahti,
hänellä mestarin tahti.
Ysiviis Rustari
nopeimmin rustasi.
Ysiseiska Rossi näytti,
kuka ruudut nopeimmin täytti.
Ysiysi Harnen voitto
ja millenniumin koitto.

Ristikko SM:ssä…

Nollayks Rustari
muiden päivän taas mustasi.
Nollakolme Ruusenperi,
kukahan muu sen perii?
Nollaviis Sailolasta
tuli muille railo vasta,
Nollaseiska Lähteenmäki
muiden korjaavan tähteen näki.

Ristikko SM:ssä…

Nollaysi Juha, yksitoista Juha, kolmetoista Juha, viisitoista Juha.
Neitolalle eka sekä myöskin vika, Leinoselle välissä voitot tuota pikaa.

Ristikko SM:ssä…

Apuna on Sanasepot, Team Katalin.
Iltis ei mee siitä, miss on aita matalin!
140. Ritu22.4.2018 klo 13:07
ISTV:n kautta oli mukava seurata kisoja. Ja ISOT ONNITTELUT sekä mestarille että kaikille kovahermoisille finaalin päässeille ratkonnan supersankareille!
Ekin selostus oli kuin suoraan jännittävästä tenniksen arvoturnausmatsista Wimbledonin kentältä.
Tuon kisan seuraamisen aikana huomioni kiinnittyi kisan käytännön puolen toteutukseen. Kisaajien piti kirjoittaa pystysuoralle seinälle kiinnitetty isokokoinen ristikko. Katsojana tuntui, että pisimpien oli kirjoitettava alimmat rivit ei niin mukavassa asennossa. Tuskin asialla kilpailusijoituksiin kuitenkaan ollut vaikutusta.
Mutta aikoinaan jäänyt mieleen katuristikkoratkonnan SM-kisat Oulusta. Siellä finalistit olivat korokkeella yleisöön nähden ja ratkottava kisaristikko hieman kaltevaan telineeseen kiinnitettynä. Kisaajien kannalta minusta tasapuolisemman kisatilanteen tarjoava.
141. Matts22.4.2018 klo 15:22
Lähdin pois kun Leinonen seppelöitiin voittajaksi. Oliko hänellä sitten virheitä niin paljon että putosi kuitenkin kolmanneksi ja miten Neitola saatiin lopulta voittajaksi?
142. Tarja22.4.2018 klo 16:19
Hassua, ettei kukaan viitsi laittaa kisojen virallisia tuloksia, edes voittajan nimeä, tänne sivustolle.
143. Ritu22.4.2018 klo 16:36
Minä Tarja kuvittelisin, että se etuoikeus kuuluu järjestäville tahoille. Ehkäpä Ilta-Sanomat haluaa julkaista printatussa lehdessä ensin tiedon. Sanasepot ry sivuillaan jo julkaissut, mutta siinä listassa ei kyllä kaikki stemmaa tuohon Ilta-Sanomien lähettämään videotallenteeseen. Ehkä Juhat menneet sekaisin tai elleivät he, niin ainakin kirjuri Juhien nimissä tuloksia kirjatessa.
144. Matts22.4.2018 klo 16:38
Sanaseppojen kotisivulla on

Laitan ne tähän.

Finaalin tulokset:

Juha Neitola
Tomi Stengård
Juha Leinonen
Riitta Rustari
Sakari Pajakoski
Lea Mäkinen
145. Tuomas L.22.4.2018 klo 16:51
Tuo järjestys on väärä. Leinonen voitti ja Neitola oli kolmas. Muut sijoitukset ovat oikein.
146. Jaska22.4.2018 klo 16:55
Senasepot sakaisin.
147. O22.4.2018 klo 16:55
139. Eki.
Kiitos linkin laittamisesta. Oli mukavaa katsella selostuksineen koko loppukisa!
148. Eki22.4.2018 klo 17:05
Pyysin korjausta sanaseppojen sivustolle.
149. Maiju22.4.2018 klo 17:17
Keneltä voisin kysellä syytä siihen, etten saanut minuutin bonusta kolmannesta välieräristikosta?
150. pelaaja22.4.2018 klo 17:19
Olihan siinä finaalin tuloksien yläpuolella selvästi sanottu, että Leinonen ratkoi itsensä voittoon nyt kolmannen kerran, joten olisihan Matts myös sen voinut "julkaista" irrotetun listan lisäksi. No, ei tässä kukaan varmaan ehtinyt saada väärää käsitystä.
151. Tuomas L.22.4.2018 klo 19:31
Finaalissa virheet eivät tällä kertaa ratkaisseet mitään. Viidenneksi nopein Pajakoski ja kuudenneksi nopein Mäkelä tekivät kumpikin kaksi virhettä, joten kenenkään sijoitukset eivät muuttuneet virheiden takia.
152. iso S22.4.2018 klo 20:45
Tunnuslaulussa kysytään, kuka tehtävässä ässä. Tässä on pakko nöyrtyä myntämään että ei iso S. Tulos oli tuttua huttua, nopeat veivät finaalipaikat ja vähän hitaammatkin kiilasivat väliin. Ei se mitään, olen hyvä häviäjä kun on runsaasti kokemusta! Onnittelut onnistuneille ja lohdutusta lopuille.
153. TM66-Xkko23.4.2018 klo 10:24
Pieniä muutoksia potäisi tehdä pistelaskuun. Varsinkin kakkos ja kolmosristikoissa kannustetaan pikaratkomiseen ja väärään ratkaisemiseen. Yksi tai kaksi virhettä ei vaikuta saatuihin pisteisiin riittävästi, jos aikabonuksia kertyy reilusti. Tähän korjauksena olisi se, että kakkosristikon oikeasti ratkonut saisi 60 ja kolmosristikon 90 bonuspistettä. Nyt tuo 30 ei kannusta oikeaan ratkomiseen, koska aikabonukset korvaavat tuon reilusti. Toinen asia on myös se, että aikabonukset pitäisi saada vain oikein ratkomalla. Yksikin virhe ja ne jäisivät nollaan. Samalla voitaisiin noista sakkopisteistä luopua. Ehdotus 2020 kisaan!
154. Tarja23.4.2018 klo 10:32
Tosi oudolta kuulostaa, jos virheellistä, vaikkakin nopeaa, ratkomista arvostetaan enemmän kuin oikein ratkomista. Minusta oikein ratkominen on kaiken a ja o. Mutta enhän minä paikan päällä ollutkaan, joten en ehkä ole oikeutettu kommentoimaankaan.
155. happonen23.4.2018 klo 10:37
Kiitoksia järjestäville tahoille ja katalille + muille, jotka mahdollistivat tämän mainion tapahtuman. Ristikot olivat mukavan haasteellisia, mutta eivät mielestäni aivan yhtä hankalia kuin joskus aiempina vuosina. Kolmannen välierän suurin yllätys oli, että mitään erityistä jippoa siinä ei ollutkaan.

Onko tarkempia tuloksia vielä jossain verkossa - siis niitä listoja, joita oli printattuna paikan päällä?
156. Lars23.4.2018 klo 19:50
Tänään ilmestyi IS jossa väierä- ja finaaliristikot. 1. välieräristikko meni alle aikarajan oliskohan ollu n 10 minuuttia. 2. jätin kesken kun aika 30 minuuttia täyttyi. Ylärivi jäi vajaaksi. 3. välieräristikon ja finaaliristikon yritän ratkoa huomenna. Eli ei olisi ollut asiaa lähellekään finaalia mutta mukavia ristikoita varmaan. Koskas noihin löytää oikeat ratkaisut ja mistä?
157. öh23.4.2018 klo 20:33
Siis mistä niitä sakkopisteitä tuli?
158. Maiju23.4.2018 klo 21:44
Komppaan TM66-Xkkota ja Tarjaa siinä, että aikabonukset eivät välttämättä ole oikeudenmukaisia. Kaikki kolme ristikkoa oikein ratkoneita oli n. 20, minä yksi niistä, tosin varmaan hitain. Silti sijoitukseni oli vasta 36. Rakas kilpakumppanini ratkoi kakkosristikon tosi nopeasti, mutta kolmosristikosta jäi yli puolet ratkomatta. Olin jo varma hänen päihittämisestään, mutta niin vain hävisin hänen kakkosristikkonsa hulvattoman aikabonuksten vuoksi. Ei tuntunut oikeudenmukaiselta eikä varsinkaan, kun häviööni vaikutti myös minulta ryövätty (?) minuutin aikabonus eli 15 pinnaa. Haluaisinpa nähdä mikä aika kolmosristikkooni on merkitty.
159. Tarja23.4.2018 klo 21:56
Tuohan on aivan älytöntä. Jos joku ratkoo kolmosristikon täysin oikein ja joku toinen ratkoo siitä vain vajaat puolet ja on silti mukamas parempi. Ei mene minun oikeustajuuni. Ei suunnistuskilpailuissakaan se voita, joka on nopein, jos hän on jättänyt rasteilla käymättä. Omituiset säännöt!
160. Maiju24.4.2018 klo 00:05
Olisi varmaan kannattanut jättää ristikot täyttämättä ja napsia pelkät aikabonukset. Luovuttamalla aina ensimmäisen minuutin aikana olisi päässyt lopputuloksissa sijalle 14 pistein 1020.
161. Jaska24.4.2018 klo 00:30
Oletetaan, että järjestäjät kallistavat korvansa Maijun ja Tarjan protesteille. Ryhtyvät miettimään, millaiset uudet säännöt sorvataan. Hoksaavat, että yksinkertaisinta on tosiaan luopua pistelaskusta. Siitä seuraa, että nykyisistä ykkös- ja kakkosvälierästä luovutaan. Eikä kolmattakaan välierää tarvita, koska nykyinen kuuden finaali on puhdas nopeuskilpailu, jossa nykyisen kolmannen eräs paras saattaa jäädä epäoikeudenmukaisesti jopa jumboksi.

Jatkossa mestaruusfinaali vastaa siis nykyistä kolmen vartin mittelöä. Sadasta kilpailijasta selvä enemmistö ei saa ratkotuksi ristikkoa siinä ajassa täyteen, joten he ovat epäoikeudenmukaista rekvisiittaa tosistarojen kilvassa. Siispä finaaliin kelpuutettakoon vain sen yhden ainoan pahisalkuerän 20 nopeinta oikein ratkonutta. Perinteiden kunnioittamiseen riittää, että Leinonen vapautetaan vuoden 2020 alkuerään osallistumisesta.
162. JT24.4.2018 klo 10:20
Sakkominuutit vähentävät aikahyvitystä, joten pelkän tyhjän paperin jättämisellä ekalla minuutilla tulisi tehtävästä 0 pistettä?
163. Tuomas L.24.4.2018 klo 10:28
Myös urheilussa on lajeja, joihin kuuluu useampi osuus. Niissäkin kokonaisuus ratkaisee. Esimerkiksi yhdistetyssä kilpailija A voi hypätä niin hyvin, että voittaa kokonaiskilpailussa kilpailijan B, vaikka B hiihtäisikin paremmin.

Mihin kahta ensimmäistä välierää edes tarvittaisiin, jos paremmuusjärjestys pitäisi ratkaista vain kolmannen perusteella?
164. happonen24.4.2018 klo 13:25
Eikös nuo sakkominuutit lasketa per tyhjä / virheellinen ruutu eli puolityhjällä paperilla ei millään voisi kikkailla itseään mitalisijoille?

Onhan nuo ensimmäiset kaksi välierää eräänlaisia "sprinttilajeja" eli luonteeltaan erilaisia kuin kovistasolla ratkottava 3. välierä. Nykyinen pistelaskusysteemi toki korostaa 3. välierän merkitystä, koska yksittäisen aikahyvitysminuutin merkitys suurenee suhteessa 1. ja 2. välieriin. Aiemmin taisi olla niin, että kaikissa välierissä sai tasaisesti 5 pistettä per minuutti?
165. Jukkis24.4.2018 klo 13:52
Vissiin tässä käsite "välierä" tarkoittaa jotain muuta kuin yleensä? Sitä kuvittelisi, että välierä kerrallaan tiputettaisiin porukkaa pois niin että kolmannen välierän kuusi parasta sitten selviää finaaliin.

Ettäkö nyt nuo "välierät" onkin jonkinlaisia osakilpailuja, joihin kaikkiin osallistui kaikki mukanaolijat? Vai tiputettiinko porukkaa matkalla?
166. Joutilas24.4.2018 klo 14:19
Onkohan jollain mennyt vellit ja puurot sekaisin. Maijun kohdalla on varmaan tapahtunut virhe. Tässä pistelasku vuodelta 2005,mikä lienee edelleen käytössä.
Välierien pistelasku
Jokaisesta oikein ratkotusta vastaussanasta saa pisteitä:
1. välierä: 1 piste
2. välierä: 2 pistettä
3. välierä: 3 pistettä

Väärä tai puuttuva piilokirjain on siis pienempi virhe kuin väärä ei-piilokirjain.

Kilpailija saa aikahyvityksen jokaisesta täydestä minuutista, joka hänellä on ratkonta-aikaa jäljellä. Jokainen virheellinen vastausruutu vähentää aikahyvitystä minuutilla. Aikahyvityksen arvo on 5 pistettä/minuutti.

Jos aikahyvitys on vaikkapa 5 minuuttia, mutta ratkomuksessa on 3 ruutua väärin, ratkoja saa (5–3)×5=10 pistettä lisää. Jos virheitä on enemmän kuin aikahyvitysminuutteja, hyvitys on nolla (ei siis negatiivinen).
Täysin oikein ratkottu ristikko antaa 30 pisteen bonuksen, mikä vastaa kuuden minuutin ratkonta-aikaa. Yksi virhe tulee siis melko kalliiksi, joten ratkomus kannattaa tarkistaa, jos ehtii.

Ensimmäisessä välieräristikossa on 85, toisessa 82 ja kolmannessa 86 sanaa. Jos kilpailija ratkoo ne kaikki täysin oikein, saa niistä bonuksineen yhteensä 597 pistettä (+ mahdollinen aikahyvitys).
Huom! Koska yksittäisistä kirjaimista ei saa pisteitä, ei ole mitään järkeä täyttää kaikkia ristikon tyhjiä ruutuja viime tipassa esimerkiksi A-kirjaimilla. Vain oikeista sanoista saa pisteitä, ei oikeista kirjaimista.
167. Ano24.4.2018 klo 14:21
Milloin julkaistaan välierien ja finaalin ratkaisut ?
168. Eki24.4.2018 klo 14:27
Sanamäärät ovat 89, 90 ja 85.

Selvitellään noita muita asioita, kunhan toivutaan risteilystä. Hyvösen Juha vastannee omalta osaltaan joihinkin juttuihin.

Antaa tulla vaan ideoita, ei keskustelu haittaa!
169. happonen24.4.2018 klo 15:37
Joutilas jakaa osittain virheellistä tietoa. Ainakin kisapaikalla olleista tuloslistoista näkyi myös nykyinen pisteytyslogiikka.

Ero nykyisessä pistelaskussa vs 2005 on nimenomaan noissa aikahyvityksen pisteissä. 1. ristikosta 5 pistettä per minuutti, sitten 10 ja 3. ristikosta 15 pointsia per minuutti. Ja tästä syystä 3. ristikko saa huomattavan suuren painoarvon.

Olisi toki mielenkiintoista tietää, miksi tämä aikanaan muutettiin.
170. Rampe24.4.2018 klo 17:13
Kaikki kunnia loppukilpailuun tai edes lähelle sitä päässeille. Kokeilin omaa nopeuttani täysin vailla paineita, ja kolmas välierä meni lähes kymmenen minuuttia yli maksimiajan. Kakkonen ratkesi yllättävänkin hyvin, mutta tositilanteessa olisin "epäsanaan" hermostunut niin että kesken olisi tain -nut jäädä.
Toisaalta osallistuminen olisi saattanut olla mukava kokemus. Minulle matka ei olisi ollut ongelma.
171. Lars25.4.2018 klo 09:53
Lainaus: 170. Rampe 24.4.2018 klo 17:13
Kaikki kunnia loppukilpailuun tai edes lähelle sitä päässeille. Kokeilin omaa nopeuttani täysin vailla paineita, ja kolmas välierä meni lähes kymmenen minuuttia yli maksimiajan. Kakkonen ratkesi yllättävänkin hyvin, mutta tositilanteessa olisin "epäsanaan" hermostunut niin että kesken olisi tain -nut jäädä. Toisaalta osallistuminen olisi saattanut olla mukava kokemus. Minulle matka ei olisi ollut ongelma.


No paljastakaas nyt joku mitä siihen yläriville tuli, itse jämähdin siihen enkä saanut mitään järkevää, oliko siihen tarkoituskaan tulla jotain järkevää vai "epäsana"
172. Jaska25.4.2018 klo 10:40
Mahdollisesti kisan suojelijan uutisvuotoilua kirjallisessa muodossa.
173. Tuomas L.25.4.2018 klo 10:40
Yläriville ei tule oikeaa sanaa. Se ei tässä tapauksessa kuitenkaan tarkoita, ettei ratkaisu olisi järkevä.
174. Jaska25.4.2018 klo 10:43
Siis mahdollisesti kisan suojelijan innoittamaa, piti kirjoittamani. Katalin voinee aikanaan kertoa, osuinko oikeaan.
175. Eki25.4.2018 klo 10:52
Tuo ei tainnut tiimillä tulla edes mieleen, mutta jees!
176. Lars25.4.2018 klo 11:14
Eli?
177. Jaska25.4.2018 klo 11:24
nirepakat
178. Lars25.4.2018 klo 12:08
No voihan, kaikkea sitä näkee. Vihjeet useinkin noin mutta noin pitkää vastaussanaa en ole ennen nähnyt noin...Olisi ollut mukava katsella katonrajasta ratkojien ilmeitä kun tuon hoksasivat. Kiitos avusta....3. erä vielä ratkomatta mutta eiköhän sekin tässä ratkea, ei tosin tuohon 45 minuuttiin....
179. Tuomas L.25.4.2018 klo 12:15
Periaatteessahan tuollaista ei saisi olla, koska ratkaisusanojen pitää olla oikeita sanoja. Ehkä tässä kuitenkin katsottiin aiheelliseksi noudattaa ristikkosääntöjen viimeistä kohtaa, eli säännöistä saa harkinnan mukaan poiketa.
180. Lars26.4.2018 klo 08:44
No niin, kaikki välieräristikot ja finaaliristikko ratkottu, kolmosessa muutama sana jota en ollut kuullutkaan joten käytin googlea, sitähän ei oikeesti olis ollut käytössä ja sanat toki olisivat tulleet risteävilläkin mutta todennäköisesti 45 minuuttia ei olis ihan riittänyt. Hienoja ristikoita, harmi kun näitä pitää taas odottaa sen kaksi vuotta. Vieläkin naurattaa se kakkosen epäsana :) :) Kiitos Katalimmille, nyt taas PuPen ja IS:n ristikoiden parissa eteenpäin.
181. Eki28.4.2018 klo 15:46
Tällaiselta näytti Ristikko SM 2018! Video ei ole julkinen, mutta te saatte ohessa linkin.

https://www.youtube.com/watch?v=kHtSZAtPRCs&featur e=youtu.be
182. pelaaja28.4.2018 klo 17:20
Matti Röngältä mukavankuuloinen ja -näköinen avauspuhe. Kiihkeä kisatunnelma välittyi vikkelän ja leppoisan musiikin myötä tänne keittiöön asti, kits.
183. Joutilas3.5.2018 klo 22:03
Tänään posti toi SM-kisan lopputulokset. Ne nähtyäni ymmärrän,etten ymmärrä säännöistä yhtikäs mitään. Sen sijaan ymmärrän Maijun protestoinnin. Mielestäni hänen olisi pitänyt sijoittua sijalle 19. Ainakin moraalisesti. Ja taidollisesti.
Menestyäkseen alkuerissä ei saa olla yhtään virhettä,että pääsee välieriin. Välierissä saa olla virheitä,kunhan vaan aika on hyvä. Finaalissa taas oikeellisuus on tärkein kriteeri ja sitten vasta aika. Miksi säännöt muuttuvat koko ajan? Varmaan tässä on ihan järkevä logiikka,ei vaan järjettömälle aukene. Voisiko joku tietävä valaista ja valistaa.
Olen sitä mieltä,ettei missään kisan vaiheessa annettaisi aikahyvitystä,jos yksikin virhe löytyy,olkoon ratkoja miten nopea tahansa. Vasta sitten aletaan hyvittämään,kun ratkomus on täysin oikein ja annettu aika alittuu.
Mainittakoon vielä,etten saanut 3. tehtävää täyteen,vaikka kulutin kaiken annetun ajan,joten minulla ei ole ns. oma lehmä ojassa,eikä ketun häntä kainalossa.
184. Joutilas4.5.2018 klo 08:12
Yön yli nukuttuani olisin hieman armollisempi ja sallisin aikahyvityksen,jos yksittäinen (piilo)kirjain puuttuu. Se on kilpailutilanteessa inhimillistä. Mikäli kokonaisia sanoja puuttuu,niin silloin voisi aikahyvityksen jättää pois,tai antaa ainakin selvästi pienempänä,ettei voisi voittaa täysin oikein ratkonutta.
185. JT4.5.2018 klo 14:14
Jos kokonaisia sanoja puuttuu, niin eikö sakkoja tule jo sen verran paljon, että aikahyvityskään ei paljoa lämmitä?
186. iso S4.5.2018 klo 19:39
Joutilas selvitti 24.4.2018 klo 14:19 sen teorian kantavuutta, kannattaako huitaista äkkiä se mikä tulee läpikirjoittamalla ja ottaa aikahyvitykset lopettamalla heti kun vähänkin tökkää. Ei kannata, paitsi ehkä jossakin täysin teoreettisessa tilanteessa. Jos esimerkiksi tempaisee kolmannen välierän viittä sanaa vaille valmiiksi kymmeneen minuuttiin ja on varma siitä että nuo viisi eivät ratkea 35 lisäminuutin aikana niin kyllä silloin kannattaa lopettaa. Tuollaista ihmevirtuoosia ei vain ole vielä nähty.

Se että lopettaisi joka erän ensimmäisellä minuutilla ja jättäisi tyhjän ristikon ei varsinkaan kannata. Pistesaalis ei olisi 1020 vaan nolla. Esimerkiksi ykköserässä oli 89 sanaa ja 89 virheellisestä (puuttuvasta) sanasta saa nolla sanapistettä. 14 hyvitysminuutista saisi oikealla ratkaisulla 70 pistettä, mutta sakkominuutit (1 per virheellinen sana, kuitenkin enintään hyvitysminuuttien määrä) nollaisivat hyvityksen. Oikean ratkaisun bonuskin, 30 pistettä, jäisi saamatta. Vastaava tilanne on muissakin erissä. Tyhjällä ristikolla saisi nollan vaikka kuinka nopeasti jättäisi täyttämättä.

Kertoimia on hiukan justeerattu vuodesta 2005 (tai 2009, jonka tuloslista sattuu olemaan minulla tallessa). Sanakertoimet ja oikean ratkaisun bonus ovat edelleen samat, mutta hyvitysminuuttien kertoimet ovat nyt 5, 10 ja 15.

Vuoden 2005 säännöillä yhden piilokirjaimen virhe eli yksi virheellinen sana maksoi 1. erässä ajaksi muutettuna 7.2 minuuttia ja 2 sanan virhe (esimerkiksi risteävä ruutu väärin) 8.4 minuuttia. 2. erässä vastaavat sakot olivat 7.4 ja 8.8 minuuttia ja kolmannessa 7.6 ja 9.2 minuuttia. Nykysäännöillä ensimmäisessä erässä rokotetaan samoin, mutta seuraavissa lievemmin: 4.2 ja 5.4 minuuttia toisessa, 3.2 ja 4.4 minuuttia kolmannessa. Mielipidekysymys, onko tämä oikeansuuruinen sakotus.

Jos nykysäännöillä ratkoja selvittää kolmannen välierän virheettä 10 bonusminuutilla, hän saa 435 pistettä ja sijoittuu 20 parhaan joukkoon, ellei ole tyrinyt aiemmissa erissä. Jos joku taktiikkanero ratkoo samassa ajassa mutta 10 virheellisellä sanalla, niin tulos on 225 pistettä. Taktikon olisi pitänyt olla 14 minuuttia nopeampi saadakseen samat 435 pistettä. Oikeasti vain 4 kilpailijaa pääsi vähintään 24 bonusminuuttiin. Finaalipaikkaan olisi vaadittu vielä 9 minuuttia nopeampi aika, jos aiemmat erät olisivat menneet kärjen tahtiin. Siis 33 minuuttia alle maksimiajan eli aikaa olisi saanut käyttää alle 12 minuuttia. Siihen ei pystynyt kukaan. Aavemaisen nopea Leinonen sai 32 bonusminuuttia ja puhtaalla pelillä.

Yleensä sijoitus on parempi jos ratkoo oikein. Taktikointi kannattaa vain silloin jos selkeästi näkee jonkin sanan tai kokonaisen kulman itselleen liian vaikeaksi. Silloin realiteettien tunnustaminen on tie oman tuloksen maksimoimiseen, mutta ei silti suurenmoiseen menestykseen.

Maijun osalta virhe on oikaistu, koska hän ei ole listalla sijalla 36 ja pisteet ovat oikein. Sekä 2. että 3. erässä bonusminuutti on noteerattu.
187. Joutilas5.5.2018 klo 08:46
Kiitokset iso S erittäin syväluotaavasta ja seikkaperäisestä selvityksestä. Kyllä tuo tieto vähitellen porautui umpiluun lävitse ja olin kokevinani pikkuriikkisen valon välähdyksen.
Onhan näitä sääntöjä rakennellut niin taitava ja älykäs porukka,ettei varmaan juurikaan rukata tarvitse. Niissä on varmasti huomioitu paljon sellaisia pieniä nyansseja,joita tällainen tavallinen tallaaja ei edes ymmärrä ajatella,saatikka huomioida.
Hyvä,että Maiju sai oikeutta!
188. Tarja5.5.2018 klo 10:39
Mikä Maijun uusi sijoitus on? Onnittelut hänelle joka tapauksessa.
189. iso S5.5.2018 klo 12:01
Yhdessä suhteessa nykyinen sääntö ainakin tuntuu paremmalta kuin entinen: tasapelejä tulee kärjessä vähemmän. Entisellä säännöllä sanapisteiden ja virheettömyysbonuksen vaikutus oli kärkipäässä lähes olematon, kun jokseenkin kaikki ratkoivat oikein ja saivat näiltä osin täydet pisteet. Erojen haku jäi bonusminuuttien varaan. Käytännössä siis bonusminuuttien summa ratkaisi finaaliin pääsevät, riippumatta siitä millä tavalla summa kasattiin. Nykyisin kakkoserän bonukset ovat arvokkaampia kuin ykköserän ja kolmoserän bonukset ovat vielä arvokkaampia. Lisäksi hajonta on suurin siinä vaikeassa kolmoserässä, joten kahden lämmittelyerän jälkeen veri varsinaisesti punnitaan kolmosessa.

Nykysäännöillä ei kärjessä tullut tasapelejä ja järjestys oli
Leinonen, Rustari, Mäkinen, Pajakoski, Aitta, Neitola, Stengård, Kultti, Takala, Pikkarainen.
.
Vuoden 2005 säännöillä olisi tullut tasapelejä. Jos tasapelit olisi ratkaistu nykyisten painotusten hengessä eli kolmannen erän bonuksia olisi pidetty arvokkaimpina, järjestys olisi ollut
Leinonen, Rustari, Mäkinen, Stengård, Pajakoski, Kultti, Neitola, Aitta, Takala, Pikkarainen.

Rustarilla ja Mäkisellä olisi ollut tasapeli, mutta Rustari voitti kolmosen aikabonuksissa 29-27. Neljällä seuraavalla olisi ollut keskenään tasapeli ja kolmosen aikabonukset 26, 20, 19 ja 18. Vitosena ollut Aitta olisi pudonnut kahdeksanneksi. Mielenkiintoinen sattuma, että juuri Aitta ei ilmestynyt finaaliin. Ehkä lievä kompurointi kakkoserässä sai luulemaan että pisteet eivät riitä finaaliin eikä siksi jäänyt odottamaan kolmosen tuloksia? Varamiehenä finaaliin päässyt ja siellä hopeaa napannut Stengård oli kolmosessa neljänneksi nopein ja olisi vanhoilla säännöillä saanut finaalipaikan suoraan. Nykysäännöillä komen pisteen marginaalilla Stengårdin lyönyt Neitola ei ollut parhaassa vireessään ja olisi vanhoilla säännöillä tipahtanut äärimmäisen niukasti finaalista. Samat pisteet Kultin kanssa, mutta minuutin hitaampi kolmosessa.

Ensimmäisessä erässä kymppikärki sai 7-9 bonusminuuttia. Toisessa kahdeksan kymmenestä sai 20-22 minuuttia. Aitta ja Stengård hiukan kangistuivat, 17 ja 15 bonusminuuttia. Kolmannessa pakka hajosi: 15-32 bonusminuuttia ja juuri nuo minuutit ovat arvokkaimpia. Menestystä havittelevien kannattaa siis treenata kolmannen välierän vaikeusluokkaan kuuluvia ristikoita. Välierissä on syytä pitää mielessä vanha formulaviisaus: ensimmäisessä mutkassa kisaa ei voi voittaa, mutta sen voi hävitä.

Vielä yksi huomio kärjen tasaisuudesta ja kolmannen välierän tärkeydestä: Jopa sijalle 35 päätynyt Päivi Hänninen olisi yltänyt finaaliin, jos olisi onnistunut kolmosessa Stengårdin tavoin ja saanut (nykysäännöillä) 627 pinnaa. Ei ihan onnistunut, tuli 114. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä että 35 kilpailijaa olisi ollut kahden erä jälkeen "Stengårdin päässä" finaalipaikasta. Neitolan lyömiseksi kasassa olisi pitänyt olla 523 pistettä ja tähän päässeitä oli äkkiä laskien 18. Säännöissä ei tietenkään ollut kiellettyä tehdä Leinoset, 765 pinnaa kolmosessa. Finaaliin olisi voinut nousta kauempaakin, jos sattuu olemaan sellainen diesel että ratkoo ristikon kuin ristikon vajaaseen 13 minuuttiin mutta kynä ei vaan kulje sen nopeammin helpoissakaan!
190. Maiju5.5.2018 klo 20:16
Kiitän kaikkia onnittelijoita ja virheen oikaisijoita. Nyt olen tyytyväinen, varsinkin kun sittenkin päihitin sen kilpakumppanini, joka ei saanut kolmosristikkoa valmiiksi. Sijoitukseni oli lopulta 33.

Tuon nopeampaan tulokseen tuskin enää koskaan pääsen, sillä vihjeiden tihrustamiseen ja kirjoittamiseen menee aivan liikaa aikaa, vaikka en tällä kertaa joutunutkaan käyttämään mukanani ollutta suurennuslasia. :)
191. Ritu8.5.2018 klo 08:38
Minusta tämä on syytä kertoa tälläkin palstalla, jottei tulostaulukko jälkeenpäin aiheuta hämmennystä. Maanantain 7.5. Ilta-Sanomissa oli korjaus SM-kisojen tuloksiin. Jälkitarkastuksessa Juha Neitolan ristikosta oli löytynyt virhe, joka oli paikan päällä jäänyt huomaamatta.
Virheen vuoksi Neitolan sijoitus putoaa yhden pykälän ja Riitta Rustari nousee pronssille. Muut sijoitukset ovat ennallaan.
192. Mara S8.5.2018 klo 10:11
Tuo IS:n maanantain korjaus tulosluetteloon on piilotettu ihailtavan hyvin. En millään löydä sitä ristikkosivuilta.
193. Tarja8.5.2018 klo 10:14
Olen samaa mieltä. Huomasin sen vasta Ritun kirjoituksen jälkeen. Yleensä noita vastausohjeita kun ei tule luettua. (On niiden jatkeena.)
194. Ebbaleena11.5.2018 klo 15:57
Löytyyköhän välierä ja finaaliristikoita mistään?
195. Eki11.5.2018 klo 16:03
Ilta-Sanomista 23.4. ja varmaan tulevasta Sanaseposta.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *