KESKUSTELUT > RISTIKOT > TOUKOKUUN YLLÄTYKSET

8843. Toukokuun yllätykset

Ylläpito1.5.2016 klo 15:54
Tällä kertaa kaksi visaista 20 vuoden takaa. Vuodelta 1996 myös neljästä lehdestä tehtävät kevään numeroista. Tsekkaa Pelikaaniristikoiden saitti.
2. POH2.5.2016 klo 10:09
Punainen Pelikaani 2/96, s. 23 Hannu Salokangas. Mielenvirtaa rohkeasti käyttäen ja tarkista sana valitettavan usein apuneuvona näpytettynä kirjaimet ruuduissa. Tälläiset vanhemmat haasteet, ajankohtaisine vihjeineen, virkistävät kalkkeutunutta muistia uusiutumiseen. 😄 Nyt pihalle ja illemmalla toisen kimppuun.
3. tapio2.5.2016 klo 11:56
Hannu Salokankaan tehtävät ovat minustakin kivoja. Joskus outoa logiikkaa. Jos kerran 20 vuotta sitten ajankohtaisia aiheita, aikanaan olleet helpompia ratkoa kuin nykyisin.

Aikaan sidottujen ajankohtaisasioiden ratkaisua vaikeuttava luonne tuli korostetusti itselleni esille Ekin mainiossa kolmitähtisessä (jossa kyllä yksi vähän kyseen alainen vihje muidenkin kuin minun mielestäni). Tässä 2000-vuoden ristikossa pääaihe ajankohtainen juuri silloin ja eräs muukin vihje ymmärrettävissä juuri vuoteen 2000 liittyen (en itse muistanut sitä enää tänä vuonna).

_http://suomenkuvalehti.fi/digilehti/222000-pdf/92 -283

Jos tulee SK:n digilehti, suosittelen POH:lle tuota ristikkoa. Muistaneekohan POH, mitä vuonna 2000 tapahtui tehtävään liittyen.
4. tapio3.5.2016 klo 15:27
Salonkankaan ristikko ihan hauska. Ajankohtaisuus ei tarvinnut googlausta (kuten kävi 22/2000). Minulla meni kyllä kauemmin aikaa Eki tehtävän kanssa.
5. tapio5.5.2016 klo 07:28
Kiitti vihjeestä Pelikaaniristikoiden saitille.
Ihmettelin kuitenkin yhtä valintaa

Punainen Pelikaani 2/1995

Tarjotaanpa jälleen 20 vuoden takaa tuplapiilosanaherkku kaikille niitä janoaville, tekijöinä Erkki Vuokila ja viime vuonna kuollut Aulikki Nenonen.
_http://pelikaaniristikot.fi/images/20v/pp295-s21. jpg

Miksi valittu sivu, jossa Aulikki Nenosen piilosana rikkoo pahasti nykypiilisten käytäntöä. Pillis muistuttaa 1975 piiliksiä negatiivisessa mielessä, koska varsinaisia piilovihjeitä puuttui. Vai olivatko Aulikin piilikset lähes loppuun asti nykysääntöjen vastaisia?
6. tapio5.5.2016 klo 07:37
Tai voihan tuota tulkita niinkin, että minun huumorintajuni ei aina riitä pitämään jotain vihjettä ns. suorana vihjeenä. Ainakin yksi vihje minulla jäi roikkumaan suoran vihjeen ja piilovihjeen puoleen väliin - no joustavalla tulkinnalla kai juuri ja luokiteltavissa molemmiksi. Tiedän kyllä, että arkistossa on Aulikin piilosanatehtäviä, joista kunnon suora vihje ja piilosanavihje puuttuvat ja jotka todella jäävät roikkumaan epämääräisesti näiden kahden vihjetyypin väliin olematta kunnolla kumpaakaan vihjetyyppiä.
7. si-tee-raaja5.5.2016 klo 08:12
"Vuosien kuluessa näistä muotoutuu mielenkiintoinen kooste tehtävien ja laatijoiden kehityksestä."
8. tapio5.5.2016 klo 08:57
Parissa suhteessa joo muistuttaa 1970-lukulaisia. Toinen piirre ihan ok.
Kun en ole kovin paljon ratkonut Aulikin tehtäviä, tehtävä osoittautui tähtiään vaikeammaksi.

Mutta todella ihmettelen valintaa, sillä virheen omainen laadinta TO+L+PPA, sillä tuossa lauantai > L, kun yleensä lauantai lyhennetään LA. Tuokin muistuttaa 1970-luvun melko satunnaista laadintatapaa.
9. Eki5.5.2016 klo 09:05
Aulikki ja myös Ilpo I. Ansa käyttivät ahkerasti Lyhennesanakirjaa. Siellä on tämä vaihtoehtoinenkin lyhenne.

En minä käy vanhoja tehtäviä sana sanalta läpi, kun ne tällä tavalla julkaistaan. Kuvaavaa on, että sinä olet ainoa, joka näitä haluaa 20 vuoden jälkeen ruotia ja taas tuossa aika voimakkain sanoin.
10. Jukkis5.5.2016 klo 10:17
Tämä vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu... Siis se, että tapio tulee tänne haukkumaan laatijaa virheellisestä vihjeestä. Ja sitten osoittautuu että mitään virhettä ole, on vain tapion ylimielinen luottamus omaan tietämykseen. Joka yhä uudestaan osoittautuu puutteelliseksi.
11. ...5.5.2016 klo 10:30
...ja jälleen on ylimmäinen valvoja tapio puhunut, voi jospa joku osaisi kanavoida tuon ylimääräisen energiasi johonkin muuhun hyödyllisempään käyttöön, ainakaan itselläni ei ole aikaa näitä juupas-eipäs-jahkailuja seurata pitempään, hyödyllisempääkin puuhaa löytyy!
12. tapio5.5.2016 klo 11:45
No en tuota lyhentelyä aivan virheeksi luokitellut, mutta ei-tavanomaisen lyhenteen käyttö vaan tuntui oudolta ja satunnaisen oloiselta.

Mutta Eki olisi varmaan löytänyt ihan nykyohjeidenkin mukaisia tehtäviä, jollaisia Aulikilta myös on julkaistu.

Kun Risto Pitkäsen vihjeistä puuttui piilovihje, annettu vihje olisi hyvin käynyt suorasta vihjeestä. Osassa ei mitään leikillisyyttä.

Aulikin kohdalla jos varsinainen piilovihje puuttui, vihje jäi oudolla tavalla suoran vihjeen ja piilovihjeen välimaastoon täyttämättä kunnolla kummankaan vihjetyypin vaatimuksia.
13. tapio5.5.2016 klo 18:23
No

Lex suakrav. (13)

en mielestäni sen paremmin kunnon piilovihjettä kuin suoraa vihjettä löytänyt.

LAKI + VASTAINEN > LAINVASTAINEN on suoran vihjeen omainen piilovihjeen tapaisesti muodostettu ratkaisusana, mutta kuten kerroin ei ole kunnolla kumpaakaan. Kyseessä Aulikin joskus harrastama leikinomainen outo huumori.
14. Eki5.5.2016 klo 18:31
Tuossa on niin hyvin rakennettu vihje, että vaikka siinä himpun verran olisi pilkunviilaajalle valittamista, niin se on silti täydellinen ja menisi pilalle, jos sitä venyttäisi. Eikä huumorissa ole mitään outoa, leikinomaisuutta kyllä.
15. tapio5.5.2016 klo 18:39
"vaikka siinä himpun verran olisi pilkunviilaajalle valittamista" - sovitaan niin.
16. tapio5.5.2016 klo 18:40
Minusta nyt vaan vihje jää "kellumaan" johonkin suoran vihjeen ja piilovihjeen epämääräiseen sekoitukseen.
17. tapio5.5.2016 klo 18:42
Muissa viidessä piilosanatehtävässä, jotka ratkoin, en vastaavaa epämääräisyyttä ole havainnut. Laskin tuon siksi samaan kategoriaan kuin 1970-luvun tehtävät, joista puuttui kaikkien mielestä piilovihje.
18. Matias-Myyrä5.5.2016 klo 18:44
Suora vihje: varkaus
Se on lainvastainen teko.
Piilovihje: Lex on vasemmalla ja varkaus tulee oikealta sitä vastaan
19. --5.5.2016 klo 18:48
Ja lex on laki.
20. tapio5.5.2016 klo 19:05
Suora vihje: varkaus

Se on lainvastainen teko.

En hyväksy suoraksi vihjeeksi VÄÄRIN päin luettavaa sanaa. Kyse ei ole tällöin suorasta vihjeestä vaan tällaiset vihjeet ovat luonteeltaan piilovihjeitä.

Lähempänä suoraa vihjettä on lukea oikein päin siten kun Matias-Myyrä esittää piilovihjeen muodostuvan.

Piilovihje: Lex on vasemmalla ja varkaus tulee oikealta sitä vastaan

tiedän, mutta siitä tulee LAKI+VASTAAN tai ehkä LAKI+VASTAINEN, mikä ei täsmälleen ottaen ole sama kuin LAINVASTAINEN.
21. Eki5.5.2016 klo 19:06
Tuo on nerokas mutta varsin yksinkertainen jippo ihan maalaisjärjelle. Se kannattaisi vain itse tajuta (tai olla tajuamatta), vaikka tässähän sitä nyt selitellään.
22. Eki5.5.2016 klo 19:08
Jaahah, tapio oli sillä aikaa taas selittänyt itsensä pussiin.

Kyllä se varkaus on siinä lain vastainen, usko pois.
23. tapio5.5.2016 klo 19:10
Kyse ei ole siitä, ettenkö hoksannut asiaa, mutta koin muodostamistavan piilosääntölakien vastaisena ja puutteellisena sananmuodostuksena.

Koin, että siinä on YKSI vihje, joka on melkein suora vihje ja melkein kunnon piilovihje.
24. Eki5.5.2016 klo 19:15
Piilosääntölakien? Kuule relaa vähän!
25. joskus5.5.2016 klo 19:17
Tapio ei osaa relata, ja siinähän se pulma juuri onkin.
26. tapio5.5.2016 klo 19:20
No jos siitä on oikeasti yritetty luoda sekä piilovihje että suora vihje eikä 1970-lukulaiseen tyyliin tarkoituksella etsitty vain leikinomaista vihjettä 1970-luku kategoriaan pistäminen oli sitten virhe. Näkemykseni vihjeen suoruudesta ja siitä, miten täsmällisesti piilovihje pitää rakentaa, on varmaan nipottamista.
27. Eki5.5.2016 klo 19:28
Onhan siinä nipottamista, jos on saanut jostain käsiinsä piilosääntölait ja niitä lukee kuin piru raamatua. Mistähän semmoinen lakikirja olisi tsekattavissa, että minäkin piilosanat viimein tajuaisin läpikotaisin?
28. --5.5.2016 klo 19:32
Miten sama asia voikaan olla yhtä aikaa rasittavaa, mielenkiintoista ja surullista?
29. tapio5.5.2016 klo 19:42
No varmaan voidaan kiistellä maailman tappiin asti siitä, minkä joku hyväksyy piilovihjeeksi ja minkä ei. Minulla raja on varmasti aika lailla eri paikassa kuin Matias-Myyrällä.

Että voit lukea väärin päin olevasta sanasta sanan "varkaus", pitää ensin lukea laki + vastainen ja sen perusteella kääntää sana oikein päin.

Sana lex pitää myös ensin kääntää latinasta suomeksi.

Kyllä tuo aika lähelle piilovihjeen purkua menee.

Minun mielestäni liian lähellä piilovihjeen purkutapoja.

1970-lukulaissyytös oli sikäli virhe, että tuossa on pyritty piilovihjetyyppiseen rakenteeseen eikä vain jätetty suoraan piilovihjettä pois ja korvattu suoralla vihjeellä tai leikinomaisella suoralla vihjeellä.
30. tapio5.5.2016 klo 20:01
Äh. kirjoitin väärin

"minkä joku hyväksyy piilovihjeeksi ja minkä ei"

tarkoitin


"minkä joku hyväksyy suoraksi vihjeeksi ja minkä ei"

Piilovihjettähän tuossa minunkin mielestäni on yritetty, joskin luotu mielestäni epätäsmällisesti - ei ainakaan sillä tarkkuudella, jolla Pertti Oskala pyrkii niitä luomaan.
31. Hannu5.5.2016 klo 20:30
"Lähettäjä: Make 9.4.2016 klo 11:24

Entä jos vain lopettaisit kirjoittelemasta tänne ja koettaisit selvitä itsekseksi. Miltä sinusta tuntuisi jos joksinen sadoistatuhansista ristkoitten ratkojista perustaisi tänne joka lehdestä oman säikeensä kun ei satu ymmärtämään jotain vihjettä ja vielä väittäisi sitä laatijavirheeksi tai logiikaltaan vääräksi. Mistä sinulle kumpuaa tuo tarve päteä tietämättömyydelläsi ja sivistymättömyydelläsi täällä? Ei voi kuin ihmetellä. Sori siitä.


Lähettäjä: Eki 9.4.2016 klo 11:37

Joo, tämä on aika vaikea juttu. Missään tapauksessa ei toivoisi tapion lopettavan kaikkea kirjoittamista, mutta olisi hyvä, kun sama määrä kirjoitusta jakautuisi 10-50 ratkojalle. Lisäksi olen Jukkiksen kanssa samaa mieltä, että sävy on usein väärä. En ole enää ehtinyt ja jaksanut kauheasti kommentoida tapion juttuja, vaikka hän on välillä huhuillutkin ja vaatinut sitä. Ei ole oikeastaan ollut mitään sanomista ko. asiaan. Vaikka nykyisin seuraankin älypuhelimella kaikkea viestintää aika tiiviisti, olen usein pitkiä aikoja vain sen päässä enkä jaksa alkaa sillä kauheasti kirjoitella. Hoidan sen sitten, kun olen helpomman kirjoitusvälineen äärellä, jos se vielä kaipaa kirjoittamista."
32. tapio5.5.2016 klo 20:34
Jätän huomiotta hannun kommentit.
33. Rampe5.5.2016 klo 20:37
Miten tämä keskustelu liittyy enää mitenkään toukokuun yllätyksiin ?
Onko joka ainoassa säikeessä tarkoitus puhua tapion löytämistä "ongelmista" vuosien takaa?
34. Aksu5.5.2016 klo 20:46
Ihmettelen samaa: eihän toukokuun yllätyksissä mitään piilosanoja ole! Salokankaan ristikko oli pikapala, mutta Vuokilaan meni pari päivää. Ja vastaussanoja piti tarkistaa jatkuvasti.
35. tapio5.5.2016 klo 21:01
Ajautui tästä johdannon sanoista:

"Tsekkaa Pelikaaniristikoiden saitti."

Meinasin tehdä oman säikeen tuon pohjalta, mutta ajattelin, että ei haittaa, jos vähän sivuaa Pelikaaniristikoiden saitilla olevia tehtäviä. En nyt arvannut, että sivupolusta tuli näin pitkä.

Mitä toukokuun yllätyksiin tulee, Vuokilan ristikko minustakin selvästi haastavampi.
36. Rampe5.5.2016 klo 21:01
Vuokila olisi ollut paha paperiversiona, mutta käytin häpeämättä tarkastusmahdollisuutta lähes joka sanan kohdalla.
37. tapio5.5.2016 klo 21:24
Ootko tutkinut arkistoa? Siellä on Ekiltä pari erityisen mielenkiintoista ristikkoa, mutta en kyllä millään muista, millä nimellä löytyy.

Toinen oli muistaakseni IS:ssä 1999 julkaistu iso ristikko ja toinen suomen valtiohistoriaan liittyvä teemaristikko.
38. 49er6.5.2016 klo 19:56
En tiedä, mitä ristikoita tapio tarkalleen tarkoitta, mutta mielestäni pari parasta ristikkoa löytyy arkistosta seuraavasti:
Ristikkoarkisto/tarkempi haku/Vuokila/ristikot/visaiset/tehtävä 11 (6/2005) ja tehtävä 16 (alkuvuoden vaikein 1999)
Jos haastetta kaipaatte, niin noista sitä löytyy!
39. 49er6.5.2016 klo 19:59
[ai niin, unohtui panna edellinen hakasulkuihin. Tässä puuttuvat sulut [] ;-)]
40. tapio6.5.2016 klo 20:03
Taisivat olla juuri nuo eli:
_http://www.sanaristikot.net/ristikot/ristikko/?ma g=vanhat&year=15&id=pupe605
_http://www.sanaristikot.net/ristikot/ristikko/?ma g=vanhat&year=04&id=vv0407
41. pelaaja7.5.2016 klo 17:56
Voi tuota Vuokilaa. Tai pikemminkin voi minua parkaa. Yläosa valmis. Aplodit! Emmä tiedä, saanko alaosaa ikinä kokonaan ratkotuksi. Ihanaa punnerrusta. Hintansa väärtti siis vaikka nyt ilmaiseksi ratkonkin.
42. Aksu7.5.2016 klo 19:18
Totta maar! Vuokila oli paha, ainakin miulle.

Vasen yläkulma jäi viimeiseksi ja alakertaan jäi kaksi nelikirjaimista vaakasanaa, joita en osannut yhdistä vihjeeseen.
43. pelaaja8.5.2016 klo 18:19
Hah, Paha-Vuokila valmis! Vähän liioittelua, koska 3 ratkaisusanaa/vihjettä jäi ymmärtämättä. Ei tuu perille. Kauheaa miettimistä..
44. Rampe8.5.2016 klo 18:28
Minulta jäi täysin käsittämättä kuvavihjeen ratkaisusanan ja ratsastusasuisen naisen yhteys.
45. tapio8.5.2016 klo 18:51
Vitsi - eihän näistä ole ratsastustarvikkeiksi.
46. Aksu8.5.2016 klo 19:28
Rampe,
nainenhan on reputettu monilla repuilla.
47. tapio8.5.2016 klo 19:49
Ymmärsin näemmä vitsin hieman toisin. Aksu taisi ymmärtää vitsin laatijan tarkoittamalla tavalla (oma näkökulma ei ihan mahdoton sekään).
48. POH11.5.2016 klo 13:05
Nyt oli kyllä Vuokilassa kunnon pusertaminen. Ennen hellepäiviä tuntui ettei tästä tule yhtään mitään. Sadepäivä tänään innosti yrittämään uudelleen ja ihme kumma siitähän se sitten aukesi tarkista sana aputoiminnon suosiollisella avustuksella. Näin kuukauden yllätykset ovat kivat, toinen tälläinen ja toinen sellainen.
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *