KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 2984

9484. HS 2984

Pr15.12.2017 klo 06:50
Anagrammiristikko. En näitä muistaakseni ainakaan kovin montaa ole ratkonut. Sanotaan nyt että ihan kelpo tehtävä. Ei kovinkaan epäselviä vihjeitä tai esoteerista maantietoa. Täytyy nostaa hattua laatijalle noiden anagrammien takia. Eli kiitän.
2. TJV15.12.2017 klo 07:55
Hys, hys, Pr. Noin varhainen ratkominen ja siitä kertominen saattaa johtaa jonkun pillastumiseen. Jopa ilmaiseen diagnoosiin.
3. Virkku15.12.2017 klo 08:45
Pr ja TJV. Tosi hauska alotus päivälle ja ristikon ratkomiseen ryhtymiselle. Taitaapa olla taas loistoristikko.
4. Jiikoo15.12.2017 klo 08:56
Olen siinä onnellisessa asemassa, että viikon Piilis (SK:n) tulee yleensä torstaisin, kun monet tuntuvat saavan lehtensä vasta perjantaisin.

Tänään taas minä joudun puremaan hammasta, kun viikon Aulis (HS:n) ei ole vielä saapunut, vaikka kello alkaa kääntyä yhdeksään! Normaaliaamuina lehti kolahtaa oviluukusta jo neljän, viiden maissa.

:•(
5. tuffa Porist15.12.2017 klo 10:08
Kiva tätä oli ratkoa. Avainlause selvisi viimeksi muiden, osittain vähän "ontuvien" lauseiden avulla.
6. Potter15.12.2017 klo 10:08
Taitavasti laadittu taas kerran. Olihan tuossa riittävästi pähkäiltävää, mutta paljon auttoi tuo, kun sai pääsanan selville, ja sen avulla nuo muutkin lopulta selvisivät. Tietenkin tämä digiristikko on helpompi tehdä kun kuvien suurentaminen on helppoa ja auttaa tosi paljon.
Kiitokset laatijalle!
7. Uusi15.12.2017 klo 12:12
Kiva ristikko. Kiitos
8. lars15.12.2017 klo 12:36
ihan ok ristikko,meni ratkomiseen melkein puoli tuntia
9. Jiikoo15.12.2017 klo 12:46
Kivaa vaihtelua saada väliin tällainen harvinaisempikin teemajuttu! Sain lehteni vasta vähän ennen aamuyhdeksää ja ratkomiseen meni minulla sentään lähemmäs kolme tuntia. Hyvä näinkin.

Ylimmän harmaan avainsanan sain ratkaistuksi ensin, mikä helpotti muiden harmaiden selviämistä huomattavasti.

Kiitos laatijalle!
10. Jiikoo15.12.2017 klo 12:48
Korjaan: lehtihän tuli vasta vähän ennen kello kymmentä, noin tunti sen jälkeen kun valitin sen viipymistä!
11. Ultsi15.12.2017 klo 14:28
Tämä oli kiva.Lopulta valmiiksi.Melkein kolme tuntia ahersin.
Itselläni ylin harmaa jäi viimeiseksi.
12. Masa I15.12.2017 klo 17:46
Morjens !
Ihan kotona tänään ratkottu samalla kun jääkiekkoa kateltu.
Luulin pitkään sellosta koilliseen olevaa kuvaa joksikin otukseksi,vaan oliko.
Jiikoo : kiva tietää koska sait lehtesi vanha veijari , heh heh
13. Potter15.12.2017 klo 17:58
Masa I, kuva selvisi minullekin vasta suurentamalla. Ei ollut otus.
14. Tapio15.12.2017 klo 18:25
Tuli ratkottua kun tuli ilmaisena näytenumerona. Vaikka joissakin kuvissa oli erottamisvaikeuksia risteävillä selvisi. Henkilönimiä tietenkin piti apuneuvoilla etsiä, mutta oikein kiva ristikko, oikein nautittava, kiitti.

En keksinyt millä logiikalla avainsana tulee. Ratkoin anagrammit alhaalta ylöspäin joten sen pikän sanan ratkoin viimeksi.
15. Tapio15.12.2017 klo 18:29
Taisin keksiä, kun aloin miettimään.
16. Tapio15.12.2017 klo 18:29
Taisin keksiä, kun aloin miettimään.
17. Tapio15.12.2017 klo 18:43
En tosin googlaamalla löytänyt, mihin IS:n vasemmalla puolella oleva kuva viittaa.
18. Jonna15.12.2017 klo 18:57
Pitkän pääsanan ratkettua muutkin selvisivät mukavasti. Eipä moittimista.
19. isoäiti16.12.2017 klo 01:28
Kuvahaku näyttää ihan suoraan ja sukunimen kanssa IS:n vasemmanpuoleisen henkilön nimen.
20. kaplas16.12.2017 klo 07:01
Mukava ristikko. Ei liian vaikeakaan..
21. Tapio16.12.2017 klo 07:57
En sen paremmin kirjaa kuin kirjailijaa etsimällä löytänyt kuvassa olevaa teosta. Joskus olen skannanut ristikon ja leikannut yksittäisen kuvan kuvahakua varten. Aika usein toimii, mutten viitsi moiseen ryhtyä, joten jään odottamaan, että joku joskus tuon kertoo.
22. Rampe16.12.2017 klo 08:15
Kuvahausta löytyy henkilön koko nimi, kun ratkaisusana siihen syötetään.
Sitä en tiedä, mihin teos, kirja tai kirjailija liittyvät.
23. Tapio16.12.2017 klo 08:32
Joo. Laitoin hakuun mukaan muita sanoja, jotka aiheuttivat sen, että en löytänyt etsimääni. Tulkitsin kuvaa myös väärin.
24. Virkku16.12.2017 klo 09:33
Todella mukava ristikko. Melkosta ähertämistä tämä kyllä vaati, mutta pikku hiljaa valmiiksi tuli. Pitkään aikaan ei anagrammiristikkoa ole ollutkaan, sikälikin kivaa vaihtelua. Kiitos.
25. amia16.12.2017 klo 09:50
Vasemmalla ylhäällä janoisen henkilön valokuvan piilokirjaimeksi lienee kaksi tasavertaista vaihtoehtoa? En ainakaan itse hahmota, olisiko niistä jompikumpi suositeltavampi kuin toinen.
26. tuffa Porist16.12.2017 klo 11:38
Tapio ja muut
Avainlauseen nainen on yhdysvaltalainen mykkäelokuvan tähti
27. Tapio16.12.2017 klo 11:42
Ehkä vähän liikaa autettu. Löysin kyllä kun etsin kuvahaulla vain ratkaisusanalla. Kyseessä on vain valokuva, jossa on tekstiä, ei kirjan kansi, kuten oletin aluksi. Nimimerkki "amia" kohtaa ihmettelin. Yksi toinenkin piilokirjain ihmetyttää, mutta kysyn myöhemmin.
28. Tapio16.12.2017 klo 12:00
Näissä näemmä voi vastauksen lähettää vain vanhanaikaisesti kirjekuoressa. Tuntuu nykyaikana hassulta päivälehdeltä. Joku lienee ehdottanut muutakin keinoa, mutta ei ole mennyt läpi?

Digikuvinakin näitä voisi ratkoa, joskin siihen liittyy muutamia ongelmia, joista olen kertonut toisessa säikeesä.
29. POH16.12.2017 klo 13:31
Selkeä ristikko, johon Apuratkojakin mielellään kirjaimia piirteli, saatuaan ensin tuntumaa anagrammiristikon aatteeseen ja sen apuneuvoihin. Kummaa käärmettä SELLO:n vieressä kovasti piti kovasti tutkia. Ensin tietysti piti ratkaista saman lehden Ankkanurkan Jouluristikko sivulta A47 .
30. Kalle16.12.2017 klo 13:51
Muuten valmis, mutta oikealla alhaalla oleva vaakuna ei aukea! Jotain minulla varmasti väärin, en tiedä mitä.
31. Tapio16.12.2017 klo 13:53
Laitoin ylös kirjainten lukumäärät sen jälkeen kun ratkaisin ensimmäisen lauseen.
Seuraavissa tarkistin kirjainlukumääristä, onko ratkaisu mahdollinen.
32. Jaska16.12.2017 klo 14:16
Helsingin Sanomat ei kaiketi ole pikkurahan puutteessa, kun ei ole siirtynyt tekstaribisnekseen. Siitä hyötyisivät myös ne kakskymppistä havittelevat ratkojat, joiden viesteistä HS-ketju nyt paljolti koostuu. Ratkonta-avun tarve vähenisi oleellisesti, mikä johtaisi luultavasti lisävihjepyyntöjen huomattavaan vähenemiseen. Se tavallaan köyhdyttäisi HS-ketjukulttuuria, jonka aktiivisimmat kuluttajat eivät ehkä kirkatta sopeutuisi murrokseen.
33. Tapio16.12.2017 klo 14:53
Kallella ei ole välttämättä mitään väärin. Kun olin saanut rakaisusanan, tarkistin Wikipediasta ja vaakuna täsmäsi ratkaisusanan kanssa. Se piilokirjain kyllä kaipaa vähän tietämystä.
34. Potter16.12.2017 klo 14:55
Kalle, vaakuna ei ole enää Suomessa.
35. Kalle16.12.2017 klo 16:04
Kiitos Potter! Selvisi!
36. jykä16.12.2017 klo 21:56
Mä ratkaisin ristikon tällä kertaa alhaalta päin. Ei ollut vaikea
37. terveen paperit16.12.2017 klo 22:26
Ei p*skempi. Yläkulman synkkäilme teki vähän tenää. En myöskään tunnistanut sen alla olevaa henkilöä. Nämä aiheuttivat pientä viivettä, kuten myös kuva-arvoitus. Alimmainen harmaa selvisi ensimmäiseksi. Hyvä ristikko,pohdittavaa oli tämmöiselle hidasälyiselle sopivasti.
38. Tapio16.12.2017 klo 22:34
Vihjeen -AMO yläpuolella olevaa hlöä en tunnistanut.
39. Epik17.12.2017 klo 08:49
tapio, kuvan daami on naapurimaan naapurista
40. Tapio17.12.2017 klo 09:35
Ratkaisusanan perusteella tiedän kyllä mistä maasta. Koska päässä on tiaara, kovin monta vaihtoehtoa ei ole. Katselin kuvahaulla ja yritin verrata HS:n kuvaan ja arvelen, kenestä voisi ola kyse.
41. Nix17.12.2017 klo 10:02
Kas kun kukaan ei ole ihmetellyt ilmeistä lipsausta Aulikselta: yhdessä harmaista on ratkaisusana sama kuin vihjesana. Kaksi kirjainta vaihtamalla olisi 'kauneusvirheen' voinut välttää.
42. Virkku17.12.2017 klo 10:08
Nix. Kyllä hämmästelin samaa kohtaa.
amia. Kyllä kaksi vaihtoehtoa piilokirjaimeksi kävisi, mutta mielestäni tavallisempi olisi parempi janoiselle. Se toinen kirjain toisi vastaussanan loppuosaksi sanan, joka paremmin sopisi sanan alkuun.
43. Tilaaja17.12.2017 klo 10:17
Hyvä hesari, kun pidät paperisen version voimassa!!
Tällaset eläkeläisetkin voi ratkoo ja toivoo sitä
kakskympistä.
Tulis nääs tarpeeseen.

nm: perinteitä kunnioittava
44. Jiikoo17.12.2017 klo 11:58
Tilaaja hei, ei se tekstareilla osallistuminen ole meiltä eläkeläisiltäkään kielletty! Juuri eilen illalla lähetin minäkin tekstiviesteinä ratkaisuni IS:n tuoreimman viikonvaihdenumeron neljään tehtävään (kovis, pehmis, piilis ja kryptis). Puhelinlaskuuni tuli ymmärtääkseni 3,96 € lisää.

Rahan ansaitsemiseen ei tästä harrastuksesta totisesti ole. Aloin ratkoa perjantai-Hesareiden ristikoita noin vuosi sitten, eikä minulta monikaan ole tämän vuoden mittaan jäänyt ratkomatta ja lähettämättä. Postimerkkeihin ja kirjekuoriin on siis näissä mennyt euro jos toinenkin, mutta voittosaldoni näistä on toistaiseksi puhdas nolla. Osallistujia lienee viikoittain useampia satoja (keskimäärin 700–800, muistelen jostakin lukeneeni).

Kolmen muun julkaisun ristikoista olen saanut parin viime vuoden aikana roposia kustakin. (Älköön edellisen lauseen viimeistä sanaani sentään luettako keltaisten lasien läpi).
45. Tapio17.12.2017 klo 12:16
Onneksi joidenkin lehtien palkinnonjakoihin voi osallistua ilmaiseksi. Olen maksanut ylimääräistä vain ristikkolehden lähetyksestä. En osallistuisi Hesarin ristikoiden kisaan tekstarilla, sillä katson sen vain rahastukseksi.
46. Tapio17.12.2017 klo 19:37
Potter on tarkastellut tätä digiversiona. Voiskohan Potter ottaa vasen alanurkka suurettuna kuvakaappauksen kohdasta, jossa on se kuva Sello-vihjeestä koilliseen, jotta saisi käsityksen digiversion laadusta.
47. Potter17.12.2017 klo 20:30
Tapio, kun katson tuota mainitsemaasi kuvaa tulosteestani suurennuslasin avulla, niin kyllä se siitäkin selviää vaikka ensin näyttää otukselta :)
48. Tapio18.12.2017 klo 11:29
Olisin halunnut nähdä suurennetun digikuvan siksi, että jos joskus tlaisin digihesarin, ratkoisin ristikkoa piirto-ohjelmalla enkä tulosteesta.
49. Tuskallista18.12.2017 klo 13:33
Ei tullut Hesari perjantaina vaikka ilmoitin heille kaksi kertaa että lehti puuttuu. Lehteä ei saanut enää lauantaina R-kioskilta enkä löytänyt lehteä taloyhtiön roskiksestakaan. Sain lehden viimein tänään työpaikalta kun kiirehdin aamulla seitsemäksi töihin ennen kuin siivojat heittävät sen roskiin. Nyt lopultakin pääsen illalla ristikon kimppuun.
50. Jiikoo18.12.2017 klo 14:49
Tuskallista, tasan ei aina käy onnen lahjat! Minullekin lehti tuli perjantaina reilusti myöhässä, kuten edellä kerroin (4), (9), (10), mutta tulipahan kuitenkin. Kun sitten iltapäivällä asioin kauppakeskuksessa, tyrkyttivät HS:n feissarit minulle ilmaista saman päivän näytenumeroa, vaikka lehti on tullut minulle kestotilauksena noin viisiviidettä ajastaikaa! Olisin siis helposti voinut postittaa ristikon ratkaisuni halutessani vaikka duplikaattina.
51. Mooses19.12.2017 klo 13:07
Mitenkä saatte ylimmän harmaan viidenneksi viimeisen kirjaimen ja risteävän otuksen kolmannen kirjaimen sopimaan oikeaksi? Jos laittaa anagrammin kirjaimen oikeaksi, otuksen kirjain ei ole oikein. Jos laittaa otuksen kirjaimen oikein, anagrammi ei ole oikein.
52. Pike19.12.2017 klo 13:10
Otuksella on nimi, arvoisa Mooses!
53. Ananias23.12.2017 klo 14:18
Mutta kuka on tämä oikealla alhaalla Tamiroffin vieressä oleva blondi - nimeäkö haetaan vai jotakin hänen ulottuvuuttaan?
54. Jondalar23.12.2017 klo 15:06
Hän on ranskalainen laulajatar, Bulgariassa syntynyt. Hän on levyttänyt mm. laulun Maritza, josta on myös Seija Simolan iki-ihana tulkinta. Ananias, nimeä siinä haetaan.

Hyvää ja rauhallista Joulua!
55. mummo 80v.27.12.2017 klo 16:54
Apua tarvisin melko keskellä tähtien ja golfkärryjen alla joku vaalea
ehkä mies mitä tekee
56. ep27.12.2017 klo 17:09
Oikealla keskellä jakoavain "veden"varassa mitä muut näette?
57. Juho27.12.2017 klo 17:18
mummo 80 v. kyllähän kuvassa on ehkä mies makuulla ja yrittää pysyä hengissä tai parantua vaivoistaan.
ep. sinnehän se jakari on unohdettu lätäkköön makoilemaan.
58. mummo 80v.27.12.2017 klo 19:24
Kiitos Juho oli niin "himmeää"
59. Tapio31.12.2017 klo 12:46
Oli himmeä, joskin itse erotin, mistä kyse. Onko diginä merkittävästi selvempi?

Muutaman kohdan haluaisin käydä lävitse.

Olutta juova mies > OLUT.SKU

En tuohon oikein järkevää kirjainta saanut

LIKI-
ARKI-
PÄIVÄ > KOR.TI

Eihän tuohon muuta oikein sovi kuin KORTTI, mutta logiikka on hakusessa.
60. östen31.12.2017 klo 12:49
Torsti nyt ainakin.
61. Tapio31.12.2017 klo 12:55
Oli näemmä risteävissä ratkontavirhe, mistä syystä tuohon eikä toiseenkaan kohtaan tullut järkevää lopputulosta. OLUT... jos laittaa OLUTMAKU, saa järkevän kokonaisuuden. Kun jossain ei ihan natsaa, pitäisi kumittaa laajemmalti, mikä jäi nyt tekemättä.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *