KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS KUUKAUSILIITE HEINÄKUU

9319. HS kuukausiliite heinäkuu

io21.7.2017 klo 09:51
Hoitolapsien heräämistä odotellessa täyttyi. Yläosa keskellä vähän tökki, mutta aukesi kuitenkin.
2. io21.7.2017 klo 09:53
Robottitesti on pielessä. Monessa ruudussa on osa ajoneuvoa, mutta ei ajoneuvoja. siis useampaa kuin yksi.
3. Poleemi1.7.2017 klo 10:00
Ulkoasu vähän kuin faksin kautta tullut.
4. Potter1.7.2017 klo 10:14
Nettihesarin kuukausiliite ilmestyi vasta nyt pienen muistuttamisen jälkeen. sen ähertäminen jääkin iltapuolelle.
5. Jiikoo1.7.2017 klo 10:57
Täyteenhän tuo tuli aamun mittaan, mutta tavan mukaisesti ei ilman netin apuneuvoja. Yksi piilokirjainkin jäi epävarmaksi (tyttö neljännellä pystyrivillä oikealta). Joko muodostuva sana puuttuu sanavarastostani tai jokin risteävistä sanoistani on väärä.
6. Uusi1.7.2017 klo 11:44
Muuten täynnä, mutta Lapin lehtiä ja Saksan joki , risteävää en nyt keksi. Ehkä myöhemmin
7. Jiikoo1.7.2017 klo 12:01
Uusi, Saksan joki on pikku puropahanen Baden-Württembergissä, Ulmin lounaispuolella. Laskee Tonavaan, nimi merkitsee suomeksi repeämää tjsp. Lapin lehden nimi viittaa erääseen lapinkylään, metsäsaamelaisten asuinalueeseen, joka sijaitsee Sodankylässä.
8. Tamara1.7.2017 klo 12:59
Oikeassa alanurkassa RAM V. Vastaus tuli itsestään, mutta en ymmärrä sitä!
9. Jiikoo1.7.2017 klo 14:47
Tamara, tuon Ram V:n täytynee olla laatijan Intia-osastoa. Kuvanveistäjäsuuruus, jos nettitietoja on uskominen. Ilman Googlen, Ristikkorengin ja Ratkojien apua näitä luomuksia onkin tosi vaikea ratkoa. Jos joku muuta väittää, tohdin epäillä.
10. Tamara1.7.2017 klo 18:27
Intia-osastosta tosiaan löytyi tuo Ram V!
11. Potter1.7.2017 klo 19:33
Päivä meni tällä kertaa Keskisen uusitussa tavaratalossa. Komiata oli. Ristikonkin ehdin tuhertamaan nyt sitten iltapuolella. Ihan mukavahan tämä oli.
12. Rampe2.7.2017 klo 06:43
Yli miljardin asukkaan Intia taitaa olla maa, josta pystyy googlettamaan minkä tahansa vokaaleita sisältävän kirjainyhdistelmän.
Jos vokaalit puuttuvat, on yritettävä huomattavasti pienempää Puolaa.
Tämänkertainen intiavihje oli kyllä ihan asiallinen ja ratkesi muiden vihjeiden kautta.
Ihan hyvä ristikko jossa yläkeltaiset tuottivat eniten vaikeuksia.
13. Aku2.7.2017 klo 07:36
Avaalin yläpuolella oleva kuva on printtiversiossa aivan hämärä(?). Entäpä saparopäinen tyttö sähkölaitteen vieressä: pureeko hän porkkanaa vaiko pesee hampaitaan?
14. Potter2.7.2017 klo 09:19
Aku, maapallo siinä on ja voisi olla vaikka porkkanakin.
15. Jiikoo2.7.2017 klo 10:57
Sain kuin sainkin hampaitaan käyttävä tyttö -vihjeeseen sopivan mielekkään vastaussanan muutettuani sorkkaeläimeen viittaavasta vastaussanastani kahta (ja samalla kaloihin viittaavasta yhtä) vokaalia. Yön yli nukkuminen auttoi, ratkaisuun tuli lopulta järkeä!
16. Kooma2.7.2017 klo 11:13
Jiikoo, olen samaa mieltä kanssasi siitä, että aika harva Hesarin ristikko ratkeaisi ilman apuvälineitä.
Arvaan, että aika moni meistä tekee ensin niin paljon kuin pystyy ja sitten tsekkaa netistä loput. Joskus jätän ristikon hautumaan yön yli ja aamulla

Vielä vuosi sitten en tehnyt Hesarin ristikoita lainkaan, mutta nyt olen niihin -ja Aulisin ???? tyyliinkin- kasvanut, tottunut...jopa kuviin, joista ei aina saa selvää! ????
Mä tykkään siitä, että Auliksella oikea vaihtoehto ei aina ole se mikä ekana tulee mieleen. Tai edes tokana. Esim. vihjeenä oleva pieni kuva jostain epämääräisestä pläntistä voi olla 'yksi', 'muru', 'siru', 'vain' jne.

Mullekin tuotti heinäkuun ristikossa vaikeuksia oikean reunan keskiosa. Mun tyttökuvan ratkaisussa valitsin partisiipin, en adjektiivia. Porkkanaparka, joku voisi sääliä.

Kivaa kesää!
17. Juuso2.7.2017 klo 19:14
Alkaahan tuo olla täynnä, vaikka ainakin yksi kirjain askarruttaa: vasemmassa reunassa on purskahtava kuva, jonka sanasta puuttuu yksi piilokirjain, jota olen yrittänyt mallata ja siihenhän sanana olisi monta vaihtoehtoa, mutta mikähän niistä liittyy ko. kuvaan? Onko tuo otus, ohjus vai jokin muu? Vai jonkin yrityksen nimi?
18. Ca.2.7.2017 klo 19:48
Juuso! Maantieteeseen liittyy.
19. Lainaa2.7.2017 klo 20:13
Kiitos, Lainaa. Niinpä tietenkin, onhan se selvästi sitä, kuten sanakin kertoo!
20. Kunpa osaisin3.7.2017 klo 07:40
Kaksi kohtaa hieman tökkii: lentokoneen alla ensimmäinen vaakarivi. Mitä kuva esittää? Toinen, keskellä kasvokuvan alla ensimmäinen vaakarivi. Mitä esittää kuva?
21. Jondalar3.7.2017 klo 10:43
Vaakunassa karhu. Siinä toisessa kohdassa ilmeisesti näkyy tiskipöytää, vaikka ei siitä tosiaan selvää saanut.
22. Päkä3.7.2017 klo 18:07
Onko peli oikeassa reunassa Skat, skit vai okiy ? Enkä tajua tosiaankaan tuota " porkkanaa purevaa tyttö " - kuvaa ...ruokakuva? Maapallo? siinä vieressä,. Napa _mitä ? Mikä kirjain väärin sinivalko vaakunassa: R * S*OC* ?
23. pelaaja3.7.2017 klo 18:22
Peli on ramina, tytön suussa ei ole porkkana vaan kesäkeittoa eli ruokakuva kyllä, maapallon vieressä jokin rengas, kuva ei kuvaa vaakunaa vaan ruisleipää, joten yksi kirjain oikein. Hyvä!
24. Seitenvitonen3.7.2017 klo 19:46
pelaaja,
Olet iskussa! Parhaat vihjeet aikoihin. Näistä on hyvä jatkaa. .
25. kaplas3.7.2017 klo 19:53
Minusta ihan asiallinen ristikko..
26. Sirkku4.7.2017 klo 07:40
Onko kaikille selvinnyt, mikä vaakuna? on alhaalla keskellä banaanien yläpuolella?
27. Aksu4.7.2017 klo 08:21
Sirkku,
jos kaikki neljä kirjainta ovat oikein, niin vaakunan voit hyvin tarkistaa googlella.
28. Sirkku4.7.2017 klo 08:28
Onkohan minulla jokin kirjain väärin, kun saan vain terroristia ja muurahaista kuvaavan sanan,,,
29. Virkku4.7.2017 klo 08:33
Sirkku. Vaakuna on Pohjois- Norjassa sijaitsevan kunnan vaakuna. Sinulla on toinen kirjain väärin.
30. Kunpa osaisin4.7.2017 klo 08:37
Vaakuna keskellä, hieman oikealle tuottaa vaikeuksia
31. Sirkku4.7.2017 klo 08:38
Niinpä tietenkin, kiitos kovasti!
32. Virkku4.7.2017 klo 09:02
Kunpa osaisin. Turun ystävyyskaupungin vaakuna.
33. mj5.7.2017 klo 13:25
lentokoneen alapuolelle tuleva sana ei aukea.
34. tuffa Porist5.7.2017 klo 15:25
mj
Matkan loppuun ollaan menossa...
35. jyrkkä5.7.2017 klo 22:54
Olipa helppo. Jos vihjekuvana on kenkä ja ratkaisuna kenkä niin ei tarvii kuuklata
36. Annele6.7.2017 klo 21:47
Täyteen tuli, samalla katsoen Tangomarkkinoiden kunigatar finaalia. Sopivan haastava ristikko oli.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *