KESKUSTELUT > RISTIKOT > PUNAINEN PELIKAANI 1/2017

9102. Punainen Pelikaani 1/2017

tre21.12.2016 klo 06:39
Lieneekö pikkuinen virhe s. 15 vasemmassa yläkulmassa?
2. Eki21.12.2016 klo 09:34
Kävin yläkulman läpi enkä huomannut virhettä.
3. Tuomas L.21.12.2016 klo 10:44
Onko minulla vain huonot silmät, vai onko Hakosen ristikosta jäänyt kokonaan pois avainsananumero 4?
4. Eki21.12.2016 klo 11:10
Hakosen teillä taitaapi olla.
5. nykkis21.12.2016 klo 19:10
Saaren sivun 21 ristikon alareunassa keskellä MÄTÄKUUN NAISIA taitaa olla niitä mätäkuun juttuja.
6. tapio23.12.2016 klo 07:25
Eikö tuo ole jo tavallaan jonkin tason vinkki. Ihan nyt vaan tiedoksi kaikille nimettömän kaltaisille kusipäille, joka käyttäytyvät kuin Cheek ts. joille oma ratkaisutaito on noussut niin kusena päähän, että pitää muita mollata (kuten Cheek polleana kehuu olevansa paras ja muut toista luokkaa), tulen nyt ainakin yhden vuoden pilaamaan näitä PuPe-säikeitä. Kun paikallisista liikkeistä ei saa yksittäisiä PuPe:ja piti ostaa vuosikerta, kun ihan yksittäistä lehteä ei kannata tilailla.

Kusipäät nyt tarkkana! Sain vanhat PuPet lähes ratkottua, mutta pikku mokia tuli ja niitä tulee. Aina ei jaksa loppuun asti miettiä sen jälkeen kun ristikko on ratkottu. Kun nyt lehden palautuksella on määräaika, entistä vähemmän on aikaa miettiä yksittäisiä vihjeitä loppuun asti ja entistä enemmän on pakko sitten jälkikäteen kysellä. Varsinkaan kusipäillä tällaiseen ei ole kärsivällisyyttä, mutta toivon etteivät säikeet eräiden kusipäiden takia ihan pilalle mene. Yritän olla provosoitumatta kusipäiden kommenteista, mutta en lupaa, että siinä aina onnistun.
7. seurailija23.12.2016 klo 07:42
Tässä joulun sanoma ja synkeä tulevaisuuden näkymä koko Suomen ristikkoelämälle.
8. tapio23.12.2016 klo 07:51
Joo, tekisi mieleni toivottaa hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta, mutta se olisi tällä sivustolla vain tyhjää sananhelinää.
9. tapio23.12.2016 klo 07:58
Muutama hlö tällä sivustolla on, joille haluaisi toivottaa hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta, mutta en nyt luettele ketään nimeltä - kyse on tämän sivuston fiksuimmista persoonista + eräistä henkilöistä, jotka pääsääntöisesti ovat vastanneet asiallisesti.
10. Keila23.12.2016 klo 20:02
Osanottoni jo etukäteen säikeen käyttäjille. Olipa törkeää kielenkäyttöä tapiolta. Ilmeisesti keskusteleva ilmapiiri saa nyt kyseenalaista piristystä. Satunnaisesti olen näitä seurannut.
11. tapio4.1.2017 klo 17:58
Tulipa vaan ennakoitua entisten kokemusten perusteella joiden osallistujien käyttäytymistä. Tuli ostettua 1/2017 - ehkä virheostos, koska stressaa. Pitää luoda aivan uusi strategia ja ratkoa luoden prioriteetteja. Prioriteetteihin kuuluu kolmitähtinen aukeamaristikko, mutta sen kanssa kävi odotetusti - muutama kirjain jäi epävarmaksi ja muutama kirjain todenn. väärin, joten ei sillä rahapalkinnosta kisailla (toki avainsanakisan osana ratkaisu toimii). Just tätä etukäteen pelkäsin, miksi ajattelin, että uudet ehkä kannattaa jättää ostamatta. Sain toisen keskustelun pohjalta kuvan, että joissakin tapauksissa voidaan pitää oikeana myös ratkaisua, joka ei ole sama kuin laatijan alun alkaen tarkoittama. No en saanut ihan kunnollista vaihtoehtoistakaan ratkaisua.
12. tonimikael4.1.2017 klo 19:25
Hyvää uutta vuotta kaikille! Toivotaan saavamme laadittua ja ratkottua hykerryttävän kivoja ristikoita.
13. tapio5.1.2017 klo 21:15
Kiitti vaan - mm. Tonin ristikot ovat kivoja. Joskin yksi keskiaukeamaristikko olisi minulta mennyt osittain laadintavirheen takia väärin, jos olisin sitä palkintoristikkona ratkonut (virheen syynä oli pari muutakin seikkaa) - siis ihan pikkuisen tarkkuutta lisää, niin vielä parempi. [Tuo äskeinen meni aluksi väärään säikeeseen ja kopion tähän.] En kyllä ymmärrä, mikä tuossa mätäkuun naisissa nyt kiikastaa. Eihän se ihan vastaa tätä (Wikipediasta): "Mätäkuu on kansanperinteessä loppukesästä oleva kuukauden pituinen ajanjakso, jolloin Aurinko on Leijonan merkissä, noin 23. heinäkuuta - 23. elokuuta." mutta ei paljonkaan heitä.
14. Ville6.1.2017 klo 08:39
tapio, ei ole asiallista avata tämän lehden tehtävien saloja tässä vaiheessa!
15. tapio6.1.2017 klo 09:11
Tiedän kyllä, mutta kun vihje mainittiin virheenä virhepalvelussa, tuli otettua nyt esille, kun en ole varma, mistä tässä virhemaininnassa on kyse. Sinänsä tehtävä ei mielestäni vastannut 2 1/2 -tasoa. Olisin itse laittanut vastaavalle paikalle Hannu Salokankaan kakkosen ja nostanut sen 2 1/2 -tasolle ja laittanut Aurin tehtävän Hannun kakkosen paikalle.
16. tapio6.1.2017 klo 13:35
s. 17 Ekin piiliksestä olisin laittanut huomautuksen virhepalveluun, mutta pelikaaniristikot eivät toimi. Tulee ilmoitus "Tietokantavirhe".
17. Eki6.1.2017 klo 14:01
Minähän olen jo luvannut asian hoitaa, kunhan sivut taas saadaan auki.
18. tapio6.1.2017 klo 17:47
Sori, tulipa tuokin mieleen siitä mätäkuujutusta - sitä en olisi minä laittanut virhepalveluun vaan olisi minulle mennyt ihan täydestä. Koskahan Pelikaaniristikot-sivusto taasen toimii?
19. Eki6.1.2017 klo 18:19
Luoja ei tiedä.
20. tapio7.1.2017 klo 08:38
Ratkaisin piilikset ja Ekin tietämiä asioita lukuun ottamatta tehtävät olivat kaikki kivoja. Eki voisi kertoa Oskalalle, että pitkän aikaa olen pitänyt hänen laatimiansa tehtäviä laadukkaina. Pikku virheetkin loistavat poissaolollaan ja Pertti on päässyt eroon ärsyttävistä toisteista. Eki voinee välittää kiitokset.
21. Matti7.1.2017 klo 12:09
tapio hei, Oskalahan alkaa oppia.
22. tapio7.1.2017 klo 14:14
Tuo on osittain sarkastinen heitto, mutta ihan oikeasti mainitsemien asioiden suhteen on tapahtunut kehitystä, vaikka ennenkin Oskalan tehtävät olleet yleisellä tasolla hyviä. Minulla on melkein yhtä hyvä tuntemus Oskalan ristikoihin kuin Matilla - vain vuosien 2011-2012 tehtäviä en tunne lainkaan ja 2010 osittain.

Pikkuisen Sanariksen tehtävissä - tässäkin lehdessä - potuttaa Helsinki-keskeisyys vähän sisäänlämpiävällä tavalla. En nyt tässä vaiheessa voi tietenkään antaa mitään esimerkkiä.

No 30-31 sain sentään melko todennäköisesti oikein, vaikka olen yhden vihjeen suhteen aivan ulalla.
23. Jukkis7.1.2017 klo 16:53
Kuule tapio sun tuntemuksia täällä aika harva arvostaa, kun ne on yhä vaan ja edelleen vähän mitä sattuu. Viimeksi SK50:n kanssa: "Mielestäni tämänkertaisessa piilovihjeessä kahdesta vihjeestä puuttui vinkki oikealta vasemmalle lukemiseen." Kun pieleen meni tämä tuntemus.
24. tapio7.1.2017 klo 17:03
Toinen noista (en edes kerro mikä) oli täysin aiheeton ja toinen tulkintakysymys. Huteja vieläkin liikaa, joo, vaikka ei kokemuksellani pitäisi enää niitä tulla (olen arviolta ratkonut n. 75% Oskalan piiliksistä - arvioin Oskalan laatineen niitä n. 400)..
25. Ville7.1.2017 klo 17:13
Lainaus: 24. tapio 7.1.2017 klo 17:03
"Toinen noista (en edes kerro mikä) oli täysin aiheeton ja toinen tulkintakysymys. Huteja vieläkin liikaa, joo, vaikka ei kokemuksellani pitäisi enää niitä tulla (olen arviolta ratkonut n. 75% Oskalan piiliksistä - arvioin Oskalan laatineen niitä n. 400).."


Ei muuten ollut tulkintakysymys!
26. TU7.1.2017 klo 20:49
Tapio, onkohan sinulla lainkaan ymmärrystä siitä, että minkä vaikutelman kommenttisi, vaikkapa loistolaatija Oskalasta, antavat lukijoille. Yrität kovasti saada arvostusta, mutta katsopa ulkopuolisen silmin omia juttujasi.
27. TU7.1.2017 klo 21:00
Tapio, vanhempiin päivityksiisi viitaten, ymmärsin, että sinulla on ainakin email-yhteys Oskalaan, ajoilta, jolloin ratkoit niitä tarkastamattomia, vanhoja piiliksiä. Mikset nyt kiittänyt Oskalaa suoraan, vaan pyysit Ekiä välittämään " kiitoksesi "? No, halusit nyt taas nostaa itseäsi ja suhtauduit suorastaan alentuvasti. Etkö ymmärrä, miten naurettavan vaikutelman se tekee? Vaivauduin nyt avaamaan sinulle tällaisiakin näköaloja. Yt.
28. tapio7.1.2017 klo 21:01
Vaikea antaa realistista kuvaa, mihin pyrin. Nykyisin Oskalan tehtäviä voi luonnehtia loistaviksi, mutta niissä on ollut mainitsemiani ongelmia (tosin virheellisiä tehtäviä lähinnä vain tarkistamattomissa versioissa).
29. TU7.1.2017 klo 21:05
Tapio, ei sinun tarvitse antaa minkäänlaista kuvaa, mietipä vain tykönäsi, mikäli jossakin välissä ehdit fundeerata.
30. Ville7.1.2017 klo 21:19
Ei tapion tarvitse tuollaisia funtsata, mestarismies!
31. Eki7.1.2017 klo 21:25
Oskalan piilosanoja on ollut myös mm. Sanasepoissa, Aamulehdessä, Ilta-Sanomissa ja Pelikaaneissa, varmasti toista sataa yhteensä pääosin tapion ulottumattomissa.

Jos Oskala suht vähän seuratuilla omilla sivuillaan erehtyi julkaisemaan virheettöminä julkaistujen tehtävien osin virheellisiä vihjeitä, en tykkää niiden jankuttamisesta näillä sivuilla. Maksava ja virallisia tehtäviä ratkova asiakas saa varmempaa ratkottavaa.
32. tapio7.1.2017 klo 21:33
Joitakin virheitä oli uudemmissakin tehtävissä jokin aika sitten, mutta ei nykyisin. Minusta pitkän aikaa uudet ovat olleet tosi hyviä ja täysin virheettömiä. Omilla sivuilla siis vuoteen 2010 alkuun asti SK, PuPe ja Sanasepot -lehdissä julkaistuja tehtäviä. Arvioin lukumäärää em. lehtien pohjalta ja arvioin em. lehdissä hänen tehtäviään olleen 400 suuruusluokkaa. Mitä noiden päälle hän on laatinut, en tiedä.
33. TU7.1.2017 klo 21:40
Tapio, yleisesti virhepoimintasi ovat olleet sellaisia, että et itse ole ymmärtänyt vihjettä. Nyt lopetan tämän hyödyttömän höpötyksen ja syön vastapaistetun räiskäleen vattuhillolla, nam. Onnea ja menestystä valitsemallasi tiellä tapsa.
34. tapio7.1.2017 klo 21:42
Mennyttä elämäähän noi virheet olivat - TU:lle tiedoksi, että noin puolet oli huteja ja puolet osumia.
35. Hannu7.1.2017 klo 21:46
Miksi tapiolle ei saman jankkaamisesta panna yksinkertaisesti porttikielto? Minusta tapio on häirikkö, vaikka hän itse muuta väittää. On kysellyt analyyttisen keskustelun perään, mutta kun siihen tapio itse ei kykene ja sen takia siihen kukaan ei ala, niin sama jankkaaminen vielä jatkuu johon kaikki ovat kyllästyneet.
36. Eki7.1.2017 klo 21:52
No se on hienoa, jos virheet ovat mennyttä elämää. Mitä jos vuonna 2017 keskityttäisiinkin piilosanojen hyviin vihjeisiin ja parhaisiin puoliin. Näin tehtiin kyllä ennenkin ja esim. SK:n mielipidepalstalle tulee jatkuvasti kommentteja, jossa kerrotaan, mitkä vihjeet erityisesti miellyttivät. Se edistää kaikkea, myös panee meidät piilosanan tekijät yrittämään parempaa, ei vanhojen vatvominen.
37. TU7.1.2017 klo 22:21
Eki kiteytti oleellisen. Case is closed.
38. tapio8.1.2017 klo 09:23
6.:ssa kirjoitin mm. "entistä vähemmän on aikaa miettiä yksittäisiä vihjeitä loppuun asti ja entistä enemmän on pakko sitten jälkikäteen kysellä. "

No tuo ei onneksi toteudu.10 vanhan setissä oli muutamia ristikoita, joiden kanssa tuli tapeltua kauan, mutta näin ei tämän lehden kanssa käyne. Vanhojen PuPe-lehtien kohdalla kyselin arvioilta noin puolessa tapauksessa ihan turhaan, mikä on vihjeen logiikka (kyse siitä, että pidemmällä miettimisellä asiat olisivat selvinneet). Nyt laitoin ratkonnan aikana selvittämättömät kohdat tekstitiedostoon ja pohdin niitä jälkikäteen, jotta ei tule turhia kysymyksiä. Varsinkin uuden laatijan Unski Kivistön laatimaan ristikkoon jäi kohtia, joissa vain arvailen, mistä voisi olla kyse (harmittaa jo etukäteen, että tehtävään on mahdollisesti jäänyt joku virheratkona). Kyllä näihin aina jää kohtia, joita ei ymmärrä tai ei ole varma siitä, onko tulkinnut kohdan laatijan ajattelemalla tavalla. Kun nyt tuon noita jäljelle jääneitä itselleni epäselviä kohtia esille, toivon asiallista käyttäytymistä.
Tähän asti aloittamistani tehtävistä suoranaisesti kesken on vain Ekin käärme, enkä usko enää, että keksin sen yhtä sanaa, jonka kanssa toiseen suuntaan saa sopimaan muita sanoja.

Ps. On paljon kivempi viitata numeroituun kommenttiin kuin aikaleimaan.
39. iso S8.1.2017 klo 19:04
Miksi on kivempi viitata numeroon? Minusta aikaleima on varmempi. Toistaiseksi minulla ei ole näyttöä eikä tietoa siitä, mitä numeroinnille tapahtuu, jos Ylläpito poistaa viestejä, joiden jälkeen on ehtinyt tulla uusia viestejä. Säilyvätkö näiden uusien viestien numerot (jolloin numerointiin tulee aukko eikä viimeisen numero enää ole sama kuin viestien lukumäärä) vai korjataanko numerointi aukottomaksi (jolloin tapion toivomaan tapaan viittaavien viittaus voi muuttua vääräksi).

Jos numerointi korjataan aukottomaksi, ei enää pysty päättelemään, onko viestejä poistettu - paitsi jos joku viittaa väärään numeroon ja se ei vaikuta näppihäiriöltä!
40. tapio8.1.2017 klo 19:30
Numero on nopeampi laittaa ja helpompi lukea. Mutta tuo mahdollinen poistaminen - täytyy ottaa esille toisessa säikeessä.
41. Jaska8.1.2017 klo 19:42
Miksei tässä. Numeron ja nikin voi hättää, vaikka viestin poistaa.

Saa nähdä, millainen kuvasarja nyt on robottitesissä. Kaupan julkisivut veikkasin väärin. Valitkoon ylläpito testisarjaan selviä kuvia, joissa tunnistus ei jää arvailun varaan.
42. Jaska8.1.2017 klo 19:43
Testiä ei tullut!
43. Hannu8.1.2017 klo 19:43
"....entistä vähemmän on aikaa miettiä yksittäisiä vihjeitä loppuun asti ja entistä enemmän on pakko sitten jälkikäteen kysellä..."

Voi jumatsuikki!

Olet kuitenkin kertonut joutuneesi työttömäksi, jolloin aikaa luulisi olevan...?

Siitä huolimatta parempaa ratkonta- ja oivallusvuotta Sinulle tapio!

Yritä kuitenkin ryhdistäytyä kommenteissasi, että et saisi lokaa jatkuvasti niskaan.
44. Jaska8.1.2017 klo 19:45
Siis viestiin 41. Korjaan hättää = jättää
45. tapio8.1.2017 klo 20:10
Hannu ei lukenut - ei ainakaan huolellisesti - viestiä no 38, jossa totesin, että Hannun viestissä no 6 mainitsema asia ei enää pidä paikkaansa. Hannu siis viittaa asiaan, joka ei enää pidä paikkaansa.

Nyt Jaskan ollut kiireinen "nikin" kaiketi piti olla "linkin.
46. Jaska8.1.2017 klo 20:27
Ei pitänyt. Et tunne sanaa nikki?
47. tapio8.1.2017 klo 20:45
En tuntenut, piti sekin käydä katsomassa netin avulla.
48. Hm.8.1.2017 klo 20:49
Nikki on diminutiivi sanalle nimimerkki.
49. Hm.8.1.2017 klo 20:52
Testi tuli nyt toisen kerran ja kaksiosaisena, ehkä en hahmottanut ekaa oikein. Kaupan julkisivujuttu tuli aiemmin, meni oikein, mutta olin epävarma.
50. tapio8.1.2017 klo 21:07
Nyt säie harhautui sivupolle.
Em. asioita voisi käsitellä säikeessä 9101.
Sivujen muutokset. ja kertoa siellä kokemuksiaan.

[Ei sen puoleen harhaudun itsekin sivupoluille ja siitä saa minuakin huomauttaa.]
51. Ville8.1.2017 klo 21:51
Kiva tapio, että annat luvan huomattaa.
52. Tuomas L.8.1.2017 klo 21:55
Nikki tulee kai oikeasti englannin sanasta nickname, vaikka sitä joskus luullaankin nimimerkki-sanan lyhentymäksi.
53. Maigret9.1.2017 klo 01:18
Helou, tullee hello sanasta, vaikka sitä pidetäänkin englannin kielestä tulevana ilmaisuna.
54. tapio9.1.2017 klo 13:25
Taas sitä eksyttiin sivupoluille, mutta voitaskos taas palata itse PuPe:een. Hannu Salokankaan tehtävissä siinä mielessä samaa kuin Mirjan tehtävissä, että tasoero eri tehtävien välillä on mielestäni tavanomaista pienempi. Hannun kakkoset ovat minulle aina olleet muita kakkosia vaikeampia ja kolmoset puolestaan eivät edusta kaikista vaikeinta päätä. Kivoja Hannun tehtävät ovat aina olleet.

Mitä mieltä Uskista? Ainakin minulle juuri hänen tehtävistään jäänyt eniten epävarmoja ratkaisusanoja (Harton ja Joonaksen tehtäviä en ole vielä aloittanut). Käärmeet olen tähän asti aina nitistänyt, mutta tämän lehden käärme ainakin minulle aikaisempia kenkunpi.
55. mummo9.1.2017 klo 21:53
Mitä te meuhkaatte tasoeroista ja muista pikkumaisuuksista. Pupe on huippumukavaa ratkottavaa numerosta toiseen, kuten myös Passeli. Kai teillä nyt on muutakin elämää, vai?
56. tapio10.1.2017 klo 08:11
En nyt tarkoittanut tuota meuhkaamisena vaan olisin vain kysynyt, kokevatko muut em. ristikot samaan tapaan. Lehden toinen ennalta ajatellen erityisen vaikea ristikko tuntuu heti kättelyssä muita vaikeammilta. Harton, Tonin ja Joonakset kolmoset + jotkut Antin kolmoset ovat vaikeustasoltaan omassa luokassaan eikä niistä edes tarvitse keskustella.
57. tapio12.1.2017 klo 22:59
Säikeessä 9110.SK 51 -52 2016 (ks. kommentit 12-14) esille tullut ajatus, ettei kannata vuositilaus, ei enää pidä paikkaansa (ei pidä paikkaansa myöskään TU:n kommentti), sillä ratkaisemisessa ei mennyt läheskään niin paljon aikaa kuin etukäteen pelkäsin, mutta epävarmoja ratkontoja jäi, mutta vain kolmitähtisen aukeaman kohdalla asia harmittaa.

”43.

Yritä kuitenkin ryhdistäytyä kommenteissasi, että et saisi lokaa jatkuvasti niskaan. ”

No ainakin jäävät nyt pois ihan triviaaleimmat kyselyt, jotka liittyvät esim. siihen, että olen unohtanut lukea vihjeen väärin päin – jos olisi ollut vanha tehtävä, sellaisenkin olisi saattanut heittää kysymykseksi. En nyt kuitenkaan ihan kaikkien vihjeiden ideaa ymmärrä, se on pakko myöntää.

Harton tehtävä oli ennakko-odotustani helpompi. Onpa tässä aikaa pahinta normaalia ristikkoa pohtia (Eki käärmeen sain ratkottua), mutta Joonaksen ristikko tuntuu pahemmalta kuin yksikään aiempi ristikko ja tuntuu, että se jää oikeasti ekan kerran pahasti kesken. Saa nähdä saanko vieläkään itseäni yrittämään Tapio Lähteenmäen ristikon ratkontaa (sokkokrypton jätän ratkomatta joka tapauksessa).
58. tapio17.1.2017 klo 19:47
Olisi ihan kiva, jos joku muukin esittäisi kommentteja. Sain Joonaksen ratkottua, mutta oli selvästi muita vaikeampi Sain jopa Lähteenmäenkin ratkottua, mutta olipa se työläs. Ihan hirveästi joutui kumittamaan ja laittamaan kokonaan uusiksi. En ole ihan varma, tuliko ratkaistua oikein.
59. pelaaja17.1.2017 klo 20:57
tapio tapio tapio tapio:
"Kusipäät nyt tarkkana!"
"Vaikea antaa realistista kuvaa, mihin pyrin."
"Nyt säie harhautui sivupolle."
"Olisi ihan kiva, jos joku muukin esittäisi kommentteja."

Okei! Tulin pyynnöstä esittämään yllämainitut kommentit!
60. tapio17.1.2017 klo 21:07
Ethän esittänyt yhtään uutta kommenttia - monesti annetaan lehdestä luonnehdintoja, vaikka lehteä ei yksityiskohtaisesti käydäkään lävitse - pelaajalla ei taida olla koko lehteä?
61. SH17.1.2017 klo 22:37
Tapio, ihmiset ratkovat. Jollakin säikeellä taas esitit näkemyksiäsi tähditys-skaaloista, että kaikki ymmärtäisivät näkemyksesi/tietämyksesi. Tapio, ketään ei kiinnosta se. Jokaisella on omassa päässään nämä taso-erot ja kaikki tietävät, että tähditys on suuntaa antava.
62. tapio18.1.2017 klo 08:46
Jos tarkoitat SK 4/2017 -säiettä niin kommentoin jonkun toisen esittämään tähtiarvioon. PuPe:n suhteen olisin vain ihan mielenkiinnosta halunnut tietää, kokevatko muut eri tehtävät saman tapaisesti. Joskin tiedän kyllä aiempien keskustelujen pohjalta, miten eri tehtävät on koettu. Yritinkin nyt vain saada vähän rentoa keskustelua lehden pohjalta, kun ei tässä vielä voi pohtia yksityiskohtia.

Itselleni uutta oli vain se, että sain voitettua rimakammon Lähteenmäen tehtävien suhteen. Lähteenmäen tehtävistä olen vain yhden ratkonut, joten yleiskuvaa en sen perusteella voi luoda. Kokemus siitä oli vain se, että kumittamista tuli tavanomaista enemmän ja ainakin tällä kertaa se osoittautui saman kategorian ristikoksi kuin Joonaksen ristikko.
63. Jukkis18.1.2017 klo 11:34
PuPe:ssä joskus kolmetähtinen ratkeaa helpommin kuin joskus toiste, joskus vaikeammin kuin joskus toiste, joskus ei ollenkaan, joskus melkein loppuun asti, joskus ei, joskus väärin, joskus oikein. Ja hyvä näin.
64. Ville18.1.2017 klo 11:47
Pupessa vaikeimmat ristikot ovat helpompia kuin Seurassa.
65. tapio18.1.2017 klo 12:38
Viilepä se vitsin heitti - Seuran ristikot lienevät Avun tasoa, jos eivät helpompia. Jukkis heitti omalla tavallaan tällä kertaa lekkeriksi.
66. Jukkis18.1.2017 klo 12:48
Minä mitään lekkeriksi heitä vaan sanon asian just niinku se on.
67. Ville18.1.2017 klo 12:50
Joonaksen tehtävään taisi mennä tosiaan yli tunti.
68. seurailija18.1.2017 klo 12:51
Ville jos kuka ei vitsaillut vaan oli 100 % oikeassa.
69. tapio18.1.2017 klo 13:11
En kyllä millään jaksa uskoa, että Seuran ristikot olisivat vaikeita. Ville toki ratkoi tehtävän monta kertaa nopeammin kuin minä. PuPe kaiketi aivan liian helppo Villelle - mistähän Ville saisi tarpeeksi haasteita?

Tarkoitin Jukkisen lekkeriksi laittamisella sitä, että se ei kerro yhtään mitään. Jotkut aiemmat kommentit kyllä kertoivat.

Oletettavasti tämänkertainen PuPe oli keskimääräistä helpompi. Itseäni ei tässä kiusaa kuin yksi s. 30 vihje ja sen ympäristö. Oletettavasti laatija edellyttää sellaisen asian tietämistä, jota en tiedä ja jota en osaa hakea.
70. tapio18.1.2017 klo 13:12
Jukkisen 63. kommenttin liittyen - se ei kerro mitään juuri tästä lehdestä.
71. Ville18.1.2017 klo 14:21
En ole sanonut, että Seuran ristikot olisivat vaikeita. En tarvitse haasteita - ainakaan poliisilta - vai eikö tapio olekaan poliisi?
72. tapio18.1.2017 klo 16:43
Jos minulle PuPe:n vaikeimmatkin tehtävät olisivat helppoja, tuskin ristikoita viitsisin ratkoa ollenkaan. Toisinaan on kiva ottaa rennosti aidosti helpoilla tai helpohkoilla ristikoilla, mutta välillä kaipaa itselleen vähän vaikeampia ja on PuPe:ssa minulle sentään muutama aidosti haastava ristikko.
73. Keila18.1.2017 klo 22:21
Hieno asia, että tapiollekin löytyy aidosti haastavia ristikoita. Kyllä rahaa kilisee, no hätä, reippaasti vain rekkain alle.
74. tapio19.1.2017 klo 09:56
Eihän tässä Ville, parin Juhan + eräiden muiden tasoinen ratkoja olla, mutta kun nyt sain kaikki aloittamani tehtävät ratkottua niin, että tyhjiä ruutuja ei jäänyt, melko hyvä suoritus (ja siis vain yhden tehtävän kohdalla kyse on siitä, että ratkaisu on todennäköisesti väärin, mutta se harmittaa sitäkin enemmän).
75. tapio19.1.2017 klo 10:02
Missähän palstalla voisi kysyä yhtä vihjettä ilman, että se häiritsisi ketään? Ilman henkilöllisyyden paljastamista ei voi ketään kaveriksikaan pyytää enkä henkilöllisyyttäni kehtaa paljastaa (Juha N:ää kerran yritin tavoittaa, mutta epäonnistuin).
76. Jaska19.1.2017 klo 11:43
No on sulla murheet:(
77. tapio19.1.2017 klo 12:13
Jaskaltahan sitä mielellään olisi henk. koht. kysynyt apua, mutta se henkilöllisyyden paljastuminen on ongelma. No ei se sivun 30 todenn. virheellisyys katastrofi ole.
78. Oulun jannu19.1.2017 klo 15:13
Turha pelätä, henkilöllisyys on jo selvillä.
79. tapio19.1.2017 klo 19:55
Enpä usko, mutta loin huuhaaosoitteen tapio.huuhaa@gmail.com.
80. Jaska19.1.2017 klo 22:36
Merkit viittaavat siihen, että tapio haluaisi varmuuden Kivistön koviksen ratkaisunsa oikeellisuudesta osallistuakseen voittoarvontaan. Arvaan, mitä kohtaa tapio tarkoittaa. Se voi hyvinkin olla oikein, joten sen kun lähetät ratkaisusi, tapio. Ruoditaan se sitten aikanaan.

Jos Kivistö laatisi useammin ja pitäisi tasonsa, hän nousisi rankingissa siihen kärkikaartiin, jossa Liljeroos on jo vakiinnuttanut asemansa. Tämänkertainen on täyden kympin laatimus duaali mausteena. Hepitä, jos huvittaa.
81. Ville20.1.2017 klo 06:44
Uskotteko todella että tapion on ratkaissut kaikki PuPen tehtävät? Minä en usko.
82. tapio20.1.2017 klo 09:00
80.:een

Kyse on s. 30 keskellä ylhäällä olevasta sanasta ja olisin vain pyytänyt Jaskalta www-linkkiä, jolla asia selviäisi. Vaikka kuinka yritin hakea vahvaa yhteyttä, en saanut täysin tyydyttävää ratkaisusanaa. Kaikki muut sanat toimivat, joskin yksi ratkaisusana oli sellainen, että se liittyy vihjeeseen siten, että ratkaisuna ei ole aivan ilmeinen.
83. Ville20.1.2017 klo 09:25
Vasta 28.2. Jälkeen apuja!!!
84. tapio20.1.2017 klo 09:43
Kyllä minä tiedän, että julkisesti apua voi kysyä vasta em. ajan jälkeen + jonkin verran päiviä päälle. En julkista apua pyytänytkään.
85. Lars20.1.2017 klo 10:10
Moraalisesti on väärin pyytää salaistakaan apua näin julkisesti :)
86. Jukkis20.1.2017 klo 12:05
En minäkään ymmärrä miten se s. 30 keskellä ylhäällä oleva vastaussana tulee vihjeestä. Helmi-maaliskuun vaihteessa joku saa sitten kertoa, jos en siihen mennessä keksi.
87. mummo20.1.2017 klo 12:38
Jos tarkoitatte vihjettä 'kontista vetänyt', sehän on selvästi.....
88. Matias-Myyrä20.1.2017 klo 12:54
Eihän vihje "kontista vetänyt" ole sivulla 30 vaan 31, eikä se ole keskellä ylhäällä.
Siellä s. 30 keskellä ylhäällä on yksi sana, jonka yhteys vihjeeseen on minullekin arvoitus.
89. Tuomas L.20.1.2017 klo 13:25
Jos nyt tarkoitetaan vihjettä "KOLMOSEN SOISALO", niin ei se ainakaan minulle tuottanut vaikeuksia.
90. tapio20.1.2017 klo 13:36
Epävarmuutta lisää piilokirjain. Ristikkokelpoisia ratkaisusanoja on useita. Jäi minulle muutama muukin epäselväksi, mutta niissä ei ollut piilokirjaimia lähimaillakaan, joten ne eivät kiusaa.
91. Matias-Myyrä20.1.2017 klo 13:42
Nythän minä muistinkin, että ratkoessani muutama viikko sitten älysin sen yhteyden vihjeen ja ratkaisun välillä. Ei siinä olekaan mitään epäselvää.
92. tapio20.1.2017 klo 20:18
Minun ei taida enää kannattaa yrittää tuota pohtia. Sen verran kysyn, on netistä suht. helpolla löydettävissä vastaus em. kohtaan vai pitäisikö se vaan muuten hoksata. Jos vain pitäisi hoksata, en hoksaa. Harmittaa, mutta niin vain on.
93. Jukkis20.1.2017 klo 20:47
Eiköhän nyt vaan odotella helmikuun loppuun tämän kanssa. Ihme kun tällaisesta pitää tuollainen patti ottaa.
94. Saara21.1.2017 klo 16:09
Kaikille tiedoksi, että Kirppuristikoiden vieraskirja sivustolta annetaan auliisti vastauksia.
95. SH21.1.2017 klo 23:58
Kaikille tiedoksi näkemykseni, että kilpailuun osallistutaan omalla kompetenssilla, ei apuja pyydellen, haluten rahaa tai optimoidakseen palkinnon saannin. Harjoittele ja testaa helpommilla tapio ja tee tilasto, että vaurastutko. Heh.
96. tapio22.1.2017 klo 07:45
Olen ihan tarpeeksi harjoitellut helpommilla. Erityisesti PuPe:n kokoaukeamakolmosissa vaan vaikeuksia saada tehtävä täysin oikein ja nyt oli vain hyvin pienestä kiinni, ettenkö olisi varmuudella ratkonut tehtävää oikein. Mutta laskeskelin tässä, että olisi järkevämpää lopettaa jokaviikkoinen kirjastossa käynti SK:n tehtäviä kopioidakseni ja tilata ristikkolehti - ainoa, mikä näissä nyt kiusaa, on pidempi odottelu ongelmakohtien selvittelyyn, mutta ei sekään niin pahalta tunnu kuin etukäteen odotin.
97. tapio23.1.2017 klo 15:23
Mikähän lehden paino on eli mikä on postimaksu vastauksen lähettämisessä?
98. Matias-Myyrä23.1.2017 klo 16:16
Sivulla 2 lukee: "Tämän lehden paino on noin 90 grammaa."
Minun puntarini näyttää painoksi 88 g.
Riippuu kuoren painosta meneekö 100 gramman postimaksulla.
99. Pena23.1.2017 klo 16:59
Aikoinaan leikattiin takakansi pois, niin päästiin halvemmalla. Nykyään avainsana- ja palautekuponki on siellä.
100. eiju24.1.2017 klo 06:32
Pena, niin tein minäkin.

Tarkkana saa olla lähetyksen painon kanssa!
Itse leikkaan ratkaisut-lehden pois ja joskus etukannen. Välillä taitan lehden pienempään kirjekuoreen. ;D
101. Eki24.1.2017 klo 08:04
Ihan näin epävirallisesti, koska emme lunasta kirjeitä (ne usein kyllä pannaan lokeroon, vaikka olisikin joku merkintä alipainosta, pitkään aikaan ei sellaisia ole tosin näkynyt), mahtaakohan posti punnita mitään laatikkoon jätettyjä kirjeitä, koska leimaavatkin ehkä vain joka viidennen.

Olemme muuten vaihtaneet lokeroa ja toimipaikkaakin, mutta vanhakin lokero toimii vielä kuukausia.
102. tapio24.1.2017 klo 08:27
No toivottavasti meni perille 100 g postina. Täytynee leikata ylimääräiset pois - nyt tuli jopa pari sivua liimattua ylimääräisenä kun olin ratkonut ne irrallisina.
103. happonen26.1.2017 klo 16:19
Lähteenmäen oikea ylänurkka takkuaa vielä - on mielestäni normaalia visaisempi tuotos Tapiolta.

Liekö tuossa taviksessa pieni virhe? Vihje "kantautuvat Yrjön yönä suden penikoidessa" -> pitäisikö tämän kuitenkin olla yksikössä "KANTAUTUU..."? Luulen saaneeni risteävät oikein.
104. tapio26.1.2017 klo 16:28
Ainakin minä sain monikollisen muodon toimimaan risteävän kanssa, joskin en ole ollenkaan varma onko pääkuvasta lähtevä lause minulla oikein. Enempää emme voi tässä vaiheessa tehtävää käsitellä.
105. happonen26.1.2017 klo 16:33
tosiaankin - toimii se susivihje monikossakin. keksin tuohon "neitonen..." -vihjeeseen ihan kelpo ratkaisun mutta tämä olikin minulla väärin. eli eiköhän vihjeet ole oikein
106. tapio26.1.2017 klo 16:39
Vaikka sain tuon ratkottua, vaikeiden tavuristikoiden ystävää minusta ei tullut - niissä niin paljon "kokeile ja kumita" -tyyliin ratkaistuja kohtia. Erästä vanhaa aloitin ratkomaan, mutta jätin kesken. Uusia kyllä aion ratkoja - mutta vasta viimeisenä tehtävänä.
107. eiju31.1.2017 klo 19:21
Hyvää alkanutta vuotta ihan kaikille
108. eiju31.1.2017 klo 19:24
Hyvää alkanutta vuotta ihan kaikille
109. eiju31.1.2017 klo 19:24
Mikä vika nyt? En ole robotti!!
110. tapio28.2.2017 klo 16:36
Nyt voinee käsitellä ongelmia. Seuraavassa enemmän tai vähemmän epävarmasti selvitettyjä/epäselviksi jääneitä kohtia + muutama kommentti jostakin tehtävästä:

s. 7
Virhepalvelu:
”Aika vasemmassa laidassa keskikorkeudella oleva oranssitaustainen kuvavihje on oikea, vaikka sitä voisi virheeksi luulla. ”

Eikö siinä kuitenkin ole tuplana sama asia? Asia suomeksi (AKKA) ja ranskaksi (D) perä perää.

s. 17
Torpp/mihni, siinä erkanevat huulet, suukon seuraukseksi ehkä luulet. > MAIS+KAUTTA+MINEN > MAISKAUTTAMINEN

En ymmärrä jaotelman osiota ”torpp > MAIS”. Sanasta ”torppa” ehkä pois A-kirjain, jolloin ”mais+a” on MAISA eli naisen nimi, mutta vihjeessä ei suoranaisesti viitata naiseen eikä varsinkaan naisen etunimeen. Tai kirjainten paikan vaihto, mutta mitään ei tapahdu, mutta miten MASI sitten liittyy mihinkään?

S. 18
KUSKIT? > TUOJAT
Miksi on kysymysmerkki? Eikö kuskaajat eli kuskit usein myös tuo henkilöitä?

s. 19
II- > SIRU
PIISIRU olisi ymmärrettävä, mutta IISIRU, TOINENSIRU, KAKKOSSIRU, MUUSIRU eikä mikään muukaan ole järkeviä.

s. 25
LAPPU > LÄMSÄ
Ratkaisusanan kolme ekaa kirjainta kääntäen saa MÄLSÄ, mutta sama käännös ei toimi vihjeessä.

s. 26
KÄYTETTY MAAN PINNAN TAIPUESSA > TANTERE

Tantere tarkoittaa maata, mutta missä mielessä sanaa on nimen omaisesti käytetty maan pinnan taipumisen yhteydessä? Sanan taivutus ”tantereen” sopii myös sanalle ”tanner”, joka on yleisempi, mutta yleisemmän sanan sijasta tuleekin ”tantere”.

KATIEN PAULOISSA > EIKAT

Anagrammivihje (KATIE > EIKAT)? Pauloissa voisi tulkita anagrammi-indikaattoriksi.

PORTIN VARTIJOINA? > OPRIT

Ratkaisusana on PORTI anagrammi, mutta ei ole anagrammi-indikaattoria.
111. tapio28.2.2017 klo 16:41
s. 27

JÄRJESTETTYJÄ > RELEET
Tuskin kyse siitä, että sähköreleet ovat rivissä? Kaiketi kyse siitä, että ensisijaisesti tavarat tai vaatteet? (slangimerkitykset eivät itselle tuttuja)
https://www.urbaanisanakirja.com/word/releet/

TÄMÄ NURIN,
JOS AIKOO ******
Tulee kaksi päällekkäistä toisiinsa liittyvää ratkaisusanaa:
AROT
NOLATA

AROT on toisin päin TORA. Tora ei minusta liity nolaamiseen. En siis keksi, mikä idea tuossa ekassa puolessa on.

ÄRRÄPÄÄ ROOLI? > ROSA
Jos tarkoitetaan vain R-alkuista roolihahmoa, Rosa-nimi varmaan löytyy pilvin pimein, mutta mihinkä tässä nimen omaisesti viitataan?

Nyt Harton ristikkoon olisi voinut lisätä tekstin "Pääkuva on viitteenä kaikille väritetyille riveille" ja ao. rivit olisivat olleet väritettyjä. Onko Harto muulloinkin laatinut näin paljon Mirjan tyyliin laadittuja tehtäviä?

s. 29

SÄILIÖN REHUA! > RAAPE

RA + APE – eka osio RA = Roope Ankan rahasäiliö (suomenkielisessä Aku Ankassa)?

VANHEMMATKIN? > ILLALLISET
Illalliset ovat myöhemmin kuin päivälliset?

EI JAA > ITARUS
Yleensä ITARA – Nykänen tuntee ITARUS-sanan? LibreOfficen oikoluku ei ainakaan tunne em. sanaa, joten en voi olla varma, onko ratkaisu oikein.

”(kultainen) luoti + nuoli + kypärä” > TITTELIT

Jokin sanonta, joka liittyy siihen että saa luodin kypärään eli päähän?
Kultainen luoti kypärään > ”kultakypärä” > TITTELIT?

KAUKALOSSA > HCSATAKUNTA

Löytyi sentään netistä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/HC_Satakunta

Mutta Suomisarjan joukkue ristikkoon laitettuna tuntuu oudolta, sillä asia ainakin pitää tarkistaa googlella. Joukkueella ei ole mitään yleistä tunnettavuutta, mitä yleensä edellytetään ristikkoon laitettavalta faktatiedolta. Mielestäni kyseenalaisella tavalla vaikeutettu kohta.

SATAMISPAIKASTA > LAAR ja ISTA
Epäsuora anagrammi? ARALISTA – satamisvedet kerääntyvät järviin?

TULEE SUORAKSI > OIKEAVA

Yleensä tuo sana on muodossa OIKENEVA. En mistään löytänyt muotoa OIKEAVA. Tosin Kielonen ei tunne myöskään sanaa OIKENEVA (ei löytynyt ainakaan suoralla hakusanalla). Nykänen tuntee molemmat? LibreOffice oikoluku ei kyllä herjaa kummastakaan sanasta

KIROON! > TITAT

TITAT jonkun toisen sanan sisällä? Minkä?
112. tapio28.2.2017 klo 16:43
s. 30

”KOLMOSEN SOISALO” > KISSA

Ilves sijoittui Veikkausliigassa kolmoseksi ja siinä on pelaaja Mikael Soisalo. Ilves on kissaeläin, joten kai leikillisesti sen pelaaja on ”kissa”. Muuta selitystä en netin avulla löytänyt. Yritin myös mm. miettiä Mtv 3:n henkilöä, mutta kukaan ei toiminut.

NUKATTAJA > NEKKA

s. 31 (ekassa vihje vasemmalla puolella)

IHMISELLÄ SOLISSA > SALUUNA

Yritin sijoittaa ratkaisusanan sanan SOLA(T) sisään, mutta ei toiminut.
IHMISELLÄ SANASSA > SA+LUU+NA
olisi minulle ollut looginen.

SALEILLA KÄSIIN > MANNAT

Yrtin ratkaista sekä suorana vihjeenä että lisäämällä alkuun SAL, SALE tai SALEI, mutta mikään ei toiminut. Netistä löytyi tämä:
”Voimistelu aikoina jo tottu siihen että kädet on täynnä kovettumia/haavoja/rakkoja. Jos kädet hikoo niin mannaa käsiin ja homma jatkuu. ”
https://pakkotoisto.com/threads/gallup-k%C3%A4yt%C 3%A4tk%C3%B6-salihanskoja.23514/page-13
Manna = talkki? Tuo slangimerkitys on ainakin itselle täysin outo enkä löytänyt juuri sivuja, missä sitä olisi tässä merkityksessä käytetty.

ANTERO! > MANA
Kalevalan Antero Vipunen – manan mailla oleva mies? Mertaranta Ana > M+Ana?

s. 32
hallana sen tutaa tai makuna tekee gutaa > KIRPAKKA

Tässä runoilu menee faktan edelle. Halla ei ole koskaan kirpakka, koska halla tarkoittaa vain juuri ja juuri pakkasen puolella olevaa pakkaslukemaa. Asiallisesti oikein olisi ollut aloittaa ”Pakkasena”.

MATTAKULTANARU tuntuu vähän keinotekoiselta. Sopii tosin täysin vihjeeseen, mutta mielestäni kullanhohtoiset pakettinarut ovat kiiltäväpintaisia, joten reaalielämään kuuluvasta sanasta ei mielestäni ole kyse.

lemuava kasa > LAA-VA-LAN-TA?

Laava = uloste? Mutta eikö silloin tule tautologia.
113. Jukkis28.2.2017 klo 17:21
Olisi ystävällistä mainita, missä päin ristikkoa aina ollaan. Hiukka rasittavaa yrittää jokaista etsiä, joten en sitten jokaista etsinyt.

Muutama pikahuomio: Maisa Torppa, vanhempainilta, kui-va-lan-ta, solissa -> solisluu, Nakke Nakuttaja.

Ehkä myöhemmin lisää.

Ja hiukka vähemmän joutavaa marmatusta ihan hyvistä ratkaisusanoista, kiitos.
114. Rampe28.2.2017 klo 17:21
Olisiko Antti Skyttää?
SA LUUNA SOLISLUU= SOLISSA
NEKKA NUKATTAJA on surjakavahahmo
115. Olisiko?28.2.2017 klo 17:25
"ÄRRÄPÄÄ ROOLI? > ROSA
Jos tarkoitetaan vain R-alkuista roolihahmoa, Rosa-nimi varmaan löytyy pilvin pimein, mutta mihinkä tässä nimen omaisesti viitataan?"

ÄRRÄ=R
PÄÄROOLI=OSA
=> ROSA
116. Jukkis28.2.2017 klo 17:26
Satamispaikka = laari, lämsä löytyy Nykäsestä.
117. Jukkis28.2.2017 klo 17:30
Ja noinkohan s. 19 vihje on II-, mahtaisko siinä oikeasti olla pii-kirjain? Kun en tätä sivua skannannut, kun siinä ei ollut mitään epäselvää.
118. ++juh28.2.2017 klo 17:44
- ristikossa on ? eli iso pii-kirjain
- tanner taipuu tanteren, mutta yleensä käytetään tantere-sanan taivutusmuotoja (tantereen)
- itarus; hanki jo se Nykänen!
- patruuna ja visiiri
- oikeava; päättele oieta-sanan taivutusmuodosta "oikean" (Kielonen)
- tatit koriin
- Antero on MA:n A
- kirpakka on kirpeä on (myös) viileä
- mattakultanarua minulla ei enää ole, vain tuo iso rulla himmeää hopeanarua
119. tapio28.2.2017 klo 18:46
113. - 118. Kiitti kaikille. Tähän mennessä tullut esille vain yksi virheellinen ratkaisu, mutta harmittavan paljon ajatusmokia.

Nyt en minä puolestani ihan hahmottanut, mikä kommentti liittyy mihinkin ja nyt jouduin etsimään sivut.

s. 17
Maisa Torppa

Näemmä löytyy netistä. Meni minulla tuo logiikka sittenkin kuten ajattelin. Näemmä ei kauttaviivan vasen ja oikea puoli samalla logiikalla.

s. 26 (118.)
TANTERE - no olin sentään vähän hajulla, vaikka suomen kielen taivutukseen liittyvät vihjeet ovat minulle vähän outoja ja huonon kielikorvan takia joskus vaikeita.

s. 29 (113. & 116.)

SATAMISPAIKASTA kaiketi ratkaisusana pitää ajatella ikään kuin kaksi sanaa olisi yhdellä rivillä eikä allekkain.
"vanhempainilta" näemmä liittyi vihjeeseen VANHEMMATKIN? eli tein ajatusmokan.

S. 32 (113.)
kui-va-lan-ta

Tuli tavanomainen ratkontavirhe, ei sen kummempaa.

(114. - 115.) + KIROON! & ANTERO! (118.) - ajattelin, etten tuollaisten kanssa tehnyt ajatusmokia, mutta pahus vie teinpäs.

vain 118:
Oikeava en löytänyt Kielosesta edes haulla "Hae koko tekstistä", mutta uskon kyllä, että pääteltävissä.
kirpakasta sen verran että minä miellän sen aina kovana pakkasena (väh. - 15), en viileänä.
120. iso S28.2.2017 klo 18:49
"On vanhan muisti huono; vaan jos kaikki hän unhottaa, niin muistaa, lisäämällä"
Katso 5439. Pisti silmään, eli pienet virheet 3
_http://www.sanaristikot.net/keskustelut/?id=5439

Aihetodisteiden valossa näyttää uskottavalta, että tapio on lukenut kohdan jossa käsitellään sanaa itarus.

Harvoin ++juh iskee kirveensä kiveen, joten tulkitsen niin että hänen mielestään tapio on itarus kun ei ole vieläkään hankkinut Nykästä. Tuohon pihiyttä luonnehtivaan sanaan siitä ei kyllä ole apua. Itarus ei ole Nykäsessä hakusanana eikä sitä ole itaran esimerkeissä. Aku Ankan lukemisesta olisi tässä tapauksessa enemmän hyötyä. Sinne sana ilmestyi luullakseni paljon sen jälkeen kun Nykäsen sanasto oli jäädytetty sanakirjahallin kattoon.
121. tapio28.2.2017 klo 18:58
Olen kyllä vähän lukaissut tuota säiettä, mutten ole perusteellisesti sitä läpikäynyt.

Tuossa KIROON! en olisi hoksannut pidemmälläkään pohdinnalla, sillä tuossa on kaksi O-kirjainta eli kirjaimen paikan vaihto ei ole symmetrinen. Ratkaisun kannalta ongelmakohta on kuitenkin s. 30 yläosa (112.).
122. Matias-Myyrä28.2.2017 klo 19:06
”KOLMOSEN SOISALO” ei ole KISSA, vaan LIISA (Jaakonsaari)
123. tapio28.2.2017 klo 19:12
Oli arvattavaa, että pieleen meni. Voitko selittää tarkemmin ja tuoda esille myös risteävien ratkaisuja eli mitä tulee L-kirjaimesta pystyyn ja kaikki pystyvihjeeseen liittyvät risteävät vaakasuorat ratkaisusanat.

Eniten koko lehdessä potutti, että tiesin, että tuo kohta meni todennäköisesti väärin, mutten keksinyt miten (2/2017 Liljeroosin kanssa ei ongelmia).
124. Matias-Myyrä28.2.2017 klo 19:17
Minulla ei ole enää lehteä eikä kopiota, joten en muista risteäviä sanoja.
Jaakonsaari tulee siis Jaakko Kolmosesta ja Soisalon saaresta.
125. tapio28.2.2017 klo 19:24
Jaakko kolmonen kävi mielessä, mutta Soisalo ei ole saari, vaan pikemminkin kahden kosken eristämä saaren kaltainen maa-alue, jonka nimike kaiketi on SAAREKE! Vihje sisältää siten pienen asiavirheen.

