KESKUSTELUT > RISTIKOT > OTAVAMEDIAN VIRHEPALVELU

9270. Otavamedian virhepalvelu

Jukkis22.5.2017 klo 17:38
No eihän sellaista ole. Mutta jos olisi, niin sinne kuuluisi uuden Seura Super-ristikot -lehden sivuilla 4 ja 5 oleva ristikko. Vasemmassa alakulmassa on kaksi vihjettä väärässä paikassa, josta seuraa se, että kahdelle 5-kirjaimiselle vaakasanalle on vain neljä ruutua, yhdelle 9-kirjaimiselle pystysanalle vain viisi ruutua ja toiselle 9-kirjaimiselle pystysanalle 13 ruutua.

En tätä muuten olisi tänne laittanut, kun ei pahemmin ratkomista haitannut, toi vaan mukavan ihmetyksen aiheen, mutta kun ristikon on laatineet E. Vuokila ja R. Mäkinen. Joten tiedoksi ja ihmeteltäväksi, että miten ihmeessä tuollainen virhe edes on mahdollinen. Tuskin on lehden toimituksen tekosia, tokko siellä siirtelevät vihjeitä paikasta toiseen.

Sinänsä Otavamedian ristikot kaipaisivat virhepalvelua. Satunnaisia tämän lehden numeroita on vuosien mittaan käsiin tullut, ja varmaan kaikissa on virheitä ollut, välillä aika tolkuttomiakin sellaisia. Mutta eipä taida Pelikaanilehtien harrastama rehellinen virheidenselvittelypolitiikka muita kustantajia kiinnostaa.
2. Eki22.5.2017 klo 19:13
Voi kahden kerran! Kyllä se varmasti huomattu on, mutta korjausvaiheessa on nonchaleerattu, tai jotain. Äääääääh!
3. Jukkis15.6.2017 klo 12:30
Ratkonnan jatkuessa samassa lehdessä otsikolla "Helppo kuvaristikko" varustetussa ristikossa saamme tutustua henkilöön nimeltä Otis Redfing. Ja samassa helpossa ristikossa on mietittävänä piilokirjain sanaan S_UKAT, jonka vihje on ELÄIMIÄ. (Ei ole Sanaris-tuotantoa tämä ristikko.)
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *