KESKUSTELUT > MUUT AIHEET > KUOLLEET SIELUT - 4

7130. Kuolleet sielut - 4

Wexi10.10.2012 klo 02:00
Koostan tämän, kun olin jo aloittanut.

Ketjutetaan kuolleiden julkisuuden henkilöiden nimiä.
Jos tunnettavuuden aste on kyseenalainen, pieni selvitys sulkeisiin ().

Seuraava jatkaa edellisen nimen viimeisestä tai sitä edeltävästä kirjaimesta. Kun edellinen nimi päättyy kahteen
samaan kirjaimeen, myös kolmanneksi viimeisestä kirjaimesta saa jatkaa. Lempinimi sulkeisiin, ei vaikuta jatkoon.

Mikäli nimessä on Jr. ja Sr. tai järjestyslukua osoittava merkki (esim. III) laitetaan ne nimen loppuun pilkulla erotettuna. Esim. Remley, Theodore P., Jr.

Etu- ja sukunimen järjestyksellä ei ole väliä. Mikäli sukunimi on ensin, sen jälkeen tulee pilkku ja sananväli.

Etunimiä tarkoittavien kirjainten perään tulee piste ja sananväli, esimerkiksi V. A. Koskenniemi.

Jo käytettyjen nimien tarkistamisessa kannattaa hakusanaksi naputella ensi hätään joko etu- tai sukunimi, tai ainoastaan nimen harvinaisin osa.

Jatkuu: Iskariot, Juudas
2. Wexi10.10.2012 klo 02:01
Viktor Mihailovitš Vladimirov - Olivier, Laurence - Erkko, Aatos - Somerjoki, Rauli - Ilmari Kianto - Olavi Virta - Thelonious Monk - King, Albert - Tamara Lund - Duane Allman - Armstrong, Louis - Ian Stewart - Robespierre, Maximilien - Elisabet I - Tarmo Manni - Niilo Tarvajärvi - Veikko Vennamo - Marttinen, Veikko - Kalevi Hämäläinen - Ennala, Veikko - Oskar Merikanto - Tapiovaara, Nyrki - Kekkonen, Urho Kaleva - Veikko Uusimäki - Kalevi Keihänen - Nikke Pärmi - Mika Myllylä - Lalli - Lauri Kr. Relander - Risto Ryti - Tauno Palo - Lennon, John - Niilo Wälläri - Ihamuotila,Veikko - Kalevi Sorsa - Sinisalo, Veikko - Kyösti Kallio - Irma Seikkula - Arvo Salo - Otto von Bismarck - Kari Tapio - Isadora Duncan - Armi Aavikko - K. J. Ståhlberg - Gillespie, Dizzy - Zbigniew Cybulski - Krutov, Vladimir - Ronald Reagan - Adams, John - Nelson, Horatio - Oiva Koivisto - Topi Sorsakoski - Kari Suomalainen - Enrico Caruso - Oliver Hardy - Yves Rocher - Ella Fitzgerald - Lee Harvey Oswald - Luigi Lucheni - Napoleon Bonaparte - Edward Kennedy "Duke" Ellington - Eljas Erkko - Orvo Saarikivi - Iivana Julma - Markus Rautio - Irwin Goodman - Abraham Lincoln - Lionel Barrymore - Ethel Barrymore - Ensio Itkonen - Elsa Turakainen - Noel Coward - Richard Burton - Orville Wright - Herbert von Karajan - Nordhoff, Heinz - Zacharias Topelius - Sibelius, Jean - Aino Sibelius - Sakari Simelius - Siiri Angerkoski - Kaarlo Heiskanen - Étienne Lenoir - Renault, Ferdinand - Daimler, Gottlieb - Benz, Karl - Lancia, Vincenzo - Opel, Adam - McLaren, Bruce - Citroën, André - Émile Mors - Royce, Henry - Yves Montand - Dunlop, John Boyd - Diesel, Rudolf - Ford, Henry - Rolls, Charles Stewart - Renault, Marcel - Elvis Presley - Elmore James - Eugen Schauman - Adolf Hitler - Eugen Malmstén - Nikolai Gogol - Lamborghini, Ferruccio - Otto, Nicolaus - Uno Cygnaeus - Stalin, Josif - Francisco Franco - Oskar Sala - Aleksis Kivi - Vihtori Kosola - Antti Isotalo - Laila Kinnunen - Esa Pakarinen - Esko Toivonen - Édith Piaf - François Mitterrand - Doumer, Paul - Unto Uuno Mononen - Émile Loubet - Teija Sopanen - Nordenskiöld, Nils Adolf Erik - Kalle Kaihari - Ilmari Taipale - Louis Renault - Tyyne Leivo-Larsson - Otis Redding - George Harrison - Nero - Ots, Georg - Georg Malmstén - Émile Zola - Leonid Brežnev - Veli Selim Saarinen - Enzo Ferrari - Rauno Lehtinen - Nelson, Ricky - Keaton, Buster - Rolf Mellde - Diana Frances Mountbatten-Windsor - Reidar Särestöniemi - Muddy Waters - Reino Kuuskoski - Kennedy, John F. - Franklin D. Roosevelt - Lyndon B. Johnson - Nicola Romeo - Oliver, Revilo P. - Porsche, Ferdinand - Dino Ferrari - Richard Harris - Santeri Ivalo - Oscar Wilde - Édouard Michelin - Ingrid Bergman - Arvo Ylppö - Örjan Atterberg - Gaudí, Antoni - Nenonen, Vilho - Hendrix, Jimi - Mosley, Oswald - Laurel, Stan - Alex Harvey - Eliot Ness - Svinhufvud, Pehr Evind - Neville Chamberlain - Ilkka Koivisto - Timo K. Mukka - Arvid Järnefelt - Tandefelt, Arvid - Dwight David ”Ike” Eisenhower - Erwin Rommel - Liberace, Wladziu - Idi Amin - Nuvolari, Tazio - Onofre Marimón - Orbison, Roy - Yrjö Väisälä - Lenin, Vladimir Iljitš - Speer, Albert - Reino Helismaa - Mahalia Jackson - Orson Welles - Eugene O’Neill - Lucille Ball - Arthur Ashe - Houston, Whitney - Yrjö Keinonen - Nobel, Alfred - Eleanor Roosevelt - Leo Lastumäki - Kennedy, Robert F. - Timothy McVeigh - Galileo Galilei - Edward Heath - Harold Wilson - Oswald Achenbach - Holiday, Billie - Eliel Saarinen - Ernest Borgnine - Ezra Pound - Dean, James - Elizabeth Taylor - Robert Taylor - Robert E. Lee - Emil Erlenmeyer - Emil Škoda - Doppler, Christian - Anki Lindqvist - Takala, Martti - Ilmari Unho - Howard Hughes - Essi Renvall - Luis Buñuel - Erkki Raatikainen - Edwards, Blake - Einar Sundström - Mary Josephine Ray
3. Wexi10.10.2012 klo 02:03
Yone Minagawa - Armi Ratia - Antero Viherkenttä - Äiti Teresa - Sakari Pälsi - Sixten Jernberg - Gregory Peck - Cyrus Vance - Eino S. Repo - Orvar Nilsson - Olavi V - Ville-Veikko Salminen - Eino Kilpi - Indira Gandhi - Hoover, J. Edgar - Rajiv Gandhi - Irma Rewell - Lars Levi Laestadius - Sylvi Salonen - Erkki Ertama - Michael Jackson - Orko, Risto - Taisto Tammi - Miles Davis - Seppo Liitsola - Anatoli Tarasov - Veikko Hakulinen - Noel Redding - Gerald Ford - Rinne, Joel - Elina Pohjanpää - Pablo Picasso - Sakari Tuomioja - Janis Joplin - Nanny Still - Leslie Harvey - Erik von Frenckell - Lewis, Rudy - Donald Regan - Alan "Blind Owl" Wilson - Nick Drake – Kurt Cobain - Nat King Cole - Linda Jones - Stuart Adamson - Nicholas "Razzle" Dingley - Eddie Cochran - Amy Winehouse - Syd Barrett - Theodore "Teddy" Roosevelt - Liisa Nevalainen - Elliot, "Mama" Cass - Aki Sirkesalo - Leo Jokela - Alexander, Dave - Vieno Johannes Sukselainen - Eddie "Guitar Slim" Jones - Sten Suvio - Ilmari Salomies - Esko "Kyllä" Kivikoski - Köllen, Helmut - Uolevi Raade - Dickie Pride - David Brown - Winston Churchill - Lauri Sutela - Antero "Ansu" Halla - Alfred Hitchcock - Chris Bell - Lauri Aho - Honka, Olavi - Volmari Iso-Hollo - Olavi Salsola - Albin Stenroos - Salonen, Sirkka - Kaisa Parviainen - Niilo Yli-Vainio - Oskari Mantere - Raimo Roiha - Harri Holkeri - Ranin, Irja - Jim Morrison - Olliver Hawk - Willy Brandt - Tuukka Tanner - Rainer von Fieandt - Donald "Duck" Dunn - U Thant - Tutankhamon - Oili Vainio - Iisakki Järvenpää - Paavo Nurmi - Martti Miettunen - Edwin Linkomies - Erik "Ockelbo" Lundgren - Ester Toivonen - Escobar, Andrés - Selma Lagerlöf - Faisal, II - Leonardo da Vinci - Charles de Gaulle - Lauri Ingman - Arto Tolsa - Antti Hackzell - Lauri ”Tahko” Pihkala - Aristoteles Onassis - Schweitzer, Albert - Rafael Paasio - Ingmar Bergman - Alec Douglas-Home - Martin Luther King - Groucho Marx - Rita Hayworth - Herbert Hoover - Eeva Joenpelto - Taneli Kaleva Kekkonen - Eine Laine - Einar Rinne - Edvin Laine - Elizabeth - Taisto Sinisalo - Onni Gideon - Neruda, Pablo - Olli - Liisa Tuomi - Marilyn Monroe - Osama bin Laden - Erik Tawaststjerna - Aksel Airo - Rainier, III - René Coty - Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen - Einari Ketola - Anni Swan - Neil Armstrong - Gene Kelly - Yves Saint-Laurent - Teuvo Aura - Rakel Wihuri - Ripatti, Justus - Uljas Kandolin - Isaac Newton - Onerva, L. - Leevi Madetoja - Jones, Brian - Newman, Paul - Ulbricht, Walter - Ellen Svinhufvud - Diana Dors - Raul Roine - Ester Ståhlberg - Ryti, Gerda - Alli Paasikivi - Väinö Valve - Ville Ritola - Ludwig Erhard - David Livingstone - Emmi Jurkka - Kosti Klemelä - Liston, Sonny - Yrjö, VI - Österlund, Kalle - Eino Haikala - Antero Alpola - Aune Haarla - Liski, Paavo - Veikko Lavi - Väinö Purje - Juho Kusti Paasikivi - Volter Adalbert Kilpi - Paavali - Iris-Lilja Lassila - Adolf Ehrnrooth - Hjalmar Nortamo - Mannerheim, Carl Gustaf Emil - Leena Palotie - Elissa Aalto - Otila, Jyrki - Kauko Saarentaus - Ustinov Peter - Ruth Snellman - Anthony Eden - Eero Järnefelt - Teófilo Stevenson - Oona Chaplin - Ilja Repin - Ida Aalberg - George Washington - Nelson Rockefeller - Richard Nixon - Nehru, Jawaharlal - Leo Riuttu - Untamo Utrio - Oiva Sala - Lauri Leino - Nikita Hruštšov - Veikko Karvonen - - Nasser, Gamal Abdel - Emma Väänänen - Edsel Ford - Danny Kaye - Yehudi Menuhin - İsmet İnönü - Nevanlinna, Rolf - Faruq - Quidde, Ludwig - Gustaf Adolf - Fangio, Juan Manuel - Louise - Sibylla Calma Marie Alice Bathildis Feodora - Aleksanteri, I - Rousseau, Jean-Jacques – Iskariot, Juudas
4. Wexi10.10.2012 klo 02:07
["Ustinov, Peter" näkyi olevan koosteessa väärin, ilman välipilkkua. Sattui osumaan silmiin. On näköjään mennyt läpi 12.9.2012 klo 19:05]
5. Arskis12.10.2012 klo 01:04
Albert Edelfelt (1854—1905, taidemaalari)
6. Arskis13.10.2012 klo 21:19
Tuure Junnila (1910—1999, kansanedustaja 1951–1962, 1966–1979, 1983–1987 ja 1990–1991, valtiovarainministeri 1953–1954)
7. Arskis15.10.2012 klo 21:41
Leopold, III (1901—1983, Belgian kuningas 1934–1951)
8. Arskis23.10.2012 klo 00:45
[Nyt kun Kuuban kriisistä on kulunut 50 vuotta, niin lehdet kirjoittavat edelleen Nikitan suomalaisittain Hrushtshev, eikä Hruštšov, kuten Wikipedia väittää.]

Davy Crockett (1786—1836, yhdysv. kansansankari)
9. anni23.10.2012 klo 09:55
Tapani Niku (alk. Karsikas, 1.4.1895 - 6.4.1989, suomalainen maastohiihtäjä, suksiseppä ja metsätyönjohtaja sekä suosittu hiihtäjänimi ristikoissa.)
10. Arskis23.10.2012 klo 10:24
Kelpo Gröndahl (1920—1994, olympiakultaa Helsinki 1952, kreikk.-room. paini, 87 kg)
11. anni23.10.2012 klo 13:17
Heikki Savolainen (1922 - 1975, suomalainen näyttelijä. Tuli tunnetuksi erityisesti Laineen ohjaaman Tuntemattoman sotilaan Hietasena.)
12. Arskis23.10.2012 klo 21:19
Ensio Siilasvuo (1922—2003, kenraali)
13. arvid23.10.2012 klo 22:16
Otila Jyrki (2. 9.1941- 14. 4. 2003 oli tunnettu TV-visailutuomari ja europarlamentin jäsen).
14. -23.10.2012 klo 22:22
[Jyrki Otila on jo mainittu aikaisemmin]
15. [arvid]23.10.2012 klo 22:30
[muistelin myös, että olisi ollut, joten tarkistin moneen kertaa Ctrl- F-tekniikalla kirjoittaen vuorotellen ensin sukunimen sitten etunimen ja päinvastoin ja joka kerta sain vastauksen ettei ole ollut, joten uskoin, vaikka epäilys jäikin; tuo tarkistus ei siis aina ole luotettava]
16. arvid23.10.2012 klo 22:33
Unto Salminen (23.3.1910 - 16.8.1972 suomalainen näyttelijä. Unto Salmisen suku on näyttelijäsukua...)
17. Wexi23.10.2012 klo 22:43
[Arvid, "Sukuninimi"; pilkku(,); välilyönti; "Etunimi". (Ohjeistus ylhäällä). Ja tarkistus pelittää.]
18. Arskis23.10.2012 klo 23:53
Edison, Thomas Alva (1847—1931, yhdysv. keksijä ja liikemies)
19. RA25.10.2012 klo 09:07
[Tuosta haun käytöstä tuli mieleen, että yksinkertainen tapa varmistaa hakua on hakea vain jommalla kummalla nimen osalla: Siis esim. laittaa hakuun vain otila tai jyrki.

Tai jos on kirjoitusasussa vaihtelevuutta/epävarmuutta, hakea vain nimen 'varmimmalla' osalla.]
20. Arskis25.10.2012 klo 10:28
Väinö Linna (1920—1992, kirjailija, akateemikko)
21. anni25.10.2012 klo 15:17
Anna Mutanen (8.8.1914 – 22.7.2003, oopperalaulaja. Kuuluisimmat levytykset: "Karjalan kunnailla" ja ”Laps' olen Karjalan”)
22. Wexi25.10.2012 klo 16:47
[Tuon haun osalta voisi todeta, että esim. sukunimi sellaisenaan riittää, koska toistuvuutta ei juuri ole. Esim. Virtasia tai Korhosia ei ole enstemäistäkään, Kekkosiakin vain kaksi.
Eri asia kirjailijapuolella, missä "kirjailijoita" on kymmeniä tuhansia, ja samoja sukunimiä on paljon, Virtasia ja Korhosiakin yhteensä sadan puitteissa.]
23. RA25.10.2012 klo 16:56
[Tuo hakutapa on kuitenkin varmin, koska se ohittaa mahdolliset pilkkuvirheet ja kaksoisvälilyönnit sekä kirjoitusasun vaihtelut.

Ajattelisin, että joskun on ylipäätään aikaa ketjuilla, luulisi silloin olevan samalla myös sen verran aikaa, että 'jaksaa'
j o s k u s jonkin yleisemmän nimen kohdalla tuollaisen pitemmänkin hakurumban.]
24. RA25.10.2012 klo 17:16
[Testasinpa joutessani:
- Korhonen-haku Kirjailija-ketjusta kesti noin minuutin - kokonaisen piiitkän minuutin!
- Kari-haku Kirjailija-ketjusta kesti noin 5 minuuttia (mukana Karit, Sakarit, kaikki sukunimet, joissa 'kari' ym.) / tällaista hakua varmaan tarvitsisi käytännössä tehdä todella harvoin, koska nimistä voi useimmiten valita hakuun jonkin muun osan kuin juuri 'kari'.]
25. Arskis25.10.2012 klo 19:29
Niilo Hämäläinen (1922—2001, SAK:n puheenjohtaja 1966–1974)
26. anni25.10.2012 klo 21:14
Eila Peitsalo (17.4.1931 — 7.12.1997, näyttelijä)
27. Arskis26.10.2012 klo 01:58
Oskari Tokoi (1873—1963, senaattori)
28. anni26.10.2012 klo 20:28
Ilmari Turja (1901 – 1998, kirjailija, toimittaja ja vuodesta 1970 lähtien professori. Suomen Kuvalehden päätoimittajana 1936–1951 ja perustamansa Uuden Kuvalehden päätoimittajana 1952–1963.)
29. Arskis26.10.2012 klo 21:02
Artturi Ilmari Virtanen (1895—1973, kemisti, akateemikko, Nobelin kemianpalkinto 1945)
30. Arskis27.10.2012 klo 21:51
Erkki Nysten (20.7.1948 — 21.1.2012, meteorologi)
31. anni27.10.2012 klo 23:40
Enzio Sevón (1906–1998 suomalainen urheilutoimittaja. Yleis- radiossa toimittajana ruotsinkielisellä puolella. Hän toimi Urheilutoimittajain liiton puheenjohtajana vuosina 1946–1954.)
32. Arskis28.10.2012 klo 15:32
Nikolai, II (1868—1918, Keisarillisen Aleksanterin yliopiston (Helsingin yliopiston) kansleri 1881–1894, Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas 1894–1917)
33. arvid28.10.2012 klo 15:38
Aaro Hellaakoski (22. 6.1893– 23. 11. 1952 Helsinki oli suomalainen runoilija, maantieteilijä ja maantieteen opettaja).
34. Arskis28.10.2012 klo 15:45
Kimmo Kaivanto (25.5.1932 — 20.4.2012, taidemaalari, kuvanveistäjä)
35. Matias-Myyrä28.10.2012 klo 15:52
Tauno Rautiainen (31. heinäkuuta 1912 – 29. marraskuuta 1962, Viisasten kerhon perustaja)
36. Arskis28.10.2012 klo 19:23
Emil Jannings (1885—1950, saks. teatteri- ja elokuvanäyttelijä, kaikkien aikojen ensimmäinen miespääosa-Oscar 1928)
37. anni28.10.2012 klo 22:36
Gulin, Eelis (1893 - 1975, Helsingin yliopiston Uuden testamentin eksegetiikan professori 1933 – 1945 ja Tampereen hiippakunnan piispa 1945 – 1966)
38. Hakro28.10.2012 klo 22:44
Saarinen, Jarno (1945–1973, ratamoottoripyöräilijä ja lajinsa ensimmäinen suomalainen maailmanmestari)
39. anni28.10.2012 klo 22:57
Otto Manninen (1872 – 1950,i suomalainen kirjailija, runoilija ja suomentaja. Eino Leinon ohella hän oli 1900-luvun alkupuolen suomalaisen runouden uranuurtajia)
40. Arskis28.10.2012 klo 23:03
Eemil Halonen (1875—1950, kuvanveistäjä)
41. anni28.10.2012 klo 23:11
Elena Ceaușescu (1916 – 1989, Romanian diktaattorin Nicolae Ceaușescun puoliso)
42. Arskis29.10.2012 klo 00:12
Carlo Ponti (1912—2007, ital. elokuvatuottaja, Sophia Lorenin puoliso)
43. Arskis1.11.2012 klo 19:07
Timo Jämsen (18.12.1942 — 8.5.2012, rockmuusikko)
44. Arskis3.11.2012 klo 11:20
Erast Parmasto (23.10.1928 — 24.4.2012, virol. sienitieteilijä)
45. Arskis4.11.2012 klo 23:38
Ted Curson (3.6.1935 — 4.11.2012, yhdysv. jazztrumpetisti)
46. Arskis8.11.2012 klo 10:08
Olavi Rokka (9.8.1925 — 21.12.2011, viisiottelija)
47. Arskis10.11.2012 klo 11:42
Annika Idström (12.11.1947 — 20.9.2011, kirjailija)
48. Arskis15.11.2012 klo 10:42
Matti Jämsä (1929—1988), Avun toimittaja, tunnettu uskaliaista tempuistaan)
49. Arskis18.11.2012 klo 16:05
Seppo "Sämpy" Laine (1.7.1947 — 8.4.2012, näyttelijä)
50. anni18.11.2012 klo 17:44
Erlander, Tage (1901 - 1985, ruotsalainen poliitikko, valtiopäivä-edustaja 1932–1973, Ruotsin pääministeri ja sosiaalidemok-raattisen puolueen puheenjohtaja 1946–1969)
51. Arskis19.11.2012 klo 22:42
Gunnar "GeeBee" Bärlund (1911—1982, suom. raskaansarjan nyrkkeilijä, Euroopan mestari 1934)
52. Arskis21.11.2012 klo 22:28
Dag Hammarskjöld (1905—1961, ruots. diplomaatti, YK:n 2. pääsihteeri 1953–1961, Nobelin rauhanpalkinto 1961 postuumisti)
53. anni21.11.2012 klo 22:51
Dorothy Lamour (1914 – 1996, yhdysvaltalainen näyttelijä)
54. anni22.11.2012 klo 23:05
Usko Kemppi (1907 - 1994, suomal. säveltäjä, sanoittaja, kirjailija ja elokuvakäsikirjoittaja)
55. Arskis23.11.2012 klo 23:10
Pius, XII (Maria Giuseppe Giovanni Eugenio Pacelli, 1876—1958, paavi 1939–1958)
56. anni24.11.2012 klo 12:35
Simo "Aapeli" Puupponen (1915 – 1967, suomalainen kirjailija ja toimittaja)
57. anni25.11.2012 klo 23:14
Nils Brandt (1932 – 1990, suomalainen näyttelijä)
58. Arskis25.11.2012 klo 23:22
Trygve Lie (1896—1968, norjal. poliitikko, YK:n 1. pääsihteeri 1946–1952)
59. anni26.11.2012 klo 11:48
Einstein, Albert (1879 – 1955, saksalaissyntyinen teoreettinen fyysikko, joka loi suhteellisuusteorian. Häntä pidetään yleisesti 1900-luvun tärkeimpänä fyysikkona. Sai v. 1921 Nobelin fysiikanpalkinnon)
60. Arskis8.4.2013 klo 16:11
Thatcher, Margaret (13.10.1925 – 8.4.2013, paronitar, Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri 1979-1990)
61. Arskis12.5.2013 klo 00:38
Tarasov, Anatoli (10.12.1918 – 23.6.1995, "punakoneen" päävalmentaja 1958-1972, yhdeksän maailmanmestaruutta ja kolme olympiakultaa)
62. [Arskis]12.5.2013 klo 00:46
[Sorry, olikin jo!]
63. Arskis12.5.2013 klo 00:57
Eirto, Juha (21.12.1934 – 3.5.2011, laulaja)
64. anni12.5.2013 klo 17:07
Hilario, Virgilio (1929-1975), suomalaisten filippiiniläinen "vävy"
65. Arskis23.11.2013 klo 19:24
Iivari Leiviskä (1876 – 1953, maantieteilijä)
66. Antti23.11.2013 klo 19:40
Kaaleb (Egyptistä Israeliin muuttanut)
67. Arskis24.11.2013 klo 10:49
Bertil (1912 – 1997, Ruotsin prinssi)
68. Antti25.11.2013 klo 07:05
Leino Eino (1878-1926)
69. Arskis25.11.2013 klo 09:39
Olavi J. Mattila (24.10.1918 – 4.8.2013, pääjohtaja, ministeri)
70. Antti25.11.2013 klo 10:03
Aadam (ensimmäinen ihminen)
71. Matias-Myyrä25.11.2013 klo 10:15
Matti Ranin (21.11.1926 – 24. 11.2013)
72. Antti25.11.2013 klo 17:54
Nebukadnessar (Baabelin kuningas)
73. anni25.11.2013 klo 18:29
Rami Sarmasto (24.8.1938 - 13.2.1965, suomalainen näyttelijä ja muusikko)
74. Arskis25.11.2013 klo 23:13
Tommy Tabermann (3.12.1947 – 1.7.2010, kirjailija, ym.)
75. anni26.11.2013 klo 00:09
Armas Maasalo (28.8.1885 – 9.9.1960 Helsinki, säveltäjä ja urkuri)
76. Arskis26.11.2013 klo 21:23
Lilian (30.8.1915 – 10.3.2013, Ruotsin prinsessa 1976 – 2013)
77. Antti27.11.2013 klo 05:05
Naeman (sotapäällikkö)
78. Arskis27.11.2013 klo 09:41
[Antti, syntymä- ja kuolinajat, ainakin vuodet, pliis.]

Alihanka, Jukka (16.11.1949 – 21.11.2013, lääket. tri., unitutkija, säveltäjä ja sanoittaja)
79. Antti27.11.2013 klo 09:55
Arskis, aikoja ei tiedetä.
80. Arskis27.11.2013 klo 09:57
[vuosisata, milloin elänyt?]
81. Antti27.11.2013 klo 10:53
Kiitos, Arskis tiedon peräämisestäsi. Jotakin sain selville.
Naeman eli 800-luvulla eKr.
82. Arskis28.11.2013 klo 20:12
Kivikoski, Erkko (1936 – 2005, elokuvaohjaaja)
83. anni28.11.2013 klo 20:29
Ossi Elstelä (oik. Oskar Nikolai Elstelä ent. Elmstedt, 18.5.1902 – 10.4.1969, näyttelijä ja ohjaaja ym. Oli Punaisen Myllyn voimahahmo 1940–1960-luvuilla)
84. Arskis3.12.2013 klo 21:42
Lennart Meri (1929 – 2006, kirjailija, Viron presidentti 1992 – 2001)
85. Arskis10.12.2013 klo 23:59
Inkinen, Matti (1958 – 2009, muusikko, SIG-yhtyeen solisti)
86. Arskis23.1.2014 klo 20:33
Ihamäki, Niilo (1920 – 2014, toimittaja)
87. Arskis14.8.2014 klo 10:47
Lauren Bacall (16.9.1924 – 12.8.2014, yhdysv. elokuvanäyttelijä)
88. Arskis16.8.2014 klo 11:02
Aarikka, Kaija (3.2.1929 – 14.8.2014, muotoilija)
89. Arskis23.8.2014 klo 21:09
Ahti Pekkala (20.12.1924 – 23.8.2014, poliitikko, puhemies, ministeri)
90. Eki23.8.2014 klo 21:16
Assi Nortia (2.9.1925 – 16.1.1989, näyttelijä, Kaunis Veera)
91. Arskis23.8.2014 klo 21:28
Aarne Saarinen (5.12.1913 – 13.4.2004, ay-aktivisti, puoluejohtaja)
92. Eki24.8.2014 klo 12:43
Elmer Diktonius (20.1.1896 – 23.9.1961, kirjailija, runoilija ja säveltäjä)
93. Arskis24.8.2014 klo 22:55
Sophie Mannerheim (21.12.1863 – 9.1.1928, vapaaherratar, sairaanhoitaja, C.G.E.M.:n sisar)
94. anni24.8.2014 klo 23:25
Mikko Juva (22.11.1918 – 1.1.2004, arkkipiispa)
95. Wexi25.8.2014 klo 00:52
Attenborough, Richard (29.8.1923 – 24.8.2014, elokuvaohjaaja mm. Gandhi)
96. Arskis25.8.2014 klo 10:03
Diana (1.7.1961 – 31.7.1997, Walesin prinsessa)
97. Arskis25.8.2014 klo 10:04
[korjaus: 1.7.1961 – 31.8.1997]
98. Eki25.8.2014 klo 23:34
Armand Lohikoski (3.1.1912 – 20.3.2005, elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja media-alan uranuurtaja)
99. Arskis26.8.2014 klo 00:41
Kennedy, John, Jr. (25.11.1960 – 16.7.1999, yhdysv. lakimies ja kustantaja)
100. Eki26.8.2014 klo 11:33
Jyrki Kovaleff (2.1.1954 – 3.11.2009, näyttelijä; nauhoitettiin yhdessä sketsivihjeitä Kuvaristikko-ohjelmaan vuosina 1984-85)
101. Arskis26.8.2014 klo 17:47
Fagerholm, Karl-August (31.12.1901 – 22.5.1984), poliitikko, pääministeri, puhemies, presidenttiehdokas)
102. Wexi26.8.2014 klo 22:20
Sinebrychoff, Nikolai (1786 - 1848, liikemies, panimon perustaja)
103. Kain27.8.2014 klo 07:04
Aatami (naturalisti, omenalajikkeen maun testaaja, Eevan lasten isä (mahdollisesti? ei käynyt lastenvalvojalla tunnustamassa) ja avomies)
104. anni27.8.2014 klo 08:03
Molotov, Vjatšeslav Mihailovitš (9.3.1890 – 8.11.1986, neuvostoliittolainen poliitikko ja diplomaatti)
105. Arskis27.8.2014 klo 10:32
Šolohov, Mihail Aleksandrovitš (24.5.1905 – 21.2.1984, venäl. kirjailija, mm. Hiljaa virtaa Don, Nobelin palkinto 1965)
106. Arskis24.11.2014 klo 18:27
Tihonov, Viktor (4.6.1930 – 24.11.2014), "Punakoneen" valmentaja 1978–1993)
107. Arskis16.5.2016 klo 23:22
Riki Sorsa (26.12.1952 – 10.5.2016, popmuusikko)
108. Tarja16.5.2016 klo 23:51
Salminen, Simo (8.11.1932 - 2.9.2015, näyttelijä)
109. Arskis17.5.2016 klo 21:07
Mårtenson, Lasse (24.9.1934 - 14.5.2016, laulaja, säveltäjä, ym.)
110. Tarja17.5.2016 klo 23:16
Eri Klas (7.6.1939 - 26.2.2016, virolainen kapellimestari)
111. Arskis4.6.2016 klo 15:28
Ali, Muhammad (17.1.1942 - 3.6.2016, yhdysv. raskaansarjan nyrkkeilijä)
112. Matias-Myyrä4.6.2016 klo 15:51
Antti Hyry (20.10.1931 – 4.6.2016, kirjailija)
113. Tarja5.6.2016 klo 10:47
Reagan, Nancy (6.7.1921 - 6.3.2016, presidentin puoliso)
114. Tarja1.8.2016 klo 19:48
Cimino, Michael (3.2.1939 - 2.7.2016, elokuvaohjaaja)
115. Arskis1.8.2016 klo 22:26
Einojuhani Rautavaara (9.10.1928 - 27.7.2016, säveltäjä)
116. Tarja1.8.2016 klo 22:34
Aittoniemi, Sulo (11.7.1936 - 16.6.2016, poliitikko)
117. Tarja3.8.2016 klo 00:02
Oksala, Pekka (6.5.1942 - 8.6.2016, toimittaja)
118. Tarja4.8.2016 klo 00:04
Kristiina Elstelä (10.1.1943 - 26.6.2016, näyttelijä)
119. Tarja5.8.2016 klo 00:18
Lee, Harper (28.4.1926 - 19.2.2016, kirjailija)
120. Matias-Myyrä5.8.2016 klo 06:30
Esko Hukkanen (23.10.1927 – 22.7.2016, näyttelijä)
121. Tarja5.8.2016 klo 09:08
Eliezer "Elie" Wiesel (30.9.1928 - 2.7.2016, kirjailija, Nobelin rauhanpalkinnon saaja)
122. Tarja6.8.2016 klo 11:19
Eco, Umberto (5.1.1932 - 19.2.2016, kirjailija)
123. Matias-Myyrä6.8.2016 klo 11:32
Turkka, Jouko (17.4.1942 – 22.7.2016, ohjaaja, kirjailija)
124. Tarja6.8.2016 klo 12:50
Omar Sharif (10.4.1932 - 10.7.2015, näyttelijä)
125. Matias-Myyrä6.8.2016 klo 13:08
Fagerholm, Pentti (25.1.1935 – 20.2.2015, Yleisradion kuuluttaja)
126. Tarja6.8.2016 klo 13:17
Tiuri, Martti (13.11.1925 - 25.3.2016, poliitikko)
127. Matias-Myyrä6.8.2016 klo 13:27
Tarleena Sammalkorpi (3.7.1949 – 31.7.2016, toimittaja)
128. Tarja6.8.2016 klo 13:36
Prince (7.6.1958 - 21.4.2016, muusikko)
129. Tarja6.8.2016 klo 13:38
[Jos edellinen pitää olla koko nimellä, niin se on Prince Rogers Nelson.]
130. Tarja7.8.2016 klo 00:26
[Kukaan ei kommentoi nimen kirjoitusta, mutta itse asiaa harkittuani lisään sukunimen. Joten olkoon jatko tästä.]

Prince Rogers Nelson (7.6.1958 - 21.4.2016, muusikko)
131. Tarja7.8.2016 klo 13:58
Olavi Lanu (10.7.1925 - 11.5.2015, kuvanveistäjä)
132. Tarja8.8.2016 klo 18:06
Ulla Puolanne (28.6.1931 - 26.9.2015, ministeri)
133. Arskis9.8.2016 klo 16:59
Nestori Kaasalainen (14.2.1915 - 1.3.2016, oli Suomen vanhin ministerinä toiminut henkilö)
134. anni9.8.2016 klo 18:56
Niilo "Nipa" Niemi (9.12.1927 - 31.12.1993, viihdetaiteilija ja koomikko)
135. Tarja9.8.2016 klo 19:43
Márquez, Gabriel García (6.3.1927 - 17.4.2014, kirjailija, Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaja)
136. Tarja9.8.2016 klo 19:54
[Taisin laittaa edellisen väärin. Sukunimi lieneekin García Márques.]
137. Tarja9.8.2016 klo 19:57
Vaihdetaan siis toiseen kirjailijaan:

Mankell, Henning (3.2.1948 - 5.10.2015, kirjailija)
138. Tarja10.8.2016 klo 20:39
Gabriel García Márquez (6.3.1927 - 17.4.2014, kirjailija, Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaja)
[Nyt oikeassa paikassa.]
139. Tarja11.8.2016 klo 20:40
Enid Blyton (11.8.1897 - 28.11.1968, kirjailija)
140. Arskis11.8.2016 klo 21:39
Osara, Nils (29.11.1903 - 22.2.1990, Metsähallituksen pääjohtaja, ministeri, "Osaran aukeat")
141. anni11.8.2016 klo 21:53
Lennart Oesch (8.8.1892 - 28.3.1978, jääkäri, kenraaliluutnantti, ministeri ja Mannerheim-ristin ritari. Oesch on jäänyt Suomen poliittiseen historiaan maan lyhytaikaisimpana ministerinä)
142. Arskis11.8.2016 klo 22:22
Carl-Erik Creutz (14.6.1911 - 5.6.2000, kreivi, Yleisradion pääkuuluttaja)
143. Tarja11.8.2016 klo 22:23
Casimir Ehrnrooth (6.4.1931 - 8.7.2015, vuorineuvos)
144. Tarja11.8.2016 klo 22:30
Tony Halme (6.1.1963 - 8.1.2010, showpainija, kansanedustaja ym.)
145. anni11.8.2016 klo 22:39
Matti Ruokola (1.2.1932 - 20.10.1994, kansanedustaja ja lääkintöhallituksen pääjohtaja)
146. Tarja11.8.2016 klo 22:43
Agatha Christie (15.9.1890 - 12.1.1976, kirjailija)
147. Tarja12.8.2016 klo 23:05
Ingeborg (Immi) Hellén (18.1.1861 - 20.1.1937, runoilija)
148. Tarja13.8.2016 klo 23:10
Ehrnrooth, Casimir (6.4.1931 - 8.7.2015, vuorineuvos)
[viimeksi myöhästyi]
149. Tarja14.8.2016 klo 23:16
Rabbe Grönblom (3.5.1950 - 29.6.2015, kauppaneuvos, mm. Kotipizzan ja Omenahotellin perustaja)
150. Arskis14.8.2016 klo 23:59
Matti Kaleva Kekkonen (4.9.1928 - 3.7.2013, hallitusneuvos, ministeri)
151. Tarja15.8.2016 klo 00:20
Erik Lindström (29.5.1922 -27.8.2015, säveltäjä)
152. Tarja16.8.2016 klo 07:48
Martti Metsäketo (17.12.1940 - 23.9.2015, muusikko)
153. Tarja17.8.2016 klo 08:43
Osmo A. Wiio (4.2.1928 - 20.2.2013, viestinnän professori)
154. Matias-Myyrä17.8.2016 klo 09:43
Olavi Ahonen (21.7.1923 – 1.9.2000, näyttelijä)
155. Tarja17.8.2016 klo 11:49
Elis Ask (1.4.1926 - 12.3.2003, nyrkkeilijä)
156. anni17.8.2016 klo 13:01
Keijo Liinamaa (6.4.1929 – 28.6.1980, Suomen pääministerinä 1975 ja valtakunnansovittelijana vv. 1965–1971 ja 1979–1980. Toimi myös oikeusministerinä 1970 ja työvoimaministerinä 1971–1972)
157. Tarja17.8.2016 klo 13:15
Aarno Raninen (27.4.1944 - 3.9.2014, muusikko)
158. Arskis17.8.2016 klo 13:38
Erkki Vilhelm Aho (10.12.1018 - 19.8.2002, kapellimestari)
159. Tarja17.8.2016 klo 13:52
Helena Tynell (10.12.1918 - 18.1.2016, lasimuotoilija)
160. anni17.8.2016 klo 17:54
Eero Roine (10.2.1904 – 8.6.1966, näyttelijä)
161. Tarja17.8.2016 klo 19:56
Esko Nikkari (23.11.1938 - 17.12.2006, näyttelijä)
162. Matias-Myyrä17.8.2016 klo 20:28
Risto Salmi (7.7.1941 – 27.4.2016, näyttelijä)
163. Tarja17.8.2016 klo 21:00
Maija Plisetskaja (20.11.1925 - 2.5.2015, venäläinen balettitanssija)
164. Arskis17.8.2016 klo 22:38
Jarkko Laine (17.3.1947 – 19.8.2006, kirjailija, runoilija, kääntäjä)
165. Tarja17.8.2016 klo 22:51
Eero Mäntyranta (20.11.1937 - 29.12.2013, hiihtäjä)
166. anni18.8.2016 klo 09:24
Timo T. Kaukonen (15.5.1933 – 5.1.1996, television tietokilpailuohjelmien vetäjä ja ravintoloitsija)
167. Tarja18.8.2016 klo 09:42
Eemil Nestor Setälä (E.N. Setälä) (27.2.1864 - 8.2.1935, kielentutkija)
168. Tarja19.8.2016 klo 11:38
Lauri "Lasse" Pihlajamaa (1.8.1916 - 14.11.2007, harmonikkataiteilija)
169. Arskis19.8.2016 klo 22:39
Altti Alarotu (30.9.1945 - 8.4.2005, seiväshyppääjä)
170. anni20.8.2016 klo 00:56
Ulla-Maija ”Uma” Aaltonen (28.8.1940 – 13.7.2009, kirjailija, toimittaja ja Vihreän liiton europarlamentaarikko)
171. Tarja20.8.2016 klo 10:27
Eero Nelimarkka (10.10.1891 - 27.1.1977, taidemaalari)
172. Tarja21.8.2016 klo 10:50
Alvar Aalto (3.2.1898 - 11.5.1976, arkkitehti)
173. anni21.8.2016 klo 11:45
Ossi Kostia (ent. Costiander, 15.8.1905 – 27. 12.1976, näyttelijä)
174. Tarja21.8.2016 klo 12:21
Ilmari Salminen (21.9.1902 - 5.1.1986, kestävyysjuoksija, olympiavoittaja)
175. anni21.8.2016 klo 12:31
Eila Hiltunen (22.11.1922 – 10.10.2003, kuvanveistäjä)
176. Tarja21.8.2016 klo 18:00
Elias Lönnrot (9.4.1802 - 19.3.1884, Kalevalan ja Kantelettaren kokoaja)
177. Matias-Myyrä21.8.2016 klo 20:27
Taisto Heikkinen (11.7.1937 – 7.5.2011, sammakkoprofessori)
178. Tarja21.8.2016 klo 21:01
Eino Säisä (15.12.1935 - 30.10.1988, kirjailija)
179. Arskis21.8.2016 klo 21:25
Äyräpää, Matti (11.4.1852 - 15.10.1928, suomalaisuusmies ja hammaslääketieteen uranuurtaja)
180. Tarja21.8.2016 klo 21:57
Tuomas Anhava (5.6.1927 - 22.1.2001, runoilija)
181. Tarja22.8.2016 klo 22:48
Valentin Vaala (11.10.1909 - 21.11.1976, elokuvaohjaaja)
182. anni23.8.2016 klo 09:31
Antero "Ansu" Halla (22.6.1936 – 22.10.2007, pilapiirtäjä)
183. Tarja23.8.2016 klo 10:02
Antti Rannanjärvi (4.4.1828 - 12.8.1882, puukkojunkkari)
184. Tarja24.8.2016 klo 10:29
Vainio, Juha (Junnu, Juha "Watt" Vainio) (10.5.1938 - 29.10.1990, laulaja-lauluntekijä)
185. anni24.8.2016 klo 19:29
Aapeli Vuoristo (31.10.1913 – 23.1.2000, kuoronjohtaja ja musiikkineuvos. Mm. veti SULASOLin yhteislaulutilaisuuksia vuosina 1951–1992 ja toimitti yhdeksän osaa Suuresta toivelaulukirjasta.)
186. Tarja24.8.2016 klo 20:25
Tove Jansson (9.8.1914 - 27.6.2001, muumihahmojen luoja)
187. Tarja25.8.2016 klo 20:30
Oiva Soini (21.1.1893 - 20.5.1971, oopperalaulaja, oopperanjohtaja, professori)
188. Matias-Myyrä25.8.2016 klo 20:56
Ismo Saario (17.6.1938 – 19.12.1993, näyttelijä)
189. Tarja25.8.2016 klo 21:12
Ilmari Holmlund (6.11.1924 - 16.1.1999, persoonallinen porilainen talousneuvos)
190. Matias-Myyrä26.8.2016 klo 08:15
David Bowie (8.1.1947 – 10.1.2016, muusikko, näyttelijä ja taiteilija)
191. Tarja26.8.2016 klo 08:34
Isto Lysmä (15.11.1936 - 11.9.2012, toimittaja)
192. Arskis26.8.2016 klo 15:10
Ängeslevä, Anna ( 20.2.1871 – 17.61939, emäntä, kansakoulunopettaja ja kansanedustaja)
193. Tarja26.8.2016 klo 15:40
Aarne Tarkas (19.12.1923 - 7.10.1976, elokuvaohjaaja)
194. Klenkku26.8.2016 klo 16:05
Sonia Rykiel (25.5.1930 - 25.8.2016, muotisuunnittelija)
195. Tarja26.8.2016 klo 16:17
Leif Wager (11.2.1922 - 23.3.2002, näyttelijä)
196. Klenkku26.8.2016 klo 16:29
Raili Kostia (14.8.1930 - 1.12.1990, oopperalaulaja)
197. Tarja26.8.2016 klo 16:44
Ilpo Hakasalo (27.3.1937 - 5.1.2006, musiikkitoimittaja)
198. Klenkku26.8.2016 klo 16:52
Olavi Paavolainen (17.9.1903 - 19.7.1964, kirjailija)
199. Tarja26.8.2016 klo 17:24
Eino Kaila (9.8.1890 - 31.7.1958, filosofi)
200. Klenkku26.8.2016 klo 17:51
Alli Vaittinen-Kuikka (8.5.1918 - 3.12.2006, kansanedustaja ym.)
201. Tarja26.8.2016 klo 18:03
Ayrton Senna da Silva (21.3.1960 - 1.5.1994, formulakuski)
202. Klenkku26.8.2016 klo 18:16
Veijo Meri (31.12.1928 - 21.6.2015, kirjailija)
203. anni26.8.2016 klo 19:38
Ritva Vepsä (12.2.1941 – 30.7.2016, näyttelijä)
204. Klenkku26.8.2016 klo 19:59
Selim Palmgren (16.2.1878 - 13.12.1951, säveltäjä)
205. Tarja26.8.2016 klo 21:19
Eeva-Kaarina Volanen (15.1.1921 - 29.1.1999, näyttelijä)
206. Klenkku26.8.2016 klo 22:41
Nam June Paik (20.7.1932 - 29.1.2006, videotaiteen "isä")
207. Tarja26.8.2016 klo 22:51
Kaarlo Sarkia (11.5.1902 - 16.11.1945, runoilija)
208. Klenkku26.8.2016 klo 23:26
Alpo Ruuth (17.3.1943 - 24.5.2002, kirjailija)
209. Tarja26.8.2016 klo 23:50
Hannu Tarmio (4.9.1932 - 4.11.2015, WSOY:n ent. pääjohtaja)
210. Klenkku27.8.2016 klo 14:43
Osmo Kaila (11.5.1916 - 3.6.1991, shakkimestari, toimittaja)
211. anni27.8.2016 klo 16:23
Anja Kola (15.2.1929 – 6.4.2004, näyttelijä ja vuoden 1946 Miss Suomi.
Kola oli vv. 1952–1963 naimisissa teatterinjohtajan ja näyttelijän Sakari Jurkan kanssa)
212. Tarja27.8.2016 klo 17:58
Aino Ackté (24.4.1876 - 8.8.1944, oopperalaulaja)
213. Klenkku27.8.2016 klo 18:35
Tuomas von Boehm (12.5.1916 - 9.3.2000, taidemaalari)
214. Tarja27.8.2016 klo 18:41
Hursti, Veikko (25.11.1924 - 10.5.2005, huono-osaisten auttaja)
215. Klenkku27.8.2016 klo 19:01
Ottavio Missoni (11.2.1921 - 9.5.2013, muotisuunnittelija)
216. Tarja27.8.2016 klo 19:33
Nikolaus Kopernikus (19.2.1473 - 24.5.1543, tähtitieteilijä)
217. Klenkku27.8.2016 klo 19:42
Saara Suvanto (29.5.1959 - 30.12.1999, laulaja-lauluntekijä)
218. Tarja27.8.2016 klo 19:54
Oskar Friman (27.1.1893 - 19.10.1933, painin kaksinkertainen olympiavoittaja)
219. Klenkku27.8.2016 klo 19:57
Abbas Kiarostami (22.6.1940 - 4.7.2016, elokuvaohjaaja)
220. Tarja27.8.2016 klo 20:02
Mika Waltari (19.9.1908 - 26.8.1979, kirjailija)
221. Klenkku27.8.2016 klo 20:51
Rosa Parks (4.2.1913 - 24.10.2005, ihmisoikeusaktivisti)
222. Tarja27.8.2016 klo 21:16
Salvador Dalí (11.5.1904 - 23.1.1989, taidemaalari)
223. Klenkku27.8.2016 klo 23:18
Isaac Asimov (2.1.1920 - 6.4.1992, tieteiskirjailija, biokemisti)
224. anni27.8.2016 klo 23:25
V.A. Koskenniemi (Veikko Antero Koskenniemi, vuoteen 1906 Forsnäs, (8.7. 1885 – 4.8.1962) oli sanomalehtitoimittaja, kirjallisuustieteen professori ja akateemikko)
225. Tarja27.8.2016 klo 23:27
Vesa Enne (7.2.1947 - 24.5.1997, iskelmälaulaja)
226. Klenkku27.8.2016 klo 23:28
Ian Fleming (28.5.1908 - 12.8.1964, kirjailija)
227. Tarja27.8.2016 klo 23:29
[Ennen Enneä ehtikin anni.]
228. Tarja28.8.2016 klo 00:24
Gabriel Fahrenheit (24.5.1686 - 16.9.1736, fyysikko)
229. Klenkku28.8.2016 klo 11:45
Thomas Cook (22.11.1808 - 18.7.1892, "pakettimatkojen isä")
230. Tarja28.8.2016 klo 11:54
Kalle Anttila (4.6.1926 - 17.2.1993, Anttila-tavarataloketjun perustaja)
231. Klenkku28.8.2016 klo 12:41
Liisa Kulhia (1.10.1925 - 13.9.1993, kansalaisaktivisti, kansanedustaja, kunnallispoliitikko ym.)
232. Tarja28.8.2016 klo 13:07
Antero Warelius (14.7.1821 - 16.1.1904, suomen kirjakielen kehittäjä)
233. Klenkku28.8.2016 klo 13:22
Simo Brofeldt (22.11.1892 - 15.10.1942, kirurgi, ainoa Mannerheim-ristin saanut lääkäri)
234. Tarja28.8.2016 klo 13:59
Tatu Vanhanen (17.4.1929 - 22.8.2015, politiikantutkija, Matti Vanhasen isä)
235. Klenkku28.8.2016 klo 14:12
Eija Palsbo (23.4.1912 - 20.8.2002, kääntäjä)
236. Tarja28.8.2016 klo 14:18
Bror Wahlroos (21.1.1928 - 12.1.2007, talouselämän vaikuttaja)
237. Klenkku28.8.2016 klo 14:24
Snellman, Albert Oskar (24.6.1844 - 1.5.1894, kauppaneuvos, valtiopäivämies)
238. Tarja28.8.2016 klo 14:38
Ragni Malmstén (2.10.1933 - 25.5.2002, laulaja)
239. Klenkku28.8.2016 klo 14:43
Erna Tauro (16.8.1916 - 4.6.1993, pianisti, säveltäjä)
240. Tarja28.8.2016 klo 14:57
Rudolf Koivu (24.12.1890 - 11.10.1946, lastenkirjojen kuvittaja)
241. Klenkku28.8.2016 klo 15:30
Uuno Kailas (29.3.1901 - 22.3.1933, runoilija, kääntäjä, kirjailija)
242. Tarja28.8.2016 klo 18:31
Schjerfbeck, Helene (10.7.1862 - 23.1.1946, taidemaalari)
243. Klenkku28.8.2016 klo 19:51
Elisha Gray (2.8.1835 - 21.1.1901, keksijä; epäonnekseen jätti kehittämänsä puhelimen patenttihakemuksen aavistuksen myöhemmin kuin Alexander Graham Bell omansa)
244. Tarja28.8.2016 klo 20:00
Yrjö Jylhä (21.7.1903 - 30.12.1956, runoilija)
245. Klenkku28.8.2016 klo 20:50
Hideki Yukawa (23.1.1907 - 8.9.1981, fyysikko; ensimmäinen Nobelin palkinnon saanut japanilainen)
246. Tarja28.8.2016 klo 21:16
Walt Disney (5.12.1901 - 15.12.1966, elokuvatuottaja, animaattori ym.)
247. Klenkku28.8.2016 klo 22:13
Ylermi Runko (13.6.1927 - 7.10.2013, Elannon pääjohtaja)
248. Tarja28.8.2016 klo 23:00
Kaarlo "Kalle" Juurela (30.3.1929 - 2.2.2010, näyttelijä)
249. Klenkku28.8.2016 klo 23:28
Agathon Meurman (9.10.1826 - 17.1.1909, poliitikko ym, ensimmäisen suomenkielisen tietosanakirjan toimittaja)
250. Tarja28.8.2016 klo 23:43
Aldo Moro (23.9.1916 - 9.5.1978, italialainen poliitikko)
251. Klenkku29.8.2016 klo 12:25
Ruben Jaari (22.1.1906 - 15.8.1991, kauppaneuvos, Pukeva-tavaratalon perustaja)
252. Tarja29.8.2016 klo 12:56
Rainer Stenius (19.3.1943 - 5.12.2014, pituushyppääjä)
253. Klenkku29.8.2016 klo 16:56
Sigurd Wettenhovi-Aspa (7.5.1870 - 18.2.1946, ties kuinka monen alan taiteilija, kvasikielitieteilijä ym.)
254. Tarja29.8.2016 klo 17:04
Pertti (Peter) Ylermi "Kreivi" Lindgren (13.4.1936 - alkuvuosi 2015, "huijari")
255. Klenkku29.8.2016 klo 17:29
Nikolai Kiseleff (15.2.1820 - 18.3.1883, kauppaneuvos ja mesenaatti)
256. Tarja29.8.2016 klo 18:23
Fazer, Karl (16.8.1866 - 9.10.1932, kauppaneuvos, Fazer-yhtiön perustaja)
257. anni29.8.2016 klo 18:39
Rosendahl, Aulis (23.4.1937 – 26.12.2004 Phuketissa, Thaimaassa, näyttelijä)
258. Tarja29.8.2016 klo 18:58
Simberg, Hugo (24.6.1873 - 12.7.1917, taidemaalari)
259. Klenkku29.8.2016 klo 19:10
Göran Schildt (11.3.1917 - 24.3.2009, kirjailija, taidehistorioitsija)
260. Tarja29.8.2016 klo 21:36
Dumas, Alexandre (24.7.1802 - 5.12.1870, kirjailija)
261. Klenkku29.8.2016 klo 22:20
Esther Williams (8.8.1921 - 6.6.2013, kilpauimari ja elokuvanäyttelijä)
262. anni29.8.2016 klo 22:29
Marx, Karl (5.5.1818 – 14.3.1883, yhteiskuntafilosofi)
263. Tarja29.8.2016 klo 22:55
Reino Palmroth (Palle, Reino Hirviseppä) (2.4.1906 - 2.5.1992, sanoittaja, toimittaja)
264. anni30.8.2016 klo 06:58
Häyrinen, Hannes (Johan Erik Hannes, ”Hanski” Häyrinen, 25.4.1914 – 21. 12.1991, näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja ja teatterinjohtaja)
265. Klenkku30.8.2016 klo 11:53
Ernst Mether-Borgström (2.8.1917 - 28.6.1996, taidemaalari, akateemikko)
266. Tarja30.8.2016 klo 12:11
Minna Canth ( 19.3.1844 - 12.5.1897, kirjailija, yhteiskunnallinen vaikuttaja)
267. Klenkku30.8.2016 klo 13:07
Hirn, Yrjö (7.12.1870 - 23.2.1952, professori, diplomaatti, esseisti ym; maailmanlaajuisesti aikansa tunnetuimpia suomalaisia tiedemiehiä)
268. Tarja30.8.2016 klo 13:20
Jack London (12.1.1876 - 22.11.1916, kirjailija)
269. Klenkku30.8.2016 klo 13:49
Nikola Tesla (10.7.1856 - 7.1.1943, fyysikko, keksijä)
270. Tarja30.8.2016 klo 18:27
Louis Pasteur (27.12.1822 - 28.9.1895, mikrobiologi, kemisti)
271. anni30.8.2016 klo 19:39
Uuno Klami (20.9.1900 – 29.5.1961, säveltäjä ja akateemikko)
272. Klenkku30.8.2016 klo 19:49
Inkeri Simola-Isaksson (25.4.1930 - 11.3.2012, musiikkipedagogi)
273. Tarja30.8.2016 klo 20:02
Otto Donner (15.12.1835 - 17.9.1909, kielitieteilijä, Jörn Donnerin isoisä)
274. Klenkku30.8.2016 klo 20:50
Rut Bryk (18.10.1916 - 14.11.1999, keraamikko)
275. Tarja30.8.2016 klo 21:04
Yrjö Soini (Agapetus) (17.7.1896 - 6.2.1975, kirjailija, toimittaja)
276. Klenkku30.8.2016 klo 21:45
Irene Bredt (24.4.1911 - 20.10.1983, matemaatikko; rakettitieteilijä sanan aidoimmassa merkityksessä)
277. Tarja31.8.2016 klo 16:18
Dean Martin (7.6.1917 - 25.12.1995, näyttelijä)
278. Klenkku31.8.2016 klo 16:49
Noel-Baker, Philip (1.11.1889 - 8.10.1982, poliitikko, pasifisti ym; 1500 metrin juoksun olympiahopeamitalisti 1920 ja Nobelin rauhanpalkinnon saaja 1959)
279. Tarja31.8.2016 klo 17:06
Pekka Tarjanne (19.9.1937 - 24.2.2010, Posti- ja telelaitoksen pääjohtaja ym.)
280. Klenkku31.8.2016 klo 17:16
Erkki Kuujo (18.8.1921 - 4.1.2004, historioitsija, professori, tietokirjailija; ylioppilastutkintolautakunnan pj)
281. Tarja31.8.2016 klo 19:32
Juhani "Juice" Leskinen (19.2.1950 - 24.11.2006, muusikko)
282. Klenkku31.8.2016 klo 21:05
Nigel Bruce (4.2.1895 - 8.10.1953, näyttelijä, mm. vanhojen Sherlock Holmes -leffojen tohtori Watson)
283. Tarja31.8.2016 klo 21:15
Carl Barks (27.3.1901 - 25.8.2000, Aku Ankka-tarinoiden piirtäjä)
284. anni31.8.2016 klo 21:47
Selo, Hans (oikea nimi Selonen, 2.11.1945 – 14.1.2003, kirjailija)
285. Tarja31.8.2016 klo 22:22
Saurén, Tenho (1.9.1926 - 21.3.2001, näyttelijä, "konstaapeli Reinikainen")
286. anni1.9.2016 klo 08:30
Oravisto, Matti (23.10.1921 – 15.11.2001, näyttelijä)
287. Tarja1.9.2016 klo 08:49
Tapio Rautavaara (8.3.1915 - 25.9.1979, laulaja, keihäänheiton olympiavoittaja, jousiampuja, näyttelijä)
288. Klenkku1.9.2016 klo 17:41
Alma Mahler (31.8.1879 - 11.12.1964, säveltäjä)
289. Tarja1.9.2016 klo 17:54
Rudolf Nurejev (17.3.1938 - 6.1.1993, balettitanssija)
290. Klenkku1.9.2016 klo 18:05
Väinö Voionmaa (12.2.1869 - 24.5.1947, professori, kansanedustaja, senaattori, ministeri, kansleri)
291. anni1.9.2016 klo 18:21
Aale Tynni (3.10.1913 – 21.10.1997, runoilija, kirjallisuus- ja teatterikriitikko, suomentaja sekä olympiavoittaja Lontoon olympialaisista 1948)
292. Klenkku1.9.2016 klo 18:56
Iisalo, Pentti (8.1.1920 - 30.10.2008, Mannerheim-ristin ritari, metsänhoitaja)
293. Tarja1.9.2016 klo 20:30
Teijo Joutsela (29.8.1912 - 15.9.1999, laulaja)
294. Klenkku1.9.2016 klo 21:08
Aino Kallas (2.8.1878 - 9.11.1956, kirjailija)
295. Tarja1.9.2016 klo 21:19
Anni Polva (6.1.1915 - 23.7.2003, kirjailija)
296. Klenkku1.9.2016 klo 21:33
Arvi A. Karisto (31.8.1879 - 23.5.1958, kirjankustantaja)
297. Tarja1.9.2016 klo 21:56
Tauno Äikää (9.12.1917 - 24.6.2008, urkuri)
298. anni1.9.2016 klo 22:07
Kirsti Ortola (ent. Ottelin; 29.5.1924 – 29.8.1993 näyttelijä)
299. Tarja1.9.2016 klo 22:24
Leo Tolstoi (9.9.1828 - 20.11.1910, kirjailija)
300. Klenkku1.9.2016 klo 22:46
Ida Rubinstein (5.10.1885 - 20.9.1960, ballerina)
301. Tarja1.9.2016 klo 23:04
Igor Stravinsky (17.6.1882 - 6.4.1971, säveltäjä)
302. Klenkku1.9.2016 klo 23:13
Kivikoski, Ella (25.5.1901 - 27.7.1990, arkeologian professori; harrasti ristisanatehtäviä ja dekkareita, joilla hän katsoi olevan paljon yhteistä arkeologian kanssa - kaikissa pyrittiin ratkaisemaan arvoituksia pienten vihjeiden perusteella...)
303. Tarja1.9.2016 klo 23:21
Leon Uris (3.8.1924 - 21.6.2003, kirjailija)
304. Klenkku1.9.2016 klo 23:23
Sergio Cresto (19.1.1956 - 2.5.1986, mm. Henri Toivosen kartturi)
305. Tarja1.9.2016 klo 23:33
Touko Laaksonen (8.5.1920 - 7.11.1991, kuvataiteilija Tom of Finland)
306. Klenkku1.9.2016 klo 23:43
Nina Ricci ( 14.1.1883 - 30.11.1970, muotisuunnittelija)
307. Tarja1.9.2016 klo 23:57
Cary Grant (18.1.1904 - 29.11.1986, näyttelijä)
308. Klenkku2.9.2016 klo 00:01
Toots Thielemans (29.4.1922 - 22.8.2016, jazzmuusikko, huuliharpisti, viheltäjä)
309. Tarja2.9.2016 klo 00:18
Samuel Morse (27.4.1791 - 2.4.1872, keksijä)
310. Klenkku2.9.2016 klo 16:55
Edgar Allan Poe (19.1.1809 - 7.10.1849, kirjailija, runoilija)
311. Tarja2.9.2016 klo 17:45
Erkki "Ere" Kokkonen (7.7.1938 - 16.10.2008, elokuvaohjaaja ym.)
312. Klenkku2.9.2016 klo 17:51
Nyerere, Julius (13.4.1922 - 14.10.1999, Tansanian ensimmäinen presidentti)
313. Tarja2.9.2016 klo 18:06
Sylvi Saimo (12.11.1914 - 12.3.2004, meloja, ensimmäinen olympialaisten kesälajissa kultaa voittanut suomalaisnainen)
314. anni2.9.2016 klo 19:51
Mauri Sariola (25.11.1924 – 9.8.1985, suomalainen kirjailija)
315. Klenkku2.9.2016 klo 20:33
Agnes Sjöberg (15.11.1888 - 21.8.1964, Euroopan ensimmäinen eläinlääkäriksi valmistunut nainen)
316. Tarja2.9.2016 klo 20:39
Gary Cooper (7.5.1901 - 13.5.1961, näyttelijä)
317. Klenkku2.9.2016 klo 21:25
Rachel Carson (27.5.1907 - 14.4.1964, eläintieteilijä, biologi, kirjan "Äänetön kevät" kirjoittaja)
318. Tarja2.9.2016 klo 21:40
Nordberg, Marita (15.2.1929 - 30.10.2009, näyttelijä)
319. anni2.9.2016 klo 22:50
Teppo J. Suonperä (26.9.1929 – 6.6.1973, eversti ja Hämeen lennoston komentaja. Hän toimi Yleisradion Viisasten kerhon puheenjohtajana vuosina 1964–1973.)
320. Klenkku2.9.2016 klo 23:01
Äikiä, Armas (14.3.1904 - 20.11.1965, runoilija, kirjailija, toimittaja, kommunistipoliitikko; kirjoitti romaaneja salanimellä Viljo Veijo)
321. Tarja2.9.2016 klo 23:14
Akira Kurosawa (23.3.1910 - 6.9.1998, elokuvaohjaaja)
322. Klenkku3.9.2016 klo 00:13
Witikka, Jack (21.12.1916 - 28.1.2002, ohjaaja, teatterinjohtaja)
323. Tarja3.9.2016 klo 01:38
Kirsti Pajari (ent. Rautiainen) (27.11.1921 - 9.11.2010, Tupla tai kuitti-ohjelman juontaja)
324. anni3.9.2016 klo 08:08
Rauni Luoma (15.10.1911 – 12.1.1996, näyttelijä)
325. Tarja3.9.2016 klo 11:35
Martti Luther (10.11.1483 - 18.2.1546, uskonpuhdistaja)
326. Klenkku3.9.2016 klo 15:37
Ragnar Granit (30.10.1900 - 12.3.1991, fysiologi, lääketieteen nobelisti 1967)
327. Tarja3.9.2016 klo 18:44
Tino Rossi (29.4.1907 - 26.9.1983, laulaja)
328. Klenkku3.9.2016 klo 19:06
Ivar Formo (24.6.1951 - 26.12.2006, maastohiihtäjä ja suunnistaja)
329. Tarja3.9.2016 klo 19:26
Mikael Agricola (n. 1510 - 9.4.1557, suomen kirjakielen isä)
330. Klenkku3.9.2016 klo 20:38
Louis Braille (4.1.1809 - 6.1.1852, pistekirjoituksen keksijä)
331. Tarja3.9.2016 klo 20:47
Eva Perón (7.5.1919 - 26.7.1952, "Evita")
332. Klenkku3.9.2016 klo 21:21
Niilo Lauttamus (16.5.1924 - 8.5.1977, sotakirjailija)
333. Tarja3.9.2016 klo 22:11
Stephen "Stevie" Ray Vaughan (3.10.1954 - 27.8.1990, kitaristi)
334. anni3.9.2016 klo 22:34
Akseli Gallen-Kallela (ent. Gallén, 26.4.1865 - 7.3.1931, taidemaalari)
335. Klenkku3.9.2016 klo 22:41
Allan Hagert (27.7.1939 - 11.9.1999, liikemies)
336. Tarja3.9.2016 klo 23:06
Ture Ara (19.1.1903 - 29.7.1979, oopperalaulaja)
337. Klenkku3.9.2016 klo 23:21
Ray Bradbury (22.8.1920 - 5.6.2012, tieteis- ja fantasiakirjailija)
338. Tarja3.9.2016 klo 23:49
Yashar Kemal (6.10.1922 - 28.2.2015, kirjailija)
339. Klenkku3.9.2016 klo 23:56
Levi Strauss (26.2.1829 - 26.9.1902, farkkubisneksen pioneeri)
340. Tarja4.9.2016 klo 00:04
Sharon Tate (24.1.1943 - 9.8.1969, murhattu näyttelijätär)
341. anni4.9.2016 klo 11:24
Tommi Rinne (21.1.1925 – 10.6.1999, näyttelijä, ohjaaja ja teatterinjohtaja)
342. Tarja4.9.2016 klo 11:38
Nino Rota (3.12.1911 - 10.4.1979, säveltäjä)
343. anni4.9.2016 klo 12:15
Antero Manninen (Swan Ohto Antero Manninen, 10.11.1907 Helsinki – 18.9.2000, hallintovirkamies, suomentaja ja tietokirjailija, tunnettiin myös radion tietokilpailujen Herra X:nä)
344. Tarja4.9.2016 klo 12:33
Niska, Algoth (5.12.1888 - 28.5.1954, salakuljettaja)
345. Tarja4.9.2016 klo 12:35
(Algoth Niska on myös Dannyn isoisä.)
346. anni4.9.2016 klo 13:22
Helge Herala (Helge Frans Birger ”Heguli” Herala, 30.9.1922 – 27.2.2010, koomikko ja näyttelijä)
347. Tarja4.9.2016 klo 14:05
Ava Gardner (24.12.1922 - 25.1.1990, näyttelijätär)
348. Klenkku4.9.2016 klo 16:08
Rindt, Jochen (Karl Jochen; 18.4.1942 - 5.9.1970, formulakuski; toistaiseksi ainoa F1-kuljettaja, joka on voittanut maailmanmestaruuden kuolemansa jälkeen)
349. Tarja4.9.2016 klo 17:51
Natalie Wood (20.7.1938 - 29.11.1981, näyttelijä)
350. Klenkku4.9.2016 klo 18:25
David Vetter (21.9.1971 - 22.2.1984, "The Bubble Boy", synnynnäistä immuunipuutosta sairastanut poika, joka joutui elämään lähes koko ikänsä eristyksissä steriilissä muovikuplassa)
351. Tarja4.9.2016 klo 18:37
Rock Hudson (17.11.1925 - 2.10.1985, näyttelijä)
352. Klenkku4.9.2016 klo 20:11
Nora Ephron (19.5.1941 - 26.6.2012, käsikirjoittaja ym; mm. Tapaus Silkwood ja Uneton Seattlessa)
353. Tarja4.9.2016 klo 20:19
Ove Rehn (9.2.1933 - 28.11.2004, Elisabeth Rehnin puoliso)
354. Klenkku4.9.2016 klo 20:31
Nusrat Bhutto (23.3,1929 - 23.10.2011, iranilaissyntyinen pakistanilainen poliitikko; yhden pääministerin puoliso (Zulfikar Ali Bhutto) ja toisen äiti (Benazir Bhutto))
355. Tarja4.9.2016 klo 20:35
Thomas Stearns Eliot (T. S. Eliot) (26.9.1888 - 4.1.1965, Nobel-palkittu kirjailija)
356. Klenkku4.9.2016 klo 20:39
Tyko Brahe (14.12.1546 - 24.10.1601, tähtitieteilijä)
357. Tarja4.9.2016 klo 20:58
Hussein, Saddam (28.4.1937 - 30.12.2006, ent. Irakin presidentti)
358. Klenkku4.9.2016 klo 21:18
Miguel de Cervantes (29.9.1547(noin) - 22.4.1616, kirjailija)
359. Tarja4.9.2016 klo 21:33
Stardust, Alvin (27.9.1942 - 23.10.2014, laulaja)
360. Klenkku4.9.2016 klo 21:59
Norman Mailer (31.1.1923 - 10.11.2007, kirjailija ym.)
361. Tarja4.9.2016 klo 22:26
Regina Linnanheimo (7.9.1915 - 24.1.1995, näyttelijä)
362. Klenkku4.9.2016 klo 22:44
Markus "Zarkus" Poussa (12.7.1975 - 24.1.2016, muusikko)
363. Tarja4.9.2016 klo 22:52
Sulo Saarits (22.2.1911 - 25.5.1990, laulaja)
364. Klenkku4.9.2016 klo 23:01
Steve Biko (18.12.1946 - 12.9.1977, ihmisoikeusaktivisti)
365. Tarja4.9.2016 klo 23:25
King, Riley (B. B. King) (16.9.1925 - 14.5.2015, blueskitaristi ja -laulaja)
366. anni5.9.2016 klo 08:23
Yrjö Jyrinkoski (17.5.1920 – 7.3.1981, lausuntataiteilija)
367. Tarja5.9.2016 klo 08:58
Kajava, Jukka (25.2.1943 - 16.5.2005, kriitikko)
368. anni5.9.2016 klo 09:09
Kekkonen, Brita (o.s. Fagerholm, 30.7.1927 – 10.5.2013, suurlähettiläs Taneli Kekkosen puoliso ja tasavallan presidentti Urho Kekkosen miniä)
369. Tarja5.9.2016 klo 09:33
Tapio Wirkkala (2.6.1915 - 19.5.1985, muotoilija)
370. Arskis5.9.2016 klo 11:25
Aleksanteri, III (10.3.1845 - 1.11.1894, Venäjänmaan keisari, Puolanmaan tsaari, Suomen suuriruhtinas, ym., ym., ym.)
371. Tarja5.9.2016 klo 12:03
Roussos, Demis (15.6.1946 - 25.1.2015, laulaja)
372. Arskis5.9.2016 klo 13:39
Santeri Salokivi (2.9.1886 - 26.3.1940, taidemaalari)
373. Tarja5.9.2016 klo 13:50
Vincent van Gogh (30.3.1853 - 29.7.1890, taidemaalari)
374. Klenkku5.9.2016 klo 16:32
Gadolin, Johan (5.6.1760 - 15.8.1852, kemisti, fyysikko ja mineralogi, Suomen kemiantutkimuksen uranuurtaja)
375. Tarja5.9.2016 klo 16:56
Alan Ladd (3.9.1913 - 29.1.1964, näyttelijä)
376. anni5.9.2016 klo 19:07
David Niven (1.3.1910 – 29.7.1983, näyttelijä)
377. Tarja5.9.2016 klo 19:34
Nansen, Fridtjof (10.10.1861 - 13.5.1930, naparetkeilijä)
378. anni5.9.2016 klo 19:46
Oscar de la Renta (22.7.1932 – 20.10.2014, muotisuunnittelija)
379. Tarja5.9.2016 klo 19:54
Akvinolainen, Tuomas (1225 - 7.3.1274, teologi)
380. anni5.9.2016 klo 20:01
Seppo Heikinheimo (3.6.1938 – 26.5.1997, oli musiikkitieteilijä, musiikkikriitikko, kirjailija ja kääntäjä)
381. Tarja5.9.2016 klo 20:42
Montgomery Clift (17.10.1920 - 23.7.1966, näyttelijä)
382. Klenkku5.9.2016 klo 23:01
Fredrik Pacius (19.3.1809 - 8.1.1891, mm. Maamme-laulun säveltäjä, suomalaisen taidemusiikin isä)
383. Tarja5.9.2016 klo 23:29
Simón Bolívar (24.7.1783 - 17.12.1830, vallankumousjohtaja)
384. Arskis6.9.2016 klo 00:45
Antti Wihuri (9.10.1883 - 28.12.1962, merenkulkuneuvos)
385. Tarja6.9.2016 klo 08:06
Rubinstein, Artur (28.1.1887 - 20.12.1982, pianisti)
386. anni6.9.2016 klo 09:14
Risto Mäkelä (14.1.1924 — 19.3.1992, näyttelijä)
387. Tarja6.9.2016 klo 09:49
Ääri, Saimi (26.3.1931 - 18.12.2010, poliitikko, ensimmäinen naispuolinen kunnanhallituksen puheenjohtaja)
388. anni6.9.2016 klo 14:53
Inkeri Anttila (29.11.1916 - 6.7.2013, oikeustieteilijä. Ensimmäinen Suomessa oikeustieteen tohtoriksi väitellyt nainen.)
389. Arskis6.9.2016 klo 16:33
Aleksanteri, II (29.4.1818 - 13.3.1881, Venäjänmaan keisari, Puolanmaan tsaari, Suomen suuriruhtinas, ym., ym., ym.)
390. Tarja6.9.2016 klo 16:56
Ibsen, Henrik (20.3.1828 - 23.5.1906, näytelmäkirjailija)
391. Klenkku6.9.2016 klo 17:18
Kaarina Staudinger-Loppukaarre (10.10.1911 - 1.3.2013, taidemaalari, mystikko)
392. Tarja6.9.2016 klo 17:58
Emil Zátopek (19.9.1922 - 22.11.2000, kestävyysjuoksija, olympiavoittaja)
393. Klenkku6.9.2016 klo 18:29
Kemppi, Raiku (13.6.1928 - 21.6.2013, näyttelijä ja ohjaaja)
394. Tarja6.9.2016 klo 18:54
Kosti Kotiranta (12.6.1957 - 24.7.2015, "TV-joulupukki")
395. Klenkku6.9.2016 klo 19:08
Alva Myrdal (31.1.1902 - 1.2.1986, diplomaatti, poliitikko, kirjailija; Nobelin rauhanpalkinnon saaja v. 1982)
396. Tarja6.9.2016 klo 19:15
Aas, Knut (18.1.1929 - 27.5.2006, poliisineuvos)
397. Klenkku6.9.2016 klo 19:50
Tati, Jacques (9.10.1907 - 5.11.1982, komedianäyttelijä, elokuvaohjaaja)
398. Tarja6.9.2016 klo 20:03
Elis Sella (25.9.1930 - 8.12.1992, näyttelijä)
399. Klenkku6.9.2016 klo 20:52
Alec Guinness (2.4.1914 - 5.8.2000, näyttelijä; mm. Kwai-joen sillan eversti Nicholson ja alkup. Tähtien sota -trilogian Obi-Wan Kenobi)
400. anni6.9.2016 klo 22:22
Seija Karpiomaa (4.7.1932 – 28.6.2002, 1950–1960-luvun vaihteessa levyttänyt iskelmälaulaja)
401. Tarja6.9.2016 klo 23:56
Mark Twain (30.11.1835 - 21.4.1910, kirjailija)
402. anni7.9.2016 klo 07:23
Novero, Mirjam (Novero-Laine, 25.5.915 – 14.1.1996, näyttelijä)
403. Tarja7.9.2016 klo 08:17
Matti Karppanen (19.10.1873 - 28.1.1953, taidemaalari)
[Kävin kesällä ihastelemassa hänen lintutaulujaan Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalon näyttelyssä. Todella upeita!]
404. anni7.9.2016 klo 08:25
Eero Snellman (8.6.1890 – 7.11.1951, taidemaalari. Suunnitteli 1918 Suomen lipun yhdessä Bruno Tuukkasen kanssa.)
405. Tarja7.9.2016 klo 09:08
Nikolai Bobrikov (27.1.1839 - 17.6.1904, murhattu kenraalikuvernööri)
406. Klenkku7.9.2016 klo 16:07
Vilho Väisälä (28.9.1889 - 12.8.1969, fyysikko, Vaisala Oyj:n perustaja)
407. anni7.9.2016 klo 16:55
Lauri ”Tahko” Pihkala (5.1.1888 – 20.5.1981,yleisurheilija, urheilun "monitoimimies" ja suomalaisen pesäpallon keksijä)
408. anni7.9.2016 klo 18:35
[Sorry, "Tahko" Pihkala oli jo ketjussa.]

Lennart Segerstråle (17. 6.1892 – 11.4.1975, kuvataiteilija ja graafikko)
409. Tarja7.9.2016 klo 19:54
Lauri Törni (28.5.1919 - 18.10.1965, Mannerheim-ristin ritari, kolmen maan armeijassa palvellut sotilas)
410. Klenkku7.9.2016 klo 20:00
Isaacus Birgeri (Isak) Rothovius (1.11.1572 - 10.2.1652, Turun piispa 1627-1652)
411. Tarja7.9.2016 klo 20:12
Sammy Davis, Jr. (8.12.1925 - 16.5.1990, laulaja)
412. anni7.9.2016 klo 21:14
Johan (Juho) Lallukka (3.2.1852 – 1.12.1913, liikemies, kauppaneuvos, vanhasuomalaisen puolueen kansanedustaja ja kirjallisuuden, taiteen sekä kansan sivistystyön tukija)
413. Tarja7.9.2016 klo 22:38
Karl Gustaf Göös (2.5.1837 - 19.11.1917, Weilin+Göösin perustajaosakas)
414. anni8.9.2016 klo 08:00
Östen Erikinpoika Sursill (n. 1520 ja kuollut 1598, Uumajan vouti. Valtiopäivämies. Mainitaan monen suomalaisen sukutaulussa.)
415. Tarja8.9.2016 klo 08:17
Larry Hagman (21.9.1931 - 23.11.2012, näyttelijä, mm. J. R. Ewing Dallas-sarjassa)
416. anni8.9.2016 klo 09:15
Antti Nurmesniemi (30.8.1927 – 11.9.2003, sisustusarkkitehti)
417. Tarja8.9.2016 klo 09:38
Magnus von Wright (13.6.1805 - 5.7.1868, taidemaalari, ornitologi)
418. anni8.9.2016 klo 14:41
Toivo Kuula (7.7.1883 - 18.5.1918, säveltäjä)
419. Klenkku8.9.2016 klo 16:28
Audrey Hepburn (4.5.1929 - 20.1.1993, näyttelijä)
420. Tarja8.9.2016 klo 17:33
Rose Kennedy (22.7.1890 - 22.1.1995, mm. John F., Robert F. ja Edward M. Kennedyn äiti)
421. anni8.9.2016 klo 19:21
Yrjö Kallinen (15.6.1886 – 1.1.1976, poliitikko. Toimi osuuskauppaliikkeen valistustyöntekijänä ja hänet muistetaan sytyttävänä puhujana. Itseoppinut Kallinen sai opetusneuvoksen arvonimen v. 1957.)
422. Klenkku8.9.2016 klo 19:55
Eastman, George (12.7.1854 - 14.3.1932, keksijä ja liikemies; rullafilmin keksijä ja Eastman Kodakin perustaja)
423. Tarja8.9.2016 klo 19:59
Grace Kelly (12.11.1929 - 14.9.1982, Monacon ruhtinatar)
424. anni8.9.2016 klo 20:38
Laila Pullinen (21.7.1933 – 4.11.2015, kuvataiteilija)
425. Klenkku8.9.2016 klo 20:53
Nikolai Lehto (15.12.1905 - 6.11.1994, kuvataiteilija)
426. Tarja8.9.2016 klo 21:08
Tony Curtis (3.6.1925 - 29.9.2010, näyttelijä)
427. anni8.9.2016 klo 21:54
I. K. Inha (alkuaan Konrad Into Nyström, 12.11.1865 – 3.4.1930, valokuvaaja, kirjailija, suomentaja ja toimittaja)
428. Tarja8.9.2016 klo 22:33
Helvi Sipilä (5.5.1915 - 15.5.2009, mm. YK:n apulaispääsihteeri ja presidenttiehdokas, kummassakin ensimmäinen nainen)
429. anni8.9.2016 klo 22:52
Lassi Nummi (9.10.1928 – 13.3.2012, kirjailija ja kääntäjä)
430. Tarja8.9.2016 klo 23:22
Maunu Ladonlukko (1240 - 18.12.1290, Ruotsin kuningas 1275-1290)
431. anni9.9.2016 klo 07:37
Kersti Bergroth (24.1.1886 – 24.1.1975, kirjailija)
432. Tarja9.9.2016 klo 08:13
Hugo, Victor (26.2.1802 - 22.5.1885, kirjailija)
433. anni9.9.2016 klo 22:27
Orvo Kontio (16.9.1932 – 8.2.1996, näyttelijä. Muistetaan sirkustirehtöörin roolistaan Sirkus Papukaija -lastenohjelmassa vv. 1961–1968.)
434. Tarja9.9.2016 klo 22:50
Orwell, George (25.6.1903 - 21.1.1950, kirjailija, lehtimies)
435. Arskis9.9.2016 klo 23:29
Georg C. Ehrnrooth (27.7.1926 - 17.10.2010, kansanedustaja, perustuslaillisen oikeistopuolueen puheenjohtaja)
436. Klenkku9.9.2016 klo 23:43
Hanna Granfelt (2.6.1884 - 3.11.1952, oopperalaulaja)
437. anni10.9.2016 klo 08:07
Tuulikki Paananen (19.2.1915 – 10.10.1974 Honolulu, Havaiji, Yhdysvallat, elokuvanäyttelijä. Paananen eli suurimman osan elämästään Yhdysvalloissa)
438. Tarja10.9.2016 klo 10:33
Niemi, Martti ("Masa") (20.7.1914 - 3.5.1960, näyttelijä, mm. Pekka ja Pätkä-elokuvien Pätkä)
439. Klenkku10.9.2016 klo 16:30
Islom Abdug‘aniyevic (Islam) Karimov (30.1.1938 - ehkä 2.9.2016, Uzbekistanin presidentti 1991-2016)
440. Tarja10.9.2016 klo 17:23
Ville Vallgren (15.12.1855 - 13.10.1940, kuvanveistäjä, mm. Havis Amanda)
441. anni10.9.2016 klo 17:33
Einar Englund (17.6.1916 – 27.6.1999, säveltäjä ja pianisti)
442. Klenkku10.9.2016 klo 17:36
Dave Brubeck (6.12.1920 - 5.12.2012, jazzpianisti)
443. Tarja10.9.2016 klo 17:54
Kolmonen, Jaakko (2.5.1941 - 3.9.2016, keittiömestari)
444. Klenkku10.9.2016 klo 18:20
Olga Aikala (21.6.1883 - 15.12.1962, kelloseppä, toimitusjohtaja, kauppaneuvos)
445. Tarja10.9.2016 klo 18:27
Arthur Conan Doyle (22.5.1859 - 7.7.1930, kirjailija)
446. Klenkku10.9.2016 klo 19:00
Ester Helenius (16.5.1875 - 12.10.1955, taidemaalari)
447. Tarja10.9.2016 klo 19:49
Stan Getz (2.2.1927 - 6.6.1991, jazzmuusikko)
448. Klenkku10.9.2016 klo 20:17
Zinaida Voronina (o.s. Družinina, 10.12.1947 - 17.3.2001, telinevoimistelun olympiavoittaja v. 1968)
449. Tarja10.9.2016 klo 20:32
Aivazovski, Ivan (29.7.1817 - 2.5.1900, taidemaalari)
450. Klenkku10.9.2016 klo 21:06
Natalja Lavrova (4.8.1984 - 23.4.2010, rytmisen voimistelun olympiavoittaja v. 2000 ja 2004)
451. Tarja10.9.2016 klo 21:13
Vili Auvinen (11.11.1931 - 2.8.1996, näyttelijä)
452. anni10.9.2016 klo 21:14
Väinö Myllyrinne (27.2.1909 – 13.4.1963, oli aikanaan Suomen ja Euroopan pisin mies sekä jonkin aikaa myös maailman pisin)
453. anni10.9.2016 klo 21:19
Nina Simone (oik. Eunice Kathleen Waymon, 21.2.1933 – 21.4.2003, yhdysvaltalainen jazz-, blues- ja soul-laulaja, -lauluntekijä ja -pianisti).
454. Klenkku10.9.2016 klo 21:27
Nikos Kazantzakis (18.2.1883 - 26.10.1957, kirjailija ym, esim. Kerro minulle Zorbas ja Viimeinen kiusaus)
455. anni10.9.2016 klo 21:45
Salli Karuna (29.7.1902 – 2.11.1987, näyttelijä)
456. Tarja10.9.2016 klo 23:19
Aloysius "Alois" Alzheimer (14.6.1864 - 19.12.1915, psykiatri)
457. Klenkku10.9.2016 klo 23:32
Raymond Chandler (23.7.1988 - 26.3.1959, rikoskirjailija, elokuvakäsikirjoittaja; romaanihenkilö Philip Marlowen luoja)
458. Tarja10.9.2016 klo 23:49
Robert Mitchum (6.8.1917 - 1.7.1997, näyttelijä)
459. Klenkku11.9.2016 klo 00:57
Meeri Kalavainen (27.4.1918 - 27.10.2010, kansanedustaja, Suomen ensimmäinen kulttuuriministeri)
460. Tarja11.9.2016 klo 10:58
Edvard Munch (12.12.1863 - 23.1.1944, taidemaalari, kuuluisin teos Huuto)
461. Klenkku11.9.2016 klo 11:36
Clara Rockmore (9.3.1911 - 10.5.1998, liettualainen theremin-virtuoosi; tallenteita tarjolla YouTubessa)
462. Tarja11.9.2016 klo 11:47
Edvard Grieg (15.6.1843 - 4.9.1907, säveltäjä)
463. Klenkku11.9.2016 klo 12:10
Gregor Mendel (20.7.1822 - 6.11.1884, munkki, genetiikan "isä")
464. Tarja11.9.2016 klo 12:15
Eemil Tunkelo (27.4.1870 - 28.3.1953, kielitieteilijä)
465. anni11.9.2016 klo 12:24
Ossi Mildh (Sven Osvald ”Ossi” Mildh, 12.5.1930 – 16.9.2015, yleisurheilija)
466. Klenkku11.9.2016 klo 12:31
Heino Pulli (22.3.1938 - 11.4.2015, jääkiekkoilija Kooveessä ja olympiamaajoukkueessa)
467. Tarja11.9.2016 klo 12:37
Luukanen-Kilde, Rauni-Leena (15.12.1939 - 8.2.2015, lääkäri ym.)
468. anni11.9.2016 klo 13:03
Dante Alighieri (1.6.1265 – 13./14.9.1321, Jumalainen näytelmä -eepoksen kirjoittanut italialainen kirjailija ja runoilija)
469. Tarja11.9.2016 klo 13:28
Rogers, Ginger (16.7.1911 - 25.4.1995, näyttelijä)
470. Klenkku11.9.2016 klo 14:38
Roddick, Anita (23.10.1942 - 10.9.2007, yrittäjä, Body Shopin perustaja)
471. anni11.9.2016 klo 14:57
Anita Hallama (1.3.1925– 19.6.2008, diplomaatti Jaakko Hallaman puoliso)
472. Matias-Myyrä11.9.2016 klo 15:03
[Eikös tuon Luukanen-Kilde, Rauni-Leenan jälkeen olisi pitänyt jatkaa N- tai A-kirjaimella?]
473. anni11.9.2016 klo 15:56
[no, niinpä tietenkin. Nyt jatkunee oikein, kun Danten tilalle anni laittaa]

August Strindberg (22.1.1849 – 14.5.1912, ruotsalainen romaani- ja näytelmäkirjailija sekä taidemaalari)
474. Tarja11.9.2016 klo 16:30
Melleri, Arto (7.9.1956 - 13.5.2005, runoilija)
475. Klenkku11.9.2016 klo 19:53
Onni Kasslin (27.2.1927 - 9.8.2003, ratapyöräilijä; Mira Kasslinin isosetä)
476. Tarja11.9.2016 klo 20:22
Niskanen, Mikko (31.1.1929 - 25.11.1990, elokuvaohjaaja)
477. Arskis11.9.2016 klo 20:54
Kalervo Kallio (28.3.1909 - 2.11.1969, kuvanveistäjä)
478. Klenkku11.9.2016 klo 21:09
Oleg Antonov (7.2.1906 - 4.4.1984, lentokoneinsinööri ja -suunnittelija)
479. Tarja11.9.2016 klo 21:23
Viljo "Vili" Vesterinen (26.3.1907 - 18.5.1961, harmonikansoittaja)
480. Klenkku11.9.2016 klo 22:01
Eliphalet Remington (28.10.1793 - 12.8.1861, keksijä; ase-, ompelukone- ja kirjoituskonevalmistaja)
481. anni11.9.2016 klo 22:05
Nils-Eric Fougstedt (24.5.1910 – 12.4.1961, säveltäjä ja kapellimestari)
482. Tarja11.9.2016 klo 22:10
Daniel Defoe (13.9.1660 - 24.4.1731, kirjailija, mm. Robinson Crusoe)
483. Klenkku11.9.2016 klo 22:14
Elsa Beskow (11.2.1874 - 30.6.1953, lastenkirjailija ja -kuvittaja)
484. Tarja11.9.2016 klo 22:21
Wayne, John (26.5.1907 - 11.6.1979, näyttelijä)
485. anni11.9.2016 klo 22:44
Hanna Taini (24.6.1911 – 30.1.1996, näyttelijä)
486. Klenkku11.9.2016 klo 23:00
Ingemar Johansson (22.9.1932 - 30.1.2009, nyrkkeilijä, mm. raskaan sarjan maailmanmestari v. 1959)
487. Tarja11.9.2016 klo 23:10
Oiling, Matti (20.11.1942 - 5.11.2009, jazzrumpali)
488. Klenkku12.9.2016 klo 13:30
Igor Kurnosov (30.5.1985 - 8.8.2013, shakkimestari)
489. Tarja12.9.2016 klo 13:41
Valto Tynnilä (19.1.1904 - 16.2.1940, säveltäjä, sanoittaja)
490. Klenkku12.9.2016 klo 14:16
Lars Nevanlinna (21.4.1850 - 5.5.1916, matematiikan opetuksen uudistaja ja pikakirjoituksen kehittäjä)
491. anni12.9.2016 klo 14:54
Arvid Lydecken (31.5.1884 – 9.5.1960, kirjailija)
492. Tarja12.9.2016 klo 15:43
Engel, Carl Ludvig (3.7.1778 - 14.5.1840, arkkitehti, mm. Helsingin Tuomiokirkko)
493. Klenkku12.9.2016 klo 15:48
Gustav Paulig (20.7.1850 - 9.2.1907, liikemies)
494. anni12.9.2016 klo 16:45
Georg Ots (21.3.1920 – 5.9.1975, virolainen ooppera- ja iskelmälaulaja)
495. Tarja12.9.2016 klo 17:34
Thomas "Tom" Bosley (1.10.1927 - 19.10.2010, näyttelijä, mm. Onnen päivät-sarjassa)
496. anni12.9.2016 klo 18:48
Elli Tompuri (20.1.1880 – 4.2.1962, näyttelijä, ohjaaja, teatterinjohtaja, lausuja, tanssija ja kirjailija)
497. Tarja12.9.2016 klo 19:00
Roberto Rossellini (8.5.1906 - 3.6.1977, elokuvaohjaaja)
498. Klenkku12.9.2016 klo 21:03
Ian Burgess (6.7.1930 - 19.5.2012, formulakuski, joka jäi aina ilman pisteitä)
499. Klenkku12.9.2016 klo 21:04
[Tuo Georg Ots on ilmeisesti ollut jo aiemmin, koska löytyy ketjun alkupään koosteesta aikaleimalla 10102012 02:01. Mutta väliäkö hällä.]
500. Tarja12.9.2016 klo 21:26
[Jos anni haluaa korjata, niin siihen väliin sopii esim. virolainen runoilija Gustav Suits.]
501. anni12.9.2016 klo 22:21
[Tarja, mullehan passaa.]
502. anni12.9.2016 klo 22:24
Saima Harmaja (8.5.1913 – 21.4.1937,kirjailija ja runoilija)
503. Tarja12.9.2016 klo 22:33
Jouko Törmänen (10.4.1954 - 3.1.2015, mäkihyppääjä, olympiavoittaja)
504. Klenkku12.9.2016 klo 22:34
Amos Anderson (3.9.1878 - 2.4.1961, liikemies, lehdenkustantaja, kansanedustaja, mesenaatti...)
505. Klenkku12.9.2016 klo 22:37
Tarja ehti ensin Törmäsen kanssa. Laitetaan sen ja Andersonin väliin siteeksi
Eila Torvela (1.9.1958 - 9.9.1997, iskelmälaulaja)
506. Tarja12.9.2016 klo 23:04
[Gustav Suitsin tiedot: 30.11.1883 - 23.5.1956]
507. Tarja12.9.2016 klo 23:08
Olof Palme (30.1.1927 - 28.2.1986, Ruotsin pääministeri)
508. Klenkku12.9.2016 klo 23:19
Egil Cederlöf (12.4.1917 - 24.11.1984, musiikkipedagogi, kuoronjohtaja ym)
509. Tarja12.9.2016 klo 23:29
Frank Zappa (21.12.1940 - 4.12.1993, muusikko)
510. anni13.9.2016 klo 08:23
Peter von Bagh (29.8.1943 – 17.9.2014, mm. elokuvahistorioitsija, -ohjaaja, -käsikirjoittaja, tietokirjailija, kustantaja, päätoimittaja ja festivaalijohtaja)
511. Tarja13.9.2016 klo 09:09
Gable, Clark (1.2.1901 - 16.11.1960, näyttelijä)
512. Klenkku13.9.2016 klo 16:08
Katarina Elisabet Grubb (8.2.1721 - 31.3.1788, vuorineuvoksetar, miehensä jälkeen Teijon ruukin omistaja)
513. anni13.9.2016 klo 16:17
Bob Hope (29.5.1903 – 27.7.2003, englantilaissyntyinen, Yhdysvalloissa uransa tehnyt viihdyttäjä)
514. Klenkku13.9.2016 klo 18:06
Elin Såger (30.6.1614 – 14.8.1669, turkulainen kauppias ja talouselämän vaikuttaja)
515. Tarja13.9.2016 klo 18:27
Reima Pietilä (25.8.1923 - 26.8.1993, arkkitehti, mm. Mäntyniemi)
516. anni13.9.2016 klo 18:31
Leila Pahlavi (27.3.1970 – 10.6.2001, Iranin shaahin Mohammad Reza Pahlavin nuorin lapsi)
517. Tarja13.9.2016 klo 18:42
Vincente Minnelli (28.2.1903 - 25.7.1986, elokuvaohjaaja, Liza Minnellin isä)
518. anni13.9.2016 klo 18:55
Louise ”Isa” Asp (4.2.1853 – 12.11.1872. Tunnetaan ensimmäisenä suomeksi kirjoittaneena naislyyrikkona.)
519. Tarja13.9.2016 klo 19:17
Pier Paolo Pasolini (5.3.1922 - 2.11.1975, mm. elokuvaohjaaja)
520. anni13.9.2016 klo 19:34
Irma Vienola-Lindfors (7.5.1930 – 19.9.2007, balettitanssija, balettipedagogi ja tanssikriitikko)
521. Tarja13.9.2016 klo 19:53
Raul Reiman (11.9.1950 - 12.2.1987, sanoittaja, säveltäjä)
522. anni13.9.2016 klo 20:23
Antti Potila (1.11.1938 – 25.2.2015, oli Finnairin pääjohtaja)
523. Klenkku13.9.2016 klo 21:34
Asser Wallenius (23.7.1902 - 25.2.1971, pikaluistelija ja suomalaisen autourheilun uranuurtaja)
524. anni13.9.2016 klo 21:44
Usko Aro (28.5.1922 - 18.2.1992, viulutaiteilija)
525. Tarja13.9.2016 klo 21:58
Olga "Oili" Mäki (10.5.1925 - 25.8.2011, taiteilija)
526. Klenkku13.9.2016 klo 22:04
István Rácz (11.7.1908 – 13.12.1998, unkarilainen valokuvaaja ja kääntäjä; työskenteli Suomessa ja käänsi mm. Kalevalan, Kantelettaren ja Seitsemän veljestä unkariksi)
527. Tarja13.9.2016 klo 22:16
Charles Darwin (12.2.1809 - 19.4.1882, luonnontieteilijä)
528. anni13.9.2016 klo 22:44
Nemtsov, Boris (9.10.1959 – 27.2.2015, venäläinen poliitikko)
529. Tarja13.9.2016 klo 23:07
Saarikoski, Pentti (2.9.1937 - 24.8.1983, runoilija, kääntäjä, kirjailija)
530. Klenkku13.9.2016 klo 23:49
Igor Stravinsky (17.6.1882 - 6.4.1971, säveltäjä)
531. Klenkku13.9.2016 klo 23:54
[Sorry, vedän Stravinskyn takaisin - se on hiljattain ollut, mutta Ctrl+F ei halunnut nyt löytää.]

Ingvar S. Melin (29.6.1932 - 10.6.2011, poliitikko, virkamies)
532. Tarja14.9.2016 klo 00:14
Ivan Pavlov (26.9.1849 - 27.2.1936, Nobel-palkittu tutkija)
533. Klenkku14.9.2016 klo 00:21
Verner Panton (13.2.1926 - 5.9.1998, arkkitehti ja huonekalumuotoilija)
534. Tarja14.9.2016 klo 00:31
Oscar Peterson (15.8.1925 - 23.12.2007, jazzpianisti)
535. anni14.9.2016 klo 12:48
Oinonen, Woldemar (2.10.1891 – 15.6.1963, suomalainen jääkärikenraalimajuri)
536. Tarja14.9.2016 klo 13:14
Anthony Perkins (4.4.1932 - 12.9.1992, näyttelijä, mm. Psykossa)
537. Klenkku14.9.2016 klo 13:16
Rikhard Ruth (6.7.1889 - 15.1.1957, toimittaja, kirjailija; suomenkielisen dekkari- ja tieteiskirjallisuuden uranuurtaja)
538. Klenkku14.9.2016 klo 13:25
[Oijoi! Tarja ehti ensin. Laitan Perkinsin ja Ruthin väliin tilkkeeksi seuraavan, niin voi sitten jatkaa Ruthista:]
Simon Bar Giora (ensimmäisessä juutalaissodassa Roomaa vastaan v. 66-70 jaa. toiminut juutalaiskapinallisten johtaja, kuoli 70 jaa.)
539. Tarja14.9.2016 klo 13:50
Holmberg, Kalle (21.6.1939 - 12.9.2016, ohjaaja)
540. anni14.9.2016 klo 14:50
Erkki Arni (5.3.1924 – 27.12.2002, toimittaja ja suomentaja)
541. Tarja14.9.2016 klo 15:22
Nikolai Basov (14.12.1922 - 1.7.2001, Nobel-palkittu fyysikko)
542. Matias-Myyrä14.9.2016 klo 15:26
Valkeejärvi, Pekka (19.12.1957 – 13.9.2016, näyttelijä)
543. Tarja14.9.2016 klo 15:41
Arto Sotavalta (7.1.1950 - 6.3.1990, laulaja)
544. Klenkku14.9.2016 klo 16:06
Tauno Krossi (4.10.1925 - 27.1.1979, mestaripelimanni ja metallityömies)
545. anni14.9.2016 klo 16:31
Signe Relander (19.8.1886 – 31.5.1962, tasavallan presidentti Lauri Kristian Relanderin puoliso)
546. Klenkku14.9.2016 klo 18:05
Roland Ratzenberger (4.7.1960 - 30.4.1994, autourheilija)
547. anni14.9.2016 klo 18:54
Risto Vanari (22.3.1931 – 2.7.1986, ohjaaja, käsikirjoittaja ja muusikko)
548. Tarja14.9.2016 klo 19:16
Ivar Formo (24.6.1951 - 26.12.2006, norjalaishiihtäjä, olympiavoittaja)
549. Klenkku14.9.2016 klo 19:29
[Formo esiintyi ketjussa äskettäin, 3.9. illansuussa. En muuten muistaisi, mutta sureksin silloin julmaa kohtaloaan.]
550. anni14.9.2016 klo 19:31
Matti Tapio (27.9.1926 – 12.12.1978, ohjaaja, näyttelijä ja teatterinjohtaja)
551. Tarja14.9.2016 klo 19:38
[Tulin itse suunnistamasta ja siinä tohinassa jäi tarkistamatta :( ]
552. Tarja14.9.2016 klo 19:42
Laitetaan siihen väliin
Rauli Tuomi (15.7.1919 - 2.2.1949, näyttelijä),
niin jatkuu Matti Tapiosta.
553. Klenkku14.9.2016 klo 19:57
Orvokki Kangas (25.9.1921 - 18.7.2000, kansanedustaja, II sosiaali- ja terveysministeri 1976-1977)
554. anni14.9.2016 klo 20:27
Alfons Almi (20.8.1904 – 22.2.199, tenori ja oopperanjohtaja)
555. [anni]14.9.2016 klo 20:29
Alfons Almi (20.8.1904 – 22.2.1991, tenori ja oopperanjohtaja)
556. Tarja14.9.2016 klo 20:51
Martti Talvela (4.2.1935 - 22.7.1989, oopperalaulaja)
557. Klenkku14.9.2016 klo 21:15
Aimo Kanerva (19.1.1909 - 16.12.1991, kuvataiteilija, professori)
558. Tarja14.9.2016 klo 21:42
Vilkuna, Kustaa (26.10.1902 - 6.4.1980, akateemikko ym.)
559. anni14.9.2016 klo 22:08
Aapo Similä (14.4.1891 – 10.11.1972, laulaja, säveltäjä, muusikko ja kirjailija)
560. Tarja14.9.2016 klo 22:22
Lancaster, Burt (2.11.1913 - 20.10.1994, näyttelijä)
561. Klenkku14.9.2016 klo 22:53
Tomaso Albinoni (8.6.1671 - 17.2.1751, barokkisäveltäjä)
562. Arskis14.9.2016 klo 23:05
Inkeri Ketola (11.5.1933 - 5.1.2005, iskelmälaulaja)
563. Tarja15.9.2016 klo 00:43
Lindman, Åke (11.1.1928 - 3.3.2009, näyttelijä, ohjaaja)
564. anni15.9.2016 klo 07:07
Kalevi Kahra (4.10.1927 – 23.5.1998, näyttelijä ja teatterineuvos)
565. Tarja15.9.2016 klo 08:29
André-Marie Ampère (20.1.1775 - 10.6.1836, ranskalainen fyysikko ja matemaatikko)
566. anni15.9.2016 klo 08:49
Roland af Hällström (23.8.1905 – 21.2.1956, elokuvaohjaaja)
567. Tarja15.9.2016 klo 09:08
Martti Simojoki (17.9.1908 - 25.4.1999, arkkipiispa)
568. anni15.9.2016 klo 09:18
Kai Korte (23.10.1922 – 10.12.1992, oikeuskansleri)
569. Tarja15.9.2016 klo 11:58
Tigerstedt, Eric (4.8.1887 - 20.4.1925, keksijä)
570. Klenkku15.9.2016 klo 13:00
Claudio Monteverdi (15.5.1567 - 29.11.1643, säveltäjä, laulaja, viulisti)
571. Tarja15.9.2016 klo 13:37
Dayan, Moshe (20.5.1915 - 16.10.1981, israelilainen poliitikko)
572. Klenkku15.9.2016 klo 13:44
Edward Vesala (15.2.1945 - 4.12.1999, jazzrumpali, säveltäjä)
573. anni15.9.2016 klo 14:19
Aimo Kairamo (23.8.1941 – 15.3.2004, Suomen Sosialidemokraatti -lehden päätoimittaja ja pitkäaikainen kolumnisti)
574. Tarja15.9.2016 klo 14:54
Maunu III Paljassääri (1073 - 24.8.1103, Norjan kuningas 1093-1103)
575. anni15.9.2016 klo 15:00
Reijo Salminen (4.12.1930 – 7.11.2003, taikuri)
576. Arskis15.9.2016 klo 15:26
Eila Pellinen (6.8.1938 - 10.4.1977, iskelmälaulaja)
577. Tarja15.9.2016 klo 15:29
Earhart, Amelia (24.7.1897 - 2.7.1937, lentäjä)
578. anni15.9.2016 klo 15:45
Anja Ignatius (2.7.1911 – 10.4.1995, viulisti ja ensimmäisiä suomalaisia kansainvälisen tason jousisoittajia.)
579. Arskis15.9.2016 klo 15:47
Assar Rönnlund (3.9.1935 - 5.1.2011, ruotsal. maastohiihtäjä)
580. Arskis15.9.2016 klo 15:53
[Assar myöhästyi pari minuuttia lähdöstä.]

Urho Kiukas (19.11.1902 - 19.11.1995, ministeri, maaherra)
581. Tarja15.9.2016 klo 16:08
Sigurd I Jerusaleminkävijä (1090 - 26.3.1130, Norjan kuningas 1103-1130)
582. Arskis15.9.2016 klo 16:22
Jussi Vikainen (4.9.1907 - 7.11.1992, kuvanveistäjä, professori)
583. Tarja15.9.2016 klo 16:31
Enne, Vesa (7.2.1947 - 24.5.1997, laulaja)
[tämä myöhästyi kerran, kokeillaan, ehtiikö nyt]
584. anni15.9.2016 klo 16:54
Seppo Tikka (27.1.1942 – 23.2.2015, toimittaja ja SDP:n kansanedustaja)
585. Tarja15.9.2016 klo 17:00
Kyllikki Virolainen (6.2.1924 - 8.5.2009, toimittaja)
586. Klenkku15.9.2016 klo 18:04
Noah Webster (16.10.1758 - 28.5.1843, leksikografi, amerikanenglannin oikeinkirjoituksen uudistaja)
587. anni15.9.2016 klo 18:10
Rainer Lemström (23.8.1931 – 18.5.2007, SMP:n kansanedustaja ja puoluesihteeri)
588. Klenkku15.9.2016 klo 20:25
Öberg, Maria Elisabet (n. 1734 - 1.2.1808, kehruumestari ja kehruun opettaja, suomalaisen tekstiiliteollisuuden uranuurtaja)
589. Arskis15.9.2016 klo 20:58
Tervo, Penna (10.11.1901 - 26.2.1956, kansanedustaja ja ministeri)
590. Tarja15.9.2016 klo 21:11
Anaïs Nin (21.2.1903 - 14.1.1977, kirjailija)
591. Klenkku15.9.2016 klo 21:19
Nelly Sachs (10.12.1891 - 12.5.1970, runoilija, Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaja v. 1966)
592. Tarja15.9.2016 klo 21:22
Sam Vanni (6.7.1908 - 20.10.1992, taidemaalari)
593. Klenkku15.9.2016 klo 21:43
Ilona Elek (17.5.1907 - 24.7.1988, unkarilainen miekkailija, mm. kolminkertainen floretin olympiamitalisti (kultaa 1936 ja 1948, hopeaa 1952))
594. Tarja15.9.2016 klo 21:56
Knud Möller (17.1.1919 - 23.4.1993, kirjeenvaihtaja)
595. Klenkku15.9.2016 klo 22:02
Richard Scarry (5.6.1922- 21.10.1969, lastenkirjailija ja kuvittaja)
596. Tarja15.9.2016 klo 22:11
Young, Lester (27.8.1909 - 15.3.1959, jazzmuusikko)
597. Klenkku15.9.2016 klo 22:17
Elli Saarikko (1898 - 1994, linja-autonkuljettaja ja liikennöitsijä, tiettävästi Suomen ensimmäinen nainen alalla)
598. Tarja15.9.2016 klo 22:21
Kipling, Rudyard (30.12.1865 - 18.1.1936, kirjailija, mm. Viidakkokirja)
599. Klenkku15.9.2016 klo 22:35
Dennis Gabor (5.6.1900 - 8.2.1979, unkarilainen fyysikko, keksi hologrammit ja sai siitä hyvästä Nobelin 1971)
600. Tarja15.9.2016 klo 22:56
Olaus Petri (6.1.1493 - 9.4.1552, ruotsalainen uskonpuhdistaja)
601. Tarja15.9.2016 klo 22:57
[lisäys: Olaus Petriä pidetään ruotsin kirjakielen isänä, verrattavissa Agricolaan]
602. Klenkku15.9.2016 klo 23:24
Reko Lundán (2.4.1969 - 27.10.2006, kirjailija ja teatteriohjaaja)
603. Tarja16.9.2016 klo 00:26
Amundsen, Roald (16.7.1872 - 18.6.1928, naparetkeilijä)
604. anni16.9.2016 klo 07:17
Lydia Koidula (24.12.1843 – 11.8.1886, virolainen kirjailija ja Viron kansallisrunoilija)
605. Klenkku16.9.2016 klo 14:56
Lionel Hampton (20.4.1908 - 31.8.2002, jazzmuusikko)
606. Arskis16.9.2016 klo 16:04
Oittinen, Reino (26.7.1912 - 1.3.1978, ministeri, Kouluhallituksen pääjohtaja, Suomen peruskoulun isä)
607. Klenkku16.9.2016 klo 16:16
Otis, Elisha (3.8.1811 - 8.4.1861, liikemies, Otis-hissifirman perustaja)
608. anni16.9.2016 klo 17:06
Heikki Sakari Marttila, "Arijoutsi" (1.9.1915 – 31.1.1993, pakinoitsija ja kirjailija)
609. Klenkku16.9.2016 klo 17:41
Aaron Swartz (8.11.1986 - 11.1.2013, tietokoneohjelmoija ja internet-aktivisti)
610. anni16.9.2016 klo 21:59
Zarah Leander (15.3.1907 – 23.6.1981, ruotsalainen näyttelijä ja laulaja, joka oli toisen maailmansodan aikaan suuri filmitähti Saksassa)
611. Klenkku16.9.2016 klo 22:31
Rauno Tenovuo (3.6.1917 - 18.10.2008, eläintieteilijä, luonnonsuojelija)
612. anni16.9.2016 klo 23:29
Uolevi Kianto (10.11.1917 – 10.2.2000, opettaja, toimittaja ja kirjailija. Kirjailija Ilmari Kiannon poika.)
613. Klenkku17.9.2016 klo 00:19
Olli Lounasmaa (20.8.1930 - 27.12.2002, fyysikko, TKK:n Kylmälaboratorion perustaja, akateemikko)
614. anni17.9.2016 klo 07:50
Maininki Sippola-Wilska (24.9.1917 – 24.11.2008, laulaja ja kansakoulunopettaja)
615. Arskis17.9.2016 klo 23:44
Assar Rönnlund (3.9.1935 - 5.1.2011, ruotsal. maastohiihtäjä)
616. anni18.9.2016 klo 08:09
Niilo Hartikka (23.4.1909 – 7.10.1998, keskimatkojen juoksija)
617. Klenkku18.9.2016 klo 14:50
Kirsti Otsamo (16.8.1953 - 7.4.2009, näyttelijä, mm. "Iso vaalee")
618. anni18.9.2016 klo 17:44
Osmo Kaipainen (12.8.1933 – 15.5.1985, poliitikko ja lääkäri. Kirjailija Anu Kaipaisen puoliso.)
619. Klenkku18.9.2016 klo 18:30
Neal Cassady (8.2.1926 - 4.2.1968, kirjailija, beat-sukupolven ikoni)
620. anni18.9.2016 klo 18:37
Yrjö Kokko (16.10.1903 – 6.9.1977, eläinlääkäri ja kirjailija. Tunnetaan sadusta Pessi ja Illusia sekä laulujoutsenen suojelemiseksi tehdystä työstä)
621. Klenkku18.9.2016 klo 19:12
Konstantinos Karamanlis (8.3.1907 - 23.4.1998, Kreikan pääministeri 1955-1963 ja 1974-1980, Kreikan presidentti 1980-1985 ja 1990-1995)
622. anni18.9.2016 klo 22:20
Samuli Paulaharju (14.4.1875 – 6.2.1944, kansakoulunopettaja, kirjailija ja kansanperinteen kerääjä sekä valokuvaaja)
623. Arskis18.9.2016 klo 22:58
Urpo Leppänen (10.2.1944 - 14.3.2010, kansanedustaja, ministeri)
624. anni18.9.2016 klo 23:08
Eino Poutiainen (11.10.1917 – 12.9.1979, kansanedustaja ja pienviljelijä)
625. Klenkku18.9.2016 klo 23:09
Nelson Mandela (18.7.1918 - 5.12.2013, lakimies, Etelä-Afrikan presidentti 1994-1999, Nobelin rauhanpalkinnon saaja 1993)
626. Klenkku18.9.2016 klo 23:14
[Kerrankin sattui sopivasti - Mandelan kirjoitin Leoppäsen jatkoksi, mutta Anni ehti ensin Poutiaisen kanssa, jonka perään Mandela kelpaa myös.]
627. Klenkku18.9.2016 klo 23:15
[Olisipa täällä pyyhekumitoiminto. Siis Leppäsen jatkoksi.]
628. anni19.9.2016 klo 08:37
Aino Kassinen (13.12.1900 – 28.7.1977, selvänäkijä)
629. Klenkku19.9.2016 klo 12:41
Evelyn Mase (18.5.1922 - 30.4.2004, sairaanhoitaja, Nelson Mandelan ensimmäinen vaimo ja neljän lapsen äiti)
630. anni19.9.2016 klo 17:42
Eino Kalima (19.4.1882 – 14.1.1972, teatterinjohtaja ja ohjaaja sekä professor)
631. [anni]19.9.2016 klo 17:44
[Professorista putosi viimeinen i. Hajamielinenkö anni oli?]
632. Tarja19.9.2016 klo 21:48
Monet, Claude (14.11.1840 - 5.12.1926, taidemaalari)
633. Klenkku19.9.2016 klo 22:08
Emerson, Keith (2.11.1944 - 11.3.2016, muusikko ja säveltäjä, kosketinsoittaja; yhtyeitä mm. The Nice ja Emerson, Lake & Palmer.)
634. Tarja19.9.2016 klo 22:19
Talvio, Maila (17.10.1871 - 6.1.1951, kirjailija)
635. anni19.9.2016 klo 22:47
Anja Eerikäinen (21.7.1933 – 16.2.2002, eläinsuojeluvalvoja)
636. Tarja19.9.2016 klo 22:51
Ernst Ruska (25.12.1906 - 25.5.1988, Nobel-palkittu fyysikko)
637. Klenkku19.9.2016 klo 22:57
Kerouac, Jack (12.3.1922 - 21.10.1969, kirjailija, runoilija)
638. anni19.9.2016 klo 22:59
Kauko Hjerppe (19.5.1926 – 20.6.1996, poliitikko. Mm. Miettusen II hallituksen liikenneministeri 1975–1976 ja Kuopion läänin maaherra 1978–1993)
639. Klenkku19.9.2016 klo 23:11
Pirkko Kolbe (2.3.1932 - 13.9.2008, toimittaja, pakinoitsijanimimerkki Pii)
640. Tarja19.9.2016 klo 23:18
Bing Crosby (3.5.1903 - 14.10.1977, laulaja, näyttelijä)
641. Arskis19.9.2016 klo 23:40
Boris Jeltsin (1.2.1931 - 23.4.2007, Venäjän presidentti)
642. Tarja20.9.2016 klo 00:04
Isaac Bashevis Singer (21.11.1902 - 24.7.1991, Nobel-palkittu kirjailija)
643. anni20.9.2016 klo 08:17
Einari Vuorela (17.8.1889 – 10.7.1972, runoilija)
644. Tarja20.9.2016 klo 08:40
Léon Foucault (18.9.1819 - 11.2.1868, fyysikko)
645. anni20.9.2016 klo 09:44
Linda McCartney (24.9.1941 – 17.4.1998, yhdysvaltalainen valokuvaaja, muusikko ja eläinoikeusaktivisti. Paul McCartneyn vaimo.)
646. Tarja20.9.2016 klo 10:11
Evert Taube (12.3.1890 - 31.1.1976, ruotsalainen trubaduuri)
647. Arskis20.9.2016 klo 12:15
Boris Pasternak (10.2.1890 - 30.5.1960, venäl. kirjailija, Nobelin palkinto 1958, joutui luopumaan palkinnon vastaanottamisesta)
648. Tarja20.9.2016 klo 12:47
Knut Posse (n.1440 - 1500, mm. Viipurin linnan puolustaja)
649. Klenkku20.9.2016 klo 16:36
Èdouard Vuillard (11.11.1868 - 21.6.1940, postimpressionistinen taidemaalari)
650. Tarja20.9.2016 klo 16:49
Daniel Bernoulli (8.2.1700 - 17.3.1782, matemaatikko, fyysikko)
651. anni20.9.2016 klo 17:14
Ilmo Launis (26.11.1912 – 26.3.1995, pastori, kirjailija ja lyhytelokuvantekijä)
652. Klenkku20.9.2016 klo 17:28
Ivan Osiier (16.12.1888 - 23.12.1965, tanskalainen miekkailija, mm. kävi 40 vuoden aikana seitsemät olympialaiset, joissa voitti kalvan hopeamitalin 1912)
653. Tarja20.9.2016 klo 17:43
Robert Oppenheimer (22.4.1904 - 18.2.1967, fyysikko, ydinaseen kehittelijä)
654. anni20.9.2016 klo 18:44
Ruben Oskar Auervaara (4.9.1906 – 26.5.1964, huijari)
655. Klenkku20.9.2016 klo 20:34
Rosina Heikel (17.3.1842 - 13.12.1929, Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäinen naislääkäri)
656. Arskis20.9.2016 klo 21:12
Luiro, Tauno (24.2.1932 - 29.10.1955, mäkihyppääjä)
657. Tarja20.9.2016 klo 21:20
Omar Khaijam (18.5.1048 - 4.12.1131, runoilija, matemaatikko)
658. Klenkku20.9.2016 klo 22:03
McManus, George (23.1.1884 - 22.10.1954, sarjakuvantekijä, mm. Vihtori ja Klaara (Bringing up Father tai Jiggs and Maggie))
659. Tarja20.9.2016 klo 22:29
George Byron (22.1.1788 - 19.4.1824, lordi Byron, runoilija, matemaatikko Ada Lovelacen isä)
660. anni20.9.2016 klo 23:13
Ossi Elokas (9.5.1904 – 10.8.1991, kuoronjohtaja ja säveltäjä)
661. Klenkku20.9.2016 klo 23:20
Shackleton, Ernest (15.2.1874 - 5.1.1922, Antarktis-tutkimusmatkailija)
662. Tarja20.9.2016 klo 23:57
Simeon Styliitta (n. 388 - 2.9.459, Simon pylväspyhimys, syyrialainen askeetikko)
663. anni21.9.2016 klo 07:48
Armi Hosia (28.6.1909 - 9.7.1992, kansanedustaja 1954 - 1966)
664. Tarja21.9.2016 klo 09:30
Alexander Fleming (6.8.1881 - 11.3.1955, Nobel-palkittu penisilliinin keksijä)
665. Klenkku21.9.2016 klo 11:32
Gordon Scott (3.8.1926 - 30.4.2007, elokuva- ja tv-näyttelijä, mm. 1950-luvun Tarzan)
666. Tarja21.9.2016 klo 13:11
Tapper, Kain (6.6.1930 - 17.8.2004, kuvanveistäjä)
667. Klenkku21.9.2016 klo 13:57
Nadja Franck (15.4.1867 - 7.1.1932, Suomen ensimmäinen kansainvälisen taitoluistelu-uran tehnyt nainen)
668. Tarja21.9.2016 klo 14:02
Cash, Johnny (26.2.1932 - 12.9.2003, countrylaulaja)
669. anni21.9.2016 klo 14:13
Nikkinen, Soini (29.7.1923 – 2.6.2012, keihäänheittäjä)
670. Tarja21.9.2016 klo 14:28
Nabokov, Vladimir (22.4.1899 - 2.7.1977, kirjailija, mm. Lolita)
671. Klenkku21.9.2016 klo 17:16
Reginald Fessenden (6.10.1866 - 22.7.1932, keksijä, mm. radiolähetysten pioneeri)
672. anni21.9.2016 klo 18:26
Eero Erkko (18.5.1860 – 14.10.1927,sanomalehtimies ja poliitikko)
673. Tarja21.9.2016 klo 19:13
Kalevi Kotkas (10.8.1913 - 24.8.1983, yleisurheilija, mm. eka eurooppalainen 2 m ylittäjä korkeushypyssä)
674. anni22.9.2016 klo 08:01
Armo Hormia (31.1.1928 – 11.10.1988, mm. psykiatri, kirjailija ja runoilija)
675. Tarja22.9.2016 klo 08:56
Aleksei Orlov (5.10.1737 - 5.1.1808, kreivi, mm. orlov-hevosrodun jalostaja)
676. Arskis22.9.2016 klo 10:43
Voitto Hellsten (15.2.1932 - 7.12.1998, pikajuoksija, olympiapronssia 400 m Melbournesta 1956, Ruotsin kaataja maaotteluissa, kansanedustaja)
677. Tarja22.9.2016 klo 12:44
Nicola Amati (3.12.1596 - 12.4.1684, viulunrakentaja)
678. Arskis22.9.2016 klo 14:40
Tito, Josip Broz (7.5.1892 - 4.5.1980, Jugoslavian presidentti 1953-1980)
679. Klenkku22.9.2016 klo 14:48
Zoltán Kodály /16.12.1882 - 6.3.1967, säveltäjä)
680. Tarja22.9.2016 klo 15:28
Loyola, Ignatius (23.10.1491 - 31.7.1556, jesuiittojen perustaja)
681. anni22.9.2016 klo 15:31
Sanelma Vuorre (26.10.1919 – 27.6.2009, mannekiinikoulun johtaja)
682. Klenkku22.9.2016 klo 18:05
Endre Ady (22.11.1877 - 27.1.1919, runoilija, unkarilaisten "Eino Leino")
683. anni22.9.2016 klo 19:10
Yrjölä, Paavo (18.6.1902 – 11.2.1980, yleisurheilun moniottelija ja kymmenottelun olympiavoittaja Amsterdamin kisoista 1928)
684. Klenkku22.9.2016 klo 23:09
Vivien Leigh (5.11.1913 - 7.7.1967, näyttelijä)
685. anni22.9.2016 klo 23:15
Hannes Veivo (28.10.1907 – 21.8.1974, näyttelijä ja laulaja)
686. Klenkku22.9.2016 klo 23:26
Ottilia Stenbäck (31.12.1848 - 15.7.1939, opettaja, NNKY:n perustajajäsen)
687. Tarja22.9.2016 klo 23:53
Charles Dickens (7.2.1812 - 9.6.1870, kirjailija)
688. anni23.9.2016 klo 08:56
Sara Wacklin (26.5.1790 – 28.1.1846, oululaissyntyinen kirjailija ja naiskoulutuksen edelläkävijä)
689. Tarja23.9.2016 klo 09:53
Ito, Hirobumi (2.9.1841 - 26.10.1909, Japanin ensimmäinen pääministeri)
690. Klenkku23.9.2016 klo 10:29
Ida Moberg (13.2.1859 - 2.8.1947, musiikinopettaja, Suomen ensimmäinen naissäveltäjä)
691. Tarja23.9.2016 klo 10:35
George de Godzinsky (5.7.1914 - 23.5.1994, säveltäjä)
692. Klenkku23.9.2016 klo 10:47
Yngve Moe (4.10.1957 - 17.4.2013, basisti)
693. Tarja23.9.2016 klo 12:03
Erik Bergman (24.11.1911 - 24.4.2006, säveltäjä)
694. Klenkku23.9.2016 klo 15:19
Norma Talmadge (2.5.1894 - 24.12.1957, mykkäelokuva-ajan supertähti, tuottaja; v. 1927 astui vahingossa vastavaletun jalkakäytävän betoniin ja tuli näin aloittaneeksi erään nähtävyydeksi muodostuneen Hollywood-perinteen)
695. Tarja23.9.2016 klo 15:58
George Bernard Shaw (26.7.1856 -2.11.1950, näytelmäkirjailija, ainoa henkilö, joka on saanut sekä Nobel- että Oscar-palkinnon)
696. Klenkku23.9.2016 klo 16:16
Wilma Rudolph (23.6.1940 - 12.11.1994, yleisurheilija; pikajuoksulajeissa kolminkertainen olympiakultamitalisti ja lisäksi yksi olympiapronssi 4 x 100 m viestissä)
697. anni23.9.2016 klo 16:31
Paul Norrback (19.8.1930 – 1.4.1995, harmonikkataiteilija ja säveltäjä)
698. Tarja23.9.2016 klo 16:32
Peter Paul Rubens (28.6.1577 - 30.5.1640, taidemaalari)
699. Klenkku23.9.2016 klo 17:36
Suleiman Stalski (18.5.1869 - 23.11.1937, luku- ja kirjoitustaidoton kansanrunoilija, jota Maksim Gorki luonnehti "1900-luvun Homerokseksi")
700. Tarja23.9.2016 klo 17:48
[Rubens myöhästyi, joten jatko Norrbackista]
701. Klenkku23.9.2016 klo 18:25
[Hyvä että muut on hereillä, kun minä näköjään en, tai tarvitsen ainakin rillien pesun]

Laitetaan seuraava Norrbackin ja Rubensin väliin, niin sitten voi jatkaa Stalskista:

Christian (Kristian) Trapp (27.8.1769 - 18.5.1841, kauppias ja valtiopäivämies)
702. Arskis23.9.2016 klo 18:37
Kauno Kleemola (5.7.1906 - 12.3.1965, puhemies ja ministeri)
703. Tarja23.9.2016 klo 19:09
Anne Brontë (17.1.1820 - 28.5.1849, kirjailija)
704. Matias-Myyrä23.9.2016 klo 19:17
Tuovi Puupponen (23.5.1920 Viipuri – 12.5.1999, toimittaja ja televisiokäsikirjoittaja, oli naimisissa Simo Puupposen eli Aapelin kanssa)
705. Tarja23.9.2016 klo 22:03
Emily Brontë (30.7.1818 -19.12.1848, kirjailija)
706. Klenkku23.9.2016 klo 22:18
Tommy Moore (12.9.1931 - 29.9.1981, rumpali; soitti lyhyen aikaa porukassa, josta kohtapuoleen kehkeytyi The Beatles)
707. Tarja23.9.2016 klo 22:57
Esko Järvinen (15.12.1907 - 7.3.1976, kauppaneuvos (puusukset!))
708. anni23.9.2016 klo 23:17
Erkki Ala-Könni (2.2.1911 - 2.9.1996, etnomusikologi, suomalaisen kansanperinteen tutkija ja tallentaja)
709. Klenkku23.9.2016 klo 23:30
Immonen, Riitta (13.5.1918 - 24.8.2008, muotitaiteilija, itseoppinut suunnittelija, Suomen muodin "grand old lady")
710. Tarja23.9.2016 klo 23:44
Anna Magnani (7.3.1908 - 26.9.1973, Oscar-palkittu näyttelijä)
711. Klenkku24.9.2016 klo 00:20
Ingo Schwichtenberg (18.5.1965 - 8.3.1995, Helloween-yhtyeen alkuperäiskokoonpanon rumpali)
712. Tarja24.9.2016 klo 00:40
Gösta Sundqvist (17.5.1957 - 16.8.2003, muusikko)
713. Arskis24.9.2016 klo 11:52
Sulo Suorttanen (13.2.1921 - 24.9.2005, kansanedustaja, ministeri)
714. anni24.9.2016 klo 13:02
Eva Mannerheim-Sparre (30.6.1870 – 27.12.1958, suomalainen ruotsin kielellä kirjoittanut kirjailija)
715. Tarja24.9.2016 klo 13:03
Édouard Manet (23.1.1832 - 30.4.1883, taidemaalari)
716. anni24.9.2016 klo 14:17
Eeva-Liisa Manner (5.12.1921 – 7.7.1995, kirjailija, runoilija, kirjallisuuskriitikko ja suomentaja)
717. Klenkku24.9.2016 klo 15:06
Raivo Järvi (23.12.1954 - 17.6.2012, kuvittaja, toimittaja, poliitikko)
718. Tarja24.9.2016 klo 17:43
Viita, Lauri (17.12.1916 - 22.12.1965, runoilija)
719. Klenkku24.9.2016 klo 18:01
Isola, Maija (15.3.1927 - 3.3.2001, Marimekon painokangaskuosien pitkäaikainen pääsuunnittelija ja vapaa kuvataiteilija)
720. Tarja24.9.2016 klo 18:20
James Prescott Joule (24.12.1818 -11.10.1889, fyysikko)
721. Klenkku24.9.2016 klo 18:46
Erno Paasilinna (14.3.1935 - 30.9.2000, kirjailija, toimittaja)
722. Tarja24.9.2016 klo 19:19
Antonio Stradivari (n.1644 - 18.12.1737, viulunrakentaja)
723. Klenkku24.9.2016 klo 19:24
Inkeri Leivo (29.5.1944 - 28.9.2010, keramiikkataiteilija, Arabian tehtaiden tuotesuunnittelija)
724. Tarja24.9.2016 klo 19:51
Vala, Katri (11.9.1901 - 28.5.1944, runoilija)
725. Klenkku24.9.2016 klo 20:31
Isabelle Caro (12.9.1982 - 17.11.2010, anoreksiaa 13-vuotiaasta sairastanut malli, joka sai v. 2007 kuuluisuutta esiintymisestään anoreksian vastaisen kampanjan valokuvissa)
726. Tarja24.9.2016 klo 20:45
Rudolf Hess (26.4.1894 - 17.8.1987, natsijohtaja, Spandaun vanki)
727. Klenkku24.9.2016 klo 20:54
Salin, Eetu (18.3.1866 - 6.4.1919, työväenliikkeen aktiivi, kansanedustaja, toimittaja)
728. Tarja24.9.2016 klo 21:21
Tapio Hämäläinen (18.6.1922 - 28.1.2008, näyttelijä, teatterineuvos)
729. Klenkku24.9.2016 klo 21:35
Nina Terno (31.5.1935 - 3.12.2003, kuvanveistäjä ja soitonopettaja)
730. Arskis24.9.2016 klo 22:20
Olavi Hurmerinta (27.2.1928 - 24.5.2015, Uuden Suomen pilapiirtäjä)
731. Tarja24.9.2016 klo 22:24
Teir, Grels (26.2.1916 - 23.6.1999, poliitikko ym.)
732. Klenkku24.9.2016 klo 22:36
Solomon Burke (21.3.1940 - 10.10.2010, soul-, blues-, gospel-, country- ja rocklaulaja, lauluntekijä, saarnaaja)
733. Tarja24.9.2016 klo 22:43
Karapalo, Antero (11.6.1942 - 4.7.1999, urheilutoimittaja)
734. Klenkku24.9.2016 klo 23:40
Owen, Laurence (9.5.1944 - 15.2.1961, taitoluistelija, v. 1960 Squaw Valleyn talviolympialaisissa kuudes, kuoli 16-vuotiaana lento-onnettomuudessa ollessaan matkalla Prahaan MM-kisoihin)
735. Tarja24.9.2016 klo 23:58
Clas Thunberg (5.4.1893 - 28.4.1973, pikaluistelija, olympiavoittaja)
736. anni25.9.2016 klo 09:21
Goodman, Benny (30.5.1909 – 13.6.1986, yhdysvaltalainen jazzmuusikko, klarinetisti ja big band -orkesterinjohtaja)
737. Tarja25.9.2016 klo 11:06
Nicolaus Otto (14.6.1832 - 28.1.1891, bensiini- eli ottomoottorin keksijä)
738. anni25.9.2016 klo 12:20
Osmo Tiililä (3.3.1904 – 16.12.1972, professori, tutkija ja kirjoittaja sekä suosittu kristillinen puhuja)
739. Tarja25.9.2016 klo 13:09
Leo Lehdistö (24.7.1947 - 13.7.2005, toimittaja)
740. Arskis25.9.2016 klo 16:12
Öyvind Stadius (15.8.1905 - 14.8.1981, Turun tekninen apulaiskaupunginjohtaja 1946-1968)
741. Klenkku25.9.2016 klo 17:48
Signe Brander (15.4.1869 - 17.5.1942, valokuvaaja, erityisesti Helsingin kaupunkikuvan ja arkielämän taltioija)
742. Tarja25.9.2016 klo 17:54
Raoul Wallenberg (4.8.1912 - ehkä 17.7.1947, diplomaatti, pelasti juutalaisia)
743. anni25.9.2016 klo 18:32
Greta Pitkänen (17.7.1911 – 23.12.1938, laulaja sekä Georg ja Eugen Malmsténin sisko, joka tunnetaan erityisesti veljensä Georgin kanssa 1930-luvulla tekemistään Mikki-hiiri-levytyksistä)
744. Klenkku25.9.2016 klo 18:52
Nathan Söderblom (15.1.1866 - 12.7.1931, uskontotieteilijä, Uppsalan arkkipiispa, ensimmäinen Sorbonnen yliopiston protestanttisessa tiedekunnassa opiskellut ulkomaalainen; sai Nobelin rauhanpalkinnon v. 1930)
745. Tarja25.9.2016 klo 18:57
Matti Yrjänä Joensuu (31.10.1948 - 4.12.2011, kirjailija)
746. Klenkku25.9.2016 klo 20:02
Ulri(i)ka Eleono(o)ra (23.1.1688 - 24.11.1741, Ruotsin kuningatar 1781-1720)
747. Klenkku25.9.2016 klo 20:54
[ja kukahan se taas näpytteli numerot nurin perin... Ruotsin kuningatar siis 1718-1720)
748. Tarja25.9.2016 klo 20:56
Austen, Jane (16.12.1775 - 18.7.1817, kirjailija)
749. Klenkku25.9.2016 klo 21:37
Eino Antinoja (7.11.1920 - 26.10.2010, Taideteollisuuden valtionpalkinnolla v. 1970 palkittu veneenrakentaja, jolta tilasivat veneitä mm. Peter Tallberg, Pekka Herlin, Lasse Pöysti, Peter Fazer, Heikki ja Kaija Siren)
750. Tarja25.9.2016 klo 21:43
Jules Verne (8.2.1828 -24.3.1905, kirjailija)
751. anni25.9.2016 klo 22:34
Emil Wikström (13.4.1864 – 26.9.1942, kuvanveistäjä. Tunnetuimpia töitään ovat mm. Lyhdynkantajat Helsingin rautatieasemalla, Elias Lönnrotin muistomerkki, J. V. Snellmannin muistomerkki sekä Kansallismuseon edessä istuva graniittikarhu.)
752. Arskis25.9.2016 klo 22:46
Macmillan, Harold (10.2.1894 - 29.12.1986, Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri 1957-1963)
753. Klenkku25.9.2016 klo 22:58
David Lean (25.3.1908 - 16.4.1991, elokuvaohjaaja, mm. Kwai-joen silta, Arabian Lawrence, Tohtori Živago)
754. Arskis25.9.2016 klo 23:05
Attlee, Clement (3.1.1883 - 8.10.1967, Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri 1945-1951)
755. Tarja25.9.2016 klo 23:10
Niels Bohr (7.10.1885 - 18.11.1962, Nobel-palkittu fyysikko)
756. Arskis25.9.2016 klo 23:17
Ralf Törngren (1.3.1899 - 16.5.1961, pääministeri 1954, presidenttiehdokas 1956)
757. Tarja25.9.2016 klo 23:36
Nadine Gordimer (20.11.1923 - 13.7.2014, Nobel-palkittu kirjailija)
758. Arskis25.9.2016 klo 23:57
Eino Uusitalo (1.12.1924 - 19.3.2015, kansanedustaja, ministeri)
759. Tarja26.9.2016 klo 00:11
Oke Tuuri (4.2.1909 - 28.4.1976, näyttelijä)
760. Klenkku26.9.2016 klo 13:44
Ior Bock (ent. Bror Holger Bertil Svedlin, 17.1.1942 - 23.10.2010, eksentrikko, Lemminkäisen temppelin etsijä, entinen Suomenlinnan opas)
761. Tarja26.9.2016 klo 14:25
Colliander, Tito (10.2.1904 - 21.5.1989, kirjailija, Baba Lybeckin isoisä)
762. anni26.9.2016 klo 14:59
Oiva Paloheimo (2.9.1910 – 13.6.1973, kirjailija, joka kirjoitti romaaneja, runoja, novelleja ja aforismeja. Paloheimon tunnetuimpia teoksia lastenkirja Tirlittan.)
763. Klenkku26.9.2016 klo 15:05
Maaria Koskiluoma (4.6.1945 - 1.9.1991, näytelmäkirjailija ja dramaturgi, ohjasi ja näytteli itsekin)
764. Matias-Myyrä26.9.2016 klo 15:56
Matti Pulli (8.9.1933 – 24.9.2016, mm. Matti Nykäsen valmentaja)
765. Klenkku26.9.2016 klo 16:18
Ilkka Hanski (14.2.1953 - 10.5.2016, ekologi, akateemikko)
766. Tarja26.9.2016 klo 17:14
Keijo Komppa (10.4.1928 - 22.6.2009, näyttelijä, teatterineuvos)
767. Klenkku26.9.2016 klo 19:02
Asmo Alho (2.8.1903 - 26.10.1975, sarjakuvapiirtäjä (mm. Kieku ja Kaiku), taittaja, kuvittaja)
768. Tarja26.9.2016 klo 20:49
Humphrey Bogart (25.12.1899 - 14.1.1957, näyttelijä)
769. Arskis26.9.2016 klo 21:02
Reino R. Lehto (2.5.1898 - 13.7.1966, maaherra, virkamieshallituksen pääministeri 1963-1964)
770. Klenkku26.9.2016 klo 22:09
Ove Andersson (3.1.1938 - 11.6.2008, rallikuski ja tallipäällikkö)
771. Tarja26.9.2016 klo 22:33
Nikolainen, Aimo T. (10.7.1912 - 24.9.1995, teologi)
772. anni27.9.2016 klo 09:06
Tapani (Stefan) Löfving (24.12.1689 – 22.10.1777, suomalainen sissipäällikkö ison- ja pikkuvihan aikoihin)
773. Tarja27.9.2016 klo 09:46
George Boole (2.11.1815 - 8.12.1864, matemaatikko, pidetään yhtenä tietojenkäsittelytieteen perustajista)
774. Arskis27.9.2016 klo 10:53
Lars Lindeman (23.3.1920 - 14.9.2006, kansanedustaja, ministeri, suurlähettiläs)
775. Tarja27.9.2016 klo 12:25
Astaire, Fred (10.5.1899 - 22.6.1987, näyttelijä, tanssija)
776. anni27.9.2016 klo 16:09
Erik Cronvall (3.4.1904 – 5.9.1979, kapellimestari, viulisti ja musiikkipedagogi)
777. Klenkku27.9.2016 klo 16:38
Lasse Wächter (10.8.1937 - 22.2.1998, upseeri, kenraaliluutnantti; toimi mm. Urho Kekkosen ja Mauno Koiviston adjutanttina 1972-1984)
778. Tarja27.9.2016 klo 17:38
Europaeus, David Emmanuel Daniel (1.12.1820 - 15.5.1884, mm. kansanrunouden kerääjä)
779. Klenkku27.9.2016 klo 18:38
Emma Irene Åström (27.4.1847 - 3.7.1934, Suomen ensimmäinen maisterintutkinnon suorittanut nainen, työskenteli opettajana ja seminaarinlehtorina)
780. Tarja27.9.2016 klo 18:49
Martti Pokela (23.1.1924 - 23.8.2007, kanteletaiteilija)
781. Klenkku27.9.2016 klo 19:07
Arttu Suuntala (18.2.1920 - 10.12.1999, laulaja, muusikko ja näyttelijä)
782. Tarja27.9.2016 klo 19:14
Larin Paraske (27.12.1833 - 3.1.1904, runonlaulaja)
783. Klenkku27.9.2016 klo 19:33
Elliott Carter (11.12.1908 - 5.11.2012, avantgarde-säveltäjä, sävelsi aktiivisesti elämänsä loppuun saakka)
784. Tarja27.9.2016 klo 19:55
René Descartes (31.3.1596 - 11.2.1650, filosofi)
785. Klenkku27.9.2016 klo 20:17
Salchow, Ulrich (7.8.1877 - 19.4.1949, taitoluistelija, mm. 10 maailmanmestaruutta ja olympiakulta)
786. anni27.9.2016 klo 21:40
Christian Dior (21.1.1905 - 24.10.1957, muotisuunnittelija)
787. Tarja27.9.2016 klo 21:51
Razin, Stenka (1630 - 16.6.1671, kasakkajohtaja)
788. Arskis27.9.2016 klo 22:07
Karjalainen, Kastehelmi (10.5.1911 - 11.12.1973, lausuntataiteilija)
789. anni27.9.2016 klo 22:13
Maynie Sirén (27.8.1924 – 19.12.2003, laulaja)
790. Klenkku27.9.2016 klo 22:34
Nietzsche, Friedrich (15.10.1844 - 25.8.1900, filosofi)
791. Tarja27.9.2016 klo 22:41
Henri Charriére (16.11.1906 - 29.7.1973, kirjoitti omaelämäkerran "Vanki nimeltä Papillon")
792. Klenkku27.9.2016 klo 23:34
Evert Wilhelm Åberg (9.9.1890 - 29.1.1959, teollisuusneuvos, Olvi Oy:n toimitusjohtaja)
793. Tarja27.9.2016 klo 23:57
Georges Pompidou (5.7.1911 - 2.4.1974, Ranskan ent. presidentti)
794. anni28.9.2016 klo 08:40
Urho Hirvonen (14.3.1933 – 11.6.2011, lihateollisuusteknikko, joka tunnetaan HK Sinisen Lenkin ”isänä”)
795. Tarja28.9.2016 klo 09:25
Erkki Junkkarinen (22.4.1929 - 9.4.2008, laulaja)
796. Arskis28.9.2016 klo 11:27
Eino Saari (7.10.1894 - 13.4.1971, professori, kansleri, kansanedustaja ja ministeri)
797. anni28.9.2016 klo 13:47
Rytkönen, Aulis (5.1.1929 – 16.4.2014, jalkapalloilija)
798. Tarja28.9.2016 klo 13:57
Saul Bellow (10.6.1915 - 5.4.2005, Nobel-palkittu kirjailija)
799. Klenkku28.9.2016 klo 14:02
Waldegård, Björn (12.11.1943 - 29.8.2014, rallikuski)
800. anni29.9.2016 klo 08:44
Raili Veivo (20.5.1930 – 11.2.1993, näyttelijä)
801. Tarja29.9.2016 klo 09:21
Viktor Heikel (23.8.1842 - 27.7.1927, loi suomalaisen voimistelujärjestelmän)
802. Klenkku29.9.2016 klo 12:37
Lo-Johansson, Ivar (23.2.1901 - 11.4.1990, kirjailija, ruotsalaisen työväenkirjallisuuden johtohahmoja)
803. Tarja29.9.2016 klo 12:43
Reijo Tani (15.12.1931 - 13.11.2011, muusikko)
804. Klenkku29.9.2016 klo 13:41
Innes Ireland (12.6.1930 - 22.10.1993, upseeri, insinööri ja kilpa-ajaja)
805. Tarja29.9.2016 klo 14:09
Degas, Edgar (19.7.1834 - 27.9.1917, ranskalainen taidemaalari)
806. anni29.9.2016 klo 14:36
Armas Jokio (21.2.1918 – 12.10.1998, näyttelijä ja oopperalaulaja)
807. Tarja29.9.2016 klo 17:05
Oxenstierna, Axel (16.6.1583 - 28.8.1654, valtakunnankansleri Kustaa II Aadolfin aikana)
808. Klenkku29.9.2016 klo 17:18
Leonora Carrington (6.4.1917 - 25.5.2011, kuvataiteilija, eräs keskeisiä surrealismin edustajia; myös kirjailija)
809. Tarja29.9.2016 klo 18:48
Niklander, Elmer (19.1.1890 - 12.11.1942, kiekonheittäjä, kuulantyöntäjä, olympiavoittaja)
810. Klenkku29.9.2016 klo 19:19
Rafael Erich (10.6.1879 - 19.2.1946, professori, diplomaatti, poliitikko, Suomen 6. pääministeri 1920-1921)
811. Tarja29.9.2016 klo 19:35
Harry Houdini (24.3.1874 -31.10.1926, kahlekuningas, taikuri)
812. Klenkku29.9.2016 klo 19:52
Iiro Kajanto (7.6.1925 - 30.12.1997, antiikintutkija, latinan kielen ja Rooman kirjallisuuden professori 1967-1992)
813. Tarja29.9.2016 klo 20:59
Thor Heyerdahl (6.10.1914 - 18.4.2002, tutkimusmatkailija)
814. Klenkku29.9.2016 klo 22:27
Laura Bassi (31.10.1711 - 20.2.1778, italialainen fyysikko, joka tutki ja opetti etenkin Newtonin mekaniikkaa; ilmeisesti historian ensimmäinen naispuolinen yliopiston professori)
815. Tarja29.9.2016 klo 22:59
Sonck, Lars (10.8.1870 - 14.3.1956, arkkitehti, mm. Kultaranta, Tampereen Tuomiokirkko, Kallion kirkko, Ainola jne.)
816. Arskis30.9.2016 klo 00:07
Shimon Peres (2.8.1923 - 28.9.2016, Nobelin rauhanpalkinto 1994, Israelin presidentti 2007-2014)
817. Tarja30.9.2016 klo 00:20
Shevardnadze, Eduard (25.1.1928 - 7.7.2014, Georgian ent. presidentti)
818. Arskis30.9.2016 klo 10:03
Dean Rusk (9.2.1909 - 20.12.1994, USA:n ulkoministeri 1961-1969)
819. Tarja30.9.2016 klo 10:11
Kordelin, Alfred (6.11.1868 - 7.11.1917, liikemies, rakennutti mm. Kultarannan, nimeään kantava kulttuurirahasto jakaa apurahoja)
820. Klenkku30.9.2016 klo 13:10
Dolby, Ray (18.1.1933 - 12.9.2013, insinööri ja keksijä, kehitti mm. nimeään kantavat kohinanvaimennus- ja äänentoistojärjestelmät, osallistui ensimmäisten videokuvauslaitteistojen kehitystyöhön)
821. Tarja30.9.2016 klo 13:27
Yeats, William (13.6.1865 - 28.1.1939, Nobel-palkittu irlantilainen runoilija)
822. Arskis30.9.2016 klo 14:31
Matti Pekkanen (1.11.1925 - 17.4.2004, valtakunnansovittelija 1975-1979, pekkaspäivät)
823. Klenkku30.9.2016 klo 15:10
Niemeyer, Oscar (15.12.1907 - 5.12.2012, arkkitehti, modernin brasilialaisen arkkitehtuurin kärkinimiä. Suunnitteli mm. YK:n päärakennuksen 40-luvun lopulla ja Brasilian pääkaupungin kaikki julkiset rakennukset 50-60-luvulla. Tilaustöitä riitti pitkän elämän loppuun saakka.)
824. Arskis30.9.2016 klo 15:25
Reini, Jorma (5.6.1942 - 14.5.1998, STTK:n puheenjohtaja 1975-1990, valtakunnansovittelija 1990-1997)
825. Tarja30.9.2016 klo 15:46
Miró, Joan (20.4.1893 - 25.12.1983, taidemaalari)
826. Klenkku30.9.2016 klo 17:21
Nanny Kaunisto (7.5.1911 - 22.12.2006, silmätautien erikoislääkäri. Keräsi puolisonsa Yrjö Kauniston kanssa huomattavan taidekokoelman, joka siirtyi testamenttilahjoituksena Ateneumille 2005.)
827. Tarja30.9.2016 klo 17:28
Telenius, Vera (24.9.1912 - 5.8.1991, laulaja, "Miljoona ruusua")
828. Klenkku30.9.2016 klo 19:37
Auvo Nuotio (21.8.1917 - 7.7.1985, laulaja, kuoronjohtaja ja näyttelijä; lauloi mm. Kipparikvartetissa)
829. Tarja30.9.2016 klo 22:52
Ilkka, Jaakko (noin 1545 - 27.1.1597, nuijamiesten päällikkö nuijasodassa)
830. Klenkku1.10.2016 klo 00:10
Oleg Kagan (22.11.1946 - 15.7.1990, viulutaiteilija, ensimmäisen Sibelius-viulukilpailun voittaja 1965)
831. Tarja1.10.2016 klo 00:41
Arajärvi, Terttu (2.6.1922 - 22.1.2014, lastenpsykiatri, Pentti Arajärven äiti)
832. anni1.10.2016 klo 08:08
Usko Viitanen (23.2.1928 – 6.6.2005, oopperalaulaja)
833. Klenkku1.10.2016 klo 15:34
Englund, Dag (19.10.1906 - 1.9.1979, arkkitehti, mm. 1938 valmistunut Helsinki-Malmin lentoasematerminaali)
834. Tarja1.10.2016 klo 18:38
Giovanni Boccaccio (16.6.1313 - 21.12.1375, kirjailija, mm. Decamerone)
835. Klenkku1.10.2016 klo 19:15
Oscar Pettiford (30.9.1922 - 8.9.1960, jazzsäveltäjä, -sellisti ja -kontrabasisti)
836. Tarja1.10.2016 klo 19:41
Dostojevski, Fjodor (11.11.1821 - 9.2.1881, kirjailija)
837. Klenkku1.10.2016 klo 20:18
Ruotsalainen, Sirkka (11.5.1901 - 31.7.1995, Aku Ankka -lehden ja Valittujen Palojen ensimmäinen päätoimittaja; myös muotisuunnittelijana, kääntäjänä ja sihteerinä toiminut)
838. Tarja1.10.2016 klo 20:38
Konsta Jylhä (14.8.1910 - 13.9.1984, pelimanni)
839. Klenkku1.10.2016 klo 20:56
Äikäs, Lasse (26.1.1932 - 12.6.1988, juristi, kansanedustaja, puolustusministeri 1979-1982)
840. anni1.10.2016 klo 22:05
Sinikka Arteva (4.2.1945 – 16.1.2007, toimittaja)
841. Tarja1.10.2016 klo 22:23
Antonio Vivaldi (4.3.1678 - 28.7.1741, säveltäjä)
842. anni1.10.2016 klo 22:37
Ingmar Englund (7.10.1920 – 5.8.1978, mm. kitaristi, banjonsoittaja, sovittaja ja orkesterinjohtaja)
843. Tarja1.10.2016 klo 22:45
Dunne, Irene (20.12.1898 - 4.9.1990, yhdysvaltalainen näyttelijä)
844. Klenkku1.10.2016 klo 23:35
Neal Hefti (29.10.1922 - 11.10.2008, trumpetisti, säveltäjä, sovittaja; 60-luvun Batman-tunnarin tekijä)
845. Arskis1.10.2016 klo 23:49
Tea Ista (12.12.1932 - 20.2.2014, näyttelijä)
846. Tarja2.10.2016 klo 00:37
Tabe Slioor (21.11.1926 - 25.4.2006, "seurapiirijulkkis")
847. anni2.10.2016 klo 07:44
Ojaharju, Jorma (16.10.1938 – 8.2.2011, kirjailija)
848. Arskis2.10.2016 klo 10:26
Aulis Kallakorpi (1.1.1929 - 15.5.2005, mäkihyppääjä, olympiahopeaa Cortinasta 1956 Antti Hyvärisen voittaessa kisan)
849. Tarja2.10.2016 klo 10:57
Pertti "Spede" Pasanen (10.4.1930 - 7.9.2001, koomikko)
850. anni2.10.2016 klo 16:58
Esko Mustonen (15.8.1926 – 28.9.1999, radiotoimittaja. Muistetaan parhaiten radio-ohjelmasta Sävellahja 22000.)
851. Tarja2.10.2016 klo 17:45
Ewry, Raymond (14.10.1873 - 29.9.1937, vauhdittomien hyppylajien moninkertainen olympiavoittaja)
852. Klenkku2.10.2016 klo 19:47
Doris Lessing (22.10.1919 - 17.11.2013, kirjailija; Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaja v. 2007)
853. Tarja2.10.2016 klo 19:57
Granfelt, Pauli (9.7.1921 - 23.9.2005, muusikko)
854. Klenkku2.10.2016 klo 20:18
Irja Kuusla (26.1.1904 - 4.7.1988, näyttelijä; yli 100 elokuvaroolia viidellä eri vuosikymmenellä, mm. Pekka Puupää -elokuvien Mattsonska. Myös teatterinäyttelijä.)
855. Tarja2.10.2016 klo 20:29
Atatürk, Kemal (19.5.1881 - 10.11.1938, Turkin tasavallan perustaja)
856. Arskis2.10.2016 klo 21:20
Andrei Gromyko (18.7.1909 - 2.7.1989, Neuvostoliiton ulkoministeri 1957-1985)
857. Tarja2.10.2016 klo 21:34
Kleveläinen, Anna (22.9.1515 - 16.7.1557, Englannin kuningas Henrik VIII:n neljäs puoliso)
858. Klenkku2.10.2016 klo 21:35
Owens, Jesse (12.9.1913 - 31.3.1980, yleisurheilija, voitti neljä olympiakultaa Berliinin kisoissa 1936)
859. Arskis2.10.2016 klo 21:41
Savolainen, Veikko (9.1.1929 - 24.9.2016, pilapiirtäjä ja sarjakuvan tekijä, mm. Joonas)
860. Klenkku2.10.2016 klo 21:44
[Tarjan Anna Kleveläinen ehti ensin. Jatkot Jessestä, kun laitan Annan ja Jessen väliin seuraavan:]

Angervo, Tauno (25.5.1908 - 2.1.2001, juristi; pankki- ja vakuutusalan toimija mm. toimitusjohtajana ja hallitusammattilaisena suuryhtiöissä kuten PSP, Pohjola-yhtiöt, KOP)
861. Arskis2.10.2016 klo 21:45
[Owens, Jesse, olikin myöhässä.]
862. Arskis2.10.2016 klo 21:48
[jatkuu siis Savolainen, Veikko >]
863. Klenkku2.10.2016 klo 23:18
Otto-Iivari Meurman (4.6.1890 - 19.8.1994, arkkitehti, Suomen ensimmäinen asemakaavaopin professori)
864. Tarja2.10.2016 klo 23:24
Aage Niels Bohr (19.6.1922 - 8.9.2009, Nobel-palkittu fyysikko, jo mainitun Niels Bohrin poika, siis isä ja poika molemmat saaneet Nobel-palkinnon)
865. Klenkku3.10.2016 klo 00:23
Risto Jarva (15.7.1934 - 16.12.1977, elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja)
866. Tarja3.10.2016 klo 00:30
Voitto Raatikainen (30.3.1930 - 14.4.2012, urheilutoimittaja)
867. anni3.10.2016 klo 11:06
Eino Virtanen (10.12.1925 – 26.11.1999, laulaja, säveltäjä, kapellimestari, sovittaja ja trumpetisti. Teki paljon duolevytyksiä Brita Koivusen kanssa.)
868. Arskis3.10.2016 klo 11:14
Eronen, Ella (29.1.1900 - 9.10.1987, näyttelijä ja lausuntataiteilija)
869. Klenkku3.10.2016 klo 12:04
Art Blakey (11.10.1919 - 16.10.1990, jazzrumpali, orkesterinjohtaja, säveltäjä)
870. Tarja3.10.2016 klo 12:55
Erkki Tanttu (3.10.1907 - 5.5.1985, taidegraafikko, sarjakuvapiirtäjä, mm. Rymy-Eetu)
871. Klenkku3.10.2016 klo 13:51
Usko Santavuori (16.1.1922 - 1.6.2003, juristi, toimittaja. Aikansa sensaatioreportteri. Toimi myös öljyalan vaikuttajana. Syyttäjä Ritva Santavuoren puoliso.)
872. Tarja3.10.2016 klo 18:37
Runeberg, Johan Ludvig (5.2.1804 - 6.5.1877, runoilija)
873. Klenkku3.10.2016 klo 19:28
Gunnel Nyman (19.9.1909 - 7.10.1948, muotoilija. Valmistui huonekalupiirtäjäksi mutta siirtyi lasitaiteilijaksi.)
874. Tarja3.10.2016 klo 19:42
Andrew Jackson (15.3.1767 - 8.6.1845, Yhdysvaltojen 7. presidentti)
875. Klenkku3.10.2016 klo 20:01
Nils Oker-Blom (5.8.1919 - 16.1.1995, lääkäri, professori, arkkiatri; toimi Helsingin yliopiston rehtorina ja kanslerina)
876. Tarja3.10.2016 klo 20:07
Marshall, George (31.12.1880 - 16.10.1959, ent. USA:n ulkoministeri, saanut Nobelin rauhanpalkinnon)
877. Ville3.10.2016 klo 20:12
[juuri nyt Teemalla, keskustelua kuolleista sieluista]
878. Klenkku3.10.2016 klo 21:13
Emmeline Pankhurst (15.7.1858 - 14.6.1928, suffragetti)
879. Tarja3.10.2016 klo 21:27
Toivo Jalmari "T. J." Särkkä (20.11.1890 - 9.2.1975, elokuvatuottaja ja -ohjaaja)
880. Klenkku3.10.2016 klo 22:47
Kim Peek (11.11.1951 - 19.12.2009, esikuva Sademies-elokuvan savant-päähenkilölle)
881. Tarja3.10.2016 klo 23:06
Kuusisto, Mauno (3.11.1917 - 29.8.2010, laulaja)
882. anni4.10.2016 klo 16:46
Nils Osara 29.11.1903 – 22.2.1990, mm. Metsähallituksen pääjohtaja. Tuli tunnetuksi sodanjälkeisistä Pohjois-Suomen avohakkuualueista, jotka ristittiin Osaran aukeiksi.)
883. [anni]4.10.2016 klo 16:48
[Jep, jep, tulipa moka, olikin jo "kuolleissa sieluissa".]
884. anni4.10.2016 klo 17:05
Oskari Jauhiainen (31.10.1913 – 20.1.1990, kuvanveistäjä, professori ja akateemikko. Tunnetuin teos Mikael Agricolan patsas Turun Tuomiokirkon edessä.)
885. Tarja4.10.2016 klo 17:09
Emil Väre (28.9.1885 - 31.1.1974, painin olympiavoittaja)
886. Klenkku4.10.2016 klo 18:17
Esa Aho (25.2.1911 - 19.2.2000, apteekkari, suomalaisen lääketeollisuuden uranuurtaja)
887. Tarja4.10.2016 klo 18:42
Helen Keller (27.6.1880 - 1.6.1968, kuurosokea kirjailija, aktivisti)
888. Klenkku4.10.2016 klo 20:34
Ricky Bruch (2.7.1946 - 30.5.2011, kiekonheiton olympiamitalisti ja ME-mies, myös kuulantyöntäjä, näyttelijä ja runoteoksenkin julkaissut)
889. Tarja4.10.2016 klo 20:54
Charlie Parker (29.8.1920 - 12.3.1955, jazzmuusikko)
890. Klenkku4.10.2016 klo 21:44
Ronnie James Dio (oik. Ronaldo James Giovanni Padavona, 10.7.1942(?) - 16.5.2010, muusikko, laulaja, lauluntekijä, tuottaja. Yhtyeitä mm. Rainbow, Black Sabbath, Dio. Aloitti jo 1950-luvulla ja jatkoi lähes kuolemaansa asti.)
891. Tarja4.10.2016 klo 21:58
Olavi Reimas (14.3.1914 - 9.6.1995, Valentin Vaalan luottonäyttelijä)
892. Arskis4.10.2016 klo 22:07
Aku Korhonen (29.12.1892 - 5.9.1960, näyttelijä)
893. Klenkku4.10.2016 klo 22:21
Nikolai Sittkoff (1828 - 1887, Ahvenanmaan ensimmäinen laivanvarustaja. Sittkoffin omistama parkki oli ensimmäinen ahvenanmaalainen alus, joka purjehti maailman ympäri.)
894. anni4.10.2016 klo 22:21
Elna Hellman (13.7.1896 – 6.5.1981, näyttelijä)
895. anni4.10.2016 klo 22:23
Fanni Luukkonen (13.3.1882 - 27.10.1947, Lotta Svärd -järjestön pitkäaikainen johtaja)
896. Tarja5.10.2016 klo 08:26
Eamon de Valera (14.10.1882 - 29.8.1975, Irlannin presidentti 1959-73)
897. anni5.10.2016 klo 09:01
Asko Sahlman (25.1.1955 – 17.9.2011, näyttelijä)
898. Tarja5.10.2016 klo 09:16
Artie Shaw (23.5.1910 - 30.12.2004, jazzmuusikko)
899. anni5.10.2016 klo 09:33
Walter Matthau (1.10.1920 – 1.7.2000, yhdysvaltalainen näyttelijä)
900. Tarja5.10.2016 klo 09:57
Algot Untola (28.11.1868 - 21.5.1918, kirjailija, mm. salanimi Maiju Lassila)
901. Klenkku5.10.2016 klo 13:58
Arvo Kuikka (11.2.1924 - 22.5.2015, musiikkieverstiluutnantti, Puolustusvoimien ylikapellimestari 1967-1984)
902. Tarja5.10.2016 klo 14:17
Kurt Waldheim (21.12.1918 - 14.6.2007, YK:n pääsihteeri ja Itävallan presidentti)
903. Klenkku5.10.2016 klo 16:35
Massimo Troisi (19.2.1953 - 4.6.1994, elokuvakäsikirjoittaja ja näyttelijä, mm. Il postino - Posteljooni 1994; myös elokuvaohjaaja ja runoilija)
904. anni5.10.2016 klo 16:59
Sakari Jurkka (16.9.1923 - 13.12.2012, näyttelijä)
905. Tarja5.10.2016 klo 17:07
Kaunotukka, Harald (850 - 933, Norjan perustaja ja ensimmäinen kuningas)
906. + - 05.10.2016 klo 17:40
Ketjun alussa mainitaan: "Ketjutetaan kuolleiden julkisuuden henkilöiden nimiä." Kaunotukka kuollut 1083 vuotta sitten!
907. Tarja5.10.2016 klo 18:52
[Löytyy ketjusta Aatamikin!]
908. Tarja5.10.2016 klo 19:07
[Eikä Juudas Iskariotkaan ihan eilispäivänä kuollut...]
909. Klenkku5.10.2016 klo 20:11
David Ogilvy (23.6.1911 - 21.7.1999, mainosmies, "mainonnan isä")
910. Tarja5.10.2016 klo 23:09
Valkama, Reino (4.4.1906 - 9.8.1962, näyttelijä, Ritva Valkaman isä)
911. anni6.10.2016 klo 07:31
Otso Pietinen (19.9.1916 – 25.9.1993, teollisuus- ja mainosvalokuvaaja. Kuvanveistäjä Eila Hiltusen puoliso.)
912. Klenkku6.10.2016 klo 13:20
Nurmi-Johansson, Bruno (3.9.1900 - 12.3.1979, taikuri ja vatsastapuhuja "Mr. Bruno". Esiintyi mm. sotavuosina rintamalla kiertäneissä viihdytysjoukoissa, myöhemmin toimi Sirkus Sariolan juontajana. Sai v. 1974 valtion taiteilijaeläkkeen ensimmäisenä sirkustaiteilijana.)
913. Tarja6.10.2016 klo 16:13
Oerter, Al (19.9.1936 - 1.10.2007, kiekonheiton nelinkertainen olympiavoittaja)
914. Klenkku6.10.2016 klo 20:35
Lumière, Auguste (19.10.1862 - 10.4.1954)
[pakko on mainita myös veljensä Louis (5.10.1864 - 6.6.1948)]
(Lumièren veljekset tekivät lukuisia valo- ja elokuvaukseen liittyviä keksintöjä, joihin kuuluu mm. kinematografi. Olivat varhaisimpia elokuvantekijöitä ja elokuvaohjaajia.)
915. anni6.10.2016 klo 22:13
Elvi Saarnio (28.5.1919 – 21.6.2002, näyttelijä)
916. Tarja7.10.2016 klo 00:12
Ohm, Georg Simon (16.3.1789 - 6.7.1854, fyysikko, jonka mukaan nimetty Ohmin laki ja resistanssin yksikkö ohmi)
917. Klenkku7.10.2016 klo 13:01
Neville Bonner (28.3.1922 - 5.2.1999, poliitikko; ensimmäinen Australian parlamentin jäsen, joka kuului alkuperäiskansoihin)
918. Tarja7.10.2016 klo 13:06
Rex Stout (1.12.1886 - 27.10.1975, rikoskirjailija)
919. Klenkku7.10.2016 klo 20:46
Tull, Jethro (30.3.(?)1674 - 21.2.1741, brittiläinen maanviljelystieteen pioneeri; uudisti menetelmiä ja kehitti välineitä, mm. rivikylvökoneen.)
[Ja kyllä: samanniminen yhtye omi nimensä tältä maanmieheltään.]
920. Tarja7.10.2016 klo 21:21
Risto Karlsson (20.10.1940 - 20.7.2006, toimittaja, kirjailija)
921. Klenkku7.10.2016 klo 23:02
Naomi Sims (30.3.1948 - 1.8.2009, ensimmäinen afroamerikkalainen supermalli)
922. anni8.10.2016 klo 22:27
Mirja Hietamies-Eteläpää (7.1.1931 - 14.3.2013, maastohiihtäjä ja viestihiihdon olympiavoittaja. Valittiin vuoden 1955 suomalaiseksi naisurheilijaksi.)
923. Tarja8.10.2016 klo 22:38
Peter Falk (16.9.1927 - 23.6.2011, näyttelijä, mm. Columbo)
924. Klenkku8.10.2016 klo 23:01
Kaisu Puuska-Joki (17.7.1907 - 9.7.1996, pitkäaikainen radiokuuluttaja, 30-luvulla elokuvanäyttelijänäkin)
925. anni9.10.2016 klo 08:05
Kerttu Saalasti (21.9.1907 – 31.1.1995, kansanedustaja, opetusministeri ja opetusneuvos. Presidentti Kyösti Kallion tytär.)
926. Tarja9.10.2016 klo 11:00
Taut, Bruno (4.5.1880 - 24.12.1938, saksalainen arkkitehti)
927. Klenkku9.10.2016 klo 17:28
Olavi Haaskivi (6.10.1923 - 11.1.2007, suomalaisen jalkapallovalmennuksen kehittäjä, Suomen Palloliiton koulutuspäällikkö)
928. Tarja9.10.2016 klo 17:46
von Wright, Ferdinand (19.3.1822 - 31.7.1906, taidemaalari, mm. Taistelevat metsot)
929. Klenkku9.10.2016 klo 18:40
Daphne du Maurier (13.5.1907 - 19.4.1989, kirjailija; hänen töistään tehtiin myös elokuvia, mm. Alfred Hitchcockin ohjaama Linnut)
930. anni9.10.2016 klo 19:29
Einiö, Paavo (13.4.1925 – 17.7.2006, ekonomi, musiikkielämän vaikuttaja ja monitoimimies)
931. Tarja9.10.2016 klo 19:48
von Wright, Wilhelm (5.4.1810 - 2.7.1887, taidemaalari)
[Nyt on kaikki kolme von Wrightin veljestä mainittu.]
932. Arskis9.10.2016 klo 20:32
Maija Rankama (23.3.1920 - 9.8.2010, radiokuuluttaja)
933. Tarja9.10.2016 klo 20:42
Mollberg, Rauni (15.4.1929 - 11.10.2007, elokuvaohjaaja)
934. anni10.10.2016 klo 10:56
Idänpään-Heikkilä, Juhana (1.7.1937 – 10.10.2015, lääketieteen professori. Toimi mm. lääkintöhallituksen farmakologian ylilääkärinä sekä Maailman terveysjärjestön WHO:n lääkehallinnon ja lääkeohjelmien johtajana)
935. Klenkku10.10.2016 klo 14:47
Antti Hakola (4.9.1704 - 2.4.1778, kirkonrakentaja)
936. Tarja10.10.2016 klo 15:13
Laakso, Oso (26.10.1925 - 9.10.2015, ammattiyhdistysjohtaja)
937. Klenkku10.10.2016 klo 20:50
Oliver Pollock (1737 - 17.12.1823, kauppias ja talousmies, keksi Yhdysvaltain dollarin symbolin)
938. Arskis10.10.2016 klo 22:06
Carl Johan Bernadotte (31.10.1916 - 5.5.2012, ruots. kreivi, kuningas Kaarle XVI Kustaan setä)
939. anni10.10.2016 klo 22:58
Toini Havu (24.6.1908 – 15.11.1998, kulttuuritoimittaja ja kirjallisuuskriitikko)
940. Tarja11.10.2016 klo 08:52
Välkki, Anita (25.10.1926 - 27.4.2011, laulaja)
941. anni11.10.2016 klo 09:04
Tuula Rosenqvist (13.4.1933 – 7.2.2011, tv-kuuluttaja. 15-vuotiaana näytteli nimiroolin Edvin Laineen elokuvassa Prinsessa Ruusunen vuodelta 1949.)
942. Tarja11.10.2016 klo 09:18
Samaranch, Juan Antonio (17.7.1920 - 21.4.2010, KOK:n puheenjohtaja)
943. anni11.10.2016 klo 17:02
Iris Uurto (28.1.1905 – 1.4.1994, kirjailija ja runoilija. Tuttu myös ristikoista)
944. Tarja11.10.2016 klo 18:05
Teuvo Tulio (23.8.1912 - 8.6.2000, elokuvaohjaaja)
945. anni11.10.2016 klo 18:53
Otto Kotilainen (5.2.1868 – 9.8.1936, säveltäjä. Tunnetuimmat joululaulut Varpunen jouluaamuna ja Kun joulu on.)
946. Tarja11.10.2016 klo 19:17
Norman Rockwell (3.2.1894 - 8.11.1978, taidemaalari, kuvittaja)
947. anni12.10.2016 klo 17:47
Lydia Metsämaa (1893 – 1981, oli "Setelityttönä" tunnettu Suomen ensimmäinen ammattimainen taiteilijoiden alastonmalli. Mm. vuoden 1922 seteleissä ja useissa 1910-, 1920- ja 1930-luvuilla tehdyissä maalauksissa, freskoissa ja veistoksissa.)
948. Tarja12.10.2016 klo 17:55
Murtosaari, Jukka (2.1.1963 - elokuu 2016, sarjakuvapiirtäjä, kuvittaja)
949. anni12.10.2016 klo 18:08
Kaarlo Halttunen (18.8.1909 – 8.3.1986, näyttelijä. Esiintyi kaikkiaan 63 elokuvassa vuosien 1933–1973 aikana.)
950. Tarja12.10.2016 klo 20:35
Eucken, Rudolf (5.1.1846 - 15.9.1926, filosofi, saanut Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1908)
951. Arskis12.10.2016 klo 22:21
Frederik, IX (11.3.1899 - 14.1.1972, Tanskan kuningas 1947-1972)
952. Tarja13.10.2016 klo 08:43
Kullervo Kalske (28.2.1912 - 26.1.1977, näyttelijä)
953. anni13.10.2016 klo 08:58
Katri ”Kaisu” Leppänen (13.10.1904 – 4.3.1993, näyttelijä)
954. Tarja13.10.2016 klo 09:06
Nikolai Przevalski (12.4.1839 - 1.11.1888, tutkimusmatkailija)
955. anni13.10.2016 klo 19:44
Kyllikki Salmenhaara (14.7.1915 – 13.7.1981, keramiikkataiteilija)
956. Tarja13.10.2016 klo 19:53
Reeve, Christopher (25.9.1952 - 10.10.2004, näyttelijä, "Teräsmies")
957. anni13.10.2016 klo 20:06
Rakel Laakso (2.4.1904 – 9.3.1985, näyttelijä. Sai kaksi Jussi-palkintoa, 1950 elokuvan Maija löytää sävelen naissivuosasta ja 1955 elokuvan Opri naispääosasta.)
958. anni13.10.2016 klo 20:06
Rakel Laakso (2.4.1904 – 9.3.1985, näyttelijä. Sai kaksi Jussi-palkintoa, 1950 elokuvan Maija löytää sävelen naissivuosasta ja 1955 elokuvan Opri naispääosasta.)
959. [anni]13.10.2016 klo 20:08
[Kyllä yksi Rakel Laakso olisi riittänyt. Olipa sormi herkällä!]
960. Tarja13.10.2016 klo 20:27
Steve McQueen (24.3.1930 - 7.11.1980, näyttelijä)
961. anni14.10.2016 klo 08:10
Eva Gabor (11.2.1919 – 4.7.1995, unkarilaissyntyinen yhdysvaltalainen televisio- ja elokuvanäyttelijätär)
962. Tarja14.10.2016 klo 09:07
Rahmaninov, Sergei (1.4.1873 - 28.3.1943, venäläinen säveltäjä)
963. anni14.10.2016 klo 20:47
Eero Väre (22.2.1913 – 11.6.1972, muusikko ja laulaja. Mm. vuodesta 1953 Kipparikvartetin 2. tenori)
964. Tarja14.10.2016 klo 21:57
Rintala, Paavo (20.9.1930 - 8.8.1999, kirjailija)
965. anni15.10.2016 klo 02:12
Vanamo, Jorma (30.10.1913 – 13.12.2006, suurlähettiläs)
966. Arskis15.10.2016 klo 10:31
Matti Hagman (21.9.1955 - 11.10.2016, jääkiekkoilija)
967. Tarja15.10.2016 klo 11:34
Adulyadej, Bhumibol (5.12.1927 - 13.10.2016, Thaimaan kuningas 1946-2016)
968. anni15.10.2016 klo 14:01
Lauri Pohjanpää (16.7.1889 – 2.7.1962, runoilija, uskonnon lehtori ja teologian tohtori)
969. Tarja15.10.2016 klo 15:06
Pentti Haanpää (14.10.1905 - 30.9.1955, kirjailija)
970. Klenkku15.10.2016 klo 15:17
Purhonen, Pertti ("Purtsi", 14.6.1942 - 5.2.2011, nyrkkeilijä, olympiapronssimitalisti 1964; Teija Sopasen puoliso 1970-1974)
971. Tarja15.10.2016 klo 20:14
Tikkanen, Henrik (9.9.1924 - 19.5.1984, kirjailija, taiteilija)
972. Klenkku15.10.2016 klo 21:31
Kirsti Lagerspetz (18.7.1932 - 1.1.2001, psykologian professori, kansainvälisesti arvostettu aggressiotutkija. Kirjoitti ja suomensi myös muutamia lasten- ja nuortenkirjoja.)
973. Arskis15.10.2016 klo 22:02
Zachris Castrén (12.12.1268 - 31.1.1938, kansansivistysmies, työväenopiston johtaja ja liberaali poliitikko)
974. Tarja15.10.2016 klo 22:40
Eino Jurkka (9.2.1894 - 12.2.1953, näyttelijä)
975. Arskis15.10.2016 klo 23:12
Kustaa, V (16.6.1858 - 29.10.1950, Ruotsin kuningas 1907-1950)
976. Tarja15.10.2016 klo 23:45
Aarne "Outsider" Haapakoski (18.3.1904 - 24.1.1961, kirjailija)
977. anni16.10.2016 klo 09:12
Kullervo Linna (24.11.1911 – 19.10.1987, muusikko, kapellimestari ja säveltäjä)
978. Tarja16.10.2016 klo 11:36
Alpo Sailo (14.11.1877 - 6.10.1955, kuvanveistäjä, taidemaalari)
979. Klenkku16.10.2016 klo 19:15
Osmo Kalpala (ent. Sarlin, 9.7.1925 - 12.9.2016, Jyväskylän suurajojen kolminkertainen voittaja 50-luvulla, suomalaisen urheiluautoilun monitoimimies; Kalpalinnan laskettelukeskuksen kehittäjä)
980. anni16.10.2016 klo 19:36
Aarno Walli (26.10.1920 – 16.8.2007,kapellimestari ja pianisti)
981. Tarja16.10.2016 klo 23:07
Iris Murdoch (15.7.1919 - 8.2.1999, kirjailija)
982. anni17.10.2016 klo 09:01
Charles Goodyear (29.12.1800 – 1.7.1860) ensimmäinen amerikkalainen, joka vulkanoi kumia. Löysi tämän prosessin vuonna 1839 ja patentoi sen 15. kesäkuuta 1844.)
983. Tarja17.10.2016 klo 09:12
Rinne, Jalmari (13.11.1893 - 24.10.1985, näyttelijä, teatterineuvos)
984. anni17.10.2016 klo 09:29
Ritva Arvelo (11.3.1921 – 26.10.2013, näyttelijä, elokuva- ja teatteriohjaaja, käsikirjoittaja ja nykytanssin uranuurtajia)
985. Tarja17.10.2016 klo 09:52
Octavio Paz (31.3.1914 - 19.4.1998, meksikolainen Nobel-palkittu kirjailija)
986. Klenkku17.10.2016 klo 14:16
Zelda Wynn Valdes (28.6.1905 - 26.9.2001, afroamerikkalainen muotisuunnittelija, myöhemmällä iällä puvustaja)
987. Tarja17.10.2016 klo 14:47
Seere Salminen (6.5.1894 - 13.4.1977, kirjailija, pakinoitsija, mahdollisesti Suomen ensimmäisen sanaristikon laatija)
988. anni17.10.2016 klo 16:25
Elina Ylivakeri (1943 – 1988, malli ja varatuomari. Hänen puolisonsa oli kirjailija Panu Rajala.)
989. Klenkku17.10.2016 klo 19:33
Iris Tanner (20.11.1906 - 22.2.1971, brittiuimari, kaksinkertainen 4 x 100m vapaauintiviestin olympiahopeamitalisti)
990. Tarja17.10.2016 klo 21:54
Ryynänen, Eva (15.6.1915 - 18.10.2001, kuvanveistäjä)
991. anni17.10.2016 klo 22:09
Veini Kontinen (12.2.1928 – 21.2.2010, maastohiihtäjä, joka edusti Suomea arvokisoissa 1950-luvulla)
992. Tarja17.10.2016 klo 22:20
Eva Wrede (27.9.1898 - 16.1.1982, hevoskasvattaja)
993. Klenkku17.10.2016 klo 23:24
Dan Blocker (10.12.1928 - 13.5.1972, näyttelijä, mm. Bonanzan
Eric "Hoss" Cartwright)
994. Tarja18.10.2016 klo 08:12
Räsänen, Aino (23.10.1910 - 14.9.1995, kirjailija)
995. Klenkku18.10.2016 klo 17:18
Oliver Selfridge (10.5.1926 - 3.12.2008, tekoälyn pioneeri mm. neuroverkkojen, hahmontunnistuksen ja koneoppimisen osa-alueilla)
996. Tarja18.10.2016 klo 18:41
George Gallup (18.11.1901 - 26.7.1984, tilastotieteilijä, kehitti otantatutkimusmenetelmän)
997. anni18.10.2016 klo 23:11
Pauli Virta (21. 11.1945 – 21.12.2011, muusikko, ääninäyttelijä ja äänitysstudio Oy PVP Voice Ab:n toimitusjohtaja. Laulaja Olavi Virran poika.)
998. Tarja18.10.2016 klo 23:24
Andrei Tarkovski (4.4.1932 - 29.12.1986, elokuvaohjaaja)
999. Klenkku19.10.2016 klo 18:07
Kirsten Flagstad (12.7.1895 - 7.12.1962, norjalainen oopperalaulaja, jota on sanottu erääksi 1900-luvun vaikuttavimmista sopraanoista; tunnettu etenkin Wagner-rooleistaan. Kuva 100 NOK setelissä.)
1000. Tarja19.10.2016 klo 18:25
Debussy, Claude (22.8.1862 - 25.3.1918, ranskalainen säveltäjä)
1001. anni19.10.2016 klo 22:13
Daniel Nyblin (30.6.1856 – 19.7.1923, norjalaissyntyinen valokuvaaja ja yksi Suomen valokuvaushistorian suurista vaikuttajista)
1002. Klenkku19.10.2016 klo 22:47
Norman Joseph Woodland (6.9.1921 - 9.12.2012, insinööri, viivakoodin kehittäjä)
1003. Tarja19.10.2016 klo 23:23
Daniel Boone (2.11.1734 - 26.9.1820, eränkävijä, Yhdysvaltain asutuksen uranuurtaja)
1004. anni20.10.2016 klo 08:28
Ernest Hemingway (21.7.1899 – 2.7.1961, kirjailija)
1005. Tarja20.10.2016 klo 09:22
Anja Räsänen (15.1.1932 - 24.3.2016, näyttelijä)
1006. Klenkku20.10.2016 klo 16:58
Emmy Lou Packard (15.4.1914 - 22.2.1998, taidemaalari ja -graafikko, muraalien tekijä; toimi mm. Diego Riveran ja Frida Kahlon assistenttina)
1007. Tarja20.10.2016 klo 21:44
Richard Wagner (22.5.1813 - 13.2.1883, säveltäjä)
1008. anni20.10.2016 klo 21:53
Reima Kampman (5.11.1943 – 22.12.1992, psykiatri, joka tuli tunnetuksi etenkin hypnoosia ja sivupersoonia koskevista tutkimuksistaan.)
1009. Klenkku21.10.2016 klo 12:21
Noel Redding (25.12.1945 - 11.5.2003, rockmuusikko, mm. The Jimi Hendrix Experiencen basisti 1966-1969)
1010. Tarja21.10.2016 klo 15:21
Georges Simenon (13.2.1903 - 4.9.1989, kirjailija, mm. komisario Maigret-tarinat)
1011. anni21.10.2016 klo 19:14
Nadja Pyykkö (10.12.1946 – 8.3.2007, mm. elokuvaohjaaja, näyttelijä ja maskeeraaja)
1012. Tarja21.10.2016 klo 19:50
Kaarina Helakisa (22.6.1946 - 21.4.1998, lastenkirjailija)
1013. Klenkku21.10.2016 klo 20:40
Aimo Jäderholm (28.8.1916 - 10.5.2012, elokuvaneuvos; Sektor-Filmin perustaja ja toimitusjohtaja, lyhytelokuvien ohjaaja ja kuvaaja; aiemmin toimi Suomi-Filmissä monissa tehtävissä, myös stuntratsastajana)
1014. Tarja21.10.2016 klo 20:58
Muammar Gaddafi (7.6.1942 - 20.10.2011, Libyan johtaja 1969-2011)
1015. anni21.10.2016 klo 22:29
Felix Mendelssohn Bartholdy (3.2.1809 – 4.11.1847, saksalainen säveltäjä. Tunneituimpiin sävellyksiin kuuluu näytelmämusiikkiin Kesäyön unelma sisältyvä häämarssi.)
1016. Klenkku21.10.2016 klo 22:53
Dennis Hopper (17.5.1936 - 29.5.2010, näyttelijä ja elokuvaohjaaja, myös tuottelias valokuvaaja, taidemaalari ja kuvanveistäjä)
1017. Tarja22.10.2016 klo 12:42
Rakel Linnanheimo (16.5.1908 - 11.5.2004, näyttelijä, Regina Linnanheimon sisar, Rauli Tuomen puoliso)
1018. anni22.10.2016 klo 15:48
Mauri Favén (26.8.1920 – 23.2.2006, taidemaalari)
1019. Klenkku22.10.2016 klo 19:33
Nils Idman (23.9.1858 - 6.3.1944, pankinjohtaja. Jäi vuonna 1912 kiinni eräästä Suomen taloushistorian suurimmasta kavalluksesta. Suomen Yhdyspankilta kavallettu summa vastasi lähes kymmenesosaa Suomen suuriruhtinaskunnan budjetista.)
1020. Tarja22.10.2016 klo 20:29
Aho, Juhani (11.9.1861 - 8.8.1921, kirjailija)
1021. Klenkku22.10.2016 klo 20:45
Ian Murdock (28.4.1973 - 28.12.2015, tietotekniikka-asiantuntija, avoimen lähdekoodin uranuurtaja)
1022. anni22.10.2016 klo 22:07
Kreeta Haapasalo (13.11.1813 – 29.11.1893, kanteleensoittaja ja kansanlaulaja)
1023. Tarja23.10.2016 klo 18:49
Leonard Bernstein (25.8.1918 - 14.10.1990, kapellimestari, säveltäjä, mm. West Side Story)
1024. Klenkku23.10.2016 klo 21:05
Nick Massi (oik. Nicholas Macioci, 19.9.1927 - 24.12.2000, muusikko,
The Four Seasons -lauluyhtyeen basso ja basisti)
1025. anni23.10.2016 klo 21:25
Sulho Ranta (15.8.1901 – 5.5.1960 säveltäjä, kapellimestari ja musiikkikirjailija)
1026. Tarja23.10.2016 klo 22:00
Truffaut, Francois (6.2.1932 - 21.10.1984, ranskalainen elokuvaohjaaja)
1027. anni23.10.2016 klo 22:07
Ilona Koivisto (7. 8.1925 – 31.8.2016 oopperalaulaja)
1028. Klenkku23.10.2016 klo 23:54
Ole Kirk Christiansen (7.4.1891 - 11.3.1958, tanskalainen puuseppä, Lego-yhtiön perustaja)
1029. anni24.10.2016 klo 18:53
Eira, Maaria (23.10.1924 – 19.6.1999, oopperalaulaja. Pilapiirtäjä Kari Suomalaisen sisko.)
1030. Klenkku24.10.2016 klo 19:30
Arthur Penn (27.9.1922 - 28.9.2010, elokuvaohjaaja; mm. Armottomat (1965), Bonnie ja Clyde (1967), Pieni suuri mies (1970))
1031. anni25.10.2016 klo 09:04
Noponen, Paavo (25.3.1930 – 24.10.2016, urheiluselostaja)
1032. Klenkku25.10.2016 klo 20:27
Olle Hellbom (8.10.1925 - 5.6.1982, elokuvaohjaaja, tuli tunnetuksi Astrid Lindgrenin kirjoihin perustuvista elokuvistaan)
1033. Arskis25.10.2016 klo 21:47
Martti "Huuhaa" Innanen (20.3.1931 - 3.12.2014, iskelmälaulaja)
1034. anni25.10.2016 klo 22:23
Eino Pietola (26.2.1920 – 17.12.2008, sotakirjailija)
1035. Klenkku25.10.2016 klo 22:39
Lena Horne (30.6.1917 - 9.5.2010, jazzlaulaja, näyttelijä, tanssija)
1036. anni26.10.2016 klo 09:37
Nielsen, Asta (11.9.1881 – 24.5.1972, tanskalainen näyttelijätär. Näytteli etenkin saksalaisissa mykkäelokuvissa 1910- ja 1920-luvuilla.)
1037. Klenkku26.10.2016 klo 22:42
Aappo I. Piippo (6.6.1950 - 6.2.2011, toimittaja, sanoittaja. Teki sanoituksia myös salanimellä Kristiina Sydänmaa.)
1038. anni27.10.2016 klo 09:15
Pirkko Arola (28.6.1908 – 22.5.2003, kutomoalan yrittäjä, joka perusti Arolan kutomon, sittemmin Arola Oy:n)
1039. Tarja27.10.2016 klo 23:58
Adam Smith (16.6.1723 - 17.7.1790, skotlantilainen taloustieteilijä, "nykyaikaisen taloustieteen isä")
1040. anni28.10.2016 klo 08:32
Hilja Haahti (11.9.1874 – 6.1.1966, kirjailija ja suomentaja. Suomentanut laulun Maa on niin kaunis.)
1041. Klenkku28.10.2016 klo 15:06
Immanuel Kant (22.4.1724 - 12.2.1804, filosofi)
1042. anni28.10.2016 klo 18:16
Tiitu, Kustaa (10.6.1896 – 7.7.1990, maanviljelijä, kansanedustaja ja ministeri. Kuului 1930-luvulla Lapuan liikkeen johtajan, Vihtori Kosolan lähimpiin luottomiehiin.)
1043. Klenkku28.10.2016 klo 19:54
Agaton Fabergé (1876-1951, kultaseppä, filatelisti)
1044. anni28.10.2016 klo 20:33
Gutenberg, Johannes (1398 – 3.2.1468, saksalainen metallityömies ja keksijä)
1045. Klenkku28.10.2016 klo 20:51
Sara Hildén (16.8.1905 - 7.10.1993, liikenainen ja taidemesenaatti)
1046. Tarja29.10.2016 klo 00:50
Ernest Thompson Seton (14.8.1860 - 23.10.1946, kirjailija, partioliikkeen isä)
1047. anni29.10.2016 klo 13:08
Olli Ohtomies (30.10.1914 - 8.7.2002, päätoimittaja, mm. Seura-lehdessä)
1048. Klenkku29.10.2016 klo 13:31
Samuel Roos (1.1.1792 - 14.11.1878, lääkäri, kirjailija ja suomen kielen kehittäjä. Keksi mm. uudissanat sähkö, havainto, maapallo, olomuoto, hiilihappo, höyrykone, lämpömittari.)
1049. Tarja29.10.2016 klo 15:14
Simo Häyhä (17.12.1905 - 1.4.2002, tarkka-ampuja)
1050. Klenkku29.10.2016 klo 18:32
Harri Sirola (28.5.1958 - 16.8.2001, kirjailija)
1051. Tarja30.10.2016 klo 19:23
Alan Bates (17.2.1934 - 27.12.2003, englantilainen näyttelijä)
1052. Arskis30.10.2016 klo 22:57
Siimes, Pentti (10.9.1929 - 27.10.2016, näyttelijä)
1053. anni31.10.2016 klo 08:39
Ture Junttu (28.4.1911 – 24.9.1981, näyttelijä ja ohjaaja. Arvostettu runonlausuja. 1950–1970-luvuilla lausui uudenvuodenaattoiltoina radiossa (YLE) osia Eino Leinon runosta Hymyilevä Apollo.)
1054. Arskis31.10.2016 klo 10:09
Urho Kähönen (6.7.1910 - 3.8.1984, kansanedustaja 1951-1956, maatalousministeri 1958, Karjalan liiton puheenjohtaja)
1055. Tarja31.10.2016 klo 16:13
Esko Linnavalli (4.9.1941 - 21.12.1991, muusikko, orkesterinjohtaja)
1056. Klenkku31.10.2016 klo 16:59
Irving Baxter (25.3.1876 - 13.6.1957, korkeus- ja seiväshyppääjä. Ainoa urheilija, joka on voittanut olympiakultaa sekä seiväs- että korkeushypyssä. Vuoden 1900 kisoissa voitti näiden lisäksi hopeaa kaikissa kolmessa vauhdittomassa hyppylajissa.)
1057. Arskis31.10.2016 klo 20:26
Rissanen, Juho (9.3.1873 - 11.12.1950, taidemaalari)
1058. Tarja31.10.2016 klo 20:56
Haley, Alex (11.8.1921 - 10.2.1992, kirjailija, mm. Juuret)
1059. Klenkku31.10.2016 klo 21:47
Xuande (16.3.1399 - 31.1.1435, Kiinan Ming-dynastian viides keisari, hallitsi 1425-1435. Tunnettiin myös monitaitoisena taidemaalarina.)
1060. Tarja31.10.2016 klo 22:03
d´Arc, Jeanne (6.1.1412 - 30.5.1431, Ranskan kansallissankari)
1061. Klenkku31.10.2016 klo 23:31
Esko Tommola (3.8.1930 - 7.4.2008, toimittaja, mm. Kymmenen Uutisten uutisakkuri 1981-1995)
1062. Tarja1.11.2016 klo 09:18
Lauri Pekuri (6.11.1916 - 3.8.1999, hävittäjälentäjä, ylitti ensimmäisenä suomalaislentäjänä Suomessa äänennopeuden)
1063. Arskis1.11.2016 klo 11:03
Risto Leskinen (21.2.1915 - 18.9.1996, eduskunnan oikeusasiamies 1962-1970, oikeuskansleri 1970-1982)
1064. Tarja2.11.2016 klo 09:30
Eisaku Sato (27.3.1901 - 3.6.1975, Nobelin rauhanpalkinnon saanut japanilainen poliitikko)
1065. Arskis2.11.2016 klo 11:34
Tho, Lê Ðức (14.10.1911 - 13.10.1990, Pohjois-Vietnamin rauhanneuvottelija, Nobelin rauhanpalkinto 1973)
1066. Tarja2.11.2016 klo 12:40
Chydenius, Anders (26.2.1729 - 1.2.1803, valistusajattelija, pappi, taloustieteilijä)
1067. Tarja2.11.2016 klo 12:41
[1000 markan setelissä oli Anders Chydeniuksen kuva.]
1068. Klenkku2.11.2016 klo 18:09
Simone de Beauvoir (9.1.1908 - 14.4.1986, kirjailija, filosofi ja feministi)
1069. Arskis2.11.2016 klo 23:48
Rydman, Eero (19.8.1889 - 15.6.1963, ylipormestari 1944-1956, Kansanpuolueen presidenttiehdokas 1956)
1070. Tarja2.11.2016 klo 23:51
Ravel, Maurice (7.3.1875 - 28.12.1937, ranskalainen säveltäjä ja pianisti)
1071. Arskis3.11.2016 klo 00:11
Curt "Curre" Lincoln (8.10.1918 - 28.8.2005, rata-autoilija)
1072. Klenkku3.11.2016 klo 12:45
Larsson, Carl (28.5.1853 - 22.1.1919, kuvataiteilija)
1073. anni3.11.2016 klo 16:20
Lauri ”Lassi” Parkkinen (8.5.1917 – 3.10.1994, pikaluistelija, maailmanmestari ja olympiamitalisti)
1074. Tarja3.11.2016 klo 17:39
Norman Borlaug (25.3.1914 - 12.9.2009, Nobelin rauhanpalkinnon saanut maataloustieteilijä, "vihreän vallankumouksen" alullepanija)
1075. Klenkku3.11.2016 klo 19:13
Gunvor Olin-Grönqvist (21.1.1928 - 28.8.2005, keramiikkataiteilija)
1076. Arskis3.11.2016 klo 21:38
Theodor Heuss (31.1.1884 - 12.12.1963, Saksan liittotasavallan ensimmäinen liittopresidentti 1949-1959)
1077. Tarja3.11.2016 klo 21:47
Sadat, Anwar (25.12.1918 - 6.10.1981, Nobelin rauhanpalkinnon saanut, Egyptin presidentti v. 1970-81)
1078. Klenkku3.11.2016 klo 22:56
Richard Strauss (11.6.1864 - 8.9.1949, säveltäjä ja kapellimestari)
1079. anni3.11.2016 klo 23:04
Sauli Lehtonen (10.4.1975 – 9.9.1995, iskelmä- ja tangolaulaja, joka kruunattiin kymmenenneksi tangokuninkaaksi Seinäjoen tangomarkkinoilla 1994. Kuoli hirvikolarissa.)
1080. Tarja3.11.2016 klo 23:06
Saharov, Andrei (21.5.1921 - 14.12.1989, neuvostoliittolainen ydinfyysikko, sai Nobelin rauhanpalkinnon 1975)
1081. Tarja3.11.2016 klo 23:09
[jatkuu Lehtosesta, laitan Saharovin myöhemmin uudelleen]
1082. Arskis4.11.2016 klo 11:46
Ernesto Teodoro Moneta (20.9.1833 - 20.9.1918, ital. sanomalehtimies, jaettu Nobelin rauhanpalkinto 1907)
1083. Tarja4.11.2016 klo 12:03
Andrei Saharov (21.5.1921 - 14.12.1989, tiedot yllä)
1084. Klenkku4.11.2016 klo 19:47
Victor Barsokevitsch (22.11.1863 - 6.3.1933, valokuvaaja)
1085. Arskis4.11.2016 klo 20:46
Henri Dunant (8.5.1828 - 30.10.1910, Punaisen Ristin perustaja ja ensimmäisen Nobelin rauhanpalkinnon (jaetun) saaja 1901)
1086. anni4.11.2016 klo 22:54
Tuomi Elmgren-Heinonen (5.2.1903 – 17.6.2000, laulaja, journalisti, kirjailija ja antroposofi)
1087. Klenkku4.11.2016 klo 23:54
Edith Södergran (4.4.1892 - 24.6.1923, runoilija)
1088. anni5.11.2016 klo 16:32
Annikki Kariniemi (24.7.1913 – 22.10.1984, kirjailija. Tuli tunnetuksi Lappi-aiheisista kirjoistaan.)
1089. Tarja5.11.2016 klo 17:03
Menachem Begin (16.8.1913 - 9.3.1992, Israelin pääministeri 1977-83, sai Nobelin rauhanpalkinnon yhdessä Anwar Sadatin kanssa 1978)
1090. Arskis5.11.2016 klo 18:09
Norman Angell (26.12.1872 - 7.10.1967, engl. kirjoittaja, teoksesta "Europe's Optical Illusion" Nobelin rauhanpalkinto 1933)
1091. Klenkku5.11.2016 klo 18:24
Lea Piltti (2.1. tai 1.2.1904 - 5.2.1982, oopperalaulaja ja laulupedagogi. Aikansa maineikkaimpia koloratuurisopraanoja.)
1092. anni5.11.2016 klo 18:25
Leo Meller (26.9.1915 – 25.6.1990, Yleisradion toimittaja sekä Mainos-TV:n ohjelmajohtaja)
1093. [anni]5.11.2016 klo 18:28
[Myöhästyin! En kuitenkaan omi itselleni Melleriä. Vapaasti käytettävissä.]
1094. Arskis5.11.2016 klo 18:39
Ismael Kiram, II (9.11.1939 - 19.9.2015, filippiinil. Sulun sulttaani)
1095. anni5.11.2016 klo 22:13
[Näinkö tässä kävikin!]

Meller, Leo (26.9.1915 – 25.6.1990, Yleisradion toimittaja sekä Mainos-TV:n ohjelmajohtaja)
1096. Arskis5.11.2016 klo 22:43
Ovaska, Terho (15.5.1940 - 19.10.2015, pilapiirtäjä)
1097. anni6.11.2016 klo 08:21
Henrik Otto Donner (16.11.1939 — 26.6.2013, muusikko, säveltäjä, sovittaja ja toimi muun muassa Teoston puheenjohtajana)
1098. Arskis6.11.2016 klo 11:26
Eila "Tyti" Holmén (4.10.1931 - 18.7.2016, tanssinopettaja)
1099. anni6.11.2016 klo 13:54
Niilo Hallman (15.7.1916 - 13.1.2011, lääkäri. Valittiin Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi vuonna 2002.)
1100. Arskis6.11.2016 klo 20:03
Anna-Leena Siikala (1.1.1943 - 27.2.2016, folkloristi, akateemikko)
1101. Klenkku6.11.2016 klo 20:45
Annikki Sankari (10.12.1913 - 5.8.2012, kirjailija; kirjoitti myös nimellä Tuovi Aarnio)
1102. Tarja6.11.2016 klo 23:31
Rudolf Steiner (27.2.1861 - 30.3.1925, filosofi, antroposofian ja steinerpedagogiikan kehittäjä)
1103. Klenkku6.11.2016 klo 23:42
Reeva Steenkamp (19.8.1983 - 14.2.2013, valokuvamalli)
1104. Tarja6.11.2016 klo 23:50
Pär Lagerkvist (23.5.1891 - 11.7.1974, Nobel-palkittu kirjailija)
1105. anni7.11.2016 klo 08:51
Sakari Puurunen (25.7.1921 – 5.8.2000, teatteri- ja oopperaohjaaja. Puoliso näyttelijä, taiteen akateemikko Eeva-Kaarina Volanen.)
1106. Tarja7.11.2016 klo 09:11
Niccolò Machiavelli (3.5.1469 - 21.6.1527, filosofi)
1107. anni7.11.2016 klo 15:22
Lappi-Seppälä, Jussi (26.2.1911 – 24.1.1977, diplomiarkkitehti, rakennushallituksen pääjohtaja ja kokoomuksen kansanedustaja)
1108. Tarja7.11.2016 klo 15:39
Samuli "Sam" Sihvo (30.10.1892 - 12.4.1927, säveltäjä, sanoittaja, jääkärivänrikki)
1109. Klenkku7.11.2016 klo 18:09
Onni Vilkas (1910 - 1999, suomalaisen linja-autoliikenteen uranuurtaja, liikenneneuvos, kilpa-autoilija)
1110. anni7.11.2016 klo 18:21
Salo, Jaakko (22.2.1930 – 13.6.2002, äänilevytuottaja, säveltäjä, kapellimestari ja sovittaja)
1111. Arskis7.11.2016 klo 18:43
Kennedy, George (18.2.1925 - 28.2.2016, yhdysv. näyttelijä)
1112. anni7.11.2016 klo 18:47
Grant, Cary (18.1.1904 - 29.11.1986, oli englantilaissyntyinen, yhdysvaltalainen näyttelijä)
1113. [anni]7.11.2016 klo 18:48
[Tarkistin, mutta huonosti. Sorry, Cary oli jo!]
1114. Klenkku7.11.2016 klo 21:48
Elzie Segar (8.12.1894 - 13.10.1938, sarjakuvapiirtäjä; mm. Kippari-Kallen (Popeye) luoja)
1115. anni8.11.2016 klo 09:10
Asser Fagerström (27.7.1912 – 6.10.1990, muusikko, kustantaja ja toimittaja)
1116. Tarja8.11.2016 klo 15:32
Marja Korhonen (16.2.1924 - 18.6.2014, näyttelijä)
1117. anni8.11.2016 klo 18:46
Einari Vidgrén (7.2.1943 – 26.10.2010, teollisuusneuvos ja vieremäläisen metsäkoneyritys Ponssen perustaja)
1118. Tarja8.11.2016 klo 21:57
Erik "Eeki" Mantere (25.1.1949 - 30.4.2007, muusikko, "Viktor Kalborrek")
1119. anni8.11.2016 klo 22:19
Robert Kajanus (2.12.1856 – 6.7.1933, suomenruotsalainen säveltäjä, kapellimestari ja musiikkiorganisaattori)
1120. Klenkku8.11.2016 klo 23:09
Susiluoto, Ilmari (15.10.1947 - 30.3.2016, tutkija, kirjailija, Venäjä-asiantuntija, valtiotieteen tohtori)
1121. Tarja9.11.2016 klo 09:00
Ivar Wilskman (26.2.1854 - 10.4.1932, urheiluvaikuttaja, mm. SVUL:n ensimmäinen puheenjohtaja)
1122. Arskis9.11.2016 klo 19:26
Arhippa Perttunen (1762 – 7.12.1841, vienankarjalainen runonlaulaja)
1123. anni9.11.2016 klo 19:50
Eirto, Erkki (6.4.1907 – 31.7.1954, oopperalaulaja. Levytti myös iskelmiä, joista parhaiten muistetaan kappaleet "Vartiossa" ja "Ilta kannaksella". Tunnettu oli myös poikansa Juha Eirto.)
1124. Tarja10.11.2016 klo 22:20
Knut Hamsun (4.8.1859 - 19.2.1952, norjalainen Nobel-palkittu kirjailija)
1125. anni10.11.2016 klo 23:40
Ulla Katajavuori (16.6.1909 – 5.10.2001, kanteletaiteilija)
1126. Tarja11.11.2016 klo 08:27
Rislakki, Ensio (14.2.1896 - 30.1.1977, toimittaja, kirjailija, pakinoitsija "Valentin")
1127. anni11.11.2016 klo 16:38
Ilmari Tapiovaara (7.9.1914 – 31.1.1999, 1900-luvun merkittävimpiä suomalaisia muotoilijoita ja sisustussuunnittelijoita)
1128. Tarja11.11.2016 klo 17:06
Allan McLeod Cormack (23.2.1924 - 7.5.1998, Nobelin lääketieteen palkinnon saanut fyysikko)
1129. anni11.11.2016 klo 18:32
Kerttu Kauniskangas (19.3.1920 - 25.10.1998, toimittaja, pakinoitsija ja poliitikko. Kauniskangas kirjoitti nimimerkillä "Juorkunan Jussi".)
1130. Tarja11.11.2016 klo 18:55
[Et sitten laittanut Leonard Cohenia, vaikka tarjosin c-kirjainta...no, ehtii sen myöhemminkin.]
1131. Arskis11.11.2016 klo 21:38
[no nyt, Tarja ...]

Anderson, Benedict (26.8.1936 - 13.12.2015, irl.-britt. nationalismin tutkija)
1132. Tarja11.11.2016 klo 22:36
Cohen, Leonard (21.9.1934 - 7.11.2016, laulaja-lauluntekijä)
1133. anni12.11.2016 klo 22:35
Risto Johnson (16.1.1952 – 10.7.2001, valtiotieteen maisteri ja Yleisradion pitkäaikainen taloustoimittaja sekä Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja)
1134. Tarja13.11.2016 klo 14:58
Olavi Sylikuningas (980 - 1022, Ruotsin ensimmäinen kristitty kuningas)
1135. anni14.11.2016 klo 08:47
Armas Puolimatka (3.6.1918 – 28.8.1989, vuorineuvos ja Suomen merkittävimpiin kuuluva rakennusurakoitsija 1960−1980-luvulla)
1136. Tarja14.11.2016 klo 19:22
Kaarlo Emil Kivirikko (28.1.1870 - 26.4.1947, lintutieteilijä)
1137. Arskis15.11.2016 klo 21:25
Olavi Lähteenmäki (13.7.1909 - 22.6.2006, pappi, kansanedustaja 1958-1975)
1138. anni15.11.2016 klo 22:52
Kauko Helovirta (21.10.1924 – 13.9.1997, näyttelijä)
1139. Arskis16.11.2016 klo 11:22
Aki Hintsa (11.9.1958 - 15.11.2016, ortopedi ja urheilulääkäri, F1-sarjan varikkolääkäri)
1140. Tarja16.11.2016 klo 13:29
Sam Peckinpah (21.2.1925 - 28.12.1984, elokuvaohjaaja)
1141. anni16.11.2016 klo 16:38
Arafat, Jasser (24.8.1929 – 11.11.2004, palestiinalaishallinnon johtaja vuodesta 1993, valittiin presidentiksi 1996. Arafatille Nobelin rauhanpalkinto vuonna 1994.)
1142. Tarja17.11.2016 klo 20:56
Eero Lehtonen (21.4.1898 - 9.11.1959, yleisurheilun viisiottelun olympiavoittaja 1920 ja 1924)
1143. anni18.11.2016 klo 15:53
Niemi, Irmeli (3.2.1931 – 27.5.2008, teatterin ja kirjallisuuden tutkija ja kirjallisuustieteen professori Turun yliopistossa)
1144. Tarja18.11.2016 klo 21:03
Lars Magnus Ericsson (5.5.1846 - 17.12.1926, ruotsalainen teollisuusmies, keksijä ja Telefonaktiebolaget LM Ericssonin perustaja)
1145. anni20.11.2016 klo 20:28
Osmo Orkomies (8.10.1912 – 1996, diplomaatti)
1146. Klenkku20.11.2016 klo 21:05
Sellapan Ramanathan (3.7.1924 - 22.8.2016, poliitikko, Singaporen kuudes (toistaiseksi pisimpään hallinnut) presidentti 1999-2011)
1147. anni21.11.2016 klo 22:43
Aino Mantsas (29.11.1922 – 24.1.1979, näyttelijä. Teki mieleenpainuvat sivuroolit Komisario Palmu -elokuvissa. Vuodesta 1948 naimisissa ohjaaja Matti Kassilan kanssa. Tunnetuin lapsista ohjaaja Taavi Kassila)
1148. Tarja21.11.2016 klo 23:02
Samuel Beckett (13.4.1906 - 22.12.1989, Nobel-palkittu kirjailija)
1149. Tarja24.11.2016 klo 22:58
Thomas Mann (6.6.1875 - 12.8.1955, Nobel-palkittu kirjailija)
1150. anni25.11.2016 klo 08:12
Nina Sailo (26.7.1906 – 15.11.1998, kuvanveistäjä. Kuvanveistäjä Alpo Sailon puoliso ja työtoveri)
1151. Tarja25.11.2016 klo 12:20
Lampenius, Börje (18.12.1921 - 3.11.2016, teatteriohjaaja, näyttelijä-laulaja, Linda Lampeniuksen isä)
1152. anni25.11.2016 klo 21:16
Jaakko ”Jahnu” Jahnukainen (15.3.1925 – 8.10.1980, toimitusjohtaja, jazzmuusikko ja television Levyraati-ohjelman alkuunpanija)
1153. Tarja25.11.2016 klo 21:29
Edward Teller (15.1.1908 - 9.9.2003, fyysikko, "vetypommin isä")
1154. Arskis26.11.2016 klo 09:47
Rosi, Francesco (15.11.1922 - 10.1.2015, ital. elokuvaohjaaja)
1155. eol26.11.2016 klo 09:54
[Arskikselta lättysyöttö.]
1156. Matias-Myyrä26.11.2016 klo 10:13
Castro, Fidel (13.8.1926 – 25.11.2016, Kuuban pitkäaikainen presidentti)
1157. eol26.11.2016 klo 10:39
[Raipe ja Arskis eivät suinkaan ole ainoita lättysyöttöjen mestareita. Tässäkin säikeessä 15.10. mainittu Hakki totesi siihen tyyliin, että "pidä vain lapa jäässä niin setä kyllä toimittaa siihen kiekon".]
1158. eol26.11.2016 klo 11:17
[Ja Arskishan hänet tietysti mainitsikin.]
1159. Tarja26.11.2016 klo 13:26
Edvard Granberg (31.7.1823 - 2.2.1884, apteekkari, yksi Walkiakoski-paperitehtaan perustajista ja johtajista)
1160. anni26.11.2016 klo 14:40
Gene Tierney (19.11.1920 – 6.11.1991, yhdysvaltalainen näyttelijätär, jota pidettiin aikoinaan yhtenä maailman kauneimmista näyttelijättäristä.)
1161. Tarja26.11.2016 klo 19:01
Yrjö Hietanen (12.7.1927 - 26.3.2011, kilpameloja, kaksinkertainen olympiavoittaja)
1162. anni26.11.2016 klo 22:29
Niilo Kustaa Malmberg (16.2.1807 – 21.9.1858, pappi. Oli 1800-luvun alkupuolen herännäisen herätysliikkeen johtohahmoja.)
1163. Tarja27.11.2016 klo 00:23
George Cukor (7.7.1899 - 24.1.1983, elokuvaohjaaja)
1164. Tarja27.11.2016 klo 00:23
George Cukor (7.7.1899 - 24.1.1983, elokuvaohjaaja)
1165. anni27.11.2016 klo 07:35
Ruotsalainen, Paavo (9.7.1777 – 27.1.1852, körttiläisen herätysliikkeen eli herännäisyyden johtaja)
1166. Tarja27.11.2016 klo 12:54
Vaughn, Robert (22.11.1932 - 11.11.2016, näyttelijä)
1167. anni27.11.2016 klo 18:24
Ritva Laurila (13.4.1932 – 10.6.2014, toimittaja, poliitikko ja kaupunki-neuvos. Kansanedustaja vv. 1978–1995 ja Euroopan parlamentin jäsen vv. 1995–1996 ja 1999.)
1168. Tarja27.11.2016 klo 19:24
Abdullah ibn Abdilaziz Al Sa´ud (1.8.1924 - 23.1.2015, Saudi-Arabian kuningas 2005-2015)
1169. anni28.11.2016 klo 22:14
Unto Pusa (18.1.1913 - 8.11.1973, taidemaalari ja professori)
1170. Tarja28.11.2016 klo 22:19
Aimo Andersson (A.Aimo) (16.4.1911 - 16.12.1963, laulaja)
1171. anni29.11.2016 klo 15:05
Otto Preminger (5.12.1905 – 23.4.1986, yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, -tuottaja ja -näyttelijä)
1172. Tarja29.11.2016 klo 17:45
Edward Calvin Kendall (8.3.1886 - 4.5.1972, Nobel-palkittu biokemisti, kortisonin keksijä)
1173. Tarja1.12.2016 klo 00:12
Anthony Quinn (21.4.1915 - 3.6.2001, näyttelijä)
1174. anni1.12.2016 klo 18:55
Ilmari Wirkkala (16.10.1890 – 1973, taiteilija ja hautausmaa-arkkitehti. Tapio Wirkkalan isä.)
1175. Tarja1.12.2016 klo 19:23
Anders Celsius (27.11.1701 - 25.4.1744, ruotsalainen tähtitieteilijä, Celsius-asteikon keksijä)
1176. Tarja2.12.2016 klo 22:31
Samuel T. Cohen (25.1.1921 - 28.11.2010, yhdysvaltalainen fyysikko, neutronipommin keksijä)
1177. anni4.12.2016 klo 22:48
Eila Jokela (29.4.1915 – 21.10.2002, mm. Kotilieden päätoimittaja)
1178. Tarja4.12.2016 klo 23:29
Lars Carlsson (11.3.1921 - 2002, ruotsalainen kuvittaja, tunnettu erityisesti joulukorteista)
1179. Tarja6.12.2016 klo 18:51
Nikolai Semjonov (15.4.1896 - 25.9.1986, Nobelin kemianpalkinnon saanut kemisti ja fyysikko)
1180. Tarja7.12.2016 klo 19:04
Vaughan, Peter (4.4.1923 - 6.12.2016, näyttelijä)
1181. anni7.12.2016 klo 21:58
Raimo "Monsieur Mosse" Jääskeläinen (26.5.1932 – 22.7.1992, maskeeraaja ja parturi-kampaaja. Tunnetaan ensimmäisenä avoimesti homoseksuaalisena julkisuudenhenkilönä Suomessa.)
1182. Tarja7.12.2016 klo 23:30
Ernest Rutherford (30.8.1871 - 19.10.1937, Nobelin kemianpalkinnon saanut fyysikko, atomin ytimen löytäjä)
1183. Arskis9.12.2016 klo 10:00
Duke, George (12.1.1946 - 5.8.2013, yhdysv. muusikko ja säveltäjä)
1184. Tarja9.12.2016 klo 21:43
Gauss, Carl Friedrich (30.4.1777 - 23.2.1855, aikansa merkittävin matemaatikko)
1185. Arskis15.12.2016 klo 17:18
Honoré, Philippe (25.11.1941 - 7.1.2015, ransk. sarjakuvataiteilija, Charlie Hebdo -lehti)
1186. Tarja15.12.2016 klo 18:29
Peter Tallberg (15.7.1937 - 16.5.2015, liikkeenjohtaja, kilpapurjehtija, Kansainvälisen olympiakomitean jäsen)
1187. Arskis15.12.2016 klo 19:15
Roblat, Sir Joseph (4.11.1908 - 31.8.2005, puol.-britt. fyysikko, Nobelin rauhanpalkinto 1995)
1188. anni15.12.2016 klo 19:27
Päivi Paunu (20.9.1946 – 14.12.2016, laulaja)
1189. Tarja15.12.2016 klo 21:47
Ulla Procopé (17.11.1921 - 21.12.1968, muotoilija)
1190. Tarja17.12.2016 klo 00:17
Paavo Haavikko (25.1.1931 - 6.10.2008, kirjailija, runoilija, kustantaja)
1191. Tarja18.12.2016 klo 15:56
Kaarlo Pitsinki (27.12.1923 - 26.8.2015, kansanedustaja, Uudenmaan läänin maaherra 1966-82)
1192. Tarja19.12.2016 klo 19:45
Kalle Päätalo (11.11.1919 - 20.11.2000, kirjailija)
1193. Tarja20.12.2016 klo 19:49
Lyytikäinen, Ville (4.2.1967 - 19.12.2016, jalkapallovalmentaja)
1194. Tarja22.12.2016 klo 19:58
Etto, Jorma (13.10.1931 - 15.12.2016, toimittaja, kirjailija)
1195. Tarja25.12.2016 klo 11:56
Abel, Niels Henrik (5.8.1802 - 6.4.1829, norjalainen matemaatikko)
1196. Tarja3.1.2017 klo 22:27
Korhonen, Tauno (25.8.1931 - 22.8.2015, huonekalukauppias)
1197. Tarja5.1.2017 klo 10:25
Onni Suuronen (28.8.1923 - 9.1.2014, surmanajaja, Tivoli Suurosen perustaja)
1198. Tarja6.1.2017 klo 13:32
Eileen Ford (25.3.1922 - 9.7.2014, yhdysvaltalainen Ford-mallitoimiston perustaja, äitinsä puolelta suomalaista sukua)
1199. Tarja7.1.2017 klo 14:43
Robin Williams (21.7.1951 - 11.8.2014, Oscar-palkittu näyttelijä ja koomikko)
1200. Tarja8.1.2017 klo 20:12
Sellers, Peter (8.9.1925 - 24.7.1980, näyttelijä, koomikko)
1201. Tarja9.1.2017 klo 20:35
Ray Charles (23.9.1930 - 10.6.2004, muusikko)
1202. Arskis9.1.2017 klo 21:08
Soares, Mário (7.12.1924 – 7.1.2017, Portugalin presidentti 1986-1996)
1203. Tarja9.1.2017 klo 21:54
O´Toole, Peter (2.8.1932 - 14.12.2013, näyttelijä, mm. Arabian Lawrencen pääosa)
1204. Arskis10.1.2017 klo 22:17
Roman Herzog (5.4.1934 - 10.1.2017, Saksan liittopresidentti 1994-1999)
1205. Tarja10.1.2017 klo 22:25
George Michael (25.6.1963 - 25.12.2016, laulaja)
1206. Arskis11.1.2017 klo 10:15
Lindquist, Marita (10.11.1918 - 7.6.2016, lastenkirjailija)
1207. Tarja11.1.2017 klo 10:18
Teri Niitti (12.3.1973 - 9.1.2017, stylisti, muotisuunnittelija)
1208. Tarja12.1.2017 klo 10:34
Timo Tervo (28.1.1950 - 24.10.2014, muusikko)
1209. Tarja13.1.2017 klo 14:03
Veijo Pasanen (14.10.1930 - 17.2.1988, näyttelijä, mm. Pikku Kakkosen Pelle Hermanni)
1210. Tarja14.1.2017 klo 14:43
Nurmela, Sulo (13.2.1908 - 13.8.1999, kilpahiihtäjä ja olympiavoittaja)
1211. Arskis14.1.2017 klo 20:55
Leevi Karsikas (5.6.1933 - 10.6.2016, kirjailija)
1212. Tarja14.1.2017 klo 21:21
Shirley Temple (23.4.1928 - 10.2.2014, näyttelijä)
1213. Tarja15.1.2017 klo 21:39
Leo Linkovesi (8.4.1947 - 7.11.2006, pikaluistelija)
1214. Arskis16.1.2017 klo 10:56
Snowdon (7.3.1930 - 13.1.2017, lordi, valokuvaaja, aik. Antony Armstrong-Jones, Britannian prinsessa Margaretin ex-puoliso)
1215. Tarja16.1.2017 klo 11:35
Nylander, William (3.1.1822 - 29.3.1899, kasvitieteen professori, jäkälätutkija, lahjoitti Helsingin yliopistolle yli 51 000 näytettä käsittävän jäkäläkokoelman, hänen mukaansa on nimetty useita jäkäliä, esim. nyylänapajäkälä, Umbilicaria nylanderiana)
1216. Arskis16.1.2017 klo 11:48
Margaret (21.8.1930 - 9.2.2002, Britannian prinsessa, kuningatar Elisabet II:n sisar)
1217. Tarja16.1.2017 klo 13:38
Tikkanen, Heikki (3.10.1930 - 17.5.2012, päätoimittaja)
1218. Tarja17.1.2017 klo 13:53
Kari Kairamo (31.12.1932 - 11.12.1988, Nokian pääjohtaja, vuorineuvos)
1219. Tarja18.1.2017 klo 15:01
Mannerla, Kari (9.1.1930 - 12.7.2006, mainostoimiston johtaja, Afrikan Tähti -lautapelin suunnittelija)
1220. Tarja19.1.2017 klo 15:06
Ilmo Lounasheimo (16.12.1920 - 14.7.2014, urheilutoimittaja)
1221. Tarja20.1.2017 klo 15:34
Matti Almila (20.7.1927 - 25.5.1998, toimittaja (nimimerkki Kai de Puu), kirjailija, Atso Almilan isä)
1222. Tarja21.1.2017 klo 18:45
Anttila, Kaarle (Kalle) (30.8.1887 - 1.1.1975, painija, kaksinkertainen olympiavoittaja, vaatturi, tavarataloketjun perustajan, Kalle (Kaarlo) Anttilan isä)
1223. Tarja22.1.2017 klo 19:03
Eero Saarinen (20.8.1910 - 1.9.1961, suomalais-amerikkalainen arkkitehti, Eliel Saarisen poika)
1224. Tarja23.1.2017 klo 19:12
Esko Tirronen (10.5.1934 - 13.11.2011, taidemaalari)
1225. Tarja24.1.2017 klo 19:58
Nestori Toivonen (25.3.1865 - 6.4.1927, neljä olympiamitalia saanut kilpa-ampuja)
1226. Arskis24.1.2017 klo 22:22
Nieminen, Pertti (29.6.1929 - 8.11.2015, runoilija, suomentaja)
1227. Tarja24.1.2017 klo 22:29
Timo T. A. Mikkonen (15.6.1947 - 24.1.2017, toimittaja)
1228. Tarja25.1.2017 klo 23:14
Nieminen, Veli (1.2.1886 - 1.4.1936, voitti olympiamitalin sekä voimistelussa että ammunnassa)
1229. Tarja26.1.2017 klo 23:33
Ian "Lemmy" Kilmister (24.12.1945 - 28.12.2015, rockmuusikko)
1230. Tarja27.1.2017 klo 23:33
Reino Tolvanen (31.7.1920 - 21.11.1974, amatöörinäyttelijä, Tuntemattoman Sotilaan Rokka)
1231. Tarja28.1.2017 klo 23:46
Eila Kivikk´aho (2.2.1921 - 21.6.2004, runoilija ja suomentaja)
1232. Tarja29.1.2017 klo 23:48
Heikki Pentti (12.12.1946 - 19.4.2008, vuorineuvos, Lemminkäinen-yhtiön suuromistaja)
1233. Tarja30.1.2017 klo 23:49
Toivonen, Henri (25.8.1956 - 2.5.1986, rallikuljettaja)
1234. Tarja31.1.2017 klo 23:52
Rendell, Ruth (17.2.1930 - 2.5.2015, brittiläinen rikoskirjailija)
1235. Tarja2.2.2017 klo 14:30
Harlamov, Valeri (14.1.1948 - 27.8.1981, neuvostoliittolainen jääkiekkoilija, kaksinkertainen olympiavoittaja, kahdeksankertainen maailmanmestari)
1236. Tarja3.2.2017 klo 14:50
Igor Sikorsky (25.5.1889 - 26.10.1972, ilmailun pioneeri, saavutuksina mm. ensimmäinen nelimoottorinen lentokone ja ensimmäinen moderni helikopteri)
1237. Tarja4.2.2017 klo 16:58
Kai Pahlman (8.7.1935 - 8.3.2013, jalkapalloilija, muusikko)
1238. Tarja5.2.2017 klo 18:29
Antti Tulenheimo (4.12.1879 - 3.9.1952, professori, kansleri, Helsingin yliopiston rehtori, Helsingin kaupunginjohtaja, pääministeri, Helsingin Antinkatu on nimetty hänen mukaansa)
1239. Tarja6.2.2017 klo 19:01
Michael Faraday (22.9.1791 - 25.8.1867, englantilainen fyysikko ja kemisti, vaikutti suuresti sähkömagnetismin ja sähkökemian kehitykseen)
1240. Tarja7.2.2017 klo 22:21
Aaltonen, Emil (29.8.1869 - 16.12.1949, kenkäteollisuuden uranuurtaja, suurliikemies, vuorineuvos sekä merkittävä lahjoittaja)
1241. Tarja8.2.2017 klo 23:12
Lauri Rapala (1905-1974, Rapala-vaapun kehittäjä, uistintehtaan perustaja)
1242. Tarja9.2.2017 klo 23:17
Ariel Sharon (26.2.1928 - 11.1.2014, poliitikko, kenraali, Israelin pääministeri 2001-2006)
1243. Tarja10.2.2017 klo 23:28
Onni Oja (15.4.1909 - 5.11.2004, taiteilija)
1244. Tarja11.2.2017 klo 23:41
James Bond (4.1.1900 - 14.2.1989, yhdysvaltalainen lintutieteilijä, kerrotaan, että Ian Fleming antoi kirjojensa sankarille nimen tämän ornitologin mukaan)
1245. Tarja12.2.2017 klo 23:48
Debbie Reynolds (1.4.1932 - 28.12.2016, näyttelijä)
1246. Tarja13.2.2017 klo 23:48
Stockmann, Heinrich Georg Franz (14.1.1825 - 6.1.1906, kauppaneuvos, liikemies, Stockmann-yrityksen perustaja)
1247. Arskis14.2.2017 klo 12:31
Zeppelin, von, Ferdinand (8.7.1938 - 8.3.1917, saks. kenraali, kreivi ja ilmalaivan keksijä)
1248. Tarja14.2.2017 klo 14:13
Dario Fo (24.3.1926 - 13.10.2016, Nobel-palkittu italialainen näytelmäkirjailija)
1249. Tarja15.2.2017 klo 18:13
Frans Emil Sillanpää (16.9.1888 - 3.6.1964, Nobel-palkittu kirjailija)
1250. Tarja16.2.2017 klo 18:49
Paul Cézanne (19.1.1839 - 22.10.1906, ranskalainen taidemaalari, "modernin taiteen isä")
1251. Tarja17.2.2017 klo 19:30
Escobar, Pablo (1.12.1949 - 2.12.1993, kolumbialainen huumeparoni)
1252. Tarja18.2.2017 klo 19:35
Ojonen, Maire (o.s. Valtonen, 17.6.1916 - 14.1.1995, Harmony Sisters -yhtyeen jäsen)
1253. Arskis18.2.2017 klo 20:51
Raija Valtonen (27.3.1918 - 23.2.1997, Harmony Sisters -yhtyeen jäsen)
1254. Tarja18.2.2017 klo 21:28
Enroth, Vera (o.s. Valtonen, 4.12.1914 - 17.12.1997, Harmony Sisters -yhtyeen jäsen)
1255. Tarja19.2.2017 klo 21:34
Ahti Karjalainen (10.2.1923 - 7.9.1990, mm. pääministeri ja ulkoministeri)
1256. Tarja21.2.2017 klo 22:39
Einari Teräsvirta (7.12.1914 - 23.11.1995, arkkitehti, telinevoimistelija, olympiavoittaja)
1257. Arskis22.2.2017 klo 10:30
Ahti Karjalainen (20.3.1907 - 2.10.1986, säveltäjä, muusikko)
1258. Tarja22.2.2017 klo 11:00
Elias Katz (22.6.1901 - 24.12.1947, suomenjuutalainen olympiavoittaja)
1259. Arskis22.2.2017 klo 12:17
Zsa Zsa Gábor (6.2.1917 - 18.12.2016, unk.-yhdysv. telev.-, elok.- ja teatt.näyttelijä sekä seurapiiritähti)
1260. Tarja22.2.2017 klo 12:55
Ray Kroc (5.10.1902 - 14.1.1984, liikemies, joka teki McDonald´sista maailmanlaajuisesti menestyvän pikaruokaketjun)
1261. Arskis22.2.2017 klo 23:49
Charlie Chaplin (16.4.1889 - 25.12.1977, britt.-yhdysv. elokuvanäyttelijä ja -ohjaaja)
1262. Tarja23.2.2017 klo 00:44
Isaac Merritt Singer (27.10.1811 - 23.7.1875, keksijä, teollisuusvaikuttaja, maailman menestyneimmän ompelukonemerkin, Singerin, suunnittelija)
1263. Tarja24.2.2017 klo 08:17
Remick, Lee (14.12.1935 - 2.7.1991, näyttelijä)
1264. Tarja25.2.2017 klo 11:36
Länsiö, Maikki (12.11.1932 - 13.10.1996, näyttelijä)
1265. Arskis25.2.2017 klo 22:50
Kim Jong-nam (10.5.1971 - 13.2.2017, Pohjois-Korean "Rakastetun Johtajan" Kim Jong-unin velipuoli)
1266. Tarja25.2.2017 klo 23:17
Matti Pellonpää (28.3.1951 - 13.7.1995, näyttelijä)
1267. Arskis26.2.2017 klo 10:32
Per (Pietari) Brahe (18.2.1602 - 12.9.1680, ruots. kreivi ja Suomen kenraalikuvernööri)
1268. Tarja26.2.2017 klo 12:11
Helena Kara (16.8.1916 - 26.2.2002, näyttelijä)
1269. Tarja27.2.2017 klo 13:30
Robert Bloch (5.4.1917 - 23.9.1994, jännityskirjailija, kuuluisin teos Psyko, josta Alfred Hitchcock teki elokuvaversion)
1270. Tarja28.2.2017 klo 15:04
Charles Grey (13.3.1764 - 17.7.1845, 2.jaarli Grey, brittiläinen poliitikko, pääministeri 1830-34, kerrotaan Twiningsin nimenneen Earl Grey -teensä hänen mukaansa)
1271. Arskis28.2.2017 klo 17:54
Yul Brynner (11.7.1920 - 10.10.1985, venäl.-yhdysv. teatteri- ja elokuvanäyttelijä)
1272. Tarja28.2.2017 klo 20:18
Edward Jenner (17.5.1749 - 26.1.1823, isorokkorokotuksen keksijä)
1273. Arskis1.3.2017 klo 12:39
Rihtniemi, Juha (28.8.1927 - 12.1.1971, kansanedustaja 1958-1971, Kokoomuksen puheenjohtaja 1965-1971)
1274. Tarja1.3.2017 klo 12:46
Heikki "Hiski" Salomaa (17.8.1959 - 2.7.2003, muusikko, näyttelijä, Lapinlahden Lintujen jäsen)
1275. Tarja2.3.2017 klo 21:08
Maria Fjodorovna (26.11.1847 - 13.10.1928, keisari Aleksanteri III:n puoliso ja Suomen suuriruhtinatar) (Helsingin Marian sairaala sai nimensä vuonna 1894 keisari Aleksanteri III:n ja puolisonsa Maria Fjodorovnan hopeahääpäivän muistoksi.)
1276. Tarja3.3.2017 klo 22:03
Anu Kaipainen (14.3.1933 - 29.9.2009, kirjailija)
1277. Tarja4.3.2017 klo 23:35
Edvard Fazer (29.7.1861 - 26.6.1943, pianisti, oopperanjohtaja, perusti Fazerin musiikkikaupan, perusti Aino Acktén kanssa oopperanäyttämön, josta kehittyi Suomen kansallisooppera)
1278. Arskis5.3.2017 klo 22:21
Rudolf Kirchschläger (20.3.1915 - 30.3.2000, Itävallan liittopresidentti 1974-1986)
1279. Tarja5.3.2017 klo 23:25
Edward Aloysius Murphy (11.1.1918 - 17.7.1990, Yhdysvaltain ilmailuinsinööri, tunnetaan parhaiten Murphyn laista, jossa todetaan: "Jos on olemassa enemmän kuin yksi tapa tehdä työtä, ja yksi niistä tavoista johtaa katastrofiin, niin joku tekee sen tällä tavalla." Lyhennettynä: Jos jokin voi mennä pieleen, se menee pieleen.)
1280. Arskis6.3.2017 klo 11:50
Hubert H. Humphrey (27.5.1911 - 13.1.1978, "HHH", USA:n Lyndon B. Johnsonin varapresidentti 1965-1969, demokraattien presidenttiehdokas 1968)
1281. Tarja6.3.2017 klo 13:09
Yifter, Miruts (1.1.1938 tai 15.5.1944 - 22.12.2016, etiopialainen kestävyysjuoksija, voitti olympiakultaa sekä 10 000 että 5 000 metrillä Moskovassa 1980)
1282. Tarja6.3.2017 klo 13:13
[Ilmeisesti tuo jälkimmäinen syntymäaika on oikea. En alkanut selvittämään, miksi Wikipedia tarjoaa kahta vaihtoehtoa.]
1283. Tarja7.3.2017 klo 13:29
Sauvo Puhtila (27.4.1928 - 2.11.2014, "Saukki", sanoittaja, säveltäjä, radiotoimittaja)
1284. Arskis7.3.2017 klo 23:49
Lahti, Johannes (29.5.1952 - 1.3.2017, kymmenottelija, valokuvaaja)
1285. Tarja8.3.2017 klo 00:15
Stephanopoulos, Konstantinos (15.8.1926 - 20.11.2016, Kreikan presidentti 1995-2005)
1286. Tarja9.3.2017 klo 00:15
Osmo Harkimo (7.10.1923 - 8.4.2007, elokuvaaja, Hjallis Harkimon isä)
1287. iso S9.3.2017 klo 09:10
Oakley, Annie (13.8.1860 - 3.11.1926, "Annie mestariampuja")
1288. Tarja9.3.2017 klo 09:28
Edvard Westermarck (20.11.1862 - 3.9.1939, filosofi, sosiologi, sosiaaliantropologi, pidetään suomalaisen sosiologian isänä)
1289. Tarja10.3.2017 klo 09:32
Charles M. Schulz (26.11.1922 - 12.2.2000, sarjakuvapiirtäjä, Tenavat-sarjakuvan luoja)
1290. Arskis10.3.2017 klo 21:51
Laretei, Käbi (14.7.1922 - 1.11.2014, virol. pianisti ja kirjailija)
1291. Tarja10.3.2017 klo 22:08
Barbara Helsingius (27.9.1937 - 9.3.2017, folk- ja laulelmamusiikin esittäjä, säveltäjä ja sanoittaja)
1292. Tarja11.3.2017 klo 22:22
Simon Spies (1.9.1921 - 16.4.1984, tanskalainen liikemies, perusti matkatoimisto Spies Rejserin)
1293. Tarja12.3.2017 klo 22:36
Samuel "Sam" Simon (6.6.1955 - 8.3.2015, ohjaaja, tuottaja, käsikirjoittaja, yksi Simpsonit -televisiosarjan alkuperäisistä kehittäjistä)
1294. Tarja13.3.2017 klo 22:37
Olavi Tuomi (22.5.1932 - 14.11.2006, elokuvaaja ja näyttelijä, kuvasi nelisenkymmentä elokuvaa, sai Jussi-patsaan kolmesti)
1295. Tarja14.3.2017 klo 22:46
Mikko Ala-Leppilampi (24.7.1943 - 22.2.2005, juoksija)
1296. eol15.3.2017 klo 19:07
Petrov, Vladimir (30.6.1947 - 28.2.2017, venäläinen jääkiekkoilija, troika Petrovan keskushyökkääjä, 2 olympiakultaa, 9 maailmanmestaruutta)
1297. Tarja15.3.2017 klo 20:29
Robert Baden-Powell (22.2.1857 - 8.1.1941, partioliikkeen perustaja)
1298. Tarja16.3.2017 klo 20:56
Louis Vuitton (4.8.1821 - 27.2.1892, muotisuunnittelija)
1299. Arskis17.3.2017 klo 15:27
Nielsen, Henry (2.10.1910 - 18.11.1958, tansk. keski- ja pitkänmatkanjuoksija, EM-pronssia 10000 m Torino 1934)
1300. Tarja17.3.2017 klo 17:49
Robert Fulton (14.11.1765 - 24.2.1815, insinööri, keksijä, rakensi ensimmäisen kaupallisesti menestyneen höyrylaivan sekä siipirataslaivan, suunnitteli ensimmäisen käyttökelpoisen sukellusveneen, Nautiluksen)
1301. Arskis18.3.2017 klo 17:37
Nuutinen, Asko (15.4.1957 - 18.3.2017, ampumahiihtomaajoukkueen ampumavalmentaja)
1302. Tarja18.3.2017 klo 17:50
Kouri, Pentti (12.2.1949 - 22.1.2009, taloustieteilijä, pääomasijoittaja)
1303. Arskis18.3.2017 klo 18:05
Tapio Heinonen (29.12.1941 - 6.1.1985, kevyen musiikin laulaja, säveltäjä ja sanoittaja)
1304. Tarja18.3.2017 klo 18:56
Edward Victor Appleton (6.9.1892 - 21.4.1965, Nobel-palkittu fyysikko)
1305. Arskis19.3.2017 klo 10:59
Nicolae Ceau?escu (26.1.1918 - 25.12.1989, Romanian diktaattori 1965-1989)
1306. Tarja19.3.2017 klo 11:42
Charles Lindbergh (4.2.1902 - 26.8.1974, suoritti ensimmäisen välilaskuttoman yksinlennon Atlantin yli)
1307. Arskis19.3.2017 klo 13:01
Herzog, Maurice (15.1.1919 - 13.12.2012, ranskalainen vuorikiipeilijä)
1308. eol19.3.2017 klo 13:55
Charles "Chuck" Berry (18.10.1926 - 18.3.2017, yhdyvaltalainen kitaristi, laulaja ja lauluntekijä, rock and roll -musiikin tärkeimpiä pioneereja)
1309. Tarja19.3.2017 klo 14:19
Robert Huber (23.1.1844 - 22.12.1905, sveitsiläissyntyinen insinööri, joka rakennutti Helsingin ja usean muun kaupungin vesijohtoverkon, perusti vesijohtoalan yrityksen, Huberin)
1310. Tarja20.3.2017 klo 18:52
Robert Schumann (8.6.1810 - 29.7.1856, saksalainen säveltäjä)
1311. Arskis20.3.2017 klo 23:23
Aleksei Kosygin (21.2.1904 - 18.12.1980, Neuvostoliiton pääministeri 1964-1980)
1312. Tarja21.3.2017 klo 00:22
Napier, John (1550 - 4.4.1617, skotlantilainen matemaatikko, joka keksi logaritmin, Neperin luku on nimetty hänen mukaansa)
1313. Arskis21.3.2017 klo 12:24
Nikolai Podgornyi (18.2.1903 - 12.1.1983, Neuvostoliiton korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtaja eli presidentti 1965-1977)
1314. Tarja21.3.2017 klo 12:32
Irving Berlin (11.5.1888 - 22.9.1989, yhdysvaltalainen säveltäjä ja sanoittaja, yksi tunnetuimpia kappaleita on White Christmas)
1315. Arskis21.3.2017 klo 20:22
Imre Nagy (7.6.1896 - 16.6.1958, Unkarin pääministeri 1953-1955 ja kansannousun aikana loka-marraskuussa 1956, teloitettiin 1958.)
1316. Tarja21.3.2017 klo 20:43
Gideon Sundbäck (24.4.1880 - 21.6.1954, kehitti vetoketjun nykyiseen muotoonsa)
1317. Tarja22.3.2017 klo 20:43
Colt, Samuel (19.7.1814 - 10.1.1862, Colt-revolverin keksijä)
1318. Tarja23.3.2017 klo 21:08
Louis Washkansky (1913 - 21.12.1967, ensimmäinen ihminen, jolle tehtiin sydämensiirto, eli 18 päivää sen jälkeen)
1319. Arskis23.3.2017 klo 22:52
Konrad Adenauer (5.1.1876 - 19.4.1967, Saksan liittotasavallan ensimmäinen liittokansleri 1949-1963)
1320. Tarja23.3.2017 klo 23:02
Rockefeller, David (12.6.1915 - 20.3.2017, liikemies, yhteiskunnallinen vaikuttaja)
1321. Tarja24.3.2017 klo 23:21
Daniel Wadén (27.7.1850 - 25.8.1930, "suomalaisen puhelintoiminnan isä", hänen aloitteestaan rakennettiin Helsingin ensimmäinen puhelinverkko)
1322. Arskis25.3.2017 klo 21:22
Niskanen, Esko (14.9.1928 - 28.8.2013, farmaseutti, kansanedustaja 1966-1975, II valtiovarainministeri 1972-1975, Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtaja 1975-1992)
1323. Tarja25.3.2017 klo 22:02
Klemetti, Heikki (14.2.1876 - 26.8.1953, säveltäjä, sovittaja, kuoromusiikin kehittäjä)
1324. Arskis26.3.2017 klo 12:38
Kliment Voroshilov (4.2.1881 - 2.12.1969, Neuvostoliiton korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtaja eli presidentti 1953–1960)
1325. Tarja26.3.2017 klo 13:04
Ossi Barck (7.11.1906 - 4.5.1994, merikapteeni ja Neste Oy:n lippukapteeni, häneltä sai nimensä pelastusristeilijä Ossi Barck)
1326. Arskis26.3.2017 klo 21:08
Kalevi "Häkä" Häkkinen (12.3.1928 - 21.3.2017, alppihiihtäjä ja nopeuslaskija)
1327. Tarja26.3.2017 klo 21:34
Emil Cedercreutz (16.5.1879 - 28.1.1949, kuvanveistäjä, siluettitaiteilija)
1328. Tarja27.3.2017 klo 21:37
Toivo Kärki (3.12.1915 - 30.4.1992, muusikko)
1329. Tarja28.3.2017 klo 21:43
Kalashnikov, Mihail (10.11.1919 - 23.12.2013, asesuunnittelija)
1330. Tarja29.3.2017 klo 22:56
Lindström, Frans (29.11.1874 - 21.2.1918, tehtailija, ensimmäisen Suomessa valmistetun auton "Korvensuu 1913" kehittäjä)
1331. Tarja30.3.2017 klo 22:56
Sinatra, Frank (12.12.1915 - 14.5.1998, laulaja, näyttelijä)
1332. Arskis31.3.2017 klo 00:39
Kiesinger, Kurt Georg (6.4.1904 - 9.3.1988, Saksan liittotasavallan liittokansleri 1966-1969)
1333. Tarja31.3.2017 klo 09:10
Gebhard, Maiju (15.9.1896 - 18.7.1986, astiankuivauskaapin keksijä)
1334. Arskis31.3.2017 klo 20:28
Johannes Virolainen (31.1.1914 - 11.12.2000, valtioneuvos, pitkäaikaisin kansanedustajamme ja ministerimme, puhemies, puoluejohtaja, presidenttiehdokas 1982)
1335. Tarja31.3.2017 klo 20:50
Nils-Aslak Valkeapää (23.3.1943 - 27.11.2001, taiteilija, saamelaiskulttuurin edistäjä)
1336. Arskis1.4.2017 klo 12:16
Paul Paavela (13.4.1931 - 19.5.1980, rautatiehallituksen pääjohtaja, valtionvarainministeri 1975-1979)
1337. Tarja1.4.2017 klo 14:55
Lilienthal, Otto (23.5.1848 - 10.8.1896, saksalainen keksijä, yksi lentämisen uranuurtajia)
1338. Tarja2.4.2017 klo 17:01
Theodor Tallqvist (21.5.1839 - 16.5.1912, insinööri, loi perustan Suomen rautatieverkoston kehittymiselle, suunnitteli ja rakennutti Pohjanmaan, Savon, Karjalan ja Porin radat)
1339. Tarja3.4.2017 klo 17:35
Seppo Hanski (8.8.1942 - 1.2.1995, muusikko)
1340. Arskis4.4.2017 klo 12:39
Kádár, János (26.5.1912 - 6.7.1989, MSZMP:n pääsihteeri, eli käytännössä Unkarin johtaja 1956-1988, pääministeri 1956-1958 ja 1961-1965)
1341. Tarja4.4.2017 klo 13:00
Otto Bayer (4.11.1902 - 1.8.1982, saksalainen kemisti, polyuretaanin keksijä)
1342. Tarja5.4.2017 klo 13:13
Elia Kazan (7.9.1909 - 28.9.2003, teatteri- ja elokuvaohjaaja, sai Oscar-palkinnon elokuvista Hiljainen sopimus ja Alaston satama)
1343. Tarja6.4.2017 klo 15:20
Adolf "Adi" Dassler (3.11.1900 - 6.9.1978, Adidas -yrityksen perustaja)
1344. Arskis6.4.2017 klo 19:48
Eriksen, Stein (11.12.1927 - 27.12.2015, norjalainen alppihiihtäjä)
1345. Tarja6.4.2017 klo 20:07
Ilkka Sinisalo (10.7.1958 - 5.4.2017, jääkiekkoilija)
1346. Tarja7.4.2017 klo 20:27
Oskar Nero (14.2.1873 - 1937, insinööri, Jyväskylän harjulle johtavat kiviportaat - Neron portaat - on nimetty hänen mukaansa, oli myös Rauman ensimmäinen kaupunginjohtaja)
1347. Tarja8.4.2017 klo 20:51
Robert Hooke (18.7.1635 - 3.3.1703, englantilainen fyysikko, monilahjainen tutkija)

[Wikipedia kertoo, että Robert Hooke esitti Hooken lain ensin kirjainyhdistelmänä (Wikipedia väittää anagrammiksi) "ceiiinosssttuv" ja paljasti vasta kahden vuoden kuluttua sen tarkoittavan "ut tensio sic vis" eli "muodonmuutos on verrannollinen voimaan".]
1348. Tarja9.4.2017 klo 20:53
Karl Landsteiner (14.6.1868 - 26.6.1943, itävaltalainen biologi ja fyysikko, löysi veriryhmät, jonka ansiosta sai Nobelin lääketieteen palkinnon)
1349. Tarja10.4.2017 klo 20:57
Emil Henriksson (24.2.1886 - 19.12.1959, Abloy-lukon keksijä)
1350. Tarja11.4.2017 klo 21:34
Ottmar Mergenthaler (11.5.1854 - 28.10.1899, saksalaissyntyinen keksijä, joka kehitteli latomakoneen)
1351. Tarja12.4.2017 klo 22:12
Röntgen, Wilhelm (27.3.1845 - 10.2.1923, Nobel-palkittu saksalainen fyysikko, löysi röntgensäteet)
1352. Tarja13.4.2017 klo 22:18
Marlene Dietrich (27.12.1901 - 6.5.1992, laulaja, näyttelijä)
1353. Arskis14.4.2017 klo 22:11
Helmut Schmidt (23.12.1918 - 10.11.2015, Saksan liittotasavallan liittokansleri 1974-1982)
1354. Tarja14.4.2017 klo 22:33
Dahl, Roald (13.9.1916 - 23.11.1990, kirjailija, yksi tunnetuimpia kirjoja on Jali ja suklaatehdas)
1355. Tarja15.4.2017 klo 22:37
Dexter, Colin (29.9.1930 - 21.3.2017, rikoskirjailija, komisario Morsen luoja)
1356. Tarja16.4.2017 klo 22:41
Ikäheimo, Rauni (21.7.1924 - 29.7.1997, näyttelijä)
1357. Tarja17.4.2017 klo 22:50
Izear Luster "Ike" Turner, Jr. (5.11.1931 - 12.12.2007, muusikko ja tuottaja)
1358. Tarja18.4.2017 klo 23:17
Rosenlew, Wilhelm (22.12.1831 - 29.4.1892, teollisuusmies, kauppaneuvos, teollisuusyritys W. Rosenlew & Co:n perustaja)
1359. Arskis19.4.2017 klo 10:35
Martin, Sir George (3.1.1926 - 8.3.2016, britt. tuottaja)
1360. Tarja19.4.2017 klo 10:43
Gustav Bubník (21.11.1928 - 18.4.2017, tsekkiläinen jääkiekkoilija, jääkiekkovalmentaja, valmensi Suomen maajoukkuetta 1966-69)
1361. Tarja20.4.2017 klo 12:51
Kari Litmanen (25.9.1957 - 5.1.2012, muusikko, kapellimestari)
1362. Tarja21.4.2017 klo 12:51
Erich Honecker (25.8.1912 - 29.5.1994, DDR:n kommunistijohtaja 1971-1989)
1363. Tarja22.4.2017 klo 12:57
Eartha Kitt (17.1.1927 - 25.12.2008, laulaja, näyttelijä)
1364. Tarja23.4.2017 klo 14:12
Ilkka Lammi (9.2.1976 - 24.6.2000, nuorena kuollut lahjakas kuvataiteilija)
1365. eol23.4.2017 klo 14:30
Michele Scarponi (25.9.1979 - 22.4.2017, italialainen ammattipyöräilijä, vuoden 2011 Italian ympäriajon ykkönen, kuoli eilen jäätyään harjoituslenkillä auton alle)
1366. Tarja23.4.2017 klo 14:36
Il-sung, Kim (15.4.1912 - 8.7.1994, Pohjois-Korean hallitsija)
1367. Tarja23.4.2017 klo 14:45
[edelliseen maininta, että Kim on kuitenkin sukunimi ja Il-sung etunimi]
1368. eol23.4.2017 klo 15:25
Myllykoski, Pekka (13.12.1959 - 22.4.2017, laulaja ja sanoittaja, Freud Marx Engels & Jung -yhtyeen laulusolisti)
1369. Tarja23.4.2017 klo 16:18
Anni Blomqvist (7.10.1909 - 26.6.1990, ahvenanmaalainen kirjailija, tunnettu Myrskyluoto-kirjasarjasta)
1370. Tarja24.4.2017 klo 19:00
Tiittanen, Jorma (29.10.1929 - 5.2.2017, nimimerkki Titu, pilapiirtäjä, kuvittaja)
1371. Tarja25.4.2017 klo 19:21
Miler, Zdenek (21.2.1921 - 30.11.2011, tsekkiläinen kuvittaja, animaattori, tunnetuin hahmo on Myyrä)
1372. Tarja26.4.2017 klo 19:21
Kylli Koski (6.7.1906 - 19.9.1997, taiteilija, Yleisradion lastenohjelmien Kylli-täti)
1373. Tarja27.4.2017 klo 19:29
Krzysztof Kieslowski (27.6.1941 - 13.3.1996, puolalainen elokuvaohjaaja)
1374. Tarja28.4.2017 klo 19:38
Kokkonen, Joonas (13.11.1921 - 2.10.1996, säveltäjä, kuuluisin teos ooppera Viimeiset kiusaukset)
1375. Tarja29.4.2017 klo 19:42
Stanley Kubrick (26.7.1928 - 7.3.1999, yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja)
1376. Tarja30.4.2017 klo 19:44
Carl von Linné (23.5.1707 - 10.1.1778, ruotsalainen luonnontutkija, kehitti taksonomian)
1377. Tarja1.5.2017 klo 19:46
Nyytäjä, Outi (11.10.1935 - 25.4.2017, dramaturgi, kirjailija)
1378. Arskis2.5.2017 klo 10:08
Tito, Jovanka Broz (7.12.1924 - 20.10.2013, Jugoslavian presidentin Josip Broz Titon puoliso)
1379. Tarja2.5.2017 klo 12:02
Zachary Taylor (24.11.1784 - 9.7.1850, Yhdysvaltain 12. presidentti)
1380. Arskis2.5.2017 klo 19:22
Rutherford B. Hayes (4.10.1822 - 17.1.1893, Yhdysvaltain 19. presidentti 1877-1881)
1381. Tarja2.5.2017 klo 19:35
Erin Moran (18.10.1960 - 22.4.2017, näyttelijä, tunnetuin rooli Joanie Onnen päivät -sarjassa)
1382. Arskis2.5.2017 klo 21:03
Arthur, Chester (5.10.1829 - 18.11.1886, Yhdysvaltain 21. presidentti 1881-1885)
1383. Tarja2.5.2017 klo 21:10
Erich Maria Remarque (22.6.1898 - 25.9.1970, saksalainen kirjailija, tunnetuin teos "Länsirintamalta ei mitään uutta")
1384. Arskis2.5.2017 klo 21:20
Ulysses S. Grant (27.4.1822 – 23.7.1885, Yhdysvaltain 18. presidentti 1869–1877)
1385. Tarja3.5.2017 klo 09:26
Thomas Edward Lawrence (16.8.1888 - 19.5.1935, brittiläinen arkeologi, kirjailija, sotilas, hänestä on tehty elokuva Arabian Lawrence)
1386. Arskis3.5.2017 klo 11:29
Cleveland, Grover (18.3.1837 – 24.6.1908, Yhdysvaltain 22. [1885–1889] ja 24. [1893–1897] presidentti, ja toistaiseksi ainoa virassa jatkanut presidentti, joka ei ole palvellut yhtäjaksoisesti)
1387. Tarja3.5.2017 klo 11:47
Robert Kahn (alias Bob Kane, 24.10.1915 - 3.11.1998, sarjakuvahahmo Batmanin luoja)
1388. Arskis3.5.2017 klo 22:08
Harding, Warren (2.11.1865 – 2.8.1923, Yhdysvaltain 29. presidentti 1921–1923)
1389. Tarja3.5.2017 klo 22:39
Noyce, Robert (12.12.1927 - 3.6.1990, fyysikko, yksi Intelin perustajista, jakaa kunnian mikropiirin keksimisestä Jack Kilbyn kanssa)
1390. Tarja4.5.2017 klo 22:48
Thomas Jefferson (13.4.1743 - 4.7.1826, Yhdysvaltain kolmas presidentti, yksi Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajista, yksi Mount Rushmore -vuoreen ikuistetuista kasvoista)
1391. Arskis5.5.2017 klo 21:16
Ole Wasz-Höckert (28.8.1918 – 23.10.2015, lastenlääkäri, emeritusprofessori ja kansanedustaja)
1392. Matias-Myyrä5.5.2017 klo 21:47
Timo Mäkinen (18.3.1938 – 4.5.2017, ralliautoilija)
1393. Tarja5.5.2017 klo 22:51
Erik Satie (17.5.1866 - 1.7.1925, ranskalainen säveltäjä)
1394. Tarja6.5.2017 klo 23:06
Ilja Segalovits (13.9.1964 - 27.7.2013, venäläisen hakukone Yandexin perustaja yhdessä Arkadi Volozin kanssa)
1395. Tarja7.5.2017 klo 23:12
Tapper, Harri (28.3.1929 - 23.12.2012, kirjailija)
1396. Tarja9.5.2017 klo 08:05
Irwin, Steve (22.2.1962 - 4.9.2006, australialainen eläinasiantuntija, kuoli isokeihäsrauskun pistoon)
1397. Tarja10.5.2017 klo 08:18
Vogel, Alfred (26.10.1902 - 1.10.1996, sveitsiläinen ravitsemusterapeutti, perusti A. Vogel -luontaistuotemerkin)
1398. Tarja11.5.2017 klo 08:32
Darlene Conley (18.7.1934 - 14.1.2007, näyttelijä, tunnetuin rooli Sally Spectra Kauniit ja rohkeat -sarjassa)
1399. Tarja12.5.2017 klo 08:53
Yvonne de Bruyn (17.5.1934 - 12.6.2013, vuoden 1954 Miss Suomi)
1400. Arskis12.5.2017 klo 11:37
Nyholm, Ragnhild (7.10.1902 – 9.10.1994, ensimmäinen Miss Suomi 1931)
1401. Tarja12.5.2017 klo 12:02
Demme, Jonathan (22.2.1944 - 26.4.2017, elokuvaohjaaja, palkittiin Oscarilla Uhrilampaat -elokuvan ohjauksesta)
1402. Arskis12.5.2017 klo 22:45
Navon, Yizhak (9.4.1921 – 6.11.2015, Israelin presidentti 1978-1983)
1403. Matias-Myyrä12.5.2017 klo 22:55
Koivisto, Mauno (25.11.1923 – 12.5.2017, Suomen tasavallan yhdeksäs presidentti)
1404. Tarja13.5.2017 klo 10:32
Oscar Levant (27.12.1906 - 14.8.1972, amerikkalainen muusikko, näyttelijä)
1405. Tarja14.5.2017 klo 10:48
Tyko Sallinen (14.3.1879 - 18.9.1955, ekspressionistinen taidemaalari)
1406. Tarja15.5.2017 klo 10:52
Eva Hellas (12.7.1933 - 14.12.2016, vuoden 1952 Miss Suomi)
1407. Arskis15.5.2017 klo 22:59
Anna-Lisa Fahler (27.2.1915 – 26.6.2004, vuoden 1934 Miss Suomi)
1408. Tarja16.5.2017 klo 00:18
Ritva Lehto (28.10.1945 - 9.10.1971, vuoden 1967 Miss Suomi)
1409. Tarja17.5.2017 klo 09:13
Truman, Harry S. (8.5.1884 - 26.12.1972, Yhdysvaltojen 33. presidentti, antoi mm. päätöksen ensimmäisen atomipommin pudottamisesta Hiroshimaan v. 1945)
1410. Arskis17.5.2017 klo 22:22
Skinnari, Jouko (12.8.1946 – 21.4.2016, ent. kansanedustaja ja ministeri, valtiopäiväneuvos)
1411. Tarja17.5.2017 klo 22:43
Kylätasku, Jussi (19.6.1943 - 7.1.2005, kirjailija)
1412. Arskis17.5.2017 klo 23:58
Satukangas, Arto (6.9.1962 – 19.8.2014, pianisti)
1413. Tarja18.5.2017 klo 00:01
Outi Ojala (28.6.1946 - 16.5.2017, poliitikko)
1414. Arskis18.5.2017 klo 11:34
Alexander Grothendieck (28.3.1928 – 13.11.2014, saks.-ransk. matemaatikko)
1415. Tarja18.5.2017 klo 11:59
Chris Cornell (20.7.1964 -17.5.2017, yhdysvaltalainen laulaja)
1416. Tarja19.5.2017 klo 16:22
Lindgren, Astrid (14.11.1907 - 28.1.2002, ruotsalainen lastenkirjailija)
1417. Tarja20.5.2017 klo 18:06
Dennis Livson (24.11.1946 - 9.11.2013, lastenohjelmatuottaja, mm. Muumilaakson tarinoita-sarjan tuottaja, Naantalin Muumimaailman rakennuttaja)
1418. Tarja21.5.2017 klo 18:06
Nissen, George (1.2.1914 - 7.4.2010, yhdysvaltalainen voimistelija ja keksijä, trampoliinin kehittäjä)
1419. Tarja22.5.2017 klo 18:10
Georg Friedrich Händel (23.2.1685 - 14.4.1759, saksalaissyntyinen barokkisäveltäjä)
1420. Tarja23.5.2017 klo 18:14
Leslie Nielsen (11.2.1926 - 28.11.2010, kanadalainen näyttelijä, tunnettu mm. elokuvista Hei, me lennetään! ja Mies ja alaston ase)
1421. eol23.5.2017 klo 18:50
Nicholas "Nicky" Hayden (30.7.1981 - 22.5.2017, yhdysvaltalainen ratamoottoripyöräilijä, "The Kentucky Kid", MotoGP-luokan maailmanmestari 2006, kuoli törmättyään polkupyörällään yhteen auton kanssa)
1422. Tarja23.5.2017 klo 19:22
Eduard Polón (16.6.1861 - 30.9.1930, yritysjohtaja, perusti Suomen Gummitehtaan, josta sai alkunsa Nokia Oyj)
1423. eol23.5.2017 klo 19:50
Neville Marriner (15.4.1924 - 2.10.2016, englantilainen kapellimestari, Academy of St Martin in the Fields -kamariorkesterin perustaja)
1424. Tarja23.5.2017 klo 20:12
Roger Moore (14.10.1927 - 23.5.2017, näyttelijä)
1425. Tarja24.5.2017 klo 20:20
Robert Aldrich (9.8.1918 - 5.12.1983, elokuvaohjaaja, yksi tunnetuimpia elokuvia Likainen tusina)
1426. Tarja25.5.2017 klo 20:24
Carpelan, Bo (25.10.1926 - 11.2.2011, Finlandia-palkinnon kahdesti saanut kirjailija)
1427. Tarja26.5.2017 klo 20:26
Brian Epstein (19.9.1934 - 27.8.1967, The Beatles-yhtyeen manageri)
1428. Arskis26.5.2017 klo 23:13
Niárchos, Stávros (3.7.1909 – 16.4.1996, kreikkalainen laivanvarustaja)
1429. Tarja27.5.2017 klo 00:09
Stewart, James (20.5.1908 - 2.7.1997, Oscar-palkittu näyttelijä)
1430. Tarja28.5.2017 klo 00:40
Sukula, Marja-Leena (12.4.1946 - 25.1.2000, viihdetaiteilija, tunnetuin roolihahmo Kassi-Alma)
1431. Tarja29.5.2017 klo 00:45
Nurmi, Maila (11.12.1922 - 10.1.2008, suomalaissyntyinen, yhdysvaltalainen televisiopersoona, taiteilijanimeltään Vampira)
1432. Tarja30.5.2017 klo 08:48
Ansa Ikonen (19.12.1913 - 23.5.1989, näyttelijä)
1433. Arskis30.5.2017 klo 14:07
Noriega, Manuel (11.2.1934 – 29.5.2017, Panaman sotilasdiktaattori 1983–1989)
1434. Tarja30.5.2017 klo 14:32
Erkki Kurenniemi (10.7.1941 - 1.5.2017, suunnittelija, elektronisen musiikin säveltäjä)
1435. Arskis30.5.2017 klo 16:28
Marjatta Kurenniemi (7.5.1918 – 14.11.2004, lasten- ja nuortenkirjailija, Erkki Kurenniemen äiti)
1436. Tarja30.5.2017 klo 16:53
Marjatta Raita (17.2.1944 - 27.9.2007, näyttelijä)
1437. Arskis30.5.2017 klo 17:55
Tyrkkö, Marjatta (10.5.1916 – 7.10.2010, lehti- ja radiotoimittaja)
1438. Tarja30.5.2017 klo 18:20
Tiivola, Mika (30.11.1922 - 13.4.1994, Suomen Yhdyspankin pitkäaikainen pääjohtaja)
1439. Tarja31.5.2017 klo 19:03
Kullberg, Rolf (3.10.1930 - 3.9.2007, Suomen Pankin pääjohtaja 1983 - 1992)
1440. Arskis31.5.2017 klo 19:26
Florin, August (17.5.1812 – 7.4.1894, Suomen Pankin pääjohtaja 1870–1875)
1441. Tarja31.5.2017 klo 20:02
Taipale, Heikki (19.5.1963 - 26.5.2017, yrittäjä, Passeli-ohjelmiston kehittäjä)
1442. Tarja1.6.2017 klo 21:56
Kafka, Franz (3.7.1883 - 3.6.1924, kirjailija)
1443. Arskis1.6.2017 klo 22:16
Zbigniew Brzezinski (28.3.1928 – 26.5.2017, puol.synt. yhdysv. valtiotieteilijä, presidentti Jimmy Carterin turvallisuuspoliittinen neuvonantaja 1977–1981)
1444. Tarja1.6.2017 klo 22:55
Klaus Kinski (18.10.1926 - 23.11.1991, saksalainen näyttelijä)
1445. Tarja2.6.2017 klo 23:03
Karen Blixen (17.4.1885 - 7.9.1962, tanskalainen kirjailija)
1446. Tarja3.6.2017 klo 23:04
Nils Etola (10.3.1916 - 26.7.1993, kauppaneuvos, Etola-yhtiöitten toimitusjohtaja ja kehittäjä)
1447. Matias-Myyrä4.6.2017 klo 19:27
Lieko Zachovalová (13.8.1927 – 4.6.2017, Yleisradion entinen Prahan-kirjeenvaihtaja)
1448. Tarja4.6.2017 klo 20:20
Valeri Vasiljev (3.8.1949 - 19.4.2012, neuvostoliittolainen jääkiekkoilija, kaksi olympiakultaa, kahdeksan maailmanmestaruutta ja kahdeksan euroopanmestaruutta)
1449. Arskis4.6.2017 klo 21:43
Einseln, Aleksander (25.10.1931 – 16.3.2017, kenraali, Viron kolmas puolustusvoimain komentaja 1993–1995, ensimmäinen itsenäisyyden palauttamisen jälkeen)
1450. Tarja4.6.2017 klo 21:55
Raino Westerholm (20.11.1919 - 1.6.2017, Suomen kristillisen liiton kansanedustaja ja pitkäaikainen puheenjohtaja)
1451. Tarja5.6.2017 klo 21:59
Margaretha Zelle (7.8.1876 - 15.10.1917, Mata Hari, hollantilainen tanssija, joka teloitettiin vakoilusta)
1452. Tarja6.6.2017 klo 22:06
Lee, Christopher (27.5.1922 - 7.6.2015, englantilainen näyttelijä)
1453. Tarja7.6.2017 klo 22:12
Richter, Charles (26.4.1900 - 30.9.1985, yhdysvaltalainen seismologi, tunnetaan maanjäristyksen voimakkuuden määrittelevän Richterin asteikon luomisesta)
1454. Tarja8.6.2017 klo 22:16
Sylvi Kekkonen (12.3.1900 - 2.12.1974, presidentti Urho Kekkosen puoliso)
1455. Tarja9.6.2017 klo 22:21
Nilsson, Birgit (17.5.1918 - 25.12.2005, ruotsalainen sopraano)
1456. Tarja10.6.2017 klo 22:30
Tomlinson, Ray (23.4.1941 - 5.3.2016, sähköpostin keksijä)
1457. Matias-Myyrä10.6.2017 klo 22:45
Adam West (19.9.1928 – 9.6.2017, yhdysvaltalainen näyttelijä, tunnettiin parhaiten roolistaan Batmanina)
1458. Tarja10.6.2017 klo 23:05
Seppo Nevala (3.11.1947 - 4.12.2008, poliisineuvos, Suojelupoliisin päällikkö 1996-2007)
1459. Tarja11.6.2017 klo 23:09
Alistair MacLean (21.4.1922 - 2.2.1987, skotlantilainen kirjailija)
1460. Tarja12.6.2017 klo 23:12
Adams, Douglas (11.3.1952 - 11.5.2001, brittiläinen kirjailija)
1461. Tarja13.6.2017 klo 23:12
Sassoon, Vidal (17.1.1928 - 9.5.2012, brittiläinen kampaaja ja liikemies)
1462. Tarja14.6.2017 klo 23:18
Landon, Michael (31.10.1936 - 1.7.1991, näyttelijä ja ohjaaja, muistetaan mm. Bonanza- ja Pieni talo preerialla-sarjoista)
1463. Tarja15.6.2017 klo 23:27
Lindén, Kaj (15.8.1931 - 11.1.2013, toimittaja ja uutisankkuri)
1464. Arskis16.6.2017 klo 19:22
Jimmy "Superfly" Snuka (18.5.1943 – 15.1.2017, fidžiläinen showpainija)
1465. Tarja16.6.2017 klo 19:26
Kohl, Helmut (3.4.1930 - 16.6.2017, Saksan liittokansleri 1982-1998)
1466. Tarja17.6.2017 klo 19:56
Toivo Rautavaara (27.2.1905 - 4.3.1987, hyötykasvitutkija, keksi mm. sanat luonnonmukainen, herukka, tuoremehu, luontaistuote ja Mehu-Maija)
1467. Tarja18.6.2017 klo 21:05
Robert Louis Stevenson (13.11.1850 - 3.12.1894, skotlantilainen kirjailija, yksi tunnetuimpia teoksia Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde)
1468. Tarja19.6.2017 klo 21:48
Oskar Schindler (28.4.1908 - 9.10.1974, saksalainen liike- ja teollisuusmies, joka pelasti 1200 juutalaista holokaustilta, hänen tarinaansa perustuu elokuva Schindlerin lista)
1469. Arskis20.6.2017 klo 18:19
Elo, Jaakko (25.7.1925 – 28.1.2017, urologi, kirurgi ja opinalansa historioitsija)
1470. Tarja20.6.2017 klo 18:39
Otto Warmbier (12.12.1994 - 19.6.2017, Pohjois-Koreassa vangittu amerikkalaisopiskelija)
1471. Tarja21.6.2017 klo 20:24
Erkki Karu (10.4.1887 - 8.12.1935, elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja, tuottaja)
1472. Tarja22.6.2017 klo 20:33
Uusivirta, Tarmo (5.2.1957 - 13.12.1999, nyrkkeilijä)
1473. Tarja23.6.2017 klo 21:56
Matisse, Henri (31.12.1869 - 3.11.1954, ranskalainen taidemaalari)
1474. Tarja24.6.2017 klo 21:59
Iris Kähäri (19.3.1914 - 20.2.1995, kirjailija)
1475. Tarja25.6.2017 klo 22:00
Robert Shaw (9.8.1927 - 28.8.1978, brittinäyttelijä, rooli mm. Tappajahai-elokuvassa)
1476. Tarja26.6.2017 klo 22:57
Walter Lantz (27.4.1899 - 22.3.1994, yhdysvaltalainen animaattori, tunnetuin piirroshahmo Nakke Nakuttaja)
1477. Tarja27.6.2017 klo 23:06
Zilliacus, Benedict (11.1.1921 - 28.1.2013, toimittaja, kirjailija, teki elämäntyönsä Hufvudstadsbladetissa)
1478. Arskis28.6.2017 klo 01:10
Cernan, Eugene (14.1.1934 – 16.1.2017, yhdysv. astronautti ja laivastoupseeri)
1479. Tarja28.6.2017 klo 10:21
Nyqvist, Michael (8.11.1960 - 27.6.2017, ruotsalainen näyttelijä)
1480. Arskis28.6.2017 klo 21:19
Esko Koskenvesa (17.4.1938 – 3.1.2017, käytännöllisen teologian emeritusprofessori)
1481. Matias-Myyrä28.6.2017 klo 21:33
Annikki Tähti (5.12.1929 – 19.6.2017, iskelmälaulaja)
1482. Tarja28.6.2017 klo 23:13
Ira Levin (27.8.1929 - 12.11.2007, kirjailija, tunnetuin teos lienee Rosemaryn painajainen)
1483. Tarja30.6.2017 klo 00:29
Immelmann, Max (21.9.1890 - 18.6.1916, saksalainen hävittäjälentäjä, jonka mukaan on nimetty taitolentoliike Immelmann-käännös)
1484. Arskis30.6.2017 klo 19:30
Xavier Melgarejo i Draper (17.5.1963 – 20.2.2017, katalonialainen opettaja, kasvatustieteilijä ja Suomen koulujärjestelmän asiantuntija)
1485. Tarja30.6.2017 klo 22:56
Edvard Westerlund (1.2.1901 - 7.12.1982, suomalainen painija, olympiavoittaja)
1486. Tarja1.7.2017 klo 23:25
Donna Summer (31.12.1948 - 17.5.2012, poplaulaja)
1487. Arskis7.7.2017 klo 01:04
Rossi, Matti (13.4.1934 – 3.7.2017, kirjailija)
1488. Tarja9.7.2017 klo 12:24
Tenhunen, Eeva (2.1.1937 - 9.6.2017, rikoskirjailija)
1489. Tarja10.7.2017 klo 19:11
Vladimir Vysotski (25.1.1938 - 25.7.1980, venäläinen runoilija, laulaja, tunnetuin kappaleensa "Ystävän laulu")
1490. Tarja11.7.2017 klo 19:29
Kenyatta, Jomo (noin 1893 - 22.8.1978, itsenäisen Kenian ensimmäinen presidentti)
1491. Tarja12.7.2017 klo 22:39
Marjatta Pokela (5.1.1925 - 13.4.2002, laulaja, sanoittaja, säveltäjä)
1492. Arskis13.7.2017 klo 20:52
Liu Xiaobo (28.12.1955 – 13.7.2017, kiinalainen toisinajattelija ja ihmisoikeustaistelija, Nobelin rauhanpalkinto 2010)
1493. Tarja13.7.2017 klo 21:00
Barbara Stanwyck (16.7.1907 - 20.1.1990, näyttelijä)
1494. Tarja14.7.2017 klo 21:03
Carrie Fisher (21.10.1956 - 27.12.2016, näyttelijä, tunnetuin rooli Prinsessa Leia Tähtien sota -elokuvissa)
1495. Tarja16.7.2017 klo 00:09
Renoir, Auguste (25.2.1841 - 3.12.1919, ranskalainen taidemaalari)
1496. Tarja17.7.2017 klo 00:16
Tapio Säynevirta (1.3.1965 - 5.9.2012, kivääriampuja)
1497. Arskis18.7.2017 klo 00:56
Tadeusz Rybak (7.11.1929 – 7.3.2017, puolalainen roomalaiskatolinen piispa)
1498. Arskis19.7.2017 klo 01:10
Kaisa Blomstedt (23.9.1947 – 16.7.2017, sisustussuunnittelija)
1499. Arskis20.7.2017 klo 10:14
Tam Dalyell (9.8.1932 – 26.1.2017, brittil. Labour-puolueen poliitikko)
1500. Tarja20.7.2017 klo 18:18
Larha, Ilpo (19.7.1968 - 17.3.1994, palkkamurhaaja)
1501. Arskis20.7.2017 klo 18:50
Pekka Peltokallio (21.1.1926 – 19.7.2017, kirurgi ja urheilulääkäri)
1502. Arskis22.7.2017 klo 19:30
Ilja Glazunov (10.6.1930 – 9.7.2017, venäläinen taidemaalari, tunnettu mm. presidentti Urho Kekkosen korkeaylävartaloisesta muotokuvasta)
1503. Tarja23.7.2017 klo 18:14
Vilander, Sirkka (o.s. Polkunen, 6.11.1927 - 28.9.2014, kilpahiihtäjä, olympiavoittaja)
1504. Arskis23.7.2017 klo 19:42
Andrea Jürgens (15.5.1967 – 20.7.2017, saksalainen iskelmälaulaja)
1505. Tarja23.7.2017 klo 20:18
Sidney Lumet (25.6.1924 - 9.4.2011, Oscar-palkittu elokuvaohjaaja)
1506. Arskis23.7.2017 klo 22:22
Elsa Martinelli (30.1.1935 – 8.7.2017, italialainen näyttelijä ja valokuvamalli)
1507. eol23.7.2017 klo 22:30
Landau, Martin (20.6.1928 - 15.7.2017, Oscar-palkittu yhdysvaltalainen näyttelijä)
1508. Tarja23.7.2017 klo 23:03
Nikkanen, Yrjö (31.12.1914 - 18.11.1985, keihäänheittäjä, olympiamitalisti)
1509. Arskis24.7.2017 klo 00:24
John Heard (7.3.1945 – 21.7.2017, yhdysvaltalainen näyttelijä)
1510. Tarja24.7.2017 klo 00:31
Rod Taylor (11.1.1930 - 7.1.2015, näyttelijä)
1511. Arskis24.7.2017 klo 10:46
Rhodri Morgan (29.9.1939 – 17.5.2017, walesiläinen poliitikko)
1512. Tarja24.7.2017 klo 12:40
Altman, Robert (20.2.1925 - 20.11.2006, Oscar-palkittu elokuvaohjaaja)
1513. Arskis25.7.2017 klo 00:37
Rico, Paquita (13.10.1929 – 9.7.2017, espanjalainen näyttelijä)
1514. Tarja25.7.2017 klo 00:58
Adams, Don (13.4.1923 - 25.9.2005, näyttelijä, tunnetuin rooli Maxwell Smart)
1515. Arskis26.7.2017 klo 00:17
Nikolai Kamenski (17.10.1931 – 21.7.2017, neuvostol. mäkihyppääjä, voitti Keski-Euroopan mäkiviikon 1956 voittamatta yhtäkään osakilpailua)
1516. Tarja26.7.2017 klo 00:29
Karhumäki, Urho (7.6.1891 - 26.2.1947, kirjailija, olympiavoittaja, voitti kultaa Berliinin olympiakisojen taidelajien epiikkakirjallisuuden sarjassa vuonna 1936)
1517. Arskis26.7.2017 klo 00:51
Haakon, VII (3.8.1872 – 21.9.1957, Norjan kuningas 1905–1957)
1518. Tarja26.7.2017 klo 12:09
Naruhiko, Higashikuni (3.12.1887 - 20.7.1990, ainoa keisarisuvun jäsen, joka on toiminut Japanin pääministerinä, tosin kautensa oli pääministereistä lyhin, 54 päivää, eli 102-vuotiaaksi ollen näin Japanin historian pitkäikäisin pääministeri)
1519. Arskis26.7.2017 klo 22:19
Newton Holanda Gurgel (1.11.1923 – 6.4.2017, brasilialainen roomalaiskatolinen piispa)
1520. Tarja26.7.2017 klo 22:50
Leo Kinnunen (5.8.1943 - 26.7.2017, ensimmäinen suomalainen Formula 1 -kuljettaja)
1521. Arskis27.7.2017 klo 12:11
Nelsan Ellis (30.11.1977 – 8.7.2017, yhdysvaltalainen näyttelijä ja näytelmäkirjailija)
1522. Tarja27.7.2017 klo 13:27
Skutnabb, Julius (12.6.1889 - 26.2.1965, suomalainen pikaluistelija ja olympiavoittaja)
1523. Arskis28.7.2017 klo 17:37
Sergeanne Golon (19.12.1921 – 14.7.2017, ranskalainen kirjailija, mm. Angelika-sarja)
1524. Tarja28.7.2017 klo 19:54
Nykvist, Sven (3.12.1922 - 20.9.2006, Oscar-palkittu ruotsalainen elokuvaaja)
1525. Arskis28.7.2017 klo 21:33
Erkki Tuominen (28.6.1931 – 22.7.2017, opettaja ja eräkirjailija)
1526. Tarja28.7.2017 klo 23:07
Edwin Armstrong (18.12.1890 - 31.1.1954, yhdysvaltalainen insinööri ja FM-radion keksijä)
1527. Tarja29.7.2017 klo 23:08
Georges Bizet (25.10.1838 - 3.6.1875, ranskalainen säveltäjä, tunnetuin teos Carmen -ooppera)
1528. Tarja30.7.2017 klo 23:42
Timo Penttilä (16.3.1931 - 25.2.2011, arkkitehti, suunnitteli mm. Helsingin Kaupunginteatterin ja Ratinan stadionin Tampereella)
1529. Arskis31.7.2017 klo 13:18
Lehtonen, Jarmo (15.1.1961 – 14.6.2017, koripalloilija ja koripallotoimija, edusti Äänekosken Huimaa)
1530. Tarja31.7.2017 klo 13:37
Mustakallio, Timo (14.10.1929 - 20.11.1984, oopperalaulaja (tenori), hänen kunniakseen perustettiin Timo Mustakallio -laulukilpailu)
1531. Arskis31.7.2017 klo 13:48
Moreau, Jeanne (23.1.1928 –31.7.2017, ranskalainen näyttelijä, mm. Morsian pukeutui mustaan)
1532. Tarja31.7.2017 klo 18:47
Estelle Getty (25.7.1923 - 22.7.2008, yhdysvaltalainen näyttelijä, tunnettu sarjasta Tyttökullat)
1533. Arskis1.8.2017 klo 10:18
Tremblay, Gilles (6.9.1932 – 27.7.2017, kanadalainen säveltäjä)
1534. Tarja1.8.2017 klo 11:02
Sam Shepard (5.11.1943 - 27.7.2017, näyttelijä, näytelmäkirjailija, ohjaaja)
1535. Arskis1.8.2017 klo 21:25
Rose, Mervyn (23.1.1930 – 23.7.2017, australialainen tennispelaaja)
1536. Tarja1.8.2017 klo 21:47
Ylönen, Vilho (31.5.1918 - 8.3.2000, ampuja, ainoa suomalainen urheilija, joka on voittanut olympiamitalin sekä kesä- että talvikisoissa)
1537. Matias-Myyrä1.8.2017 klo 22:05
Hämäläinen, Jyrki (27.7.1942 – 18.3.2008, populaarikulttuuriin erikoistunut toimittaja ja Suosikin pitkäaikainen päätoimittaja)
1538. Tarja1.8.2017 klo 23:20
Kurvinen, Jorma (3.6.1931 - 19.2.2002, kirjailija)
1539. Arskis1.8.2017 klo 23:52
Mario Tullio Montano (7.2.1944 – 27.7.2017, italialainen miekkailija ja olympiavoittaja)
1540. Tarja2.8.2017 klo 00:07
Nortamo, Simopekka (22.5.1927 - 17.12.2003, toimittaja, mm. Helsingin Sanomien päätoimittaja)
1541. Tarja3.8.2017 klo 00:08
Kirsi "Kikka" Sirén (26.10.1964 - 3.12.2005, iskelmälaulaja)
1542. Arskis3.8.2017 klo 22:26
Nieto, Ángel (25.1.1947 – 3.8.2017, espanjalainen ratamoottoripyöräilijä)
1543. Tarja3.8.2017 klo 22:50
Lindegren, Yrjö (13.8.1900 - 12.11.1952, arkkitehti, päätyö yhdessä ToivoJäntin kanssa suunniteltu Helsingin Olympiastadion)
1544. Arskis4.8.2017 klo 00:29
Joachim Meisner (25.12.1933 – 5.7.2017, saksalainen roomalaiskatolisen kirkon kardinaali ja arkkipiispa)
1545. Tarja4.8.2017 klo 13:03
Räsänen, Pauli (23.2.1928 - 22.3.2000, laulaja)
1546. Arskis5.8.2017 klo 10:55
Lehtovaara, Tero (19.4.1937 – 29.5.2017, diplomaatti, mm. suurlähettiläs Havannassa ja Kuwaitissa)
1547. Tarja5.8.2017 klo 11:36
Robert Hardy (29.10.1925 - 3.7.2017, brittiläinen näyttelijä)
1548. Arskis5.8.2017 klo 18:48
Dionigi Tettamanzi (14.3.1934 – 5.8.2017, italialainen roomalaiskatolinen arkkipiispa ja kardinaali)
1549. Tarja5.8.2017 klo 19:52
Zetterström, Erik (14.8.1904 - 7.7.1997, ruotsalainen kirjailija, joka käytti nimimerkkiä Kar de Mumma)
1550. Tarja6.8.2017 klo 20:01
Kurt Vonnegut (11.11.1922 - 11.4.2007, yhdysvaltalainen kirjailija)
1551. Tarja8.8.2017 klo 00:11
Toivo "Topi" Tuomainen (25.9.1926 - 13.11.2002, elokuvanäyttelijä, muusikko, "Mustan Pörssin Topi")
1552. Tarja9.8.2017 klo 00:15
Eino Kaipainen (2.12.1899 - 31.1.1995, näyttelijä)
1553. Tarja10.8.2017 klo 00:18
Eban, Abba (2.2.1915 - 17.11.2002, israelilainen diplomaatti ja poliitikko)
1554. Arskis10.8.2017 klo 18:16
Barbara Cook (25.10.1927 – 8.8.2017, yhdysvaltalainen laulaja ja näyttelijä)
1555. Tarja11.8.2017 klo 00:42
Korpi, Allan (1928 - 5.6.2001, raviohjastaja ja -valmentaja)
1556. Arskis11.8.2017 klo 10:52
Arléta (3.3.1945 – 8.8.2017, kreikkalainen laulaja-muusikko, kirjailija ja kuvittaja)
1557. Matias-Myyrä11.8.2017 klo 11:14
Aino Aalto (25.1.1894 – 13.1.1949, arkkitehti ja muotoilija, Alvar Aallon ensimmäinen puoliso)
1558. Tarja11.8.2017 klo 21:34
Turner, Lana (8.2.1921 - 29.6.1995, näyttelijä)
1559. Tarja13.8.2017 klo 00:30
Al-Fayed, Dodi (15.4.1955 - 31.8.1997, sai surmansa samassa auto-onnettomuudessa Walesin prinsessa Dianan kanssa)
1560. Arskis13.8.2017 klo 15:18
David Maslanka (30.8.1943 – 6.8.2017, yhdysvaltalainen säveltäjä)
1561. Tarja13.8.2017 klo 18:25
Kaarlo (Kalle) Kultala (18.8.1924 - 2.11.1991, lehtivalokuvaaja)
1562. Arskis13.8.2017 klo 20:19
Luiz Vicente Bernetti (24.3.1934 – 11.8.2017, Brasiliassa toiminut italialainen roomalaiskatolinen piispa)
1563. Tarja14.8.2017 klo 00:05
Tom Krause (5.7.1934 - 6.12.2013, oopperalaulaja (baritoni))
1564. Arskis14.8.2017 klo 00:26
Silvia Andersen (1966 – 9.8.2017, saksalainen näyttelijä, mm. rouva Klein draamasarjassa Marienhof, menehtyi polkupyöräonnettomuudessa Münchenissä)
1565. Tarja14.8.2017 klo 21:41
Esposito, Joe (22.1.1938 - 23.11.2016, mm. Elvis Presleyn kiertuemanageri)
1566. Tarja15.8.2017 klo 21:55
O´Hara, Maureen (17.8.1920 - 24.10.2015, irlantilainen, Oscar-palkittu näyttelijä)
1567. Tarja16.8.2017 klo 22:21
Ekberg, Anita (29.9.1931 - 11.1.2015, ruotsalainen malli ja näyttelijä)
1568. Tarja17.8.2017 klo 22:33
Tuokko, Markku (24.6.1951 - 20.2.2015, kiekonheittäjä ja kuulantyöntäjä)
1569. Arskis18.8.2017 klo 00:37
Kristal, Yisrael (15.9.1903 - 11.8.2017, maailman vanhin elossa ollut mies)
1570. Tarja18.8.2017 klo 09:24
Lehár, Franz (30.4.1870 - 24.10.1948, itävaltalais-unkarilainen säveltäjä)
1571. Arskis18.8.2017 klo 09:58
Naimušina, Jelena (19.11.1964 – 14.3.2017, Neuvostoliittoa edustanut telinevoimistelija ja olympiavoittaja)
1572. Matias-Myyrä18.8.2017 klo 10:19
Alaja, Pertti (18.2.1952 – 18.8.2017, jalkapallomaalivahti, valmentaja ja vuodesta 2012 Suomen Palloliiton puheenjohtaja)
1573. Tarja18.8.2017 klo 12:54
Totti Karpela (5.11.1940 - 1.12.2015, juristi, dekkarikirjailija ja Kakolan vankilan entinen johtaja)
1574. Tarja19.8.2017 klo 13:15
Lanza, Mario (31.1.1921 - 7.10.1959, yhdysvaltalainen tenori ja filmitähti)
1575. Arskis19.8.2017 klo 23:36
Ockels, Wubbo ( 28.3.1946 – 18.5.2014, alankomaalainen fyysikko ja astronautti)
1576. Tarja19.8.2017 klo 23:54
Barbera, Joseph (24.3.1911 - 18.12.2006, yhdysvaltalainen sarjakuvataiteilija, animaatiofilmien tekijä ja tuottaja)
1577. Arskis20.8.2017 klo 16:53
Peaches Geldof (16.3.1989 – 7.4.2014, brittiläinen televisiopersoona ja malli)
1578. Tarja20.8.2017 klo 18:06
Farrah Fawcett (2.2.1947 - 25.6.2009, yhdysvaltalainen näyttelijä, tunnetaan Charlien enkelit -sarjasta)
1579. Arskis20.8.2017 klo 22:39
Erkki Ahola (19.4.1922 – 29.6.2017, vuorineuvos ja Valion pääjohtaja)
1580. Tarja20.8.2017 klo 22:44
Lewis, Jerry (16.3.1926 - 20.8.2017, yhdysvaltalainen komedianäyttelijä ja ohjaaja)
1581. Arskis21.8.2017 klo 00:27
Rose Francine Rogombé (20.9.1942 – 10.4.2015, gabonilainen poliitikko)
1582. Tarja21.8.2017 klo 09:14
Blomqvist, Åke (14.12.1925 - 18.9.2013, tanssinopettaja)
1583. Tarja22.8.2017 klo 09:49
Koivunen, Brita (31.8.1931 - 12.4.2014, iskelmälaulaja)
1584. Tarja23.8.2017 klo 10:25
Tihonov, Vasili (13.5.1958 - 7.8.2013, venäläinen jääkiekkovalmentaja, Viktor Tihonovin poika)
1585. Arskis23.8.2017 klo 23:58
Lundh, Per-Erik (24.8.1939 – 18.8.2017, ministeri, Metalliliiton puheenjohtaja 1983–2000)
1586. Tarja24.8.2017 klo 13:14
Koskimies, Pirkko (8.3.1925 - 22.9.2011, lastenkirjailija ja kuvittaja, Pupu Tupunan luoja)
1587. Arskis24.8.2017 klo 23:25
Killmayer, Wilhelm (21.8.1927 – 20.8.2017, saksalainen säveltäjä, kuoli päivää ennen 90-vuotispäiväänsä)
1588. Tarja24.8.2017 klo 23:44
Miina Maasola (6.7.1978 - 8.2.2014, näyttelijä)
1589. Arskis25.8.2017 klo 10:02
Aldiss, Brian (18.8.1925 – 19.8.2017, brittiläinen kirjailija)
1590. Tarja25.8.2017 klo 10:11
André Brink (29.5.1935 - 6.2.2015, eteläafrikkalainen kirjailija)
1591. Arskis25.8.2017 klo 11:07
Kerola, Pentti (23.3.1935 – 28.7.2017, Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteen professori)
1592. Tarja25.8.2017 klo 11:22
Imre Kertész (9.11.1929 - 31.3.2016, Nobel-palkittu unkarilainen kirjailija)
1593. Arskis25.8.2017 klo 19:18
Simone Veil (13.7.1927 – 30.6.2017, ranskalainen poliitikko, ensimmäinen nainen joka on toiminut Euroopan parlamentin puheenjohtajana 1979–1982, Ranskan akatemian jäsen)
1594. Tarja26.8.2017 klo 00:26
Lindahl, Marita (17.10.1938 - 21.3.2017, voitti Miss Maailma -kilpailun vuonna 1957, ainoa suomalaismissi, joka on tähän yltänyt)
1595. Arskis26.8.2017 klo 12:06
Tiitola, Olli (8.9.1939 – 7.5.2017, lääkäri ja koripalloilija)
1596. Tarja26.8.2017 klo 12:42
Linnilä, Kai (23.7.1942 - 24.8.2017, kustantaja, tietokirjailija, kirjailija Kaari Utrion puoliso)
1597. Tarja27.8.2017 klo 17:16
Alice Babs (26.1.1924 - 11.2.2014, laulaja, näyttelijä, Ruotsin ensimmäinen euroviisuedustaja)
1598. Tarja28.8.2017 klo 18:15
Boutros Boutros-Ghali (14.11.1922 - 16.2.2016, egyptiläinen diplomaatti, YK:n kuudes pääsihteeri)
1599. Tarja29.8.2017 klo 18:59
Lewy, Frederic (28.1.1885 - 5.10.1950, saksalais-amerikkalainen neurologi, löysi aivoista poikkeavia proteiinikertymiä, jotka on nimetty Lewyn kappaleiksi, ja jotka ovat tunnusomaisia tietyille muistisairauksille)
1600. eol29.8.2017 klo 19:27
Campbell, Glen (22.4.1936 - 8.8.2017, yhdysvaltalainen kantrilaulaja, esim. #1 Billboard Hot 100 -hitti Rhinestone Cowboy)
1601. Tarja29.8.2017 klo 19:59
Natalie Cole (6.2.1950 - 31.12.2015, laulaja, Nat King Colen tytär)
1602. Tarja30.8.2017 klo 20:12
Erkko, Jane (9.3.1936 - 16.3.2014, taitoluisteluvaikuttaja, Aatos Erkon puoliso)
1603. Arskis31.8.2017 klo 11:27
Enzo Dara (13.10.1938 – 25.8.2017, italialainen oopperabassolaulaja)
1604. Tarja31.8.2017 klo 13:57
Rainer, Luise (12.1.1910 - 30.12.2014, kahdesti Oscar-palkittu saksalaissyntyinen näyttelijä)
1605. Arskis31.8.2017 klo 14:11
Seija Simola (25.9.1944 – 20.8.2017, iskelmälaulaja, mm. Kun aika on)
1606. Tarja31.8.2017 klo 20:47
Lehtonen, Jarmo ("Nalle") (19.3.1951 - 28.12.2013, trumpetisti)
1607. Tarja1.9.2017 klo 20:56
Oscar de la Renta (22.7.1932 - 20.10.2014, muotisuunnittelija)
1608. Tarja2.9.2017 klo 21:22
Teppo Jänis (21.6.1850 - 8.12.1921, kanteleensoittaja)
1609. Tarja3.9.2017 klo 22:35
Suvanto, Maire (1.8.1930 - 22.9.2015, näyttelijä, Suomisen perhe -elokuvien Pipsa)
1610. Eki3.9.2017 klo 22:49
Roine Rikhard (R. R.) Ryynänen (23.3.1891–31.10.1963, sanoittaja, tenorilaulaja ja kuoromies)
1611. Tarja3.9.2017 klo 23:09
Erich Segal (16.6.1937 - 17.1.2010, kirjailija ja käsikirjoittaja, tunnetuin teos Love Story)
1612. Arskis3.9.2017 klo 23:44
Anderson, Richard (8.8.1926 – 31.8.2017, yhdysvaltalainen näyttelijä)
1613. Tarja3.9.2017 klo 23:57
Derjabin, Juri (3.1.1932 - 1.8.2013, neuvostoliittolainen ja venäläinen diplomaatti, joka toimi pitkään Suomessa)
1614. Arskis4.9.2017 klo 11:42
Ramos, Sugar (2.12.1941 – 3.9.2017, kuubalaislähtöinen meksikolainen nyrkkeilijä, ammattilaisten maailmanmestari höyhensarjassa)
1615. Tarja4.9.2017 klo 14:00
Rislakki, Eero (25.6.1924 - 7.6.2017, teollinen muotoilija, Jopo-polkupyörän suunnittelija)
1616. Tarja5.9.2017 klo 17:22
Renqvist, Alvar (15.2.1868 - 28.7.1947, Kustannusosakeyhtiö Otavan monivuotinen toimitusjohtaja, Akateemisen Kirjakaupan perustaja)
1617. Arskisfa5.9.2017 klo 17:47
Ashbery, John (28.7.1927 – 3.9.2017, yhdysvaltalainen runoilija)
1618. Tarja5.9.2017 klo 17:59
Hugo Chávez (28.7.1954 - 5.3.2013, Venezuelan presidentti 1999-2013)
1619. Tarja6.9.2017 klo 23:14
Engelbart, Douglas (30.1.1925 - 2.7.2013, yhdysvaltalainen keksijä, tunnetaan tietokoneen hiiren kehittäjänä)
1620. Arskis7.9.2017 klo 10:10
Angélique Duchemin (26.6.1991 – 29.8.2017, ranskalainen naisten nyrkkeilyn höyhensarjan maailmanmestari)
1621. Tarja7.9.2017 klo 12:52
Nyman, Tuula (16.4.1943 - 28.9.2014, näyttelijä, Vesa-Matti Loirin ex-puoliso)
1622. Arskis7.9.2017 klo 22:42
Adam Wójcik (20.4.1970 – 26.8.2017, puolalainen koripalloilija)
1623. Tarja7.9.2017 klo 23:15
Kauri Mikkola (9.5.1938 - 27.12.2014, hyönteistieteilijä, lintutieteilijä, tietokirjailija)
1624. Tarja9.9.2017 klo 09:02
Lee Falk (28.4.1911 - 13.3.1999, yhdysvaltalainen sarjakuvakirjoittaja, Mustanaamion luoja)
1625. Tarja10.9.2017 klo 10:51
Laamanen, Markku (28.12.1949 - 22.9.2014, iskelmälaulaja, sijoittui Talent Suomi -ohjelmassa kolmanneksi kappaleella "You Raise Me Up" v. 2009)
1626. Tarja11.9.2017 klo 12:16
Koivisto, Jukka (31.12.1953 - 20.8.2009, muusikko ja lauluntekijä)
1627. Arskis11.9.2017 klo 15:45
Alfredson, Hans (28.6.1931 – 10.9.2017, ruotsalainen koomikko, ohjaaja, kirjailija ja näyttelijä)
1628. Tarja11.9.2017 klo 22:17
Shin´ichi Suzuki (17.10.1898 - 26.1.1998, japanilainen viulisti ja musiikkipedagogi, kehitti Suzuki-metodin)
1629. Arskis12.9.2017 klo 11:36
Károly Makk (22.12.1925 – 30.8.2017, unkarilainen elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja, mm. Rakkaus (1971) ja Toinen tie (1982))
1630. Tarja12.9.2017 klo 12:20
Kurt Wires (28.4.1919 - 22.2.1992, kilpameloja, kaksinkertainen olympiavoittaja)
1631. Arskis12.9.2017 klo 13:15
Shah, Abdul Halim Mu’adzam (28.11.1927 – 11.9.2017, Malesian kuningas 1970–1975 ja 2011–2016, Kedahin osavaltion sulttaani 1958–2017)
1632. Tarja12.9.2017 klo 17:11
Mennea, Pietro (28.6.1952 - 21.3.2013, italialainen pikajuoksija)
1633. Tarja13.9.2017 klo 20:40
Rahkonen, Esko (1.8.1936 - 4.5.2007, iskelmälaulaja)
1634. Arskis14.9.2017 klo 11:55
Kazimierz Ryczan (10.2.1939 – 13.9.2017, puolalainen roomalaiskatolinen piispa)
1635. Tarja14.9.2017 klo 12:14
Aldous Huxley (26.7.1894 - 22.11.1963, englantilainen kirjailija, tunnetuin teos Uljas uusi maailma)
1636. Tarja15.9.2017 klo 12:21
Young, Loretta (6.1.1913 - 12.8.2000, Oscar-palkittu yhdysvaltalainen näyttelijä)

[Elokuva Farmarin tytär, josta Loretta Young sai Oscarin, perustuu Hella Wuolijoen näytelmään Juurakon Hulda. Wikipedia kertoo, että Hollywoodissa olisi filmattu tämän lisäksi ainoastaan yksi suomalaiseen alkuperäisteokseen perustuva elokuva, Sinuhe egyptiläinen.]
1637. Arskis16.9.2017 klo 00:12
Allan MacEachen (6.7.1921 – 12.9.2017, kanadalainen Liberaalipuolueen poliitikko)
1638. Tarja16.9.2017 klo 00:21
Esko Elstelä (15.11.1931 - 30.9.2007, teatteri- ja elokuvaohjaaja, näytelmien suomentaja)
1639. Arskis16.9.2017 klo 23:39
Leonid Bashmakov (1.4.1927 – 4.12.2016, suomalainen säveltäjä)
1640. Tarja17.9.2017 klo 00:26
Voutilainen, Keijo (14.9.1936 - 23.9.2014, jalkapalloilija ja valmentaja)
1641. Tarja18.9.2017 klo 09:07
Jakobson, Max (30.9.1923 - 9.3.2013, diplomaatti ja ministeri)
1642. Arskis18.9.2017 klo 10:13
Albert Speer, Jr. (29.7.1934 – 15.9.2017, saksalainen arkkitehti ja kaupunkisuunnittelija, natsi-Saksan pääarkkitehti Albert Speerin poika)
1643. Tarja18.9.2017 klo 18:40
Ranin, Saara (3.3.1898 - 3.3.1992, näyttelijä, Matti Raninin äiti)
1644. Tarja19.9.2017 klo 18:43
Albert Camus (7.11.1913 - 4.1.1960, Nobel-palkittu ranskalainen kirjailija)
1645. Arskis19.9.2017 klo 18:55
Sundby, Marthe (18.4.1975 – 12.9.2017, norjalainen kehonrakentaja ja pikaluistelija)
1646. Tarja19.9.2017 klo 19:37
Hannes Heikura (7.4.1958 - 4.3.2015, lehtikuvaaja, yksi tunnetuimpia kuvia on Mika Myllylästä suolla)
1647. Tarja20.9.2017 klo 19:46
Alexander Graham Bell (3.3.1847 - 2.8.1922, skotlantilainen tiedemies ja keksijä, tunnetaan puhelimen keksijänä)
1648. Arskis21.9.2017 klo 00:03
LaMotta, Jake (10.7.1922 – 19.9.2017, yhdysvaltalainen nyrkkeilijä ja keskisarjan maailmanmestari, uransa jälkeen näyttelija ja stand up -koomikko)
1649. Tarja21.9.2017 klo 10:29
Kaukonen, Tauno (11.8.1929 - 8.8.1983, kirjailija, Mika Kaurismäen elokuva Klaani pohjautuu Kaukosen samannimiseen teokseen)
1650. Arskis21.9.2017 klo 17:39
Olli Välikangas (21.2.1933 – 10.9.2017, kielitieteilijä, Helsingin yliopiston romaanisen filologian professori 1973–1997)
1651. Tarja21.9.2017 klo 18:54
Sariola, Jyrki (4.6.1951 - 2.4.2011, Suomen Tivolin pitkäaikainen johtaja)
1652. Arskis21.9.2017 klo 19:26
Kainulainen, Markus (9.8.1922 – 30.8.2017, poliitikko, SKDL:n kansanedustaja 1975–1979 sekä 1982–1983, oli toinen vanhimmista elossa olleista kansanedustajista)
1653. Tarja22.9.2017 klo 11:30
Sergio Leone (3.1.1929 - 30.4.1989, italialainen elokuvaohjaaja)
1654. Arskis22.9.2017 klo 13:49
Edward Albee (12.3.1928 – 16.9.2016, yhdysvaltalainen näytelmäkirjailija, mm. Kuka pelkää Virginia Woolfia?)
1655. Tarja22.9.2017 klo 15:45
Bergström, Pirjo (21.4.1939 - 15.5.2011, muusikko)
1656. Arskis22.9.2017 klo 17:36
Juan Goytisolo (5.1.1931 – 4.6.2017, espanjalainen kirjailija)
1657. Tarja22.9.2017 klo 19:26
Lee Gaines (21.4.1914 - 15.7.1987, yhdysvaltalainen jazz-muusikko, yksi Delta Rhythm Boys -yhtyeen perustajista, kuoli ja on haudattu Helsingissä)
1658. Tarja23.9.2017 klo 19:40
Sariola, Yrjö (1.6.1932 - 10.9.2016, Lapuan hiippakunnan piispa vuosina 1974-1995)
1659. Tarja24.9.2017 klo 19:55
Jarmo "Jamppa" Tuominen (11.5.1949 - 19.11.1998, iskelmälaulaja)
1660. Arskis24.9.2017 klo 22:52
Noel Neill (25.11.1920 – 3.7.2016, yhdysvaltalainen näyttelijä)
1661. Tarja24.9.2017 klo 23:12
Lee Marvin (19.2.1924 - 29.8.1987, yhdysvaltalainen, Oscar-palkittu näyttelijä)
1662. Arskis25.9.2017 klo 22:00
Nicholson, John (6.10.1941 – 19.9.2017, uusiseelantilainen Formula 1 -kuljettaja)
1663. Tarja25.9.2017 klo 22:26
Hazlewood, Lee (9.7.1929 - 4.8.2007, yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä, tunnettuja kappaleita mm. Summer Wine)
1664. Arskis26.9.2017 klo 11:44
Liliane Bettencourt (21.10.1922 – 21.9.2017, kosmetiikkayhtiö L’Oréalin ranskalainen suuromistaja ja maailman varakkaimpiin ihmisiin kuuluva miljardööri)
1665. Tarja26.9.2017 klo 14:12
Tarja-Tuulikki Tarsala (4.9.1937 - 9.5.2007, näyttelijä)
1666. Tarja27.9.2017 klo 14:37
Lonkila, Paavo (11.1.1923 - 22.9.2017, maastohiihtäjä, olympiavoittaja)
1667. Matias-Myyrä28.9.2017 klo 13:21
Vaughan, Sarah (27.3.1924 – 3.4.1990, yhdysvaltalainen jazzlaulaja)
1668. Tarja28.9.2017 klo 13:34
Hugh Hefner (9.4.1926 - 27.9.2017, Playboy -lehden perustaja)
1669. Tarja29.9.2017 klo 13:38
Eiffel, Gustave (25.12.1832 - 27.12.1923, ranskalainen sillanrakennusinsinööri, tunnetaan Eiffel-tornin rakentajana)
1670. Arskis29.9.2017 klo 21:29
Enckell, Carolus (24.5.1945 – 25.9.2017, kuvataiteilija)
1671. Tarja29.9.2017 klo 22:09
Ursula Pohjolan-Pirhonen (6.4.1925 - 17.7.1984, kirjailija)
1672. Arskis30.9.2017 klo 13:32
Ene Mihkelson (21.10.1944 – 20.9.2017, virolainen kirjailija)
1673. Tarja1.10.2017 klo 00:04
Nándor Mikola (27.11.1911 - 3.5.2006, unkarilaissyntyinen suomalainen akvarellitaiteilija)
1674. Arskis1.10.2017 klo 11:49
Anne Jeffreys (26.1.1923 – 27.9.2017, yhdysvaltalainen näyttelijä ja laulaja)
1675. Tarja1.10.2017 klo 11:58
Savery, Thomas (n. 1650 - 1715, englantilainen höyrykoneen keksijä)
1676. Arskis1.10.2017 klo 17:29
Smolski, Dmitri (25.7.1937 – 29.9.2017, valkovenäläinen säveltäjä)
1677. Tarja1.10.2017 klo 17:48
Iain Banks (16.2.1954 - 9.6.2013, skotlantilainen kirjailija)
1678. Tarja2.10.2017 klo 18:15
Katajisto, Martti (6.12.1926 - 25.1.2000, näyttelijä)
1679. Arskis3.10.2017 klo 15:53
Tom Petty (20.10.1950 – 2.10.2017, yhdysvaltalainen rockmuusikko ja näyttelijä)
1680. Tarja3.10.2017 klo 16:06
Timo Pusa (9.10.1951 - 9.9.1996, kirjailija)
1681. Matias-Myyrä3.10.2017 klo 16:12
Antti Majanlahti (28.12.1966 – 1.10.2017, näyttelijä, ohjaaja ja teatterinjohtaja)
1682. Tarja3.10.2017 klo 16:55
Tuominen, Arvo ("Poika") (5.9.1894 - 27.5.1981, vasemmistopoliitikko ja lehtimies)
1683. Arskis4.10.2017 klo 14:07
Vern Ehlers (6.2.1934 – 15.8.2017, yhdysvaltalainen republikaanisen puolueen poliitikko)
1684. Tarja4.10.2017 klo 14:32
Riihelä, Esko ( 1939 - 3.10.2017, liikenneohjelmista tunnettu toimittaja)
1685. Arskis5.10.2017 klo 11:22
Klaus Huber (30.11.1924 – 2.10.2017, sveitsiläinen säveltäjä)
1686. Tarja6.10.2017 klo 14:39
Robert Boyle (25.1.1627 - 31.12.1691, brittiläinen kemisti ja fyysikko, vahvisti Boylen lain)
1687. Arskis6.10.2017 klo 19:37
Liam Cosgrave (13.4.1920 – 4.10.2017, irlantilainen poliitikko, taoiseachina 1973–1977)
1688. Tarja7.10.2017 klo 16:33
Villeneuve, Gilles (18.1.1950 - 8.5.1982, kanadalainen Formula 1 -kuljettaja)
1689. Arskis8.10.2017 klo 18:24
Sorainen, Elina (16.8.1943 – 27.9.2017, keraamikko)
1690. Tarja8.10.2017 klo 18:35
Asperger, Hans (18.2.1906 - 21.10.1980, itävaltalainen lastenlääkäri, jonka mukaan Aspergerin oireyhtymä on nimetty)
1691. Arskis8.10.2017 klo 20:49
Nestor Assogba (21.2.1929 – 22.8.2017, beniniläinen roomalaiskatolinen arkkipiispa)
1692. Tarja8.10.2017 klo 20:57
Birgitta Ulfsson (1.7.1928 - 8.10.2017, näyttelijä)
1693. Arskis9.10.2017 klo 15:39
Olavi Rove (29.7.1915 – 22.5.1966, telinevoimistelija, olympiavoittaja joukkuekilpailussa Lontoossa 1948)
1694. Tarja9.10.2017 klo 18:18
Vartio, Marja-Liisa (11.9.1924 - 17.6.1966, runoilija, kirjailija)
1695. Arskis9.10.2017 klo 18:39
Aaltonen, Paavo (11.12.1919 – 9.9.1962, telinevoimistelija ja kolminkertainen olympiavoittaja, tasapistein hypyssä Veikko Huhtasen ja hevosella Heikki Savolaisen kanssa, sekä joukkuekilpailussa Lontoossa 1948)
1696. Tarja9.10.2017 klo 18:47
Veikko Tuomi (24.3.1924 - 11.1.1992, muusikko)
1697. Arskis9.10.2017 klo 19:04
Mäkelä, Tapio (12.10.1926 – 12.5.2016, hiihtäjä ja olympiavoittaja 4 x 10 km viestissä Oslossa 1952)
1698. Tarja9.10.2017 klo 19:17
Ionita, Alexandru (24.10.1948 - 2.1.2010, romanialainen oopperalaulaja, Tamara Lundin puoliso)
1699. Arskis9.10.2017 klo 22:27
Urpo Korhonen (8.2.1923 – 10.8.2009, hiihtäjä ja olympiavoittaja 4 x 10 km viestissä Oslossa 1952)
1700. Tarja9.10.2017 klo 22:58
Eeva Ruoppa (2.5.1932 - 27.4.2013, hiihtäjä ja olympiamitalisti)
1701. Arskis10.10.2017 klo 15:38
Alatalo, Toimi (4.4.1929 – 4.5.2014, hiihtäjä ja olympiavoittaja 4 x 10 km viestissä Squaw Valleyssa 1960)
1702. Tarja10.10.2017 klo 15:56
Maria Melin (22.6.1948 - 26.7.2013, yksityisyrittäjä)
1703. Arskis11.10.2017 klo 10:48
Niilo Lehtinen (26.11.1893 – 3.5.1963, varatuomari ja Suomen ensimmäinen valtakunnansovittelija 1962–1963)
1704. Matias-Myyrä11.10.2017 klo 13:39
Niklas Herlin (18.11.1963 – 10.10.2017, kirjankustantaja, toimittaja ja tietokirjailija)
1705. Arskis12.10.2017 klo 09:05
Natalie Myburgh (15.5.1940 – 21.1.2014, eteläafrikkalainen uimari)
1706. Tarja12.10.2017 klo 09:44
Holappa, Pentti (11.8.1927 - 10.10.2017, kirjailija)
1707. Arskis12.10.2017 klo 22:45
Tiainen, Juha (5.12.1955 – 27.4.2003, moukarinheittäjä ja olympiavoittaja Los Angelesissa 1984)
1708. Tarja13.10.2017 klo 15:22
Herlin, Pekka (15.7.1932 - 4.4.2003, Kone Oyj:n ent. toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja, Niklas Herlinin isä)
1709. Arskis13.10.2017 klo 20:58
Aaltonen, Wäinö (8.3.1894 – 30.5.1966, aikansa näkyvimpiä kuvanveistäjiämme)
1710. Tarja13.10.2017 klo 21:35
Östen Mäkitalo (27.8.1938 - 16.6.2011, ruotsalainen sähkötekniikan insinööri, pidetään keskeisenä henkilönä NMT:n luomisessa ja GSM:n isänä)
1711. Arskis14.10.2017 klo 11:40
Laitinen, Kalevi (19.5.1918 – 6.1.1997, telinevoimistelija, joukkuekilpailussa olympiavoittaja Lontoossa 1948 ja olympiapronssia Helsingissä 1952)
1712. Tarja14.10.2017 klo 21:51
Veli Karppanen ("Sir Vili", 1951 - joulukuu 2002, Filippiineiltä vaimoja välittänyt liikemies)
1713. Tarja15.10.2017 klo 21:55
Eriksson, Olof (5.4.1911 - 27.5.1987, suomalainen heraldikko, piirsi nykyisin käytössä olevan Suomen vaakunan)
1714. Arskis16.10.2017 klo 11:23
Forsman, Mauno (31.12.1928 – 12.9.2006, sosiaalineuvos, II valtiovarainministeri 1981–1982, RAY:n toimitusjohtaja 1983– 1989)
1715. Tarja16.10.2017 klo 21:02
Onassis, Christina (11.12.1950 - 19.11.1988, miljardööri Aristotélis Onássiksen tytär)
1716. Arskis16.10.2017 klo 23:05
Albert Zafy (1.5.1927 – 13.10.2017, madagaskarilainen poliitikko, maansa presidentti 1993–1996)
1717. Tarja17.10.2017 klo 00:03
Ford, Betty (8.4.1918 - 8.7.2011, Yhdysvaltain presidentin Gerald Fordin puoliso)
1718. Arskis17.10.2017 klo 20:30
Yambo Ouologuem (22.8.1940 – 14.10.2017, malilainen kirjailija, mm. "Le devoir de violence")
1719. Tarja17.10.2017 klo 21:00
Marie Curie (7.11.1867 - 4.7.1934, kahdesti Nobel-palkittu puolalainen fyysikko ja kemisti)
1720. Arskis18.10.2017 klo 00:29
Eisenhower, Mamie (14.11.1896 – 1.11.1979, Yhdysvaltain presidentin Dwight D. Eisenhowerin puoliso)
1721. Tarja18.10.2017 klo 13:54
Iwerks, Ub (24.3.1901 - 7.7.1971, yhdysvaltalainen animaattori, Disneyn animaatiostudion perustajajäsen, loi Mikki Hiiren yhdessä Walt Disneyn kanssa sekä useita muita piirroshahmoja, sai kaksi Oscar-palkintoa)
1722. Tarja19.10.2017 klo 20:22
Bruce Lee (27.11.1940 - 20.7.1973, itämaisten taistelulajien taitaja ja näyttelijä)
1723. Arskis20.10.2017 klo 10:42
Lenzi, Umberto (6.8.1931 – 19.10.2017, italialainen elokuvaohjaaja, mm. kauhuleffa Cannibal Ferox)
1724. Tarja20.10.2017 klo 11:04
Thomas Hodgkin (17.8.1798 - 5.4.1866, brittiläinen lääkäri, kuvasi ensimmäisenä Hodgkinin lymfooman)
1725. Arskis20.10.2017 klo 13:29
Ingvar Lidholm (24.2.1921 – 17.10.2017, ruotsalainen säveltäjä)
1726. Tarja20.10.2017 klo 14:03
Maeve Binchy (28.5.1939 - 30.7.2012, irlantilainen kirjailija)

[Yksi suosikkikirjailijoistani!]
1727. Arskis20.10.2017 klo 22:03
Hynninen, Antti (11.11.1940 – 5.9.2017, diplomaatti, suurlähettiläs Pariisissa ja Bernissä)
1728. Tarja20.10.2017 klo 23:05
Toni Edelmann (25.10.1945 - 20.10.2017, säveltäjä, Samuli Edelmannin isä)
1729. Arskis21.10.2017 klo 18:47
Adolf Lindfors (8.2.1879 – 6.5.1959, suomalaispainija, olympiavoittaja kreikkalais-roomalaisessa painissa, sarjassa yli 82,5 kg, Antwerpenissa 1920)
1730. Tarja21.10.2017 klo 20:53
Serlachius, G. A. (5.11.1830 - 13.6.1901, tehtailija, kauppaneuvos, suomalaisen puunjalostusteollisuuden pioneereja)
1731. Tarja22.10.2017 klo 21:34
Günter Grass (16.10.1927 - 13.4.2015, Nobel-palkittu saksalainen kirjailija)
1732. Arskis25.10.2017 klo 10:26
Ana-Maria Avram (12.9.1961 – 1.8.2017, romanialainen säveltäjä, pianisti ja kapellimestari)
1733. Arskis27.10.2017 klo 15:25
Matti Puurtinen (1949 – 10.2017, muusikko, kapellimestari ja säveltäjä, mm. euroviisusävelmät ”La dolce vita” (1989, es. Anneli Saaristo) ja ”Tule luo” (1993, es. Katri Helena))
1734. Tarja27.10.2017 klo 21:32
Ernest Orlando Lawrence (8.8.1901 - 27.8.1958, Nobel-palkittu yhdysvaltalainen fyysikko, syklotronin keksijä)
1735. Arskis27.10.2017 klo 21:46
Clifford Husbands (5.8.1926 – 11.10.2017, Barbadoksen kenraalikuvernööri 1996–2011)
1736. Tarja27.10.2017 klo 21:52
Domino, Fats (26.2.1928 - 24.10.2017, yhdysvaltalainen muusikko)
1737. Arskis27.10.2017 klo 22:15
Teuvo Valo (29.8.1933 – 18.10.2017, iskelmälaulaja, "Lahden Olavi Virta")
1738. Tarja28.10.2017 klo 00:47
Lompolo, Jouni (24.9.1936 - 20.4.2010, kirjailija, pakinoitsija, nimimerkki Origo)
1739. Tarja29.10.2017 klo 00:52
Nils Björklöf (13.4.1921 - 16.9.1987, suomalainen meloja ja olympiamitalisti)
1740. Arskis29.10.2017 klo 22:52
Österman, Hugo (5.9.1892 – 17.2.1975, jääkärikenraaliluutnantti, apulaispuolustusministeri 1930–1931, sotaväen päällikkö eli puolustusvoimain komentaja 1933–1939)
1741. Tarja29.10.2017 klo 23:11
Guy Fawkes (13.4.1570 - 31.1.1606, jäsen katolisten ruutisalaliitossa, joka yritti surmata Englannin kuninkaan Jaakko I:n. Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Uudessa-Seelannissa vietetään 5. marraskuuta ilotulituspäivää nimeltä Guy Fawkesin yö.)
1742. Tarja31.10.2017 klo 00:06
Strobl, Tony (12.5.1915 - 29.12.1991, animaattori, yksi tuotteliaimpia Aku Ankka -piirtäjiä)
1743. Arskis31.10.2017 klo 14:06
Ninian Stephen (15.6.1923 – 29.10.2017, Australian 20. kenraalikuvernööri (kuningattaren edustaja) 1982–1989)
1744. Tarja31.10.2017 klo 19:13
Niittymaa, Vilho (19.8.1896 - 29.6.1979, kiekonheiton olympiamitalisti)
1745. Arskis31.10.2017 klo 21:15
Hymy Lahtinen (13.10.1930 – 22.10.2017, lehtikeisari Urpo Lahtisen ensimmäinen puoliso)
1746. Tarja2.11.2017 klo 15:43
Eskelinen, August (16.7.1898 - 10.6.1987, sai sotilaspartiohiihdossa olympiahopeaa 1924)
1747. Arskis2.11.2017 klo 16:45
Sz?ke, Katalin (17.8.1935 – 27.10.2017, os. Homonnai, unkarilainen uimari ja olympiavoittaja)
1748. Tarja2.11.2017 klo 21:42
Into Lätti (1.12.1913 - 5.12.1985, tanssija, koreografi)
1749. Tarja3.11.2017 klo 21:44
Tuomo Tuomi (26.10.1929 - 24.11.2011, kielitieteilijä, Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen ensimmäinen johtaja 1976-94)
1750. Tarja4.11.2017 klo 21:50
Meir, Golda (3.5.1898 - 8.12.1978, Israelin valtion perustajia)
1751. Arskis4.11.2017 klo 23:56
Abdur Rahman Biswas (1.9.1926 – 3.11.2017, Bangladeshin presidentti 1991–1996)
1752. Tarja5.11.2017 klo 11:51
Ahti Haljala (19.11.1924 - 7.11.2005, näyttelijä)
1753. Tarja6.11.2017 klo 18:50
Aarne Juutilainen (18.10.1904 - 28.10.1976, kapteeni, mukana talvisodan Kollaan taisteluissa, sai "Marokon kauhu" -lempinimen Ranskan muukalaislegioonassa palveltuaan)
1754. Tarja7.11.2017 klo 18:59
Erkki Tiesmaa (22.9.1907 - 18.2.1969, tunnetaan kappaleen "Eldankajärven jää" sanoittajana)
1755. Arskis8.11.2017 klo 00:06
Makanin, Vladimir (13.3.1937 – 1.11.2017, venäläinen kirjailija)
1756. Tarja8.11.2017 klo 00:23
Reponen, Pertti ("Pertsa") (20.8.1941 - 31.8.1998, sanoittaja, käsikirjoittaja, tuottaja)
1757. Tarja9.11.2017 klo 00:32
Taliaferro, Al (29.8.1905 - 3.9.1969, yhdysvaltalainen Aku Ankka -piirtäjä)
1758. Arskis9.11.2017 klo 18:16
Lampisuo, Antti (9.8.1926 – 27.9.2017, taidemaalari)
1759. Tarja9.11.2017 klo 20:55
Tupolev, Andrei (10.11.1888 - 23.12.1972, neuvostoliittolainen lentokoneinsinööri)
1760. Arskis9.11.2017 klo 22:47
Itälä, Jaakko (7.5.1933 – 9.11.2017, poliitikko ja peruskoulu-uudistuksen vaikuttaja)
1761. Tarja9.11.2017 klo 23:14
Knutsson, Gösta (12.10.1908 - 4.4.1973, ruotsalainen kirjailija, kirjoitti Pekka Töpöhäntä -sarjan)
1762. Tarja13.11.2017 klo 18:24
Thomas Twining (1675 - 19.5.1741, englantilaisen teenvalmistaja Twinings of Londonin perustaja)
1763. Tarja14.11.2017 klo 19:15
Gottfredson, Floyd (5.5.1905 - 22.7.1986, yhdysvaltalainen sarjakuvapiirtäjä, piirsi Mikki Hiiri -sarjakuvaa 45 vuoden ajan)
1764. Arskis15.11.2017 klo 14:51
David Poisson (31.3.1982 – 13.11.2017, ranskalainen alppihiihtäjä, kuoli harjoituksissa Kanadassa)
1765. Tarja15.11.2017 klo 16:02
Otto Wille Kuusinen (4.10.1881 - 17.5.1964, poliitikko)
1766. Tarja16.11.2017 klo 17:55
Edvard Pajunen (2.6.1888 - 23.5.1953, perusti kauppaketjun, joka myöhemmin sai Alepa-nimen (tulee nimestä Alennushalli Pajunen))
1767. Tarja17.11.2017 klo 18:40
Elisabet (24.12.1837 - 10.9.1898, Itävallan keisarinna, hänestä on tehty mm. elokuvatrilogia "Sissi")
1768. Tarja18.11.2017 klo 19:43
Telly Savalas (21.1.1922 - 22.1.1994, näyttelijä)
1769. Tarja19.11.2017 klo 19:52
Sorvali, Upi (oik. Urpo, 31.7.1952 - 24.3.1989, muusikko)
1770. Arskis20.11.2017 klo 16:36
Pancho Segura (20.6.1921 – 19.11.2017, ecuadorilaissyntyinen yhdysvaltalainen tennispelaaja, kuului 21:n kaikkien aikojen suurimman tennispelaajan joukkoon)
1771. Tarja20.11.2017 klo 18:13
Raimo Lindholm (17.11.1931 - 20.11.2017, kaksissa olympiakisoissa pelannut koripalloilija)
1772. Arskis20.11.2017 klo 20:34
Manson, Charles (12.11.1934 – 19.11.2017, yhdysvaltalainen rikollinen)
1773. Tarja20.11.2017 klo 21:59
Salvatore Riina (16.11.1930 - 17.11.2017, italialainen mafioso)
1774. Arskis21.11.2017 klo 13:55
Novotná, Jana (2.10.1968 – 19.11.2017, tšekkiläinen tennispelaaja, mm. Wimbledonin mestaruus kaksinpelissä 1998)
1775. Tarja21.11.2017 klo 14:39
Ahti Hammar (9.9.1911 - 26.1.1979, suunnitteli 94 suomalaisen kunnan vaakunaa, Suomen heraldisen seuran perustajajäsen)
1776. Arskis22.11.2017 klo 10:39
Alois Mock (10.6.1934 – 1.6.2017, itävaltalainen Kansanpuolueen (ÖVP) poliitikko, varaliittokansleri 1987–1989)
1777. Tarja22.11.2017 klo 10:46
Cassidy, David (12.4.1950 - 21.11.2017, yhdysvaltalainen laulaja, näyttelijä)
1778. TJV22.11.2017 klo 21:30
Dmitri Hvorostovski (16.10.1962 - 22.11.2017, venäläinen baritonilaulaja)
1779. Tarja23.11.2017 klo 00:10
Kuusinen, Hertta (14.2.1904 - 18.3.1974, poliitikko)
1780. Arskis23.11.2017 klo 16:18
Tillis, Mel (8.8.1932 – 19.11.2017, yhdysvaltalainen countrylaulaja)
1781. Tarja23.11.2017 klo 16:31
Lee, Henry David (9.12.1849 - 15.3.1928, Lee-vaatemerkin perustaja)
1782. Matias-Myyrä23.11.2017 klo 19:25
Dimitri Sjöberg (21.9.1980 – 23.11.2017, tuplatangoprinssi)
1783. Tarja23.11.2017 klo 21:34
René Goscinny (14.8.1926 - 5.11.1977, ranskanpuolalainen sarjakuvakäsikirjoittaja, tunnetaan Asterix -, Lucky Luke - ja Ahmed Ahne -sarjakuvien käsikirjoituksista)
1784. Tarja24.11.2017 klo 21:48
Yates, Peter (24.7.1929 - 9.1.2011, englantilainen elokuvaohjaaja)
1785. Tarja25.11.2017 klo 22:58
Rubinstein, Helena (25.12.1872 - 1.4.1965, kosmetiikkayhtiön perustaja)
1786. TJV25.11.2017 klo 23:20
Newman, Edwin (25.1.1919 - 13.8.2010, yhdysvaltalainen TV-persoona ja kirjailija)
1787. Tarja25.11.2017 klo 23:52
Nätti, Johan (31.8.1890 - 4.8.1964, metsätyömies, legendaariseksi mainittu Nätti-Jussi)
1788. TJV26.11.2017 klo 18:40
Andy Stanfield (29.12.1927 - 15.6.1985, yhdysvaltalainen pikajuoksija ja olympiavoittaja)
1789. Tarja26.11.2017 klo 20:39
Lauder, Estée (1.7.1908 - 24.4.2004, kosmetiikkayrityksen perustaja)
1790. TJV26.11.2017 klo 21:05
Tarski, Alfred (14.1.1901 - 26.10.1983, puolalainen loogikko ja matemaatikko)
1791. Tarja26.11.2017 klo 21:23
Elizabeth Arden (31.12.1878 - 18.10.1966, kosmetiikkayhtiön perustaja)
1792. TJV26.11.2017 klo 21:38
Emmy Noether (23.3.1882 - 14.4.1935, saksalainen matemaatikko ja fyysikko)
1793. Arskis26.11.2017 klo 22:42
Rance Howard (17.11.1928 – 25.11. 2017, yhdysvaltalainen näyttelijä, vuoden 1982 Emmy-ehdokas)
1794. Tarja26.11.2017 klo 23:18
David Douglas (25.6.1799 - 12.7.1834, skotlantilainen kasvitieteilijä, jonka mukaan douglaskuuset on nimetty englanniksi ja suomeksi, koska hän toi niitä ensimmäisenä Eurooppaan)
1795. Arskis27.11.2017 klo 10:20
Avakian, George (15.3.1919 – 22.11.2017, yhdysvaltalainen jazzmusiikkituottaja)
1796. Tarja27.11.2017 klo 10:38
Geoff Nicholls (28.2.1948 - 28.1.2017, englantilainen muusikko, Black Sabbath -yhtyeen kosketinsoittaja)
1797. TJV27.11.2017 klo 19:29
Saroyan, William (31.8.1908 - 18.5.1981, yhdysvaltalainen kirjailija, sukujuuret armenialaiset)
1798. Tarja27.11.2017 klo 19:41
Mercury, Freddie (5.9.1946 - 24.11.1991, Queenin solisti ja pianisti)
1799. TJV27.11.2017 klo 20:16
Irmgard Seefried (9.10.1919 - 24.11.1988, saksalainen sopraano)
1800. Tarja27.11.2017 klo 20:46
Edwin Hubble (20.11.1889 - 28.9.1953, yhdysvaltalainen tähtitieteilijä, jonka mukaan on nimetty Hubblen laki, Hubblen luokittelu ja Hubble -avaruusteleskooppi)
1801. TJV27.11.2017 klo 21:42
Eugene Ormandy (18.11.1899 - 12.3.1985, yhdysvaltalainen, unkarilaissyntyinen kapellimestari ja viulisti)
1802. Tarja27.11.2017 klo 22:12
Deng Xiaoping (22.8.1904 - 19.2.1997, yksi Kiinan Kansantasavallan johtohahmoista)
1803. TJV27.11.2017 klo 22:57
Grevillius, Nils (7.3.1893 - 15.8.1970, ruotsalainen kapellimestari ja viulisti)
1804. Tarja27.11.2017 klo 23:23
Savolainen, Heikki (28.9.1907 - 29.11.1997, lääkäri, telinevoimistelija, kaksinkertainen olympiavoittaja, yhteensä 9 olympiamitalia)
1805. TJV28.11.2017 klo 08:57
[Heikki Savolaisesta en malta suorastaan millään olla mainitsematta joitakin ällistyttäviä muistoja: Olympiamitalit ovat viisistä eri kisoista - 1928, 1932, 1936, 1948 ja 1952. 1940 ja 1944 kisat jäivät sattuneista syistä pitämättä. Noista syistä Savolaisella oli muita tehtäviä pataljoonan lääkärinä ja kenttäsairaalan päällikkölääkärinä.

Viimeisissä kisoissaan hän sai kunnian vannoa urheilijoiden olympiavalan. Olympiamitalit on voitettu 21 - 44-vuotiaana, ja missä lajissa! Niin, telinevoimistelussapa ne.]
1806. Arskis28.11.2017 klo 10:58
[Aikaisemmin oli ketjussa täyskaima näyttelijä Heikki Savolainen, mm. Tuntemattoman Hietanen.]

Karin Dor (22.2.1936 – 6.11.2017, saksalaissyntyinen näyttelijä, mm. Bond-tyttö elokuvassa Elät vain kahdesti)
1807. Tarja28.11.2017 klo 11:10
Otto Hahn (8.3.1879 - 28.7.1968, saksalainen tiedemies, sai Nobel-palkinnon fissioreaktion löytämisestä)
1808. TJV28.11.2017 klo 21:46
Nobusuke Kishi (13.11.1896 - 7.8.1987, Japanin pääministeri 1957 - 1960. Eisaku Satõn isoveli)
1809. Tarja28.11.2017 klo 22:02
Henri Becquerel (15.12.1852 - 25.8.1908, ranskalainen Nobel-palkittu fyysikko, joka löysi luonnollisen radioaktiivisuuden, mittayksikkö becquerel on nimetty hänen mukaansa)
1810. TJV28.11.2017 klo 22:18
Lenard, Philipp (7.7.1862 - 20.5.1947, unkarilais-saksalainen fyysikko, Nobelin fysiikanpalkinto 1945)
1811. Tarja28.11.2017 klo 22:33
Porola, Jarmo (29.3.1943 - 17.5.2005, tv-tuottaja ja -ohjaaja)
1812. TJV29.11.2017 klo 19:09
Michelsen Albert (16.12.1893 - 7.7.1964, yhdysvaltalainen pitkänmatkan juoksija, maratonin ME 12.10.1925 2.29.01,8. Ensimmäinen, joka rikkoi Viljam Kolehmaisen epävirallisen lähes 13 vuotta kestäneen ME:n 2.29.39,2. Michelsenin aika puolestaan kesti yli 9 vuotta.)
1813. Tarja29.11.2017 klo 19:30
Turing, Alan (23.6.1912 - 7.6.1954, brittiläinen matemaatikko ja logiikan tutkija, yksi modernin tietojenkäsittelyn uranuurtajista)
1814. TJV29.11.2017 klo 19:41
Abbado, Claudio (26.6.1933 - 20.1.2014, italialainen kapellimestari)
1815. Tarja29.11.2017 klo 20:39
Onni Turpeinen (2.10.1879 - 15.11.1928, apteekkari, lääketehdas Orionin perustaja)
1816. TJV29.11.2017 klo 22:32
Eino Kirjonen (25.2.1933 - 21.8.1988, Keski-Euroopan mäkiviikon voittaja 1961-1962, Sveitsin mäkiviikon voittaja 1961 ja 1963, mäenlaskun SM 1955, 1957, 1960 ja 1962. Seura LHS. Pesäpallon SM-sarjassa LMV:n joukkueessa pelaajana 1954, 1955 ja 1963, kaikkiaan 15 ottelua. Suomen mäenlaskun päävalmentajana 1964-1977.)
1817. Tarja30.11.2017 klo 00:34
Nylund, Felix (15.5.1878 - 23.12.1940, kuvanveistäjä, tunnetuin teos Kolmen sepän patsas Helsingissä)
1818. TJV30.11.2017 klo 19:18
Ismail pašša (31.12.1830 - 2.3.1895, Egyptin kediivi)
1819. Zepe30.11.2017 klo 19:45
Arriagada Rios, Victor José (16.4.1934 - 3.1.2012, Disney-sarjakuvapiirtäjä, tunnetaan paremmin taiteilijanimellä Vicar)
[espanjankielisen nimiperinteen mukaan kaksiosainen sukunimi]
1820. Tarja30.11.2017 klo 20:56
Savolainen, Jarmo (24.5.1961 - 11.6.2009, jazz-pianisti)
1821. TJV30.11.2017 klo 23:03
Olsen Jens (27.7.1872 - 17.11.1945, tanskalainen kelloseppä, Kööpenhaminan raatihuoneelle sijoitetun monitoimisen astronomisen kellon suunnittelija ja rakentaja.Kellon rakentamisen loppuun suoritti nuori kelloseppä Otto Mortensen, työ valmistui syksyllä 1955. Hitain osoitin tekee vain yhden kierroksen 25 753 vuodessa eli samassa ajassa jossa Maan akseli tekee prekession vuoksi täyden kierroksen ekliptikan tason normaalin ympäri. Tämän sanoo Wikipedia olevan hitain ihmisen tekemä käyttökelpoinen esine, joka liikkuu säädetyllä nopeudella. Kiinnostuneet voivat katsoa haulla "Jens Olsenin maailmankello"
1822. TJV30.11.2017 klo 23:08
[Olsen, Jens (........)]
1823. Tarja30.11.2017 klo 23:29
Sillanpää, Miina (4.6.1866 - 3.4.1952, ensimmäinen suomalainen naisministeri)
1824. TJV1.12.2017 klo 00:03
Andresen, Ivar F. (27.7.1896 - 6.11.1940, norjalainen bassolaulaja)
1825. Tarja1.12.2017 klo 00:13
Fritz Lang (5.12.1890 - 2.8.1976, itävaltalaissyntyinen saksalainen elokuvaohjaaja)
1826. TJV1.12.2017 klo 23:24
Genscher, Hans-Dietrich (21.3.1927 - 31.3.2016, Saksan ulkoministeri ja varaliittokansleri 1974-1992)
1827. Tarja1.12.2017 klo 23:39
Howard Hawks (30.5.1896 - 26.12.1977, yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, tunnetuimpia elokuvia Syvä uni, Herrat pitävät vaaleaveriköistä ja Rio Bravo)
1828. TJV2.12.2017 klo 11:21
Shelly Manne (11.6.1920 - 26.9.1984, jazzrumpali)
1829. Zepe2.12.2017 klo 12:35
Nash, Clarence (7.12.1904 – 20.2.1985, ääninäyttelijä, tunnetaan parhaiten ensimmäisenä Aku Ankan esittäjänä vuosina 1934–1983)
1830. TJV2.12.2017 klo 12:52
Charles W. Nash (28.1.1864 - 6.6.1948, yhdysvaltalainen autoalan pioneeri)
1831. Tarja2.12.2017 klo 19:07
Hamilton, Guy (16.9.1922 - 20.4.2016, brittiläinen elokuvaohjaaja, ohjasi mm. neljä James Bond -elokuvaa)
1832. TJV2.12.2017 klo 23:04
Ysaÿe, Eugène (16.7.1858 - 12.5.1931, belgialainen viulisti, säveltäjä ja kapellimestari)
1833. Tarja3.12.2017 klo 12:21
Nedo Nadi (9.7.1894 - 29.1.1940, italialainen miekkailija, kuusinkertainen olympiavoittaja, viisi miekkailun olympiakultaa yksistä kisoista on ainutkertainen saavutus, kukaan muu ei myöskään ole voittanut samoissa kisoissa kultaa kaikissa kolmessa miekkailumuodossa: kalpa, floretti, säilä, lisäksi hän on kaikkien aikojen nuorin floretin kultamitalisti)
1834. TJV3.12.2017 klo 16:30
Isaac Stern (21.7.1920 - 22.9.2001, yhdysvaltalainen viulisti)
1835. Tarja3.12.2017 klo 16:54
Rauno Mäkinen (22.1.1931 - 9.9.2010, painin olympiavoittaja)
1836. Arskis3.12.2017 klo 18:19
Nurmi, Jari-Erik (11.10.1956 – 9.10.2017, Jyväskylän yliopiston psykologian professori)
1837. Tarja3.12.2017 klo 18:40
Kaskela, Leena (25.12.1939 - 2.12.2017, uutisankkuri)
1838. TJV3.12.2017 klo 19:16
Andrej Rudnev (1.3.1878 - 31.7.1958, venäläissyntyinen suomalainen kielitieteilijä, pianisti ja musiikkipedagogi)
1839. Tarja3.12.2017 klo 19:43
Viktor Korchnoi (23.3.1931 - 6.6.2016, shakin suurmestari)
1840. TJV3.12.2017 klo 20:49
Olivecrona, Axel Herbert (11.7.1891 - 15.1.1980, ruotsalainen professori, aivokirurgi ja jääpalloilija)

[Viktor Kortshnoi]
1841. Tarja3.12.2017 klo 21:28
von Trapp, Georg (4.4.1880 - 30.5.1947, itävaltaunkarilainen laivastoupseeri, jonka perheen elämään perustuu musikaali Sound of Music)
1842. TJV3.12.2017 klo 22:48
Rainer Maria Rilke (4.12.1875 - 29.12.1926, itävaltalainen runoilija)
1843. Tarja3.12.2017 klo 23:31
Kellogg, Will Keith (7.4.1860 - 6.10.1951, aamiaismuroja valmistavan Kellogg Companyn perustaja)
1844. TJV3.12.2017 klo 23:43
Henry John Heinz (11.10.1844 - 14.5.1919, H.J. Heinz Companyn perustaja)
1845. Tarja4.12.2017 klo 00:31
Zapruder, Abraham (15.5.1905 - 30.8.1970, kuvasi kaitafilmikamerallaan presidentti John F. Kennedyn autosaattuetta 22.11.1963 ja tuli tallentaneeksi Kennedyn salamurhan)
1846. TJV4.12.2017 klo 10:02
Abraham Ojanperä (16.9.1856 - 26.2.1916, suomalainen laulaja, laulupedagogi ja kanttori)
1847. Tarja4.12.2017 klo 10:58
Ruby, Jack (25.3.1911 - 3.1.1967, murhasi Kennedyn salamurhasta epäillyn Lee Harvey Oswaldin 24.11.1963 suorassa tv-lähetyksessä)
1848. Arskis4.12.2017 klo 10:59
Äyräpää, Aarne (21.10.1887 – 17.6.1971, arkeologi ja historiantutkija)
1849. Arskis4.12.2017 klo 11:09
Connally, John (27.2.1917 – 15.6.1993, yhdysvaltalainen poliitikko, mm. Texasin kuvernööri 1963–1969. 22.11.1963 Collanny istui vaimonsa kanssa samassa autossa presidentti John F. Kennedyn kanssa, kun tämä ammuttiin. Connally haavoittui itsekin ampumavälikohtauksessa, mutta selvisi siitä hengissä.)
1850. Tarja4.12.2017 klo 13:36
H. C. Andersen (2.4.1805 - 4.8.1875, tanskalainen kirjailija, Andersenin sadut kuuluvat maailman eniten käännettyyn kirjallisuuteen, tunnetuimpia satuja mm. Ruma ankanpoikanen, Prinsessa ja herne, Keisarin uudet vaatteet)
1851. Arskis4.12.2017 klo 16:52
Nabors, Jim (12.6.1930 – 30.11.2017, yhdysvaltalainen näyttelijä ja laulaja)
1852. Tarja4.12.2017 klo 16:59
Malcolm Young (6.1.1953 - 18.11.2017, muusikko, AC/DC:n perustajajäsen)
1853. TJV4.12.2017 klo 17:34
Guarneri, Andrea (1626 - 7.12.1698, italialaisen viulunrakentajasuvun ensimmäinen tunnettu mestari)
1854. Arskis4.12.2017 klo 19:31
Ali Abdullah Saleh (21.3.1942 – 4.12.2017 (kuoleman julkistuspäivä), Jemenin arabitasavallan presidentti 1978–1990, nykyisen Jemenin tasavallan presidentti vuodesta 1990)
1855. TJV4.12.2017 klo 20:13
Hussein bin Talal (14.11.1935 - 7.2.1999, Jordanian kuningas vuodesta 1952 kuolemaansa asti)
1856. Tarja4.12.2017 klo 22:01
Aileen Wuornos (29.2.1956 - 9.10.2002, suomalaissukuinen yhdysvaltalainen sarjamurhaaja)
1857. TJV4.12.2017 klo 23:22
Seattle (noin 1789 - 7.6.1866, intiaanipäällikkö. Seattlen kaupunki on nimetty hänen mukaansa ja hänen 1854 pitämänsä kuuluisan puheen kirjoitti muistinsa varassa 30 vuotta myöhemmin muistiin alkuperäistä puhetta kuunnellut duwamish-kielen taitoinen lääkäri Henry Smith.)
1858. Tarja5.12.2017 klo 09:59
Lloyd, Harold (20.4.1893 - 8.3.1971, yhdysvaltalainen näyttelijä)
1859. Arskis5.12.2017 klo 20:00
Lehtonen, Kaisa (24.9.1966 – 4.2.2017, korkeushyppääjä ja arkeologi)
1860. Arskis7.12.2017 klo 17:25
Abercrombie, John (16.12.1944 – 22.8.2017, yhdysvaltalainen jazzkitaristi)
1861. Tarja7.12.2017 klo 17:31
Hallyday, Johnny (15.6.1943 - 6.12.2017, ranskalainen laulaja)
1862. Tarja9.12.2017 klo 13:50
Yamauchi, Fusajiro (22.11.1859 - 1.1.1940, Nintendon perustaja)
1863. Arskis9.12.2017 klo 17:17
Roy Dotrice (26.5.1923 – 16.10.2017, brittiläinen näyttelijä)
1864. TJV9.12.2017 klo 17:31
Culp, Robert (16.8.1930 - 24.3.2010, yhdysvaltalainen näyttelijä, käsikirjoittaja ja ohjaaja)
1865. Tarja9.12.2017 klo 17:56
Rasmussen, Knud (7.6.1879 - 21.12.1933, grönlantilainen naparetkeilijä, ensimmäinen Luoteisväylän koiravaljakolla kulkenut henkilö)
1866. TJV9.12.2017 klo 19:08
Dagmar Freuchen-Gale (25.4.1907 - 9.3.1991, tanskalainen kuvittaja, kirjailija ja toimittaja. Puoliso 1945 - 1957 Peter Freuchen)
1867. Tarja9.12.2017 klo 19:48
de Laval, Gustaf (9.5.1845 - 2.2.1913, ruotsalainen insinööri ja keksijä, kehitti separaattoria ja lypsykoneen)
1868. TJV9.12.2017 klo 20:00
Freuchen, Peter (2.2.1886 - 2.9.1957, tanskalainen tutkimusmatkailija, journalisti, kirjailija ja antropologi. Knud Rasmussenin ystävä)
1869. Tarja9.12.2017 klo 20:08
von Rettig, Gilbert (14.7.1928 - 16.4.1994, tupakkatehtailija, 80-luvulla Suomen rikkain ihminen)
1870. Tarja9.12.2017 klo 20:09
[80-luvulla pitää olla 1980-luvulla]
1871. TJV9.12.2017 klo 20:25
Radhakrishnan, Sir Sarvepalli (5.9.1888 - 17.4.1975, intialainen filosofi ja Intian presidentti ajalla 13.5.1962 - 13.5.1967)
1872. Tarja9.12.2017 klo 22:48
Lehtonen, Joel (27.11.1881 - 20.11.1934, kirjailija, tunnetuin teos Putkinotko)
1873. TJV9.12.2017 klo 23:10
Eckener, Hugo (10.8.1868 - 14.8.1954, saksalainen ilmalaivojen rakentaja, fil.tohtori)
1874. Tarja9.12.2017 klo 23:22
George Gershwin (26.9.1898 - 11.7.1937, yhdysvaltalainen säveltäjä, tunnettuja teoksia mm. Sininen rapsodia ja Porgy ja Bess -ooppera)
1875. TJV9.12.2017 klo 23:35
Ikola, Jaakko (14.8.1887 - 10.3.1951, sanomalehtimies, kirjailija. Kirjailijanimi Vaasan Jaakkoo)
1876. TJV9.12.2017 klo 23:57
[Jätin suotta mainitsematta, että fil.kand. Ikola oli myös valantehnyt suomen, ruotsin, venäjän ja saksan kielenkääntäjä]
1877. Tarja10.12.2017 klo 12:31
Kuusi, Pekka (9.7.1917 - 25.5.1989, yhteiskuntapoliitikko, Alkon pääjohtaja 1972-82)
1878. TJV10.12.2017 klo 13:18
Akii-Bua, John (3.12.1949 - 20.6.1997, ugandalainen aitajuoksun olympiavoittaja ja maailmanennätysmies. Maansa ensimmäinen olympiakultamitalisti. Yksi kahdeksanäitisen perheensä 43 lapsesta)
1879. Tarja10.12.2017 klo 13:45
Heporauta, Elsa (31.8.1883 - 7.5.1960, kirjailija, Kalevalaisten Naisten Liiton ja Kalevala Korun perustaja)
1880. TJV10.12.2017 klo 14:45
Šahlin, Boris (27.1.1932 - 30.5.2008, neuvostoliittolainen olympiavoittaja telinevoimistelussa 1956 - 1964, olympiamitaleita yhteensä 13, joista 6 henkiläkohtaista kultaa)
1881. Arskis10.12.2017 klo 14:49
August Ames (23.8.1994 – 5.12.2017, kanadalainen pornonäyttelijä)
1882. Arskis10.12.2017 klo 15:00
Saarinen, Mikko (19.7.1970 - 5.12.2017 (kuoleman julkistuspäivä), jääkiekkovalmentaja)
1883. TJV10.12.2017 klo 21:36
Oldfield, Brian (1.6.1945 - 26.3.2017, yhdysvaltalainen kuulantyöntäjä, 22,86 m ammattilaisena 1975 työntänyt, mikä ylitti Al Feuerbachin virallisen ME:n 1,04 metrillä)
1884. Arskis10.12.2017 klo 21:55
August Ames (23.8.1994 – 5.12.2017, kanadalainen pornonäyttelijä)
1885. Tarja10.12.2017 klo 22:04
de Saint-Exupéry, Antoine (29.6.1900 - 31.7.1944, ranskalainen kirjailija ja lentäjä, tunnetuin teos Pikku Prinssi)
1886. TJV10.12.2017 klo 22:23
Euwe, Max (20.5.1901 - 26.11.1981, hollantilainen shakinpelaaja, matemaatikko, kirjailija ja shakin viides maailmanmestari. FIDE:n presidentti 1970-1978)
1887. Arskis10.12.2017 klo 23:26
Xi Zhongxun (15.10.1913 – 24.5.2002, yksi Kiinan vallankumouksen veteraaneista ja kommunistisen puolueen perustajista, presidentti Xi Jinpingin isä)
1888. Tarja10.12.2017 klo 23:38
Urho Peltonen (15.1.1893 - 4.5.1950, keihäänheittäjä, olympiamitalisti)
1889. TJV11.12.2017 klo 00:21
Emanuel Lasker (24.12.1868 - 11.1.1941, saksalainen shakin suurmestari, matemaatikko ja filosofi. Shakin toisena maailmanmestarina piti titteliä hallussaan yhtäjaksoisesti 27 vuotta, 1894-1921, ennätys edelleen)
1890. Tarja11.12.2017 klo 12:33
Runeberg, Walter (29.12.1838 - 23.12.1920, kuvanveistäjä, J. L. Runebergin poika, tunnetuimpia töitä mm. J. L. Runebergin patsas Helsingin Esplanadin puistossa ja Pietari Brahen patsas Raahessa ja Turussa, lisäksi hän toteutti Aleksanteri II:n patsaan Senaatintorilla Johannes Takasen suunnitelman mukaan)
1891. TJV11.12.2017 klo 17:59
Erskine, Joseph Joe (26.1.1934 - 2.2.1990, walesilainen raskaansarjan nyrkkeilijä, Ison-Britannian mestari elokuusta 1956 kesäkuuhun 1958)
1892. Tarja11.12.2017 klo 19:28
Olin, Johan (30.6.1883 - 3.12.1928, suomalainen painija ja olympiamitalisti)
1893. TJV11.12.2017 klo 22:37
Alehin, Aleksandr (31.10.1892 - 24.3.1946, venäläinen shakin suurmestari ja neljäs maailmanmestari vuosina 1927-1935 ja 1937-1946. Ranskan kansalainen 1927-1946.)
1894. eol11.12.2017 klo 23:08
Robert "Bobby" Fischer (9.3.1943 - 17.1.2008, yhdysvaltalaissyntyinen shakin maailmanmestari [1972-1975])
1895. Tarja12.12.2017 klo 00:09
Eero Böök (9.2.1910 - 7.1.1990, suomalainen shakin suurmestari)
1896. TJV12.12.2017 klo 00:17
Özal, Turgut (13.10.1927 - 17.4.1993, turkkilainen poliitikko, taloustieteilijä, pääministeri ja presidentti)
1897. eol12.12.2017 klo 01:11
Tartakower, Ksawery (22.2.1887 - 4.2.1956, puolalaissyntyinen shakin suurmestari)
1898. Tarja12.12.2017 klo 09:26
Reshevsky, Samuel (26.11.1911 - 4.4.1992, yhdysvaltalainen shakin suurmestari, syntyi nyk. Puolan alueella)
1899. TJV12.12.2017 klo 10:20
Leinonen, Kaarlo Olavi (15.3.1914 - 19.4.1975, kenraali. Puolustusministeriön kansliapäällikkö, puolustusvoimien komentaja ja puolustusministeri)
1900. Tarja12.12.2017 klo 10:59
Vasili Kuznetsov (12.2.1901 - 31.1.1990, Neuvostoliiton valtionpäämies 1982-83, 1984 ja 1985)
1901. eol12.12.2017 klo 12:10
Ojanen, Kaarle (4.12.1918 - 9.1.2009, shakin kansainvälinen mestari, 13 Suomen mestaruutta, 1960 voitto valkeilla Paul Keresistä [ns. Ojasen oivalluksen avulla])
1902. Tarja12.12.2017 klo 15:08
Lind, Maria (1876 - 1942, hänen testamenttaamillaan varoilla on järjestetty Maj Lind -pianokilpailu vuodesta 1945)
1903. TJV12.12.2017 klo 21:03
Ilmari Havu (29.6.1985 - 4.8.1967, suomalainen ensyklopedisti, fil.tohtori, kirjallisuushistorioitsija)
1904. Tarja12.12.2017 klo 22:14
Vilho Tuulos (26.3.1895 - 2.9.1967, pituushyppääjä, kolmiloikkaaja, olympiavoittaja)
1905. TJV12.12.2017 klo 22:27
Sydney Pollack (1.7.1934 - 26.5.2008, yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, -tuottaja ja -näyttelijä)
1906. Tarja12.12.2017 klo 22:40
Carl Gustav Jung (26.7.1875 - 6.6.1961, sveitsiläinen psykiatri, analyyttisen psykologian perustaja)
1907. TJV12.12.2017 klo 22:58
Gianni Agnelli (12.3.1921 -24.1.2003, italialainen teollisuusmies ja Fiatin pääomistaja)
1908. Arskis12.12.2017 klo 23:27
Lee, Edwin Mah (5.5.1952 – 12.12.2017, aasialaisamerikkalainen poliitikko, San Franciscon pormestari 2011-)
1909. Tarja12.12.2017 klo 23:33
Hannes Gebhard (8.4.1864 - 23.2.1933, kustannusyhtiö Otavan toinen perustaja, Suomen osuustoiminnan isä)
1910. TJV13.12.2017 klo 18:31
Robert Montgomery (29.6.1834 - 3.8.1898, suomalainen lainopin professori, senaattori ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Suomen prokuraattori eli ylin lainvalvoja 1882-1886)
1911. Tarja13.12.2017 klo 22:48
Rathbone, Basil (13.6.1892 - 21.7.1967, eteläafrikkalaissyntyinen brittinäyttelijä, joka tunnetaan parhaiten Sherlock Holmesin esittäjänä useissa elokuvissa)
1912. TJV14.12.2017 klo 19:58
Ilmari Aalto (1.8.1891 - 29.9.1934, suomalainen taidemaalari)
1913. Tarja14.12.2017 klo 22:07
Tikkanen, Robert (15.4.1888 - 1.6.1947, arkkitehti, ampuja, olympiamitalisti)
1914. TJV14.12.2017 klo 22:19
Tuomas Vohlonen (24.9.1877 - 27.4.1939, maanmittausinsinööri, keksijä, Suunto Oy:n perustaja)
1915. Tarja14.12.2017 klo 22:33
Engels, Friedrich (28.11.1820 - 5.8.1895, sosialistinen filosofi, julkaisi yhdessä Karl Marxin kanssa Kommunistisen manifestin 1848)
1916. TJV15.12.2017 klo 00:07
Hawthorn, John Michael "Mike" (10.4.1929 - 22.1.1959, brittiläinen kilpa-autoilija, F1-maailmanmestari 1958. Vetäydyttyään F1:stä hallitsevana mestarina kuoli 29-vuotiaana auto-onnettomuudessa Englannissa Jaguarin suistuttua tieltä. Hänen isänsä oli menehtynyt viisi vuotta aikaisemmin saman tien varrella)
1917. Tarja15.12.2017 klo 00:24
Erkki Laine (13.9.1957 - 22.8.2009, jääkiekkoilija, olympiahopeamitalisti)
1918. TJV15.12.2017 klo 21:27
Erich, Mikko (6.12.1888 - 28.12.1948, sosiaalidemokraattinen kansanedustaja, alkuaan kokoomuksen. Kokoomuslaisen, pääministerinä 15.3.1920-9.4.1921 toimineen Rafael Erichin nuorempi veli)
1919. Tarja15.12.2017 klo 22:13
Klemettilä, Matti (1875 - 1964, eduskuntatalossa viihtynyt mies, joka halusi Suomen kuninkaaksi nimellä Matti I)
1920. TJV15.12.2017 klo 23:03
Timur Lenk (9.4.1336 - 14.2.1405, turkkilaismongolilainen valloittaja ja hallitsija Keski-Aasiassa)
1921. Tarja15.12.2017 klo 23:36
Nyström, Jenny (13.6.1854 - 17.1.1946, ruotsalainen taiteilija ja kuvittaja, kuvallisen tonttuhahmon luoja)
1922. TJV16.12.2017 klo 00:50
Ylänne, Yrjö (31.8.1888 - 26.10.1971, fil.maist., toimittaja ja eräkirjailija. Sukunimi vuoteen 1906 Dahlgren, professorin arvonimi v. 1970)
1923. Tarja16.12.2017 klo 11:05
Joe Frazier (12.1.1944 - 7.11.2011, yhdysvaltalainen raskaansarjan nyrkkeilijä, olympiavoittaja ja ammattilaisten raskaansarjan maailmanmestari)
1924. TJV16.12.2017 klo 12:53
Rowan, Carl T. (11.8.1925 - 23.9.2000, Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs 21.5.1963-8.2.1964, journalisti ja kirjailija)
1925. Tarja16.12.2017 klo 18:12
Lipton, Thomas (10.5.1848 - 2.10.1931, Lipton-teemerkin perustaja)
1926. Arskis16.12.2017 klo 19:02
Sproul, Robert Charles (13.2.1939 – 14.12.2017, yhdysvaltalainen, reformoitua kristillisyyttä edustanut teologi ja pastori)
1927. Tarja16.12.2017 klo 19:20
Sigmund Freud (6.5.1856 - 23.9.1939, itävaltalainen lääkäri, psykoanalyysin kehittäjä)
1928. TJV16.12.2017 klo 19:48
Uibopuu, Valev (19.10.1913 - 18.3.1997, virolainen kirjailija ja toimittaja)
1929. Tarja16.12.2017 klo 20:57
Vigeland, Gustav (11.4.1869 - 12.3.1943, norjalainen kuvanveistäjä, Vigelandin patsaspuisto on yksi Oslon tunnetuimpia nähtävyyksiä)
1930. TJV16.12.2017 klo 23:28
Ahlström, Antti (7.11.1827 - 10.5.1896, suomalainen tehtailija, laivanvarustaja, patruuna, kauppaneuvos ja valtiopäivämies)
1931. Tarja17.12.2017 klo 00:01
Tsehov, Anton (29.1.1860 - 15.7.1904, venäläinen kirjailija)
1932. Arskis17.12.2017 klo 10:34
Nilsson, Karl-Erik (4.1.1922 – 14.12.2017, ruotsalainen kreikkalais-roomalaisen tyylin painija ja olympiavoittaja Lontoossa 1948 sarjassa 87 kg)
1933. Tarja17.12.2017 klo 12:11
Klara Hitler (12.8.1860 - 21.12.1907, Adolf Hitlerin äiti)
1934. TJV17.12.2017 klo 15:27
Robertson Davies (28.2.1913 - 2.12.1995, kanadalainen kirjailija, näytelmäkirjailija, kriitikko, journalisti ja professori)
1935. Tarja17.12.2017 klo 18:09
von Siemens, Werner (13.12.1816 - 6.12.1892, saksalainen teollisuusmies ja keksijä, Siemens -teknologiayrityksen perustaja, hänen mukaansa on nimetty sähkönjohtavuuden yksikkö siemens)
1936. TJV17.12.2017 klo 18:51
Erik Johan Längman (24.5.1799 - 16.10.1863, suomalainen ruukinpatruuna, sahateollisuusmies ja suurlahjoittaja)
1937. Tarja17.12.2017 klo 19:12
Ahl, Per-Olof (23.1.1919 - 2.11.1996, ruotsalaisen vaatetusyrityksen, Kappahlin, perustaja)
1938. TJV17.12.2017 klo 19:27
Folke Westerberg (19.2.1915 - 10.3.1985, ruotsalainen insinööri, Asean konsernijohtaja 1976-1980)
1939. Tarja17.12.2017 klo 19:45
Gunnar Höckert (12.2.1910 - 11.2.1940, suomalainen kestävyysjuoksija, voitti 5000 metrin olympiakultaa vuonna 1936)
1940. TJV17.12.2017 klo 19:53
Rathenau, Emil (11.12.1838 - 20.6.1915, saksalainen insinööri ja teollisuusmies, AEG:n perustaja)
1941. Tarja18.12.2017 klo 15:16
Lew Wallace (10.4.1827 - 15.2.1905, yhdysvaltalainen kirjailija, tunnetuin teos Ben-Hur)
1942. TJV18.12.2017 klo 17:55
Cassini, Giovanni Domenico (8.6.1625 - 14.9.1712, italialainen tähtitieteen professori Bolognassa vuodesta 1650. Pariisin observatorion johtaja vuodesta 1659, kirjoitti Ranskassa nimensä Jean-Dominique Cassini. Nasan ja ESAn Cassini-Huygens-luotain nimettiin Cassinin ja Christiaan Huygensin mukaan. Laukaisu tapahtui 15.10.1997 ja tutkimuksia pitkään tehnyt luotain törmäytettiin Saturnukseen 15.9.2017)
1943. Tarja18.12.2017 klo 18:46
Cochrane, Josephine (1839 - 1913, yhdysvaltalainen leskirouva, joka kehitti ensimmäisen toimivan astiainpesukoneen)
1944. TJV18.12.2017 klo 19:40
Nils Ludvig Arppe (19.12.1803 - 9.12.1861, suomalainen teollisuusmies, joka omisti mm. Värtsilän, Utran ja Puhoksen sahat sekä Värtsilän ja Möhkön rautaruukit ja Ilajankosken ja Käenkosken harkkohytit Pohjois-Karjalassa. Tuomarintutkinto Turun Akatemiassa 1823 sekä oli auskultanttina Vaasan hovioikeudessa samana vuonna.)
1945. Arskis18.12.2017 klo 20:11
Praljak, Slobodan (2.1.1945 – 29.11.2017, kroatialainen kenraali ja Bosnian kroaattiarmeijan komentaja Jugoslavian hajoamissotien aikaan. Teki itsemurhan myrkyllä oikeussalissa hänen valitustaan käsitelleiden tuomarien annettua tuomionsa 29.11.2017)
1946. TJV18.12.2017 klo 20:32
von Nottbeck, Wilhelm (23.1.1816 - 30.3.1890, baltiansaksalainen tehtailija, Finlaysonin puuvillatehtaan johtaja 1860-1890)
1947. Tarja19.12.2017 klo 00:15
Miele, Carl (25.7.1869 - 24.12.1938, saksalainen yrittäjä, kodinkoneita valmistavan Mielen toinen perustaja)
1948. TJV19.12.2017 klo 19:05
Rocky Marciano (1.9.1923 - 31.8.1969, yhdysvaltalainen raskaansarjan maailmanmestari. Voitti 23.9.1952 mestaruuden Jersey Joe Walcottilta ja puolusti mestaruuttaan sen jälkeen kuudesti. Otteli ammattilaisena 49 kertaa, voittaen kaikki ottelut, niistä 43 tyrmäyksellä. Luopui mestaruudesta voittamattomana 27.4.1956.)
1949. TJV19.12.2017 klo 19:44
[Kun olin tottunut näkemään Marcianon painostavan ja vastustajien perääntyvän, kesti itseltäni pitkään hyväksyä Cassius Clayn väistelevä ja perääntyvä ottelutapa. Mutta kuten Ilmo Lounasheimo (ja varmaan moni muu ennen häntä) sanoi: "On autuaampi antaa kuin ottaa". Cassius, sittemmin Muhammad Ali oli suosikkini kyllä jo ensimmäisestä Liston-voitostaan asti.]
1950. Zepe19.12.2017 klo 21:18
Oksala, Timo Tapani (9.4.1958 - 13.12.2010, T.T. Oksala -soundista tunnettu musiikkituottaja)
1951. Tarja20.12.2017 klo 00:22
Ikeda, Kikunae (8.10.1864 - 3.5.1936, japanilainen kemisti, joka selvitti, mihin umami-maku perustuu, patentoi natriumglutamaatin valmistuksen)

[Viisi perusmakua ovat makea, hapan, suolainen, karvas ja umami.]
1952. Zepe20.12.2017 klo 23:16
Ernst Lubitsch (28.1.1892 – 30.11.1947, elokuvaohjaaja)
1953. TJV20.12.2017 klo 23:23
Anquetil, Jacques (8.1.1934 - 18.11.1987, ranskalainen maantiekilpapyöräilijä. Voitti viidesti Ranskan, kahdesti Italian ja kerran Espanjan ympäriajon)
1954. TJV20.12.2017 klo 23:27
Hume, David (7.5.1711 - 25.8.1776, skotlantilainen filosofi ja historioitsija)
1955. Tarja21.12.2017 klo 09:48
Desgrange, Henri (31.1.1865 - 16.8.1940, ranskalainen kilpapyöräilijä, toimittaja, perusti Ranskan ympäriajon (Le Tour de France))
1956. TJV21.12.2017 klo 21:24
Rolf Sievert (6.5.1896 - 3.10.1966, ruotsalainen fyysikko. SI-järjestelmän säteilyannoksen yksikkö nimetty hänen mukaansa)
1957. Tarja21.12.2017 klo 21:30
Tata, Jamsetji (3.3.1839 - 19.5.1904, intialainen suurliikemies, jota pidetään Intian nykyteollisuuden perustajana, hänen yrityksistään muodostui Tata Group, joka on Intian suurin teollisuusyritys)
1958. TJV21.12.2017 klo 23:10
Jacques Anquetil (8.1.1934 - 18.11.1987, ranskalainen maantiekilpapyöräilijä, joka voitti viidesti Ranskan, kahdesti Italian ja kerran Espanjan ympäriajon ja paljon muuta.)
1959. Arskis21.12.2017 klo 23:40
Irwing, Clifford (5.11.1930 – 19.12.2017, yhdysvaltalainen kirjailija ja toimittaja, tunnettiin parhaiten hänen 1970-luvulla luomastaan Howard Hughesin väärennetystä omaelämäkerrasta)
1960. Tarja22.12.2017 klo 00:30
Dürer, Albrecht (21.5.1471 - 6.4.1528, saksalainen taidemaalari ja graafikko)
1961. TJV22.12.2017 klo 13:31
von Humboldt, Alexander (14.9.1769 - 6.5.1859, saksalainen vapaaherra , luonnontutkija ja tutkimusmatkailija. Suurteoksessaan Kosmos hän pyrki kuvaamaan koko fyysistä maailmaa yhtenä kokonaisuutena.)
1962. Tarja22.12.2017 klo 18:54
Robert Ford (31.1.1862 - 8.6.1892, yhdysvaltalainen lainsuojaton, joka murhasi Jesse Jamesin)
1963. TJV22.12.2017 klo 19:50
Rawlinson, Sir Henry (4.11.1810 - 5.3.1895, brittiläinen assyrologi, arkeologi, sotilas, poliitikko ja diplomaatti. Kopioi 100 m:n korkeudessa kallionseinämässä olevan Behistunin nuolenpääkirjoituksen, jossa on kolmea eri kieltä: muinaispersiaa, elamia ja akkadia. Saatuaan saksalaiselta Georg Friedrich Grotefendilta muistiinpanoja, Rawlinson onnistui vuoteen 1846 mennessä kääntämään koko tekstin.)
1964. Tarja22.12.2017 klo 20:10
Reuter, Paul Julius (21.7.1816 - 25.2.1899, brittiläinen journalisti, joka perusti uutistoimisto Reutersin)
1965. TJV22.12.2017 klo 20:42
Sanders, Ed (24.3.1930 - 12.12.1954, yhdysvaltalainen nyrkkeilijä. Voitti raskaan sarjan Helsingin olympialaisissa. Kaatui ammattilaisuransa yhdeksännessä ottelussa tajuttomana kanveesiin ja kuoli sairaalassa aivoverenvuotoon 1954.)
1966. Tarja23.12.2017 klo 00:10
Dumas (nuorempi), Alexandre (27.7.1824 - 27.11.1895, kirjailija, tunnetuin teos Kamelianainen)
1967. TJV23.12.2017 klo 13:29
Errol Flynn (20.6.1909 - 14.10.1959, australialainen näyttelijä)
1968. Tarja23.12.2017 klo 17:53
Nestlé, Henri (10.8.1814 - 7.7.1890, saksalaissyntyinen sveitsiläinen liikemies ja farmaseutti, joka perusti Nestlé-yrityksen)
1969. TJV23.12.2017 klo 19:10
Ille, Salomon (k. 6.9.1599, syntymäaika ei ole tiedossa, mutta vanhemmat olivat Magnus Ille ja Margareta Olofintytär Stålarm. Eversti, Ahvenanmaan käskynhaltija ja Kastelholman linnanpäällikkö.)
1970. Zepe24.12.2017 klo 10:42
Norman McLaren (11.4.1914 – 27.1.1987, animaattori ja elokuvaohjaaja, tunnetaan parhaiten kokeilevista animaatioistaan sekä Oscar-palkitusta Naapurit-lyhytelokuvasta)
1971. Tarja24.12.2017 klo 11:06
Noël Leslie (25.12.1878 - 12.9.1956, Rothesin kreivitär, selvisi hengissä Titanicin turmasta)
1972. TJV25.12.2017 klo 11:08
Elo, Arpad (25.8.1903 - 5.11.1992, unkarilainen fysiikan professori, joka kehitti itsensä mukaan nimetyn Elo-lukujärjestelmän shakinpelaajien suhteellisen tasoeron ilmoittamiseksi)
1973. Arskis25.12.2017 klo 13:28
[... laskuopistaankin tunnettu]

Darius, Adam (10.5.1930 – 3.12.2017, yhdysvaltalainen tanssija, miimikkotaiteilija, kirjailija ja koreografi)
1974. Tarja25.12.2017 klo 14:06
Anton Alfthan (1792 - 1854, Havin kynttilätehtaan perustaja)
1975. TJV25.12.2017 klo 18:46
Nestor Ojala (27.2.1864 - 21.4.1926, fil.kand., Jyväskylän seminaarin matematiikan lehtori 1894-1910, Raahen Porvari- ja Kauppakoulun johtaja 1909-1913 ja Jyväskylän seminaarin johtaja 1912-1926. "Ojalan laskuopin mukaan" viittaa Nestor Ojalaan. Hän kirjoitti kansakouluille laskuoppeja sekä niihin liittyviä opettajan ohjeita.)
1976. TJV26.12.2017 klo 14:48
[Tuosta 1972:ssa mainitsemastani Arpad Elon unkarilaisuudesta sen verran, että enempi amerikkalainen. Perhe muutti Yhdysvaltoihin 1913 tulevan fyysikon ollessa kymmenisen vuotta. Elikkä keskimääräisen yleiskäsityksen mukaan ihan perusjenkki.]
1977. Zepe26.12.2017 klo 17:39
Lotte Reiniger (2.6.1899 – 19.6.1981, siluettianimaatiosta tunnettu elokuvaohjaaja, jonka vuonna 1926 valmistunut Prinssi Ahmedin Seikkailut on vanhin säilynyt pitkä animaatioelokuva)
1978. TJV26.12.2017 klo 18:51
Efraim Elo, (25.9.1868 - 8.5.1932, suomalainen lyseon rehtori ja matematiikan opettaja, joka tunnetaan Elon laskuopin tekijänä. Nimellä Efr. Elo useita laskuopin kirjoja.)
1979. Tarja26.12.2017 klo 23:45
Leonhard Euler (15.4.1707 - 18.9.1783, sveitsiläinen matemaatikko ja fyysikko, jota pidetään yhtenä kaikkien aikojen suurimmista matemaatikoista)
1980. TJV27.12.2017 klo 00:04
Reinhardt, Jean "Django" (23.1.1910 - 16.5.1953, belgialainen jazzkitaristi)
1981. Tarja27.12.2017 klo 12:38
Alfons Hellström (14.6.1877 - 5.2.1965, suomalainen insinööri ja keksijä, yksi keksinnöistä mäntysuopa)
1982. TJV27.12.2017 klo 15:50
Michelin, André (16.1.1853 -4.4.1931, ranskalainen teollisuusmies, joka perusti vuonna 1888 veljensä Édouardin (1859-1940) kanssa Michelin Tire Companyn (Compagnie Générale des Ètablissements Michelin). Julkaisi jo vuonna 1900 ensimmäisen Michelin-oppaan, jonka tarkoituksena oli edistää automatkailua ja tukea näin renkaidenvalmistusta.
1983. Tarja27.12.2017 klo 20:00
Eemeli Väyrynen (11.1.1910 - 31.8.2011, maatalousteknikko, keksijä, Paavo Väyrysen isä, hankki patentin keksimälleen perunanistutuskoneelle satavuotiaana)
1984. TJV27.12.2017 klo 21:26
Nervi, Pier Luigi (21.6.1891 - 9.1.1979, italialainen rakennuskonstruktööri, yksi tärkeimpiä teräsbetoniarkkitehtuurin uranuurtajia. Kohteita esim. Unesco-talon rakenteet Pariisissa 1957, Rooman Palazzetto dello Sport 1958, Olympiastadion 1960 kisoihin, Työn palatsi Torinoon 1960. Rooman yliopiston rakennustekniikan professori 1947-1961.)
1985. Tarja27.12.2017 klo 22:32
Geiger, Hans (30.9.1882 - 24.9.1945, saksalainen fyysikko, kehitti Ernest Rutherfordin ja Walther Müllerin kanssa geigermittarin)
1986. TJV27.12.2017 klo 22:48
von Neumann, John (28.12.1903 - 8.2.1957, amerikanjuutalainen matemaatikko. Budapestissä syntynyt, alkuper. nimi János Neumann. Suuri osa nykyaikaisista tietokoneista perustuu hänen kehittämäänsä toimintaperiaatteeseen. Osallistui Manhattan-projektiin, joka suunnitteli Yhdysvaltojen ydinaseen.)
1987. Tarja27.12.2017 klo 23:05
Henry Fonda (16.5.1905 - 12.8.1982, yhdysvaltalainen Oscar-palkittu näyttelijä)
1988. TJV27.12.2017 klo 23:55
Davis, John (12.1.1921 - 13.7.1984, yhdysvaltalainen painonnostaja, kaksinkertainen olympiavoittaja raskaassa sarjassa. Voitti kaikki kilpailut, joihin osallistui 1938-1953.)
1989. Tarja28.12.2017 klo 13:50
Henry Mancini (16.4.1924 - 14.6.1994, yhdysvaltalainen säveltäjä, neljästi Oscar-palkinnon saanut, yksi tunnetuimpia sävellyksiä Vaaleanpunaisen pantterin tunnusmusiikki)
1990. TJV28.12.2017 klo 14:57
Nikolaus Harnoncourt (6.12.1929 - 5.3.2016, saksalaissyntyinen itävaltalainen kapellimestari)
1991. Arskis28.12.2017 klo 19:23
Rowlands, June (1924 – 21.12.2017, kanadalainen liberaalipuoluetta edustanut poliitikko, joka toimi Toronton pormestarina vuosina 1991–1994, kaupungin kaikkien aikojen ensimmäinen naispormestari)
1992. Tarja28.12.2017 klo 19:30
Ernest Walton (6.10.1903 - 25.6.1995, Nobel-palkittu irlantilainen fyysikko)
1993. Arskis28.12.2017 klo 22:53
Orkin, Dick (9.7.1933 – 24.12.2017, yhdysvaltalainen radiotuottaja ja -näyttelijä)
1994. Tarja28.12.2017 klo 23:46
Kaarle Jaakko (Karl Jakob) Gummerus (13.4.1840 - 20.3.1898, kirjankustantaja, perusti kustantamon K. J. Gummerus Oy:n)
1995. TJV28.12.2017 klo 23:53
Standertskjöld, Hugo (22.9.1844 - 9.5.1931, eversti, kivääritehtailija, Kaukaan tehtaiden omistaja, suurlahjoittaja ja Aulangon rakentaja.)
1996. Tarja29.12.2017 klo 19:18
Grey, Zane (31.1.1872 - 23.10.1939, yhdysvaltalainen kirjailija, tunnetaan parhaiten villiin länteen sijoittuvista seikkailukirjoistaan)
1997. Zepe29.12.2017 klo 19:55
Edward Eagan (26.4.1897 – 14.6.1967. 'Eddie', toistaiseksi ainoa kultaa sekä kesä- että talviolympialaisissa voittanut urheilija [nyrkkeilyn raskas keskisarja Antwerpenissa 1920, neljän hengen rattikelkkailu Lake Placidissa 1932])
1998. Tarja29.12.2017 klo 20:51
Achilles Christides (21.11.1863 - 18.10.1923, kreikkalaissyntyinen liikemies, joka asettui Suomeen ja perusti tupakkatehdas Fennian, jossa valmistettiin mm. Työmies-savukkeita)
1999. TJV29.12.2017 klo 21:34
Elin Danielson-Gambogi (3.9.1861 - 31.12.1919, suomalainen taidemaalari)
2000. Tarja30.12.2017 klo 00:04
Georg Adolf Strömberg (6.9.1823 - 31.1.1906, suomalainen upseeri ja insinööri, joka toimi Suomen valtion rautateiden ensimmäisenä pääjohtajana 1862-1903, jona aikana rakennettiin lähes koko Suomen rataverkko)
2001. TJV30.12.2017 klo 08:14
Geesink, Anton (6.4.1934 - 27.8.2010, hollantilainen judon euroopan- ja maailmanmestari, olympiavoittaja Tokiossa 1964. Voitti ensimmäisenä ei-japanilaisena judon maailmanmestaruuden 1961. Kookas mies, 198 cm pitkä ja 130-140 kiloinen.)
2002. Tarja30.12.2017 klo 12:50
Olli Laiho (18.2.1943 - 31.5.2010, telinevoimistelija ja olympiamitalisti)
2003. Arskis30.12.2017 klo 13:13
Holopainen, Mika (1963 – 27.12.2017, voimisteluvalmentaja ja voimistelija)
2004. TJV30.12.2017 klo 13:53
Antti Hyvärinen (21.6.1932 - 13.1.2000, ensimmäinen suomalainen mäkihypyn olympiavoittaja, vuodelta 1956 Cortinassa. MM-kilpailuissa vuonna 1954 Falunissa voittoon ylsi Matti Pietikäinen ja hopealle Veikko Heinonen. Kilpailu-uransa jälkeen Hyvärinen valmensi Ounasvaaran Hiihtoseuran hyppääjiä.)
2005. Tarja30.12.2017 klo 14:27
Erkki Kataja (19.6.1924 - 27.4.1969, toi Suomelle ensimmäisen seiväshypyn olympiamitalin)
2006. TJV30.12.2017 klo 16:00
Jukola, Martti (22.11.1900 - 3.10.1952, urheilutoimittaja, Urheilulehden päätoimittaja, Yleisradion selostaja 1931-1952, selostusosaston päällikkö 1939-1942. Filosofian tohtori, väitöskirja J.H. Erkosta. Pariisin 1924 olympiakisojen 400 m:n aitajuoksun välierissä viides. Juoksi pikamatkoja.
2007. Zepe30.12.2017 klo 16:55
Titov, German (11.9.1935 – 20.9.2000. Kosmonautti, neljäs ihminen avaruudessa, kiersi toisena Maan ympäri [sukunimi tullut muistaakseni pari kertaa piilosanoissa vastaan].)
2008. TJV30.12.2017 klo 19:16
Anderson, Paul (17.10.1932 - 15.8.1994, yhdysvaltalainen painonnoston olympiavoittaja 1956 raskaassa sarjassa. Maailman tunnetuimpia voimailijoita, kilpaili myös voimanostossa ja vahvamieskisoissa.)
2009. Tarja31.12.2017 klo 21:44
Urpo Levo (15.8.1921 - 18.11.1998, presidentti Kekkosen pitkäaikainen adjutantti)
2010. TJV31.12.2017 klo 23:56
Oliver Heaviside (18.3.1850 - 3.2.1925, brittiläinen itseoppinut insinööri, matemaatikko ja fyysikko. Wikipedian mukaan keskeytti koulunkäyntinsä 16-vuotiaana huolimatta hyvästä menestyksestään. Hän oli enemmän tyytymätön kouluun, kuin oppimiseen ja jatkoi opiskelua koulun jälkeen.)
2011. Tarja1.1.2018 klo 12:41
Emile Berliner (20.5.1851 - 3.8.1929, saksalais-yhdysvaltalainen keksijä, joka kehitti gramofonin)
2012. TJV1.1.2018 klo 13:13
Enrico Fermi (29.9.1901 - 28.11.1954, italialaisamerikkalainen fyysikko. Kvanttimekaniikan ja beetahajoamisen tutkija. Ensimmäisen ydinreaktorin kehittäjäryhmän ja Manhattan-projektin jäsen.)
2013. Tarja1.1.2018 klo 13:20
Morrison, Walter Frederick (23.1.1920 - 9.2.2010, yhdysvaltalainen keksijä, joka kehitteli nykyaikaisen frisbeen)
2014. TJV1.1.2018 klo 16:35
Chrysler, Walter (2.4.1875 - 18.8.1940, yhdysvaltalainen autoteollisuuden kehittäjä, ammattijohtaja ja Chrysler Corporationin perustaja. Koneistajaksi ja rautatiemekaanikoksi kouluttautunut mies menestyi töissään rautatieyhtiöissä mainiosti, mutta siirtyi autoalalle 1912, toimien ammattijohtajana useiden vuosien ajan, ennen oman yhtiön luomista. Rakensi Manhattanille Chrysler Buildingin, joka valmistuttuaan 1930 oli maailman korkein rakennus.)
2015. Arskis1.1.2018 klo 19:24
Ebrahim Nafae (12.1.1934 – 1.1.2018, egyptiläinen journalisti, puolivirallisen egyptiäisen sanomalehden Al-Ahramin päätoimittaja 1979–2005)
2016. Zepe2.1.2018 klo 15:53
Aarseth, Øystein (22.3.1968 – 10.8.1993. 'Euronymous', Mayhem-yhtyeen kitaristi, jonka surmasi saman yhtyeen basistina toiminut Varg 'Burzum' Vikernes)
2017. Tarja2.1.2018 klo 20:47
Ivar Böhling (10.9.1889 - 12.1.1929, suomalainen painija ja olympiamitalisti, Böhling kohtasi Ruotsin Anders Ahlgrenin Tukholmassa 1912 sarjan 82,5 kg loppuottelussa, joka kesti seitsemän tuntia, jolloin se keskeytettiin ja molemmille painijoille annettiin hopeamitali)
2018. TJV2.1.2018 klo 22:59
Gigli, Beniamino (20.3.1890 - 30.11.1957)
2019. Tarja3.1.2018 klo 11:46
Nobel, Ludvig (27.7.1831 - 12.4.1888, ruotsalais-venäläinen insinööri ja teollisuusmiess, jota pidetään Venäjän öljyteollisuuden perustajana)
2020. Zepe3.1.2018 klo 16:06
Gorshin, Frank (5.4.1933 – 17.5.2005. Näyttelijä, tunnetuin rooli Arvuuttaja 1960-luvun Batmaneissa)
2021. Tarja3.1.2018 klo 19:38
Kiichiro Toyoda (11.6.1894 - 27.3.1952, japanilainen yritysjohtaja, joka vaihtoi isänsä perustaman Toyoda Loom Worksin toimialan tekstiiliteollisuudesta autonvalmistukseen ja perusti siten Toyota Motor Corporationin)
2022. TJV3.1.2018 klo 19:53
Alfred P. Sloan, Jr. (23.5.1875 - 17.2.1966, amerikkalaisen autoteollisuuden merkkihenkilö. GM:n konsernin toimitusjohtaja ja puheenjohtaja yli neljännesvuosisadan ajan.Valmistui MIT:stä 20 :n vuoden ikäisenä. Ammattijohtajana toiminut Sloan perusti omaa nimeään kantavan säätiön, joka rahoittaa tiede-, teknologia- ja taloustutkimusprojekteja, joiden tarkoitus on parantaa Yhdysvaltain kansalaisten elämänlaatua.)
2023. Tarja3.1.2018 klo 20:07
John Forsythe (29.1.1918 - 1.4.2010, yhdysvaltalainen näyttelijä, muistetaan mm. Dynastian Blake Carringtonin roolista)
2024. TJV3.1.2018 klo 21:00
Helin, Mirjam (o.s. Rokkanen, 29.3.1911 -22.12.2006, suomalainen oopperalaulaja ja Sibelius-Akatemian professori)
2025. Zepe3.1.2018 klo 21:55
Martti Pennanen (8.12.1923 – 17.12.2010. Useiden sivuosien näyttelijä, mm. Jäniksen vuoden metsästäjä sekä Vodkaa, komisario Palmun ministeri Laaksonen)
2026. Tarja3.1.2018 klo 23:08
Eiji Toyoda (12.9.1913 - 17.9.2013, japanilainen teollisuusmies, teki Toyotasta maailman suurimman autonvalmistajan, perusti Lexus-merkin, edellä mainitun K.Toyodan veli)
2027. Tarja3.1.2018 klo 23:10
(anteeksi, pitää olla veljen sijasta serkku)
2028. TJV4.1.2018 klo 11:30
de Duve, Christian (2.10.1917 - 4.5.2013, belgialainen solubiologi ja biokemisti. Jakoi Nobelin lääketieteen palkinnon 1974 Albert Clauden ja George E. Paladen kanssa. Hänelle tehtiin 95:n vanhana eutanasia.)
2029. Zepe4.1.2018 klo 11:56
Antti Lindqvist (24.3.1953 - 23.8.2013. Tunnetaan parhaiten elokuvakritiikeistään, mutta töitä myös muun taiteen parissa)
2030. Tarja4.1.2018 klo 12:08
Starley, John (1854 - 1901, englantilainen keksijä ja teollisuusmies, kehitti ensimmäisen varsinaisen polkupyörän, jota myi Rover-nimellä, myöhemmin hänen yrityksensä alkoi valmistaa Rover-merkkisiä autoja)
2031. TJV4.1.2018 klo 12:16
Toivo Haapanen (15.5.1889 - 22.7.1950, kapellimestari ja musiikintutkija. Filosofian tohtori, RSO:n ylikapellimestari 1929-1950 ja Yleisradion musiikkipäällikkö vuoteen 1946 asti. Helsingin yliopiston dosentti ja myöhemmin ylimääräinen professori 1946-1950. Kirjailija Tyyni Tuulion veli.)
2032. TJV4.1.2018 klo 12:24
Haapanen, Toivo (15.5.1889 - 22.7.1950)
2033. Tarja4.1.2018 klo 13:58
Vilho Pekkala (3.4.1898 - 20.10.1974, painija, olympiamitalisti)
2034. TJV4.1.2018 klo 15:20
Lassen, Christian (22.10.1800 - 9.5.1876, norjalais-saksalainen indologi, professori Bonnin yliopistossa.)
2035. Tarja4.1.2018 klo 18:22
August Horch (12.10.1868 - 3.2.1951, saksalainen insinööri, joka perusti Audin tehtaan)
2036. TJV4.1.2018 klo 19:47
Clement Studebaker (12.3.1831 - 27.11.1901, yhdysvaltalainen teollisuusmies. Veljiensä kanssa perustamansa yritys Studebakers Brothers Manufacturing Company valmisti vaunuja farmareille, kaivoksille ja armeijalle. Hänen kuolemansa jälkeisenä vuonna yritys aloitti autojen valmistuksen.)
2037. Tarja5.1.2018 klo 12:29
Robert Brown (21.12.1773 - 10.6.1858, brittiläinen kasvitieteilijä, joka löysi lähes 2000 tieteelle tuntematonta kasvia, tunnetaan myös Brownin liikkeen löytämisestä)
2038. TJV5.1.2018 klo 22:34
Willem Barents (n. 1550 - 20.6.1597, hollantilainen löytöretkeilijä ja kartografi. Barentsinmeri on nimetty hänen mukaansa.)
2039. Tarja5.1.2018 klo 22:54
Suzuki, Michio (10.2.1887 - 27.10.1982, japanilainen liikemies ja keksijä, perusti Suzuki-yrityksen, joka valmistaa moottoripyöriä, mopoja, autoja ja perämoottoreita)
2040. Arskis6.1.2018 klo 15:24
Orvo Kokkonen (20.6.1945 – 29.10.2017, pesäpalloilija, Jyväskylän Kirissä nuorten SM 1960 ja miesten SM-kultaa 1964)
2041. TJV6.1.2018 klo 18:48
Nicéphore Niépce (7.3.1765 - 5.7.1833, ranskalainen keksijä, valokuvauksen uranuurtaja. Kehitti maailman ensimmäisen valokuvan n. 1826.)
2042. Arskis6.1.2018 klo 19:09
Castrén, Matthias Alexander (2.12.1813 – 7.5.1852, Helsingin yliopiston ensimmäinen suomen kielen professori ja uralilaisten kielten tutkimuksen ja etnografian uranuurtaja)
2043. TJV6.1.2018 klo 20:07
Rautio, Valdemar (4.11.1921 - 5.9.1973, kolmiloikan EM-kultamitalisti 1946, EM-hopeaa 1950, 6. 1948 olympialaisissa. SM-kultaa 1944, 1946, 1947, 1950. Pituudessa SM-hopeaa 1947, 1948.)
2044. Tarja6.1.2018 klo 20:25
Armand Peugeot (26.3.1849 - 4.1.1915, ranskalainen teollisuusmies, joka perusti Peugeot-yrityksen)
2045. TJV6.1.2018 klo 21:49
Tasman, Abel (1603 - 10.10.1659, hollantilainen tutkimusmatkailija. Tasmanin mukaan nimetty hänen löytämänsä Tasmania. Löysi myös Uuden-Seelannin Eteläsaaren sekä Tonga- ja Fidzisaaret.)
2046. Tarja7.1.2018 klo 00:18
Edgar Wallace (1.4.1875 - 10.2.1932, brittiläinen jännityskirjailija, joka kirjoitti 175 romaania ja jonka kirjoista on tehty yli 160 elokuvaa)
2047. Zepe7.1.2018 klo 11:48
Eli Wallach (7.12.1915 – 24.6.2014. Näyttelijä, mm. ruma Hyvät, pahat ja rumat -elokuvassa)
2048. TJV7.1.2018 klo 15:15
Chevrolet, Louis (25.12.1878 - 6.6.1941, sveitsiläis-yhdysvaltalainen kilpa-autoilija. Perusti Chevrolet Motor Car Companyn 3.11.1911 William C. Durantin kanssa.)
2049. Tarja7.1.2018 klo 17:28
Sören Berner (22.7.1859 - 2.9.1902, norjalainen kauppias, joka muutti 1880-luvulla Helsinkiin ja perusti sillin tuontiliikkeen, josta kehittyi maahantuontia ja kulutustuotteiden valmistusta harjoittava Berner Oy)
2050. Zepe7.1.2018 klo 18:18
Romano Scarpa (27.9.1927 – 23.4.2005. Aku- ja Mikki-tarinoita piirtänyt ja käsikirjoittanut sarjakuvataiteilija).
2051. Tarja7.1.2018 klo 18:30
Polsfuss, Lester William (Les Paul) (9.6.1915 - 13.8.2009, kitaristi, lauluntekijä, sähkökitaran ja äänitystekniikan kehittäjä, Les Paulin kehittämä kitara Gibson Les Paul on maailman tunnetuimpia sähkökitaramalleja)
2052. Arskis7.1.2018 klo 18:46
Markku Into (20.10.1945 – 7.1.2018 [kuoleman julkistamispäivä], runoilija, mm. suomensi ja esitti kappaleen Keitä keitä kahvinkeitin)
2053. Tarja7.1.2018 klo 22:48
Theodore Harold Maiman (11.7.1927 - 5.5.2007, yhdysvaltalainen insinööri ja fyysikko, joka rakensi ensimmäisen toimivan laserin)
2054. TJV8.1.2018 klo 23:58
Ashenfelter, Horace (23.1.1923 - 6.1.2017, yhdysvaltalainen estejuoksija, kultamitalisti 1952 Helsingin opympiakisoista. Aika tuolloin maailman paras siihen mennessä, 8.45,4. Virallisia estejuoksun maailmanennätyksiä alettiin noteerata kaksi vuotta myöhemmin. Toimi FBI: agenttina.)
2055. Tarja9.1.2018 klo 00:20
Christian Hülsmeyer (25.12.1881 - 31.1.1957, saksalainen tutkan keksijä)
2056. TJV9.1.2018 klo 20:07
René Panhard (27.5.1841 - 16.7.1908, ranskalainen insinööri, kauppias ja autoteollisuuden edelläkävijä. Perusti v.1887 Émile Levassorin kanssa autotehtaan nimellä Panhard et Levassor.)
2057. Arskis9.1.2018 klo 21:57
Raittila, Tapani (25.12.1921 – 2.1. 2018, modernistina tunnettu taidemaalari)
2058. Tarja10.1.2018 klo 09:41
Nils Aejmelaeus (11.9.1812 - 20.8.1854, pastori, joka julkaisi ensimmäisen suomenkielisen novellin)
2059. TJV10.1.2018 klo 20:11
Stanley, Sir Henry Morton (alk. John Rowlands, 28.1.1841 - 10.5.1904, walesilainen tutkimusmatkailija, toimittaja ja poliitikko. Tunnettu Kongo-joen kartoituksesta ja tutkimusmatkailija David Livingstonen löytämisestä)
2060. Arskis10.1.2018 klo 21:16
Odvar Nordli (3.11.1927 – 9.1.2018, norjalainen poliitikko, toimi maansa pääministerinä 1976–1981)
2061. Tarja11.1.2018 klo 10:26
Landowski, Paul (1.6.1875 - 31.3.1961, ranskalainen kuvanveistäjä, tunnetuin työ Rio de Janeiron Kristus-patsas)
2062. Arskis11.1.2018 klo 10:56
Luken, Tom (9.7.1925 – 10.1.2018, yhdysvaltalainen demokraattisen puolueen poliitikko)
2063. Tarja11.1.2018 klo 11:02
Matsuda, Jujiro (8.8.1875 - 27.3.1952, japanilainen teollisuusmies, joka perusti Mazda Motor Corporation -yrityksen)
2064. Zepe11.1.2018 klo 18:12
Romero, Cesar (15.2.1907 – 1.1.1994. Näyttelijä, tunnetuin rooli Jokeri)
2065. Tarja11.1.2018 klo 19:17
Adamson, Joy (20.1.1910 - 3.1.1980, kirjailija, hänen kirjaansa "Perheeseemme kuuluu leijona" perustuu elokuva Elsa - vapaana syntynyt)
2066. TJV11.1.2018 klo 20:13
Yrjö Saarela (13.7.1884 - 30.6.1951, suomalainen kreikkalais-roomalaisen painin olympiavoittaja ja maailmanmestari)
2067. Tarja11.1.2018 klo 21:11
Avery, Tex (26.2.1908 - 26.8.1980, animaattori, sarjakuvapiirtäjä, jonka kuuluisin luomus on Repe Sorsa)
2068. TJV12.1.2018 klo 18:10
Exelmans, Rémi Joseph Isidore (13.11.1775 - 22.6.1852, ranskalainen sotilas, marsalkka v. 1851. Kuoli pudottuaan hevosensa selästä.)
2069. Arskis12.1.2018 klo 18:20
Eddie Clarke (5.10.1950 – 10.1.2018, brittiläinen kitaristi, joka tunnettiin urastaan Motörhead-yhtyeessä)
2070. Tarja12.1.2018 klo 21:30
Sir Edmund Hillary (20.7.1919 - 11.1.2008, uusiseelantilainen vuorikiipeilijä ja tutkimusmatkailija, valloitti ensimmäisenä ihmisenä Mount Everestin)
2071. TJV12.1.2018 klo 22:27
Robert Peary (6.5.1856 - 20.2.1920. yhdysvaltalainen tutkimusmatkailija, jonka väitettiin saavuttaneen 6. huhtikuuta 1909 maantieteellisen pohjoisnavan. Sittemmin saavutusta on epäilty ja sitä kohtaan on esitetty vastaväitteitä. Wikipedian hänestä kertovan artikkelin loppupuolella tuosta asiasta enemmän.)
2072. Tarja13.1.2018 klo 11:34
Young, Murat Bernard (Chic Young) (9.1.1901 - 14.3.1973, yhdysvaltalainen sarjakuvapiirtäjä, joka loi strippisarjakuvan Helmi ja Heikki. Helmi ja Heikki oli pitkään maailman levinnein sanomalehtisarjakuva)
2073. TJV13.1.2018 klo 13:08
Robert Bosch (23.9.1861 - 12.3.1942, saksalainen insinööri ja keksijä.)
2074. Tarja13.1.2018 klo 13:29
Harrison, William Henry (9.2.1773 - 4.4.1841, Yhdysvaltain 9. presidentti, joka kuoli keuhkokuumeeseen kuukauden kuluttua virkaanastujaisistaan. Syyksi kerrotaan, että hän ei suostunut virkaanastujaispäivänä pukemaan hattua ja takkia, vaikka oli huono sää)

[Mitä tästä opimme. Pukeutukaa aina sään mukaisesti!]
2075. TJV13.1.2018 klo 13:53
[Älkääkä hankkiko ehdointahdoin vilustumistautia ja sairastuttako toisia.]
2076. TJV13.1.2018 klo 13:59
[Näitä kultaisia neuvoja noudattaen ette ennenaikaisesti päädy säikeen henkilöiksi.]
2077. Arskis13.1.2018 klo 18:55
Reinhold Hanning (28.12.1921 – 30.5.2017, saksalainen natsisotarikollinen, toimi Auschwitzin keskitys- ja tuhoamisleirin vartijana, tuomittiin vuonna 2016 viiden vuoden vankeuteen osallisuudesta 170 000 murhaan)
2078. Tarja13.1.2018 klo 19:32
Giuseppe Verdi (10.10.1813 - 27.1.1901, italialainen oopperasäveltäjä)
2079. TJV13.1.2018 klo 19:57
Dimítrios Vikélas (15.2.1835 - 20.7.1908, kreikkalainen kirjailija, kääntäjä, historioitsija, liikemies ja Kansainvälisen olympiakomitean ensimmäinen puheenjohtaja vuosina 1894-1896.)
2080. Arskis13.1.2018 klo 20:44
Aleah Stanbridge (1.7.1976 – 18.4.2016, ruotsalainen eteläafrikkalaissyntyinen laulaja ja sanoittaja)
2081. TJV13.1.2018 klo 20:53
Gottfried Leibniz (1.7.1646 - 14.11.1716, saksalainen filosofi, luonnontieteilijä, diplomaatti, matemaatikko, oikeus- ja valtiotieteilijä, historiantutkija, kielitieteilijä, kirjastonhoitaja ja yleisnero.)
2082. Tarja13.1.2018 klo 21:25
Istuva Härkä (n.1831 - 15.12.1890, sioux-intiaani)
2083. Arskis13.1.2018 klo 22:06
Äyräpää, Aarne (21.10.1887 – 17.6.1971, arkeologi ja historiantutkija)
2084. TJV13.1.2018 klo 22:21
Erkki Melartin (7.2.1875 - 14.2.1937, säveltäjä)
2085. Tarja14.1.2018 klo 11:16
Ivar Aasen (5.8.1813 - 23.9.1896, norjalainen kielentutkija ja kirjailija, julkaisi norjan kielitieteen perusteoksia, uusnorjan kirjakielen luoja)

[Norjassa on kaksi virallista kielimuotoa, kirjanorja ja uusnorja]
2086. TJV14.1.2018 klo 17:26
Evans, Sir Arthur (8.7.1851 - 11.7.1941, englantilainen arkeologi, joka v. 1899 löysi Knossoksen Kreetalla)
2087. Tarja14.1.2018 klo 18:31
Ranin, Helge (18.2.1897 - 15.4.1952, näyttelijä, Matti Raninin isä)
2088. Arskis14.1.2018 klo 18:35
Ulf Stark (12.7.1944 – 13.6.2017, ruotsalainen kirjailija, joka tunnettiin erityisesti lastenkirjailijana)
2089. TJV14.1.2018 klo 18:56
Emeléus, Harry Julius (22.7.1903 - 2.12.1993, brittiläinen, suomalaistaustainen kemian professori) (ole hyvä, Arskis.)
2090. Arskis14.1.2018 klo 19:29
Ulf Stark (12.7.1944 – 13.6.2017, ruotsalainen kirjailija, joka tunnettiin erityisesti lastenkirjailijana)
2091. Tarja14.1.2018 klo 19:55
Kaarlo Mäkinen (14.5.1892 - 11.5.1980, suomalainen painija, ainoa Ahvenanmaalla syntynyt olympiavoittaja)
2092. TJV14.1.2018 klo 19:56
Karl George Emeléus (1901 - 18.6.1989, brittiläinen, suomalaistaustainen fysiikan professori. Harry Julius Emeléuksen vanhempi veli.)
2093. TJV14.1.2018 klo 20:03
Emeléus, Karl George (1901 - 18.6.1989, brittiläinen, suomalaistaustainen fysiikan professori. Harry Julius Emeléuksen vanhampi veli.)
2094. Tarja14.1.2018 klo 20:44
George Armstrong Custer (5.12.1839 - 25.6.1876, yhdysvaltalainen ratsuväen komentaja, tunnetaan parhaiten kärsimästään murskatappiosta ja kuolemastaan Little Bighornin taistelussa intiaaneja vastaan)
2095. TJV14.1.2018 klo 21:43
Efrem Zimbalist (21.4.1889 - 22.2.1985, yhdysvaltalainen venäläissyntyinen viulisti ja säveltäjä.)
2096. Tarja15.1.2018 klo 20:22
Taft, William Howard (15.9.1857 - 8.3.1930, Yhdysvaltain 27. presidentti, ainoa henkilö, joka on toiminut sekä Yhdysvaltain presidenttinä että korkeimman oikeuden puheenjohtajana)
2097. Zepe15.1.2018 klo 23:13
Ritchie Valens (oik. Richard Steven Valenzuela, 13.5.1941 – 3.2.1959. Mm. La Bamba -hitistä tunnettu rocktähti, joka kuoli samassa lento-onnettomuudessa Buddy Hollyn kanssa.)
2098. Tarja15.1.2018 klo 23:44
Satu Waltari (4.1.1932 - 9.1.2014, kirjailija, Mika Waltarin tytär)
2099. Arskis16.1.2018 klo 22:30
Richards, George Maxwell (1.12.1931 – 8.1.2018, Trinidad ja Tobagon neljäs presidentti 2003–2013)
2100. Tarja16.1.2018 klo 22:57
Eerik Akselinpoika Tott (Erik Axelsson Tott) (1415 - 1481, valtaneuvos, Ruotsin valtionhoitaja, aloitti Olavinlinnan rakennustyöt v. 1475)
2101. Arskis17.1.2018 klo 11:03
O’Brian, Hugh (19.4.1925 – 5.9.2016, yhdysvaltalainen näyttelijä)
2102. Tarja17.1.2018 klo 11:39
Hammond, Laurens (11.1.1895 - 3.7.1973, yhdysvaltalainen keksijä ja soitinrakentaja, tunnetaan parhaiten Hammond-urkujen keksijänä)
2103. Arskis17.1.2018 klo 16:18
Stenholm, Stig (26.2.1939 – 30.9.2017, teoreettinen fyysikko, jolle myönnettiin Suomen Akatemian professuuri)
2104. Tarja17.1.2018 klo 16:57
Gurney, Dan (13.4.1931 - 14.1.2018, yhdysvaltalainen kilpa-ajaja, tallipäällikkö ja autonvalmistaja, Wiki kertoo, että Gurney aloitti perinteen voittoshampanjan ruiskuttamisesta yleisön joukkoon)
2105. Arskis17.1.2018 klo 23:11
Augusta, Josef (24.11.1946 – 16.2.2017, tšekkiläinen jääkiekkoilija ja jääkiekkovalmentaja)
2106. Tarja18.1.2018 klo 22:40
Frédéric Chopin (1.3.1810 - 17.10.1849, puolalainen säveltäjä ja pianovirtuoosi)
2107. Arskis19.1.2018 klo 15:05
Ilkka Pastinen (17.3.1928 – 12.1.2018, YK:n apulaispääsihteeri 1971–1974, suurlähettiläs Lontoossa 1983–1991)
2108. Tarja19.1.2018 klo 15:31
Erkel, Ferenc (7.11.1810 - 25.6.1893, unkarilainen säveltäjä, sävelsi oopperoita ja mm. Unkarin kansallislaulun)
2109. Arskis19.1.2018 klo 20:44
Carla Marangoni (13.11.1915 – 18.1.2018, italialainen voimistelija, kilpaili vuoden 1928 kesäolympialaisissa Amsterdamissa ja oli mukana saamassa hopeamitalia joukkuekilpailussa, oli kuollessaan vanhin elossa ollut olympiamitalisti)
2110. Tarja19.1.2018 klo 21:04
Niccolò Paganini (27.10.1782 - 27.5.1840, italialainen säveltäjä ja viulutaituri)
2111. eol19.1.2018 klo 21:23
Najdorf, Miguel (15.4.1910 - 4.7.1997, puolalaissyntyinen shakin suurmestari, joka oli Saksan hyökätessä 1939 pelimatkalla Argentiinassa, josta tuli hänen uusi kotimaansa)
2112. Arskis20.1.2018 klo 19:24
Lucas Mangope (27.12.1923 – 18.1.2018, eteläafrikkalainen poliitikko, toimi Bophuthatswanan bantustanin presidenttinä 1977–1994)
2113. Tarja20.1.2018 klo 23:07
Puccini, Giacomo (22.12.1858 - 29.11.1924, italialainen oopperasäveltäjä)
2114. Zepe20.1.2018 klo 23:30
O’Riordan, Dolores (6.9.1971 – 15.1.2018, Cranberries-yhtyeen laulaja)
2115. Tarja21.1.2018 klo 00:58
Salieri, Antonio (18.8.1750 - 7.5.1825, italialainen säveltäjä)
2116. Arskis22.1.2018 klo 09:59
Okking, Jens (18.12.1939 – 21.1.2018, tanskalainen näyttelijä ja euroskeptinen poliitikko, istui Euroopan parlamentissa vuosina 1999–2003)
2117. Tarja22.1.2018 klo 10:10
Schubert, Franz (31.1.1797 - 19.11.1828, itävaltalainen säveltäjä)
2118. Tarja23.1.2018 klo 10:24
Nikolai Rimski-Korsakov (18.3.1844 - 21.6.1908, venäläinen säveltäjä, yksi tunnetuimpia sävellyksiä on Kimalaisen lento)
2119. Tarja24.1.2018 klo 17:18
Väre, Kyllikki (13.3.1912 - 2.1.1952, näyttelijä, Esko Salmisen äiti)
2120. Tarja24.1.2018 klo 17:20
(korjaus: kuolinvuosi 1951)
2121. Tarja25.1.2018 klo 20:54
Karl Collan (3.1.1828 - 12.9.1871, kirjailija ja säveltäjä, tunnetuin sävelmä lienee Sylvian joululaulu)
2122. Arskis25.1.2018 klo 22:46
Aho, Juhani (26.7.1930 – 23.1.2018, liikemies, Rukakeskuksen perustaja ja kehittäjä, koulutukseltaan lääkäri, toimi Ilmavoimien ylilääkärinä)
2123. Tarja26.1.2018 klo 10:13
Ilkka Koski (10.6.1928 - 28.2.1993, nyrkkeilijä ja olympiamitalisti)
2124. Zepe27.1.2018 klo 12:35
Kobayashi, Masaki (14.2.1916 – 4.10.1996. Elokuvaohjaaja, mm. Harakiri, Kwaidan – kauhun kasvot, Ihmisen kohtalo -trilogia)
2125. Tarja27.1.2018 klo 12:59
Kaj Franck (9.11.1911 - 26.9.1989, keramiikka- ja lasimuotoilija)
2126. Arskis28.1.2018 klo 11:26
Chacón, Carme (13.3.1971 – 9.4.2017, espanjalainen poliitikko, maansa asuntoministeri 2007–2008 ja puolustusministeri 2008–2011)
2127. Tarja28.1.2018 klo 12:15
Modest Musorgski (21.3.1839 - 28.3.1881, venäläinen säveltäjä, tunnetuin ooppera lienee Boris Godunov)
2128. Arskis28.1.2018 klo 13:41
Kosei Kamo (10.5.1932 – 6.1.2017, japanilainen tennispelaaja)
2129. Tarja28.1.2018 klo 14:01
Mort Walker (3.9.1923 - 27.1.2018, yhdysvaltalainen sarjakuvapiirtäjä, Masi-sarjakuvan luoja)
2130. Matias-Myyrä28.1.2018 klo 15:16
Eero Silvasti (19.9.1932 – 21.3.2006, TV2:n toimittaja ja kirjailija)
2131. Zepe28.1.2018 klo 15:26
Ingvar Kamprad (30.3.1926 – 27.1.2018, Ikea-kauppaketjun perustaja)
2132. Tarja28.1.2018 klo 16:44
Andy Warhol (6.8.1928 - 22.2.1987, yhdysvaltalainen kuvataiteilija ja elokuvantekijä)
2133. Zepe29.1.2018 klo 10:12
Oliver "Ollie" Johnston, Jr (31.10.1912 – 14.4.2008. Animaattori, Disney-studion 'Nine Old Men'-ryhmän pisimpään elänyt jäsen.)
2134. Tarja29.1.2018 klo 14:14
Johannes Brahms (7.5.1833 - 3.4.1897, saksalainen klassisen musiikin säveltäjä)
2135. Zepe29.1.2018 klo 16:03
Sergio Sollima (17.4.1921 – 1.7.2015. Elokuvaohjaaja, mm. Armoton mies)
2136. Tarja29.1.2018 klo 22:47
Alfred "Alppo" Asikainen (2.11.1888 - 7.1.1942, painija ja olympiamitalisti)

[Wikipedia kertoo Tukholman olympiakisoista 1912 seuraavasti: Asikainen ja virolainen, Venäjää edustanut Martin Klein painivat mitaliottelussa ennätykselliset 11 tuntia 40 minuuttia. Loppuottelupaikka ratkaistiin lopulta 5 min. mattopainilla, jonka Klein voitti. Asikaiselle siis pronssia. Ruotsalaiset veivät uupuneen Kleinin heti ottelun jälkeen finaaliin kohtaamaan Ruotsin Johanssonin. Klein luopui ja tyytyi hopeaan.]
2137. TJV30.1.2018 klo 20:46
Ernesaks, Gustav (12.12.1908 - 24.1.1993, virolainen säveltäjä ja kuoronjohtaja)
2138. Tarja30.1.2018 klo 21:38
Vilho Lennart "Lenni" Viitala (8.11.1921 - 24.2.1966, painija ja olympiavoittaja)
2139. Zepe30.1.2018 klo 22:47
Arvo Kemppainen (30.9.1946 – 22.2.1991. Kansanedustaja (SKDL/Vas.), Oulun vaalipiirin ääniharava menehtyi ennen vuoden 1991 eduskuntavaaleja. Tunnettiin myös mm. Vitsi-Kemppaisena neuvostojohtajistaan kertomien kaskujen kautta.)
2140. Tarja30.1.2018 klo 23:06
Eero Kolehmainen (24.3.1918 - 7.12.2013, maastohiihtäjä ja olympiamitalisti)
2141. Tarja1.2.2018 klo 09:03
Nyström, Hjalmar (28.3.1904 - 6.12.1960, painija ja olympiamitalisti)
2142. TJV1.2.2018 klo 09:16
Abebe Bikila (7.8.1932 - 25.10.1973, etiopialainen kestävyysjuoksija ja kaksinkertainen olympiavoittaja)
2143. Tarja1.2.2018 klo 10:38
Linnosvuo, Pentti (17.3.1933 - 13.7.2010, kaksi olympiakultaa ja yhden olympiahopean voittanut ampuja, osallistui viisiin olympiakisoihin)
2144. TJV1.2.2018 klo 15:26
Tiusanen, Timo (13.4.1936 - 19.8.1985, teatteriohjaaja, teatteritieteen professori ja lausuja)
2145. TJV2.2.2018 klo 15:35
Munro, Herbert James "Burt" (25.3.1899 - 6.1.1978, uusi-seelantilainen moottoripyöräkilpailija ja mekaanikko. Ajoi Bonnevillessä 1967 68-vuotiaana edelleen voimassa olevan katettujen, alle 1000 cc moottoripyörien nopeusennätyksen 295,44 km/h. Pyörä oli rakenneltu Indian Scout vuosimallia 1920. Hänestä tehdyssä elokuvassa "The Worlds Fastest Indian" vuodelta 2005 näytteli pääosaa Anthony Hopkins)
2146. TJV2.2.2018 klo 20:48
[Säikeessä toki kerrotaan kuolleista julkisuuden henkilöistä, mutta se toi mieleeni mielenkiintoisen kysymyksen. Wikipedian mukaan maailman väkiluvun v. 2017 on arvioitu olevan noin 7,6 miljardia. Onko luku suurempi kuin kaikki menneet sukupolvet yhteensä? Ajatuksenkulkuni ei koske julkisuuden ihmisiä vaan koko populaatiota. Mainitsemani artikkeli "Maailman väkiluku" ei kerro mielestäni vastausta, mutta siitä voi vetää johtopäätöksiä.]
2147. TJV2.2.2018 klo 21:01
[Jaaha. Heti seuraavaksi pullahti eteen Tiede 2000 lehden 1/1996 artikkeli, joka tyrmää käsitykseni kirkkaasti. Vastaajan, väestötieteen dosentti Kari Pitkäsen arvion mukaan syntyneitä on laskelmien mukaan 46-53 miljardia henkeä. Otsikoitu kysymys siis kuului "Paljonko ihmisiä on elänyt maapallolla tähän mennessä". Kysymyksen tekohetkellä kuuluu väkiluku olleen 5,75 miljardia.]
2148. Tarja2.2.2018 klo 22:31
Saaristo, Julius (21.7.1891 - 12.10.1969, ensimmäinen suomalainen keihäänheiton olympiavoittaja)
2149. TJV2.2.2018 klo 22:42
Spinoza, Baruch (24.11.1632 - 21.2.1677, hollanninjuutalainen filosofi)
2150. Arskis3.2.2018 klo 01:03
Casanova, Giacomo (2.4.1725 – 4.6.1798, venetsialainen seikkailija ja kirjailija, kuuluisa elämäkerrastaan Histoire de ma vie, jossa kertoo skandaaleistaan ja lukuisista naissuhteistaan)
2151. Tarja3.2.2018 klo 11:39
Matti Järvinen (18.2.1909 - 22.7.1985, keihäänheiton olympiavoittaja, paransi keihäänheiton maailmanennätystä kymmenen kertaa, ylitti 70 metrin rajan ensimmäisenä suomalaisena ja toisena koko maailmassa)
2152. Zepe3.2.2018 klo 12:06
Ernesto "Che" Guevara (14.6.1928 – 9.10.1967, vallankumousjohtaja)
2153. Tarja3.2.2018 klo 21:30
Rossini, Gioachino (29.2.1792 - 13.11.1868, italialainen säveltäjä, jonka tunnetuin oopperasävellys on Sevillan parturi)
2154. TJV4.2.2018 klo 12:15
Oort, Jan Hendrik (28.4.1900 - 5.11.1992, alankomaalainen tähtitieteilijä. löysi aurinkokunnan ulkolaidoilta v. 1950 Oortin pilven, jonka arvioidaan sisältävän jopa 1000 miljardia komeettaa tai muuta aurinkokunnan pienkappaletta.)
2155. Arskis4.2.2018 klo 16:28
Kadenjuk, Leonid (28.1.1951 – 31.1.2018, Ukrainan ensimmäinen astronautti)
2156. Tarja4.2.2018 klo 20:03
Dwight F. Davis (5.7.1879 - 28.11.1945, yhdysvaltalainen tennispelaaja, yksi Davis Cup -tennisturnauksen perustajista)
2157. TJV4.2.2018 klo 21:02
Sievert, Max (24.8.1849 - 2.6.1913, saksalais-ruotsalainen teollisuusmies. Perusti AB Sieverts Kabelverkin Sundbybergiin v. 1888.)
2158. Arskis4.2.2018 klo 23:43
Xenákis, Iánnis (29.5.1922 — 4.2.2001, kreikkalainen säveltäjä ja arkkitehti)
2159. Tarja5.2.2018 klo 23:56
Strömberg, Thorvald (17.3.1931 - 9.12.2010, suomalainen kajakkimelonnan olympiavoittaja)
2160. Arskis6.2.2018 klo 12:50
Dave Barrett (2.10.1930 – 2.2.2018, kanadalainen poliitikko, toimi Brittiläisen Kolumbian pääministerinä vuosina 1972–1975 ainoana juutalaisena sen historiassa)
2161. Tarja6.2.2018 klo 13:58
Trevithick, Richard (13.4.1771 - 22.4.1833, brittiläinen kaivosinsinööri, keksijä ja ensimmäisen toimivan täysikokoisen rautatiekäytössä olleen höyryveturin keksijä)
2162. TJV6.2.2018 klo 23:43
Ruud, Birger (23.8.1911 -13.6.1998, norjalainen mäkihyppääjä ja alppihiihtäjä. Mäkihypyn olympiakultaa 1932,1936 ja -hopeaa 1948. Mäkihypyn MM-kultaa 1931, 1935, 1937, -hopeaa 1939.
Miesten alppihiihdon MM-pronssi 1935 alppiyhdistetystä)
2163. Tarja7.2.2018 klo 00:22
Ernst Westerlund (19.3.1893 - 13.10.1961, suomalainen kilpapurjehtija ja olympiamitalisti, Westerlund oli olympiapronssia voittaessaan 59-vuotias ja on siten Suomen olympiahistorian vanhin mitaliurheilija)
2164. TJV7.2.2018 klo 17:46
Dalström, Hampus (22.3.1829 - 19.3.1882, suomalainen arkkitehti ja yleisten rakennusten ylihallituksen ylijohtaja vuodesta 1870. Ravintola Kappelin ja Vanhan ylioppilastalon suunnittelija.)
2165. Tarja8.2.2018 klo 15:42
Strömberg, Gottfrid (17.12.1863 - 3.5.1938, insinööri, teollisuusmies ja Oy Gottfr. Strömberg Ab:n perustaja, sähköteknisen alan yhtiön nimeksi tuli myöhemmin Oy Strömberg Ab, ja 1987 se siirtyi ruotsalaisen ASEAn (nyk ABB) omistukseen)
2166. TJV8.2.2018 klo 17:33
Ilmari Helander (26.12.1882 - 26.6.1975, helsinkiläinen liikemies. Omisti Pohjois-Esplanadi 31 talon, jossa harjoitti kangas- ja lyhyttavarakauppaa. Perusti Ilmari Helanderin Vanhusten Säätiön v.1967, joka omistaa vanhusten palvelutaloja Helsingissä.)
2167. Arskis8.2.2018 klo 23:33
Raivio, Leo (1966 – 7.2.2018, näyttelijä, Q-teatterin perustajia)
2168. TJV9.2.2018 klo 00:01
Elias Johannes Valfrid Hedman (12.2.1872 - 25.3.1935, hämeenlinnalainen kielinero ja kääntäjä. Oli lääninhallituksessa kielenkääntäjänä ja suomensi Karistolle yli 80 teosta. Toimi kieltenopettajana eri oppilaitoksissa ja antoi yksityistunteja. Arvellaan hänen osanneen ilmeisen hyvin kahtakymmentä ja auttavasti peräti seitsemääkymmentä kieltä.)
2169. Arskis10.2.2018 klo 22:12
Anna-Liisa Alanko (26.1.1935 – 31.1.2018, kirjailija, lausuntataiteilija ja kulttuurivaikuttaja)
2170. TJV10.2.2018 klo 23:07
Kaarlo Väinö Valve (V. Arti) (4.9.1885 - 10.12.1963, suomalainen musiiikin sanoittaja, säveltäjä, kirjailija, lehtimies, kääntäjä ja keksijä. Toimi myös eduskunnan pikakirjoittajana ja Eino Leinon pikakirjoittaja-sihteerinä. Valveen sukulaisilta saadun tiedon mukaan hän olisi tullut toimeen 15 tai 16 kielellä. Oke Jokisen radio-ohjelma antaa vielä huimemman lukumäärän: 12 kieltä hyvin ja yhtä monta tyydyttävästi.)
2171. Arskis11.2.2018 klo 19:40
Erkki Susi (27.1.1947 – 5.2.2018, toimittaja, Tiedonantajan päätoimittaja 1984–2012, kuului SKP:n (aik. SKPy) keskuskomiteaan ja poliittiseen toimikuntaan vuodesta 1986)
2172. TJV11.2.2018 klo 22:53
Iharos, Sándor (10.3.1930 - 24.1.1996, unkarilainen juoksija, jolla oli samaan aikaan maailmanennätykset 1500, 5000 ja 10 000 metrillä.)
2173. Arskis14.2.2018 klo 10:47
Roger Smith (18.12.1932 – 4.6.2017, yhdysvaltalainen näyttelijä, tunnettu mm. TV-sarjasta 77 Sunset Strip sekä elokuvasta Jännittävä tätini)
2174. Arskis15.2.2018 klo 11:39
Henrik (11.6.1934 – 13.2.2018, synt. Henri Laborde de Monpezat, ranskalainen kreivi, diplomaatti ja Tanskan prinssi, kuningatar Margareeta II:n puoliso)
2175. TJV15.2.2018 klo 15:55
Kraus, Alfredo (24.11.1927 - 10.9.1999, espanjalainen oopperalaulaja, tenori.)
2176. Arskis16.2.2018 klo 01:03
Damone, Vick (12.6.1928 – 11.2.2018, yhdysvaltalainen poplaulaja ja näyttelijä)
2177. Arskis17.2.2018 klo 11:34
Caesar, Julius (12. tai 13.7.100 eaa. tai 102 eaa. – 15.3.44 eaa., roomalainen valtiomies, sotilas ja kirjailija,
syntymäkuukausi on saanut nimensä hänen mukaan)
2178. Tarja17.2.2018 klo 22:57
Samuel van den Bergh (6.4.1864 - 4.2.1941, yksi Unilever-yrityksen perustajista)
2179. Arskis18.2.2018 klo 00:29
Gestrin, Kristian (10.4.1929 – 7.4.1990, poliitikko ja viisinkertainen ministeri, RKP:n puheenjohtaja 1973-1974, sai ministerin arvon 1989)
2180. Tarja18.2.2018 klo 17:36
Armand Petitjean (30.5.1884 - 28.9.1969, toinen Lancóme-kosmetiikkayrityksen perustajista)
2181. Tarja19.2.2018 klo 23:26
Alessandro Volta (18.2.1745 - 5.3.1827, italialainen fyysikko, joka kehitti ensimmäisen pariston, jännitteen yksikkö voltti on nimetty hänen mukaansa)
2182. Arskis20.2.2018 klo 00:52
Tjukalov, Juri (4.7.1930 – 19.2.2018, Neuvostoliittoa edustanut kilpasoutaja ja olympiavoittaja, mm. yksiköitten olympiakulta Helsingissä 1952)
2183. Tarja20.2.2018 klo 09:49
Rönnholm, Elisabeth (4.10.1826 - 27.3.1897, Suomen ensimmäinen postineiti)
2184. Arskis20.2.2018 klo 12:55
Heli Lääts (24.6.1932 – 16.2.2018, virolainen laulaja, mezzosopraano)
2185. Tarja20.2.2018 klo 14:49
Sigrid Jusélius (17.5.1887 - 19.6.1898, porilaisen liikemiehen Fritz Arthur Juséliuksen 11-vuotiaana kuollut tytär, Jusélius rakennutti Poriin tyttärensä muistoksi Juseliuksen mausoleumin, lisäksi Sigrid Juséliuksen säätiö jakaa apurahoja lääketieteellisiin tutkimuksiin)
2186. TJV21.2.2018 klo 16:54
Sacklén, Lars (12.11.1724 - 15.8.1795, kauppaneuvos ja valtiopäivämies. Porin pormestari 1750-1791.)
2187. Tarja21.2.2018 klo 19:12
Sextus Otto Lindberg (29.3.1835 - 20.2.1889, Helsingin yliopiston kasvitieteen professori, sammaltutkija, keräsi mm. 47 758 sammalnäytettä käsittävän herbaarion)
2188. TJV21.2.2018 klo 20:02
Gauguin, Paul (7.6.1848 - 8.5.1903, ranskalainen taidemaalari)
2189. Arskis21.2.2018 klo 20:23
Luis Alberto Monge (29.12.1925 – 29.11.2016, costaricalainen Kansallisen vapautuspuolueen poliitikko, toimi maansa presidenttinä 1982–1986)
2190. Tarja21.2.2018 klo 20:35
Graham, Billy (7.11.1918 - 21.2.2018, yhdysvaltalainen kristillinen saarnaaja)
2191. TJV21.2.2018 klo 21:30
Lennox Miller (8.10.1946 - 8.11.2004, jamaikalainen pikajuoksija, hopeaa Mexicossa 1968 ja pronssia Münchenissä 1972 100 m juoksussa. Tytär yhdysvaltalainen olympia- ja MM-kultamitalisti Inger Miller.)
2192. Tarja21.2.2018 klo 22:19
Eugène Schueller (20.3.1881 - 23.8.1957, ranskalainen liikemies, maailman johtavan kosmetiikkatuotteita valmistavan yhtiön, L'Oréalin perustaja)
2193. TJV22.2.2018 klo 19:05
Richard Hall (18.4.1860 Pori - 23.6.1942 Buenos Aires, taidemaalari. Suomen, Ranskan ja Argentiinan kansalainen.)
2194. Arskis22.2.2018 klo 21:23
Litvinov, Sergei (23.1.1958 – 19.2.2018, venäläinen, aikaisemmin neuvostoliittolainen moukarinheittäjä, olympiavoittaja Moskovassa 1980, kaksinkertainen maailmanmestari, myöhemmin valmentaja)
2195. Tarja23.2.2018 klo 10:25
Ericsson, John (31.7.1803 - 8.3.1889, ruotsalainen keksijä ja teollisuusmies, suunnitteli mm. USS Monitorin eli Yhdysvaltojen sisällissodassa käytetyn monitorialuksen)
2196. TJV23.2.2018 klo 16:18
Hans Holbein nuorempi (noin 1497 - 1543, böömiläissyntyinen renessanssitaiteilija)
2197. Tarja23.2.2018 klo 17:44
Ivan Suvalov (12.11.1727 - 26.11.1797, venäläinen poliittinen vaikuttaja, koulutuksen kehittäjä ja taiteiden ja kulttuurin suosija, joka perusti Moskovan yliopiston ja Pietarin taideakatemian)
2198. TJV23.2.2018 klo 20:11
Valeri Brumel (14.4.1942 - 26.1.2003, venäläinen korkeushyppääjä. Kulta- ja hopeamitalisti olympiakisoissa, paransi kuudesti ME:tä.)
2199. Tarja23.2.2018 klo 21:57
Lisa Lopes (27.5.1971 - 25.4.2002, yhdysvaltalainen rap-artisti, sai surmansa auto-onnettomuudessa)
2200. Arskis24.2.2018 klo 20:51
Eetu Karhulahti (27.7.1983 – 12.2.2018, pesäpalloilija, pelasi Jyväskylän Kirissä korkeimmalla sarjatasolla Superpesiksessä kausilla 2007 ja 2010–2014 ja toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Ykköspesiksessä vuosina 2008–2009, lisäksi Karhulahti pelasi Ykköspesiksessä Halsua-Veteli Pesis -joukkueessa kaudella 2005)
2201. Tarja24.2.2018 klo 21:39
Taavetti "Tatu" Pekkarinen (6.12.1892 - 4.7.1951, kuopiolainen laulusanoittaja, kirjailija ja elokuvakäsikirjoittaja)
2202. Arskis25.2.2018 klo 12:33
Nanette Fabray (27.101920 – 22.2.2018, yhdysvaltalainen näyttelijä, kykeni luomaan näyttelijänuran huomattavasta kuulovammastaan huolimatta, oli tunnettu kuurojen ja huonokuuloisten puolestapuhuja)
2203. TJV25.2.2018 klo 15:47
Yggeseth, Torbjørn (18.6.1934 - 10.1.2010, norjalainen mäkihyppääjä
2204. Tarja25.2.2018 klo 22:45
Robert Holbrook Smith (8.8.1879 - 16.11.1950, yhdysvaltalainen lääkäri ja alkoholisti, joka perusti AA-liikkeen Bill Wilsonin kanssa)
2205. TJV26.2.2018 klo 11:54
Härma, Miina (ent. Hermann, 9.2.1864 - 16.11.1941, virolainen säveltäjä, urkuri ja kuoronjohtaja. Säveltänyt mm. "Siellä jouluvirsi soi", sanat rovasti Oke Peltonen. Kun sen esittävät urkuri (ja pianisti) Tauno Äikää ja laulaja (myös urkuri) Sulo Saarits, voitaneen puhua kokolailla sakraalista musiikista.)
2206. Tarja26.2.2018 klo 12:24
Aline Grönberg (3.11.1871 - 29.8.1950, kauppaneuvos, Pohjoismaiden johtavan tekstiilialan toimijan, Turun Vanun (1908-1992 toiminnassa), perustaja)
2207. TJV26.2.2018 klo 18:42
Gulbenkian, Calouste (23.3.1869 Üskudar, Osmanien valtakunta - 20.7.1955 Lissabon, armenialainen öljyalan suurliikemies, hyväntekeväisyyden harrastaja ja suurkeräilijä)
2208. Tarja26.2.2018 klo 19:03
Tšaikovski, Pjotr (7.5.1840 - 6.11.1893, venäläinen säveltäjä)
2209. TJV26.2.2018 klo 20:31
Tartaglia, Niccolò Fontana (1499 - 13.12.1557, italialainen matemaatikko ja klassisten teosten kääntäjä.)
2210. Tarja26.2.2018 klo 22:58
Anna Pavlova (12.2.1881 - 23.1.1931, venäläinen balettitanssija)
2211. TJV26.2.2018 klo 23:08
Adolphe Kégresse (20.6.1879 - 9.2.1943, ranskalainen insinööri, puolitelavaunun ja kaksoiskytkinvaihteiston keksijä.)
2212. Tarja26.2.2018 klo 23:35
Saint-Saëns, Camille (9.10.1835 - 16.12.1921, ranskalainen säveltäjä)
2213. TJV26.2.2018 klo 23:58
Ehrhardt, Heinrich (17.11.1840 - 20.11.1928, saksalainen teollisuusmies, insinööri ja keksijä. Perusti Rheinische Metallwaaren und Maschinenfabrik AG:n (Rheinmetall) v. 1889.)
2214. Tarja27.2.2018 klo 00:25
Haydn, Joseph (31.3.1732 - 31.5.1809, itävaltalainen säveltäjä)
2215. TJV27.2.2018 klo 13:25
Pascal, Blaise (19.6.1623 - 19.8.1662, ranskalainen matemaatikko, fyysikko ja uskonnollinen filosofi.)
2216. Tarja28.2.2018 klo 20:35
Spencer, Percy (9.7.1894 - 8.9.1970, yhdysvaltalainen teknikko ja tutkija, joka tunnetaan mikroaaltouunin keksijänä)
2217. TJV28.2.2018 klo 20:40
Sugar Ray Robinson (oikea nimi Walker Smith Jr., 3.5.1921 - 12.4.1989, yhdysvaltalainen ammattinyrkkeilijä. Otteli neljässä eri painoluokassa, pituus 180 cm, otteluasento orthodox. Nimetty useissa eri listauksissa maailman kautta aikojen parhaaksi nyrkkeilijäksi.)
2218. TJV28.2.2018 klo 20:45
Carmen Basilio (2.4.1927 - 7.11.2012, yhdysvaltalainen ammattinyrkkeilijä.)
2219. Tarja28.2.2018 klo 22:11
Oliver Smithies (23.6.1925 - 10.1.2017, Nobel-palkittu perinnöllisyystieteilijä)
[Tähän perään sopii nyt Sugar Ray Robinson]
2220. TJV28.2.2018 klo 22:39
Sugar Ray Robinson (oikea nimi Walker Smith Jr., 3.5.1921 - 12.4.1989, yhdysvaltalainen ammattinyrkkeilijä.)
2221. Arskis1.3.2018 klo 10:42
Osmo Hassi (6.6.1921 – 24.2.2018, Tampereen teknillisen korkeakoulun sähkötekniikan professori 1969–1985, rehtori 1975–1985)
2222. Tarja1.3.2018 klo 16:35
Spilsbury, John (1739 - 1769, lontoolainen kaivertaja ja kartantekijä, joka teki maailman ensimmäisen palapelin)
2223. TJV1.3.2018 klo 21:56
Nathan Milstein (31.12.1903 - 21.12.1992, ukrainanjuutalainen viulisti, Yhdysvaltain kansalainen vuodesta 1942.)
2224. TJV1.3.2018 klo 22:00
Nathan Milstein (13.1.1904 - 21.12.1992, ukrainanjuutalainen viulisti, Yhdysvaltain kansalainen vuodesta 1942. Edellinen syntymäaika väärä.)
2225. Tarja2.3.2018 klo 21:04
Niiniluoto, Yrjö (9.2.1900 - 4.11.1961, Helsingin Sanomien päätoimittaja 1938-1961)
2226. TJV2.3.2018 klo 21:34
Jascha Heifetz (2.2.1901 - 10.12.1987, liettuanjuutalainen viulisti ja viulupedagogi. Milsteinin tavoin mm. Leopold Auerin oppilas poikavuosinaan.)
2227. Arskis2.3.2018 klo 21:58
Taveri, Luigi (19.9.1929 – 1.3.2018, sveitsiläinen ratamoottoripyöräilijä, voitti 125cc-luokan maailmanmestaruuden kolmesti vuosina 1962, 1964 ja 1966)
2228. Tarja2.3.2018 klo 23:18
Guglielmo Marconi (25.4.1874 - 20.7.1937, italialainen fyysikko, sai Nobel-palkinnon langattoman lennättimen kehittämisestä, pidetään yhtenä radion keksijöistä)
2229. TJV3.3.2018 klo 00:08
Nikolai Aleksejevitš Rynin (12.12.1887 - 28.7.1942, venäläinen insinööri, eräs Neuvostoliiton avaruuslentojen pioneereja.)
2230. Tarja3.3.2018 klo 18:59
Nicolle, Charles (21.9.1866 - 28.2.1936, ranskalainen bakteriologi, joka sai Nobel-palkinnon osoitettuaan vaatetäin levittävän pilkkukuumetta)
2231. TJV4.3.2018 klo 17:58
Steinitz, Wilhelm (17.5.1836 - 12.8.1900, itävaltalais-yhdysvaltalainen shakinpelaaja ja ensimmäinen maailmanmestari.)
2232. Tarja4.3.2018 klo 18:51
Mandart, Pekka (1.2.1949 - 25.2.2018, elokuvaohjaaja)
2233. Arskis4.3.2018 klo 19:08
Astori, Davide (7.1.1987 – 4.3.2018, italialainen jalkapalloilija, edusti viimeisenä seuranaan Italian Serie A:ssa pelannutta Fiorentinaa ja oli joukkueen kapteeni)
2234. Tarja4.3.2018 klo 19:12
David Ogden Stiers (31.10.1942 - 3.3.2018, yhdysvaltalainen näyttelijä)
2235. TJV4.3.2018 klo 21:58
Schwarzkopf, Norman (22.8.1934 - 27.12.2012, Yhdysvaltain maavoimien neljän tähden kenraali.)
2236. Arskis4.3.2018 klo 23:11
Alan Baker (19.8.1939 – 4.2.2018, brittiläinen matemaatikko)
2237. Tarja4.3.2018 klo 23:43
Roger Bannister (23.3.1929 - 3.3.2018, brittiläinen keskimatkojen juoksija, ensimmäisenä haamumailin juossut, eli juoksi mailin alle neljässä minuutissa)
2238. TJV5.3.2018 klo 22:07
Renzo Pasolini (18.7.1938 - 20.5.1973, italialainen ratamoottoripyöräilijä.)
2239. Tarja6.3.2018 klo 18:00
Naismith, James (6.11.1861 - 28.11.1939, kanadalainen opettaja, joka keksi koripallon säännöt)
2240. TJV6.3.2018 klo 19:05
Sydney Wooderson (30.8.1914 - 21.12.2006, brittiläinen juoksija. Ainoa yleisurheilija, joka voitti Euroopan mestaruuden sekä ennen toista maailmansotaa, että sen jälkeen. Juoksi mailin ME:n 1937 ja 800 m:n ja 880 jaardin ME:n 1938. EM 1938 1500 m:llä ja EM 1946 5000 m:llä.)
2241. Tarja7.3.2018 klo 22:07
Onni Kyrö (18.10.1911 - 11.4.1937, ratamoottoripyöräilijä, ensimmäinen kilparadoilla surmansa saanut suomalainen moottoriurheilija)
2242. TJV7.3.2018 klo 23:09
Rafael Haarla (vuoteen 1906 Harberg; 6.3.1876 - 1.6.1938, kauppaneuvos, tehtailija)
2243. Arskis8.3.2018 klo 13:28
Leo Suonpää (15.6.1911 – 12.3.1996, poliitikko, SKDL:n kansanedustaja 1954–1969, kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri 1966–1968)
2244. Tarja8.3.2018 klo 13:36
Pirjo Kauppinen (1961 - 5.3.2018, toimittaja, juontaja)
2245. TJV8.3.2018 klo 17:34
Elli Saurio (31.12.1899 - 26.12.1966, ensimmäinen taloustieteissä väitellyt nainen Suomessa ja Suomen ensimmäinen naisprofessori taloustieteiden alalla.)
2246. Tarja8.3.2018 klo 18:16
Olof Bäckström (4.11.1922 - 6.3.1998, suomalainen teollinen muotoilija, Fiskarsin oranssien saksien suunnittelija)
2247. Tarja10.3.2018 klo 00:59
McCandless II, Bruce (8.6.1937 - 21.12.2017, ensimmäinen vapaana avaruudessa lentänyt astronautti)
2248. TJV11.3.2018 klo 16:54
Erich Übelacker (19.10.1899 - 30.6.1977, tšekkiläis-saksalainen diplomi-insinööri ja autosuunnittelija mm. Tatralla, Steyrillä ja Borgwardilla.)
2249. Tarja11.3.2018 klo 18:34
Ritz, César (23.2.1850 - 24.10.1918, sveitsiläinen hotellinomistaja, joka perusti mm. Hotel Ritz Parisin)
2250. TJV11.3.2018 klo 19:50
Antoni Patek (14.6.1811 - 1.3.1877, puolalais-sveitsiläinen kelloseppä)
2251. Tarja11.3.2018 klo 20:11
Kivi, Antero (15.4.1904 - 29.6.1981, sai olympiahopeaa kiekonheitossa v. 1928, jonka jälkeen Suomeen ei kiekonheitossa ole olympiamitalia tullutkaaan)
2252. TJV11.3.2018 klo 21:38
Olsoni-Quist, Anna (28.8.1864 - 19.8.1943, ensimmäinen suomalainen kotitalousopettaja. Julkaisi 1892 ensimmäisen suomalaisen kotitalouden oppikirjan Kokbok för enkel matlagning i hem och skola jämte korta anvisningar rörande huslig ekonomi.)
2253. Tarja12.3.2018 klo 17:05
Arvo Aaltonen (2.12.1892 - 17.6.1949, uinnin olympiamitalisti, 72 vuoden ajan Aaltosen mitalit olivat Suomen ainoat uinnin olympiamitalit)
2254. TJV12.3.2018 klo 18:14
Ernst Lohrmann (30.6.1803 - 17.6.1870, saksalaissyntyinen suomalainen kirkkoihin ja julkisiin rakennuksiin erikoistunut arkkitehti. Toimi C. L. Engelin jälkeen Suomen intendentinkonttorin päällikkönä ja myöhemmin yleisten rakennusten ylihallituksen ylitirehtöörinä.)
2255. Tarja14.3.2018 klo 00:00
Albert Calmette (12.7.1863 - 29.10.1933, ranskalainen lääketieteilijä, joka keksi tuberkuloosirokotteen)
2256. Arskis14.3.2018 klo 11:00
Emma Chambers (11.3.1964 – 21.2.2018, brittiläinen näyttelijä, esiintyi mm. elokuvassa Notting Hill (1999) ja tilannekomediasarjassa Dibleyn kirkkoherra (1994–2007))
2257. Tarja14.3.2018 klo 11:20
Roger Vadim (26.1.1928 - 11.2.2000, ranskalainen elokuvaohjaaja, jonka elokuva "...ja Jumala loi naisen" nosti Brigitte Bardot´n maailmanmaineeseen)
2258. Tarja14.3.2018 klo 11:52
[Sori, Arskis, en ollut vielä käynyt Iltiksen sivuilla...]
2259. Jaska14.3.2018 klo 12:05
[Arskis, tsekkaa sananmuuttojulkkisten viesti 264.]
2260. Arskis14.3.2018 klo 16:36
[Tarja, miten niin sori? Erittäin hyvä oli jatkosi.]

István Hevesi (2.4.1931 – 9.2.2018, unkarilainen vesipalloilija, oli mukana voittamassa lajissaan kultaa vuoden 1956 kesäolympialaisissa Melbournessa, sekä myös pronssia kesäolympialaisissa 1960 Roomassa)
2261. Tarja14.3.2018 klo 18:04
Stephen Hawking (8.1.1942 - 14.3.2018, brittiläinen teoreettinen fyysikko)
2262. TJV14.3.2018 klo 22:15
Gregor Piatigorsky (17.4.1903 - 6.8.1976, yhdysvaltalainen venäläissyntyinen sellisti.)
2263. Tarja15.3.2018 klo 09:48
Karl Hård af Segerstad (28.1.1873 - 22.10.1931, Helsingin ensimmäinen kaupunginarkkitehti, suunnitteli mm. Hakaniemen ja Viipurin kauppahallit)
2264. TJV15.3.2018 klo 14:10
Alec Issigonis (18.11.1906 - 2.10.1988, kreikkalaissyntyinen brittiläinen autosuunnittelija. Suunnitteli mm. Minin 1950-luvun lopulla.)
2265. Tarja15.3.2018 klo 14:38
Selim A. Lindqvist (19.5.1867 - 17.5.1939, arkkitehti, suunnitellut mm. Hietalahden kauppahallin Helsingissä ja vesitornin Mikkelin Naisvuorella)
2266. TJV15.3.2018 klo 15:51
Stanislav Jungwirth (15.8.1930 - 11.4.1986, tšekkoslovakialainen keskimatkojen juoksija. Rikkoi Olavi Salsolan ja Olavi Salosen ME:n 1500 m:llä 2,1:llä sekunnilla 12.7.1957 vain päivä kuuluisan kolmen Olavin juoksun jälkeen. Kolmas Olavimmehan oli Vuorisalo, kymmenyksellä kolmanneksi jääneenä.)
2267. Tarja15.3.2018 klo 16:13
Heimo Haitto (22.5.1925 - 9.6.1999, viulutaiteilija)
2268. TJV15.3.2018 klo 17:02
Tiira, Ensio (1929 - 1981, suomalainen merimies ja muukalaislegioonalainen, joka selviytyi hengissä ajelehdittuaan 32 vuorokautta lautalla Intian valtamerellä. 57-kiloinen Tiira oli kuihtunut 25,2-kiloiseksi, kun englantilainen Alendi Hill-niminen laiva löysi hänet 27.3.1953.)
2269. Tarja16.3.2018 klo 12:26
Oscar Hammerstein II (12.7.1895 - 23.8.1960, Oscar-palkittu yhdysvaltalainen kirjailija ja musikaalien tuottaja ja ohjaaja, loi yhdessä Richard Rodgersin kanssa musikaalin Sound of Music)
2270. Arskis17.3.2018 klo 14:14
Niemelä, Tii (20.3.1917 – 31.1.2018, laulaja (sopraano) ja pedagogi, opiskeli Sibelius-Akatemiassa, toimi sodan aikana lottana ja viihdytysjoukoissa, toimi laulajauransa jälkeen laulunopettajana)
2271. Tarja17.3.2018 klo 16:37
Theodor Herzl (2.5.1860 - 3.7.1904, sionismin perustaja)
2272. TJV17.3.2018 klo 19:49
Ledwinka, Hans (14.2.1878 - 2.3.1967, itävaltalainen autonsuunnittelija, Tatran pitkäaikainen pääsuunnittelija.)
2273. Tarja17.3.2018 klo 20:53
Steinbeck, John (27.2.1902 - 20.12.1968, yhdysvaltalainen Nobel-palkittu kirjailija)
2274. Arskis17.3.2018 klo 21:16
Horn, Tankmar (16.8.1924 – 16.3.2018, Oy Wärtsilä Ab:n pääjohtaja, ulkoasiainministeriön osastopäällikkö, vuorineuvos, ministeri ja kauppatieteen kunniatohtori)
2275. TJV17.3.2018 klo 21:39
Rudolf Mang (17.6.1950 - 12.3.2018, saksalainen raskaansarjan painonnostaja, hopeaa 1972 olympialaisissa ja MM-kisoissa 1973.)
2276. Tarja17.3.2018 klo 22:52
Gabriel Peldan (8.9.1690 - 5.11.1750, suomalainen kirkkoherra, rippikoulun kehittäjä)
2277. TJV17.3.2018 klo 23:11
Aleksejev, Vasili (7.1.1942 - 25.11.2011, venäläinen Neuvostoliittoa edustanut superraskaan sarjan painonnostaja, kaksi olympiakultaa, kahdeksan maailmanmestaruutta ja kahdeksan Euroopan mestaruutta voittanut. Teki 80 ME:tä. Koulutukseltaan hän oli vuori-insinööri. Myös Rudol Mang oli itseasiassa superraskaan sarjan nostaja: tuon painoluokan raja oli noihin aikoihin 110+ ja oli myöhemmin 108+ ja on nykyisin 105+. Varsinaisesti ylimmässä sarjassa jokseenkin kaikki nostajat painavat selvästi enemmän.)
2278. Tarja18.3.2018 klo 22:42
Laemmle, Carl (17.1.1867 - 24.9.1939, saksalais-yhdysvaltalainen elokuvatuottaja, joka perusti Universal Studios -elokuvayhtiön)
2279. Zepe18.3.2018 klo 23:52
Runar Schildt (26.10.1888 – 29.9.1925. Kirjailija, tuotantoa mm. Lihamylly-novelli, johon Nyrki Tapiovaaran Varastettu kuolema -elokuva pohjautuu.)
2280. Tarja19.3.2018 klo 15:50
Toivo Loukola (2.10.1902 - 10.1.1984, 3000 m estejuoksun olympiavoittaja v. 1928)
2281. Tarja20.3.2018 klo 16:00
Alfons Mucha (24.7.1860 - 14.7.1939, tsekkiläinen taidemaalari)
2282. TJV20.3.2018 klo 21:44
Hasselblad, Victor (8.3.1906 - 5.8.1978, ruotsalainen teollisuusjohtaja ja kamerasuunnittelija)
2283. Tarja21.3.2018 klo 12:22
Oiva Lommi (30.6.1922 - 23.7.2000, kilpasoutaja, joka oli mukana voittamassa Suomelle maan ensimmäistä soudun olympiamitalia v. 1952)
2284. TJV21.3.2018 klo 14:40
Mondavi, Robert (18.6.1913 - 16.5.2008, yhdysvaltalainen viininvalmistaja Kalifornian Napa Valleystä.)
2285. Arskis21.3.2018 klo 21:56
Rubén Galván (7.5.1952 – 14.3.2018, argentiinalainen jalkapalloilija, mm. valittiin Argentiinan maailmanmestaruuden saavuttaneeseen joukkueeseen vuonna 1978)
2286. Arskis23.3.2018 klo 14:13
Natili, Massimo (28.7.1935 – 18.9.2017, italialainen Formula 1 -kuljettaja)
2287. Tarja24.3.2018 klo 12:27
Olavi Ojanperä (7.10.1921 - 8.5.2016, meloja, ainoa kanadalaiskanootilla olympiamitalin saanut suomalainen)
2288. TJV24.3.2018 klo 14:39
Ryberg, Ture (23.9.1888 - 17.8.1961, ruotsalainen arkkitehti. Suunnitellut mm. Etu-Töölössä sijaitsevan Olaus Petrin kirkon, rak. 1932 ja Solnaan Karolinska Institutetin, rak. 1936 - 1955.)
2289. Arskis24.3.2018 klo 18:25
Raymond Kopa (13.10.1931 – 3.3.2017, ranskalainen jalkapalloilija, mm. oli mukana vuoden 1958 MM-kisoissa, joissa Ranskan joukkue sai pronssia)
2290. Matias-Myyrä24.3.2018 klo 18:37
Pakkasvirta, Jaakko (28.11.1934 – 23.3.2018, elokuvaohjaaja ja näyttelijä)
2291. Tarja24.3.2018 klo 22:34
Klaes "Klaus" Karppinen (9.10.1907 - 24.1.1992, kilpahiihtäjä, olympiavoittaja ja viisinkertainen maailmanmestari)
2292. Arskis24.3.2018 klo 22:58
Étienne Bally (17.4.1923 – 10.1.2018, ranskalainen pikajuoksija, saavutti kolme mitalia Brysselin EM-kilpailuissa 1950)
2293. Matias-Myyrä25.3.2018 klo 08:38
Lys Assia (3.3.1924 – 24.3.2018, sveitsiläinen iskelmälaulaja, ensimmäisen Eurovision laulukilpailun voittaja 1956)
2294. Arskis13.3.2021 klo 22:20
Aaltonen, Risto (16.3.1939 – 8.3.2021, näyttelijä ja teatteriohjaaja)
2295. Arskis15.3.2021 klo 09:14
Tiina Rinne (24.5.1929 – 27.1.2021, näyttelijä, teki työtä pääasiassa teatterinäyttelijänä, erityisesti Kansallisteatterissa, muistetaan myös Maija Mäkimaan roolista TV-sarjassa Kotikatu)
2296. Arskis16.3.2021 klo 09:59
Eva-Maria Pracht (29.6.1937 – 15.2.2021, kanadalainen kouluratsastaja ja olympiamitalisti, voitti joukkuekilpailun olympiapronssia Soulissa 1988 ja sijoittui yksilökilpailussa 29:nneksi, kuoli Kanadassa pandemiana riehuneeseen COVID-19-koronavirustautiin)
2297. Arskis17.3.2021 klo 10:04
Heikki Laurila (15.5.1934 – 9.2.2021, kitaristi, soitti sekä oman yhtyeensä kanssa (noin sata kappaletta) että useiden muiden yhtyeiden levyillä, on Suomen levyttänein muusikko yli 7 000:n levytetyn kappaleen määrällä, Laurilan puoliso on laulaja Ritva Mustonen ja heidän tyttärensä lapsitähtenä tunnetuksi tullut Mari Laurila)
2298. Arskis18.3.2021 klo 14:52
Lasanen, Pentti (17.9.1936 – 13.3.2021, säveltäjä, sovittaja ja jazzmuusikko, jonka soittimia olivat saksofonit, klarinetti, huilu ja trumpetti, oli PSO-levy-yhtiön johtotehtävissä perustaessaan v. 1958 Four Cats -lauluyhtyettä)
2299. Arskis19.3.2021 klo 15:03
Timo Martinkauppi (3.3.1941 – 10.2.2021, lavastaja, näyttelijä ja televisio-ohjaaja)
2300. Arskis20.3.2021 klo 18:32
Philippe Jaccottet (30.6.1925 – 24.2.2021, sveitsiläinen, ranskaksi kirjoittanut runoilija ja kielenkääntäjä)
2301. Arskis9.4.2021 klo 15:25
Esko Vainionpää (3.9.1945 – 6.7.2015, poliitikko, oli Suomen kommunistisen puolueen pääsihteeri vuosina 1985–1988)
2302. Arskis10.4.2021 klo 17:47
Philip (10.6.1921 – 9.4.2021, Yhdistyneen kuningaskunnan prinssi ja Edinburghin herttua, kuningatar Elisabet II:n puoliso)
2303. Arskis11.4.2021 klo 19:27
Pirkko Liinamaa (24.2.1932 – 22.1.2021, toimi mm. MTV:n ohjelman Levyraadin pitkäaikaisena vakiojäsenenä 1976–1989, puoliso oli valtakunnansovittelija ja ministeri Keijo Liinamaa)
2304. Arskis15.4.2021 klo 13:10
Alpo ”Aikka” Hakala (23.11.1957 – 10.4.2021, "Teddy Guitar", muusikko, tuli tunnetuksi v. 1978 läpimurtonsa tehneen rockabilly-yhtye Teddy & The Tigersin laulaja-kitaristina)
2305. Arskis20.4.2021 klo 08:34
Akasaki, Isamu (30.1.1929 – 1.4.2021, japanilainen tieteilijä, myönnettiin Nobelin fysiikanpalkinto vuonna 2014 yhdessä Sh?ji Nakamuran ja Hiroshi Amanon kanssa sinisen LED-valon keksimisestä)
2306. Arskis21.4.2021 klo 08:40
Mondale, Walter (5.1.1928 – 19.4.2021, yhdysvaltalainen demokraattipoliitikko ja Yhdysvaltain 42. varapresidentti (1977–1981) Jimmy Carterin (nyt 96) ollessa presidenttinä, Mondale pyrki presidentiksi 1984 häviten kuitenkin Ronald Reaganille selvästi)
2307. Arskis24.4.2021 klo 22:22
Reig, Oscar Ribas (26.10.1936 – 18.12.2020, andorralainen poliitikko, oli Andorran ensimmäinen pääministeri, toimi pääministerinä kahteen kertaan, 1982–1984 ja 1990–1994)
2308. Arskis25.4.2021 klo 23:03
Siitonen, Matti (23.7.1942 – 24.4.2021, "Fredi", viihdetaiteilija ja muusikko, julkaisi 13 studioalbumia, useita kokoelmia ja singlejä, joista kultalevyrajan ylittäneitä on myyty yli 177 000 kappaletta)
2309. Arskis27.4.2021 klo 11:29
Tamara Press (10.5.1937 – 26.4.2021, Neuvostoliittoa edustanut yleisurheilija, oli maansa kaikkien aikojen menestyneimpiä heittourheilijoita, suurimmat saavutuksensa urheilijana osuivat 1960-luvun alkupuolelle, sisarensa Irinan kanssa puhuttiin sittemmin "Pressin veljeksistä")
2310. Arskis28.4.2021 klo 22:27
Steinman, Jim (1.11.1947 – 19.4.2021, yhdysvaltalainen muusikko, lauluntekijä ja musiikkituottaja)
2311. Arskis29.4.2021 klo 23:01
Michael Collins (31.10.1930 – 28.4.2021, yhdysvaltalainen astronautti, osallistui Gemini 10- ja Apollo 11 -avaruuslennoille, jälkimmäinen lento vuonna 1969 oli ensimmäinen Kuuhun laskeutunut avaruuslento Collinsin itsensä jäädessä komentomoduliin kiertämään Kuuta)
2312. Arskis12.5.2021 klo 13:51
Norman Lloyd (8.11.1914 – 11.5.2021, 106 v., yhdysvaltalainen näyttelijä, tuottaja ja ohjaaja)
2313. Arskis20.5.2021 klo 10:44
David Prowse (1.7.1935 – 28.11.2020, englantilainen kehonrakentaja, painonnostaja ja näyttelijä)
2314. Arskis21.5.2021 klo 10:44
Evans, Lee (25.2.1947 – 19.5.2021, yhdysvaltalainen pikajuoksija ja kaksinkertainen olympiavoittaja, kultaa México Citystä 1968 400 metriltä ja 4x400 m viestistä)
2315. Arskis29.5.2021 klo 11:31
Limbaugh, Rush (12.1.1951 – 17.2.2021, yhdysvaltalainen radiopersoona ja The Rush Limbaugh Show -ohjelman isäntä)
2316. Arskis30.5.2021 klo 12:28
Schlüter, Poul (3.4.1929 – 27.5.2021, tanskalainen poliitikko, toimi maansa pääministerinä vuosina 1982–1993)
2317. Arskis9.6.2021 klo 22:48
Leistén, Martti (27.8.1930 – 18.4.2021, juristi, oli Rovaniemen hovioikeuden presidentti vuosina 1988–1997)
2318. Arskis10.6.2021 klo 23:17
Ilpo Tiihonen (1.9.1950 – 8.6.2021, runoilija, myönnettiin valtion taiteilijaeläke vuonna 2012, puoliso oli harmonikkataiteilija Merja Ikkelä)
2319. Arskis12.6.2021 klo 16:31
Edward de Bono (19.5.1933 – 9.6.2021, maltalainen psykologi, filosofi, tietokirjailija ja konsultti)
2320. Arskis14.6.2021 klo 15:29
Ned Beatty (6.6.1937 – 13.6.2021, yhdysvaltalainen näyttelijä, näytteli teatterissa, elokuvissa ja televisiossa)
2321. Arskis15.6.2021 klo 15:58
Tšukanov, Anatoli (10.5.1954 – 12.6.2021, kilpaurallaan Neuvostoliittoa edustanut maantiepyöräilijä, olympiavoittaja ja maailmanmestari, voitti maantiepyöräilyn 100 kilometrin joukkueaika-ajon olympiakultaa Montréalissa, seuraavana vuonna hän saavutti joukkueaika-ajossa maailmanmestaruuden)
2322. Arskis16.6.2021 klo 18:40
Lisa Banes (9.7.1955 – 14.6.2021, yhdysvaltalainen näyttelijä, palkittu Theatre World Award -palkinnolla esityksestään näytelmässä Nuori viha, tunnetaan myös elokuvasta Cocktail (1988))
2323. Arskis17.6.2021 klo 19:15
Eiichi Negishi (14.6.1935 – 6.6. 2021, japanilainen kemisti, palkittiin Nobelin kemianpalkinnolla 2010 Richard F. Heckin ja Akira Suzukin kanssa palladiumin käyttöä ristikytkentäreaktioiden katalyyttinä koskevista tutkimuksista)
2324. Arskis18.6.2021 klo 21:02
Hirvisaari, Laila (7.6.1938 – 16.6.2021, vuosina 1958–2004 Hietamies, kirjailija, tuotantoonsa kuuluu laajoja romaanisarjoja sekä näytelmiä ja televisiosarjoja, on Ursula Pohjolan-Pirhosen ja Kaari Utrion ohella huomattavimpia suomalaisia historiallisista aiheista kirjoittaneita naiskirjailijoita)
2325. Arskis19.6.2021 klo 22:38
Lily Weiding (22.10.1924 – 15.6.2021, tanskalainen näyttelijä, näytteli muun muassa Tanskan kuninkaallisessa teatterissa ja useissa elokuvissa)
2326. Arskis20.6.2021 klo 23:05
Giampiero Boniperti (4.7.1928 – 18.6.2021, italialainen jalkapalloilija, urheilujohtaja ja poliitikko, pelasi koko uransa Juventuksessa tehden 178 maalia 444 ottelussa, maajoukkueessa hän teki kahdeksan maalia 38 ottelussa)
2327. Arskis23.6.2021 klo 21:54
Tiit Madisson (4.6.1950 – 21.6.2021, virolainen poliitikko, jota hänen vastustajansa pitivät kansallis­sosialistina, mutta joka itse piti itseään tutkivana kirjailijana ja yhteiskunta­kriitikkona, koska hän on ollut aiemmin merkittävä neuvosto­aikainen toisinajattelija, oli Nationalistien keskusneuvosto -nimisen järjestön johtaja ja yksi Viron uudelleen itsenäistymiseen johtaneen muinaismuistoseuran perustajista)
2328. Arskis29.6.2021 klo 16:04
Nikolic, Vera (23.9.1948 – 28.6.2021, os. Kasap, Jugoslaviaa edustanut yleisurheilija, kilpaili keskimatkojen juoksussa, voitti 800 metriltä kolme EM-mitalia, kultaa vuosina 1966 ja 1971 sekä pronssia vuonna 1969)
2329. Arskis30.6.2021 klo 17:10
Abdalelah Haroun (1.1.1997 – 26.6.2021, sudanilaissyntyinen qatarilainen pikajuoksija, kilpaili 400 metrillä, jossa hänen ennätyksensä oli Lontoossa heinäkuussa 2018 juostu 44,07, voitti samalla matkalla pronssia yleisurheilun MM-kisoissa Lontoossa 2017)
2330. Arskis5.7.2021 klo 22:46
Niska, Pekka (1939 – 5.5.2021, yrittäjä, joka perusti nosturiyritys Pekkaniska Oy:n)
2331. Arskis8.7.2021 klo 11:09
Kumar, Dilip (11.12.1922 – 7.7.2021, intialainen näyttelijä ja poliitikko, nousi yhdeksi Bollywoodin huomattavimmista nimistä jo 1940-luvun lopulla)
2332. Arskis15.7.2021 klo 23:57
Paul Mariner (22.5.1953 – 9.7.2021, englantilainen jalkapalloilija ja jalkapallovalmentaja)
2333. Arskis18.7.2021 klo 19:58
Renée Simonot (10.9.1911 – 11.7.2021, ranskalainen teatterinäyttelijä ja dubbaaja, tunnetaan myös ranskalaisten näyttelijöiden Catherine Deneuve ja Françoise Dorléac äitinä)
2334. Arskis19.7.2021 klo 23:28
Tuula Saarikoski (27.12.1936 – 15.7.2021, kirjailija, runoilija Pentti Saarikosken puoliso 1958–1964)
2335. Arskis22.7.2021 klo 19:41
Kurt Westergaard (13.7.1935 – 14.7.2021, tanskalainen piirtäjä ja kuvittaja, kuvitti kirjoja, mutta toimi pääasiassa Jyllands-Postenin pilapiirtäjänä, piirsi yhden kohua herättäneistä lehden pilapiirroksista, pommipäisen profeetta Muhammadin, eli sen jälkeen vuosia ympärivuorokautisessa valvonnassa)
2336. Arskis23.7.2021 klo 22:32
René Robert (31.12.1948 – 22.6.2021, kanadalainen jääkiekkoilija, pelasi oikeana laitahyökkääjänä 12 kautta NHL:ssa vuosien 1970 ja 1982 välillä)
2337. Arskis24.7.2021 klo 23:56
Tuomo Ylipulli (3.3.1965 – 23.7.2021, mäkihyppääjä ja olympiavoittaja joukkuekilpailussa Galgaryssa 1988 yhdessä Matti Nykäsen, Ari-Pekka Nikkolan ja Pekka Suorsan kanssa, sekä MM-kultaa joukkuemäessä Seefeldissä 1985 ja Oberstdorfissa 1987)
2338. Arskis29.7.2021 klo 10:07
Ian St. John (7.6.1938 – 1.3.2021, skotlantilainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan hyökkääjä)
2339. Arskis30.7.2021 klo 09:40
Hill, Dusty (19.5.1949 – 27.7.2021, yhdysvaltalainen ZZ Top -yhtyeen basisti ja laulaja)
2340. Arskis2.8.2021 klo 18:22
Tarto, Enn (25.9.1938 – 18.7.2021, virolainen poliitikko ja itsenäisyystaistelija)
2341. Arskis3.8.2021 klo 18:25
Ensio Laine (2.11.1927 – ?.7.2021, poliitikko, toimi Suomen kansan demokraattisen liiton (SKDL), Demokraattisen vaihtoehdon (Deva) ja Vasemmistoliiton kansanedustajana yhteensä 27 vuotta (1968–1995), valittiin 1954 Turun kaupunginvaltuustoon, jonka jäsenenä oli seuraavat 46 vuotta)
2342. Arskis7.8.2021 klo 11:10
Naveed Alam (16.9.1973 – 13.7.2021, pakistanilainen maahockeypelaaja ja -valmentaja)
2343. Matias-Myyrä7.8.2021 klo 11:21
Mika Sundqvist (22.2.1947 – 7.8.2021, musiikkituottaja, kevyen musiikin säveltäjä ja sanoittaja, muusikko ja laulaja)
2344. Arskis7.8.2021 klo 13:09
Saarinen, Toni (6.8.1976 – 2.8.2021, suomalais-itävaltalainen jääkiekkoilija, pelipaikaltaan vasen laitahyökkääjä, kuoli auto-onnettomuudessa)
2345. Arskis9.8.2021 klo 14:16
Ilmo Valjakka (30.4.1934 – 28.4.2021, arkkitehti, sai professorin arvonimen vuonna 1991)
2346. Matias-Myyrä9.8.2021 klo 14:59
Aarre Karén (29.11.1932 – 8.8.2021, näyttelijä, joka esiintyi teatterissa, elokuvissa ja televisiosarjoissa)
2347. Arskis9.8.2021 klo 18:18
Novák, Gábor (14.8.1934 – 5.8.2021, unkarilainen ratameloja, olympiamitalisti ja Euroopan mestari, edusti budapestiläistä Építök SC:tä, saavutti miesten 10 000 metrin kanadalaisyksiköissä olympiahopeaa Helsingissä 1952 ajalla 57.49,2., voitti samalla matkalla Euroopan mestaruuden Gentissä 1957)
2348. Arskis10.8.2021 klo 14:48
Olivia Podmore (24.5.1997 – 9.8.2021, uusiseelantilainen kilpapyöräilijä, mm. vuonna 2015 voitti hopeaa joukkuesprintissä ja pronssia aikasarjassa Astanan juniorien maailmanmestaruuskisoissa)
2349. Arskis12.8.2021 klo 21:42
Esposito, Tony (23.4.1943 – 10.8.2021, kanadalais-yhdysvaltalainen jääkiekkomaalivahti, pelasi 15 kautta NHL-liigassa, ensin kauden Montreal Canadiensissa ja sitten uransa loppuun Chicago Black Hawksissa, pidetään yhtenä nykyisin suositun torjuntatavan, perhostyylin, kehittäjistä)
2350. Arskis15.8.2021 klo 14:33
Nanci Griffith (6.7.1953 – 13.8.2021, yhdysvaltalainen laulaja, kitaristi ja lauluntekijä, tyylinsä on lähimpänä country- ja folk-musiikkia, on usein rinnastettu Emmylou Harrisiin)
2351. Arskis17.8.2021 klo 10:41
Holubnytšyi, Volodymyr (2.6.1936 – 16.8.2021, ukrainalainen Neuvostoliittoa edustanut kilpakävelijä ja olympiavoittaja, 1960-luvun paras 20 kilometrin kävelijä, kaksinkertainen olympiavoittaja vuosilta 1960 ja 1968, lisäksi saavutti olympiahopeaa vuonna 1972 ja olympiapronssia 1964, oli myös Euroopan mestari vuodelta 1974, ja saavutti EM-hopeaa 1966 ja EM-pronssia 1962, käveli ensimmäisen maailmanennätyksensä jo 19-vuotiaana 1955 ja on lajinsa vanhin Euroopan mestari voitettuaan kultaa 38-vuotiaana)
2352. Arskis19.8.2021 klo 11:10
Remmers, Ingrid (26.3.1965 – 9.8.2021, saksalainen poliitikko, edusti Vasemmistoa ja toimi liittopäivien jäsenenä Nordrhein-Westfalenin osavaltiosta vuodesta 2009 vuoteen 2013, ja vuodesta 2017 aina kuolemaansa asti 2021)
2353. Arskis22.8.2021 klo 11:45
Don Everly (1.2.1937 – 21.8.2021, toinen yhdysvaltalaisen The Everly Brothers -yhtyeen 1950–1960-lukujen vaihteessa suosionsa huipulla olleesta lauluduosta)
2354. Tarja24.8.2021 klo 21:43
Layne Flack (18.5.1969 - 19.7.2021, yhdysvaltalainen pokeriammattilainen)
2355. Arskis24.8.2021 klo 22:19
Charlie Watts (2.6.1941 – 24.8.2021, brittiläinen muusikko, oli The Rolling Stones -yhtyeen alkuperäinen rumpali, soittaen yhtyeessä vuodesta 1963 lähes kuolemaansa saakka)
2356. Arskis25.8.2021 klo 22:56
Suchy, Jan (10.10.1944 – 24.8.2021, tšekkiläinen jääkiekkoilija, pelipaikaltaan puolustaja)
2357. Arskis26.8.2021 klo 23:57
Noel Furlong (25.12.1937 – 27.6.2021, irlantilainen pokerinpelaaja, voitti vuoden 1999 World Series of Pokerin (WSOP) pääturnauksen, oli amatööripelaaja ja liikemies, jolla oli kaksi suurta mattoja valmistavaa tehdasta)
2358. eol27.8.2021 klo 00:42
Gerhard "Gerd" Müller (3.11.1945 - 15.8.2021, saksalainen jalkapallohyökkääjä, "der Bomber", Bayern Münchenille 365 maalia 427 Bundesliigan ottelussa ja Saksan liittotasavallalle 68 maalia 62 maaottelussa, Bundesliigan mestaruus 1969, 1972, 1973 sekä 1974 ja Euroopan Cup 1974, 1975 sekä 1976, Euroopan mestaruus 1972 ja maailmanmestaruus kotikisoissa 1974, Ballon d'or eli Euroopan vuoden jalkapalloilija 1970)
2359. Arskis27.8.2021 klo 11:02
Ester Mägi (10.1.1922 – 14.5.2021, virolainen taidemusiikin säveltäjä)
2360. Tarja27.8.2021 klo 11:07
Gunilla Bergström (24.7.1942 - 25.8.2021, ruotsalainen lastenkirjailija, joka tunnetaan Mikko Mallikas -kirjoista)
2361. Arskis27.8.2021 klo 13:59
Marie Kinsky von Wchinitz und Tettau (14.4.1940 – 21.8.2021, Liechtensteinin ruhtinatar)
2362. Tarja1.9.2021 klo 09:25
Ahlgrén, Lauri (4.9.1929 - 23.7.2021, taidegraafikko)
2363. Arskis1.9.2021 klo 18:04
Rafael Wardi (5.7.1928 – 31.8.2021, kuvataiteilija, valmistui Suomen Taideakatemian koulusta vuonna 1949, tunnetuimpia töitään on kritiikkiä herättänyt presidentti Tarja Halosen virallinen muotokuva, joka on esillä Valtioneuvoston linnassa)
2364. Tarja2.9.2021 klo 11:12
Dorrit von Fieandt (5.11.1927 - 14.8.2021, suomalainen keramiikkataiteilija)
2365. Arskis2.9.2021 klo 11:42
Theodorákis, Mikis (29.7.1925 – 2.9.2021, kreikkalainen säveltäjä ja poliitikko, yksi Kreikan merkittävimmistä nykysäveltäjistä, säveltänyt musiikin mm. elokuviin Kerro minulle, Zorbas (1964) ja Serpico – kadun tiikeri (1973))
2366. Arskis5.9.2021 klo 18:33
Ivan Patzaichin (26.11.1949 – 5.9.2021, romanialainen ratameloja ja moninkertainen olympiavoittaja sekä melontavalmentaja, neljä kultaa ja kolme hopeaa kanadalaiskaksikoissa ja -yksiköissä neljissä olympiakisoissa 1968–1984)
2367. Arskis7.9.2021 klo 11:35
Idriss Déby (18.6.1952 – 20.4.2021, Tšadin presidentti 1990–2021 ja Kansallisen pelastusliikkeen johtaja)
2368. Tarja7.9.2021 klo 14:33
Belmondo, Jean-Paul (9.4.1933 - 6.9.2021, ranskalainen näyttelijä)
2369. Arskis9.9.2021 klo 10:12
Uno Loop (31.5.1930 – 8.9.2021, virolainen laulaja, muusikko, urheilija, näyttelijä ja opettaja, esiintyi eri yhtyeiden kanssa ja oli suosittu solisti 1960-luvulta lähtien)
2370. Arskis17.9.2021 klo 19:15
Powell, Jane (1.4.1929 – 16.9.2021, yhdysvaltalainen näyttelijä, tanssija ja laulaja, muistetaan parhaiten elokuvasta Seitsemän veljeksen morsiamet (1954))
2371. Tarja19.9.2021 klo 17:48
Edmond H. Fischer (6.4.1920 - 27.8.2021, sveitsiläis-yhdysvaltalainen biokemisti, jolle myönnettiin vuonna 1992 Edwin G. Krebsin kanssa jaettu Nobelin lääketieteen palkinto. Fischer oli kuollessaan 101-vuotiaana vanhin sillä hetkellä elossa ollut Nobelin palkinnon saaja.)
2372. Tarja20.9.2021 klo 17:47
Edwin G. Krebs (6.6.1918 - 21.12.2009, yhdysvaltalainen biokemisti. Hänelle ja Edmond H. Fischerille myönnettiin vuonna 1992 jaettu Nobelin lääketieteen palkinto ansioista fosforylaation tutkimuksessa.)
2373. Arskis20.9.2021 klo 17:54
Sørensen, Chris Anker (5.9.1984 – 18.9.2021, tanskalainen maantiepyöräilijä, joutui auto-onnettomuuteen ollessaan lenkillä Zeebruggessa Flanderin MM-kilpailujen alla ja kuoli saamiinsa vammoihin myöhemmin samana päivänä)
2374. Tarja20.9.2021 klo 19:41
Richard Donner (24.4.1930 - 5.7.2021, yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, jonka tunnetuimpiin ohjauksiin kuuluvat neljä Tappava ase -elokuvaa)
2375. Tarja21.9.2021 klo 23:09
Rasi, Marjatta (29.11.1945 - 23.5.2021, diplomaatti)
2376. Arskis23.9.2021 klo 16:19
Tamm, Jüri (5.2.1957 – 22.9.2021, virolainen moukarinheittäjä, edusti Neuvostoliittoa ja myöhemmin Viroa, heitti olympiapronssia Moskovassa 1980 ja Soulissa 1988, meni sittemmin mukaan politiikkaan, toimi 1999 – 2010 Viron parlamentissa riigikogussa kansanedustajana sosiaalidemokraattien ryhmässä)
2377. Tarja23.9.2021 klo 18:37
Riley, Lucinda (1966 - 11.6.2021, pohjoisirlantilainen kirjailija, jonka tunnetuin teos on Seitsemän sisarta -sarja. Rileyn kirjoja oli kesäkuuhun 2021 mennessä käännetty lähes 40 kielelle ja myyty kymmeniä miljoonia kappaleita.)
2378. Arskis23.9.2021 klo 21:41
Abdelaziz Bouteflika (2.3.1937 – 17.9.2021, Algerian presidentti vuosina 1999–2019)
2379. Tarja24.9.2021 klo 21:33
Kenneth Kaunda (28.4.1924 – 17.6.2021, Sambian ensimmäinen presidentti vuosina 1964–1991)
2380. Arskis25.9.2021 klo 10:53
Askildsen, Kjell (30.9.1929 – 23.9.2021, norjalainen kirjailija, tuli tunnetuksi varsinkin novellikokoelmillaan, kirjoitti myös romaanimuodossa, myönnettiin vuosina 1983 ja 1991 Norjan Kritikerprisen, sai myös Ruotsin Akatemian pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon, niin sanotun pikku-nobelin 2009, kirjojaan on suomentanut Tarja Teva)
2381. eol25.9.2021 klo 22:05
Laitinen, Aarno (17.1.1943 - 25.9.2021, toimittaja, johti politiikan toimituksen esimiehenä menestyksekkään paljastusteoksen "Tamminiemen pesänjakajat" [1981] salanimellä kirjoittanutta HS:n toimittajaryhmää, minkä johdosta sai välimiesoikeudessa sittemmin laittomiksi todetut potkut, joiden jälkeen mm. toimi kolumnistina ja tv-toimittajana sekä osallistui tv-sarjan "Hyvät herrat" käsikirjoittamiseen)
2382. Tarja26.9.2021 klo 14:56
Ojanen, Simo (9.11.1940 - 29.7.2021, kirjailija ja käsikirjoittaja. Ojasen luomista hahmoista tunnetuin on Sirkuspelle Hermanni.)
2383. Tarja29.9.2021 klo 09:31
Mikkola, Hannu (24.5.1942 - 25.2.2021, rallikuljettaja)
2384. Tarja4.10.2021 klo 21:42
Uderzo, Marcel (20.12.1933 - 24.1.2021, ranskalainen sarjakuvataiteilija ja kuvittaja, joka toimi myös Asterix -sarjakuvien värittäjänä ja avustajana vuosina 1964–1979)
2385. Arskis4.10.2021 klo 21:56
Lars Vilks (20.6.1946 – 3.10.2021, ruotsalainen taiteilija, oli tunnettu profeetta Muhammedia esittävistä pilapiirroksista, sekä Vilks että kaksi häntä suojellutta poliisia menehtyivät liikenneonnettomuudessa auton ajauduttua kuorma-autoa päin vastaantulevien kaistalla)
2386. Tarja5.10.2021 klo 12:10
Kirstilä, Pentti (26.5.1948 - 24.4.2021, rikoskirjailija)
2387. Arskis6.10.2021 klo 20:41
Tempest Storm (29.2.1928 – 20.4.2021, yhdysvaltalainen burleskiesiintyjä, striptease-tanssija ja näyttelijä)
2388. Arskis7.10.2021 klo 20:52
Matti Puhakka (7.2.1945 – 6.10.2021, poliitikko, kansanedustaja, liikenneministeri 1983?1984 ja työministeri 1987?1991 (SDP))
2389. Tarja7.10.2021 klo 21:04
Kallio, Ilpo (6.2.1937 - 22.5.2021, porilainen rumpali, joka on yksi Suomen kaikkien aikojen eniten levyttäneistä muusikoista. Hän esiintyi studiomuusikkona lähes 5 000 levytyksessä.)
2390. Tarja8.10.2021 klo 21:10
Ottens, Lou (21.6.1926 - 6.3.2021, alankomaalainen insinööri, joka työskenteli koko uransa Philipsillä. Hän oli C-kasetin keksijä.)
2391. Arskis9.10.2021 klo 20:51
Ursula Happe (20.101926 – 26.3.2021, saksalainen uimari, voitti Melbournen kesäolympialaisissa 1956 naisten 200 metrin rintauinnin kultaa ajalla 2.53,10)
2392. Tarja9.10.2021 klo 23:48
Pembroke, Jim (27.1.1946 - lokakuu 2021, brittiläis-suomalainen rockmuusikko)
2393. Tarja11.10.2021 klo 15:37
McAfee, John (18.9.1945 - 23.6.2021, brittiläis-yhdysvaltalainen liikemies ja virus- ja haittaohjelmien torjuntaohjelman McAfeen kehittäjä)
2394. Tarja12.10.2021 klo 16:55
Hannu Marttinen (12.9.1945 - 10.2.2021, taittaja-graafikko, joka kuvitti ja toimitti Apu-lehden Nitrodiskoa)
2395. Arskis14.10.2021 klo 20:24
Eddie Jaku (14.4.1920 – 12.10.2021, saksalaissyntyinen australialainen holokaustista selviytynyt juutalainen ja kirjailija, julkaisi muistelmateoksensa 'Maailman onnellisin mies' 100-vuotiaana vuonna 2020)
2396. Arskis16.10.2021 klo 11:59
Koichi Sugiyama (11.4.1931 ? 30.9.2021, japanilainen säveltäjä, tunnetuimmat teokset olivat Dragon Quest -pelisarjan musiikkia, hänen nähdään innoittaneen monia japanilaisia pelimusiikin säveltäjiä)
2397. Tarja16.10.2021 klo 14:03
Amess, David (26.3.1952 - 15.10.2021, brittiläinen poliitikko, menehtyi puukotuksen uhrina)
2398. Tarja17.10.2021 klo 17:50
Danhammer, Carl (alk. Jouko Kalevi Juvonen, 13.7.1957 – 31.8.2021, yrittäjä ja julkisuuden henkilö)
2399. Arskis17.10.2021 klo 20:16
Rättyä, Anni (4.1.1934 – 25.7.2021, keihäänheittäjä, sijoittui Helsingin 1952 olympialaisissa naisten keihäänheitossa parhaana suomalaisena 14:nneksi, edusti seuratasolla Nivalan Urheilijoita, saavutti SM-pronssia vuonna 1952, heitti Suomen ennätyksen 45,27 vuonna 1953, tunnettiin lempinimellä Nivalan lettipää)
2400. Tarja17.10.2021 klo 20:30
Nättilä, Pertti (1.2.1934 – 16.10.2021, Ylen TV2:n lastentoimituksen päällikkö, joka muistetaan parhaiten TV2:n Pikku Kakkosesta tutuksi tulleen Ransu Karvakuonon äänenä)
2401. Arskis18.10.2021 klo 16:06
Tarcisio Burgnich (25.4.1939 – 26.5.2021, italialainen jalkapalloilija, pelipaikkansa oli oikea laitapuolustaja, pelasi koko uransa Italiassa, Inter Milanissa yli 300 ottelua ja voitti viisi Italian mestaruutta, kaksi Euroopan cupia ja kaksi seurojen maailmanmestaruutta, tunnetaan ehkä kuitenkin parhaiten lausunnostaan, jonka hän antoi hävityn MM-finaalin 1970 jälkeen voittaneen joukkueen Brasilian tähtipelaajasta Peléstä)
2402. Tarja18.10.2021 klo 16:32
Colin Powell (5.4.1937 – 18.10.2021, yhdysvaltalainen valtiomies ja neljän tähden kenraali, joka toimi presidentti George W. Bushin hallinnossa Yhdysvaltain 65. ulkoministerinä 2001 – 2005)
2403. Arskis19.10.2021 klo 18:42
Lennart Åberg (26.2.1942 – 30.9.2021, ruotsalainen jazzmuusikko ja säveltäjä, perusti vuonna 1972 ruotsalaisen jazzfuusioyhtymän Rena Raman, opetti myös jazzhistoriaa Tukholman kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa)
2404. Tarja19.10.2021 klo 18:58
Risto Hiltunen (22.4.1945 - 17.10.2021, pianisti, urkuri, kapellimestari ja säveltäjä)
2405. Tarja21.10.2021 klo 08:40
Nojonen, Uolevi (3.6.1939 - 2.2.2021, kirjailija)
2406. Arskis21.10.2021 klo 15:39
Veijo Votkin (2.1.1948 – 19.10.2021, lihatukkuyrittäjä, perusti Lihatalo Votkinin vuonna 1978, toimi yrityksessä aktiivisesti alusta asti vuoden 2021 alkuun asti ja viimeiset kuukaudet kotoaan käsin)
2407. Tarja22.10.2021 klo 09:30
Nopola, Sinikka (26.11.1953 - 13.1.2021, kirjailija, pakinoitsija ja kolumnisti)
2408. Arskis23.10.2021 klo 21:54
Kornai, János (21.1.1928 – 18.10.2021, unkarilainen ekonomisti, tunnettiin erityisesti suunnitelmataloutta ja sen toteutusta sosialistissa valtioissa arvostelleista kirjoituksistaan)
2409. Tarja24.10.2021 klo 12:02
Sirkka Turkka (2.2.1939 - 23.10.2021, Finlandia-palkittu runoilija)
2410. Arskis1.11.2021 klo 21:43
Aaron T. Beck (18.7.1921 – 1.11.2021, yhdysvaltalainen psykiatri ja emeritusprofessori, tunnetaan erityisesti kognitiivisen psykoterapian kehittäjänä)
2411. Tarja4.11.2021 klo 12:49
Carle, Eric (25.6.1929 – 23.5.2021, yhdysvaltainen lastenkirjailija ja kuvittaja. Hänet tunnetaan parhaiten kuvakirjasta Pikku toukka paksulainen (1969), joka on käännetty yli 66 kielelle. Kirjaa on myyty maailmanlaajuisesti yli 50 miljoonaa kappaletta.)
2412. Arskis5.11.2021 klo 17:09
Catherine Tizard (4.4.1931 – 31.10.2021, uusiseelantilainen poliitikko, toimi urallaan 1983–1990 Aucklandin pormestarina ja 1990–1996 Uuden-Seelannin kenraalikuvernöörinä, oli molemmissa tehtävissä ensimmäinen nainen)
2413. Tarja5.11.2021 klo 19:15
Ramsey Clark (18.12.1927 - 9.4.2021, yhdysvaltalainen asianajaja, joka toimi vuosina 1967–1969 Yhdysvaltain oikeusministerinä)
2414. Arskis5.11.2021 klo 20:35
Kirsti Paakkanen (12.2.1929 – 3.11.2021, yritysjohtaja, oman mainosyrittäjäuransa jälkeen osti vuonna 1991 rahavaikeuksiin ajautuneen Marimekon, josta hänen johtamana kehittyi yksi Suomen menestyneimmistä tekstiili- ja vaatetusalan yrityksistä)
2415. Arskis8.11.2021 klo 20:36
Enzi, Mike (1.2.1944 – 26.7.2021, yhdysvaltalainen republikaanisen puolueen poliitikko, toimi Yhdysvaltain senaattorina Wyomingin osavaltiosta, aloitti senaatissa 7.1.1997, tuli uudelleenvalituksi vuosina 2002, 2008 ja 2014, kautensa päättyi vuonna 2021)
2416. Tarja8.11.2021 klo 20:45
Kirsi Kunnas (14.12.1924 - 8.11.2021, runoilija ja lastenkirjailija)
2417. Tarja11.11.2021 klo 23:35
Apted, Michael (10.2.1941 - 7.1.2021, brittiläinen elokuvaohjaaja, joka ohjasi mm. James Bond -elokuvan Kun maailma ei riitä)
2418. Arskis12.11.2021 klo 14:28
Leikas, Erkki (18.5.1930 – 23.6.2021, kori- ja käsipalloilija ja koripallovalmentaja, pelasi Suomen pääsarjassa yhteensä kymmenen kauden ajan, pelasi pääsarjatasolla Tampereen Pyrinnössä, jossa saavutti SM-hopeaa kaudella 1958, ja Sörnäisten NMKY:ssä)
2419. Tarja12.11.2021 klo 14:48
Kirsti Wallasvaara (23.12.1942 - 11.11.2021, näyttelijä)
2420. Tarja13.11.2021 klo 16:28
Robert, Joël (26.11.1943 – 13.1.2021, belgialainen motocrosskuljettaja, joka voitti motocrossin maailmanmestaruuden 250-kuutioisten luokassa kuudesti ja saavutti 50 MM-osakilpailuvoittoa)
2421. Arskis14.11.2021 klo 15:29
Lee Maracle (2.7.1950 – 11.11.2021, kanadalainen kirjailija ja kriitikko, on yksi maansa tuotteliaimmista alkuperäiskansoihin kuuluvista kirjailijoista, on kirjallisuudessaan tuonut esiin alkuperäiskansoja koskevia aiheita muun muassa feministisestä ja rasisminvastaisesta näkökulmasta, julkaisi romaaneja, runoutta sekä novellikokoelmia ja oli mukana tekemässä yhteistyöantologioita)
2422. Tarja14.11.2021 klo 16:57
Lauri Väärä (22.10.1936 - 4.11.2021, teatterinjohtaja, Teija Sopasen puoliso)
2423. Arskis17.11.2021 klo 13:16
Rantala, Erkki (28.4.1935 – 7.9.2021, kestävyysjuoksija, mm. juoksi 10 000 metrin Suomen ennätyksen 29.21,0 Helsingissä 13.9.1959, sekä voitti 10 000 metrin Suomen-mestaruuden Helsingissä 1959 ajalla 30.28,6)
2424. Tarja17.11.2021 klo 13:23
Kasvi, Jyrki (6.1.1964 - 16.11.2021, poliitikko)
2425. Arskis20.11.2021 klo 13:53
Kim Suominen (20.10.1969 – 18.11.2021, jalkapalloilija, maajoukkuepelaaja, päätti pelaajauransa kauden 2000 jälkeen, sitten toimi TPS:ssa juniorivalmentajana, menehtyi kesken junioriharjoitusten)
2426. Tarja20.11.2021 klo 19:28
Einár (oikealta nimeltään Nils Kurt Erik Einar Grönberg, 5.9.2002 – 21.10.2021, ruotsalainen rap-artisti, joka ammuttiin Tukholmassa)
2427. Arskis22.11.2021 klo 10:32
Ruuth, Aulis (16.1.1951 – 3.10.2021, poliitikko, Vasemmistoliiton puoluesihteeri ja kunnallisasioiden sihteeri, valittiin Ralf Sundin eron jälkeen puoluesihteeriksi kesäkuun 2001 puoluekokouksessa, hoiti tehtävää vuoteen 2007, oli Vantaan kaupunginvaltuuston jäsen vuosina 1977–1984)
2428. Tarja22.11.2021 klo 11:13
Ilkka, Tapani (8.8.1941 - 20.11.2021, urheilija ja urheilujohtaja, joka toimi sekä SUL:n että Suomen olympiakomitean puheenjohtajana)
2429. Tarja23.11.2021 klo 17:26
Itkonen-Kaila, Marja (27.8.1935 - 9.2.2021, kirjallisuuden suomentaja)
2430. Arskis23.11.2021 klo 20:59
Jukka Uunila (4.6.1923 – 22.11.2021, urheiluvaikuttaja, Suomen Valtakunnan Urheiluliiton (SVUL) puheenjohtajana 1982–1993 (varapuheenjohtaja 1961–1981), Suomen Olympiakomitean puheenjohtajana 1969–1984 (varapuheenjohtaja 1965–1968), Suomen Urheiluliiton (SUL) puheenjohtajana 1965–1974, sekä Veikkauksen toimitusjohtajana 1973–1990)
2431. Tarja28.11.2021 klo 11:20
Laila Halme (4.3.1934 - 28.11.2021, Suomen euroviisuedustaja v. 1963)
2432. Matias-Myyrä28.11.2021 klo 15:23
Matti "Mölli" Keinonen (6.11.1941 – 27.11.2021, jääkiekkoilija ja jääkiekkovalmentaja)
2433. Arskis28.11.2021 klo 19:27
Nawal El Saadawi (27.10.1931 – 21.3.2021, egyptiläinen lääkäri, kirjailija ja feministi, tunnettu naisen ja arabikulttuurin välistä konfliktia kuvaavista teoksistaan, teostensa ja lausuntojensa uskonto- ja yhteiskuntakriittisyyden takia oli muun muassa terroristijärjestöjen tappolistoilla sekä istunut vankilassa, kenties tunnetuin teoksensa on arabinaisten asemaa käsittelevä Eevan kätketyt kasvot vuodelta 1977)
2434. Tarja28.11.2021 klo 19:33
Williams, Frank (16.4.1942 - 28.11.2021, englantilainen Formula 1 -tallin perustaja)
2435. Arskis8.12.2021 klo 19:02
Kåre Willoch (3.10.1928 – 6.12.2021, norjalainen Konservatiivipuolueen poliitikko, toimi maansa pääministerinä vuosina 1981–1986)
2436. Tarja8.12.2021 klo 19:27
C. J. Hunter (14.12.1968 - 29.11.2021, yhdysvaltalainen kuulantyöntäjä ja valmentaja, joka muistetaan doping-skandaalista BALCO-laboratorion kanssa, oli jonkin aikaa naimisissa olympiajuoksija Marion Jonesin kanssa)
2437. Arskis12.12.2021 klo 12:12
Rice, Anne (4.10.1941 – 11.12.2021, yhdysvaltalainen kauhu- ja fantasiakirjailija, käsitteli teoksissaan pääasiassa perinteisiä kauhuolentoja, kuten vampyyreita, muumioita ja noitia)
2438. Arskis17.12.2021 klo 19:23
Nesmith, Michael (30.12.1942 – 10.12.2021, yhdysvaltalainen country rock -muusikko, laulaja ja lauluntekijä, tuli tunnetuksi 1960-luvulla televisiosarjasta The Monkees, jossa esitti yhtä samannimisen yhtyeen jäsentä)
2439. Tarja17.12.2021 klo 19:30
Lucía Hiriart Rodríguez (10.12.1922 – 16.12.2021, Chilen entisen diktaattorin Augusto Pinochetin leski)
2440. Arskis26.12.2021 klo 10:35
Eugene Wright (29.5.1923 – 30.12.2020, yhdysvaltalainen jazzbasisti)
2441. Matias-Myyrä26.12.2021 klo 10:48
Tutu, Desmond (7.10.1931 – 26.12.2021, eteläafrikkalainen arkkipiispa, ihmisoikeuksien puolustaja, sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1984)
2442. Arskis30.12.2021 klo 23:09
Neal Smith (23.3.1920 – 2.11.2021, yhdysvaltalainen demokraattisen puolueen poliitikko, istui Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsenenä Iowasta vuosina 1959–1995, vuoteen 1973 edusti Iowan viidettä, sen jälkeen neljättä vaalipiiriä, oli vielä kuolleessaan Iowan pisimpään palvellut edustajainhuoneen jäsen)
2443. Tarja2.1.2022 klo 13:04
Timo Eränkö (2.9.1952 - julkistettu 30.12.2021, Lapinlahden Linnut -yhtyeen perustajajäsen)
2444. Arskis2.1.2022 klo 16:36
Kwiatkowski, Boleslaw (28.7.1942 – 13.2.2021, puolalainen koripalloilija, voitti EM-pronssia Suomessa 1967 ja kilpaili myös Méxicon kesäolympialaisissa 1968, vuoden 1967 MM- ja vuoden 1969 EM-kilpailuissa AZS Warszawassa, voitti yhden Puolan mestaruuden ja kaksi Puolan cup-mestaruutta)
2445. Tarja2.1.2022 klo 16:59
White, Betty (17.1.1922 - 31.12.2021, yhdysvaltalainen näyttelijä, tunnetaan mm. Rose Nylundin roolistaan komediasarjassa Tyttökullat)
2446. Arskis3.1.2022 klo 19:30
Toivo Uosukainen (2.12.1940 – 28.12.2021, everstiluutnantti, Imatran kaupunginvaltuuston puheenjohtaja 1997–2001, eduskunnan pitkäaikaisen puhemiehen Riitta Uosukaisen puoliso)
2447. Arskis5.1.2022 klo 21:55
Nanajeva, Marija (22.11.1927 – 26.6.2020, kirgisialainen farmakologi)
2448. Tarja5.1.2022 klo 22:04
Jaakko Jonkka (12.2.1953 - 4.1.2022, entinen oikeuskansleri)
2449. Arskis11.1.2022 klo 09:28
Karel Loprais (4.3.1949 – 30.12.2021, tšekkiläinen ralliautoilija ja Dakar-rallin moninkertainen voittaja)
2450. Tarja11.1.2022 klo 10:44
Sassoli, David (30.5.1956 - 11.1.2022, italialainen poliitikko, Euroopan parlamentin puhemies 2019-2022)
2451. Tarja12.1.2022 klo 17:38
Donald Rumsfeld (9.7.1932 - 29.6.2021, yhdysvaltalainen poliitikko, Yhdysvaltain puolustusministeri 1975-1977 ja 2001-2006)
2452. Arskis12.1.2022 klo 17:52
Deon Lendore (28.10.1992 – 10.1.2022, trinidadtobagolainen pikajuoksija, oli erikoistunut 400 metrin juoksuihin, oli mm. mukana voittamassa pronssia 4 x 400 metrin viestissä vuoden 2012 kesäolympialaisissa Lontoossa, kuoli auto-onnettomuudessa)
2453. Tarja13.1.2022 klo 18:20
Richard Rogers (23.7.1933 - 18.12.2021, brittiläinen arkkitehti, jonka suunnittelemia ovat mm. Pariisin Pompidou-keskus (yhdessä Renzo Pianon kanssa) ja New Yorkin Three World Trade Center)
2454. Arskis13.1.2022 klo 18:49
Ronnie Spector (10.8.1943 – 12.1.2022, yhdysvaltalainen laulaja, nousi maineeseen 1960-luvulla The Ronettes -laulutriossa, sen jälkeen aloitti soolouran, jonka aikana julkaisi useita albumeja)
2455. Arskis14.1.2022 klo 20:33
Rechberger, Herman (14.2.1947 – 11.1.2022, säveltäjä, syntynyt Itävallassa, asui Suomessa vuodesta 1970 lähtien, sai Suomen kansalaisuuden vuonna 1974)
2456. Tarja15.1.2022 klo 11:48
Nappa, Kati (31.8.1947 - 14.1.2022, ruokatoimittaja)
2457. Arskis17.1.2022 klo 10:18
Ibrahim Boubacar Keïta (29.1.1945 – 16.1.2022, IBK, malilainen poliitikko, toimi maansa presidenttinä vuosina 2013–2020, syrjäytettiin elokuun 2020 vallankaappauksessa, toimi maansa pääministerinä vuosina 1994–2000 ja kansalliskokouksen puheenjohtajana vuosina 2002–2007)
2458. Tarja17.1.2022 klo 14:10
Auriol, Hubert (7.6.1952 - 10.1.2021, ranskalainen moottoriurheilija, ensimmäinen Dakar-rallin sekä autolla että moottoripyörällä voittanut kuljettaja)
2459. Arskis19.1.2022 klo 15:08
Teppo Hauta-aho (27.5.1941 – 26.11.2021, kontrabasisti ja säveltäjä)
2460. Tarja19.1.2022 klo 15:16
Heikki Hämäläinen (5.4.1966 - 7.8.2021, Osuuskauppa Suur-Savon toimitusjohtaja 2007?2021 ja Suomen Hiihtoliiton liittovaltuuston puheenjohtaja 2014?2021)
2461. Arskis20.1.2022 klo 10:18
Emery, Ralph (10.3.1933 – 15.1.2022, yhdysvaltalainen kantrimusiikkiin erikoistunut radio- ja televisiotoimittaja)
2462. Tarja20.1.2022 klo 11:45
Heininen, Paavo (13.1.1938 - 18.1.2022, säveltäjä ja pianisti sekä Sibelius-Akatemian pitkäaikainen professori)
2463. Tarja23.1.2022 klo 12:42
Olavi Rinteenpää (24.9.1924 - 10.1.2022, este- ja kestävyysjuoksija, joka oli kuollessaan vanhin elossa ollut suomalainen olympiaurheilija)
2464. Tarja24.1.2022 klo 16:43
Perälä, Siiri (1.6.1993 - 5.1.2022, Suomen futsalmaajoukkueen pelaaja)
2465. Arskis27.1.2022 klo 22:54
René de Obaldia (22.10.1918 – 27.1.2022, ranskalainen kirjailija)
2466. Tarja29.1.2022 klo 13:18
Ahti Hirvonen (10.3.1931 - 28.1.2022, pankinjohtaja, Suomen Yhdyspankin entinen pääjohtaja)
2467. Arskis7.2.2022 klo 00:09
Erik Heinrichs (5.6.1932 – 26.4.2021, diplomaatti, koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri, oli Suomen pääkonsulina New Yorkissa 1980–1985, suurlähettiläs Jakartassa 1985–1989, ulkoasiainministeriön neuvottelevana virkamiehenä 1989–1991 ja suurlähettiläänä Ottawassa 1991–1995)
2468. Tarja7.2.2022 klo 08:49
Heikki S. von Hertzen (9.9.1942 - 31.1.2022, suomalainen poliitikko)
2469. Arskis11.2.2022 klo 12:27
Nina Rotševa (13.101948 – 8.1.2022, Neuvostoliittoa edustanut maastohiihtäjä, kuului etniseltä taustaltaan suomalais-ugrilaiseen vähemmistöön, mareihin, saavutti urheilu-uransa aikana muun muassa kultaa 4 × 5 km viestissä vuoden 1974 hiihdon MM-kisoissa ja hopeaa samassa lajissa Lake Placidin talviolympialaisissa 1980)
2470. Tarja18.2.2022 klo 16:19
Aarre Elo (21.9.1934 - 17.2.2022, toimittaja ja televisioviihteen ammattilainen)
2471. Tarja19.2.2022 klo 21:02
Luc Montagnier (18.8.1932 - 8.2.2022, ranskalainen virologi, jonka johtama tutkimusryhmä löysi vuonna 1983 taudinaiheuttaja HI-viruksen. Hän sai Françoise Barré-Sinoussin kanssa työstä Nobelin lääketieteen palkinnon vuonna 2008.)
2472. Tarja20.2.2022 klo 21:52
Reitman, Ivan (27.10.1946 - 12.2.2022, kanadalainen elokuvaohjaaja ja -tuottaja, jonka tunnetuimpia töitä ovat mm. Haamujengi (Ghostbusters), Identtiset kaksoset ja Lastentarhan kyttä)
2473. Tarja21.2.2022 klo 22:03
Anerood Jugnauth (29.3.1930 - 3.6.2021, Mauritiuksen entinen pääministeri ja presidentti, jota pidetään yhtenä Mauritiuksen talousihmeen edistäjistä, sillä hänen kaudellaan Mauritius nousi köyhästä maatalousvoittoisesta saaresta yhdeksi Afrikan rikkaimmista valtioista)
2474. Arskis22.2.2022 klo 10:59
Tanja Jänicke (23.6.1968 – 6.1.2022, sisustusarkkitehti, palvelumuotoilija, innovaattori ja yhteiskunnallinen vaikuttaja, oli yksi joukkorahoituspalvelu Mesenaatin sekä Yhteismaa ry:n perustajista)
2475. Tarja22.2.2022 klo 14:16
Karl Vaino (28.5.1923 - helmikuu 2022, neuvostoliittolainen poliitikko (venäjänvirolainen), joka toimi Neuvosto-Viron kommunistisen puolueen ensimmäisenä sihteerinä vuosina 1978–1988. Viron venäläistämisen johtaja.)
2476. Arskis22.2.2022 klo 18:05
Nils Lindberg (11.6.1933 – 20.2.2022, ruotsalainen säveltäjä ja pianisti, tunnettiin niin jazzsäveltäjänä kuin -muusikkonakin, mutta liikkui laajalti musiikillisessa maastossa, sai Jussi Björling -apurahan 1990 ja Litteris et Artibus -mitalin 2006)
2477. Tarja23.2.2022 klo 10:10
Rogge, Jacques (2.5.1942 - 29.8.2021, Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtaja vuosina 2001–2013)
2478. Arskis23.2.2022 klo 10:53
Emile "Kissa" Francis (13.9.1926 – 19.2.2022, kanadalainen jääkiekkoilija, valmentaja ja päävalmentaja National Hockey Leaguessa (NHL))
2479. Tarja23.2.2022 klo 18:50
Siikala, Kaija (16.5.1932 - 17.1.2021, näyttelijä, ohjaaja ja teatterinjohtaja)
2480. Arskis23.2.2022 klo 19:37
Jaakko Kuusisto (17.1.1974 – 23.2.2022, viulisti, säveltäjä ja kapellimestari, toimi Oulun Musiikkijuhlien taiteellisena johtajana vuosina 2013–2020)
2481. Tarja1.3.2022 klo 21:15
Trumbull, Douglas (8.4.1942 - 7.2.2022, yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja ja erikoistehosteiden suunnittelija, joka suunnitteli tehosteet mm. elokuviin Kolmannen asteen yhteys, Star Trek: Avaruusmatka ja Blade Runner.)
2482. Arskis1.3.2022 klo 23:17
Sven Pahajoki (16.7.1950 – 28.2.2022, freelancetoimittaja ja tutkiva journalisti)
2483. Tarja2.3.2022 klo 09:59
Karen, Anna (19.9.1936 - 22.2.2022, eteläafrikkalaissyntyinen englantilainen näyttelijä, joka näytteli Olivea Mennään bussilla -sarjassa)
2484. Tarja3.3.2022 klo 10:34
Abe, Ichir? (12.11.1922 - 27.2.2022, japanilainen judoka, jota pidetään yhtenä Suomen judon isistä)
2485. Tarja3.3.2022 klo 10:35
[Kysymysmerkin kohdalla on o, jonka päällä viiva. Jatko siis kirjaimista ro.]
2486. Tarja4.3.2022 klo 11:43
Rzewski, Frederic (13.4.1938 - 26.6.2021, yhdysvaltalainen säveltäjä ja pianisti)
2487. Arskis4.3.2022 klo 19:34
Carl Öhman (18.3.1930 – 3.3.2022, teatterinjohtaja, oli Helsingin Ruotsalaisen Teatterin johtajana vuosina 1963–1982, sen jälkeen toimi Finlandia-talon johtajana vuoteen 1988 ja viimeksi Tampere-talon johtajana, josta jäi eläkkeelle 1997, oli vuosina 1973–1997 naimisissa viihdeartisti Marjatta Leppäsen kanssa, sai professorin arvonimen ansioistaan suomalaisen ja suomenruotsalaisen kulttuurin hyväksi tehdystä työstä, sai myös yli-intendentin arvonimen vuonna 1983)
2488. Arskis6.3.2022 klo 10:57
Alevtina Koltšina (11.11.1930 – 1.3.2022, neuvostoliittolainen maastohiihdon olympiavoittaja (Innsbruck 1964 3x5 km) ja seitsenkertainen maailmanmestari)
2489. Tarja7.3.2022 klo 15:07
Antony Hewish (11.5.1924 - 13.9.2021, brittiläinen radioastronomi. Hän oli ensimmäinen tähtitieteilijä, joka palkittiin Nobelin fysiikanpalkinnolla)
2490. Arskis7.3.2022 klo 16:01
Saul, Bruno (8.1.1932 – 3.3.2022, oli vuosina 1984–1988 Neuvosto-Viron ministerineuvoston puheenjohtaja eli pääministeri, poliittisen uransa jälkeen toimi liikemiehenä ja pankinjohtajana)
2491. Tarja7.3.2022 klo 20:08
Olavi Lumes (1.2.1924 - 12.7.2021, ilmailualan vaikuttaja, jolle myönnettiin 2014 lentokapteenin arvo yli 70 vuoden aktiivisesta työstä suomalaisen ilmailun ja lennokkitoiminnan hyväksi)
2492. Arskis7.3.2022 klo 21:08
Sipilä, Jarkko (15.4.1964 – 7.3.2022, dekkarikirjailija ja MTV:n rikostoimituksen päällikkö)
2493. TJV7.3.2022 klo 21:46
Keijo Virtamo (7.8.1919- 19.11.2021) Filosofian maisteri, ensyklopedisti. Lukuisien hakuteosten ja urheilu- ja musiikkitietosanakirjojen toimittaja.
2494. Arskis7.3.2022 klo 23:35
Mitchell "Mitch" Ryan (11.1.1934 – 4.3.2022, yhdysvaltalainen näyttelijä, muistetaan varsinkin Edward Montgomeryn roolista (Gregin isä) televisiosarjassa Dharma ja Greg, lisäksi tullut tunnetuksi esimerkiksi elokuvista Magnum .44 (1973) ja Tappava ase (1987), palveli Yhdysvaltain laivastossa Korean sodassa)
2495. Tarja9.3.2022 klo 14:18
Näsi, Lasse (12.10.1930 - 22.2.2022, maakuntaneuvos, Sodankylän kunnanjohtaja 1968 - 1993)
2496. Tarja10.3.2022 klo 14:36
Sidney Poitier (20.2.1927 - 6.1.2022, yhdysvaltalais-bahamalainen näyttelijä, joka voitti ensimmäisenä afroamerikkalaisena parhaan miespääosan Oscarin 1963)
2497. Arskis10.3.2022 klo 15:34
Ruohomäki, Jukka (20.8.1947 – 8.3.2022, elektronimusiikkiin erikoistunut säveltäjä, opiskeli musiikkitiedettä Helsingin yliopistossa, ja oppiarvoltaan oli filosofian kandidaatti)
2498. Arskis12.3.2022 klo 11:10
Andrei Suhovetski (25.6.1974 – 2.3.2022, venäläinen kenraalimajuri, valmistui Rjazanin ilmasotakoulusta vuonna 1995, sai syksyllä 2021 nimityksen Venäjän keskisen sotilaspiirin 41. armeijakunnan apulaiskomentajaksi, sai surmansa osallistuessaan Venäjän hyökkäykseen Ukrainaan maaliskuussa 2022)
2499. Tarja13.3.2022 klo 18:24
Karvonen, Pentti (15.8.1931 - 12.3.2022, kestävyysjuoksija. Hänen päämatkansa oli 3 000 metrin estejuoksu, jolla hän juoksi kahdesti virallisen maailmanennätyksen.)
2500. Tarja15.3.2022 klo 13:06
Terán, Mario (9.4.1941 - 10.3.2022, Bolivian armeijan kersantti, joka teloitti majuri Zenteno Anayan käskystä kuubalaisen vallankumouksellisen Che Guevaran)
2501. Tarja16.3.2022 klo 15:23
Ollus, Yngve (16.9.1928 - 21.9.2021, suomalainen insinööri ja yritysjohtaja, teollisuusneuvos, Suomen Ericsson-yhtiön toimitusjohtaja 1970–1991)
2502. Arskis16.3.2022 klo 22:43
Ernest Shonekan (9.5.1936 – 11.1.2022, nigerialainen juristi ja liikemies, toimi maansa johdossa muutamien kuukausien ajan vuonna 1993, kun kenraali Ibrahim Badamasi Babangida oli pakotettu eroamaan valtionpäämiehen tehtävistä)
2503. Tarja16.3.2022 klo 22:53
Anneli Sauli (6.8.1932 - 15.3.2022, näyttelijä)
2504. Tarja18.3.2022 klo 19:50
Lauri Sarhimaa (9.5.1934 - 21.1.2022, Etelä-Saimaan päätoimittaja 1960 - 1992)
2505. Tarja19.3.2022 klo 20:00
Meat Loaf (oik. Marvin Lee Aday, 27.9.1947 - 20.1.2022, yhdysvaltalainen näyttelijä ja laulaja, jonka Bat Out of Hell -albumia on myyty 35-40 miljoonaa kappaletta)
2506. Arskis19.3.2022 klo 23:10
Ahmed, Shahabuddin (1.2.1930 - 19.3.2022, bangladeshilainen poliitikko, toimi maansa presidenttinä vuosina 1990–1991 ja 1996–2001)
2507. Arskis23.3.2022 klo 23:02
Ivanka Hristova (19.1.1941 – 24.2.2022, bulgarialainen kuulantyöntäjä, mm. olympiavoittaja Montrealissa 1976 ja olympiapronssia Münchenissä 1972)
2508. Tarja23.3.2022 klo 23:14
Albright, Madeleine (15.5.1937 - 23.3.2022, Yhdysvaltain 64. ulkoministeri, ensimmäinen kyseisessä virassa toiminut nainen)
2509. Tarja24.3.2022 klo 23:17
Eugene Parker (10.6.1927 - 15.3.2022, yhdysvaltalainen astrofyysikko, joka otti 1950-luvulla aihetta tutkiessaan ensimmäistä kertaa käyttöön termin ”aurinkotuuli”)
2510. Tarja25.3.2022 klo 23:20
Raili Pietilä (15.8.1926 - 16.5.2021, arkkitehti, työskenteli enimmäkseen miehensä Reima Pietilän kanssa. Yhteisiä töitä mm. Mäntyniemi, Tampereen pääkirjasto Metso, Otaniemen Dipoli, Kalevan kirkko Tampereella)
2511. Arskis27.3.2022 klo 14:25
Landy, John (12.4.1930 – 24.2.2022, australialainen keskimatkojen juoksija, mm. olympiapronssia 1500 m Melbournesta 1956, toimi 2001–2006 Victorian osavaltion kuvernöörinä)
2512. Tarja27.3.2022 klo 14:36
Hawkins, Taylor (17.2.1972 - 25.3.2022, yhdysvaltalainen rock-muusikko, Foo Fighters -yhtyeen rumpali)
2513. Tarja29.3.2022 klo 15:50
Raimo Pekkanen (29.7.1927 - 20.1.2021, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ensimmäinen suomalaistuomari vuosina 1990–1998)
2514. Arskis29.3.2022 klo 16:10
Eugene Melnyk (27.5.1959 – 28.3.2022, ukrainalaiskanadalainen liikemies, miljardööri ja NHL-jääkiekkojoukkue Ottawa Senatorsin omistaja, oli yksi Kanadan sekä myös Barbadoksen rikkaimmista henkilöistä)
2515. Tarja30.3.2022 klo 14:03
Kukkonen, Otso (12.7.1928 - 18.5.2021, Kainuun Sanomien päätoimittaja 1955 - 1989)
2516. Tarja31.3.2022 klo 17:34
Spinks, Leon (11.7.1953 - 5.2.2021, yhdysvaltalainen raskaansarjan nyrkkeilijä, joka voitti sekä olympiakultaa että maailmanmestaruuden)
2517. Arskis31.3.2022 klo 23:04
Naguib, Antonios (18.3.1935 – 28.3.2022, Hänen Autuutensa, toimi Aleksandrian koptilaiskatolisena patriarkkana 2006–2013)
2518. Tarja1.4.2022 klo 10:31
Shoemaker, Carolyn (24.6.1929 - 13.8.2021, yhdysvaltalainen tähtitieteilijä, joka löysi satoja asteroideja ja kymmeniä komeettoja)
2519. Tarja2.4.2022 klo 18:25
Yeager, Chuck (13.2.1923 - 7.12.2020, yhdysvaltalainen prikaatikenraali ja koelentäjä, joka tuli tunnetuksi lennettyään ensimmäisenä ihmisenä vaakalennossa yli äänennopeuden)
2520. Arskis2.4.2022 klo 23:51
C. W. McCall (15.11.1928 – 1.4.2022, oikealta nimeltään William Fries, yhdysvaltalainen countrylaulaja)
2521. Arskis4.4.2022 klo 14:58
Abu Ibrahim al-Hashimi al-Qurashi (1. tai 5.10.1976 – 3.2.2022, terroristijärjestö Isisin toinen johtaja ja kalifi 31.10.2019 alkaen kuolemaansa asti, kuoli Yhdysvaltain erikoisjoukkojen yllätyshyökkäyksessä)
2522. Tarja4.4.2022 klo 15:04
Hedman, Heikki (25.4.1940 - 3.4.2022, tennispelaaja, -valmentaja ja -selostaja)
2523. Arskis5.4.2022 klo 09:57
Kvedaravicius, Mantas (28.8.1976 – 2.4.2022, liettualainen dokumenttielokuvien tekijä, antropologi ja filosofi, tunnetaan ehkä parhaiten dokumenttielokuvasta Mariupolis, joka sai ensi-iltansa Berliinin kansainvälisillä elokuvajuhlilla 2016, kuoli venäläisten ampumana yrittäessään poistua venäläisten piirittämästä Mariupolista)
2524. Tarja5.4.2022 klo 10:09
Suomalainen, Timo (8.3.1928 - 1.5.2021, arkkitehti, joka suunnitteli yhdessä veljensä Tuomo Suomalaisen kanssa Temppeliaukion kirkon Helsingissä)
2525. Tarja6.4.2022 klo 13:35
Mesterton, Carl (21.11.1929 - 22.7.2021, suomalainen televisio-ohjaaja, käsikirjoittaja ja näyttelijä, jonka tunnetuimpia TV-ohjauksia ovat Metsolat ja Hovimäki)
2526. Arskis6.4.2022 klo 16:39
Lubina, Ladislav (11.2.1967 – 14.9.2021, tšekkiläinen jääkiekkoilija ja jääkiekkovalmentaja. pelipaikaltaan oli laitahyökkääjä)
2527. Arskis7.4.2022 klo 18:02
Vladimir Zirinovski (25.4.1946 – 6.4.2022, venäläinen äärikansallinen poliitikko, duuman jäsen ja Venäjän liberaalidemokraattisen puolueen (LDPR) perustaja ja johtaja, oli liberaalidemokraattisen puolueen ehdokkaana presidentinvaaleissa vuonna 2018)
2528. Tarja9.4.2022 klo 10:08
Kowalski, Stanislaw (14.4.1910 - 5.4.2022, puolalainen urheilija, joka aloitti yleisurheilun 100-vuotiaana, oli 105-vuotiaana kaikkien aikojen vanhin kilpaileva urheilija ja jolla on hallussaan maailmanennätykset yli 100-vuotiaiden sarjassa 60 metrillä ja kuulantyönnössä)
2529. Tarja10.4.2022 klo 14:29
William Hurt (20.3.1950 - 13.3.2022, yhdysvaltalainen näyttelijä ja Oscar-voittaja)
2530. Arskis10.4.2022 klo 14:49
Rae Allen (3.7.1926 – 6.4.2022, yhdysvaltalainen näyttelijä, voitti vuonna 1971 Tony-palkinnon roolistaan Paul Zindelin näytelmässä And Miss Reardon Drinks A Little, oli kaksi aiempaa Tony-ehdokkuutta, näytteli Milos Formanin elokuvassa Taking off – otetaan hatkat (1971) ja TV-sarjoissa Sopranos ja Perhe on pahin)
2531. Arskis11.4.2022 klo 15:20
Eya Guezguez (12.3.2005 – 10.4.2022, tunisialainen purjehtija, kilpaili 49er FX -tapahtumassa vuoden 2020 kesäolympialaisissa Tokiossa 2021 yhdessä kaksoissisarensa Sarran kanssa)
2532. Arskis14.4.2022 klo 23:35
Estelle Harris (22.4.1928 – 2.4.2022, yhdysvaltalainen näyttelijä, muistetaan varsinkin Estelle Costanzan sivuosasta televisiosarjassa Seinfeld, oli myös ääninäyttelijä)
2533. Tarja15.4.2022 klo 11:24
Ilkka Kanerva (28.1.1948 - 14.4.2022, poliitikko)
2534. Tarja16.4.2022 klo 20:43
Vilpas, Pekka (20.9.1938 - 31.3.2021, hovimestari ja kokki, joka toimi neljän Suomen tasavallan presidentin hovimestarina 38 vuoden ajan vuodesta 1963 lähtien)
2535. Arskis20.4.2022 klo 12:49
Alfejeva, Lidija (17.1.1946 – 18.4.2022, ukrainalainen, Neuvostoliittoa edustanut pituushyppääjä ja olympiamitalisti, sijoittui Rooman EM-kilpailuissa 1974 pituushypyssä kuudenneksi tuloksella 654 cm, Montréalin 1976 olympialaisissa saavutti pronssia tuloksella 660 cm, Moskovan 1980 olympialaisissa oli kahdeksas tuloksella 671 cm)
2536. Tarja20.4.2022 klo 13:19
Jack Higgins (27.7.1929 - 9.4.2022 (kuoleman julk.päivä), brittiläinen jännityskirjailija Henry Patterson)
2537. Tarja21.4.2022 klo 18:38
Smith, Wilbur (9.1.1933 - 13.11.2021, rhodesialaissyntyinen eteläafrikkalainen kirjailija, jonka kirjoja on käännetty yli 30 kielelle ja myyty noin 140 miljoonaa kappaletta)
2538. Tarja22.4.2022 klo 19:26
Uemura, Masayuki (20.6.1943 - 6.12.2021, japanilainen professori, pelialan insinööri ja videopelituottaja. Hän oli mm. Nintendo Entertainment System ja Super Nintendo Entertainment System -konsoleiden pääarkkitehti)
2539. Arskis24.4.2022 klo 12:14
Kibaki, Mwai (15.11.1931 – 21.4.2022, kenialainen poliitikko, oli maansa kolmas presidentti 2002–2013)
2540. Arskis25.4.2022 klo 15:24
Aapo Perko (20.12.1924 – 13.12.2021, kuulantyöntäjä, voitti kaksi Suomen mestaruutta, 1952 ja 1955)
2541. Tarja25.4.2022 klo 16:35
Kane Tanaka (2.1.1903 - 19.4.2022, pitkäikäinen japanilainen nainen. Hän oli kuollessaan 119-vuotiaana maailman vanhin todennettu elossa ollut henkilö.)
2542. Arskis25.4.2022 klo 22:42
Kakuei Tanaka (4.5.1918 – 16.121993, japanilainen poliitikko ja Japanin pääministeri 7.7.1972 – 9.12.1974, oli myös hallitsevan liberaalidemokraattisen puolueen merkittävin jäsen 1980-luvun puoleenväliin, jolloin hänet syrjäytettiin monien skandaalien jälkeen)

[En tiedä, onko jo ollut, mutta ei muuta jatkamisjärjestystä.]
2543. Tarja26.4.2022 klo 09:23
[Eiköhän asia ole niin, että palautusta ei tule koskaan tapahtumaan, joten voinemme huoletta laittaa niitäkin nimiä uudelleen, jotka mahdollisesti kadonneissa ovat olleet. Tosin oma intoni etsiä vanhoja kuuluisuuksia aika tavalla lopahti katoamiskatastrofin jälkeen.]
2544. Tarja26.4.2022 klo 09:57
Art Rupe (5.9.1917 - 15.4.2022, yhdysvaltalainen musiikkialan taustavaikuttaja)
2545. Arskis26.4.2022 klo 22:28
Paananen, Matti Rag (9.11.1939 – 24.4.2022, säveltäjä, sovittaja, pianisti, runoilija ja taidemaalari, sävelsi seitsemän sinfoniaa sekä pienimuotoisempia teoksia ja teki kappaleita muun muassa Taru Valjakalle ja Anneli Saaristolle, tunnetuimpia teoksiaan ovat Saariston levyttämät Federico García Lorcan runoihin sävelletyt laulut sekä lauluteos Kalevala - sinfoninen sarja)

[OK, Tarja]
2546. Tarja28.4.2022 klo 18:42
Guy Lafleur (20.9.1951 - 22.4.2022, kanadanranskalainen jääkiekkoilija, jota pidetään yhtenä kautta aikain parhaista jääkiekkoilijoista)
2547. Arskis30.4.2022 klo 16:08
Radu Lupu (30.11.1945 – 17.4.2022, romanialainen pianisti, vuosina 1966–1969 pääsi ensimmäiselle sijalle kolmessa pianokilpailussa, tunnettiin etenkin Mozartin, Beethovenin, Schubertin, Schumannin ja Brahmsin pianomusiikin tulkitsijana, joka piti yleisöönsä vakavan viileää etäisyyttä)
2548. Tarja30.4.2022 klo 16:13
Pekka Nuorteva (24.11.1926 - 15.4.2022, biologi, filosofian tohtori ja Helsingin yliopiston ympäristönsuojelun professori)
2549. Arskis1.5.2022 klo 22:19
Voitto Kantokorpi (12.2.1935 – 25.11.2021, kuvanveistäjä ja taidemaalari, käytti veistoksissaan usein löytämiään valmisesineitä)
2550. Arskis3.5.2022 klo 19:07
Pentti, Pauli (2.4.1958 – 26.2.2022, elokuvaohjaaja, -tuottaja ja käsikirjoittaja, tuli tunnetuksi etenkin apulaisohjaajana mm. Kaurismäen veljeksille, omia ohjauksia teki 1980-luvulla kaksi, esikoisohjauksensa oli Pimeys odottaa (1985), ja eräänlaiseksi päätyöksi jäi omaleimainen Shakespeare-sovitus Macbeth)
2551. Tarja3.5.2022 klo 19:26
Leväaho, Kauko-Aatos (13.11.1925 - 1.5.2022, toimittaja)
2552. Arskis4.5.2022 klo 14:40
Stanislav Suskevits (15.12.1934 – 3.5.2022, Valko-Venäjän korkeimman neuvoston puhemies ja virallinen valtionpäämies 1991–1994, tuki markkinatalousuudistuksia ja oli avainhenkilönä luotaessa Itsenäisten valtioiden yhteisöä)
2553. Arskis5.5.2022 klo 17:12
Tony Brooks (25.2.1932 – 3.5.2022, englantilainen kilpa-autoilija, osallistui kausilla 1956–1961 yhteensä 39:ään Formula 1 -sarjan MM-osakilpailuun, voitti kuusi MM-sarjan kilpailua ja sijoittui kaudella 1959 MM-pisteissä toiseksi)
2554. Tarja6.5.2022 klo 09:03
Sánchez, Leonel (25.4.1936 - 2.4.2022, chileläinen jalkapalloilija, joka voitti Chilen mestaruuden seitsemän kertaa)
2555. Arskis6.5.2022 klo 09:43
Lalli Partinen (20.8.1941 – 4.5.2022, jääkiekkopuolustaja, edusti urallaan SM-sarjassa sekä SM-liigassa SaiPaa ja HIFK:ta, pelaajauransa jälkeen toimi vuosina 1986–1988 Suomen Jääkiekkoliiton toimitusjohtajana)
2556. Arskis8.5.2022 klo 11:31
Norman Mineta (12.11.1931 – 3.5.2022, yhdysvaltalainen poliitikko ja demokraattisen puolueen jäsen, oli kauppaministeri 20.7.2000 – 20.1.2001 Bill Clintonin, ja liikenneministeri 25.1.2001 – 7.7. 2006 George W. Bushin kabinetissa)
2557. Arskis10.5.2022 klo 20:31
Averbah, Juri (8.2.1922 – 7.5.2022, venäläinen shakinpelaaja ja vanhin elossa ollut, historian ensimmäinen sata vuotta täyttänyt shakin suurmestari)
2558. Tarja13.5.2022 klo 19:08
Robert Henrik Rehbinder (15.7.1777 - 8.3.1841, Suomen suuriruhtinaskunnan valtiosihteeri ja ministerivaltiosihteeri vuosina 1811–1841. Hänen mukaansa on nimetty Iso Roobertinkatu ja Pieni Roobertinkatu Helsingissä)
2559. Arskis20.5.2022 klo 15:28
Edita Gruberova (23.12.1946 – 18.10.2021, slovakialainen lyyrinen koloratuuri­sopraano ja yksi 1900-luvun jälki­puoliskon etu­rivin oopperatähdistä, äitinsä oli unkarilainen ja äidin­kielensä oli slovakki)
2560. Arskis21.5.2022 klo 20:44
Vangelis (29.3.1943 – 17.5.2022, kreikkalainen elektronisen musiikin säveltäjä ja muusikko, tunnettiin etenkin elokuvamusiikistaan, kuten elokuvassa Tulivaunut, josta sai Oscar-palkinnon 1981, on myös säveltänyt musiikin scifi-klassikkoon Blade Runner)
2561. Tarja22.5.2022 klo 14:09
Syrjä, Jaakko (7.3.1926 - 22.5.2022, kirjailija ja kustannustoimittaja, Kirsi Kunnaksen puoliso, Mikko ja Martti Syrjän isä)
2562. Tarja23.5.2022 klo 18:08
Kravtšuk, Leonid (10.1.1934 - 10.5.2022, Ukrainan ensimmäinen presidentti joulukuusta 1991 heinäkuuhun 1994)
2563. Arskis23.5.2022 klo 22:58
Ilkka Suominen (8.4.1939 – 23.5.2022, poliitikko, toimi Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtajana 1979–1991 ja kauppa- ja teollisuusministerinä 1987–1991)
2564. Tarja24.5.2022 klo 19:25
Nikkari, Seppo (6.2.1948 - 18.4.2022, kestävyysjuoksija, joka juoksi vuonna 1973 maailmanennätyksen 25 000 metrin ja 15 mailin ratajuoksussa. Vuonna 1972 hän teki maratonjuoksun Suomen ennätyksen)
2565. Arskis30.5.2022 klo 23:39
Petra Piipari (1973 – 29.4.2022, radiojuontaja, tuottaja ja ohjelmapäällikkö, oli HitMixin ja Loopin ohjelmapäällikkö, työskenteli Radio Cityssä vuosina 2016–2018, kunnes siirtyi tuottajaksi Radio Novalle)
2566. Tarja30.5.2022 klo 23:53
Ilkka Lähteenmäki (28.1.1942 - toukokuu 2022, laulaja ja viihdetaiteilija, joka tunnetaan Kivikasvot-lauluyhtyeen jäsenenä nimellä Ilkka Hemming)
2567. Tarja2.6.2022 klo 10:50
Kokko, Lauri (22.2.1929 - 17.4.2022, raviohjastaja, 85-vuotiaana paluun kilparadoille tehnyt Kokko on vanhin ravilähdön Suomessa voittanut ohjastaja sekä myös voitokkain suomalainen amatööriohjastaja)
2568. Arskis2.6.2022 klo 11:54
Ronnie Hawkins (10.1.1935 – 29.5.2022, yhdysvaltalainen rock and roll -muusikko, perusti yhtyeensä The Hawksin opiskellessaan Arkansasin yliopistossa)
2569. Tarja3.6.2022 klo 15:16
Suominen, Paavo V. (12.2.1920 - 9.4.2022, vuorineuvos ja kylmälaitteita valmistaneen Huurre Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja. Suominen pyrki eduskuntaan vuoden 2015 vaaleissa. 95-vuotiaana ehdokkaana Suomisen on arveltu olevan historian vanhin eduskuntaan pyrkinyt henkilö.)
2570. Tarja5.6.2022 klo 13:08
Otelo Saraiva de Carvalho (31.8.1936 – 25.7.2021, portugalilainen everstiluutnantti, jolla oli keskeinen osa vuoden 1974 neilikkavallankumouksessa, joka päätti vuosikymmeniä jatkuneen oikeistodiktatuurin)
2571. Arskis5.6.2022 klo 14:52
Hopkins, Bo (2.2.1938 – 28.5.2022, yhdysvaltalainen näyttelijä, esiintyi uransa aikana lukuisissa elokuvissa ja TV-sarjoissa, näytteli esim. elokuvissa Svengijengi ’62 (1973), Keskiyön pikajuna (1978) ja Juhlat ovat ohi (1979), TV-rooleja oli mm. länkkäreissä Virginialainen, Gunsmoke ja Bonanza sekä saippuasarjassa Dynastia)
2572. Arskis6.6.2022 klo 23:43
Boris Pahor (26.8.1913 – 30.5.2022, Italian sloveenivähemmistöön kuulunut kirjailija, joutui keskitysleirille, kun hänet ilmiannettiin natsien vastaisesta toiminnasta, oli eri leireillä lähes puolitoista vuotta ja vapautui huhtikuun lopulla 1945, pääteos Nekropoli (1967) perustuu kokemuksiinsa keskitysleireillä, kehyskertomuksena on käynti Natzweiler-Struthofissa 20 vuotta vapautumisen jälkeen)
2573. Arskis7.6.2022 klo 23:49
Oleksandr Bakumenko (29.4.1959 – 11.4.2022, ukrainalainen poliitikko, oli Euroopan solidaarisuus -puolueen jäsen ja palveli Verh’ovna Radassa vuosina 2014–2019)
2574. Tarja8.6.2022 klo 13:24
Keijo Korhonen (23.2.1934 – kesäkuu 2022, poliittisen historian tutkija, virkamies ja poliitikko)
2575. Tarja9.6.2022 klo 19:28
Eric Nesterenko (31.10.1933 - 6.6.2022, kanadalainen jääkiekkoilija)
2576. Arskis10.6.2022 klo 10:11
Oleg Moliboga (27.2.1953 – 9.6.2022, neuvostoliittolainen lentopalloilija ja olympiavoittaja, saavutti hopeaa Montrealissa 1976 ja kultaa Moskovassa 1980, voitti kaksi lentopallon maailmanmestaruutta 1978 ja 1982)
2577. Tarja10.6.2022 klo 10:50
Alpo "Apeli" Halinen (22.7.1934 - 11.5.2022, muusikko, joka oli mukana Songilo-lauluyhtyeessä)
2578. Arskis16.6.2022 klo 22:45
Eero Syvänoja (15.10.1926 – 25.4.2022, graafinen suunnittelija, julisteiden ja mainoskampanjoiden suunnittelun ohella tuli tunnetuksi taideteollisuusalan näyttelyiden suunnittelijana ja myös huonekalumuotoilijana)
2579. Tarja16.6.2022 klo 23:16
Ari-Pekka Lattu (22.6.1978 - 15.6.2022, aitajuoksija. Latun ennätys 400 metrin aidoissa on 49,36 sekuntia, jonka hän juoksi heinäkuussa 2003. Se oli Suomen ennätys elokuuhun 2014 saakka.)
2580. Tarja17.6.2022 klo 23:53
Teuvo Ypyä (13.6.1955 - 19.5.2022, kultaseppämestari ja kuvanveistäjä, joka perusti Kemin Jalokivigallerian)
2581. Arskis19.6.2022 klo 23:21
Yves Dreyfus (17.5.1931 – 16.12.2021, ranskalainen miekkailija ja olympiamitalisti, aseenaan oli kalpa, saavutti kahdesti joukkuekilpailun olympiapronssia: Melbournessa 1956 ja Tokiossa 1964)
2582. Arskis20.6.2022 klo 23:36
Uffe Ellemann-Jensen (1.11.1941 – 19.6.2022, tanskalainen poliitikko, oli Venstren puheenjohtaja vuosina 1984–1998 ja Tanskan ulkoministeri vuosina 1982–1993)
2583. Arskis22.6.2022 klo 21:37
Nilsson, Jonny (9.2.1943 – 22.6.2022, ruotsalainen pikaluistelun olympiavoittaja ja maailmanmestari, voitti kultaa Innsbruckin olympialaisissa 1964 10000 metrillä, vuonna 1963 maailmanmestaruuden Karuizawassa 5000 metrillä uudella ME-ajalla, ja 10000 metrillä, valittiin vuonna 1964 Pohjolan parhaaksi urheilijaksi)
2584. Tarja28.6.2022 klo 11:45
Nygård, Jaakko (31.8.1936 - 7.12.2021, vimpeliläinen pesäpalloilija, jonka saavutuksia ovat 2 SM-kultaa, 4 SM-hopeaa, 5 SM-pronssia, 5 Itä-Länsi-ottelua ja Vuoden pesäpalloilija 1963)
2585. Tarja29.6.2022 klo 11:47
Kuukka, Raakel (3.10.1955 -19.6.2022, kuvataiteilija)
2586. Arskis29.6.2022 klo 12:09
La Capria, Raffaele (3.10.1922 – 27.6.2022, italialainen kirjailija ja elokuvakäsikirjoittaja)
2587. Tarja29.6.2022 klo 21:19
Eeles Landström (3.1.1932 - 29.6.2022, suomalainen yleisurheilija, joka saavutti seiväshypyn olympiapronssia vuonna 1960 sekä EM-kultaa 1954 ja 1958)
2588. Arskis30.6.2022 klo 15:27
Mats Traat (23.11.1936 – 27.6.2022, tuottelias virolainen runoilija ja prosaisti)
2589. Tarja1.7.2022 klo 23:44
Alec John Such (14.11.1951 - 4.6.2022, Bon Jovi -yhtyeen alkuperäinen basisti)
2590. Arskis2.7.2022 klo 10:14
Cüneyt Ark?n, (8.9.1937 – 28.6.2022, turkkilainen näyttelijä, ohjaaja, tuottaja ja kamppailulajien harrastaja, esiintyi noin 300 elokuvassa ja tv-sarjassa, pidetään yhtenä merkittävimmistä turkkilaisista näyttelijöistä)
2591. Arskis2.7.2022 klo 10:17
[Arkin, ilmeisesti heittomerkki i:n päällä, jatkokirjaimet i ja n]
2592. Tarja3.7.2022 klo 22:13
Innanen, Jouko (29.10.1952 - 1.10.2019, pilapiirtäjä ja kuvittaja)
2593. Arskis3.7.2022 klo 23:17
Komi, Soila (28.4.1943 – 3.7.2022, näyttelijä, oli Suomen Kansallisteatterin ensemblen pitkäaikainen jäsen, esiintyi myös televisionäytelmissä ja -sarjoissa)
2594. Tarja5.7.2022 klo 17:47
Alexander (alias Technoblade, 1.6.1999 - kesäkuu 2022, amerikkalainen tubettaja, jonka YouTube-kanavalla oli heinäkuussa 2022 13 miljoonaa tilaajaa)
2595. Arskis5.7.2022 klo 18:42
Robert Curl (23.8.1933 – 3.7.2022, yhdysvaltalainen kemisti ja Ricen yliopiston kemian professori, sai Nobelin kemianpalkinnon vuonna 1996 fullereenin löytämisestä, jakoi palkinnon Harold Kroton ja Richard Smalleyn kanssa)
2596. Arskis6.7.2022 klo 22:12
Ritva-Liisa Harjumaa (29.4.1932 – 27.2.2022, lehtori, kirjailija ja lavarunouden SM-nelonen vuodelta 2007)
2597. Tarja7.7.2022 klo 15:25
Manuel (Manny) Charlton (25.7.1941 – 6.7.2022, espanjalaissyntyinen, Skotlannissa varttunut kitaristi, joka tunnettiin parhaiten Nazareth-yhtyeen kitaristina ja perustajajäsenenä)
2598. Arskis7.7.2022 klo 16:00
Nankeville, William (24.3.1925 – 8.1.2021, brittiläinen keskimatkojen juoksija, voitti 1 500 metrillä EM-pronssia Brysselissä 1950, sijoittui samalla matkalla Lontoon kesäolympialaisissa 1948 kuudenneksi)
2599. Arskis8.7.2022 klo 18:11
Abe, Shinzo (21.9.1954 – 8.7.2022, japanilainen poliitikko, toimi Japanin pääministerinä ja liberaalidemokraattisen puolueen (LDP) puheenjohtajana vuosina 2006–2007 ja 2012–2020, oli Japanin pitkäaikaisin pääministeri, menehtyi salamurhan uhrina)
2600. Tarja13.7.2022 klo 19:52
Ossi Rajala (18.11.1948 - 24.3.2019, pesäpalloilija, jonka saavutuksia ovat 1 SM-kulta, 6 SM-hopeaa, 2 SM-pronssia, 10 Itä-Länsi-ottelua, etenijäkuningas 1974, vuoden pesäpalloilija 1972)
2601. eol13.7.2022 klo 20:28
Antti Lizelius (12.10.1708 – 15.10.1795, Mynämäen kirkkoherra, ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden [Suomenkieliset Tieto-Sanomat, 1775–1776] julkaisija)
2602. Arskis13.7.2022 klo 21:35
Shulgin, Ann (22.3.1931 – 9.7.2022, yhdysvaltalainen tutkija ja kirjailija, työskenteli yhdessä aviomiehensä Alexander Shulginin kanssa psykoaktiivisten aineiden parissa)
2603. eol13.7.2022 klo 21:51
Antti Litja (21.2.1938 – 13.7.2022, Jussi-palkittu näyttelijä [2015 sekä miespääosa-Jussi että Betoni-Jussi elämäntyöstä], tuli tunnetuksi pääosista kolmessa Risto Jarvan 1970-luvun elokuvassa)
2604. Tarja15.7.2022 klo 00:32
Jean-Louis Trintignant (11.12.1930 – 17.6.2022, ranskalainen näyttelijä)
2605. Arskis15.7.2022 klo 00:51
Trump, Ivana (20.2.1949 – 14.7.2022, yhdysvaltalainen bisnesnainen, kirjailija ja seurapiirihenkilö sekä entinen urheilija ja malli, nousi julkisuuden henkilöksi avioiduttuaan liikemies, sittemmin presidentti Donald Trumpin kanssa 1970-luvun lopulla, pariskunta erosi 1990-luvulla)
2606. Arskis20.7.2022 klo 16:49
Andrejevs, Georgs (30.10.1932 – 16.7.2022, latvialainen poliitikko, edusti liberaalia Latvijas Ce?s -puoluetta, oli Latvian ulkoministeri 1992–1994, on istunut vuosina 2004–2009 Euroopan parlamentissa)
2607. Arskis21.7.2022 klo 17:59
Siltala, Helena (20.7.1930 – 17.7.2022, jazz- ja iskelmälaulaja, tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluvat "Ranskalaiset korot", "Tuuli tuo tuuli vie" ja "Pikku midinetti")
2608. Tarja22.7.2022 klo 14:30
Niemelä, Jari (26.12.1957 - 5.7.2022, biologi, Helsingin yliopiston rehtori)
2609. Arskis22.7.2022 klo 15:14
Reino Paasilinna (5.12.1939 – 21.7.2022, poliitikko ja toimittaja, oli SDP:n jäsen, ja toimi mm. kansanedustajana, Yleisradion pääjohtajana sekä Euroopan parlamentin jäsenenä)
2610. Tarja22.7.2022 klo 15:57
Arlene Dahl (11.8.1925 - 29.11.2021, yhdysvaltalainen näyttelijä)
2611. Arskis22.7.2022 klo 18:13
Heikki Haavisto (20.8.1935 – 22.7.2022, keskustalainen poliitikko ja yhteiskuntavaikuttaja, toimi MTK:n puheenjohtajana 1975–1994 ja ulkoministerinä Ahon hallituksessa 1993–1995)
2612. Tarja25.7.2022 klo 22:18
Toivola, Lassi (13.2.1931 - 14.5.2022, viisissä kesäolympialaisissa ja kymmenissä MM- ja EM-kilpailuissa tuomaroinut painituomari, joka nimettiin FILA:n kansainväliseen painin Hall of Fameen sen historian toisena tuomarina ja ensimmäisenä suomalaisena yhdessä Kustaa Pihlajamäen kanssa vuonna 2005)
2613. Arskis25.7.2022 klo 22:46
Suonperä, Kaarina (1941 – 23.7.2022, tapakouluttaja, tiedottaja ja toimittaja, esiintyi tiedotusvälineissä arvioimassa julkisuuden henkilöiden pukeutumista ja tyyliä ja antamassa neuvoja myös tavallisille ihmisille)
2614. Tarja25.7.2022 klo 23:21
Nina Petelius-Lehto (1959 - 19.7.2022, Kouvolan Teatterin pitkäaikainen näyttelijä, Pirkka-Pekka Peteliuksen sisko)
2615. Arskis26.7.2022 klo 09:02
Trimble, David (15.10.1944 – 25.7.2022, pohjoisirlantilainen poliitikko, sai 1998 Nobelin rauhanpalkinnon yhdessä John Humen kanssa)
2616. Tarja28.7.2022 klo 14:43
Deguy, Michel (23.5.1930 - 16.2.2022, ranskalainen runoilija)
2617. Arskis28.7.2022 klo 14:59
Långbacka, Ralf (20.11.1932 – 27.7.2022, suomenruotsalainen teatteri- ja elokuvaohjaaja sekä käsikirjoittaja)
2618. Tarja28.7.2022 klo 22:31
Friman, Erkki (5.5.1950 - 20.1.2022, harmonikkataiteilija)
2619. Arskis28.7.2022 klo 23:08
Inger Alfvén (24.2.1940 ? 26.7.2022, ruotsalainen kirjailija, koulutukseltaan sosionomi, teosten teemana on ollut usein naisen suhde ympäristöön ja vapaus miesten hallitsemassa yhteiskunnassa, läpimurtoteoksensa oli Dotter till en dotter) [myös aksentiton E käy jatkokirjaimeksi]
2620. Tarja31.7.2022 klo 13:56
Echeverría Álvarez, Luis (17.1.1922 – 8.7.2022, Meksikon presidentti 1970–1976)
2621. Arskis3.8.2022 klo 16:09
Sippola, Jorma (19.3.1951 – 21.6.2022, kestävyysjuoksija, saavutti maratonilta aikuisten SM-pronssia vuonna 1982, lisäksi oli mukana maastojuoksun SM-kilpailuissa saavuttamassa pitkän matkan joukkuekilpailusta kultaa vuonna 1981, sekä kolmea pronssia vuosina 1979, 1980 ja 1983)
2622. Arskis4.8.2022 klo 19:58
Aiman al-Zawahri (19.6.1951 – 31.7.2022, egyptiläinen radikaali islamisti, jota pidettiin terroristijärjestö al-Qaidan pääideologina ja yhtenä vaarallisimmista terroristeista 25 viime vuoden aikana, tapettiin AGM-114 Hellfire ohjuksella, joka oli kohdistettu asuntoon, jossa oleskeli Yhdysvaltojen toimesta)
2623. Tarja4.8.2022 klo 21:52
Reino Kosonen (6.10.1941 - 3.8.2022, lentopallovalmentaja, jolla saavutuksia mm. miesten Suomen mestaruus 9 krt ja Suomen Cupin voitto 10 krt)
2624. Arskis5.8.2022 klo 20:45
Eskens, Margot (12.8.1939 – 4.8.2022, saksalainen laulaja, suosituimmillaan 50- ja 60-luvuilla, vuosina 56 ja 57 levytti kaksi Saksan singlelistan ensimmäiseksi yltänyttä kappaletta, ”Tiritomba” ja ”Cindy, oh Cindy”, levytti myös useita menestyskappaleita duettona Silvio Francescon kanssa)
2625. Tarja8.8.2022 klo 23:12
Olivia Newton-John (26.9.1948 - 8.8.2022, englantilaissyntyinen australialainen näyttelijä ja laulaja)
2626. Arskis10.8.2022 klo 00:25
Hakulinen, Jussi (21.12.1964 – .8.2022, laulaja-lauluntekijä, tuli tunnetuksi Yö-yhtyeen alkuperäisjäsenenä, erottuaan yhtyeestä 1985 aloitti soolouran ja toimi myös säveltäjänä ja sanoittajana, vuodesta 1990 vuoteen 2011 yhteistyö Yön kanssa jatkui satunnaisesti)
2627. Tarja10.8.2022 klo 12:35
Sorvino, Paul (13.4.1939 - 25.7.2022, yhdysvaltalainen näyttelijä)
2628. Matias-Myyrä10.8.2022 klo 12:42
Loiri, Vesa-Matti (4.1.1945 – 10.8.2022, näyttelijä, koomikko, laulaja ja muusikko. Häntä pidetään yhtenä Suomen laaja-alaisimmista viihdetaiteilijoista.)
2629. Arskis10.8.2022 klo 12:42
Loiri, Vesa-Matti (4.1.1945 – 10.8.2022, näyttelijä, koomikko, laulaja ja muusikko, pidetään yhtenä Suomen laaja-alaisimmista viihdetaiteilijoista)
2630. Arskis18.8.2022 klo 22:16
Timo Lindström (14.3.1948 – 12.8.2022, muusikko ja äänilevytuottaja, soitti 1960-luvulla bassokitaraa The Islanders -yhtyeessä ja toimi 1970-luvun puolivälistä 2010-luvulle äänilevytuottajana ensin PSO:ssa ja sitten Finnlevyssä ja Warner Music Finlandissa)
2631. Jaska19.8.2022 klo 09:52
Matti Lehtinen, 24.4.1922 - 16.8.2022, oopperalaulaja ja laulupedagogi.
2632. Tarja19.8.2022 klo 10:35
Nicholas Evans (26.7.1950 – 9.8.2022, englantilainen kirjailija, jonka tunnetuinta teosta, Hevoskuiskaajaa, on myyty noin 15 miljoonaa kappaletta)
2633. Arskis19.8.2022 klo 10:42
Simola, Antti (20.8.1942 – 16.8.2022, kenraaliluutnantti)
2634. Arskis21.8.2022 klo 12:43
Tewson, Josephine (26.2.1931 – 18.8.2022, englantilainen näyttelijä, tunnetaan parhaiten sarjasta Pokka pitää (engl. Keeping up Appearances), jossa näytteli Hyacinth Bucketin naapuria Elizabethia)
2635. Tarja21.8.2022 klo 15:47
Evelyn Waugh (28.10.1903 - 10.4.1966, englantilainen kirjailija, jonka romaanista Mennyt maailma sovitettiin 1980-luvulla suosittu samanniminen televisiosarja)
2636. Arskis21.8.2022 klo 15:57
Hagen, Eva-Maria (19.10.1934 – 16.8.2022, saksalainen laulaja ja näyttelijä, tunnettiin lempinimellä ”DDR:n Brigitte Bardot”)
2637. Tarja22.8.2022 klo 17:31
Andy Devine (28.2.1942 - 27.1.2022, englantilainen näyttelijä, joka tunnetaan parhaiten Shadrach Dinglen roolista sarjassa Emmerdale)
2638. Arskis22.8.2022 klo 22:57
Erkki Pulliainen (23.6.1938 – .8.2022, "Susi-Pulliainen", eläintieteilijä, tietokirjailija ja poliitikko sekä valtiopäiväneuvos, toimi Vihreän liiton kansanedustajana Oulun vaalipiiristä vuosina 1987–2011)
2639. Tarja27.8.2022 klo 15:57
Nichelle Nichols (synt. Grace Dell Nichols, 28.12.1932 – 30.7.2022, yhdysvaltalainen laulaja ja näyttelijä, joka tunnetaan roolistaan Nyota Uhurana Star Trek -sarjassa)
2640. Tarja28.8.2022 klo 19:55
Lehtinen, Virke (5.8.1940 – 4.6.2022, elokuvaohjaaja, kuvaaja ja käsikirjoittaja)
2641. Arskis28.8.2022 klo 20:33
Kimmo Blom (31.1.1970 – .8.2022, rock-laulaja, säveltäjä ja sanoittaja, tunnettiin myös artistinimellä Angelo De Nile)
2642. Tarja29.8.2022 klo 19:10
Markkanen, Väinö (9.5.1929 – 10.6.2022, kilpa-ampuja, joka voitti vapaapistoolin olympiakultaa vuonna 1964 Tokiossa)
2643. Tarja30.8.2022 klo 20:11
Norman, Monty (4.4.1928 – 11.7.2022, brittiläinen säveltäjä, joka tuli tunnetuksi ensi kertaa vuonna 1962 julkaistusta ”James Bond Theme” -kappaleesta)
2644. Tarja31.8.2022 klo 20:19
Tiihonen, Timo (22.6.1948 – 10.4.2020, yritysjohtaja, jota pidetään suomalaisen tietotekniikka-alan pioneerina)
2645. Tarja1.9.2022 klo 22:02
Mihail Gorbatšov (2.3.1931 – 30.8.2022, neuvostoliittolainen ja venäläinen poliitikko, joka toimi Neuvostoliiton kommunistisen puolueen viimeisenä pääsihteerinä vuosina 1985–1991 ja Neuvostoliiton valtionpäämiehenä vuosina 1988–1991)
2646. Tarja3.9.2022 klo 11:21
Vuorio, Pentti (23.10.1930 – 21.7.2022, journalisti ja tietokirjailija, joka toimi Etelä-Suomen Sanomien päätoimittajana)
2647. Tarja5.9.2022 klo 17:52
Tuomo Suomalainen (29.11.1931 - 1.11.1988, arkkitehti, joka suunnitteli Temppeliaukion kirkon yhdessä veljensä Timo Suomalaisen kanssa)

[Timo Suomalainen on mainittu kohdassa 2524.]
2648. Tarja8.9.2022 klo 15:02
Earnie Shavers (31.8.1944 – 1.9.2022, yhdysvaltalainen raskaansarjan nyrkkeilijä, jota pidetään yhtenä kovimmista iskijöistä raskaansarjan historiassa)
2649. Jaska8.9.2022 klo 23:30
Roberts, Barthomolew, (17.5,1682 - 10.2.1722, walesiläinen merirosvo)
2650. Tarja9.9.2022 klo 18:36
Elisabet II (Elizabeth Alexandra Mary, 21.4.1926 -8.9.2022, Yhdistyneen kuningaskunnan kuningatar ja 14 muun Kansainyhteisömaan valtionpäämies)
2651. Tarja14.9.2022 klo 13:29
Engström, Stig (26.2.1934 - 26.6.2000, ruotsalainen mainosgraafikko, jonka poliisi uskoo murhanneen Ruotsin pääministerin Olof Palmen)
2652. Arskis14.9.2022 klo 18:00
Godard, Jean-Luc (3.12.1930 – 13.9.2022, ranskalainen elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja, niin sanotun ranskalaisen uuden aallon elokuvan yksi keskeisimpiä vaikuttajia)
2653. Tarja15.9.2022 klo 18:05
Caan, James (26.3.1940 - 6.7.2022, yhdysvaltalainen näyttelijä, joka oli Oscar-ehdokkaana Sonny Corleonen roolista elokuvassa Kummisetä)
2654. Arskis15.9.2022 klo 21:53
Eirini Pappa (3.9.1929 – 14.9.2022, kreikkalainen näyttelijä, saavutti kansainvälistä arvostusta rooleillaan muiden muassa elokuvissa Navaronen tykit (1961), Kerro minulle, Zorbas (1964) ja Z – hän elää! (1969))
2655. Tarja16.9.2022 klo 15:00
Petersen, Wolfgang (14.3.1941 - 12.8.2022, saksalainen elokuvaohjaaja, jonka ohjauksia ovat mm. Tulilinjalla, Air Force One, Meren raivo ja Troija)
2656. Tarja17.9.2022 klo 20:45
Gullichsen, Kristian (29.9.1932 - 17.3.2021, suomalainen arkkitehti, joka suunnitteli mm. Malmin ja Kauniaisten kirkot)
2657. Arskis17.9.2022 klo 22:06
Accavallo, Horacio (14.10.1934 – 13.9.2022, argentiinalainen kärpässarjan (50 kg) nyrkkeilijä, otteli ammattilaisena vuosina 1956 – 1967 ja saavutti 75 voittoa, joista 34 tyrmäyksellä, kaksi häviötä ja kuusi ratkaisematonta)
2658. Arskis21.9.2022 klo 09:55
Oksanen, Eino (7.5.1931 – 10.8.2022, kestävyysjuoksija, jonka päämatka oli maraton, voitti Bostonin maratonin vuosina 1959, 1961 ja 1962, on ainoa suomalainen, joka on osallistunut maratonille kolmissa olympialaisissa)
2659. Tarja21.9.2022 klo 10:11
Numminen, Jaakko (22.10.1928 – 19.9.2022, virkamies, joka toimi opetusministerinä ja yli kahden vuosikymmenen ajan opetusministeriön kansliapäällikkönä. Numminen vaikutti muun muassa peruskoulu-uudistukseen.)
2660. Tarja22.9.2022 klo 17:33
Korhonen, Mauri (18.8.1927 - 29.4.2022, tieteellinen valokuvaaja ja sieniin erikoistunut tietokirjailija)
2661. Arskis22.9.2022 klo 17:45
Rognoni, Virginio (5.8.1924 – 20.9.2022, italialainen kristillisdemokraattipuolueen poliitikko, toimi maansa sisä- (1978–1983), oikeus- (1986–1987) ja puolustusministerinä (1990–1992), oli korkeimman tuomarineuvoston (Consiglio Superiore della Magistratura) varapresidenttinä vielä vuosina 2002–2006)
2662. Tarja23.9.2022 klo 21:19
Itzin, Gregory (20.4.1948 - 8.7.2022, yhdysvaltalainen näyttelijä, joka on uransa aikana esittänyt mm. viittä eri Star Trek -hahmoa)
2663. Arskis23.9.2022 klo 21:58
Reino Savukoski (4.10.1948 – 22.9.2022, vapaaehtoinen kadonneiden henkilöiden etsijä ja rajavartija, kuoli liikenneonnettomuudessa)
2664. Tarja1.10.2022 klo 19:18
Korhonen, Paavo (5.6.1928 - 29.9.2019, yhdistetyn hiihdon maailmanmestari)
2665. Tarja2.10.2022 klo 21:28
Outi Heiskanen (26.9.1937 - 30.9.2022, taidegraafikko)
2666. Tarja4.10.2022 klo 09:23
Éder Jofre (26.3.1936 - 2.10.2022, brasilialainen ammattinyrkkeilyn maailmanmestari)
2667. Tarja5.10.2022 klo 09:35
Russell, Bill (12.2.1934 - 31.7.2022, yhdysvaltalainen koripalloilija joka voitti 11 kertaa ammattilaissarjan mestaruuden, viidesti NBA:n arvokkaimman pelaajan palkinnon ja tuli valituksi 12 kertaa sarjan tähdistöön)
2668. Tarja6.10.2022 klo 13:06
Loretta Lynn (14.4.1932 - 4.10.2022, yhdysvaltalainen country-musiikin laulaja-lauluntekijä)
2669. Arskis7.10.2022 klo 15:17
Norrlund, Sirkka (8.3.1943 – 21.9.2022, pikajuoksija, viisiottelija ja pituushyppääjä, saavutti ulkoradoilla yhteensä 23 Suomen mestaruutta, joista 12 peräkkäistä mestaruutta pika-aitamatkoilla, edusti seuratasolla Vaasan Vasamaa)
2670. Tarja8.10.2022 klo 20:26
Anna Wahlgren (6.10.1942 - 7.10.2022, ruotsalainen kirjailija, joka tunnettiin kasvatusoppaistaan. Hän oli naimisissa 7 kertaa ja hänellä oli 9 lasta. Yksi lapsista, Felicia Feldt, syytti äitiään kovin sanoin kirjassa Näkymätön tytär.)
2671. Arskis9.10.2022 klo 10:32
Nyström, Ann-Christine (25.7.1944 – .10.2022, iskelmä- ja pop-laulaja)
2672. Arskis12.10.2022 klo 10:50
Ezekiel Alebua (1947 – 7.8.2022, salomonsaarelainen poliitikko, toimi maansa ulkoministerinä 1981–1982 ja pääministerinä 1986–1989, johti 1998–2003 Guadalcanalin provinssia, vastusti provinssin itsenäistymisaikeita ja suututti näin useita paikallisia, loukkaantui 2001 epäonnistuneen salamurhayrityksen takia)
2673. Tarja12.10.2022 klo 18:19
Angela Lansbury (16.10.1925 - 11.10.2022, brittiläisamerikkalainen näyttelijä, joka tunnetaan mm. Jessica Fletcherin roolista televisiosarjassa Murhasta tuli totta.)
2674. Arskis13.10.2022 klo 13:43
Ryan, Eileen (16.10.1927 – 9.10.2022, yhdys­valtalainen näyttelijä)
2675. Arskis14.10.2022 klo 21:16
Nelson Freire (18.10.1944 – 1.11.2021, brasilialainen pianisti, aloitti soittamisen kolmivuotiaana ja piti ensimmäisen julkisen resitaalinsa neljän iässä)
2676. Tarja14.10.2022 klo 21:23
Robbie Coltrane (30.3.1950 - 14.10.2022, skotlantilainen näyttelijä, joka näytteli mm. pääroolissa televisiosarjassa Fitz ratkaisee ja puolijättiläisen, Rubeus Hagridin roolissa Harry Potter -elokuvissa)
2677. Arskis15.10.2022 klo 14:50
Ernst Fivian (12.8.1931 – 15.12.2021, sveitsiläinen telinevoimistelija, olympiamitalisti ja Euroopan mestari, saavutti mm. Helsingin kesäolympialaisissa 1952 hopeaa joukkuekilpailusta)
2678. Arskis16.10.2022 klo 15:51
Astrid Gartz (8.1.1942 – .10.2022, toimittaja, työskenteli pääasiassa Ylellä)
2679. Tarja17.10.2022 klo 21:58
Zazula, Jon (16.3.1952 - 1.2.2022, yhdysvaltalainen musiikkituottaja ja manageri, joka perusti levy-yhtiö Megaforce Recordsin. Megaforce Records julkaisi Metallican esikoisalbumin.)
2680. Arskis17.10.2022 klo 22:41
Osmo Pekonen (2.4.1960 – 12.10.2022, matemaatikko, historioitsija ja tietokirjailija, oli Helsingin yliopiston ja Jyväskylän yliopiston matematiikan dosentti, Oulun yliopiston tieteenhistorian dosentti sekä Lapin yliopiston sivistyshistorian dosentti, väitteli tohtoriksi kaksi kertaa: oli filosofian tohtori ja yhteiskuntatieteiden tohtori)
2681. Arskis18.10.2022 klo 23:08
Edmund Borowski (23.1.1945 – 22.8.2022, puolalainen pikajuoksija, voitti 4×400 metrin viestissä Euroopan mestaruuden Budapestissa 1966)
2682. Tarja19.10.2022 klo 08:37
Kari Tikka (13.4.1946 - 17.10.2022, säveltäjä, kapellimestari ja oboisti)
2683. Arskis19.10.2022 klo 10:26
Arrak, Jüri (24.10.1936 – 16.10.2022, virolainen kuvataiteilija, tunnetaan erityisesti maalauksista ja grafiikantöistä, mutta teki myös taidemetallia, mattoja ja installaatioita)
2684. Tarja19.10.2022 klo 16:24
Read, Phil (1.1.1939 - 6.10.2022, brittiläinen ratamoottoripyöräilijä, joka voitti urallaan seitsemän maailmanmestaruutta. Hän oli Mike Hailwoodin jälkeen toinen kuljettaja, joka voitti maailmanmestaruuden kolmessa eri luokassa.)
2685. Arskis19.10.2022 klo 23:34
Latour, Bruno (22.6.1947 – 9.10.2022, ranskalainen filosofi, antropologi ja tieteensosiologi, toimi politiikan tutkimuksen professorina Pariisin Sciences Po -instituutissa, koulutukseltaan oli filosofi ja antropologi)
2686. Tarja19.10.2022 klo 23:59
Nuppola, Jorma (alias Jorma Kalevi, 20.4.1946 - 19.10.2022, iskelmälaulaja)
2687. Arskis20.10.2022 klo 14:24
Apunen, Osmo (5.10.1938 – 16.10.2022, politiikan tutkija)
2688. Tarja20.10.2022 klo 20:40
Martikainen, Olavi (25.7.1941 - 18.10.2022, kansanedustaja, ministeri ja Kuopion läänin maaherra 1993-1997)
2689. Arskis20.10.2022 klo 23:37
Valeri Poljakov (27.4.1942 – 19.9.2022, venäläinen kosmonautti, pitää hallussaan maailmanennätystä oltuaan avaruudessa yhtäjaksoisesti 437 vuorokautta aikavälillä 8.1.1994 – 22.3.1995)
2690. Tarja21.10.2022 klo 10:04
Varesvuo, Kyösti (22.11.1932 - 20.1.2022, elokuvatuottaja ja elokuvatuotantoalan yrittäjä)
2691. Arskis21.10.2022 klo 10:34
Trippi, Charley (14.12.1921 – 19.10.2022, yhdysvaltalainen amerikkalaisen jalkapallon pelaaja, syntyi Pennsylvanian Pittstonissa, opiskeli Georgian yliopistossa ja sai vuosittaisen Maxwell Awardin vuonna 1946)

[Myös S kelpaa jatkokirjaimeksi, oikea nimi Charles.]
2692. Tarja22.10.2022 klo 16:20
Young, Don (9.6.1933 - 18.3.2022, yhdysvaltalainen poliitikko, joka edusti koko Alaskan kattavaa vaalipiiriä Yhdysvaltain edustajainhuoneessa maaliskuusta 1973 kuolemaansa asti. Hän oli pisimpään edustajainhuoneessa istunut republikaanipoliitikko.)
2693. Arskis22.10.2022 klo 22:48
Ole Ellefsäter (15.2.1939 – 18.10.2022, norjalainen maastohiihdon olympiavoittaja ja maailmanmestari, juoksija ja iskelmälaulaja, voitti olympiakultaa Grenoblessa 1968 50 km:lla ja 4x10km viestissä, sekä Oslossa 1968 MM-kultaa 4x10km viestissä ja MM-hopeaa 15km:lla)
2694. Arskis23.10.2022 klo 22:56
Ron Masak (1.7.1936 – 20.10.2022, yhdysvaltalainen näyttelijä, parhaiten tunnetaan sarjasta Murhasta tuli totta šeriffi Mort Merzgerin roolista)
2695. Tarja24.10.2022 klo 20:41
Kuoppamies (1960-luku - heinäkuu 2022, Tanarun intiaani, brasilialainen intiaanimies, joka asui viimeiset 26 elinvuottaan yksin eristyksissä Amazonin sademetsässä Brasilian Rondônian osavaltiossa sen jälkeen, kun hänen kansansa tuhoutui alkuperäiskansojen kansanmurhassa)
2696. Arskis24.10.2022 klo 22:49
Simon, Lucy (.5.1940 – 20.10.2022 yhdysvaltalainen laulaja, musiikkituottaja ja teatteri- sekä elokuvasäveltäjä)
2697. Tarja25.10.2022 klo 22:14
Chick Corea (12.6.1941 - 9.2.2021, yhdysvaltalainen jazzpianisti ja -säveltäjä)
2698. Arskis25.10.2022 klo 23:12
Ashton Carter (24.9.1954 – 24.10.2022, yhdysvaltalainen poliitikko ja Yhdysvaltain puolustusministeri, oli koulutukseltaan fyysikko ja toimi aiemmin Harvardin yliopistossa tieteen ja kansainvälisten suhteiden professorina, korvasi 17.2.2015 Chuck Hagelin presidentti Barack Obaman 2. hallituksen puolustusministerinä)
2699. Arskis28.10.2022 klo 20:48
Espmark, Kjell (19.2.1930 – 18.9.2022, ruotsalainen kirjailija ja kirjallisuudentutkija ja Tukholman yliopiston kirjallisuustieteen professor emeritus, valittiin Ruotsin akatemiaan 1981)
2700. Arskis29.10.2022 klo 22:30
Lewis, Jerry Lee (29.9.1935 – 28.10.2022, rock and roll -pioneeri, pianisti ja laulaja)
2701. Arskis4.11.2022 klo 00:05
Ela Bhatt (7.9.1933 – 2.11.2022, intialainen kansalaisaktivisti, oli Self Employed Women's Association (SEWA) -ammattiyhdistysliikkeen perustaja ja pääsihteerinä vuosina 1972–1996, Gujarat Vidyapith -yliopiston kansleri vuodesta 2015 alkaen.
2702. Tarja4.11.2022 klo 10:22
Tigerstedt, Peter (8.12.1936 - 10.10.2022, Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen professori 1970–1999. Tigerstedt johti 1973–2000 Helsingin yliopistossa alppiruusujen ja atsaleojen jalostusohjelmaa yhteistyössä Arboretum Mustilan kanssa.)
2703. Tarja8.11.2022 klo 19:22
Edward C. Prescott (26.12.1940 – 6.11.2022, yhdysvaltalainen taloustieteilijä ja ekonomisti, joka sai Nobelin taloustieteen palkinnon vuonna 2004 yhdessä norjalaisen Finn E. Kydlandin kanssa)
2704. Arskis12.11.2022 klo 15:17
Turner, Nicholas "Nik" (28.8.1940 – 11.11.2022, englantilainen muusikko, tunnettiin parhaiten Hawkwind-yhtyeen perustajajäsenenä ja saksofonistina)

[Jatkokirjaimiksi kelpaavat A, S, I ja K.]
2705. Tarja12.11.2022 klo 17:40
Seppä, Veli (22.10.1947 - 11.11.2022, taidemaalari ja taideväärentäjä)
2706. Arskis12.11.2022 klo 20:00
Leslie Phillips (20.4.1924 – 7.11.2022, englantilainen näyttelijä)
2707. Tarja13.11.2022 klo 17:03
Powell, Julie (20.4.1973 - 26.10.2022, yhdysvaltalainen ruokabloggaaja, joka valmisti yhdysvaltalaisen televisiokokin Julia Childin keittokirjan 524 reseptiä ja kertoi työstään blogissaan. Hän kirjoitti bloginsa pohjalta kirjan, joka sai aikaan elokuvan Julie & Julia.)
2708. Arskis13.11.2022 klo 19:37
Elza Soares (23.6.1930 – 20.1.2022, brasilialainen sambalaulaja)
2709. Tarja13.11.2022 klo 19:49
Evelyn de Rothschild (29.8.1931 – 8.11.2022, brittiläinen miljardööri, joka toimi kuningatar Elisabet II:n taloudellisena neuvonantajana)
2710. Arskis14.11.2022 klo 10:21
Lucienne Schmith-Couttet (27.11.1926 – 4.10.2022, ranskalainen alppihiihtäjä, nelinkertainen MM-mitalisti, puolisonsa oli James Couttet)
2711. Tarja14.11.2022 klo 18:19
Tanti, Tulsi (2.2.1958 – 1.10.2022, intialainen liikemies ja Intian kahdeksanneksi rikkain henkilö)
2712. Arskis14.11.2022 klo 18:55
Sakari Kiuru (18.4.1926 – 11.11.2022, Yleisradion pääjohtaja vuosina 1980–1989, valmistui valtiotieteiden kandidaatiksi 1951, puoluekannaltaan oli sosiaalidemokraatti)
2713. Arskis17.11.2022 klo 21:43
Robert Clary (1.3.1926 – 16.11.2022, ranskalaissyntyinen näyttelijä ja laulaja, näytteli vuosina 1965–1971 tilannekomediasarjassa Hogan’s Heroes)
2714. Arskis20.11.2022 klo 13:14
Remetter, Francois (8.8.1928 – 2.10.2022, ranskalainen jalkapallomaalivahti, pelasi Ranskan maajoukkueessa maailmanmestaruuskilpailuissa 1954 ja 1958, jälkimmäisellä kerralla joukkue saavutti kolmannen sijan)
2715. Tarja20.11.2022 klo 17:26
Suna, Marja (14.3.1934 - 4.10.2022, vaatetussuunnittelija ja muotoilija, joka suunnitteli muun muassa Marimekon vaatteita ja Kalevala Korun koruja)
2716. Arskis20.11.2022 klo 22:37
Alenius, Ele (5.6.1925 – 19.11.2022, poliitikko, oli SKDL:n kansanedustaja 1966–1977 ja johti puoluetta 1967–1979, toimi toisena valtiovarainministerinä Paasion ja Koiviston hallituksissa 1966–1970, oli Suomen Pankin johtokunnan jäsen 1977–1992)
2717. Arskis22.11.2022 klo 19:19
Esko Sahlstedt (21.101945 – 21.11.2022, jääkiekkovalmentaja, Suomen pääsarjassa valmensi Rauman Lukkoa, valmensi myös Lukon junioreissa poikansa ikäluokkaa (1973 syntyneitä), saavuttivat C-nuorten Suomen mestaruuden vuonna 1989)
2718. Tarja22.11.2022 klo 22:13
Tommila, Päiviö (4.8.1931 – 18.11.2022, historiantutkija, emeritusprofessori ja akateemikko, joka toimi muun muassa Helsingin yliopiston rehtorina)
2719. Tarja24.11.2022 klo 09:51
Östlin, Lillemor (16.6.1940 - 8.6.2020, ruotsalainen kirjailija, joka istui vankiloissa ja oli ollut koevapaudella eniten aikaa yhteenlaskettuna kuin kukaan muu ruotsalainen nainen tähän asti. Hän istui yhteensä yli 25 vuotta.)
2720. Arskis24.11.2022 klo 16:59
Raipia, Esko (24.6.1946 – 21.11.2022, näyttelijä, yrittäjä ja johtaja, oli Tampereen Komediateatterin perustaja, sai teatterineuvoksen arvonimen)
2721. Tarja25.11.2022 klo 10:00
Kiprugut, Wilson (1938 - 1.11.2022, kenialainen keskimatkojen juoksija, joka saavutti Kenian kaikkien aikojen ensimmäinen olympiamitalin Tokiossa 1964)
2722. Arskis25.11.2022 klo 10:53
Nyby, Mats (17.11.1946 – 11.5.2021, SDP:tä edustanut poliitikko, oli kansanedustaja Vaasan vaalipiiristä vuosina 1983–1999, Pietarsaaren kaupunginvaltuuston puheenjohtajana vuosina 1983–1996, sai kaupunkineuvoksen arvonimen vuonna 2008)
2723. Tarja26.11.2022 klo 11:48
Salming, Börje (17.4.1951 – 24.11.2022, ruotsalainen, saamelaistaustainen jääkiekkoilija, joka oli 1970-luvulla ensimmäisiä eurooppalaisia jääkiekkoilijoita NHL:ssä)
2724. Arskis27.11.2022 klo 11:43
Juha Tasku (24.1.1963 – .11.2022, jääkiekkoilija, pelipaikkansa oli hyökkääjä ja edusti koko liigauransa ajan Porin Ässiä)
2725. Tarja28.11.2022 klo 18:50
Ulliel, Gaspard (25.11.1984 – 19.1.2022, ranskalainen näyttelijä, jonka tunnetuimpia rooleja on Hannibal Lecter elokuvassa Nuori Hannibal)
2726. Arskis29.11.2022 klo 10:55
Renato Balestra (3.5.1924 – 26.11.2022, italialainen muotisuunnittelija)
2727. Tarja29.11.2022 klo 17:52
André Malherbe (21.3.1956 – 24.11.2022, belgialainen motocrosskuljettaja, joka voitti motocrossin maailmanmestaruuden isoimmassa eli 500-kuutioisten luokassa vuosina 1980, 1981 ja 1984)
2728. Arskis1.12.2022 klo 19:46
Bacon, Henry (4.12.1957 – 25.11.2022, elokuvan- ja televisiontutkija, toimi Helsingin yliopiston professorina vuoteen 2022 asti)
2729. Tarja1.12.2022 klo 21:24
Roni Peiponen (9.4.1997 - 1.12.2022, jalkapalloilija)
2730. Arskis2.12.2022 klo 10:26
Ercole Baldini (26.1.1933 – 1.12.2022, italialainen maantiepyöräilijä, voitti vuoden 1958 Italian ympäriajon, voitti kultaa Melbournen kesäolympialaisissa 1956 ja maailmanmestaruuskilpailuissa Reimsissä 1958, sijoittui vuonna 1959 Ranskan ympäriajon kokonaiskilpailun kuudenneksi)
2731. Tarja2.12.2022 klo 10:40
Irene Cara (18.3.1959 – 25.11.2022, yhdysvaltalainen laulaja, sanoittaja ja näyttelijä, joka nousi kuuluisuuteen kappaleella "Fame". Oscarin Cara voitti vuonna 1984 parhaan laulun kategoriassa kappaleella ”Flashdance... What a Feeling”.)
2732. Tarja4.12.2022 klo 20:09
Aniston, John (24.7.1933 - 11.11.2022, amerikankreikkalainen näyttelijä. Hän oli näyttelijä Jennifer Anistonin isä)
2733. Arskis4.12.2022 klo 22:44
Halberg, Murray (7.7.1933 – 30.11.2022, uusiseelantilainen kestävyys- ja keskimatkojen juoksija, voitti olympiakultaa 5000 metrin juoksussa Roomassa vuonna 1960)
2734. Arskis6.12.2022 klo 10:44
Alžan Žarmuhamedov (2.10.1944 – 3.12.2022, Neuvostoliittoa edustanut koripalloilija, saavutti joukkueessa kesäolympialaisista kultaa Münchenissä 1972 ja pronssia Montréalissa 1976, MM-kilpailuista hopeaa vuonna 1978 sekä pronssia 1970 ja EM-kilpailuista kultaa vuosina 1967, 1971 ja 1979 sekä hopeaa vuonna 1975)
2735. Tarja6.12.2022 klo 12:18
Van Damme, Miguel (25.9.1993 – 29.3.2022, belgialainen jalkapalloilija, menehtyi leukemiaan)
2736. Arskis6.12.2022 klo 16:19
Linna, Heimo (11.12.1925 – 14.11.2022, keskustan kansanedustaja, toimi kahdesti ministerinä)
2737. Tarja7.12.2022 klo 13:33
McCafferty, Dan (14.10.1946 – 8.11.2022, skotlantilaisen Nazareth-yhtyeen laulaja ja perustajajäsen)
2738. Arskis8.12.2022 klo 01:48
Adolfas Slezevicius (2.2.1948 – 6.12.2022, liettualainen liikemies ja poliitikko, oli vuosina 1993–1996 Liettuan pääministeri, oli myös Liettuan demokraattisen työväenpuolueen puheenjohtaja)
2739. Arskis13.12.2022 klo 19:36
Stuart Margolin (31.1.1940 – 12.12.2022, yhdysvaltalainen näyttelijä, teki tunnetuimman roolinsa 70-luvun The Rockford Files -sarjassa, josta voitti peräkkäisiä vuosina 1979 ja 1980 Emmy-palkinnot sarjassa esittämästään sivuosaroolista, sisarensa oli näyttelijä Janet Margolin, menehtyi munasarjasyöpään vain 50-vuotiaana)
2740. Arskis15.12.2022 klo 18:49
Northcott, Bayan (24.4.1940 – 13.12.2022, brittiläinen musiikkikriitikko ja säveltäjä, alkujaan opiskeli englantia Oxfordissa ja myös opetti sitä itse kuuden vuoden ajan)
2741. Arskis16.12.2022 klo 23:45
Angelo Badalamenti (22.3.1937 – 11.12.2022, yhdysvaltalainen säveltäjä, muistetaan parhaiten elokuvaohjaaja David Lynchin elokuviin luomastaan musiikista)
2742. Arskis17.12.2022 klo 23:57
Tapio, Eero (3.3.1941 – 17.12.2022, kreikkalais-roomalaisen tyylin painin maailman- ja euroopanmestari, ja 1960-luvun lopun menestynein suomalaispainija)
2743. Arskis27.12.2022 klo 19:14
O’Neill, Fabian (14.10.1973 – 25.12.2022, uruguaylainen jalkapalloilija, pelasi keskikenttäpelaajana)
2744. Arskis29.12.2022 klo 20:31
Ned Rorem (23.10.1923 – 18.11. 2022, yhdysvaltalainen säveltäjä, arvostettujen laulujensa lisäksi sävelsi kolme sinfoniaa, täysmittaiset oopperat Miss Julie ja Our Town, konserttoja, jousikvartettoja sekä muita teoksia)
2745. eol30.12.2022 klo 01:12
Edson Arantes do Nascimento ("Pelé", 23.10.1940 - 29.12.2022, brasilialainen jalkapallohyökkääjä, yksi kaikkien aikojen parhaista jalkapalloilijoista, ainut kolminkertainen maailmanmestari [1958, 1962, 1970])
2746. Arskis30.12.2022 klo 15:20
Tuomas Pekkarinen (21.6.1972 – 29.11.2022, taloustieteilijä, työskenteli tutkimusprofessorina Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa)
2747. Arskis31.12.2022 klo 16:23
Einar Østby (17.9.1935 – 3.4.2022, norjalainen maastohiihtäjä, kilpaili 1960-luvun alussa, sai hopeaa 4 × 10 km viestissä Squaw Valleyn vuoden 1960 olympialaisissa, joissa myös sijoittui neljänneksi 15 kilometrin hiihdossa)
2748. Arskis2.1.2023 klo 12:36
Benedictus (XVI, 16.4.1927 – 31.12.2022, paavi eli Rooman piispa ja katolisen kirkon johtaja vuosina 2005–2013)
2749. Arskis4.1.2023 klo 18:04
Sergei Bautin (11.3.1967 – 31.12.2022, venäläinen jääkiekkoilija, tunnettiin kovaotteisena ja rumiakin otteita käyttäneenä puolustajana, kuului olympiakultaa voittaneeseen Venäjän joukkueeseen Albertvillessä 1992)
2750. Arskis7.1.2023 klo 21:45
Nazrul Islam (25.5.1899 – 29.8.1976, bengalilainen runoilija, joka tunnetaan Bangladeshin kansallisrunoilijana)
2751. Arskis9.1.2023 klo 23:19
Adriaan Vlok (11.12.1937 – 8.1.2023, eteläafrikkalainen Kansallispuolueen poliitikko ja lain ja järjestyksen (1986–1991) sekä vankeinhoitoasioiden (1991–1994) ministeri)
2752. Arskis11.1.2023 klo 17:59
Konstantin (II, 2.6.1940 – 10.1.2023, Helleenien kuningas ja Tanskan prinssi, toimi Kreikan viimeisenä monarkkina 6.3.1964 – 1.6.1973)
2753. Matias-Myyrä16.1.2023 klo 15:51
Ned Eisenberg (13.1.1957 – 27.2.2022, yhdysvaltalainen näyttelijä, joka näytteli sivurooleissa useissa elokuvissa ja televisiosarjoissa)
2754. Tarja16.1.2023 klo 16:08
Gina Lollobrigida (4.7.1927 - 16.1.2023, italialainen näyttelijä) (kuoleman julkistamispäivä)
2755. pius17.1.2023 klo 11:16
Lisa Marie Presley (1.2.1968-12.1.2023, usalainen laulaja)
2756. Tarja17.1.2023 klo 12:35
[ Jatkosääntö on, että seuraava nimi pitää alkaa edellisen nimen jommallakummalla kahdesta viimeisestä kirjaimesta. Laitetaan siksi tuohon ennen Presleytä seuraava henkilö: ]

Aikio, Samuli (11.5.1937 - 31.8.2022, saamelainen kääntäjä, toimittaja ja tutkija)

[Jatkuu Presleystä eli kirjaimilla e tai y alkava nimi seuraavaksi.]
2757. Arskis17.1.2023 klo 20:05
Earl Boen (4.8.1941 – 5.1.2023, yhdysvaltalainen näyttelijä, tunnetaan parhaiten tohtori Peter Silbermanin roolista elokuvissa Terminator – Tuhoaja, Terminator 2 – Tuomion päivä ja Terminator 3 – Koneiden kapina)
2758. Arskis19.1.2023 klo 17:22
Nordberg, Mats (14.4.1958 – 16.1.2023, ruotsalainen Ruotsidemokraatit -puolueen poliitikko)
2759. Tarja19.1.2023 klo 18:17
Savisaar, Edgar (31.5.1950 – 29.12.2022, virolainen poliitikko, joka toimi Viron toimeenpanevana pääministerinä maan irtautuessa Neuvostoliitosta vuosina 1990–1992)
2760. Arskis19.1.2023 klo 22:34
Randon, Lucile (11.2.1904 – 17.1.2023, ranskalainen pitkäikäinen nainen, nunna, 118-vuotiaana maailman vanhin elossa oleva henkilö)
2761. Tarja24.1.2023 klo 14:50
Lukkari, Antti (1993 - 2023, kokki, menehtyi verenmyrkytykseen lomamatkallaan Filippiineillä)
2762. Arskis24.1.2023 klo 15:31
Traudl Hecher (28.9.1943 – 10.1.2023, itävaltalainen alppihiihtäjä, syöksylaskun kaksinkertainen olympiamitalisti, saavutti 16-vuotiaana pronssia Squaw Valleyn 1960 talviolympialaisten syöksylaskussa, neljä vuotta myöhemmin Innsbruckin 1964 olympialaisissa sai jälleen syöksylaskussa pronssia tuoden itävaltalaisille kolmoisvoiton yhdessä Christl Haasin ja Edith Zimmermannin kanssa)
2763. Arskis25.1.2023 klo 23:08
Ritt Bjerregaard (19.5.1941 – 21.1.2023, tanskalainen sosiaalidemokraattinen poliitikko, toimi urallaan EU-komissaarina, Kööpenhaminan pormestarina, sekä useaan kertaan ministerinä)
2764. Tarja26.1.2023 klo 13:06
Rinne, Heikki (24.10.1941 - 25.4.2022, poliitikko, joka muistetaan 1980-luvulla esitellystä Rinteen mallista, jonka tarkoituksena oli työllistää pitkäaikaistyöttömiä)
2765. Arskis29.1.2023 klo 17:12
Karl-Johan Hansson (20.4.1939 – 3.12.2022, teologi ja musiikintutkija, Åbo Akademin professori)
2766. Tarja29.1.2023 klo 20:13
Ossi Ahlapuro (18.7.1939 - 29.1.2023, näyttelijä ja laulaja)
2767. Arskis5.2.2023 klo 21:21
Rabanne, Paco (18.2.1934 – 3.2.2023, baskilais-ranskalainen arkkitehti ja muotisuunnittelija, tuli 1960-luvulla tunnetuksi hätkähdyttävistä valmisvaatekokoelmistaan ja hajuvesistään)
2768. Tarja6.2.2023 klo 20:37
Crosby, David (14.8.1941 - 19.1.2023, yhdysvaltalainen kitaristi ja laulaja-lauluntekijä)
2769. Arskis6.2.2023 klo 21:01
Dolivo, Georg (9.2.1945 – 2.2.2023, laulaja ja kulttuurialan vaikuttaja, tunnettiin mm. viihdekvartetti Kivikasvojen entisenä jäsenenä, sanoitti kappaleita ryhmälle sekä Fredille ja Ilkka Hemmingille, esiintyi nuorena myös Kukonpojat-lauluyhtyeessä)
2770. Arskis10.2.2023 klo 11:44
Rafelson, Bob (21.2.1933 – 23.7.2022, yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja, tunnetuimpien töiden joukossa on Rajut kuviot (1970), kuului The Monkees -yhtyeen taustavoimiin)
2771. Tarja10.2.2023 klo 12:10
Bobby Hull (3.1.1939 - 30.1.2023, kanadalainen jääkiekkoilija, jota pidetään yleisesti yhtenä kautta aikain parhaista jääkiekkoilijoista)
2772. Arskis10.2.2023 klo 21:39
Lubomír Štrougal (19.10.1924 – 6.2.2023, tšekkiläinen poliitikko, toimi Tšekkoslovakian pääministerinä 1970–1988)
2773. Tarja10.2.2023 klo 22:35
Arto Heiskanen (23.11.1963 - 8.2.2023, jääkiekkoilija)
2774. Arskis11.2.2023 klo 17:33
Elena Fanchini (30.4.1985 – 8.2.2023, italialainen alppihiihtäjä, oli parhaimmillaan vauhtilajeissa)
2775. Arskis12.2.2023 klo 22:57
Ivan Silajev (21.10.1930 – 8.2.2023, venäläinen ja neuvostoliittolainen poliitikko, toimi Neuvostoliiton hallituksen viimeisenä johtajana 8.-12.1991 aina Neuvostoliiton hajoamiseen saakka, oli myös Venäjän neuvostotasavallan pääministeri vuosina 1990–1991)
2776. Tarja12.2.2023 klo 23:11
Vesa-Kantele, Sirkka (26.10.1928 - 14.11.2020, muotitaiteilija ja -toimittaja, joka toimi yhteensä yli 30 vuotta Muoti + Kauneus -lehden ja sen edeltäjien Sorjien Pukimien ja Muotisorjan päätoimittajana)
2777. Arskis13.2.2023 klo 10:14
Arne Treholt (13.12.1942 – 12.2.2023, ent. norjalainen virkamies ja poliitikko, tuomittiin vakoilusta Neuvostoliiton ja Irakin hyväksi 20 vuoden vankeuteen 1985, oli ensimmäinen norjalainen poliittisesta vakoilusta tuomittu henkilö)
2778. Tarja13.2.2023 klo 11:45
Lappalainen, Piippa (5.6.1940 - 23.1.2023, muotisuunnittelija, vaatetusalan yrittäjä ja Taideteollisen korkeakoulun professori. Hän oli yksi kuopiolaisen Piretta-P.T.A.-yrityksen perustajista ja sen pääsuunnittelija parinkymmenen vuoden ajan.)
2779. Arskis13.2.2023 klo 14:23
Pervez Musharraf (11.8.1943 – 5.2.2023, pakistanilainen sotilas ja poliitikko, oli Pakistanin sotilasjohtaja vuosina 1999–2008, vuodesta 2001 presidenttinä, nousi valtaan verettömällä vallankaappauksella)
2780. Tarja14.2.2023 klo 16:09
Fay Weldon (22.9.1931 - 4.1.2023, brittiläinen kirjailija, joka tunnetaan ennen kaikkea teoksesta Naispaholaisen elämä ja rakkaudet, johon perustuu amerikkalainen elokuva Naispaholainen)
2781. Arskis14.2.2023 klo 18:48
Owen Roizman (22.9.1936 – 6.1.2023, yhdysvaltalainen elokuvaaja, voitti lukuisia Oscar-palkintoja töistään, kuului American Society of Cinematographers organisaatioon (A.S.C.))
2782. Tarja14.2.2023 klo 20:39
Ahti Kuoppala (17.7.1930 - 14.2.2023, näyttelijä, joka muistetaan mm. Simpauttajan roolista)
2783. Tarja16.2.2023 klo 11:00
Lappalainen, Jari (11.3.1948 - 16.6.2022, viulisti, joka oli mukana noin 1 700 kappaleen levytyksissä ja soitti viulun ohella myös mandoliinia, kitaraa ja bassoa)
2784. Arskis16.2.2023 klo 18:53
Raquel Welch (5.9.1940 – 15.2.2023, yhdysvaltalainen näyttelijä, josta tuli 1960-luvulla tunnettu seksisymboli Miljoona vuotta eKr. -elokuvan ja sen mainosjulisteiden myötä)
2785. Tarja17.2.2023 klo 11:57
Hugh Hudson (25.8.1936 - 10.2.2023, brittiläinen elokuvaohjaaja, joka tuli tunnetuksi elokuvasta Tulivaunut)
2786. Arskis17.2.2023 klo 18:09
Odd Eriksen (11.3.1955 – 11.2.2023, norjalainen työväenpuolueen poliitikko, toimi Norjan elinkeinoministerinä vuosina 2005–2006 ja istui suurkäräjillä vuosina 1993–2001)
2787. Tarja19.2.2023 klo 21:02
Napier, Marshall (22.10.1951 - 14.8 2022, uusiseelantilainen näyttelijä, joka tuli tunnetuimmaksi television draamasarjasta McLeodin tyttäret, jossa hän esiintyi Harry Ryanin roolissa viiden vuoden ajan)
2788. Arskis22.2.2023 klo 22:14
Arvid Nyberg (19.5.1928 – 18.1.2022, norjalainen työväenpuolueen poliitikko)
2789. Tarja23.2.2023 klo 09:15
Greg Foster (4.8.1958 - 19.2.2023, yhdysvaltalainen aitajuoksija (110 metrin aidat) ja kolminkertainen maailmanmestari)
2790. Tarja24.2.2023 klo 11:25
Ruslan Hasbulatov (22.11.1942 – 3.1.2023, venäläinen ekonomisti ja poliitikko, joka toimiessaan Venäjän federaation kansanedustajien kongressin puhemiehenä oli presidentti Boris Jeltsinin vastaisen opposition johtohahmo Venäjän perustuslaillisessa kriisissä vuonna 1993. Kansallisuudeltaan hän oli tšetšeeni.)
2791. Tarja25.2.2023 klo 20:35
Vehkonen, Kalevi (26.9.1946 - 3.1.2023, motocrosskuljettaja, joka nousi lajissaan maailman huipulle 1960-luvun lopulla)
2792. Arskis26.2.2023 klo 10:22
Vadim Abdrašitov (19.1.1945 – 12.2.2023, tataaritaustainen venäläinen elokuvaohjaaja)
2793. Arskis27.2.2023 klo 10:59
Oldenburg, Claes (28.1.1929 – 18.7.2022, amerikanruotsalainen pop-taiteilija)
2794. Tarja27.2.2023 klo 11:49
Seppo Huunonen (19.4.1939 – 25.2.2023, elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja ja -tuottaja sekä kuvanveistäjä. Tunnetuin Huunosen ohjaama elokuva on Lampaansyöjät.)
2795. Arskis2.3.2023 klo 21:02
Edem Kodjo (23.5.1938 – 11.4.2020, togolainen poliitikko ja diplomaatti)
2796. Tarja2.3.2023 klo 21:24
Juha Valjakkala (13.6.1965 - 27.2.2023, kolmoismurhaaja)
2797. Arskis3.3.2023 klo 11:02
Lucas, Carlos (4.6.1930 – 19.4.2022, chileläinen nyrkkeilijä ja olympiamitalisti, voitti 81 kg painoluokassa olympiapronssia Melbournessa 1956)
2798. Tarja3.3.2023 klo 12:33
Shorter, Wayne (25.8.1933 - 2.3.2023, yhdysvaltalainen jazz-saksofonisti ja säveltäjä, joka oli jazz rockin edelläkävijöitä sekä yksi vaikutusvaltaisimpia hard bopin ja modaalisen jazzin soittajia)
2799. Arskis3.3.2023 klo 17:22
Elsa Boström (25.11.1930 – 14.1.2023, suomenruotsalainen kirjailija ja kulttuuritoimittaja)
2800. Tarja3.3.2023 klo 20:02
Maikki Harjanne (21.12.1944 - 3.3.2023, lastenkirjailija ja kuvittaja)
2801. Arskis3.3.2023 klo 22:36
Erkki Mononen (29.5.1943 – 27.2.2023, jääkiekkohyökkääjä, pelasi urallaan SM-sarjaa Lahden Reippaassa ja Jokereissa yhteensä 158 runkosarjaottelua tehopistein 70+34=71 ja keräten 160 jäähyminuuttia)
2802. Arskis4.3.2023 klo 22:36
Elwood Hillis (6.3.1926 – 4.1.2023, yhdysvaltalainen republikaanisen puolueen poliitikko)
2803. Tarja5.3.2023 klo 00:46
Sirpa Suosmaa (1946 - 4.3.2023, malli, Miss Suomi 1964)
2804. Arskis5.3.2023 klo 19:53
Argentina Menis (19.7.1948 – 3.3.2023, romanialainen kiekonheittäjä ja olympiamitalisti, Helsingin EM-kisoissa 1971 4. (59,04 m.), Münchenin 1972 olympialaisissa hopeaa (65,06 m), Rooman EM-kilpailuissa 1974 hopeaa (64,62 m.), Montréalin 1976 olympialaisissa sijoitus 6. (65,38 m.), Prahan EM-kisoissa 1978 oli 9. (58,36 m.))
2805. Tarja5.3.2023 klo 21:34
Skrzecz, Grzegorz (25.8.1957 – 15.2.2023, puolalainen nyrkkeilijä, MM-pronssimitalisti)
2806. Arskis5.3.2023 klo 21:49
Zekov, Petar (10.10.1944 – 18.2.2023, bulgarialainen jalkapalloilija, voitti urallaan hopeamitalin vuoden 1968 kesäolympialaisissa Mexico Cityssä)
2807. Tarja6.3.2023 klo 12:06
Rosnell, Irma (20.2.1927 ? 19.2.2022, poliitikko. Suomen neljänneksi pitkäaikaisin naiskansanedustaja, joka oli edustajana 34 valtiopäivillä)
2808. Arskis6.3.2023 klo 18:35
Matti Klinge (31.8.1936 – 5.3.2023, historiantutkija ja professori, tunnettiin kirjallisesti tuotteliaana aate-, sivistys- ja kulttuurihistorian tutkijana sekä aktiivisena ja näkyvänä yhteiskunnallisena keskustelijana)
2809. Tarja6.3.2023 klo 18:48
Gary Rossington (4.12.1951 – 5.3.2023, yhdysvaltalainen kitaristi, joka tunnetaan Lynyrd Skynyrd -yhtyeen soolo- ja rytmikitaristina)
2810. Arskis13.3.2023 klo 23:23
Nehemiah Persoff (2.8.1919 – 5.4.2022, palestiinanjuutalaissyntyinen yhdysvaltalainen näyttelijä)
2811. Tarja14.3.2023 klo 10:05
Fosbury, Dick (6.3.1947 – 12.3.2023, yhdysvaltalainen korkeushyppääjä ja olympiavoittaja, joka mullisti korkeushypyn hyppytekniikan Fosbury-flopillaan, jossa rima ylitetään selkä edellä)
2812. Tarja16.3.2023 klo 15:49
Kartner, Pierre (11.4.1935 - 8.11.2022, hollantilainen lauluntekijä, joka sävelsi Muumilaakson tarinoiden Japanin ulkopuolella käytössä olevan tunnuslaulun "Käy Muumilaaksoon" sekä Muumipeikko ja pyrstötähti -elokuvaan koko musiikin)
2813. Arskis16.3.2023 klo 23:23
Rahman Rahi (6.5.1925 – 9.1.2023, intialainen runoilija, syntyi Srinagarissa ja kirjoitti kotiseudullaan puhutulla kašmirin kielellä, sai Padma Shrin, Sahitya Akademi Fellowshipin ja Jnanpith-palkinnon, oli myös Kashmirin yliopiston emeritusprofessori)
2814. Arskis17.3.2023 klo 23:29
Ilkka Järvi-Laturi (28.11.1961 – 5.3.2023, elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja, elokuvia ovat Kotia päin (1989), Tallinnan pimeys (1993) ja Historiaa tehdään öisin (1999), voitti Jussin parhaasta käsikirjoituksesta vuonna 1990 elokuvasta Kotia päin, sittemmin asui New Yorkissa ja teki siellä mainoksia)
2815. Arskis19.3.2023 klo 16:00
Ranaivomanana, Philippe (12.5.1949 – 6.9.2022, madagaskarilainen roomalaiskatolinen piispa, vihittiin papiksi 16.10.1977 ja nimitettiin Ihosyn hiippakunnan piispaksi 2.1.1999)
2816. Tarja19.3.2023 klo 17:37
Pekka Paavola (3.8.1933 - 18.3.2023, kunnallispoliitikko, joka toimi Tampereen kaupunginjohtajana 1969–1985 ja oikeusministerinä vuonna 1972)
2817. Arskis20.3.2023 klo 17:27
Altti Majava (8.2.1932 – 12.6.2022, valtiotieteiden lisensiaatti, dosentti, toimi Liberaalisen kansanpuolueen puheenjohtajana 1997–2000)
2818. Tarja20.3.2023 klo 18:00
Voutilainen, Jasmin (5.8.1995 - maaliskuu 2023, missi ja näyttelijä)
2819. Arskis21.3.2023 klo 18:09
Nykänen, Harri (20.6.1953 – 21.3.2023, rikoskirjailija, työskenteli rikostoimittajana Helsingin Sanomissa aina kesään 2001 saakka, jolloin ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi)
2820. Arskis22.3.2023 klo 22:56
Reed Jr., Willis (25.6.1942 – 21.3.2023, yhdysvaltalainen koripalloilija ja koripallovalmentaja, pelasi New York Knicksissä vuosina 1964–1974, otettiin Basketball Hall of Fameen vuonna 1982)
2821. Tarja24.3.2023 klo 10:45
Seppänen, Eero (28.6.1949 – 7.2.2023, sukututkija, omakustannekirjailija, kansalaisaktivisti ja seksilomayrittäjä. Hän asui Suomussalmella ja käytti nimeä Rantaneuvos.)

[Näin vaalien aikaan voisi Seppäsestä mainita vielä seuraavat asiat: Seppänen asettui vuonna 1991 Nukkuvien puolueen eli Nupun presidenttiehdokkaaksi vuoden 1994 presidentinvaaleihin. Seppänen oli vuoden 1991 jälkeen ehdokkaana kaikissa eduskuntavaaleissa Nukkuvien Puolue NuPu ry:n, Yhteisvastuupuolueen (YVP), Suomen Eläkeläisten Puolueen, Remonttiryhmän ja Köyhien Asialla -puolueen, Työväenpuolueen, Kristillisdemokraattien, Vapauspuolueen ja Itsenäisyyspuolueen (IPU) ehdokkaana. Hän on ollut ehdokkaana myös kunnallisvaaleissa ja EU-vaaleissa.]
2822. Arskis25.3.2023 klo 21:45
Reddick, Lance (7.6.1962 – 17.3.2023, yhdysvaltalainen teatteri-, elokuva-, ja televisionäyttelijä sekä muusikko, esiintyi merkittävissä rooleissa televisiosarjoissa Kylmä rinki, Langalla, Lost, Fringe – rajamailla sekä Bosch, vieraili myös esimerkiksi kahdessa Kovan lain jaksossa ja esiintyi Jay-Z:n musiikkivideolla poliisin roolissa)
2823. Tarja31.3.2023 klo 18:23
Crutzen, Paul J. (3.12.1933 - 28.1.2021, alankomaalainen meteorologi, joka palkittiin Nobelin kemianpalkinnolla 1995 ilmakehän kemiallisista tutkimuksista. Crutzen tunnetaan parhaiten otsonikadon tutkimuksistaan.)
2824. Arskis31.3.2023 klo 19:19
Jocelyn Morlock (14.12.1969 – 27.3.2023, kanadalainen säveltäjä, oli Vancouverin sinfoniaorkesterin residenssisäveltäjänä 2014–2019)
2825. Tarja31.3.2023 klo 20:45
Keskitalo, Petri (8.7.1972 - 15.2.2023, Helsingin Kaupunginorkesterin tuuban äänenjohtaja vuosina 2000–2023. Hän toimi tuubansoiton opettajana Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa ja oli kamariorkesteri Avanti!n äänenjohtaja.)
2826. Tarja3.4.2023 klo 15:34
Ry?ichi Sakamoto (17.1.1952 ? 28.3.2023, japanilainen muusikko, näyttelijä ja elokuvamusiikin säveltäjä. Sakamoto on voittanut Oscarin, Baftan, Golden Globen kaksi kertaa ja Grammyn.)
2827. Arskis4.4.2023 klo 17:46
Tor Österlund (8.6.1935 – 9.2.2022, suomalainen jalkapalloilija)
2828. Arskis5.4.2023 klo 18:29
Dario Campeotto (1.2.1939 – 1.4.2023, tanskanitalialainen laulaja ja näyttelijä, edusti Tanskaa vuoden 1961 euroviisuissa kappaleella "Angelique", joka ylsi viidennelle sijalle, Suomessa kappale nousi Saukin suomentamana, ja urallaan uuteen nousuun päässeen Olavi Virran tulkitsemana levymyyntitilaston toiselle sijalle samana vuonna)
2829. Tarja6.4.2023 klo 09:55
Tiilikainen, Raimo (13.4.1939 - 18.1.2023, upseeri ja kansanedustaja, joka tuli tunnetuksi johtaessaan M/S Estonian pelastustöitä Saaristomerellä vuonna 1994)
2830. Arskis9.4.2023 klo 21:53
McKnight, Bob (19.3.1938 – 21.3.2021, kanadalainen jääkiekkoilija, pelasi Kanadan maajoukkueessa, voitti hopeamitalin Squaw Valleyn talviolympialaisissa 1960)
2831. Arskis10.4.2023 klo 22:27
Benjamin ”Ben” Ferencz (11.3.1920 – 7.4.2023, romanialaissyntyinen yhdysvaltalainen lakimies, tunnetaan Nürnbergin kahdenkymmenenkahden Einsatzgruppen-komentajan oikeudenkäynnin syyttäjänä)
2832. Tarja10.4.2023 klo 22:45
Zemin, Jiang (17.8.1926 - 30.11.2022, Kiinan kansantasavallan ”kolmannen sukupolven” merkittävimpiä poliittisia johtajia. Jiang toimi Kiinan kommunistisen puolueen pääsihteerinä vuosina 1989–2002, Kiinan keskussotilaskomitean puheenjohtajana vuosina 1990–2004 ja Kiinan kansantasavallan presidenttinä vuosina 1993–2003.)
2833. Arskis10.4.2023 klo 23:00
Nigel Lawson (11.3.1932 – 3.4.2023, brittiläinen konservatiivipoliitikko ja Margaret Thatcherin hallituksen valtiovarainministeri 1983–1989)
2834. Tarja11.4.2023 klo 21:32
Oe, Kenzaburo (31.1.1935 - 3.3.2023, Nobel-palkittu japanilainen kirjailija)
2835. Arskis12.4.2023 klo 23:13
Raymond Sawada (19.2.1985 – 10.4.2023, kanadalainen jääkiekkoilija, oli pelityyliltään voimahyökkääjä, joka laukoi oikealta)
2836. Tarja13.4.2023 klo 00:02
Al Jaffee (13.3.1921 - 10.4.2023, yhdysvaltalainen sarjakuvapiirtäjä, joka loi pitkän uran humoristisessa Mad-lehdessä. Vuonna 2016 Guinnessin ennätyskirja julisti 95-vuotiaan Jaffeen maailman pisimmän uran luoneeksi sarjakuvapiirtäjäksi.)
2837. Arskis13.4.2023 klo 19:33
Frattini, Franco (14.3.1957 – 24.12.2022, italialainen Forza Italiaan kuuluva poliitikko, toimi Silvio Berlusconin hallituksissa ulkoministerinä 2002–2004 sekä 2008–2011, välivuosina oli komissaari ja yksi viidestä varapuheenjohtajasta Euroopan komissiossa vastuualueenaan oikeuteen, vapauteen ja turvallisuuteen liittyvät asiat)
2838. Tarja13.4.2023 klo 19:47
Craig Breen (2.2.1990 - 13.4.2023, irlantilainen ralliautoilija, menehtyi Kroatian rallin testeissä)
2839. Tarja15.4.2023 klo 19:43
Nasseri, Mehran Karimi (1945 - 12.11.2022, iranilainen pakolainen, joka asui vuosia Pariisin lähellä sijaitsevan Charles de Gaullen lentoaseman 1. terminaalin lähtöaulassa. Hän asui siellä 8. elokuuta 1988 lähtien vuoteen 2006 saakka. Nasserin tapauksen inspiroimana Steven Spielberg teki menestyselokuvan Terminaali (2004).)
2840. Tarja17.4.2023 klo 10:09
Mikko Valtasaari (13.4.1942 - 27.2.2023, toimittaja, joka työskenteli pitkään Yleisradion ulkomaantoimituksessa)
2841. Tarja18.4.2023 klo 12:07
Raimo Blom (8.3.1943 - 23.01.2023, Tampereen yliopiston sosiologian professori)
2842. Tarja19.4.2023 klo 20:35
Mary Quant (11.2.1930 - 13.4.2023, englantilainen muotitaiteilija, jota pidetään minihameen luojana)
2843. Arskis19.4.2023 klo 21:03
Tommi Parkkonen (.7.1970 – 10.4.2023, politiikan toimittaja, vuosina 1990–2021 työskenteli toimittajana Iltalehdessä, vuodesta 2008 tehtävänimikkeensä oli politiikan toimittaja)
2844. matts23.4.2023 klo 08:14
Edna Dame (siis Barry Humphries 17. 2. 1934, Kew, Australia Kuoli: 22. 4. 2023 St Vincent's Hospital Sydney, Darlinghurst, Australia)
2845. Arskis23.4.2023 klo 16:07
Matti Brotherus (17.9.1942 – 14.3.2023, kääntäjä)
2846. Tarja23.4.2023 klo 16:22
Sundqvist, Ulf (22.2.1945 - 22.4.2023, poliitikko, joka toimi mm. kansanedustajana, opetus- sekä kauppa- ja teollisuusministerinä, STS-Pankin pääjohtajana sekä Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen puoluesihteerinä ja puheenjohtajana)
2847. Tarja24.4.2023 klo 21:39
Fransman, Stig (30.5.1934 - 1.1.2022, suomalainen näyttelijä ja laulaja)
2848. Arskis25.4.2023 klo 17:25
George Horvath (14.3.1960 – 3.5.2022, ruotsalainen nykyaikainen viisiottelija, sai vuoden 1980 kesäolympialaisissa Moskovassa pronssia joukkuekilpailussa, henkilökohtaisessa kilpailussa sijoittui yhdeksänneksi)
2849. Tarja25.4.2023 klo 17:56
Heikki Herva (2.2.1963 - 20.4.2023, kolmiloikkaaja, Ringa Ropon puoliso)
2850. Arskis25.4.2023 klo 19:07
Varinder Singh (16.5.1947 – 28.6.2022, intialainen maahockeypelaaja, olympiamitalisti ja maailmanmestari, kuului Intian miesten maajoukkueen kokoonpanoon sen voittaessa olympiapronssia Münchenissä 1972, maan historian ainoan maailmanmestaruuden Malesiassa 1975 ja MM-hopeaa Alankomaissa 1973)
2851. Tarja25.4.2023 klo 19:19
Harry Belafonte (1.3.1927 - 25.4.2023, yhdysvaltalainen muusikko, laulaja, näyttelijä ja ihmisoikeustaistelija)
2852. Arskis28.4.2023 klo 21:58
Teuber, Klaus (25.6.1952 – 1.4.2023, saksalainen lautapelien kehittäjä, kehitti vuonna 1981 ensimmäisen pelinsä Barbarossa, joka voitti vuonna 1988 arvostetun Spiel des Jahres -palkinnon, perusti 1992 TM-Games-peliyhtiön yhdessä R. Müllerin, W. Lüdtken ja P. Neugebauerin kanssa, vuodesta 1999 suunnitteli päätoimisesti lautapelejä)
2853. Tarja28.4.2023 klo 22:09
Stina Rautelin (25.10.1963 - 26.4.2023, suomalainen, Tukholmassa asunut näyttelijä, joka tunnettiin parhaiten roolistaan Lena Klingströminä 15 Beck-elokuvassa)
2854. Arskis4.5.2023 klo 22:19
Nicolae Neagoe (2.8.1941 – 29.4.2023, romanialainen rattikelkkailija ja olympiamitalisti, voitti Ion Pan?urun kanssa kahden miehen kelkoissa olympiapronssia Grenoblessa 1968, mitali on vuoteen 2017 mennessä Romanian ainoa talviolympialaisista)
2855. Tarja4.5.2023 klo 22:53
Eero Saari (18.9.1928 - 29.4.2023, jääkiekkohyökkääjä ja arkkitehti. Hän edusti Ilvestä kaudet 1944–1956 ja voitti kuusi Suomen-mestaruutta sekä pelasi maajoukkueessa 25 ottelua. Eero Saaren poika on muusikko Sami Saari.)
2856. Arskis5.5.2023 klo 11:18
Ralph Boston (9.5.1939 – 30.4.2023, yhdysvaltalainen pituushyppääjä ja olympiavoittaja, olympialaisissa ylsi mitaleille kolme kertaa, Roomasta 1960 voitti kultaa tuloksella 812, Tokiosta 1964 hopeaa tuloksella 803 sekä Méxicosta 1968 pronssia tuloksella, voitti Yhdysvaltain kansallisen mestaruuden kuusi kertaa perätysten, vuosina 1961–1966, Pan-Amerikan kisoissa Boston voitti 1963 ja 1967)
2857. Matias-Myyrä5.5.2023 klo 20:27
Neal Adams (6.6.1941 – 28.4.2022, yhdysvaltalainen kuvittaja ja sarjakuvapiirtäjä)
2858. Arskis5.5.2023 klo 20:39
Siiri ”Äitee” Rantanen (14.12.1924 – 5.5.2023, maastohiihtäjä, sai urallaan kolme olympiamitalia ja viisi MM-mitalia, talviolympialaisissa 1956 oli voittamassa viestin olympiakultaa, edusti uransa parhaat vuodet Lahden Hiihtoseuraa ja hiihti arvokisamitalien lisäksi muun muassa 11 Suomen mestaruutta, valittiin neljä kertaa Vuoden naisurheilijaksi ja uran jälkeen Suomen urheilun Hall of Fameen, oli vanhin elossa oleva suomalainen olympiaurheilija)
2859. Jaska5.5.2023 klo 22:16
[Heikki Hasu nyt kärjessä.]
2860. Arskis16.5.2023 klo 10:01
Erkki "Eetu" Leppäniemi (1.7.1940 – 19.7.2022, pesäpalloilija)
2861. Tarja16.5.2023 klo 13:05
Mikko Majanlahti (29.8.1933 - 14.5.2023, näyttelijä, ohjaaja ja teatterinjohtaja)
2862. Tarja17.5.2023 klo 20:15
Tori Bowie (27.8.1990 - noin 2.5.2023, yhdysvaltalainen pikajuoksija ja pituushyppääjä, kolminkertainen olympiamitalisti ja maailmanmestari)
2863. Arskis19.5.2023 klo 14:56
Ian Hacking (18.2.1936 – 10.5.2023, kanadalainen filosofi ja Toronton yliopiston filosofian professori)
2864. Arskis20.5.2023 klo 19:32
Graham, Billy (7.6.1943 – 17.5.2023, yhdysvaltalainen showpainija ja kehonrakentaja, aiemmin 2018 mainitun saarnaaja Billy Grahamin täyskaima)
2865. Tarja22.5.2023 klo 12:58
Lucas, Robert (15.9.1937 - 15.5.2023, yhdysvaltalainen ekonomisti, joka sai Nobelin taloustieteen palkinnon vuonna 1995)
2866. Arskis22.5.2023 klo 19:39
Rourke, Andy (17.1.1964 – 19.5.2023, englantilainen basisti, tuli tunnetuksi The Smiths -yhtyeestä)
2867. Tarja23.5.2023 klo 09:33
Yang Hyong-sop (1.10.1925 - 13.5.2022, pohjoiskorealainen poliitikko, joka oli Korkeimman kansanneuvoston puheenjohtaja 1983-1998)
2868. Arskis24.5.2023 klo 21:54
Pesä, Pentti (20.6.1942 – 30.4.2023, Kuopiossa asunut teatteriohjaaja, näytelmäkirjailija ja kirjailija, valmistui ylioppilaaksi Helsingin lyseosta 1962 ja ohjaajaksi Suomen Teatterikoulusta 1966, toimi teatterinjohtajana Kemin kaupunginteatterissa 1966–1968 sekä ohjaajana Oulun kaupunginteatterissa 1968–1986 ja Kuopion kaupunginteatterissa 1987–2005, teatterityönsä lisäksi kirjoitti noin 120 Jerry Cotton -dekkaria sekä muita sarjoja)
2869. Tarja25.5.2023 klo 00:01
Tina Turner (26.11.1939 - 24.5.2023, yhdysvaltalaissyntyinen sveitsiläinen rocklaulaja)
2870. matts25.5.2023 klo 09:20
Rinne, Juhani (17.11.1939 – 6.5. 2023, Lohjan entinen kaupunginjohtaja)
2871. Tarja26.5.2023 klo 13:26
Nikica Valentic (24.11.1950 - 3.5.2023, Kroatian pääministeri 1993-1995, jona aikana Kroatiassa otettiin käyttöön Kroatian kuna)

[Kuna vaihtui euroksi 2023.]
2872. Tarja28.5.2023 klo 19:52
Indrek Toome (19.9.1943 - 28.2.2023, Neuvosto-Viron ministerineuvoston puheenjohtaja vuosina 1988–1990 eli viimeinen Neuvosto-Viron pääministeri)
2873. Arskis29.5.2023 klo 16:42
Mahadeshwar, Vishwanath (15.4.1960 – 9.5.2023, intialainen poliitikko, toimi Mumbain pormestarina vuosina 2017–2019)
2874. Arskis30.5.2023 klo 19:48
Teppo Rastio (15.2.1934 – 29.5.2023, jääkiekkoilija, pelasi SM-sarjassa 1950–1971, voitti kolme Suomen-mestaruutta sekä kaksi hopeaa ja pronssia, edusti Lukkoa ja Ilvestä, pelasi urallaan sekä hyökkääjänä että puolustajana)
2875. Tarja2.6.2023 klo 19:41
Isaksson, Esa (21.4.1947 - 21.5.2022, jääkiekkoilija, joka voitti kaksi Suomen-mestaruutta (HIFK 1969 ja 1970) ja edusti Suomen maajoukkuetta kolmissa MM-kilpailuissa)
2876. Arskis2.6.2023 klo 21:19
Saariaho, Kaija (14.10.1952 – 2.6.2023, tunnetuimpia suomalaisia nykysäveltäjiä, sävelsi paljon vokaalimusiikkia, neljä oopperaa, kamarimusiikkia ja suuria teoksia sinfoniaorkesterille)
2877. Tarja3.6.2023 klo 12:29
Jarmo Koivunen (22.5.1938 - 17.4.2023, graafinen taiteilija, joka toimi vuosina 1965–2017 Ilta-Sanomien pilapiirtäjänä nimimerkillä Kätsy. Juhani Tolvasen mukaan koko maailmassa on ollut vain kaksi pilapiirtäjää, jotka ovat piirtäneet yhtäjaksoisesti samaan lehteen kauemmin kuin Koivunen, jonka ura Ilta-Sanomissa kesti lähes 52 vuotta.)
2878. Arskis6.6.2023 klo 16:06
Eero Saksela (6.1.1937 – 16.2.2023, lääkäri ja Helsingin yliopiston patologisen anatomian professori)
2879. Tarja6.6.2023 klo 17:03
Loukkola, Jaakko (8.7.1987 - 5.6.2023, näyttelijä, muusikko ja ohjaaja)
2880. Tarja8.6.2023 klo 22:45
Kauko Heuru (11.4.1936 - 10.2.2023, oikeustieteen lisensiaatti ja hallintotieteiden tohtori, joka toimi Huittisten kunnanjohtajana 1966–1971, kauppalanjohtajana 1972–1976, kaupunginjohtajana 1977–1990 ja Kuopion kaupunginjohtajana 1990–1998)
2881. Tarja10.6.2023 klo 15:12
Robert Hanssen (18.4.1944 - 5.6.2023, yhdysvaltalainen entinen FBI-agentti, joka kärsi elinkautista vankeusrangaistusta Neuvostoliiton ja Venäjän hyväksi vakoilusta. Hanssenin sanotaan olleen Yhdysvaltojen historian vahingollisimpia vakoojia.)
2882. Arskis10.6.2023 klo 20:54
Niinimäki, Jari (1.12.1957 – 10.6.2023, jalkapalloilija)
2883. Tarja11.6.2023 klo 20:09
Ruuskanen, Pertti (7.4.1953 - 5.6.2022, alppihiihtäjä, joka voitti aikanaan 18 Suomen-mestaruusmitalia)
2884. Arskis11.6.2023 klo 21:41
Touraine, Alain (3.8.1925 – 9.6.2023, ranskalainen sosiologi, kuului nykyajan eurooppalaisen yhteiskuntakeskustelun merkkihenkilöihin, oli varsinkin uusien yhteiskunnallisten liikkeiden ja jälkiteollisen yhteiskunnan keskeinen teoreetikko)
2885. Tarja12.6.2023 klo 14:42
Nena, Jacob (10.10.1941 - 7.7.2022, Mikronesian liittovaltion 4. presidentti 1996-1999)
2886. Arskis12.6.2023 klo 16:30
Berlusconi, Silvio (29.9.1936 – 12.6.2023, italialainen poliitikko ja liikemies, oli Italian pääministeri vuosina 1994–1995, 2001–2006 ja 2008–2011, vuonna 2019 valittiin Euroopan parlamenttiin ja 2022 Italian senaattiin)
2887. Arskis14.6.2023 klo 10:30
Olli Tammi (24.12.1924 – 22.11.2022, matemaatikko, oli Helsingin yliopiston matematiikan professori 1970–1992)
2888. Tarja14.6.2023 klo 13:10
Moore, Gordon (3.1.1929 - 24.3.2023, yhdysvaltalainen liikemies, Intelin toinen perustaja)
2889. Arskis15.6.2023 klo 22:36
Omi, Köji (14.121932 – 14.4.2022, japanilainen poliitikko maansa liberaalidemokraattisesta puolueesta, pääsi parlamenttiin vuonna 1983 ja sai vuonna 2006 nimityksen Japanin talousministeriksi)
2890. Arskis16.6.2023 klo 23:13
Jackson, Glenda (9.5.1936 – 15.6.2023, englantilainen näyttelijä ja poliitikko, teki n. 50 vuotta kestäneen uran teatterissa, televisiossa ja elokuvissa, voitti kaksi Oscaria, kaksi Primetime Emmyä, kaksi Baftan palkintoa ja Tonyn, edusti 1992–2015 Työväenpuoluetta Britannian parlamentin alahuoneessa, toimi kahden vuoden ajan apulaisliikenneministerinä)
2891. Arskis18.6.2023 klo 10:03
Daniel Ellsberg (7.4.1931 – 16.6.2023, yhdysvaltalainen RAND Corporation -tutkimuslaitokselle työskennellyt sotilaallinen tutkija, joka vuonna 1971 vuoti ”Pentagonin papereiden” nimellä tunnetut huippusalaiset asiakirjat The New York Timesille ja muille yhdysvaltalaislehdille, paperit käsittelivät Yhdysvaltain hallinnon Vietnamin sotaa edeltänyttä päätöksentekoa)
2892. Tarja18.6.2023 klo 12:11
Gino Mäder (4.1.1997 - 16.6.2023, sveitsiläinen maantiepyöräilijä, joka putosi vuoden 2023 Sveitsin ympäriajon viidennellä etapilla kolarin seurauksena rotkoon ja kuoli seuraavana päivänä sairaalassa)
2893. Arskis18.6.2023 klo 13:42
Eva Hög (4.3.1928 – .6.2023, maastohiihtäjä ja kilpapyöräilijä, seuransa oli Gamlakarleby IF, hiihdon SM-kilpailuissa saavutti v. 1959 Kajaanissa mestaruuden sekä 5 että 10 km:llä, pyöräilyssä saavutti viisi suomenmestaruutta)
2894. Arskis22.6.2023 klo 21:23
Gabriele Schnaut (24.2.1951 – 19.6.2023, saksalainen oopperalaulaja, aloitti uransa mezzosopraanona, mutta siirtyi dramaattisiin sopraanorooleihin vuonna 1985 ja esiintyi vuodesta 2008 jälleen mezzosopraanorooleissa)
2895. Tarja22.6.2023 klo 21:48
Theodore Kaczynski (alias Unabomber, 22.5.1942 – 10.6.2023, yhdysvaltalainen kirjepommittaja, joka pyrki 18-vuotisen pommikampanjansa aikana taistelemaan teknologista kehitystä ja sen tuomia haittoja vastaan. Kirjepommit tappoivat kolme ihmistä, 23 haavoittui. Hän oli FBI:n kaikkien aikojen kalleimman tutkinnan kohde, sillä kirjepommien lähettäminen jatkui pitkään ja oli vaikeaa selvittää kotitekoisten yleisistä tarvikkeista valmistettujen kirjepommien lähettäjä ja valmistaja.)
2896. Tarja23.6.2023 klo 23:23
Kunto Ojansivu (22.12.1959 - 23.6.2023, näyttelijä, joka tunnetaan parhaiten Tonttu Toljanterin roolista)
2897. Tarja25.6.2023 klo 21:13
Vuorjoki, Asko (8.10.1937 - 11.10.2021, toimittaja, joka oli Uusi Suomi -lehden ulkomaantoimittajana 1963-1991. Tämän jälkeen hän oli Iltalehdessä ympäristötoimittajana aina eläkkeelle jäämiseensä saakka.)
2898. Arskis26.6.2023 klo 11:17
Kosunen, Rele (30.7.1962 – .6.2023, muusikko ja viihdetaiteilija, näytteli Uudessa Iloisessa Teatterissa 1987–1994, toimi myös taustalaulajana, puoliso oli laulaja Leena Nilsson, joka myös sanoitti Kosusen kappaleen "Kuunpoika")
2899. Tarja26.6.2023 klo 21:39
Lindholm, Maire (24.8.1930 - 26.5.2023, jousiampuja ja maailmanmestari, joka valittiin vuonna 1965 Vuoden urheilija -äänestyksessä vuoden naisurheilijaksi)
2900. Arskis1.7.2023 klo 23:55
Robert George ”Bob” Fernley (7.1.1953 – 30.6.2023, brittiläinen Force India- Formula 1 -tallin apulaistallipäällikkö, toimi tehtävässään vuodesta 2008 lähtien aina kaudella 2018 tapahtuneeseen tallin omistajanvaihdokseen asti, sittemmin on toiminut McLarenin IndyCar-tallin tallipäällikkönä)
2901. Tarja3.7.2023 klo 22:38
Yoshishige Yoshida (16.2.1933 - 8.12.2022, japanilainen elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja)
2902. Arskis4.7.2023 klo 11:32
Alan Arkin (26.3.1934 – 29.6.2023, yhdysvaltalainen Oscar-palkittu näyttelijä, ohjaaja ja muusikko)
2903. Tarja5.7.2023 klo 13:37
Nyqvist, Inga-Lill (25.7.1931 - 5.2.2022, pika- ja keskimatkojen juoksija, ensimmäinen suomalainen nainen, joka kilpaili arvokisoissa naisten 800 metrillä, EM-kilpailuissa Bernissä 1954)
2904. Arskis5.7.2023 klo 15:03
Liukkonen, Miki (8.7.1989 – 4.7.2023, kirjailija, runoilija ja muusikko, kirjoittamisen lisäksi soitti kitaraa vaihtoehtorock-yhtyeessä The Scenes)
2905. Arskis10.7.2023 klo 21:02
Kalevi Pyörälä (24.4.1930 – 13.2.2023, lääkäri ja professori)
2906. Tarja10.7.2023 klo 21:19
Liisa Tavi (12.5.1956 - heinäkuu 2023, laulaja ja lauluntekijä)
2907. Arskis12.7.2023 klo 16:50
Viktor Lisitski (18.10.1939 – 13.6.2023, Neuvostoliittoa edustanut telinevoimistelija, olympiamitalisti ja Euroopan mestari)
2908. Tarja12.7.2023 klo 21:02
Kundera, Milan (1.4.1929 - 11.7.2023, tšekkiläinen kirjailija ja toisinajattelija)
2909. Arskis14.7.2023 klo 09:00
Andrea Evans (18.6.1957 – 9.7.2023, yhdysvaltalainen näyttelijä, tunnetaan monista saippuaoopperoista, näytteli muun muassa Tina Lordia sarjassa One Life to Live ja Tawny Moorea Kauniissa ja Rohkeissa)
2910. Arskis15.7.2023 klo 16:12
Sari Peltoniemi (24.6.1963 – 14.7.2023, lasten- ja nuortenkirjailija sekä äidinkielenopettaja)
2911. Tarja15.7.2023 klo 20:14
Malm, Esko (23.8.1940 - 11.7.2023, jalkapallovalmentaja ja pelaaja, joka toimi maajoukkueen valmentajana vuosina 1979–81)
2912. Arskis16.7.2023 klo 20:10
Oosterhuis, Huub (1933 – 9.4.2023, hollantilainen katolinen teologi, pappi ja runoilija)
2913. Tarja17.7.2023 klo 17:54
Bror Bäckström (10.12.1939 - 10.3.2023, suomalainen parturimestari ja käsityöneuvos, joka tuli 1960-luvulta lähtien tunnetuksi julkisuuden henkilöiden, poliitikkojen ja taiteilijoiden parturina)
2914. Arskis18.7.2023 klo 18:03
Malcolm, Derek (1932 – 15.7.2023, brittiläinen elokuvakriitikko, teki pitkän toimittajan uran The Guardianissa ja oli myös mm. British Film Instituten johtokunnassa sekä lukuisilla elokuvajuhlilla juryssa)
2915. Tarja18.7.2023 klo 21:41
Kari Gerkman (5.11.1962 - 7.7.2023, triathlonisti, joka oli 1997 voittamassa EM-pronssia triathlonin täysmatkojen joukkuekilpailussa Pauli Kiurun ja Mika Luodon kanssa. Gerkman osallistui kuusi kertaa Havaijin Ironman-kilpailuun. Gerkman menehtyi sydämensiirto-operaatiossa.)
2916. Arskis19.7.2023 klo 19:02
Ales Puškin (6.8.1965 – 10.7.2023, valkovenäläinen kuvataiteilija ja toisinajattelija, oli Aljaksandr Lukašenkan vastustaja)
2917. Arskis19.7.2023 klo 23:14
Ibanez, Francisco (15.3.1936 – 15.7.2023, espanjalainen sarjakuvataiteilija, parhaiten tunnetaan käsikirjoittamistaan Älli ja Tälli (Mortadelo y Filemón) -sarjakuvista)
2918. Tarja20.7.2023 klo 21:12
Cormac McCarthy (20.7.1933 - 13.6.2023, yhdysvaltalainen kirjailija, elokuvakäsikirjoittaja ja näytelmäkirjailija)
2919. Matias-Myyrä20.7.2023 klo 21:20
Hannu Hautala (12.5.1941 – 20.7.2023, luontokuvaaja ja -kirjailija. Hän oli Suomen ensimmäinen ammattimainen luontokuvaaja ja on edelleen ehkä maan tunnetuin luontokuvaaja)
2920. Tarja20.7.2023 klo 21:41
Alatörmänen, Reijo (27.11.1938 - 14.1.2022, Pohjolan Sanomat -lehden päätoimittaja 1980-1996)
2921. Matias-Myyrä20.7.2023 klo 22:04
Juha Jokinen (10.10.1937 – 19.7.2023, urheiluselostajalegenda. Alun perin Jokinen oli liikunnanopettaja)
2922. Arskis21.7.2023 klo 12:00
Erkki Alaja (18.2.1952 – 20.7.2023, urheiluvaikuttaja, jalkapalloilija ja käsipalloilija, tietokirjailija sekä urheilumarkkinoinnin uranuurtaja)
2923. Arskis22.7.2023 klo 22:29
Aadu Must (25.3.1951 – 20.7.2023, virolainen historioitsija ja poliitikko, oli Tarton kaupunginvaltuuston ja parlamentin jäsen, oli Tarton yliopiston arkistointiprofessori ja vuodesta 1996 lähtien Viron keskustapuolueen jäsen)
2924. Tarja25.7.2023 klo 21:24
Tony Bennett (3.8.1926 - 21.7.2023, yhdysvaltalainen jazz- ja viihdelaulaja. Hän oli urallaan ehdolla Grammy-palkinnon saajaksi 41 kertaa ja voitti palkinnon 19 kertaa. Vuonna 2001 hänet palkittiin Grammylla elämäntyöstään. Lokakuussa 2021 hän julkaisi yhdessä Lady Gagan kanssa albumin Love for Sale, mikä teki hänestä 95-vuotiaana maailman vanhimman uutta materiaalia julkaisseen artistin.)
2925. Tarja27.7.2023 klo 17:18
Eeva Heilala (13.12.1934 - 30.4.2023, kirjailija, runoilija, maatalon emäntä)
2926. Arskis27.7.2023 klo 17:23
Laiho, Pekka (14.5.1943 – 27.7.2023, näyttelijä, toimi pitkään näyttelijänä ja ohjaajana Helsingin Kaupunginteatterissa, jäi eläkkeelle teatterista vuonna 2008)
2927. Tarja31.7.2023 klo 14:50
Kai Krohn (29.7.1936 - 11.7.2023, Tampereen yliopiston lääketieteellisen teknologian professori. Krohn tunnetaan merkittävänä AIDS-tutkijana. Toimiessaan vierailevana tutkijana New Yorkin veripalvelussa Krohn kuvasi ensimmäisenä Hepatiitti B -viruksen rakenteen.)
2928. Arskis31.7.2023 klo 16:27
Hirvonen, Timo (5.6.1973 – 28.7.2023, jääkiekkoilija, pelipaikaltaan hyökkääjä, edusti Kiekko-Espoota ja Espoo Bluesia kuudentoista kauden ajan, Bluesin lisäksi edusti SaiPaa puolentoista kauden ajan 2003–2005)
2929. Tarja31.7.2023 klo 18:41
O´Connor, Sinéad (8.12.1966 - 26.7.2023, irlantilainen poplaulaja ja lauluntekijä)
2930. Arskis2.8.2023 klo 18:52
Arvo Hämäläinen (23.5.1933 – 29.7.2023, näyttelijä)
2931. Arskis5.8.2023 klo 23:24
Nikolajev, Mihail (13.11.1937 – 4.8.2023, sahalainen poliitikko ja Sahan tasavallan ensimmäinen presidentti)
2932. Tarja6.8.2023 klo 12:19
Laakkonen, Yrjö (5.1.1943 - 5.8.2023, liikemies, joka loi uransa autokauppiaana, kirjapainoyhtiön omistajana ja kiinteistösijoittajana. Vuoden 2005 verotilastojen mukaan Yrjö Laakkonen oli Pohjois-Karjalan rikkain henkilö. Hänen omaisuutensa oli 23,8 miljoonaa euroa.)
2933. Arskis7.8.2023 klo 10:41
John Gosling (6.2.1948 – 4.8.2023, brittiläinen kosketinsoittaja, oli mukana The Kinks -yhtyeessä, ensiesiintymisensä yhtyeessä oli vuonna 1970 albumilla Lola versus Powerman and the Moneygoround, Part One)
2934. Tarja7.8.2023 klo 12:16
Gullichsen, Johan (28.6.1936 - 13.5.2023, suomalainen diplomi-insinööri, keksijä ja kilpapurjehtija)
2935. Tarja8.8.2023 klo 15:44
Amelina, Viktorija (1.1.1986 - 1.7.2023, ukrainalainen novellisti ja lastenkirjailija, joka kuoli Venäjän tekemässä ohjusiskussa)
2936. Arskis8.8.2023 klo 23:15
Juhani Orrenmaa (27.7.1939 – 5.8.2023, opettaja ja poliitikko, filosofian maisteri, toimi kansanedustajana kahteen otteeseen vuosina 1970–1972 ja 1975–1979)
2937. Tarja9.8.2023 klo 13:48
Meisner, Randy (8.3.1946 - 26.7.2023, yhdysvaltalainen muusikko ja lauluntekijä, yksi Eagles-yhtyeen perustajajäsenistä)
2938. Arskis9.8.2023 klo 15:53
Davis, Carl (28.10.1936 – 3.8.2023, yhdysvaltalainen kapellimestari ja säveltäjä, asui Britanniassa vuodesta 1961, oli naimisissa brittiläisen näyttelijän Jean Bohtin kanssa)
2939. Tarja10.8.2023 klo 18:52
Laakkonen, Jyrki (6.7.1966 - 12.8.2016, liikemies, 5.8.2023 kuolleen Yrjö Laakkosen poika. Vuoden 2005 verotilastojen mukaan hänen omaisuutensa oli 15,9 miljoonaa euroa. Hän oli Pohjois-Karjalan toiseksi rikkain henkilö.)
2940. Tarja12.8.2023 klo 19:38
Kari, Pekka (30.8.1931 - 9.1.2021, viulutaiteilija ja Helsingin kaupunginorkesterin konserttimestari)
2941. Arskis12.8.2023 klo 22:11
Antti Raivio (12.11.1962 – 11.8.2023, näyttelijä, ohjaaja sekä näytelmäkirjailija ja dramaturgi)
2942. Arskis14.8.2023 klo 10:20
Italo Galbiati (8.8.1937 – 8.3.2023, italialainen jalkapalloilija ja jalkapallovalmentaja)
2943. Tarja18.8.2023 klo 23:07
Tapio Suominen (2.11.1946 - 17.8.2023, elokuvaohjaaja, joka nousi maineeseen ohjaamallaan elokuvalla Täältä tullaan elämä!)
2944. Tarja21.8.2023 klo 17:33
Nallet, Jean-Claude (13.3.1947 - 19.8.2023, ranskalainen yleisurheilija)
2945. Arskis27.8.2023 klo 10:31
Dmitri Utkin (11.6.1970 – 23.6.2023, venäläinen sotilas, pidetään yksityisen palkka-armeija Wagner-ryhmän perustajana, väitettiin venäläisissä tiedotusvälineissä kuolleen lento-onnettomuudessa)
2946. Tarja27.8.2023 klo 11:08
[pitäisi vissiin olla 23.8.2023]
2947. Tarja27.8.2023 klo 11:33
Nieminen, Viljo (31.7.1934 - 2022, taidemaalari)
2948. Tarja28.8.2023 klo 14:37
Jevgeni Prigožin (1.6.1961 - 23.8.2023, venäläinen suurliikemies ja oligarkki, jota kutsuttiin usein ”Putinin kokiksi”. Prigožin oli venäläisen yksityisen palkka-armeijan Ryhmä Wagnerin perustaja ja johtaja. Hän johti 23.–24. kesäkuuta 2023 Wagner-ryhmän kapinaa, jonka tavoitteena oli Venäjän sotilasjohdon syrjäyttäminen. Prigožin oli matkustajana maahan syöksyneessä yksityislentokoneessa 23. elokuuta 2023.)
2949. Arskis30.8.2023 klo 20:03
Ivica Osim (6. 5.1941 – 1.5.2022, bosnialainen jalkapallovalmentaja ja pelaaja)
2950. Arskis31.8.2023 klo 23:52
Martti J. Kari (17.11.1960 – 30.8.2023, tiedustelueversti ja Jyväskylän yliopiston kyberturvallisuuden ja strategisen analyysin työelämäprofessori)
2951. Arskis2.9.2023 klo 23:50
Richardson, Bill (15.11.1947 – 1.9.2023, yhdysvaltalainen demokraattipoliitikko, New Mexicon kuvernööri 2003–2011, entinen energiaministeri Bill Clintonin hallituksessa 1998–2001 ja Yhdysvaltain YK-lähettiläs 1997–1998)
2952. Arskis10.9.2023 klo 22:36
Lisa Lyon (13.5.1953 – 8.9.2023, yhdysvaltalainen kehonrakentaja, voitti lajin ensimmäiset naisten maailmanmestaruuskilpailut Los Angelesissa vuonna 1979)
2953. Arskis18.9.2023 klo 15:47
Nikunen, Heikki (12.4.1939 – 7.9.2023, kenraaliluutnantti, toimi Ilmavoimien komentajana 1.2.1991 – 20.4.1995)
2954. Tarja18.9.2023 klo 21:34
Ian Wilmut (7.7.1944 - 10.9.2023, brittiläinen kehitysbiologi ja embryologi, jonka yksi kuuluisimmista töistä oli kloonattu lammas Dolly)
2955. Arskis18.9.2023 klo 21:51
Torsti Lehtinen (25.7.1942 – 16.9.2023, kirjailija, kääntäjä ja filosofi, suomensi useita Søren Kierkegaardin teoksia)
2956. Arskis19.9.2023 klo 23:33
Newman, Barry (7.11.1930 – 11.5.2023, yhdysvaltalainen elokuva- ja televisionäyttelijä)
2957. Arskis21.9.2023 klo 10:54
Roger Whittaker (22.3.1936 – 13.9.2023, brittiläinen laulaja ja lauluntekijä, jonka levyjä on myyty yhteensä 55 miljoonaa kappaletta, lienee tunnetuin levyttävä viheltäjä)
2958. Tarja21.9.2023 klo 18:23
Ruth Fuchs (14.12.1946 - 20.9.2023, Itä-Saksaa edustanut keihäänheittäjä ja kaksinkertainen olympiavoittaja, joka teki kuusi kertaa keihäänheiton maailmanennätyksen vuosina 1972–1980, parhaana ennätystuloksenaan 69,96 m)
2959. Tarja22.9.2023 klo 21:59
Snegur, Mircea (14.1.1940 - 13.9.2023, Moldovan ensimmäinen presidentti 1990–1996)
2960. Arskis22.9.2023 klo 23:45
Abd al-Ati al-Ubayyidi (10.10.1939 – 16.9.2023, libyalainen poliitikko ja diplomaatti, toimi sekä Libyan kansankongressin pääsihteerinä että pääministerinä)
2961. Arskis27.9.2023 klo 21:35
Isabel Crook (15.12.1915 – 20.8.2023, kanadalainen antropologi, asui ja loi uransa Kiinassa, teki antropologista kenttätyötä Kiinan syrjäisillä ja vaikeakulkuisilla alueilla)
2962. Arskis12.10.2023 klo 18:47
Karpo, Raita (12.4.1941 – 11.10.2023, diplomilaulaja, sopraano)
2963. Tarja14.10.2023 klo 11:55
Andersson, Aija (1983 - 1.10.2023, suomalainen kirjailija ja runoilija)
2964. Arskis14.10.2023 klo 13:13
Jaakko Ihamuotila (15.11.1939 – 13.10.2023, vuorineuvos, työskenteli Fortum Oyj:n ja sitä ennen Neste Oyj:n palveluksessa yhteensä yli 20 vuotta, jäi eläkkeelle 1.9.2000)
2965. Arskis16.10.2023 klo 10:17
Ahtisaari, Martti (23.6.1937 – 16.10.2023, diplomaatti ja Suomen tasavallan kymmenes presidentti vuosina 1994–2000, Nobelin rauhanpalkinto 2008)
2966. Arskis19.10.2023 klo 19:20
Tero Rönni (3.3.1954 – 12.10.2023, poliitikko, toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1999–2011)
2967. Arskis20.10.2023 klo 20:09
Näätänen, Risto (14.6.1939 – 18.10.2023, psykologi ja neurotieteen tutkija)
2968. Tarja20.10.2023 klo 20:24
Toto Cutugno (oik. Salvatore Cutugno, 7.7.1943 - 22.8.2023, italialainen pop-laulaja ja -lauluntekijä, joka voitti vuoden 1990 Eurovision laulukilpailun. Hänen säveltämiään ikivihreitä ovat muun muassa ”Olen suomalainen” (Kari Tapio), ”Etsin kunnes löydän sun” (Markku Aro), ”Kuusamo” (Danny), ”Hei Buona Notte” (Paula Koivuniemi) ja ”Señorita por favor” (Marion Rung).)
2969. Arskis23.10.2023 klo 16:07
Nair, Aparna (30.11.1989 – 31.8.2023, intialainen elokuva- ja televisionäyttelijä)
2970. Tarja23.10.2023 klo 19:37
Aira Samulin (27.2.1927 - 23.10.2023, tanssinopettaja ja yrittäjä)
2971. Arskis26.10.2023 klo 23:26
Niels Holst-Sörensen (19.12.1922 – 24.10.2023, tanskalainen yleisurheilija, kilpaili pika- ja keskimatkojen juoksussa, Oslon EM-kisoissa 1946 voitti 400 metrillä kultaa ja 800 metrillä hopeaa, urheilu-uransa jälkeen toimi muun muassa Tanskan ilmavoimien komentajana, maansa edustajana Natossa ja Kansainvälisen olympiakomitean jäsenenä)
2972. Tarja29.10.2023 klo 00:56
Erkki Antila (14.7.1954 - 28.10.2023, ampumahiihtäjä ja moninkertainen MM-mitalisti)
2973. Arskis29.10.2023 klo 21:06
Li Keqiang (1.7.1955 – 27.10.2023, kiinalainen poliitikko, toimi maansa pääministerinä vuosina 2013–2023)
2974. Tarja31.10.2023 klo 21:46
Giorgio Napolitano (29.6.1925 - 22.9.2023, Italian presidentti 2006-2015)
2975. Tarja3.11.2023 klo 13:53
Nieminen, Sirkka (28.4.1912 - 13.1.2023, pitkäikäinen suomalainen ja vanhin elossa ollut suomalainen. Nieminen oli kuollessaan 110 vuoden ja 260 päivän ikäinen.)
2976. Arskis3.11.2023 klo 22:41
Kaia Iva (28.4.1964 – 2.11.2023, virolainen poliitikko, toimi Jüri Ratasin hallituksen sosiaaliministerinä 2016–2019, oli Riigikogun jäsen vuosina 2007–2015)
2977. eol3.11.2023 klo 22:50
Vercingetorix (noin 82 - 46 eaa., gallialainen sotapäällikkö)
2978. Tarja3.11.2023 klo 23:31
Xösäyenov, Gaysa (10.4.1928 - 27.7.2021, baškiirilainen kirjailija ja tieteilijä)
2979. matts4.11.2023 klo 17:25
Saikkonen Veli-Matti (1941-2023, ohjaaja)
2980. Tarja4.11.2023 klo 18:22
Töytäri, Juhani (7.10.1953 - 21.10.2023, tietokirjailija, luennoitsija ja yrittäjä, Positiivarit-yrityksen perustaja)
2981. Tarja6.11.2023 klo 19:18
Ikkala, Olli (29.7.1927 - 6.12.2001, Verohallituksen ensimmäisenä pääjohtaja 1970-1971)
2982. Arskis9.11.2023 klo 21:02
Leiviskä, Juha (17.3.1936 - 9.11.2023, arkkitehti, pidetään Suomen nykyarkkitehtuurin kansainvälisesti tunnetuimpana)
2983. Tarja9.11.2023 klo 22:17
Anfisa Reztsova (16.12.1964 - 19.10.2023, venäläinen maastohiihdon ja ampumahiihdon olympiavoittaja, ampumahiihtäjä Darja Virolaisen äiti. Anfisa Reztsova on ainoa urheilija, joka on voittanut olympiakultaa sekä maastohiihdossa että ampumahiihdossa.)
2984. Tarja11.11.2023 klo 19:57
Vilhunen, Aapo (18.12.1935 - 30.8.2023, näyttelijä)
2985. Tarja13.11.2023 klo 18:32
Perry, Matthew (19.8.1969 - 28.10.2023, kanadalais-yhdysvaltalainen näyttelijä, joka tunnetaan parhaiten Chandler Bingin roolista komediasarjassa Frendit)
2986. Tarja15.11.2023 klo 15:21
Warnock, John (6.10.1940 - 19.8.2023, yhdysvaltalainen tietotekniikan asiantuntija ja liikemies, joka perusti Charles Geschken kanssa joulukuussa 1982 ohjelmistoyritys Adoben. Hän oli kehittämässä useita digitaalisen kuvankäsittelyn, julkaisemisen ja visuaalisen viestinnän ohjelmistoja sekä tekniikoita, kuten Adobe Illustrator ja PostScript. Vuonna 1991 Warnock julkaisi "Camelot"-nimellä tunnetun muistion, jossa hän kuvaili PDF:n idean.)
2987. Arskis15.11.2023 klo 16:36
Helena Pilejczyk (1.4.1931 – 12.11.2023, puolalainen pikaluistelija, voitti pronssia vuoden 1960 talviolympialaisissa Squaw Valleyssä 1 500 metrin matkalla)
2988. Tarja16.11.2023 klo 18:25
Kari Rahkamo (30.5.1933 - 11.11.2023, poliitikko, yleisurheilija, Helsingin kaupunginjohtaja vuosina 1991–1996 sekä taitoluistelija Susanna Rahkamon isä)
2989. Tarja17.11.2023 klo 18:56
Michael Gambon (19.10.1940 - 27.9.2023, brittiläis-irlantilainen näyttelijä, joka näytteli Albus Dumbledorea kuudessa Harry Potter -elokuvassa)
2990. Tarja19.11.2023 klo 19:42
No Kum-sok (10.1.1932 - 26.12.2022, Pohjois-Korean ilmavoimien luutnantti, joka tuli tunnetuksi uskaliaasta loikkauksestaan Etelä-Koreaan pian Korean sodan päättymisen jälkeen)
2991. Arskis20.11.2023 klo 10:28
Kevin Mitnick (6.8.1963 – 16.7.2023, yhdysvaltalainen krakkeri ja myöhemmin tietoturvakonsultti)
2992. Tarja20.11.2023 klo 12:03
Carter, Rosalynn (18.8.1927 - 19.11.2023, Jimmy Carterin aviopuoliso. Hän oli Yhdysvaltain ensimmäinen nainen miehensä toimiessa 39. Yhdysvaltain presidenttinä vuosina 1977–1981.)
2993. Tarja21.11.2023 klo 22:55
Young, Burt (30.4.1940 - 8.10.2023, yhdysvaltalainen näyttelijä, joka näytteli Paulie-roolia kaikissa alkuperäisen Rocky-elokuvasarjan kuudessa osassa)
2994. Tarja23.11.2023 klo 00:37
Risto Lanki (18.3.1946 - 1.11.2023, raviohjastaja ja -valmentaja, joka ajoi urallaan yli 15 000 ravilähtöä, joista voitti yli 2000)
2995. Tarja24.11.2023 klo 18:22
Kotilainen, Esa (4.4.1946 - 6.11.2023, kosketin- ja harmonikansoittaja ja säveltäjä)
2996. Arskis24.11.2023 klo 18:53
Saavedra, Jerónimo (3.7.1936 – 21.11.2023, espanjalainen poliitikko, toimi Kanariansaarten itsehallintoalueen pääministerinä vuosina 1983–1987 ja 1991–199, vuosina 2007–2011 oli Las Palmas de Gran Canarian pormestari)
2997. Tarja25.11.2023 klo 20:10
McCallum, David (19.9.1933 - 25.9.2023, brittiläinen näyttelijä, joka esiintyi mm. sarjassa Näkymätön mies)
2998. Tarja26.11.2023 klo 21:08
Dammert, Pontus (2.8.1939 - 8.11.2023, televisiotuottaja ja -ohjaaja, joka aloitti Yleisradiossa vuonna 1962)
2999. Tarja27.11.2023 klo 21:09
Suomalainen, Lippe (28.6.1931 - 20.11.2023, kirjailija, laulaja ja näyttelijä, pilapiirtäjä Kari Suomalaisen puoliso)
3000. Arskis28.11.2023 klo 22:22
Emmanuel Le Roy Ladurie (19.7.1929 – 22.11.2023, ranskalainen historioitsija, professuurien lisäksi hoiti Ranskan kansalliskirjaston pääjohtajan virkaa)
3001. Arskis30.11.2023 klo 09:12
Ivo Kuusk (8.8.1937 – 13.11.2023, virolainen oopperalaulaja, äänialaltaan tenori)
3002. Tarja30.11.2023 klo 10:02
Kissinger, Henry (27.5.2023 - 29.11.2023, yhdysvaltalainen kansainvälisen politiikan asiantuntija, diplomaatti ja Yhdysvaltain ulkoministeri Richard Nixonin ja Gerald Fordin kausilla 1973–1977. Kissingerille myönnettiin vuonna 1973 Nobelin rauhanpalkinto.)
3003. Arskis30.11.2023 klo 10:30
(... siis 27.5.1923 – 29.11.2023, Kissinger oli 100-vuotias)
3004. Tarja30.11.2023 klo 12:04
[Joo, tietysti. Tuli näppäilyvirhe.]
3005. Arskis3.12.2023 klo 22:45
Rivasi, Michèle (9.2.1953 – 29.11.2023, ranskalainen poliitikko, oli Euroopan parlamentissa vuodesta 2009 Europe Écologien edustajana)
3006. Arskis4.12.2023 klo 22:46
Elsi Hetemäki (26.9.1927 – 3.12.2023, poliitikko, kansanedustaja ja valtiopäiväneuvos, toimi kokoomuksen kansanedustajana 1970–1991 ja eduskunnan ensimmäisenä varapuhemiehenä 1987–1991)
3007. Arskis5.12.2023 klo 22:45
Knuuttila, Sakari (5.4.1930 – 4.12.2023, toimi neljännesvuosisadan SDP:n kansanedustajana 1966–1991)
3008. Arskis6.12.2023 klo 23:01
Rogefeldt, Pugh (2.3.1947 – 1.5.2023, ruotsalainen rock-muusikko)
3009. eol6.12.2023 klo 23:17
Hietanen, Pedro (5.5.1949 - 6.12.2023, muusikko)
3010. Arskis7.12.2023 klo 21:39
Rajala, Maj-Lis (26.4.1930 – 7.11.2023, balettitanssija, koreografi ja balettipedagogi)
3011. Arskis8.12.2023 klo 21:56
Satu Tiivola (1.9.1924 – 7.12.2023, yrittäjä ja kauppaneuvos, toimi vaatetus-, hotelli- ja ravintola-alalla)
3012. Arskis9.12.2023 klo 22:45
Lavonen, Anne (29.10.1931 – 9.12.2023, tekstiilitaiteilija)
3013. Arskis13.12.2023 klo 11:43
[Lavonen oli Maija.]

Johnsen, Arve (18.2.1934 – 6.12.2023, Norjan valtiollisen öljy-yhtiö Statoilin (nyk. Equinor) ensimmäinen pääjohtaja vuosina 1972–1988)
3014. Arskis17.12.2023 klo 15:33
Elliott Erwitt (26.7.1928 – 29.11.2023, yhdysvaltalainen valokuvaaja)
3015. Matias-Myyrä17.12.2023 klo 16:15
Turkka Mali (18.1.1956 – 17.12.2023, sanoittaja ja muusikko. Hän teki yli 2 500 laulusanoitusta)
3016. Arskis19.12.2023 klo 22:16
Ioseliani, Otar (2.7.1934 – 17.12.2023, georgialainen elokuvaohjaaja, muutti Ranskaan, kun ei voinut sensuurin vuoksi työskennellä vapaasti Neuvostoliitossa)
3017. Arskis21.12.2023 klo 16:25
Antonio Negri (1.8.1933 – 16.12.2023, italialainen marxilainen moraali- ja poliittinen filosofi)
3018. Arskis27.12.2023 klo 22:17
Rolando Garbey (19.11.1947 – 16.12.2023, kuubalainen kevyen keskisarjan nyrkkeilijä, toi Kuuballe sen ensimmäisen olympiamitalin Meksikon vuoden 1968 olympialaisissa, oli lisäksi maailmanmestari ja kolminkertainen Pan-Amerikan kisojen mestari)
3019. Arskis8.1.2024 klo 19:55
Erlbruch, Wolf (30.6.1948 – 11.12.2022, saksalainen lastenkirjailija ja kuvittaja)
3020. eol8.1.2024 klo 22:31
Franz Beckenbauer (11.9.1945 - 7.1.2024, saksalainen jalkapalloilija, johti Saksan liittotasavallan MM-kultaan sekä kapteenina kotikisoissa 1974 että päävalmentajana 1990, tunnettiin lempinimellä der Kaiser, pelasi liberopuolustajana käyttäen numeroa 5, voitti vuoden parhaan eurooppalaisen jalkapalloilijan Ballon d'or -palkinnon 1972 ja 1976)
3021. Arskis14.1.2024 klo 22:19
Rubinstein, Lev (19.2.1947 – 14.1.2024, avoimesti Putinin politiikkaa arvostellut venäläinen runoilija)
3022. Arskis17.1.2024 klo 22:23
Valtanen, Jaakko (9.2.1925 – 17.1.2024, kenraali, Puolustusvoimain komentaja 1983 – 1990)
3023. Arskis3.2.2024 klo 19:31
Ketonen, Tuula (29.9.1964 – 3.2.2024, "Olga K", radiotoimittaja)
3024. Arskis4.2.2024 klo 20:16
Aston Barrett (22.11.1946 – 3.2.2024, jamaikalainen basisti ja rastafari)
3025. Arskis6.2.2024 klo 21:30
Toby Keith (8.7.1961 – 5.2.2024, yhdysvaltalainen muusikko, laulaja-lauluntekijä, tuottaja ja näyttelijä)
3026. eol7.2.2024 klo 01:28
Hämeen-Anttila, Jaakko (26.2.1963 - 18.12.2023, arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori)
3027. Arskis14.2.2024 klo 14:04
Koivisto, Reijo (20.1.1931 – 20.12.2023, kuulantyöntäjä, ylitti 16 metrin rajan kaikkien aikojen toisena suomalaisena ja rikkoi Sulo Bärlundin lähes 19 vuotta vanhan Suomen-ennätyksen vuonna 1955)
3028. eol15.2.2024 klo 21:18
Jussi Raittinen (15.9.1943 -13.2.2024, helsinkiläinen muusikko, suomalaisen rock-, beat- ja countrymusiikin pioneereja, mm. jo 1964 perustetun ja tuoreimman albuminsa viime vuonna julkaisseen The Boys -yhtyeen keulahahmo)
3029. Arskis16.2.2024 klo 17:10
Navalnyi, Aleksei (4.6.1976 – 16.2.2024, venäläinen oppositiojohtaja, yhteiskunnallinen aktivisti, bloginpitäjä ja mielipidevanki)
3030. Arskis27.2.2024 klo 10:29
Ernst Enkvist (8.3.1931 – 9.11.2023, tekniikan tohtori ja laivanrakennusopin professori, kemian professori Terje Enkvistin poika)
3031. Arskis28.2.2024 klo 15:10
Teppo, Jaakko (16.2.1953 – 26.2.2024, kuplettilaulaja, kansantaiteilija, satiirikko ja trubaduuri)
3032. Arskis3.3.2024 klo 20:00
Kelvin Kiptum (2.12.1999 – 11.2.2024, kenialainen kestävyysjuoksija)
3033. matts3.3.2024 klo 21:57
Maria Jungner (22.8.1973-3.3.2024 kuuluttaja)
3034. Arskis4.3.2024 klo 13:52
Rauhala, Leena (28.2.1942 – 2.3.2024, poliitikko, toimi kristillisdemokraattien kansanedustajana 1999–2015 Pirkanmaan vaalipiiristä)
3035. Arskis5.3.2024 klo 15:32
Aario, Risto (3.11.1937 – 27.12.2023, geologi, oli vuodesta 1973 Oulun yliopiston maaperägeologian professori ja vuodesta 1976 Geologian laitoksen johtaja eläkkeelle siirtymiseensä vuoteen 2000 saakka)
3036. Arskis6.3.2024 klo 16:29
Taanila, Hannu (10.5.1939 – 4.3.2024, toimittaja, työskenteli pitkään Yleisradiossa)
3037. Arskis15.3.2024 klo 15:52
Nicholas Rescher (15.7.1928 – 5.1.2024, yhdysvaltalainen filosofi, toimi pitkään Pittsburghin yliopistossa)
3038. matts15.3.2024 klo 21:38
Rolf Haikkola (14.7.1927-15.3.2024, valmentaja)
3039. Arskis26.3.2024 klo 17:38
Laura Lynch (18.11.1958 – 22.12.2023, yhdysvaltalainen countrymuusikko)
3040. Arskis27.3.2024 klo 21:10
Hilkka Kotamäki (17.12.1941 – 22.3.2024, iskelmälaulaja, tuli tunnetuksi 1970-luvulla Suomen ensimmäisenä Lottotyttönä)
KOMMENTOI

Pakolliset kentät merkitty tähdellä *