Saaren ja saarekkeen ero siinä, että saaressa veden pinta on joka puolella sama. Saarekkeessa niin ei tarvitse olla. Juuri tästä syystä Soisaloa ei enää nykyisin pidetä saarena, vaikka sitä joskus väärin perustein pidettiin Suomen suurimpana saarena. Asiavirheen takia en moiseen ratkaisuun voinut päätyä, vaikka tutkin kyllä ratkaisun molempia puolia. Tuosta olisi Matiaksen pitänyt aikoinaan tehdä Pelikaaniristikoiden sivulla virheilmoitus!
126. tapio28.2.2017 klo 19:41
Hitusen siis *piip* se, että olin jossakin vaiheissa menemässä oikeaan suuntaan, mutta kun vihje on virheellinen, en voinut oikeaan ratkaisuun päästä ja ratkaisu meni pieleen.

Kun yksi kohta meni pieleen, tietenkin syntyi ketjureaktio. Tässä virheellinen ratkaisuyritys:
http://aijaa.com/BRwmk9
127. hahhaa28.2.2017 klo 19:47
.
128. Jukkis28.2.2017 klo 19:48
Ai jumankekka taas. Kaikki me totta kai uskotaan, että pitkään mietit, että KOLMOSEN SOISALO:sta tietysti tulee Jaakonsaareke, että mitähän ihmettä siitä sitten tulee.
129. tapio28.2.2017 klo 19:54
Tuli kyllä mieleen siis erikseen Jaakko Kolmonen ja Soisalo-niminen maantieteellinen paikka, mutta kun Soisalo ei ole saari, ei yhdistynyt Jaakon + saari. Vihjeenä Jaakon + Saari on kyllä asiatarkasti ajatellen virheellinen, koska sana "saari" ei pidä paikkaansa. Kyllä vihjeiden tulisi olla faktatiedon suhteen ihan kondiksessa eikä vähän sinne päin.

No "pekkatyttö" toisessa säikeessä huomasi ihan vastaavanlaista faktatietoheittoa.

Sanarikselle ei ole näemmä kovin suurta väliä, jos faktatieto vähän heittää ja on vähän sinne päin, kunhan vihjeet assosiaatiotasolla toimivat. Kukaan näemmä ei faktatieto-osioita tosissaan tarkista. Ihan turhan paljon faktatietovirheitä vilisee. Potuttaa vähän koko PuPe-tilaus.
130. tapio28.2.2017 klo 19:58
Tuo faktatiedon kunnollisen tarkistuksen puute näkyy siis PuPe 2/2017 ja se tämä on sitten ihan fakta tieto!
131. tapio28.2.2017 klo 20:08
Vaikka joskus se TVLUPA... sekoilu kaiketi oli vitsi, mutta Sanaris nyt tuntuu suhtautuvan yhtä lepsusti faktatietoon yleisesti - faktoista hällä väliä! Mieli kuten Iivo Niskasella TV:ssä jokin aika sitten.
132. Jukkis28.2.2017 klo 20:47
Alkaa taas karata sulla käsistä tämä homma. Mitäs jos lähtisit vaikka kävelylle.
133. Tuomas L.28.2.2017 klo 21:21
Onko tuohon AKKAD-juttuun olemassa jokin ihan selkeä logiikka? Kuvassa on pelikorttien "akka", jota joskus merkitään myös D-kirjaimella, Suomessa myytävissä pelikorteissa tosin harvemmin. Minusta vihje on tuolta pohjalta aika epämääräinen.
134. tapio28.2.2017 klo 21:26
Tarkoittanet samaa ongelmaa, josta kerroin kommentissa 110?
135. tapio28.2.2017 klo 21:30
Tein vihjeen "KOLMOSEN SOISALO" "kampituksesta" virheilmoituksen.
136. Jukkis28.2.2017 klo 21:31
Mulla näköjään on ihmettelymerkintä s. 30 vasemmassa alanurkassa, jossa on vihje
-AA-
SU
josta tulee UUNI. En taida ymmärtää.

Ja s. 26 on tällainen kuva:
http://aijaa.com/afLg
josta tulee TASKU ja sitten toinen OSARA?A, johon ei oikein muuta piilokirjainta keksi kuin H, eli OSARAHA. Mutta ei ihan keksi, miten juuri tämä tuosta kuvasta tulee, kun ei se taskusta osittain näkyvä oikein rahalta näytä.
137. Jukkis28.2.2017 klo 21:33
Oho. Oikea linkki essun kuvaan: http://aijaa.com/afLg5i
138. Heljä-Maija28.2.2017 klo 21:56
Jukkis: UNIASU > UUNIAASU. Luulisin!
139. ++juh28.2.2017 klo 22:47
;-) Kolmonen on mvt3.
;-) Soisalon ympärillä olevissa joissa on koskia, eli Soisalo on koskinen.
;-) Seinät rajaavat huoneistopalon vain yhteen huoneistoon > RAJATA
;-) Kummankin tanssivan naisen nimi on Isa > ISAT.
;-) Itämaisia > JAKIT
;-)
;-) "KOLMOSEN SOISALO" > RIPSA [Koskinen(-Papunen)]
140. TU28.2.2017 klo 23:10
Mieheni on aina tykännyt Ripsan tyylistä, kuten itsekin. Hieman vähemmän innostuneesti saisi silti kommentoida kommentaattoria :D Onneksi on Papunen!
141. tapio1.3.2017 klo 07:44
Juha nyt pisti tuon KOLMOSEN SOISALO leikiksi. Kyllä minä muuten tuota RIPSAakin ajattelin. Mutta jos vihje olisi ollut faktatiedon osalta oikein eli esim. "KOLMOSEN (HAI)LUOTO", olisin saattanut päätyä oikeaan lopputulokseen. Minusta on nyt kuitenkin sietämätöntä Sanariksi suhtautuminen faktatietoon. Vanhentunutta tietoa pidetään faktana - kun nyt joskus joku on pitänyt jotain totena, se käy todesta vielä nykyisinkin. Soisalo-keissiä voisi verrata

EX-KUNTA > AKAA
+ siihen, että Pekka Joutsi laittoi vanhentunutta karttatietoa ristikkoon


Vähän sinne päin olevaa "tietoa" pidetään faktana, tarkistajat eivät kunnolla kiinnitä huomiota faktatiedon oikeellisuuteen. Mielestä aivan liikaa paikkaansa pitämätöntä faktatietoa Sanariksen SK- ja PuPe-ristikoissa.
142. Jukkis1.3.2017 klo 08:20
Tapio on tämän Soisalo-jutun kanssa nyt lietsonut itsensä taas ihan hurmioon, jossa on jo itselleen saanut uskoteltua, että laatija on syyllinen siihen, että hän ei tuota LIISA-ratkaisusanaa keksinyt.

Faktatietoa tässä on se, että siitä, voiko Soisaloa kutsua saareksi, on olemassa kahta eri näkemystä. Missään ei ole julistettu ehdottomaksi totuudeksi sitä, että Soisalo ei ole saari. Jos Soisalo ei ole saari, niin sitten esim. Kymijoessa Kotkan ja Kouvolan rajalla oleva isohko Karjasaari ei myöskään ole saari, koska sen molemmin puolin on koskia, eli joen vesi on saaren pohjoispäässä korkeammalla kuin sen eteläpäässä. Mutta kun se on saari.

Sitä paitsi EX-KUNTA > AKAA on edelleen ihan oikein, koska AKAA oli aikoinaan kunta, mutta sitten lakkasi olemasta kunta, kunnes ryhtyi kaupungiksi.
143. tapiotar1.3.2017 klo 09:05
tapion toiminta on kyllä surullista. Voi kun hän saisi jostain apua.
144. tapio1.3.2017 klo 13:10
142. Laatija oli osittain syyllinen, mutta saan kyllä itseänikin syyttää. Kuten kerroin, en osaa sanoa, olisiko faktatiedon osalta yksiselitteisen oikea faktatieto johtanut oikeaan lopputulokseen, mutta oikea faktatieto olisi ainakin estänyt sen, että SOISALO ei olisi vienyt harhateille. Toivon kyllä jatkossa yksiselitteisen oikeita faktoja eikä vähän sinne päin.

Vaikean tavuristikon kohdalla kävi kuten pelkäsin. Tavuristikko on rakenteeltaan löysempi ja risteävistä sanoista saatava tuki heikompi kuin tavallisissa ristikoissa. Kuivalanta on kyllä näemmä ihan virallinen termi ( https://fi.wikipedia.org/wiki/Lanta )."Laavalanta" sanaa en kyllä itsekään ihan duaalina hyväksyisi, mutta ei se kaukanakaan olisi jos sanaa vertaa siihen, millaisia sanoja ristikoissa on.
145. tapio1.3.2017 klo 13:11
Yrittäköön siis Sanaris PuPe 3/2017 saada vähän laaduntarkkailuun ryhtiä - 2/2017 laaduntarkkailu on nimittäin kyllä aika lailla pettänyt.
146. seurailija1.3.2017 klo 15:04
Ei voi kuin ihailla tapion väsymätöntä taistelua parempien ristikoiden puolesta.
147. iso S1.3.2017 klo 19:02
Onko tapiolla esittää netistä löytyvä Wikipediaa ("Suomen suurimpana saarena on vanhastaan pidetty Soisaloa (1 635 km²), jonka ympärillä vedenpinta ei kuitenkaan ole samassa tasossa" ) virallisempi määritelmä, jonka mukaan saari on saari vain jos vedenpinta sen ympärillä on joka puolella samassa tasossa? Wikipedian mukaan "Suomen suurimpana saarena on vanhastaan pidetty Soisaloa (1 635 km²), jonka ympärillä vedenpinta ei kuitenkaan ole samassa tasossa". Siinä on lähdeviittauksena "Kejonen, Aimo: Kansanuskomuksia ja geologiaa, s. 229. Teoksessa: Koivisto, Marjatta (toim.): Jääkaudet. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29101-3", mikä ei noin otsikkotasolla todista yhtään mitään..

Kielitoimiston sanakirjan mukaan

Saari on "joka puolelta veden ympäröimä (mannerta pienempi) maa-alue".

Ei edellytä että vesi on vaaterissa.

Saareke on "ympäristöstään saaren tavoin erottuva alue t. muodostuma. Metsä-, suosaareke. Asutussaareke. Liikennesaareke. Rintaman taakse jäänyt vihollisen saareke. Keittiösaareke."

Ei edellytä että on veden ympäröimä eikä sitä että ympäristö on kallellaan.

Jos pilkku halkaistaan eikä edes ihan aallon tarkkuudella, niin esimerkiksi Suomenlahden saaret ovat välillä saaria ja välillä eivät. Miettikääpä tätä: esimerkiksi itään puhaltava voimakas tuuli pakkaa vettä lahden itäpäähän, jolloin vesi on korkeammalla lahden itäpäässä kuin läntisillä alueilla. Ei siellä kuitenkaan ole mitään pystysuoraa porrasta, vaan korkeus nousee enemmän tai vähemmän tasaisesti. Näin ollen saarien itäpäässä vesi on korkeammalla kuin länsipäässä. Nyt siis vaikkapa Suursaari onkin tapion tulkinnan mukaan Suursaareke ja laatija on väärässä, olipa ristikossa mitään Itämerelle viittaavaa tai ei.
148. tapio1.3.2017 klo 20:01
Kritiikkini pointti on siinä, että saareksi olisi voinut laittaa yksimielisesti saareksi tunnustettu maa-alue eikä kiistanalainen Soisalo, joka juuri kiistanalaisuutensa vuoksi ainakin minua hämäsi.

Kielitston määritelmä on mielestäni maantieteellisessä mielessä epätarkka.

Jukkiksen esittämä ns. saari ei saman määritelmän mukaan kuin mitä Wikipedia esittää, ole varsinaisesti saari ollenkaan.

Tilapäinen veden korkeuden muutos ei tietenkään muuta minkään saaren perusolemusta.
149. tapio1.3.2017 klo 20:08
Soisalon kohdalla vesitasojen ero on MERKITTÄVÄ. Jukkiksen esittämän saaren suhteen ero voi olla hyvin pieni (pienehkö maa-alue tai joki lähes tasamaalla).

Kritiikkini kohdistuu myös yleisesti faktatietojen virheellisyyksiin.
150. Rino1.3.2017 klo 20:11
Kukahan korjaisi Ratkojat-sivuilta kaikki viittaukset Soisalon saariolemuksesta tai muuttaa ne saarekkeiksi.
151. Jukkis1.3.2017 klo 20:28
"...joka juuri kiistanalaisuutensa vuoksi ainakin minua hämäsi".

Juu, heh, tottakai, kaikki me uskotaan, että tapio tuon kohdan syvällisesti ymmärsi. Tapion ratkonta meni näin:

"KOLMOSEN SOISALO. Hmm... varmaan Jaakko Kolmosta tarkoitetaan. Jos tuo Soisalo ei olisi kiistanalaisesti saari, niin tuostahan tulisi Jaakonsaari, eli LIISA olisi ratkaisusana. Mutta kun Soisalon saareus on kiistanalaista, niin eihän siihen se voi tulla. Pakko olla KISSA, vaikka tuohon tuleekin silloin ihan älytön pystysana ja sen kissan selitys on ihan älyvapaa. Mutta kun se Soisalo ei jonkun netistä löytämäni mielestä ole saari niin eihän siihen kerta kaikkiaan voi tulla LIISA."
152. tapio1.3.2017 klo 20:36
Ei mennyt noin. Jaakko vaan muuten tuli mieleen. Kyse oli vain siitä, että koska Soisalo ei ole saari (tiesin ennestään), en voinut odottaa, että Soisalo liittyisi jollakin tavalla sanaan SAARI.

En siis edes ehtinyt käydä mielessä Jaakonsaari,

Siksi lähdin etsimään ihan muita näkökulmia.

Jos olisi ollut vaikka KOLMOSEN LUOTO, LUOTO olisi vienyt ajatukset sanaan SAARI.

En silti väitä, että olisin hoksanut Liisa Jaakonsaari, mutta koska Soisalo ei tietojeni mukaan ole saari, en saanut edes tilaisuutta jaotelmatyyppisen vihjeen selvittämiseen.

Kyllä faktojen pitäisi olla tarkkoja eikä vähän sinne päin eikä ainakaan kyseenalaisia tietoja pitäisi käyttää. Juha N on myös aina silloin tällöin muistutellut faktatietojen epätarkkuuksista tai virheellisyyksistä kuten toisessa säikeessä mm. "pekkatyttö". Faktatietojen tarkistus vaan ei Sanariksella ole ihan kondiksessa.
153. Jukkis1.3.2017 klo 20:46
Hienoa, että tuli sulle tällainen pätemismahdollisuus. Onnea. Muista nyt jatkossakin jokaisessa säikeessä, johon kirjoitat, muistuttaa Sanarisin ristikoiden huonosta laadusta, ettei vaan meiltä muilta pääse unohtumaan, kenellä on faktat hallussa.
154. Keila1.3.2017 klo 21:31
Kyllä hän SEN taatusti muistaa...
155. Seurailija1.3.2017 klo 21:32
Miksi Eki on hiljaa?
156. seurailija1.3.2017 klo 21:35
Miksi joku varasti nimimerkkini? Iso kirjain ei ole tarpeeksi suuri ero.
157. Kikkeliskokkelismies1.3.2017 klo 22:20
Pahoittelut - muistin nikkisi väärin. Tästä päästäisiin, jos sivustolla olisi kirjautuminen mutta taitaa olla liian kallista tämän tason sivustolle.
158. tapio2.3.2017 klo 16:36
No toivottavasti tästä episodista olisi jotain hyötyä jatkossa. Tässä (ja eräissä muissakin vihjeissä) on kyse siitä, että "faktana" esitetään asia, jossa kyse on enemmänkin sitä, että ihmisten mielissä jokin asia on jollakin tavalla, vaikka se ei (tieteellisen) tarkasti ottaen niin olekaan. Ristikon teemalauseiden löytyminen on kiva tapahtuma. Haluan myös antaa kiitokset laatijoille. Kolmoset olivat yleisellä tasolla ihan ok ja muiden vihjeiden kohdalla, joita en hoksannut, saan syyttää vain itseäni.

154. :ään: yritän unohtaa tämän.

Kun ihmisillä on käytössä hakukone, kai jossakin määrin hakukoneella tarkistettavia faktoja saa jossakin määrin olla (esim. HCSATAKUNTA).

Olisi kiva, jos joitakin itselleni ongelmallisiksi jääneitä kohtia voitaisiin vielä käsitellä.
159. Bruno2.3.2017 klo 16:48
Soisalo on saari siinä missä atomi on hiukkanen. Ristikoiden laatiminen ei nyt vaan ole tiedettä ja sillä hyvä!
160. tapio3.3.2017 klo 08:13
Minua moinen epätarkkuus haittasi, kuten kerroin kommentissa 152. Seuraavat todennäköisesti ymmärsin oikein, mutten ole 100% varma:

S. 18
KUSKIT? > TUOJAT
Miksi on kysymysmerkki? Eikö kuskaajat eli kuskit usein myös tuo henkilöitä?

s. 25
KATIEN PAULOISSA > EIKAT
Anagrammivihje (KATIE > EIKAT)? Pauloissa voisi tulkita anagrammi-indikaattoriksi.
PORTIN VARTIJOINA? > OPRIT
Ratkaisusana on PORTI anagrammi, mutta ei ole anagrammi-indikaattoria.

s. 27
JÄRJESTETTYJÄ > RELEET
Tuskin kyse siitä, että sähköreleet ovat rivissä? Kaiketi kyse siitä, että ensisijaisesti tavarat tai vaatteet? (slangimerkitykset eivät itselle tuttuja)
https://www.urbaanisanakirja.com/word/releet/
TÄMÄ NURIN,
JOS AIKOO ******
Tulee kaksi päällekkäistä toisiinsa liittyvää ratkaisusanaa:
AROT
NOLATA
AROT on toisin päin TORA. Tora ei minusta liity nolaamiseen. En siis keksi, mikä idea tuossa ekassa puolessa on.

s. 29
SÄILIÖN REHUA! > RAAPE
RA + APE – eka osio RA = Roope Ankan rahasäiliö (suomenkielisessä Aku Ankassa)
s. 31 (ekassa vihje vasemmalla puolella)
SALEILLA KÄSIIN > MANNAT
Yrtin ratkaista sekä suorana vihjeenä että lisäämällä alkuun SAL, SALE tai SALEI, mutta mikään ei toiminut. Netistä löytyi tämä:
”Voimistelu aikoina jo tottu siihen että kädet on täynnä kovettumia/haavoja/rakkoja. Jos kädet hikoo niin mannaa käsiin ja homma jatkuu. ” (https://pakkotoisto.com/threads/gallup-k%C3%A4yt% C3%A4tk%C3%B6-salihanskoja.23514/page-13)
Manna = talkki? Tuo slangimerkitys on ainakin itselle täysin outo enkä löytänyt juuri sivuja, missä sitä olisi tässä merkityksessä käytetty.

Noista siis kannattaa kommentoida vain, jos ymmärsin ihan väärin.
161. Jukkis3.3.2017 klo 09:40
Ei noista muista ole mitään sanottavaa, mutta oliskohan niin että alan miehet ja naiset kutsuu magnesiumia leikkisästi mannaksi? Asia, jolle tosin on kovin hankala löytää vahvistusta googlaamalla, tai onhan tuo tapion mainitsema paikka. Joten olisi ihan periaatteen takia kiva kuulla laatijan (tai jonkun muun asiasta tietävän) selitys tuolle MANNAT-sanalle.

Ja nyt ekan kerran ihan oikeasti vituttamaan tuo captcha. "Valitse ruudut, joissa on katukylttejä." Onko ne liikennemerkit nyt sitten katukylttejä vai ei, hä?
162. Eki3.3.2017 klo 10:08
Minulle on manna tuossa merkityksessä mennyt helposti läpi, sillä pojantyttärellä on aina mannaa käsissä, kun tulee voimistelutreeneistä tai -kisoista.
163. Bruno3.3.2017 klo 10:10
Kuskit voivat myös viedä.

Eikö sivun 31 NAAPURISSA vastaus aiheuta mitään?
164. iso S3.3.2017 klo 10:16
Manna on jopa tuotemerkki, tosin ei voimistelijoiden käyttöön tarkoitettu.

www.manna.de/produkte/manna-bittersalz.html

MANNA® Bittersalz ist hochreines Magnesiumsulfat welches zur Grundversorgung von Magnesium und Schwefel bei allen Gartenpflanzen angewendet werden kann.

Google-käännös: MANNA® Epsomsuola on erittäin puhdasta magnesiumsulfaattia voidaan soveltaa peruspalvelut johon magnesiumia ja rikkiä kaikissa puutarhakasveja.
165. tapio3.3.2017 klo 11:31
163. Ehdin jo tuhota s. 31:n, enkä muista, mitä tuohon vihjeeseen tuli.

Kiitos kaikille 161-164. kommenteille.
166. tapio3.3.2017 klo 11:39
Minulla on joidenkin vihjeiden toimivuudesta hieman eri käsitys kuin joillakin muilla, mutta en jaksa enää mistään käydä vääntämään kenenkään kanssa.
167. Jukkis3.3.2017 klo 12:10
NAAPURISSA -> NEUKUT.

Puhdasta faktaa.
168. Bruno3.3.2017 klo 19:03
Onko?
169. Bruno3.3.2017 klo 19:04
Joo on faktaa.
Hollannin naapurissa on fasistit.
170. tapio6.3.2017 klo 20:06
Ehkä vähän asenteellinen, mutta ei sentään noin paljon.

80. Jaska kertoi, että ristikossa on duaali - missä se on, Jaska?
171. Bruno6.3.2017 klo 21:10
Niin, kuinka kauan Venäjällä on neuvostoliittolaisia? Maailman tappiinko?
172. Jukkis6.3.2017 klo 21:48
Niitä oli siellä vuoteen 1991 asti. Meinaat että jos ristikossa on esim. HIRMULISKO -> DINOSAURUS, niin siitä voi päätellä että dinosauruksia on edelleen olemassa?
173. tapio6.3.2017 klo 22:01
Taitaa Bruno olla oikeilla jäljillä. Vihjeessä olisi pitänyt olla imperfekti. Pikkuepätarkkuus tuntuu olevan ristikoissa perinn tyypillistä. Toki Venäjällä vielä neukkumielisyyttä löytyy.
174. tapio6.3.2017 klo 22:08
Laitoin tästä Brunon puolesta huomautuksen.
175. Jukkis7.3.2017 klo 09:30
"Vihjeessä olisi pitänyt olla imperfekti."

Sinustako vihje on preesensissä? Millä perusteella, eihän siinä ole verbiä. Ihan tosissako olet sitä mieltä, että laatija on ajatellut, että nimenomaan nykyään itänaapurin asukkaita yleisesti kutsutaan neukuiksi? Olet sitä mieltä, että laatija ei tiedä, että Neuvostoliitto lakkasi olemasta jo kauan sitten?

Tai onhan se tapion peruste tiedossa, lainaan Juha N:n taannoin kirjoittamaa: "... tyypillistä tapiota: laatijaa kritisoiva sinnepäin-hutaisu".

Kun vihjeestä NAAPURISSA tulee NEUKUT, niin ratkoja ajattelee, että "Juu, kyllähän noita naapureita aikoinaan neukuiksi kutsuttiin, ja jotkut kutsuu nostalgiasyistä vieläkin". Paitsi jos ratkoja on tapio, joka ajattelee "taas tällainen epätarkkuus, selvästi laatija on ajatellut eri tavalla kuin minä, eli väärin, kyllä pitää laatijalle ja Sanarisille taas laittaa ansaitsemaansa kritiikkiä täältä ristikkojen laadunvalvonnasta".
176. tapio7.3.2017 klo 12:15
Mielestäni siinä olisi pitänyt olla Ennen naapurissa. Ilman lisäsanaa viitataan nykyhetkeen, mistä Bruno kritisoi.
177. tapio7.3.2017 klo 12:16
Brunohan tätä aluksi kritisoi ja olin vain samaa mieltä hänen kanssaan.
178. tapio7.3.2017 klo 12:57
Ilman Brunon kommenttia en olisi kiinnittänyt asiaan huomiota, mutta kun tuli esille, en malttanut pysyä erossa.
179. Jukkis7.3.2017 klo 13:01
"Ilman lisäsanaa viitataan nykyhetkeen".

Miten niin, eihän siinä vihjeessä tietenkään viitata nykyhetkeen. Asia, joka selviää ratkojalle sitten, kun ratkaisusana selviää.

"... tyypillistä tapiota: laatijaa kritisoiva sinnepäin-hutaisu". Täsmälleen, koska väität, että laatijan mielestä vielä nykyäänkin naapurissa on neukkuja.
180. tapio7.3.2017 klo 13:12
Bruno teki saman päätelmän, mikä on luonnollista, kun ajattelee vaikka sitä,kuka asuu naapurissa - tietenkin kyse nykkyyhetkestä. Jos vaikka viitataan ex-kkuntaan , se tuodaan esille.
181. tapio7.3.2017 klo 13:56
Sori noista ylimääräistä kirjaimista - kirjoitin tekstin tabletilla, jolla tulee helposti ylimääräisiä kirjaimia eikä siinä ole kielen tarkistusta.
182. Jukkis7.3.2017 klo 15:04
Eihän siinä vihjeessä kysytty, kuka asuu naapurissa. Kun siinä ei ollut verbiä. Se oli herrajumala VIHJE. Vihjeellä laatija vihjaisee, että tähän nyt tulee yksi tietty sana, joka on pääteltävissä, jos ei suoraan, niin sitten, kun risteävistä on saanut kirjaimia. "...laatijaa kritisoiva sinnepäin-hutaisu", tapion mielipuuha.
183. tapio7.3.2017 klo 15:12
Logiikka pitää toimia yksinäänkin, vaikka ratkaisusanassa tietenkin ristevät auttavat. Pidän Brunon kritiikkiä oikeutettuna.

Ilmaisuun "naapurissa" sisältyy implisiittisesti verbi preesensissä ja imperfekti pitäisi eksplisiittisesti ilmaista, mikä on yleinen käytäntö.

Bruno edellytti tarkempaa vihjeistystä, mikä on ihan oikeutettua.
184. tapio7.3.2017 klo 15:27
Tästä ei kannata kinata enempää, Brunon ja minun mielestä NAAPURISSA on lyhennelmä KUKA ON MEIDÄN NAAPURISSA eli on preesensissä, mutta Jukkisen mielestä voi viivata imperfektiin ilman viittausta imperfektiin. Kyseessä nyt ei ole sinne päin huitaisu, mutta ei tästä kannata vääntää enempää.
185. tapio7.3.2017 klo 15:37
Toki kun on haastavampi ristikko, preesens/imperfekti -näkökulman kai voi jättää pois. Monesti vihjeissä entisiin kuninkaisiin on viittaus entisiin kuninkaisiin, mutta ei aina.
186. Lars7.3.2017 klo 16:02
sattuipa sopiva sitaatti olemaan tänään omassa kirjoituksessani kun kritisoin muuta asiaa, sopii tähän just kuin nenä päähän: "Mielipiteeni on voinut muuttua, mutta ei se tosiasia, että olen oikeassa"
187. MM7.3.2017 klo 17:25
Usein noissa "virheellisten" vihjeiden puntaroinneissa teiltä unohtuu se, ettei ristikossa aina ole tilaa millekään novellivihjeille, vaan kuvittajan pitää pahimmoillaan saada neljännesruutuun sopimaan jokin osuva vihje. Usein siinä joutuu tinkimään aivan eksaktista vastaavuudesta.
Ja niin kuin Jukkis tuolla aiemmin mainitsikin, niin vihjeruudusta annetaan ratkaisusanalle VIHJE, ei siis välttämättä aina tarkkaa faktaa.
188. Keila7.3.2017 klo 20:58
Just niin ja tapio voisi myös lakkauttaa toisten nimissä huomautusten tekemisen. Ne sopii ottaa ihan omiin nimiin, kun aktiivinen on ja omaa omalaatuisia näkemyksiä.
189. Keila7.3.2017 klo 20:58
Just niin ja tapio voisi myös lakkauttaa toisten nimissä huomautusten tekemisen. Ne sopii ottaa ihan omiin nimiin, kun aktiivinen on ja omaa omalaatuisia näkemyksiä.
190. tapio7.3.2017 klo 21:07
Viimeksi käsitellyn asian otti Bruno käsittelyyn kommentissa 163 - en vain osannut olla osallistumatta Brunon ja Jukkiksen väittelyyn.
191. tapio8.3.2017 klo 08:44
Koin, että Brunon kritiikki oli oikeutettua ja että Bruno luovutti Jukkikselle liian helposti. Ei olisi alun pitäenkään pitänyt osallistua Brunon ja Jukkisen kiistaan.
192. Kannu8.3.2017 klo 17:36
Tapio, etkö erota oikeita mielipiteitä provoista? Siltä tuntuu. Luetun ymmärtäminen klikannee?
193. tapio8.3.2017 klo 19:19
Myönnän, että en aina erota oikeita mielipiteitä provoista.
194. tapio9.3.2017 klo 13:37
"
163. BrunoLainaa3.3.2017 klo 10:10
Kuskit voivat myös viedä.
"

Niinhän minäkin ajattelin, mutta yleensä kysymysmerkki viittaa johonkin jollakin lailla normaalista ajatuskulusta poikkeavaan ajatuskulkuun ja mitenkään erityisen poikkeavaa tuossa ei ole.
195. tapio18.3.2017 klo 08:35
Muutama kommentti vielä tähän

118. liittyen:

hallana sen tutaa tai makuna tekee gutaa > KIRPAKKA

Ajattelin tuossa pakkasia - syksyllä lievää pakkasen puolelle menoa voi pitää kirpakkana ilmana. Kirpakkaa kaiketi pitää tulkita relatiivisena ilmauksena eli suhteessa normaali-ilmaan.

Juhan kommentti 139 oli hauska! Olikohan tuo Jaskan kerran viittaama duaali?
196. tapio28.4.2017 klo 11:29
Huomasin, että Pekka Joutsi myös laittanut vihjeen, jossa Soilasalo esiintyy saarena (SAARI > SOISALO). Näemmä se ristikoissa yleisesti tänäkin päivänä kulkee saarena.
197. Jukkis28.4.2017 klo 11:43
Johtuu ehkä siitä kun se on saari.
198. seurailija28.4.2017 klo 12:02
Vai Soila Salo vai Saara Soisalo?
199. Hui28.4.2017 klo 12:49
Joko se besservisseri aloittaa taas sen saarikeskustelun - lopettaisit!
200. Täyttelijä28.4.2017 klo 13:37
Surullisen hahmon ritari ei lannistu ;-)
201. tapio28.4.2017 klo 14:09
En ala enää uudestaan saarikeskustelua - totesin, että näemmä monet ristikoiden laatijat pitävät Soisaloa saarena.
202. Hui28.4.2017 klo 15:24
Ja Saarana
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *